Viime viikolla blogissa ihmeteltiin sitä, että sääennustemallit eivät osaa päättää, tuleeko meille ensi viikonlopuksi lämmintä vai kylmää ilmamassaa. Nyt mallien näkemys on alkanut vihdoin tiivistyä. Tässä blogitekstissä kerron sekä sään etenemisestä tällä viikolla että juhannussäästä – eli ehkäpä puhututtavimmasta säätapahtumasta heti joulun sään jälkeen!
Huima hellejakso lähenee loppuaan. Loppu tapahtuukin dramaattisesti: kuten Markus viime blogitekstissä kirjoitti, viikonloppuna iskevät rajut ukkoset.
Niistä kohta muutama sana lisää, lisäksi tässä blogitekstissä ensi viikon säästä, erityisesti ensi viikonlopusta: ennusteen epävarmuus on suurin, jonka muistan nähneeni – realistisia vaihtoehtoa ovat sekä kalseus, jopa lumisade, että tämänhetkisiäkin kuumemmat helteet!
Vuorokauden keskilämpötila ylittää lähipäivinä maan etelä- ja keskiosassa paikoin 20 astetta ja ilman kosteuskin on kasvamaan päin loppuviikkoa kohden. Korkeiden lämpötilojen ja kostean ilman yhdistelmä tuokin lähipäivien ajaksi tropiikin tunnelman Suomeen. Lauantaina saapuva ukkosrintama muuttaa kuitenkin tilanteen ja tuo mukanaan vuoden tähän mennessä rajuimmat ukkoset: todennäköisesti puhutaan useista tuhansista salamaniskuista.
30 astetta voi rikkoutua torstaina – ilma tuntuu tukalalta
Toukokuu jäi taakse viileän myrskyisissä merkeissä. Kuukauden viimeisellä viikolla sää oli hyvin sateista matalapaineen osakeskusten pyöriessä jatkuvasti ympäri Fennoskandiaa. Yksi näistä osakeskuksista syveni oikein kunnolla kuukauden viimeisenä päivänä. Perämerellä myrskylukemia mitattiin kaikilla rannikkoasemilla, korkeimmat lukemat ilmoitti Hailuoto: 27 m/s keskituulta ja 33,6 m/s puuskissa.
Ensi viikolla saapuva helleaalto näyttää yhä todennäköiseltä. Lämpötila voi kohota paikoin jopa 30 asteeseen ja Suomi onkin ensi viikolla yksi Euroopan kuumimpia maita. Kaiken takana on Suomen ylle jämähtävä sulkukorkeapaine, joka mahdollistaa pitkät kesäiset hellejaksot. Mutta olemmeko varautuneita siihen, että tulevaisuudessa helleputket saattavat kestää yhä pidempään ja iskeä pohjolaan entistäkin aikaisemmin ja kuumempina?
Mikä on sulkukorkeapaine?
Ensi viikolla yläilmakehän virtauskenttä muodostaa sulkukorkeapaineelle otollisen asetelman: virtauskenttään muodostuu hevosenkengän kaltainen rakenne, jonka alle pitkäkestoisen korkeapaineen on helppo parkkeerata. Korkeapaineita, jotka sulkevat ympäristöstään pois matalapaineet ja sateet, kutsutaan nimensä mukaisesti sulkukorkeapaineiksi. Pitkät kesäiset hellejaksot ovat meillä yleensä kytköksissä Suomen ylle tai meidän lähettyville asettuvasta pitkäkestoisesta sulkukorkeapaineesta, joita kutsutaan myös omegakorkeapaineiksi (virtauskenttä muistuttaa kreikkalaista Oomega- eli Ω-kirjainta).
Kuva 1: Tyypillinen sulkukorkeapainetilanne Euroopan yllä. Harmaat nuolet kuvastavat yläilmakehän virtauskenttää, joka muodostaa Oomega-kirjaimen kaltaisen rakenteen. Korkeapaineen ympäristössä ilma lämpenee päivä päivältä, ja ensi viikolla lämmintä ilmaa virtaa meille Välimereltä saakka.
Ensi viikolla jopa 30 astetta – muista suojata itsesi!
Ensi viikolla Suomi saa maistiaisia Välimeren kuumasta ja kosteasta kesäsäästä, kun helteistä ilmaa virtaa meille aina Etelä-Euroopasta saakka sulkukorkeapaineen länsipuolitse. Tällä hetkellä näyttää siltä, että helleraja tulee ylittymään tiistaista alkaen päivittäin jossain päin maata. Helleilma pääsee leviämään loppuviikon aikana myös Lappiin. Jos ennusteeseen ei tule suurempia muutoksia, lämpötila kohoaa ylimmillään torstaista alkaen jopa 30 asteeseen. Helteitä tulevat kuitenkin viilentämään paikalliset mutta rajut sade- ja ukkoskuurot, joiden yhteydessä voi esiintyä ukkospuuskia ja rakeita.
Kuva 2: Ensi viikolla Suomi kuuluu Manner-Euroopan kuumaan ja kosteaan ilmaan. Yläilmakehän suihkuvirtaus (kuvassa JET) jakaa lämpimän ja kylmän ilman toisistaan. Kylmän ja lämpimän rajavyöhykkeellä Länsi-Euroopassa tulee kehittymään vaarallisen voimakkaita ukkosia.
Me suomalaiset tuppaamme innostumaan aurinkoisesta hellesäästä ja ryntäämme ulos nauttimaan kesäpäivistä, mutta muistammehan myös suojata itsemme auringon haitoilta. Aurinko on kolmen viikon päästä korkeimmillaan ja haitallisen ultraviolettisäteilyn määrä lisääntyy. Tällä hetkellä UV-indeksin arvo on koko maassa jo yli kolme, etelässä lähestytään viittä, joten suojautumistarve on olemassa.
Onnittelut jo etukäteen kaikille viikonloppuna opintonsa päättäville ja valmistuville! Päättäjäislauantain sää ei tänä vuonna ole ainakaan pahin mahdollinen, vaikka kuurosateita onkin liikkeellä. Kesälaitumille suuntaaville minulla on hyviä uutisia: ensi viikolla Suomeen näyttää virtaavan jopa helteisen lämmintä ilmaa.
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok