Tuliko kesä jäädäkseen?

Julkaistu

Viime viikon perjantaista lähtien jossain päin Suomea on päivittäin ylitetty 20 asteen raja ja ensimmäinen hellepäiväkin on koettu. Maan etelä- ja keskiosassa vuorokauden keskilämpötila täyttää jo laajalti termisen kesän kriteerit ja pohjoisessakin kevät etenee kovaa vauhtia. Mutta tuliko lämpö jäädäkseen?

Länsi-Euroopan Omega-korkeapaine määrittelee Euroopan sään

Tämän kevään trendinä on useaan otteeseen ollut läntisen Euroopan tai Brittein saarten ylle muodostunut sulkukorkeapaine, joka on myös vaikuttanut pohjoisen Euroopan säähän ohjaamalla meille koillispuolitseen pohjoisesta kylmää ilmaa. Lähipäivinä uusi pitkäkestoinen korkeapaine on vahvistumassa Länsi-Euroopan ylle ja viikonlopun mittaan sen painopiste on vähitellen siirtymässä kohti Välimerta. Kylmänpurkaus käväisee lähellä Suomea loppuviikosta, mutta näyttäisi tällä erää suuntautuvan Suomen itäpuolelle.

Lähipäivinä on etelässä vielä melko kesäistä ja 20 asteen ylitykset ovat paikoin mahdollisia. Viikonloppua kohden ilmamassa on hieman viilenemässä, mutta etelässä pysytään yhä lähellä keskiarvoja tai hieman niiden yläpuolella. Pohjoisessa sen sijaan lumi- ja räntäkuurot yleistyvät torstain ja perjantain aikana, etelässäkin sää muuttuu vähän epävakaisempaan suuntaan, mutta sateet sentään pysyvät vetenä. Viikon viilein päivä näyttäisi olevan lauantai, jolloin valtaosassa maata jäädään 5 ja 15 asteen välille, Lapissa on paikoin tätäkin viileämpää.

Omega-korkeapaine jämähtää läntisen Euroopan ylle. Yltääkö helle Suomeen saakka sunnuntaina?

Sunnuntaiksi helle lähestyy Suomea

Länsi-Euroopan korkeapaine pyöräyttää länsipuolitseen viikonlopun aikana hyvin lämmintä ilmamassaa kohti Skandinaviaa, mutta vielä on epävarmaa, saako Suomi siitä osansa. Jos saa, niin näin kävisi todennäköisesti sunnuntaina. Tuoreimmissa ennusteissa helleilmamassa kulkee eteläisen Suomen yli kuitenkin vasta maanantain vastaisena yönä, mutta esimerkiksi Ahvenanmaalla ja Ruotsissa on hellepotentiaalia sunnuntaipäivän aikana. Ennuste tarkentunee varmasti lähipäivien aikana.

Etelässä melko kesäinen sää näyttää jatkuvan ensi viikollakin, mutta pohjoisessa kevät etenee maltillisesti. Osassa Lappia lumipeite rajoittaa lämpötiloja kohoamasta korkeampiin lukemiin, sillä lämpöenergiaa kuluu lumen sulattamiseen. Toisaalta Lappiin virtaa aika ajoin koillisesta kylmempää ilmaa.

Etelään kesä on näin ollen nähtävästi tullut jäädäkseen, mutta pohjoinen vielä odottaa lämpimiä päiviään.

Värikäs auringonlasku Vaasassa 22.5.2017 (kuva: Matti Hietala)

Kesä saapuu: ensimmäinen hellepäivä mahdollinen loppuviikolla

Julkaistu

 

Vielä tällä hetkellä ulos katsoessa maisema ei ole kovin toukokuinen; ruoho jo vihertää monin paikoin, mutta valtaosa puista on vielä paljaina. Kasvukausi ei ole kunnolla päässyt starttaamaan, mutta uskokaa tai älkää: viikon päästä näyttää jo ihan erilaiselta!
Edellisessä tekstissä puitiin Lapin myöhästynyttä kevään alkua, mutta tässä kirjoituksessa hypätäänkin jo suoraan kesään. Viikonloppuna osaan Suomesta leviävä kesäisen lämmin, jopa helteinen ilmamassa, saattaa käynnistää kertaheitolla termisen kesän (vuorokauden keskilämpötila kohoaa pysyvästi 10 asteen yläpuolelle) ainakin maan etelä- ja keskiosassa. Tilastojen valossa meteorologinen kesä alkaisikin tällä viikolla tyypillisesti maan eteläosassa ja toukokuun loppuun mennessä jo Pohjois-Karjala – Oulu -linjan eteläpuolella. Tällä viikolla saavutettaneen muutamakin kesäinen merkkipaalu: vuoden ensimmäinen 20 asteen ylitys (perjantaina) ja mahdollisesti vuoden ensimmäinen hellerajan ylitys (lauantaina).

Voikukkia kevätauringossa (kuva: Matti Hietala)

Pilviä ja sateita ennen lämpenemistä

Suihkuvirtauksen reitin muuttuminen ja Etelä-Euroopasta Suomeen kurottava korkeapaine mahdollistavat lämpenemisen loppuviikosta. Reilun kuukauden ajan Pohjois-Eurooppaa piinannut Pohjoisnavan hyytävä ilmamassa on enää pian vain muisto. Tiistaina lämpötila kohoaa vuodenaikaan nähden melko tyypillisiin lukemiin: etelässä 10 ja 15, pohjoisessa 5 ja 10 asteen välille. Päivä on melko aurinkoinen. Keskiviikon ja torstain aikana lämpenemisen etureunalla Suomeen saapuu lounaasta annos kosteampaa ja epävakaisempaa säätä. Keskiviikkona koko maassa esiintyy ajoittaisia sateita, torstaina on jo poutaisempaa ja lämpimämpää, joskin yhä melko pilvistä. Tässä vaiheessa lämmin ja kesäinen ilmamassa yltää jo Ruotsiin, missä ylitetään 20 astetta. Ja sieltä se raivaa tiensä myös Suomeen viikonlopuksi.

Viikonloppuna osa maasta kesäisen lämmin

Perjantain aikana korkeapaineen alueen lasketaan yltävän etelästä myös Suomen päälle. Voi olla, että yksi reippaampi sadealue kulkee vielä maan pohjois- ja itäosan yli, missä perjantai onkin kolea päivä, mutta maan länsi- ja eteläpuoliskolla tämän vuoden ensimmäinen 20 asteen ylitys on mahdollinen. Lauantain aikana eteläisen Suomen päällä on helleilmamassaa: aurinkoisessa ja heikkotuulisessa säässä lämpötila voi kohota hellelukemiin eli yli 25 asteeseen. Lämmin sää saattaa asettua maan etelä- ja keskiosan ylle useammaksi päiväksikin – tällä hetkellä kesäisiä lukemia riittää ennusteissa vielä ensi viikollekin.

Yhtenä merkittävänä epävarmuustekijänä viikonlopun ennusteessa on korkeapaineen pohjoispuolelle muotoutuva ilmamassojen rajavyöhyke ja sen lopullinen sijainti. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että raja lämpimän, aurinkoisen kesäsään ja epävakaisemman, koleamman kevätsään välille asettuu viikonvaihteessa Oulu – Kaakkois-Suomi -linjalle. Tällöin maan etelä- ja länsiosassa olisi perjantaista lähtien useampana päivänä kesäisen lämpimiä ja aurinkoisia, paikoin jopa helteisiä päiviä, kun taas idässä ja pohjoisessa on aika ajoin jopa 10-15 astetta viileämpää. Ilmamassojen väliin syntyvän aaltoilevan rajavyöhykkeen sijainti tulee vielä varmasti lähipäivien ennusteissa tarkentumaan ja samalla myös se, kuinka pohjoiseen ja kuinka pitkäksi aikaa lämpöä riittää. Nyt näyttäisi kuitenkin todennäköiseltä, että terminen kesä pääsee starttaamaan kuta kuinkin ajallaan maan eteläosassa viikonlopun aikana. Kylmempää ilmaa on kuitenkin heti maamme koillispuolella, joten tarkkaillaan tilannetta!

Viikonloppuna Suomi on kylmän ja lämpimän rajamailla. Todennäköisesti lämmin ilmamassa yltää maan etelä- ja länsiosaan useammaksi vuorokaudeksi (kuva: Pivotal Weather, GFS-malli, 850 hPa anomalia)

Kohti hidasta lämpenemistä – Lapissa kevät myöhässä jo useita viikkoja

Julkaistu

 

Viime päivien loputtomilta tuntuneet lumi- ja raekuurot sekä poikkeuksellisen koleaksi luokiteltu sää ovat saaneet jo meteorologitkin huvittuneiksi. Eipä tässä manailu tai valitusvirsi auta, kun yläilmakehän suuret ja mahtavat suihkuvirtaukset ovat päättäneet jättää meidät kylmän armoille. Positiivisuuden kautta tätäkin asiaa on syytä yrittää lähestyä, vaikka huumori alkaakin olla vähissä. Kylmä kevät on laittanut ainakin maanviljelijät koville: kevätkylvöt uhkaavat myöhästyä ja yöpakkaset saattavat viivästyttää esimerkiksi varhaisperunamarkkinoita.

Viime päivät poikkeuksellisen koleita – Lapissa terminen kevät myöhässä jo viikkoja

Ilmatieteen laitoksen mukaan viime päivät ovat olleet poikkeuksellisen koleita eli näin kylmää on keskimäärin vain muutaman kerran vuosisadassa tai harvemmin. Viimeksi vuosina 1995 ja 1996 on toukokuussa ollut yhtä kylmää tai kylmempää kuin nyt. Silloin ylimmät päivälämpötilat olivat esimerkiksi Helsingissä +3,7 °C (14.5.1995), Jyväskylässä 0,0 °C (16.5.1996) ja Sodankylässä -1,3 °C (15.5.1995). Suomen päällä majaileva ilmamassa on tällä hetkellä poikkeuksellisen kylmää; anomalia eli poikkeama normaaliin on viime päivinä ollut enimmillään yli 10 astetta. Kuluneen yön aikana Suomen ja Baltian ilmamassa-anomaliat ovat olleet pohjoisen pallonpuoliskon suurimmat. Ilmavirtaus käy meillä nyt suoraan pohjoisnavalta eli päällämme on vuodenaikaan nähden kylmintä mahdollista ilmamassaa.

GFS-malliin perustuva ilmamassan lämpötila-anomalia Euroopan yllä 11.5.2017 (kuva: Pivotal Weather).

Lapissa eletään yhä monin paikoin termistä talvea ja kevät onkin myöhässä jo useita viikkoja, paikoin kohta jopa kuukauden. Tilastojen mukaan terminen kevät on alkanut 21. huhtikuuta mennessä vain Meri-Lapissa, mutta esimerkiksi Koillismaalla, Sodankylän ja Pellon korkeudella terminen kevät on tällä hetkellä jo 3-4 viikkoa myöhässä ja jääkin nähtäväksi, myöhästyykö kevät peräti kokonaisella kuukaudella. Pohjoisimmassakin Lapissa kevään olisi pitänyt alkaa jo huhti-toukokuun vaihteessa.

Alla olevasta kuvasta nähdään viimeisen seitsemän vuorokauden ylimpien lämpötilojen keskiarvo. Poikkeama normaaliin on laajalti yli viisi, paikoin jopa kymmenisen astetta. Lapissa termisen talven jatkumisesta kielivät mm. nollan alapuolella olevat ylimmät keskimääräiset päivälämpötilat, yölämpötiloista puhumattakaan.

Kuva: Vuorokauden ylimpien lämpötilojen keskiarvo viimeisen seitsemän vuorokauden ajalta (kuva: Foreca)

Sää lämpenee hitaasti – lumisateet eivät ole vielä ohi

Viime öiden tapaan myös perjantaiyönä on koko maassa pakkasta ja lisääntyneen ilmankosteuden vuoksi kuuraa saattaa aamulla muodostua siellä täällä. Ei ole mitenkään mieltä ylentävää huomauttaa vielä toukokuussa kuuraliukkaudesta, mutta huomenna siihenkin kannattaa aamulla varautua. Kaikista kylmin ilmamassa on väistymässä vähitellen perjantain aikana Suomesta, ja päivän ylimmät lämpötilat kohoavat lounaassa 10 asteeseen. Muualla maassa pilvisyys on länsirannikkoa lukuun ottamatta runsasta ja päivä on hyvin kolea, idässä ja pohjoisessa lumikuurot jatkuvat. Lauantain ja sunnuntain aikoihin maan keskivaiheille syntyy oma pieni matalapaine rintamineen, joka nostattaa eteläisimpään Suomeen jo vähän keväisempää ilmaa: ylimmät lämpötilat kohoavat yli 10 asteeseen. Valitettavasti maan keskivaiheille matalapaine tuo lumi- ja räntäsateita eli maa muuttuu jälleen viikonlopun aikana valkeaksi erityisesti Pohjois-Savon ja -Karjalan suunnilla. Valkea äitienpäiväaamu saattaa siis olla edessä paikoin keskisuomalaisilla.

Alkuviikolla korkeapaineen selänne on vahvistumassa Suomen ylle, jolloin sää poutaantuu ja selkenee. Tässä vaiheessa terminen kevät voi päästä alkamaan myös Lapissa, kun vuorokauden keskilämpötila kohoaa selvästi nollan yläpuolelle. Ylimmät päivälämpötilat ovat etelässä jo 10-15 asteen luokkaa. Tämän jälkeen on viitteitä siitä, että suursäätilassa käynnistyy uusi vaihe ja Suomi joutuu laajempien matalapaineiden ja sadealueiden reitille. Ja tässä vaiheessa pitäisi jo yksin omaan sataa vettä lounais- ja länsivirtausten myötä. Mitään pikatietä onneen (kesään) ei siis ole odotettavissa, mutta hidasta lämpenemistä kylläkin. Ehkä ensi viikolla talvitakin uskaltaa jo jättää naulakkoon.

Kuva 3: Helsingin synkkää toukokuuta voimakkaan lumi- ja lumiraekuuron seurauksena 10.5.2017 (kuva: Tiina Asula)

Kesälämpö hipaisee Suomea perjantaina – sitten taas paluu arkeen

Julkaistu

 

Kunnon kevättä on viimein ollut ilmassa tällä viikolla. Helsingin Kumpulassa lämpötila kohosi tiistaina tasan 16 asteeseen, joka on Manner-Suomen korkein tänä vuonna mitattu lukema. Hassua kyllä, Ahvenanmaalla jo yli kuukausi sitten mitattu 17,4 astetta on edelleen kevään korkein lukema, eikä lämpötila kertaakaan huhtikuussa kohonnut yli 15 asteeseen. Tilastojen kanssa enemmän tekemissä oleva Ilmatieteen laitos tviittasi taannoin, että huhtikuussa Suomesta löytyi paikkakuntia, joilla lämpötila ei ollut vielä kertaakaan ylittänyt 10 astetta – viimeksi näin on käynyt vuonna 1993.

Kaiken kaikkiaan huhtikuusta muotoutui 1-2 astetta tavanomaista kylmempi kuukausi, mutta paljon kylmemmältä se tuntui – ainakin näin subjektiivisesti. Olemmeko viime vuosina tottuneet liian lämpimiin huhtikuihin ja unohtaneet luonnollisen vaihtelun? Ei tämä mennyt huhtikuu nimittäin mitenkään poikkeuksellisen kylmä ollut, kylmempääkin kyytiä olisi voinut olla tarjolla.

Terveisiä Islannista: viikon lämpöhuippu perjantaina

Lähipäivinä korkeapaine vaikuttaa Suomen säähän ja lähinnä Lapissa on aika ajoin pilvisempää ja epävakaisempaa. Etelässä ja lännessä lämmintä auringonpaistetta riittää perjantaille saakka ja päivän ylimmät lukemat ovat keskiviikkona ja torstaina lähellä 15 astetta. Perjantaiksi maan etelä- ja länsiosaan kiertyy korkeapaineen pohjoispuolitse jopa kesäisen lämmintä ilmamassaa – sitä samaa, joka voi lähipäivinä nostaa Islannin päivälämpötilat jopa lähelle suomalaista hellerajaa. Harvemmin Islanti lähettää meille tähän aikaan vuodesta lämpimiä terveisiä, mutta tänä vuonna tämäkin asia on toisin. Selkeässä ja heikkotuulisessa tilanteessa edellytyksiä on perjantaina ilmamassan puolesta 20 asteen ylitykselle, mutta jää nähtäväksi, hillitsevätkö pilvisyys ja kohtalainen tuuli lämpötilan kohoamista. Joka tapauksessa, Ahvenanmaan 17,4 astetta ylitettäneen viimein tulevana perjantaina, mutta siihen se sitten jääkin.

Viikonlopuksi kylmää kyytiä

Viikonloppuna ja ensi viikolla koillisvirtauksen myötä koittaa paluu takaisin arkeen: epävakaista, lumi- ja räntäkuuroja ja vuodenaikaan nähden jopa yli 5 astetta tavanomaista kylmempää. Tuttua ja turvallista jatkumoa siis huhtikuulle. Aikaisintaan ensi viikon loppupuolella sää saattaisi jonkin verran lämmetä, mutta tähän liittyy vielä paljon epävarmuustekijöitä. Nautitaan nyt siis lähipäivinä kevään lämmöstä ja luonnon heräämisestä henkiin.

Sinivuokkoja Vaasassa. Kuva: Matti Hietala