Polaaripyörre hajosi: Pakkaset jämähtävät Suomeen pitkäksi aikaa

Julkaistu

Pohjoisen napa-alueen yllä koettiin yläilmakehän eli stratosfäärin äkillinen lämpeneminen tammikuun alkupuolella. Usein tämä ilmiö on kytköksissä napa-alueen ympärillä olevan tiiviin polaaripyörteen heikkenemiseen tai hajoamiseen, mikä lisää hyvin kylmän talvisään todennäköisyyttä Yhdysvaltojen itäosassa ja Euraasian länsiosassa. Suomeen on lähiviikkoina valumassa pohjoiselta napa-alueelta hyytävän kylmää ilmaa ja tämä kuvio saattaa jatkua hyvin pitkään.

Mikä on polaaripyörre?

Polaaripyörre syntyy molempien pallonpuoliskojen talviaikana napa-alueen ympärille kätkien allensa arktisen kylmän ja kuivan ilmamassan. Napa-alueen ylle ylempään ilmakehään muodostuu talviaikana matalapaineen alue, jota polaaripyörre pohjoisella pallonpuoliskolla kiertää noin 10 kilometrin korkeudessa vastapäivään. Polaaripyörre syntyy talviaikana, sillä talvisin napa-alueen ja eteläisempien leveysasteiden välinen lämpötilaero on suurimmillaan. Polaaripyörteen syntymisen edellytys on siis suuri pohjois-etelä -suuntainen lämpötilaero. Kun keväällä aurinko alkaa lämmittää napa-aluetta ja tasoittaa lämpötilaeroja leveyspiirien välillä, hajoaa pyörre itsestään viimeistään huhtikuun aikana.

Talviaikana tiivis ja voimakas polaaripyörre pitää arktisen ilmamassan loitolla keskileveysasteilta, jolloin Suomenkin leveysasteita halkova suihkuvirtaus on voimakas ja tämän myötä meillä on vilkasta matalapainetoimintaa ja keskimäärin länsivirtauksia. Pohjoisen napa-alueen yllä tapahtuva stratosfäärin eli yläilmakehän lämpeneminen johtaa kuitenkin sekä polaaripyörteen että keskileveysasteiden suihkuvirtauksen heikkenemiseen. Usein suihkuvirtauksesta tulee mutkitteleva, jolloin heikenneestä polaaripyörteestä pääsee herkemmin valumaan arktisia pulsseja kohti eteläisempiä leveysasteita. Napa-alueen stratosfäärin lämpenemisestä aiheutuvat muutokset maanpinnan lämpötiloissa eteläisemmillä leveysasteilla tulevat usein viikon tai parin viiveellä, joten kylmän sään todennäköisyys kasvaa ajan funktiona.

Tiiviin polaaripyörteen aikana arktinen ilmamassa on loukussa napa-alueen ympäristössä ja länsivirtaukset keskileveysasteiden pohjoisosassa ovat voimakkaat. Matalapainetoiminta on vilkasta ja Suomessa tuulee keskimäärin lounaasta tai lännestä.
Lue lisää → ”Polaaripyörre hajosi: Pakkaset jämähtävät Suomeen pitkäksi aikaa”

Toukokuun kaltaiset helle- ja kuivuusputket yleistyvät tulevaisuudessa

Julkaistu

Palataan raikkaampien kesäsäiden keskeltä hetkeksi toukokuun ennätyshelteisiin ja -kuivuuteen. Toukokuu oli mittaushistoriamme lämpimin ja lisäksi rikottiin useita muitakin ennätyksiä, kuten kaikkien aikojen toukokuun helle- ja auringonpaistetuntiennätys. Lisäksi poikkeuksellinen kuivuus vaivasi Suomea.

Kysymys kuuluukin: olemmeko valmiita kohtaamaan vastaavia tilanteita tulevaisuudessa? Ehdimmekö sopeutua entistäkin pidempiin helle- ja kuivuusjaksoihin? Toukokuun kaltaisen helle- ja kuivuusputken osuminen keskikesälle olisi ollut luonnolle entistäkin kovempi koettelemus – riskiryhmään kuuluville ihmisille myös.

Suursäätila voi lukkiutua useiksi kuukauksi

Pohjoisen pallonpuoliskon suihkuvirtauskuvioihin on arvioitu ilmastonmuutoksen myötä tulevan muutoksia. Suihkuvirtaukset saattavat heikentyä, jolloin niiden aallonpituus kasvaa. Tämä on ennen kaikkea seurausta pohjoisen napa-alueen ja tropiikin välisen lämpötilaeron pienenemisestä. Voimakkaat lämpötilaerothan ovat edellytyksenä suihkuvirtausten syntymiselle, ja mitä suurempi pohjois-etelä -suuntainen ero, sitä voimakkaampi suihkuvirtaus. Tulevaisuudessa heikentyneellä suihkuvirtauksella (”jet”) on pidempi aallonpituus, mikä tarkoittaa sitä, että kylmän ilman purkauksia voidaan nähdä yhä useammin niin etelässä, missä niihin ei ole totuttu ja vastaavasti keskileveysasteiden lämpimän ilman pulsseja vaeltaa toisaalla hyvinkin pohjoisille leveysasteille.

Säätilanteiden lukkiutumisen syynä on heikentynyt ja hitaampi suihkuvirtaus. Suihkuvirtauksen pitkät pohjois-etelä -suuntaiset aallot liikkuvat yhä hitaammin kohti länttä, jolloin samantyyppinen suihkuvirtauskuvio saattaa lukkiutua päälle kuukausiksi. Ääritapauksessa tämä voi tietää Suomen ylle hyvin kuivia ja helteisiä kesäkuukausia, kun taas vastaavasti tämän toukokuun tapaan läntinen Eurooppa ja Välimeri kärvistelivät harvinaisen viileässä ja sateisessa säässä. Kesällä 2017 puolestaan tilanne oli päinvastainen: suursääkuvio Euroopan yllä lukkiutui kielteiseksi Suomen kannalta ja sää oli meillä kuukausitolkulla epävakaista ja hyvin viileää.

Suihkuvirtausten muutos Euroopan yllä saattaa tuoda jatkossa yhä kylmempiä ilmoja kohti eteläisiä leveysasteita ja toisaalla lämpöä kulkeutuu taasen hyvinkin kauas kohti pohjoista. Suihkuvirtaukset saattavat lukkiutua paikoilleen pitkiksikin ajoiksi, jolloin samantyyppinen sää voi jatkua kuukausitolkulla. / Kuvitus: Foreca/Markus Mäntykannas

Helle- ja kuivuusputkiin on syytä sopeutua

Kun asuu leveyspiirien 60 ja 70 välillä, ei välttämättä heti tulisi ajatelleeksi, että kuumuudesta ja kuivuudesta olisi koskaan liikaa riesaa. Tämä on kuitenkin virheellinen tulkinta, joka saattaa jo tulevina vuosikymmeninä konkretisoitua moneen otteeseen. Vuosisadan loppuun mennessä kesäkuukausien arvellaan Suomessa lämpenevän ainakin 2-4 asteella, joten olemme vaiheittain siirtymässä kohti tyypillistä nykyistä Keski-Euroopan kesäilmastoa.

Sadanta kesäpuolella on myös hieman lisääntymään päin erityisesti pohjoisessa Suomessa, mutta siitä huolimatta kuivuusputket yleistyvät. Lämpimämmässä ilmastossa todennäköisesti käy niin, että kesäsade tulee alas voimakkaina rankkasaderyöppyinä, jolloin siis sataa kerralla enemmän mutta kaiken kaikkiaan ehkä harvemmin. Taajama- ja kaupunkitulviin on siis syytä varautua, toisaalta korkeapainekaudet tuovat ennennäkemättömiä helle- ja kuivuusputkia.

Foreca Suomen Youtube-kanavalle on julkaistu video kesäkuun säästä, kannattaa käydä tarkistamassa.

Poikkeuksellisen kolea kesän alkupuolisko – Helsingissä ei ainuttakaan hellepäivää

Julkaistu

 

 

Heinäkuu on pian vaihtumassa elokuuksi ja vieläkin tuntuu ikään kuin kesä ei olisi kunnolla päässyt alkamaankaan. Tämä toki näkyy tilastoissakin, sillä kesäkuun alusta tarkasteltuna kesä on ollut monin paikoin Etelä-Suomessa poikkeuksellisen kolea (esimerkiksi Vihdin, Lahden ja Hämeenlinnan mittausasemilla) ja maan kaakkoisosassa, esimerkiksi Virolahdessa, jopa ennätyksellisen kolea. Kulunut kesä on ollut monin paikoin kylmin vuoden 1962 kesän jälkeen. Kolea kesä näkyy myös salamatilastoissa, sillä tästä kesästä on hyvää vauhtia muodostumassa mittaushistoriamme vaisuin ukkoskesä.

Pääkaupunkiseudulla ei vielä yhtään hellepäivää

Tämä päivä mukaan luettuna Suomessa on tänä kesänä ollut 14 hellepäivää, joka jää noin puoleen tavanomaisesta. Erikoista on myös se, että kesän korkein lukema, 27.0 astetta, on mitattu jo toukokuun puolella, eikä tämän jälkeen olla toistaiseksi korkeampiin lukemiin päästy.

Pääkaupunkiseudulla kulunut kesä on ollut noin kaksi astetta tavanomaista kylmempi, poikkeama kylmempään suuntaan on ollut laajalti 2-3 astetta maan etelä- ja keskiosassa. Sen sijaan pohjoisessa poikkeama on huomattavasti pienempi ja paikoin ollaankin Ilmatieteen tilastojen valossa lähellä tavanomaisia lukeamia. Utsjoki muodostaa tässä pienen poikkeuksen, sillä siellä kulunut heinäkuu on ollut 0,5 astetta tavanomaista lämpimämpi.

Erikoisena voidaan pitää myös sitä, ettei pääkaupunkiseudulla, eikä toisaalta monilla muillakaan paikkakunnilla olla tänä kesänä mitattu vielä yhtäkään hellepäivää, ei Helsinki-Vantaallakaan. Helsingin Kaisaniemen korkein lämpötila tähän päivään mennessä on 17. kesäkuuta mitattu 24,2 astetta, Kumpulan mittauspisteellä 24,5 ja Helsinki-Vantaalla 19. toukokuuta mitattu 25,0 astetta. Helsinki-Kaisaniemessä helteettömyys kesä-heinäkuussa ei ole poikkeuksellista meren viilentävän vaikutuksen vuoksi, sillä viimeksi vuosina 2012 ja 2004 heinäkuun 27. päivään mennessä ei myöskään ollut yhtään hellepäivää. Sen sijaan helteetön kesä olisi Helsinki-Vantaalla jo poikkeuksellista: viimeksi näin on käynyt v. 1974, jolloin koko kesä jäi pääkaupunkiseudulla helteettömäksi.

Kesäinen lämpö mahdollinen vielä elo- ja syyskuussakin

Tilastojen valossa elokuu on suuressa osassa maata hitusen kesäkuuta lämpimämpi kuukausi. Joinakin vuosina kesä on kunnolla näyttänyt kyntensä vasta loppukesästä, näin kävi viimeksi esimerkiksi vuonna 2015, jolloin elokuu oli kesän lämpimin kuukausi 15 hellepäivällänsä. Toisinaan kesäistä lämpöä on riittänyt vielä syyskuullekin saakka – Suomen leveysasteilla hellettä voi esiintyä syyskuun puoliväliin saakka. Vuonna 1968 peräkkäisiä syyskuisia hellepäiviä oli viisi kappaletta.

Pian alkava elokuu näyttää epävakaiselta ja melko viileältä erityisesti maan keski- ja pohjoisosassa. Lähinnä etelässä on näköpiirissä kesäisempiä yli 20 asteen lämpötiloja, mutta melko satunnaiselta näyttävät aurinkoiset ja lämpimät hetket. Suursäätila Euroopan alueella on pysymässä muuttumattomana: olemme armotta jäämässä elokuun alkaessakin suihkuvirtauksen koleammalle ja epävakaisemmalle puolelle, kun taas helle pitää pintansa Etelä- ja Keski-Euroopassa. Helteisen ja kostean ilman pulsseja on kuitenkin aika ajoin saapumassa kohti Suomea, eikä ole täysin poissuljettua, että yksittäisinä päivinä osassa maata helteitä esiintyisi. Pitkäkestoinen ja lämmin korkeapainesää näyttää tällä hetkellä epätodennäköiseltä skenaariolta ainakin elokuun ensimmäisellä puoliskolla.

Välimeren helteet voivat laukaista vaaralliset syys- ja talvimyrskyt

Välimeren alueella kulunut kesä on ollut useamman asteen tavanomaista lämpimämpi, mikä näkyy myös tällä hetkellä Välimeren pintalämpötila-anomaliassa. Ranskan Rivieran ja Egeanmeren kumpuamisalueita lukuun ottamatta Välimeri on 2-4 astetta tavanomaista lämpimämpi ja saavuttaa huippulämpötilansa yleensä vasta elokuun loppupuolella. Äkillinen suursäätilan muuttuminen ja Välimeren joutuminen syksymmällä kylmemmän ilmamassan piiriin voivat laukaista tuhoisat syysmyrskyt tuuline ja tulvasateineen. Mikäli ennätyshelteet Välimeren alueella jatkuvat vielä pitkään ja merivesi lämpenee entisestään, voi eteläeurooppalaisilla olla edessään ennen näkemättömän rajuja syys- ja talvimyrskyjä.

Heinäkuun kukkiva piennar Lohtajalla. Kuva: Matti Hietala

Tilastotiedot: Ilmatieteen laitos

Suihkuvirtaus blokkaa lämmön ja pitää Suomen viileänä – vielä pitkään

Julkaistu

 

Kesäkuun tilastoja: viileää ja jälleen huomattavan vähän salamointia

Ilmatieteen laitoksen julkaiseman kuukausikatsauksen perusteella päättynyt kesäkuu on ollut Suomessa viileä, paikoin jopa harvinaisen kolea. Koko maassa lämpötilat jäivät alle keskiarvon, suurin poikkeama oli maamme itäpuoliskolla ja Itä-Lapissa. Osassa Suomea edellisen kerran yhtä koleaa tai koleampaa on kesäkuussa ollut vuosina 2003 ja 1993.

Kesäkuun korkeimmaksi lukemaksi muodostui Mikkelissä 16. päivänä mitattu 26,2 astetta, ja hellelukemille kesäkuussa päästiin jossain päin maata yhteensä kuutena päivänä (keskimäärin kahdeksana). Kesäkuussa satoi vaihtelevasti: maan etelä- ja keskiosassa paikoin yli 100 mm (Tampereella 137 mm), kun taas osassa maata sadetta kertyi vain muutamia kymmeniä millimetrejä.

Huomionarvoista on myös se, että kesäkuussa on salamoinut poikkeuksellisen vähän. Viileä polaari-ilmamassa ei ole suotuisa salamoinnille – aktiiviset ukkosrintamat ovat jääneet touko-kesäkuun aikana Etelä- ja Keski-Eurooppaan. Touko-kesäkuussa paikannettu kokonaissalamamäärä on ennätyksellisen alhainen 1960-luvulta lähtien tarkasteltuna. Onkin mielenkiintoista seurata tätä mahdollista ”trendiä”, sillä 2010-luvulla tämä olisi jo toinen ennätyksellisen vaisu ukkoskesä. Salamoiden tapaan myös myrskyjen määrä on pienentynyt. Vähenevätkö ukkosmyräkät ja syysmyrskyt Suomessa tulevaisuudessa vai onko tämä vain luonnollista vaihtelua? Aika näyttää.

Viileä ja epävakainen viikko edessä

Heinäkuun ensimmäinen kokonainen viikko on melko viileä ja epävakainen. Matalapaine pyörittää sateita maamme yllä lähipäivinä ja vasta perjantaina on tiedossa seuraava poutaisempi päivä. Itä- ja Pohjois-Suomi kuuluvat kuitenkin aluksi lämpimän ilman sektoriin: sekä maanantaina että tiistaina hellelukemille on mahdollisuus yltää auringonpaisteessa – tiistaina enää lähinnä Inarin alueella. Tämän jälkeen seuraavasta hellepäivästä ei ole merkkiäkään operatiivissa ennusteissa ainakaan tulevaan 10 vuorokauteen.

Heinäkuun salamatilastot kasvavat jonkin verran tiistain ja keskiviikon aikana: paikoin yksittäisiä voimakkaita ukkoskuurosoluja muodostuu tiistaina erityisesti Pohjanmaan suunnalle ja keskiviikkona pohjoisemmas. Salamointi ei välttämättä ole kovinkaan intensiivistä, mutta paikallisesti sademäärät voivat kasvaa hyvinkin suuriksi, sillä matalapaineen ympäristössä kuuropilvet liikkuvat melko hitaasti ja vettä voikin jollekin alueelle kertyä yksittäisestä kuurosta yli 20 mm.

Keskiviikko ja torstai ovat viikon koleimmat päivät, jolloin lämpötila jää suuressa osassa maata 10 ja 15 asteen välille. Poikkeamat heinäkuun alun normaalilukemiin ovat paikoin jopa yli 10 astetta eli voidaankin puhua harvinaisen, paikoin jopa poikkeuksellisen koleista päivistä.

Kuva 1: GFS-malliajoon perustuva ennustettu lämpötila-anomalia Euroopan yllä to 6.7.2017. Poikkeama Suomessa on Euroopan suurin. Lähde: Pivotal Weather

Viikonloppuna sää näyttäisi kuitenkin poutaantuvan ja hieman lämpenevän. Tällöin voidaan taas yleisemmin päästä lähemmäs 20 asteen lukemia, mutta suuressa osassa maata jäädään silti heinäkuun keskiarvoja alhaisempiin lukemiin.

Suihkuvirtaus eristää lämmön Etelä-Eurooppaan – heinäkuu jatkuu viileänä

Leveysasteillemme on tyypillistä, että kuulumme ilmamassoja jakavan suihkuvirtauksen vaikutuspiiriin: välillä sen etelä- ja välillä pohjoispuolelle. Keskileveysasteiden lämpimän ilmamassan ja pohjoisten leveysasteiden polaari-ilmamassan väliin syntyy erityisesti talvisin yläilmakehään voimakas suihkuvirtaus, joka siis jakaa kylmän ja lämpimämmän ilmamassan. Nyt jo kuluneen kahden kuukauden aikana Suomi on lähes poikkeuksetta kuulunut suihkuvirtauksen pohjoispuolelle viileään polaari-ilmamassaan. Suihkuvirtaus on tiiviisti eristänyt ja blokannut Etelä-Euroopan helteisen ilmamassan vaellukset kohti pohjolaa, ja onkin tuntunut, että ero Pohjois- ja Etelä-Euroopan lämpötiloissa on kesäajaksi ollut välillä epätyypillisen suuri. Helle on muhinut etelässä jo pitkään ja siellä se näyttäisi myös pysyvän.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Euroopan suursäätilaan ei ole pitkään aikaan tulossa mainittavaa muutosta. Suomi kuuluu yhä viileälle ja epävakaiselle puolelle: matalapaineita ja sateita on tiedossa näillä näkymin ainakin kuun puoliväliin saakka ja lähinnä puhutaan yksittäisistä aurinkoisemmista ja lämpimämmistä päivistä. Samaan aikaan Välimeren aluetta piinaavat ennätyshelteet ja yli 40 asteen kuumuus.

Kuva 2: Suomen kohtalo lähiviikkoina on viileä ja epävakainen. Helteet muhivat jatkossakin Välimerellä, ajoittain Keski-Euroopassa.

Kesämme tulevaisuudessa?

Saattaa olla, että tulevaisuudessa suihkuvirtaukset ovat entistäkin itsepäisempiä ja arvaamattomampia. Siinä missä Suomessa on aiemmin totuttu vaihtelevaan säätyyppiin, voidaan vastaisuudessa joutua totuttelemaan kuukausitolkulla jatkuvaan samanlaiseen säätyyppiin. Ja se on ihan tuurista kiinni, kummalle puolelle suihkuvirtausta jämähdämme. Viileät ja kuumat kesät tulevat siis vuorottelemaan, mutta käykö niin, että vaihtelu vähenee? Nyt olemme jämähtäneet viileälle puolelle, mutta on vain ajan kysymys, milloin esimerkiksi vuoden 2010 kaltainen mantereinen hellekesä toistuu – seuraavan kerran kenties entistäkin kuumempana.

Kysymys lukijoille:

Onko viileä kesä sinulle siunaus vai kirous?

 

 

Arktinen oskillaatio tuo kylmän pääsiäisen ja huhtikuun?

Julkaistu

 

Tämän hetken sääennusteiden valossa Suomeen ja pohjoiseen Eurooppaan on lankeamassa vuodenaikaan nähden sangen kylmä pääsiäisviikonloppu. Valtaosassa Suomea, Ruotsia ja Norjaa vuorokauden keskilämpötila on jäämässä nollan alapuolelle; Keski- ja Pohjois-Suomessa pääsiäisviikonloppuna on pakkasta yötäpäivää, mikä on tähän aikaan vuodesta melko harvinaista. Kaiken kaikkiaan voidaankin siis puhua jonkin sortin takatalvesta ja talvisesta pääsiäisestä. Mahdolliset sateet, pääsääntöisesti heikot kuuroluonteiset, ovat tulossa yksinomaan lumena alas, mutta pääsiäiseksi povattu lumipyry näyttää tuoreimpien ennusteiden valossa jäävän Suomen eteläpuolelle.

Arktisen oskillaation (AO) vaikutus Suomen säähän

NAO- ja AO-indeksi eli eri leveysasteiden välistä ilmanpaineanomaliaa kuvaavat parametrit kulkevat vahvasti käsi kädessä ja vaikuttavat olennaisesti myös Suomen säähän. Keskitytään tässä tarkastelemaan arktista oskillaatiota (AO) eli pohjoisen napa-alueen ja pohjoisten keskileveysasteiden välistä ilmanpaine-eroa. Negatiivisen AO:n aikana ilmanpaine-ero on pienentynyt, jolloin napa-alueella vallitsee tavanomaista korkeampi ilmanpaine ja keskileveysasteilla matalapainetoiminta voi olla heikompaa. Tällöin keskileveysasteiden suihkuvirtaukseen voi tulla laajempiakin mutkia, ja kuluneen huhtikuun aikana yksi suihkuvirtauksen mutka on muodostunut läntisen Euroopan ylle. Suihkuvirtauksen kylmä kuoppa on asettumassa nyt pidemmäksi aikaa Pohjois- ja Keski-Euroopan ylle, joten kevään eteneminen tyssää erityisesti Skandinaviassa ja Suomessa. Vastaavasti positiivisen AO:n aikoihin arktisilla alueilla ilmanpaine on tavanomaista matalampi ja suihkuvirtaus voimakkaampi ja suoraviivaisempi. Positiivisen AO:n aikoihin myös Atlantin NAO-indeksi on tyypillisesti positiivinen indikoiden lämpimämpiä lännen tai lounaan puoleisia ilmavirtauksia myös Suomeen.

Kuva 1: Mutkitteleva suihkuvirtaus pitää Pohjois- ja Itä-Euroopan tavanomaista kylmempänä pääsiäisen aikana. kuva: Foreca

Kesää kohden mentäessä ilmamassoja jakava suihkuvirtaus pohjoisella pallonpuoliskolla heikkenee, kun napa-alueen ja keskileveysasteiden väliset lämpötilaerot pienenevät. Tällöin matalapaineet ja tuulet keskimäärin heikkenevät, ja arktisen oskillaation vaikutus Suomen ja Euroopan säähän pienenee. Napa-alueen jääpeitteen laajuudella, arktisen meriveden lämpötilalla sekä AO-vaihtelulla on todettu olevan korrelaatio: tällä hetkellä pitkäkestoisempia ja negatiivisia AO-vaiheita saattaa herkemmin syntyä napa-alueen jääpeitteen pinta-alan ollessa lähes ennätyksellisen alhainen.

GFS-malliin pohjautuvien ennusteiden valossa nyt on alkamassa AO:n negatiivinen vaihe, joka on ensi viikkoa kohden voimistumassa. Tämä tietää mutkittelevaa suihkuvirtausta, jossa Pohjois-ja Itä-Eurooppa asettuvat selvästi kylmemmälle puolelle. Ilmamassa Suomen yllä on pääsiäisen ajan niin kylmää kuin tähän aikaan vuodesta vain on mahdollista. Keskitalvella heikkotuulisessa korkeapainetilanteessa pakkanen voisi vastaavassa sääasetelmassa kiristyä yli 30 asteeseen. Merkittäviä lämpimämmän ilman virtauksia ei välttämättä ole tiedossa ensi viikollakaan.

Kuva 3: NOOA:n GFS-ennusteeseen pohjautuva AO-indeksi. Pääsiäisen aikaan indeksi on painumassa selvästi negatiiviseksi. kuva: Climate Prediction Center (http://www.cpc.ncep.noaa.gov)

Pääsiäistä kohden kylmenee

Pääsiäisviikonlopun sään voisi tiivistää muutamaan lauseeseen. Suihkuvirtausakselin kylmemmällä puolella polaarisessa ilmamassassa sää on meillä melko pilvistä, aika ajoin lumikuurot ovat mahdollisia. Pääsiäisen aikoihin maamme ylle asettuva ilmamassa on paikoin lähes arktisen kylmää. Erityisesti yöt ovat hyvin kylmiä, jolloin pakkasta on laajalti 5-20 astetta, pohjoisessa paikoin enemmänkin. Päivisin lähinnä eteläisimmässä ja läntisimmässä Suomessa ollaan plussan puolella, muualla maassa päivälämpötilatkin pysyvät pakkasen puolella, mikä on useamman päivän jatkuessaan huhtikuun puolivälille jo harvinaista. Lämmittäähän meillä aurinko pian jo samalla teholla kuin elokuun loppupuolella.

Laajemmat sadealueet näyttävät kuitenkin jäävän Suomen länsi- ja eteläpuolelle eli pääsiäispäiväksi kaavailtu lumipyry jäänee aluksi Ruotsin ja myöhemmin Baltian asiaksi. Lumikuurot voivat hetkellisesti värjätä maan valkoisemmaksi myös etelässä pääsiäisen aikoihin, joten talvirenkaille on varmasti vielä käyttöä.

Talvisesta säästä huolimatta hyvää pääsiäistä!

Antaako korkeapaine periksi – ensilumi osaan maata ensi viikolla?

Julkaistu

 

 

Kalenterin mukaan syksyn puoliväli on jo taittunut, mutta missä luuraavat syyssateet? Kuluneen lokakuun sademäärä on osassa maata jäänyt paikoin vain 0-3 mm:iin, eikä helpotusta ole luvassa tulevana viikonloppunakaan. Vaikka korkeapaine onkin sitkeästi majaillut Suomen ympäristössä, ei se ole tähän vuodenaikaan enää taannut aurinkoisia päiviä, vaan pikemminkin olemme useaan otteeseen värjötelleet kolean ja paksun sumupilven alla.

Suihkuvirtaukset ohjaavat matala- ja korkeapaineita

Lentokoneiden lentokorkeudella sijaitsevat voimakkaat suihkuvirtaukset ohjaavat matala- ja korkeapaineiden reittiä alempana ilmakehässä. Lokakuun ajan pohjoisen pallonpuoliskon suihkuvirtaus on Euroopan kohdalla kaartanut Islannista jyrkästi kohti eteläistä Eurooppaa ja noussut Välimereltä kohti koillista, jolloin läntisen ja pohjoisen Euroopan ylle on ikään kuin lukkiutunut korkeapaineen alue. Välillä tämä korkeapaine on osoittanut heikkenemisen merkkejä, mutta vahvistunut aina uudestaan lähiympäristöön. Atlantin matalapaineet ovat joutuneet kiertämään joko korkeapaineen pohjois- ja eteläpuolelle jättäen Suomen sateettomaksi. Välillä tällainen lukkotilanne suursäätilassa voi kestää kuukausitolkullakin.

Suihkuvirtaukset Euroopan yllä tällä hetkellä. Kuva: Foreca
Suihkuvirtaukset Euroopan yllä tällä hetkellä. Kuva: Foreca

Muutos ensi viikolla?

Säämallit indikoivat jonkin sortin säätilan muutosta ensi viikolle, mutta ajoituksessa on edelleen epävarmuuksia. Näyttäisi kuitenkin mahdolliselta, että joko etelän tai lännen suunnalta saapuvat matalapaineet syrjäyttävät korkeapaineen ainakin hetkeksi Suomen tieltä pois, mutta toisaalta pitkään jatkuneen samantyyppisen suursäätilan murrosvaihe on säämalleille toisinaan tiukka paikka ennustettavaksi. Osa malleista indikoi jo viime viikolla matalapaineiden saapumista Suomeen tälle viikolle, mutta korkeapaine piti kuin pitikin pintansa.

Mikäli matalapaineet ensi viikolla raivaavat tiensä Suomeen, näyttää siitä huolimatta epätodennäköiseltä, että käynnistyisi ns. tyypillinen Atlantin matalapaineiden marssi lauhkeine lounaistuulineen. Pikemminkin mahdolliset sateet ovat saapumassa kylmän, polaarisen ilmamassan alle, jolloin sateiden olomuoto on iso kysymysmerkki. On ihan mahdollista, että laajemmallekin alueelle maan keski- ja pohjoisosaan saataisiin ensilumi, mutta tilannetta kannattaa seurata. En pitäisi mahdottomana korkeapaineen jämähtämistä Suomen ylle vielä vähän pidemmäksikin aikaa.

Ilmastonmuutos jumittaa suursäätiloja ja tuo kuivuuskaudet myös Suomeen?

On päivän selvää, että ilmastomme on muuttumassa ja mittaustulosten mukaan näin onkin jo tapahtunut. Epävarmaa puolestaan on se, mitkä tarkalleen ovat ilmastonmuutokset vaikutukset missäkin päin maailmaa, ja toisaalta yllätyksiäkin tulee varmasti vastaan. Eräänä todennäköisimpänä skenaariona ilmastonmuutoksen mukana tuomista ilmiöistä pidetään suursäätilojen jumiutumista. Suihkuvirtaukset saattavat jäädä paikoilleen pidemmiksi ajoiksi ja tehdä yhä kaarevampia mutkia, jolloin pohjoista polaarista ilmamassaa pääsee purkautumaan eteläisemmille leveysasteille ja puolestaan keskileveysasteiden lämmintä ilmamassaa virtaisi yhä pohjoisemmas. Toisaalta suursäätilan lukkiutumistilanteessa matala- ja korkeapaineet saattavat jäädä jylläämään samalle alueelle pidemmäksi aikaa, jolloin sään ääritilanteet, kuten runsaat sateet ja kuivuuskaudet yleistyvät.

Suomessa vuosittaisen sademäärän on arveltu kasvavan ilmastonmuutoksen myötä siten, että erityisesti talvipuolella sademäärät kasvavat. Sademäärien kasvaminen ei välttämättä tarkoita sadepäivien lukumäärän lisääntymistä: sadepäivät pysynevät ennallaan, mutta kun sataa, niin kerralla sataa enemmän. Kuivuuskaudet tulevat yleistymään erityisesti etelämpänä Euroopassa, mutta Suomen alueellakin pitkät ja sateettomat, tämän lokakuun kaltaiset kaudet, saattavat yleistyä, mikäli teoria suursäätilanteiden lukkiutumisesta toteutuu.