Meteorologi: Koko Suomessa nyt Lapin sää, jopa kylmempääkin

Julkaistu

Sää kylmenee loppuviikon aikana. Öisin pakkasia voi olla selkeillä alueilla eteläistä Suomea myöten. Etenkin itään on tulossa lumisateita, mutta sateet voivat olla räntää tai lunta paikoin ja ajoittain muuallakin.

Sää on loppuviikolla ajankohdan keskimääräistä kylmempää, öisin voi olla pakkasta koko maassa.

Pakkasyöt yleistyvät koko maassa ja päivälämpötilat jäävät lähipäivinä maan eteläosaa myöten vain vähän plussan puolelle, enimmillään noin viiden asteen vaiheille. Sää onkin loppuviikolla suuressa osassa maata 5–8 astetta ajankohdan keskimääräistä kylmempää, Lapissa 2–4 astetta.

Read more

Syyskuun sää: Mittaushistorian kolmanneksi helteisin syyskuu – loppukuussa kaivettiin talvitakit esiin

Julkaistu

Syyskuussa mitattiin Suomen mittaushistorian toiseksi myöhäisin hellepäivä, kun 10. syyskuuta lämpötila nousi korkeimmillaan 26,2 asteeseen. Se oli samalla kuukauden korkein lämpötila. Yhteensä syyskuussa oli kolme hellepäivää. Tämä lukema yltää tilastoissa syyskuisten hellepäivien jaetulle kolmannelle sijalle. Kuun loppupuoliskolla pakkasia oli ajoittain etelässä asti ja Pohjois-Lappiin saatiin ensilumi. Sadetta tuli etenkin maan länsi- ja lounaisosassa reilusti, paikoin jopa yli kaksinkertainen määrä syyskuun keskimääräiseen verrattuna. Maailmalla hurrikaani Dorian runteli Bahamaa, Espanjassa rankkasateet aiheuttivat pahoja tulvia.

Syyskuu oli Suomessa keskilämpötilaltaan maan eteläosassa sekä pohjoisessa asteen verran keskimääräistä lämpimämpi ja maan keskivaiheilla keskiarvon tuntumassa.

Syyskuun alku oli jopa kesäisen lämmin, mutta sateita tuli paikoin runsaasti. Kuun puolivälin jälkeen sää viileni ja pakkasia mitattiin etelässä asti, Pohjois-Lapissa satoi jo lunta. Kuva: Maarit Siitonen
Lue lisää → ”Syyskuun sää: Mittaushistorian kolmanneksi helteisin syyskuu – loppukuussa kaivettiin talvitakit esiin”

Lisää lunta Etelä-Eurooppaan

Julkaistu
Kuvituskuva Pyreneiltä

Etelä-Euroopassa on kehittymässä voimakas matalapaine, jonka tuulennopeus voi yltää puuskissa yli 30 metriin sekunnissa. Runsaat sateet tuovat myös vuorille paikoin kymmeniä senttimetrejä lunta päivässä.

Lue lisää → ”Lisää lunta Etelä-Eurooppaan”

Maailman suurimmat lumikertymät

Julkaistu

Loskaisten päivien jälkeen lunta tulee taas tupaan eteläisessä Suomessa. Suomen suurin vuorokauden aikana satanut lumikertymä on Merikarvian 73 cm, joka mitattiin tammikuun 8. päivänä. Maapallollamme on kuitenkin useita paikkoja, missä lumikertymät voivat lyhyemmässäkin ajassa kasvaa tätä huomattavasti suuremmiksi. Todennäköisesti suurimman vuorokaudessa mitatun lumikertymän titteliä pitää Italian Capracotta, jossa tuprutti 256 cm lunta 18 tunnissa 5.3.2015.

Suurien lumikertymien resepti

Erittäin suuret lumikertymät ovat ominaisia keskileveysasteiden vuoristoisille seuduille, jotka sijaitsevat lähellä verrattain lämpimiä merialueita. Toisaalta myös suurten ja sulien järvien rannoilla voi syntyä nk. ”lake effect snow” -ilmiö, jolloin kylmän ilman purkaus synnyttää sakeita lumikuuroja. Merikarvian tilanteessa kyse oli juuri vastaavasta ilmiöstä, josta Joanna kirjoitti tarkemmin täällä.

Tiettävästi kaikista suurimmat vuorokautiset lumikertymät ovat kuitenkin osuneet vuoristoisille seuduille, kuten esimerkiksi Keski-Italiaan, Pohjois-Japaniin ja Yhdysvaltojen Coloradoon. Resepti on kaikkialla kuta kuinkin samanlainen – erityisesti muutamat tekijät edesauttavat suurien lumikertymien syntymistä. Ensinnäkin tarvitaan matalapaineen alue, jonka ympäristössä ilma on nousevassa liikkeessä, jotta syntyy pilviä ja sateita. Jos perusvirtaus on hyvin kylmä ja se liikkuu verrattain lämpimän merialueen yli, kuten esimerkiksi Pohjois-Japanissa Siperiasta saapuvat arktiset kylmänpurkaukset, haihtuu merestä runsaasti kosteutta, nousuliikkeet voimistuvat ja lumisade sakenee. Mikäli perusvirtaus vielä tämän lisäksi kohtaa vuoriston, joutuu ilma pakotettuun nousuun, jolloin nouseva liike yhä voimistuu vuoriston merenpuoleisella rinteellä. Matalapaineen alue, lämpimän merialueen yli etenevä erittäin kylmä ilmavirtaus ja  vuoristo antavat hyvät edellytykset erittäin suurille lumikertymille.

Suomea lähinnä oleva paikka, jossa tämä ilmiö tapahtuu toistuvasti talvisin, on Norjan rannikkoseutu. Meren yli puhaltavan ilmavirtauksen ei välttämättä tarvitse olla kovin kylmäkään, mutta mikäli se tempaa mukanaan tarpeeksi kosteutta Atlantin valtamereltä, voimistuvat sateet vuoriston länsirinteellä Norjan rannikolla, kun ilma kohoaa ja kylmenee ja kun kosteus tiivistyy pilviksi ja sateiksi.

Kuva 1: Yhdysvalloissa vuoristo, suuret järvialueet sekä lämpimän Atlantin valtameren läheisyys aiheuttavat monilla alueilla erittäin suuria lumikertymiä. Kalliovuorten alueilla läntiset ja kosteat ilmavirtaukset joutuvat pakotettuun nousuun, jolloin vuoristolla sataa paljonkin lunta. Suuret Järvet aiheuttavat talvisin arktisen ilmamassan purkausten yhteydessä "lake-effect snow" -ilmiön, kun taas itärannikolla voimakkaat sateet saavat enegiansa Golfvirran lämmittämästä Atlantista. (kuva: Markus M/MTV)
Kuva 1: Yhdysvalloissa vuoristo, suuret järvialueet sekä lämpimän Atlantin valtameren välitön läheisyys aiheuttavat paikallisesti erittäin suuria lumikertymiä. Kalliovuorten alueilla läntiset ja kosteat ilmavirtaukset joutuvat pakotettuun nousuun, jolloin vuoristolla sataa paljonkin lunta. Suuret Järvet aiheuttavat talvisin arktisen ilmamassan purkausten yhteydessä ”lake effect snow” -ilmiön, kun taas itärannikolla voimakkaat sateet saavat enegiansa Golfvirran lämmittämästä Atlantista. (kuva: Markus M/MTV)

Kuva 2: Hokkaidon saarella Pohjois-Japanissa talviset lumikertymät voivat kasvaa hyvin suuriksi. (Kuva: Flickr, Creative Commons; käyttäjä: threepinner)
Kuva 2: Hokkaidon saarella Pohjois-Japanissa talviset lumikertymät voivat kasvaa hyvin suuriksi. (Kuva: Flickr, Creative Commons; käyttäjä: threepinner)

Suomessakin pinnanmuodot vaikuttavat sadekertymiin

Suomessa pinnanmuotojen vaikutus sade- ja lumikertymiin on vähäinen, mutta paikoin kuitenkin huomattavissa. Suomessa sataa keskimäärin eniten Uudenmaan länsiosassa ja Varsinais-Suomen itäosassa hieman Suomenlahden rannikon pohjoispuolella. Eteläisin Salpausselkä kohoaa Hangosta kohti Lahtea yltävällä vyöhykkeellä ja vaikuttaa paikallisesti sademääriin. Kostean sekä syksyisin verrattain lämpimän merialueen, Suomenlahden, läheinen sijainti ja maaston pieni kohoaminen voimistavat sateita jonkin verran heti etelärannikon pohjoispuolella. Toisaalta myös Pohjois-Karjalan vaara-alueet lisäävät hieman paikallisesti sademääriä. Lapin tuntureiden vaikutus sademääriin on pieni, sillä täällä ilmasto on selvästi eteläistä Suomea kylmempi, eikä ilmaan mahdu niin paljoa kosteutta.

Kilpisjärven alue muodostaa kuitenkin poikkeuksen, sillä Atlantin valtameri on hyvin lähellä ja Norjan puolella syntyvät ja voimistuvat sateet ajautuvat joskus myös Käsivarren puolelle. Mikäli talvisin tarpeeksi voimakkaat ja kylmät ilmavirtaukset puhaltavat luoteen tai pohjoisen puolelta, voi Norjan rannikolta ajautua Käsivarren Lappiin jatkuvalla syötöllä sakeita lumikuuroja, jotka vuoriston kohdatessaan vielä voimistuvat. Tämän ilmiön myötä lumensyvyys käväisi Kilpisjärvellä lähes ennätyksellisessä (lähellä Suomen joulukuun lumensyvyysennätystä) 110 senttimetrissä joulukuussa 2013.

 

Onko kahta samanlaista lumihiutaletta?

Julkaistu

lumihiutale
Kenties lumihiutaleelle ei annettu mitään muuta mahdollisuutta kuin kasvaa juuri tuollaiseksi.

Lumihiutaleen yksilöllinen rakenne on kiehtonut ihmismieltä kautta historian. Ainakin 1600-luvulle asti käytiin kiivasta keskustelua siitä, että voiko lumihiutaleella olla oma sielu. Hiutaleita on saanut kuluneen talven ajan lapioida ja työntää lumikolalla miehenkorkuisiksi kasoiksi siihen malliin, että henkilökohtaisesti olen tullut siihen johtopäätökseen, että lumihiutaleen sielun on pakko olla läpeensä sysimusta. Jo vilkaisu Forecan toimiston ikkunasta kertoo, että vapaa-ajan ongelmia ei ole tiedossa tänäkään iltana.

Johannes Kepler julkaisussaan ”On the Six-Cornered Snowflake” (1611) kiinnitti huomiota lumihiutaleen säännölliseen kuusikulmaiseen rakenteeseen. Mikroskoopin keksimisen jälkeen lumihiutaleen sielunelämään perehtyi englantilainen fyysikko Robert Hooke, joka julkaisi käsin piirrettyjä mikroskooppikuvia kaikesta, mitä sai mikroskoopin alle mahdutettua – aina kirpusta lumihiutaleeseen – vuonna 1665 julkaistussa teoksessa Micrographia. Ensimmäisen systemaattisen tutkimuksen lumihiutaleista teki vuonna 1954 japanilainen ydinfyysikko Ukichiro Nakaya, joka ydinfysiikan tutkimuslaitteiston puuttuessa alkoi luetteloimaan lumihiutaletyyppejä sekä jääkiteen kasvuun vaikuttavia tekijöitä, lopuksi luoden kontrolloiduissa olosuhteissa keinotekoisia lumihiutaleita.

Onko sitten kahta samanlaista lumihiutaletta? Helppo vastaus olisi sanoa, että ei ole. Toisaalta tähän visaiseen kysymykseen ei ole olemassa varmaa vastausta. Se, että sinä et ole löytänyt kahta samanlaista hiutaletta ei kerro mitään siitä mahdollisuudesta, etteikö niitä kuitenkin jossain saattaisi olla olemassa. Käytännössä kenenkään aika ei riitä analysoimaan miljardien hiutaleiden kidemorfologiaa. Lisäksi meinaavat nuo vielä sulaakin, kun taas västäräkki laulaa puussa.

Jokaisen lumihiutaleen syntyä ohjaavat samat fysiikan ja kemian lait. Ilmassa leijuva pieni partikkeli, vaikkapa pölyhiukkanen voi toimia alkuna kokonaisen tapahtumaketjun vyörylle, missä pienikin muutos ympäristön olosuhteissa tuottaa taas hiukan erilaisen lumihiutaleen.

Aitoa sattumaa vai vahvan deterministisen syy-seurausketjun tulos? Kenties villalapasen päälle tippuneelle lumihiutaleelle ei annettu mitään muuta mahdollisuutta kuin kasvaa juuri tuollaiseksi.

Lähteet:
snowflake.com Kenneth G. Libbrecht, Caltech
http://www.its.caltech.edu/~atomic/snowcrystals/earlyobs/earlyobs.htm

Lumikiteiden visualisointi soluautomaateilla – Juha Laakko
https://arkki.ramk.fi/RAMK/julkaisutoiminta/Julkaisut/Lumikiteiden%20visualisointi.pdf

Valokuva:
flickr, Snowflake – David Wayne’s photostream