Kesäkuu: Hallaa ja hellettä

Julkaistu
Kuva: Maarit Siitonen

Kuukauteen mahtui epävakaisen ja ajoittain koleankin sään lisäksi kaksi selvästi normaalia lämpimämpää jaksoa, joiden aikana lämpötila nousi korkeimmillaan 32,3 asteeseen!

Helteestä yöpakkasiin

Kesäkuun sää oli suuressa osassa Suomea hieman tavallista lämpimämpi kahden hellejakson ansiosta. Hellepäiviä on kesäkuun aikana keskimäärin kahdeksan, mutta tänä vuonna niitä kertyi yksitoista ja hellettä mitattiin lähes koko maassa Inaria myöten. Korkein lämpötila oli Oulun Oulunsalossa 7. kesäkuuta mitattu 32,3 astetta. Kesäkuun mittaushistorian korkein lämpötila on Ähtärin vuonna 1935 mitattu 33,8 astetta, joten Oulun lämpötila jäi siitä vain puolentoista asteen päähän.

Lue lisää → ”Kesäkuu: Hallaa ja hellettä”

Helle hiipuu juhannuksena

Julkaistu

Juhannuksen säähän mahtuu sekä hellettä että sateita. Matalapaineen alue tuo Suomeen ukkoskuuroja ja kuumin ilma väistyy vähitellen itään, ja kesäkuun viimeisellä viikolla on paikoin jopa koleaa.

Juhannusaattona ukkoskuuroalue liikkuu maan yli itään.

Juhannusaattona maan etelä- ja keskiosassa on vielä etenkin idässä monin paikoin hellettä ja lämpötila kohoaa kaakossa jopa 28 asteen vaiheille. Matalapaine kuitenkin lähestyy jo lännestä ja kylmään rintamaan liittyvä kuurosadealue ukkosineen kulkee maan yli itään. Lapissa sadealue on yhtenäisempi ja sää on enimmäkseen pilvinen, mutta siitä huolimatta lämpötila voi nousta päivällä maakunnan eteläosassa 20, Pohjois-Lapissa 10…14 asteeseen.

Lue lisää → ”Helle hiipuu juhannuksena”

Suomi on pian kuin pala tropiikkia – loppuviikon raivoukkoset tuovat kuitenkin muutoksen

Julkaistu

Vuorokauden keskilämpötila ylittää lähipäivinä maan etelä- ja keskiosassa paikoin 20 astetta ja ilman kosteuskin on kasvamaan päin loppuviikkoa kohden. Korkeiden lämpötilojen ja kostean ilman yhdistelmä tuokin lähipäivien ajaksi tropiikin tunnelman Suomeen. Lauantaina saapuva ukkosrintama muuttaa kuitenkin tilanteen ja tuo mukanaan vuoden tähän mennessä rajuimmat ukkoset: todennäköisesti puhutaan useista tuhansista salamaniskuista.

30 astetta voi rikkoutua torstaina – ilma tuntuu tukalalta

Lue lisää → ”Suomi on pian kuin pala tropiikkia – loppuviikon raivoukkoset tuovat kuitenkin muutoksen”

Missä salamoi eniten – jopa yli 64 kertaa Suomea enemmän?

Julkaistu

Viime kesän vuosilomallani matkasin Pohjois-Italian suuntaan haaveenani päästä valokuvaamaan näyttäviä ukonilmoja. Innostuin myrskybongauksesta jo nuorempana, ja nykyään matkoillani kulkee aina mukana useampikin kamera dokumentointia varten. Uusimmassa Youtube-sarjassamme, Markuksen matkassatutustutaan alueisiin, missä voimakkaat ukonilmat ovat yleisiä. Maapallolta löytyy alue, jossa salamoi jopa yli 64 kertaa enemmän kuin keskimäärin Suomessa – mikä selittää näin suuren eron?

Pohjoisilla leveysasteilla salamoi kesäaikana, tropiikissa ympäri vuoden

Keskileveysasteilla ja Suomessa salamointi keskittyy selvästi kesäkauteen. Ukonilmat liittyvät yleensä rintamien ylityksiin tai lämpimiin ja kosteisiin kesäpäiviin. Kesäauringon lämmittämä manner laukaisee nousevia ilmavirtauksia, jotka suotuisissa olosuhteissa muodostavat ukkospilviä. Keskileveysasteilla voimakkaimmat ukonilmat syntyvät yleensä ilmamassojen rajavyöhykkeille, missä rintamat tehostavat nousuliikkeitä ja muodostavat laaja-alaisia, monisoluisia ukkospilviä. Suurimmat salamointimäärät havaitaan mesoskaalan konvektiivisissa systeemeissä, joista Suomessa on saatu esimakua mm. Kiira- ja Sylvi-rajuilmojen yhteydessä. Myös paikallisemmat supersolu-ukkoset aiheuttavat runsasta salamointia ja sen ohella suuria rakeita ja tornadojakin.

Tropiikissa puolestaan salamointi jakautuu useammalle kuukaudelle, miltei ympäri vuoden. Usein on muutaman kuukauden mittainen kuiva kausi, jonka aikana salamointi vähenee, mutta kiihtyy sadekauden alkaessa ja jatkuu pitkään. Tropiikissa salamoi tyypillisesti eniten iltapäiväkuurojen yhteydessä, ja täälläkin enemmän mantereen kuin meren yllä. Myös trooppiset myrskyt voivat laukaista laaja-alaisempaa salamointia. Tropiikin suuret salamointimäärät perustuvat siis ennen kaikkea siihen, että salamointikausi kestää korkeampia leveysasteita pidempään. Lämpöenergiaa ja kosteutta on saatavilla ympäri vuoden, joten ukkospäiviäkin kertyy enemmän.

Ukkosmyräkkä Garda-järven ympäristössä elokuussa 2018. / Kuva: Markus Mäntykannas

Euroopan tilastoja johtaa Pohjois-Italia – jää kuitenkin kauas eräästä maasta Lue lisää → ”Missä salamoi eniten – jopa yli 64 kertaa Suomea enemmän?”

Loppukesän viileät yöt ja sumut – oletko nähnyt sumukaarta?

Julkaistu

Kesän loppu alkaa vähitellen lähestyä. Elokuun lopussa valoisan ajan pituus on samaa luokkaa kuin huhtikuun loppupuolella ja aurinko paistaa päivä päivältä matalammalta. Auringonsäteilyn väheneminen viilentää säätä etenkin öisin, mutta päivien välillä on suurta vaihtelua. Elokuun loppupuolella yön keskilämpötila on etelässä noin kymmenen astetta, mutta laskee pohjoisimmassa Lapissa jo alle viiteen asteeseen.

Sään jäähtyessä hallan ja yöpakkasten todennäköisyys kasvaa, ja etenkin selkeinä öinä maan lämpösäteily jäähdyttää maanpintaa.

Kuuraisia lehtiä. Kuva: Maarit Siitonen

Yöpakkanen määritellään siten, että lämpötila on nollan alapuolella kahden metrin korkeudella, kun taas hallan aikaan vain maanpinnan läheinen ilma jäähtyy pakkasen puolelle. Sekä yöpakkasen että hallan aikaan maassa voi nähdä kuuraa, joka on viileän ilman vesihöyrystä pinnoille kiteytynyttä jäätä.

Vaikka viileinä öinä lämpötila ei laskisikaan pakkasen puolelle, sumuja voi silti esiintyä. Sumut ovat käytännössä maanpinnan lähellä sijaitsevia pilviä, jotka syntyvät kostean ilman jäähtyessä ja tiivistyessä hyvin pieniksi pisaroiksi.

Sumussa näkyvyys on alle kilometri. Kuva: Matti Hietala

Sumut jaetaan syntytapansa perusteella eri luokkiin, ja kesän lopussa sekä syksyllä maa-alueilla on etenkin säteily- ja haihtumissumuja. Säteilysumussa maanpinta säteilee lämpöä ulospäin, jolloin sekä pinta että sen lähellä oleva kostea ilma jäähtyvät, ja haihtumissumussa lämpimältä ja kostealta pinnalta haihtuu vettä, joka tiivistyy viileässä ilmassa.

Järvestä haihtuu kosteutta, joka tiivistyy pisaroiksi viileässä ilmassa. Kuva: Esa Kuru

Sumuisessa säässä voi myös nähdä erilaisia optisia ilmiöitä. Auringon paistaessa sumuun aurinkoa vastapäätä voi muodostua esimerkiksi sateenkaarta muistuttava sumukaari. Sumussa heijastavien pisaroiden koko on sadepisaroita pienempi ja selkeän, värikkään kaaren sijasta syntyykin pehmeärajainen, kalpean vaalea kaari. Sumuvarjo eli glooria, joka on havaitsijan varjon ympärillä oleva värikäs kehä, on hieman vaikeammin havaittavissa. Todennäköisimmin sen voi nähdä korkealta havaintopaikalta, esimerkiksi lentokoneesta, jolloin sumu jää havaitsijan alapuolelle.

Viileässä ja kosteassa ilmassa on myös varjopuolensa. Yöpakkasten aikaan myös kuuran ja mustan jään todennäköisyys tienpinnoilla kasvaa ja etenkin sillat voivat olla liukkaita.

Sumukaari. Kuva: Anna Latvala

Hämärän pilviä

Julkaistu

Valaisevia yöpilviä kesäyönä. Kuva: Anna Latvala

Kesäisin illan hämärtyessä taivaalla voi nähdä ohuita, sinertävänvalkoisia pilviä, jotka näyttävät hohtavan. Näitä valaisevia yöpilviä voi havaita auringonlaskun jälkeen pimenevällä taivaalla niin kauan, kun taivaanrannassa näkyy vielä kajoa.

Tavalliset pilvet muodostuvat vesihöyrystä tiivistyvistä pisaroista tai jääkiteistä ja sijaitsevat troposfäärissä eli ilmakehän alimmassa kerroksessa noin 0-15 kilometrin korkeudella maanpinnasta; tropiikissa korkeimmat ukkospilvet voivat ulottua noin 20 kilometrin korkeudelle. Valaisevat yöpilvet sen sijaan ovat jääkidepilviä reilun 80 kilometrin korkeudessa mesosfäärin ylärajalla, eli lähempänä revontulien muodostumisalueen alarajaa kuin tavallisia yläpilviä. Tuolla korkeudella ilmakehän lämpötila on noin -100 astetta.

Valaisevat yöpilvet muodostuvat suurimmaksi osaksi jääkiteistä. Ne syntyvät todennäköisesti meteoripölyn ympärille, kun kesäaikaan mesosfäärin ylärajalla lämpötila laskee ja ilmassa oleva pieni määrä kosteutta kiteytyy. Kun havaintopaikalla ilta alkaa jo hämärtyä, aurinko paistaa vielä ylempänä ilmakehässä. Tällöin auringon valaisemat pilvet erottuvat selvästi muuten pimenevältä taivaalta. Lopulta, kun aurinko on laskenut jo niin alas, ettei horisontissa enää näy kajoa, valo ei enää osu myöskään valaiseviin yöpilviin.

Auringon valo osuu ylhäällä oleviin valaiseviin yöpilviin, vaikka taivas jo hämärtyy. Kuva ei ole mittakaavassa.

Paras tapa erottaa valaisevat yöpilvet tavallisista yläpilvistä onkin havaintoaika. Auringonlaskun jälkeen tavalliset yläpilvet alkavat näyttää tummemmilta tai harmahtavilta, kun taas valaisevat yöpilvet näyttävät loistavan omaa valoaan. Valaisevien yläpilvien heijastama valo on myös polarisoitunutta, eli valoaalto ei värähtele joka suunnassa yhtä paljon. Tällöin esimerkiksi polarisoitujen aurinkolasien läpi katsottuna pilvien voimakkuus näyttää vaihtuvan eri katselukulmassa. Tätä voi testata päivällä katsomalla kirkasta, sinistä taivasta samalla, kun kiertää aurinkolaseja vähitellen pystysuunnasta vaakatasoon. Ennen auringonlaskua valaisevia yöpilviä ei voi nähdä, sillä ne ovat liian heikkoja erottuakseen valoisaan aikaan.