Hailuodossa paistoi, entäpä Pudasjärvellä? Sääsatelliitti näkee.

Julkaistu

Säälinkkivinkki: NASA:n MODIS-sateliittien kuvat. Näistä voi päivän päätteeksi tarkistaa, oliko naapurin mökillä yhtä hyvä sää kuin omalla tai sitten muuten vain ihailla kauniita luonnonilmiöitä. Nämä sääsatelliitit ylittävät Suomen muutaman kerran päivässä n. 700 km:n korkeudella. Koska kiertorata on noinkin matala, erottuvat esimerkiksi kumpupilvet yksittäisinä palleroina ja maaston muodot kuin kartalle piirrettyinä.

Perämeren rannikkoa tänään klo 13.15 700 km:n korkeudesta nähtynä. Klikkaa kuvaa nähdäksesi tarkemman version.

Yllä olevassa kuvassa näkyy hyvin, miten viileän meren kantilta puhaltava tuuli on siivonnut kumpupilvet sisämaahan. Myös Oulujärven seutu on täysin kirkas. Tässäkö yksi hyvä syy lisää laittaa kesämökki veden äärelle?

Toisaalta, kun vuosi kääntyy syyspuolelle ja manner viilenee, meret ja sisävedet alkavat toimia päinvastoin: pilviä syntyy herkimmin lämpimien vesistöjen yllä ja kaikkein sankimmat sateet tulevat niiden läheisyydessä.

Juhannuksen vaihteleva sää

Julkaistu
Sadetutka 24.6. klo 18

Juhannusaattoa on vietetty vaihtelevassa säässä, niin kuin pitikin. Pohjois-Suomessa päivä on ollut sateinen, mutta etelämpänä on saatu vain hajanaisia ropinoita. Etelä- ja Keski-Suomessa päivää voi kuvailla jopa aurinkoiseksi.

Kaksi viikkoa sitten arvuuteltiin minkälainen sää tänään on. Näin kävi.

Kalle Kelteinen oli oikeassa, Juhannus on tänäkin vuonna vähäluminen. Mutta parhaiten säätä arvasi Maikki: ”Hämeen sydämessä on 19 astetta, puolipilvistä ja vesikuuroja. Pari astetta tietty lämpimämpää, kun ei sada. Tuulta ei haitaksi asti, joten grillata voi turvallisesti, luontokaan ei ole liian kuivaa.” Aivan oikein! Tampereella mitattiin 19 asteen lämpötiloja, pilvisyys on vaihdellut ja vesikuuroja tullut. Hyvin veikattu.

Eeva-M Järvinen oli kaukonäköinen ennustaessaan jo kaksi viikkoa sitten ”juhannuksen jälkeen alkaa tosi helteet”. Siltähän se näyttää. Ensi viikolla ankaraa hellettä on luvassa ainakin Etelä- ja Keski-Suomeen.

Huomisen sadekuuroissa on Etelä-Suomen osalta on vielä harmillisen paljon epätarkkuutta. Katson neljää eri sääennustus mallia, joista jokaisella on huomattavan erilainen näkemys siitä missä sataa. Ei auta kuin odottaa ja katsoa. Siis huomenna takaisin tutkan ääreen.

Lomasää tunti tunnilta älypuhelimeen

Julkaistu

Forecan uusi kosketusnäytöllisille älypuhelimille räätälöity sääpalvelu on avattu koekäyttöön osoitteessa beta.foreca.mobi. Palvelu sisältää ensimmäisessä vaiheessa havaintotietoja, vuorokausiennusteita ja Täsmäsään yli 150 000 paikkaan ympäri maailman. Alkuvaiheessa tuettuja laitteita ovat Applen iPhone sekä useimmat Android-puhelimet.

Suomeen on lisäksi tarjolla sadetutkakartta, ja muualle maailmaan lämpötilaennustekartta. Lisää ennustekarttoja on tulossa, ja myös paikkahaku laajenee Suomen osalta merkittävästi.

Palvelua kehitetään jatkuvasti, ja olemme kiinnostuneita kuulemaan käyttäjien mielipiteitä ja ehdotuksia. Jos mieleesi tulee palvelusta puuttuvia ominaisuuksia tai löydät virheitä toiminnassa, voit jättää palautetta joko tähän kirjoitukseen tai lähettää sähköpostia osoitteeseen mobikehitys@foreca.com. Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan Foreca-aiheisia tuotepalkintoja heinäkuussa elokuussa. Tietoja ei käytetä muuta tarkoitusta varten.

Tikkataulu ilmestyi sääkartalle – myrskyä tiedossa

Julkaistu

Jos suunnittelet liikkuvasi eteläisillä merialueilla tai etelän sisävesillä juhannuksen aikaan, kannattaa odottaa aattoon. Huomisen eli torstai-iltapäivän ennusteessa on nimittäin tapahtunut nopea muutos. Eiliseen asti mallit näyttivät, että torstaina Suomeen saapuu lounaasta sadealue. Nyt kartalle on yllättäen ilmestynyt tikkataulua muistuttava myrskymatalapaine, joka on näin kesällä suhteellisen harvinainen.

ECMWF-ennustemallin eilinen (vas.) ja tämänpäiväinen (oik.) pintatuuliennuste torstai-iltapäivälle.

Yllä olevassa kuvassa myskytuulet näkyvät oikealla lounaissaariston edustalla. Vaikka maa-alueilla ei varsinaisesti myskytuulta mitata, voi tuuli olla vaarallisen voimakasta rannikolla ja Lounais-Suomessa. Tuuli on voimakkaimmillaan iltapäivällä ja heikkenee sen jälkeen nopeasti samalla, kun matalapaine sateineen liikkuu pohjoiseen.

Forecan tuuliennuste päivittyy vielä ensi illan ja aamun aikana.

 

Juhannuksen sääennuste

Julkaistu

Jo viikko sitten juhannukseksi povattiin vaihtelevaa kesäsäätä. Ennuste on yhä pääpiirteissään sama. Kuulostaako liian ympäripyöreältä? Ennuste on myös tarkentunut.

Nyt tiedetään, että perjantaina Pohjois-Suomen yli kulkee sadealue. Rintaman jälkipuolella, siis etelämpänä, saadaan voimakkuudeltaan vaihtelevia sade- ja ukkoskuuroja. Aurinkoisinta on länsirannikolla, missä mereltä puhaltava tuuli painaa sadekuurot sisämaahan. Lauantaina yhtenäiset sateet ovat ohi, mutta sadekuurojen riski kasvaa taas iltapäivää kohden.

Sadekuurojen tarkkaa aikaa ja paikkaa ei voi ennustaa. Nimenomaan sään vaihtelevuus on se juttu. Sää voi muuttua auringosta sateeseen ja takaisin nopeasti.Viimeisimmän tiedon sadekuuroista on paras tarkistaa sadetutkasta http://www.foreca.fi/Finland/Tampere/map/radext?zoom=fin

Meteorologin tehtävä on tänäkin juhannuksena puhua epävarmuudesta. Onko ennuste hyvä jos se ei ole ehdoton?

Suomi kuuluu matalapaineen alueeseen. Kuva: Mtv3 Säägrafiikka