Eilen, torstaina, Suomessa iski salamanpaikannustietojen mukaan lähes 30 000 maasalamaa. Siitä tulee ”vuosituhannen ennätys”, kunhan rajataan ajanlasku alkamaan vuodesta 2000. Siis tämän vuosituhannen ennätys, ja onhan tämä jo vähintään kolmastoista tämän vuosituhannen kesä. Sivuosaan saa painua vuoden 1988 kesäkuun 29. päivä, jolloin pantiin kymppitonnilla paremmaksi: salamoita oli jopa 40 000 (sanomalehden tieto, jota en ole itse tarkistanut). Olisikohan siis kyse mittaushistorian TOISEKSI suurimmasta vuorokautisesta salamasadosta Suomessa?
Entäs se mittaushistoria maasalamoiden tapauksessa? Nykyinen salamanpaikannusjärjestelmä on ollut käytössä kesästä 1998. 1960-luvulta alkaen mittausdataa on salamanlaskijaverkostosta. Nämä salamanlaskijat oli viritetty havaitsemaan lähialueensa salamoita, eikä kyse siis ollut ensinnäkään salamoiden paikantamisesta koko maan alueella. Toiseksi silloinen mahdollisuus erotella erilaisia salamoita oli nykyistä ongelmallisempaa. Nykyisinhän järjestelmä erottelee jo menestyksellisesti jopa ns. plus- ja miinussalamat toisistaan.
Edelleen riippuu järjestelmän hienosäädöistä, mitä tuloksia lopulta saadaan – myös mitä tulee maasalamoiden määrään. Salamoiden mittaushistorian pituus ei siis ole lähelläkään vaikkapa lämpötilan systemaattisen mittaamisen jaksoja. Eri asia on sitten, onko oikein sadankaan vuoden mittausten perusteella sanoa, että jotain ei ole tapahtunut ”koskaan ennen”.
Säävaroitusjärjestelmää on viime aikoina pyritty selvästi kehittämään. Se on periaatteessa oikein ja sillä tarkoitetaan hyvää, mutta esimerkiksi ukkosessa ja salamoinnissa on se perusongelma, että sen omakotitalon voi polttaa jo yksi salama yhdestä pienestä ukkospilvestä. Ei tarvita kymmeniätuhansia salamoita. Toisin sanoen, varoittaa pitäisi oikeastaan jokaisesta ukkosen mahdollisuudesta, puhumattakaan jokaisesta jo havaitusta ukkospilvestä, joka liikkuu jollain nopeudella johonkin suuntaan. Tämä on nykyään varsin mahdollista esim. henkilökohtaisella tasolla mobiilisovelluksina sadetutka- ja salamanpaikannusdataan pohjautuen. Sadetutka salamoineen on tänä päivänä myös internetissä käytännössä kaikkien ulottuvilla, mutta kukapa istuu koko ajan netissä – jos istuu, se taitaa johtua Facebookista enemmän kuin sadetutkasta.
Tietoa siis on, mutta miten saada tieto lähestyvästä ukkosesta sinne, missä siitä tiedosta olisi hyötyä? Ajallisesti kyse on usein vain tunneista, jos niistäkään. Etukäteen tietysti voidaan laatia riskiennusteita. Mutta jos ”turhia” varoituksia tulee jatkuvasti, niin varoitukset väkisinkin inflatoituvat. Ei kukaan enää lotkauta korviaan silloin, kun olisi kerrankin tosi kysymyksessä. Ja osa mediasta hakee vain sensaatioita; kesän uutisköyhyydessä jokainen tuulenpuuskasta kaatunut puu kelpaa, vaikka ukkonen tunnetusti tekee viimeistään riittävän yleisenä ilmiönä paljon tuhoja, isoja ja pieniä.
Ennen riitti puhua vain ukkosesta ja varoittaa ukkospuuskista lähinnä veneilijöitä. Nyt pitää yrittää eritellä, miten voimakkaita puuskia missäkin maakunnassa on odotettavissa. Väkisin herää kysymys, onko taustalla myös tietoinen tarve saada kaikki sää esitettyä suurelle yleisölle siinä valossa, että säässä olisi juuri nyt jotain isompaa menossa. Mediakikkailu kuitenkin näkyy läpi. Ilmakehän lämpeneminenkin on toistaiseksi pysähtynyt, joten ehkä sitä kättä pidempää on sitten revittävä vaikka kiven silmästä.
Kuvan linkki: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Lightning3.jpg