Hangosta sanotaan, että se on Suomen kauneimpia kesäkaupunkeja. Enkä yhtään ihmettele, sillä tarjoaahan Hankoniemen alue yli 30 kilometriä hiekkarantoja, Suomen eteläisimmän merenrantamiljöön ja vapaan pääsyn ainutlaatuiseen saaristoon. Viikonlopun kesäisen sään innoittamana päätin testata, miltä toukokuinen Hanko tuntuu ja teinkin seikkailun Manner-Suomen eteläisimpään pisteeseen.
Suomen mantereen eteläisimmässä pisteessä
Hankoniemi työntyy 25 kilometriä mantereelta avomerelle päin, ja ilmastollisesti alue onkin yksi Suomen merellisimpiä. Itämeren vaikutus näkyy ja tuntuu lämpötiloissa, ja vuodenaikojen väliset lämpötilaerot ovatkin huomattavasti sisämaata pienemmät. Tähän aikaan vuodesta Suomen eteläisin kolkka voi useampana päivänä olla Suomen viilein. Vastaavasti syys- ja talvipuolella verrattain lämmin ja sulana pysyvä ympäröivä merialue pitää talven ja lumipeitteen pitkään poissa.
Viikonloppuna Hankoniemi toimi ikään kuin vuodenaikojen jakajana. Tieltä 51 Tielle 25 käännyttäessä kohti lounasta alkoi tapahtua: kun vielä Karjaan kohdalla lämpömittari näyttää 20 astetta, on se Hankoniemen tyviosaan mennessä tipahtanut jo kolmella asteella. Matkan jatkuessa Tietä 25 myötäillen kohti lounasta lämpötila pysyy melko vakiona, mutta Hangossa tipahtaa jo 15 asteeseen. Tulliniemessä auton lämpömittari näyttää enää 12 astetta ja tämän etelämmäs ei enää kulkupelillä ole menemistä. Takki päälle ja 3,5 kilometriä kävelyä maantieteellisesti Suomen mantereen eteläisimpään pisteeseen. Sisämaan kesä vaihtui hetkessä vilpoisaan kevätsäähän.
Alkuillasta merituuli alkaa jo heiketä ja ilma tuntuu lämpenevän kävelemisen aikana. Välillä ympäröivältä merialueelta kantautuu vielä kylmiä pulsseja, onhan meriveden pintalämpötila Hangon ympäristössä vasta 7-8 -asteista. Kallioista Tulliniemeä pitkin vaeltaessa tulee kuitenkin lämmin ja Manner-Suomen eteläisimpään pisteeseen saavuttaessa tuulikin on jo tyyntynyt. Istahdan jääkauden muovaamalle silokalliolle nauttimaan auringonlaskusta ja hiljaisuudesta.
Kevät on kulunut kuin siivillä. Työväen ja ylioppilaiden juhla, vappu, kruunaa kevään ja aloittaa uuden aikakauden. Olemme enää reilun puolentoista kuukauden päässä kesäpäivänseisauksesta – ajasta, jolloin aurinko lankeaa korkeimmillaan pohjoiselle pallonpuoliskolle. Toukokuu on luonnossa suurta muutosten aikaa, kun talven näännyttämä kasvillisuus herää henkiin silmissä. Suuria muutoksia on odotettavissa jo ensi viikolla.
Suomi on kuulunut huhtikuun viimeisinä päivinä kahden ilmamassan väliselle rajavyöhykkeelle, johon muotoutuikin nk. stationäärinen rintama. Ne voivat kasvaa pituudeltaan jopa useiden tuhansien kilometrien mittaisiksi ja usein ovatkin nimensä mukaisesti hidasliikkeisiä tai jopa paikallaanpysyviä eli stationäärisiä. Osittain tämän rintamatyypin johdosta osassa eteläistä Suomea, itäisellä Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa, onkin viimeisen viikon aikana satanut enemmän kuin koko huhtikuussa keskimäärin. Samaan aikaan itäisessä Suomessa on hätyytelty jo useaan otteeseen 20 asteen rajaa, ja Rovaniemellä mitattiin Ilmatieteen laitoksen mukaan Lapin kaikkien aikojen huhtikuun toisiksi korkein lukema, 19.5 astetta.
Kesäinen korkeapaine Eurooppaan?
Suursäätilan muutos saattaa tuoda Suomeen ensi viikolla esimakua kesästä. Malleissa on tällä hetkellä viitteitä siitä, että Suomen itäpuolella oleva korkeapaineen keskus heikkenee, mutta antaa samalla ”siemenen” maamme eteläpuolelle muotoutuvalle uudelle korkeapaineelle ensi viikon alkupuolella. Eurooppalainen malli synnyttää korkeapaineen jo viikon puoliväliin mennessä, yhdysvaltalaisessa mallissa se näkyy selvemmin viikon loppupuolella. Mallit näyttäisivät kuitenkin olevan yksimielisiä korkeapaineen sijainnista.
Suomen eteläpuolelle syntyvä korkeapaine saattaa ensi viikolla pyöräyttää maahamme kesäistä ilmamassaa asteittain. Mitä pidemmälle kohti loppuviikkoa mennään, sitä lämpimämmäksi säätila näyttäisi kehittyvän. Heikkotuulisessa ja aurinkoisessa säässä lämpötila voi alkuviikon jälkeen kohota päivittäin jossain päin maan etelä- ja keskiosaa 20 asteen tuntumaan, loppuviikolla tätäkin korkeammalle. Kaiketi lämpötilaerot tasoittuvat ja palaavat ”ruotuun”, eli pohjoinen ja itä viilenevät, mutta etelä ja länsi lämpenevät.
Huomauttaisin kuitenkin, että lämpenemisestä ja mahdollisesta kesäisestä säästä huolimatta kesää ei vielä tässä vaiheessa kannata julistaa alkavaksi. Ensi viikolla elämme vasta toukokuun alkua, ja termisen kesän alkaminen vaatii verrattain pitkän ajanjakson, jonka aikana vuorokauden keskilämpötilan tulisi keskimäärin pysytellä 10 asteen yläpuolella. Kylmät ilmamassat väijyvät vielä tähän aikaan vuodesta Suomea, ja lupaavasti alkanut lämmin jakso voi hetkessä vaihtua täysin päinvastaiseksi. Eletään siis päivä tai korkeintaan viikko kerrallaan Suomen säästä puhuttaessa.
Jos katsominen käy kalenteriin, on meillä ensimmäinen kevätkuukausi jo hyvässä vauhdissa. Meteorologisessa mielessä terminen kevät alkaa tyypillisesti Etelä-Suomessa maaliskuun lopulla ja muualla maassa huhtikuun aikana.
Useilla työpaikoilla kevään saapuminen tarkoittaa kesälomaviikkojen suunnittelua ja lukkoonlyömistä. Suomalaisten suosituimmaksi lomakuukaudeksi on vakiintunut heinäkuu, kun taas eteläisempi Eurooppa lomailee elokuussa. Säiden puolesta täydellisten lomaviikkojen suunnittelu on leveyspiirillämme melkoista hakuammuntaa ja tuuripeliä. Eipä ollut meteorologeillakaan sisäpiirin tietoa idyllisistä lomasäistä, jos muistellaan viime kesää, jolloin aurinko ja lämpö antoivat odotuttaa itseään aina elokuulle saakka.
Paras lomailuajankohta tai -kuukausi on täysin makuasia, mutta tilastojen valossa sää muuttuu kesäkuukausien aikana melkoisesti. Auringon teho on suurimmillaan juhannuksen aikoihin, jolloin myös päivä on pisimmillään. Lämpimin aika ajoittuu kuitenkin vasta kuukauden päähän juhannuksesta, mutta toisaalta kesän edetessä aurinkotuntien määrä vähenee ja sademäärät kasvavat. Mitä siis on tarjolla milloinkin?
Kesäkuu – kuivin ja aurinkoisin
Kesää lähestyttäessä pohjoisen napa-alueen ja tropiikin välinen lämpötilaero pienenee ja pohjoisen pallonpuoliskon säähäiriöt, kuten matalapaineet, heikkenevät. Ilmakehä lämpenee kuitenkin viiveellä: vaikka aurinko on korkeimmillaan juhannuksen aikoihin, ajoittuu kesän lämpimin hetki Suomessa heinäkuun loppupuolelle. Kesäkuu on kesäkuukausista kuivin, aurinkoisin ja viilein. Erityisesti kesäkuun alkupuolisko voi vielä yllättää viileydellään, mutta vähitellen keskilämpötila nousee juhannusta kohden kohisten. Juhannuksen jälkeen jatkuvat sateet matalapaineineen käyvät harvinaisemmiksi, ja suurin sateestamme alkaakin olla ns. konvektiivista eli kuurottaista sadetta. Rannikkoalueilla merituuli näkyy ja tuntuu kesäkuussa: päivälämpötila jää sisämaata alhaisemmaksi, mutta toisaalta sää on verrattain aurinkoista ja vähäsateista. Merituulen johdosta kuurottaiset sateet ja niihin liittyvät ukkoset ovat rannikkoalueilla harvinaisempia kesäkuussa ja keskittyvät sisämaahan.
Juhannuksen aikoihin päivän ylin lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa jo 20 asteen vaiheilla ja pohjoisessakin yli 15 asteessa. Hellepäiviä on tyypillisesti kesäkuussa maan etelä- ja keskiosassa n. 4-5 kpl, pohjoisempana muutama. Erityisesti kuun alkupuolella hallanvaaraa on vielä olemassa alavilla mailla, mutta loppukuuta kohden ilma lämpenee ja sen suhteellinen kosteus kasvaa, jolloin hallan todennäköisyys pienenee.
Kesäkuu on kesän aurinkoisin kuukausi, ja erityisesti rannikoilla auringonpaistetunteja kertyy verrattain paljon. Sademäärät jäävät heinä- ja elokuuta alhaisemmiksi ja juhannuksen aikoihin auringon lämmittävä vaikutus on suurimmillaan. Toisaalta kesäkuussa on heinä- ja elokuuta suurempi todennäköisyys kolealle säälle, erityisesti alkukuusta. Kesäkuu on siis tilastojen valossa kesän kuivin ja aurinkoisin kuukausi, mutta kannattaa pitää mielessään, että koleiden jaksojen riski on vielä kohtalainen. Mielenkiintoista on myös se, että kesäkuut ovat usealla paikkakunnalla Suomessa viilenneet viimeisen 50 vuoden aikana, kun taas heinä- ja elokuut ovat lämmenneet. Lisää aiheesta täällä.
Heinäkuu – lämpimin ja ukkosherkin
Keskimääräinen lämpötila jatkaa kohoamistaan heinäkuun puoliväliin saakka ja kesän lämpimimmät päivät koetaan tyypillisesti heinäkuun puolivälin jälkeen sisämaassa, rannikoilla vasta aivan heinäkuun loppupuolella. Ilmakehän lämpeneminen mahdollistaa suuremman ilmankosteuden ja tämän johdosta heinäkuun sademäärät ovat sisämaassa vuoden suurimmat. Suurin osa sateesta on kuurotyyppistä eli väliin mahtuu myös aurinkoisia hetkiä. Juhannuksen jälkeen kokonaispilvisyys alkaa kuitenkin lisääntyä ja auringonpaistetunnit vähenevät heinäkuun aikana. Heinäkuu on vuoden ukkosherkin kuukausi: jopa puolet vuoden salamoista havaitaan heinäkuussa. Keskimäärin eniten on salamoinut vuosina 1998-2012 Uudellamaalla, Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Salamointi on kuitenkin heinäkuun ensimmäisellä puoliskolla rannikoilla vielä harvinaisempaa, mutta kuun loppupuolella sateen ja ukkosen todennäköisyys kasvaa myös rannikoilla, kun meri vähitellen lämpenee.
Kesän lämpimin hetki ajoittuu sisämaassa heti heinäkuun puolivälin jälkeiseen aikaan ja rannikoilla heinäkuun loppupäiviin. Päivän ylin keskilämpötila on maan etelä- ja kaakkoisosan sisämaassa 22 asteen vaiheilla, ja suuressa osassa maata 20 asteen vaiheilla. Kesäkuuta lämpimämmät ja kosteammat yöt nostavat myös vuorokauden keskilämpötilaa korkeammaksi. Heinäkuu on vuoden helteisin kuukausi: keskimäärin hellettä on etelässä 7-8, pohjoisessa 2-5 päivänä. Tilastollisesti keskikesän lämpimimmät paikkakunnat ovat Vantaa, Lahti ja Kouvola, kun taas keskimäärin kaikkien kesäkuukausien lämpimimmän paikan titteliä pitää Helsinki-Kaisaniemen mittauspiste.
Aurinkoisella säällä UV-indeksi on keskikesällä ylimmillään 6-7 eli säteily on voimakasta. UV-säteilyltä suojautuminen on tarpeellista UV-indeksin ylittäessä kolmen.
Elokuu – kostein, rannikoilla sateisin mutta verrattain lämmin
Elokuussa päivän ylin keskilämpötila laskee nopeasti loppukuuta kohden mentäessä erityisesti sisämaassa. Rannikoilla kesän aikana lämmennyt meri hillitsee lämpötilan laskemista ja useana vuotena vuorokauden korkeimmat keskilämpötilat on mitattu vasta elokuun alkupuolella merellisillä paikkakunnilla. Elokuun aikana auringonpaistetunnit vähenevät sekä lyhenevän valoisan ajan että runsaamman ilmankosteuden (pilvisyyden) seurauksena. Loppukuuta kohden mentäessä Atlantin matalapaineet heräävät jälleen vähitellen henkiin ja kuurottaiset sateet vaihtuvat yhtenäisempiin. Kaiken kaikkiaan elokuun sademäärä on sisämaassa heinäkuuta pienempi, mutta rannikoilla elokuu on kesäkuukausista sateisin. Ilman viiletessä merellä syntyy herkemmin kuurosateita ja ukkosia. Merialueilla ja etelärannikolla salamoi keskimäärin eniten elokuussa.
Päivän lyheneminen ja runsaampi ilmankosteus saavat herkemmin aikaan sumuja, joiden todennäköisyys kasvaa loppukuuta kohden erityisesti sisämaassa. Selkeinä ja heikkotuulisina öinä säteilysumut yleistyvät. Päivän ylin lämpötila laskee sisämaassa jopa viidellä asteella kuukauden aikana, rannikoilla hieman vähemmän. Keskimäärin elokuu on kesäkuuta lämpimämpi kuukausi – suurelta osin korkeampien yölämpötilojen johdosta. Pohjoisessa hellepäiviä on kesäkuuta epätodennäköisemmin, n. 1-2 kpl, mutta etelässä hellettä on tyypillisesti hieman kesäkuuta enemmän, n. 3-5 päivänä.
Järvivedet viilenevät nopeasti elokuun edetessä, mutta merivesi on lämpimimmillään vasta elokuun alkupuolella. Lämmin merivesi voimistaa sateita rannikoiden tuntumassa loppukesästä ja syksyllä.
Kesä-, heinä- vai elokuu – minkä lomakuukauden sinä valitset?
Ei loppukesäistä korkeapainetta ilman sumuja. Vielä iltapäivisin aurinko jaksaa helottaa niin, että kuuma tulee, mutta myöhäisillat, yöt ja aamut ovat kylmiä. Auringon teho on elokuun loppuun mennessä hiipunut noin neljäsosalla kesän huippulukemista, mutta minua ei haittaa. Tämä loppukesän miedompi helotus on ihan miellyttävä. Jos nykyinen sulkukorkeapaineemme olisi vahvistunut meille heinäkuun puolella, olisivat päivälämpötilat kohonneet 30 asteeseen. UV-indeksi on vielä elokuun loppupuolellakin kohtalainen, luokkaa 3-4 koko maassa, joten herkemmän ihon palaminen miedommassakin auringonpaisteessa on mahdollista. Pitäkäähän mielessä.
Elokuun loppupuoli on aistikasta aikaa: illat ovat jo pimeitä, puidun viljan tuoksu tarttuu maaseudulla mukavasti sieraimiin ja taianomaiset sumut värittävät ilta- ja aamumaisemaa. Nykyisessä heikkotuulisessa korkeapainetilanteessa sumuja pääsee herkästi muodostumaan yöaikana erityisesti sisämaassa.
Säteilysumu
Loppukesän ja varsinkin alkusyksyn yleisin sumutyyppi maa-alueilla on säteilysumu. Sen syntyminen vaatii heikkotuulisuutta ja maanpinnan kylmenemistä pitkäaaltosäteilyn karkaamisen johdosta. Kun ilman lämpötila laskee ja saavuttaa kastepistelämpötilan, alkaa kasteen ja vähitellen myös sumun muodostuminen, mikäli on tyyntä tai heikkotuulista. Syntyvä säteilysumu on yleensä paksuudeltaan 1-5 metriä. Aamulla auringon säteilylämmitys tunkeutuu sumun läpi lämmittäen maanpintaa ja lopulta haihduttaen sumun. Syksyllä sumujen hälveneminen aamuisin ei ole enää itsestäänselvyys ja joissain tapauksissa sumu jääkin vellomaan matalana sumupilvenä pitkäksikin aikaa.
Joskus sumukerros voi kasvaa paksuksi, jolloin maanpinnan säteilyjäähtyminen vähenee ja aivan maanpintatasolla lämpötila saattaakin hieman kohota. Tällöin voimakkain säteilyjäähtyminen tapahtuukin itse sumukerroksessa, jolloin sumusta voi tulla huomattavan paksu, sillä se kasvaa yläosistaan. Tarpeeksi paksussa sumussa saattaa alkaa esiintyä ns. turbulenttista sekoittumista ja pystysuuntaisia liikkeitä. Paksun sumukerroksen alla saattaa tihuttaa vettä ja samalla sumu ikään kuin haihtuu alhaalta käsin.
Paksu säteilysumu voi pysyä hengissä aamulla pitkäänkin, sillä auringon säteily ei jaksa tunkeutua paksun kerroksen läpi ja osa säteilystä heijastuu sumun yläreunalta, jolloin säteilyjäähtyminen saattaa jatkua vielä iltapäivälläkin. Todennäköisesti sumu kohoaa näissäkin tilanteissa aamupäivän kuluessa vähintäänkin sumupilveksi (Stratus-pilvi).
Säteilysumujen ja muidenkin sumutyyppien ennustaminen on hankalaa, sillä sumun eri kehitysvaiheet riippuvat monen fysikaalisen tekijöiden vuorovaikutuksesta: säteilystä, pystyliikkeistä, tuulisuudesta ja siihen liittyvästä advektiosta sekä pisaranmuodostuksesta. Havaintoverkosto esimerkiksi merialueilla ei ole niin kattava, että kaikki sumut saataisiin kiinni. Toisaalta sumut ovat yleensä pinta-alaltaan huomattavasti sääennusteissa käytettävien ilmakehämallien hilaruutuja pienialaisempia, mikä luo lisähaasteita ennustamiselle.
Karkeasti sanottuna sumun syntyminen on siis mahdollista, kun ilman lämpötila kohtaa kastepistelämpötilan, mutta 100 %:n suhteellinen kosteus ei ole aina tarpeen. Esimerkiksi merien yllä sumua voi muodostua jo 85 %:n ilman suhteellisessa kosteudessa.
Sumukaari (”valkoinen sateenkaari”)
Ennustusvuoroissani MTV:llä olen kuluneella viikolla useaan otteeseen ihastellut katsojien lähettämiä upeita sumukaarikuvia. Sumukaaret ovat ikään kuin värittömiä sateenkaaria. Syntymekanismiltaan ne kuitenkin poikkeavat sateenkaarista.
Sumupisaroiden halkaisija on vain n. 0,001 mm, kun taas sadepisaroiden halkaisija on n. 2,5 mm. Hyvin pienissä pisaroissa ei tapahdu sateenkaarelle ominaista valon taittumista eikä heijastumista. Sen sijaan sumukaaren yhteydessä puhutaan valon diffraktiosta eli taipumisesta, jolloin valon kulkureitit menevät ”päällekäin” ja värit ikään kuin sulautuvat toisiinsa, jolloin sumukaari jää värittömäksi. Toisinaan sen reunoilla on kuitenkin havaittavissa haaleita sävyjä punaisesta (ulkoreunalla) ja sinisestä (sisäreunalla).
Sumukaaria voi vielä lähipäivinä yrittää bongailla aamusumujen yhteydessä erityisesti klo 8-10 aikoihin, jolloin aurinko paistaa juuri sopivasta kulmasta.
Auringon teho hiipuu Suomessa nopeasti heinäkuun jälkeen ja elokuussa aurinko lämmittää keskimäärin samalla teholla kuin huhti-toukokuun vaihteessa. Ilmakehä kuitenkin lämpenee kesän aikana, joten lämpötiloja ei suoraan voida verrata auringon säteilytehoon. Elokuu on tilastollisesti rannikkoalueilla kesäkuuta lämpimämpi, sisämaassa kuta kuinkin kesäkuun veroinen kuukausi lämpöoloiltaan. Etelämpänä Euroopassa, erityisesti Välimeren alueella, kesän lämpöhuippu ajoittuu usein vasta elokuulle ja keskisessäkin Euroopassa hyvin korkeat lämpötilat ovat vielä mahdollisia. Pohjoisemmilla leveysasteilla, Suomen korkeudella, syksyn lähestyminen alkaa jo vääjäämättä näkyä elokuun edetessä: päivälämpötilat laskevat, yöt viilenevät ja aamusumut yleistyvät. Tänä vuonna kaikki voi kuitenkin olla päinvastoin.
Sekä kesä- että heinäkuu olivat koko maassa tavanomaista viileämpiä. Ylimmillään heinäkuun keskilämpötila kipusi Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla lähelle 16 astetta, Lapin koillisosassa kuun keskilämpötila jäi paikoin alle 10 asteeseen. Elokuun keskilämpötila on eteläisessä Suomessa 15-16, maan keskivaiheilla n. 14 ja pohjoisessa 10-13 astetta. Viimeksi vuosina 2006 ja 2002 elokuu oli osassa maata kesän lämpimin kuukausi. Ylimmillään elokuun keskilämpötila on esimerkiksi Helsinki-Kaisaniemen mittausasemalla ollut v. 1939 tasan 20 astetta, ja viimeksi erittäin lämpimänä elokuuna vuonna 2002 keskilämpötila oli 19,4 astetta. Keskimäärin hellelukemille päästään elokuussa jossain päin Suomea yhdeksänä päivänä; vuonna 2006 elokuisia hellepäiviä kertyi jopa 27 kappaletta.
Elokuun helteet eivät siis ole harvinaisia, mutta syyskuulle siirryttäessä niiden todennäköisyys vähenee huomattavasti. Yksittäinen hellepäivä tosin on mahdollinen syyskuun puolivälille asti. Elokuussa lämpötila voi korkeimmillaan vielä kohota 30-33 asteen välille. Myöhäisimmillään yli 30 asteeseen on päästy 23.8.1959, jolloin kolmella paikkakunnalla rikottiin 30 asteen raja: esimerkiksi Järvenpäässä mitattiin 30,7 astetta.
Kuluvan elokuun sijoittuminen kesän lämpimimmäksi kuukaudeksi ei paljoa vaadi: Etelä- ja Keski-Suomessa 20-25 asteen päivälämpötilat ja 10-15 asteen yölämpötilat takaisivat kesän lämpimimmän kuukauden tittelin, pohjoisessa riittäisivät selvästi alhaisemmatkin lukemat. Tuoreimpien ennusteiden valossa sää on suuressa osassa maata ensi viikollakin kesäisen lämmintä, ja lähes joka päivä jossain päin maata on mahdollisuus päästä ainakin lähelle hellelukemia. Tavanomaista lämpimämmän elokuun todennäköisyys on kasvanut myös keskipitkien ennusteiden valossa.
Kesän helletilastoja johtaa toistaiseksi heinäkuu, jolloin hellepäiviä oli Suomessa kolme. Elokuussa on jo kuitenkin päästy hellelukemille kaksi kertaa ja näyttää ihan todennäköiseltä, että lähipäivinä hellesaldo tulee kasvamaan ainakin muutamilla päivillä, joten pidän täysin mahdollisena, että elokuu on tämän kesän helteisin kuukausi.
Välimeri lähes ennätyslämmin
Etelä-Euroopan kuuma kesä on saanut Välimeren pintaveden lämpötilan kohoamaan moneen otteeseen lähelle ennätyslukemia. Satelliittimittausten perusteella pintavesi on tällä hetkellä monin paikoin lähes 30-asteista, ja erityisesti Välimeren länsi- ja pohjoisosassa poikkeama normaaliin on useita asteita. Erittäin lämpimällä merivedellä on myös kääntöpuolensa: syksyllä ilman viiletessä ja matalapainetoiminnan vilkastuttua Välimeren ympäristössä riskinä ovat erittäin runsaat sateet ja voimakkaat ukkoset. Hyvin lämmin pintavesi voi syksyllä voimistaa matalapaineita ja erityisesti rannikkoalueet vuoristojen rinteillä, kuten esimerkiksi käytännössä koko läntisen Balkanin niemimaan valtiot, ovat ”riskialueella”. Tulvasateiden mahdollisuus kasvaa varsinkin siinä tapauksessa, mikäli siirtyminen kesästä syksyyn tapahtuu lämpötilojen osalta nopeasti. Verrattaen laajan vesistön ominaislämpökapasiteetti on suuri, joten Välimeri voi toimia tulevana syksynä merkittävänä lämmön ja kosteuden lähteenä voimakkaille, vaaraa aiheuttaville sääilmiöille.
Elokuun tilastotiedot: Ilmatieteen laitos
Foreca Twitterissä: @forecasuomi
Markus Twitterissä: @markusmanty
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok