Nousuja ja laskuja

Julkaistu

Viime viikot saimme nauttia korkeapainesäästä, tuntui kuin kesä olisi vasta sen myötä saapunut Suomeen! Nyt korkeapaineen väistyttyä säätilanne palasi epävakaiseksi – sateet ja paiste vuorottelevat, välillä hyvinkin lyhyin aikavälein. Mutta mistä näissä säätyypeissä on pohjimmiltaan kyse? Mitä tapahtuu ilmakehässä ”epävakaisen sään” ja ”korkeapainesään” vallitessa?

Tässä esitetty ilmakehämalli on rankasti yleistetty; meteorologien opinnoissa samaa asiaa käsitellään yliopistossa vuosien ajan fysiikan kaavojen avulla. Tarkoituskaan ei ole pureutua yksityiskohtiin, vaan pohtia peruskäsitteitä.

Yleistetysti ilmakehän ilman voidaan sanoa olevan joko nousevassa tai laskevassa liikkessä. Tässä tekstissä kerron joistakin laskevalle ja nousevalle liikkeelle ominaisista sääilmiöistä. Sekä laskevassa että nousevassa liikkeessä liikkeet tapahtuvat alueilla, joiden kokoluokat ovat halkaisijaltaan satojen kilometrien luokkaa, jopa suurempia.

Laskeva liike

Laskevalle liikkeelle ominainen säätyyppi on korkeapainesää. Korkeapainesäällä kesäisin sää on Suomessa yleensä aurinkoinen ja poutainen, talvisin taivaan peittää usein ohut mutta tiivis lauttapilvikerros. Tuuli on useimmiten heikkoa, jopa olematonta. Siksi esimerkiksi sumut ja saasteet sekä metsäpalosavut tuulettuvat kehnosti.

Kesäinen korkeapainetaivas on usein sininen. (Kuva: Flickr/Kate Ter Haar)
Kesäinen korkeapainetaivas on usein sininen. (Kuva: Flickr/Kate Ter Haar)

 

Nouseva liike

Nouseva liike tuottaa yleensä epävakaista säätä. Meteorologien usein käyttämä sana ”epävakainen” viittakin osin juuri sen nousuherkkyyteen: ilmakehän alussa pienet, esim. pinnanmuotojen tai auringonsäteilyn aiheuttamat nousuliikkeet levittäytyvät äkkiä paksuun ilmakerrokseen, toisin kuin korkeapainesäällä, jolloin vastaava nousu pysyisi vain ohuessa ilmakerroksessa. Paksut pilvet ja sateet vaativat muodostuakseen nousuliikettä; esimerkiksi nopeasti kasvavissa kumpupilvissä pilven laajeneminen tapahtuu silminnähden pilven yläosassa nousuliikkeen mukana.

Matalapaineiden yhteydessä ilman liikesuunta on keskimäärin nouseva. Matalapaineen keskus toimii imurina ja vetää ympäristön ilmaa sisäänsä; matalapaineen keskuksessa eri suunnista tulevat ilmavirrat kohtaavat toisensa ja lähtevät nousuun. Nousun yhteydessä kosteus tiivistyy pilviksi ja sateeksi.

Matalapaine tuo usein pilviä ja sateita (Kuva: Flickr/NASA)
Matalapaine tuo usein pilviä ja sateita (Kuva: Flickr/NASA)

 

Epävakaisella säällä ilmakehän pystysuuntaiset liikkeet ovat pääosin nousevia, vakaalla laskevia. Epävakainen sää ei tarkoita automaattisesti pysyvän pilvistä sadetilannetta, vaan usein peräkkäisiä matalapaineen keskuksia ja niihin liittyviä säärintamia. Sää ei pysy samana pitkiä aikoja kerrallaan, vaan sateet ja paiste, pilvet ja aurinko, tyyni ja tuulinen sää vuorottelevat. Tätä epävakaista säätä meillä on nyt tiedossa ainakin seuraavan viikon ajan.

 

 

Korkeapaineen alla

Julkaistu

Elokuisen korkeapaineen pysytellessä Suomen yllä meteorologilla on lokoisat oltavat. Päivittäisestä säätilasta saa oikein tikulla kaivaa kiinnostavaa kerrottavaa, niin tasaista on auringonpaiste koko maassa. Mediaa ja ihmisiä kiinnostaa toki helleraja ja sen ylittyminen, etenkin tänä kesänä jolloin helteitä on odoteltu kuukausitolkulla.

Sään ennustaminen on siitä palkitseva laji, että näennäisen tylsässä säätilanteessa meteorologi voi lisätä ennustamisen vaikeusastetta lähes rajatta. Talvella matalapainekauden ollessa vilkkaimmillaan yritämme ponnistellen pitää lukua päivittäisistä matalapaineista ja säärintamista. Silloin sään pienemmät nyanssit jäävät usein noteeraamatta, käytössämme olevat palstamillimetrit kun eivät yksinkertaisesti riitä kuin sään pääpiirteistä kertomiseen.

Korkeapaineen lamauttama meteorologi voi sen sijaan kiinnostuneena seurata vaikkapa Suomenlahden rannikolle kehittyvää merituulirintamaa, työntääkö se muutaman asteen viileämpää ilmaa mereltä rannikolle vai jääkö rintama rantaviivan päälle? Syntyykö taivaalle pikkuruisia kumpupilviä, vai paistaako aurinko tänäänkin kirkkaalta taivaalta? Nähtiinpä pääkaupunkiseudulla sellainenkin ilmiö, jossa merituulirintaman mereltä nostama kosteus sai aikaan rannikon suuntaisen kumpupilvijonon muuten kirkkaalle taivaalle. Loppukesällä yleisiä ovat myös yöllä syntyvät säteilysumut sekä laajemmat sumupilvilautat joita lounaistuuli usein työntää esimerkiksi Perämereltä Lappiin.

Merituulirintaman synnyttämä kumpupilvijono (kuva K.Roine)
Merituulirintaman synnyttämä kumpupilvijono (kuva K. Roine)

Miksi korkeapaineessa ei sitten esiinny juuri minkäänlaisia sääilmiöitä? Syy löytyy ilman hitaasta liikkeestä alaspäin. Liike on siis sananmukaisesti hidasta, suuruusluokaltaan vain joitakin metrejä minuutissa, joten kummoista tuulta se ei saa aikaan. Sen sijaan laskevassa liikkeessä oleva ilma lämpenee ja kuivuu voimakkaasti. Korkeapaineessa yläilmakehästä kohti maan pintaa valuva ilma synnyttää lämpimän ilmakerroksen, joka on lämpimimmillään yleensä noin kilometrin korkeudella. Tällaisesta lämpötilajakaumasta meteorologit käyttävät tekniseltä kuulostavaa termiä subsidenssi-inversio. Tuo subsidenssi viittaa siis ilman laskevaan liikkeeseen, ja inversio taas ilmakehän “käänteiseen” lämpötilajakaumaan, sellaiseen jossa ilma lämpenee ylöspäin mentäessä. Inversio-termi lienee ainakin joillekin tuttu, talven pakkasjaksojen aikaan meteorologit joskus puhuvat pintainversiosta joka syntyy kun maanpinnan säteilyjäähtyminen kylmentää alimman ilmakerroksen. Kesäisessä korkeapaineessa tuo samainen inversio on vain hieman korkeammalla.

20150822_124822
Tuulenpuuskista ei ole tietoakaan edes iltapäivällä (kuva K. Roine)

Mitä tuo kummallinen subsidenssi-inversio sitten tekee? Se toimii “kantena” alailmakehän pystyvirtauksille. Auringon lämmittämä ilma ei siis pääse nousemaan maanpinnalta inversion läpi. Tämä taas johtaa siihen että ilman pystyliikkeet jäävät heikoiksi, ja kun ilma ei liiku pystysuunnassa, ei myöskään synny maanpinnalla havaittavia tuulenpuuskia. Toinen tuttu ilmiö on kumpupilvien puuttuminen. Ne syntyvät samaisista nousevista ilmavirtauksista auringon lämmittäessä maanpintaa. Nyt inversio katkaisee nousevan ilmavirtauksen matkan ylöspäin ennen kuin siinä oleva kosteus ehtii tiivistyä pilveksi. Usein korkeapaineen saapuessa ja vahvistuessa kumpupilvet käyvät päivä päivältä pienemmiksi. Tämä johtuu siitä että tuo inversiokerros vahvistuu ja siirtyy vähitellen lähemmäs maanpintaa. Vastaavasti korkeapaineen alkaessa väistyä pois pilviä alkaa taas syntyä iltapäivisin uudelleen. Ylempänä ilmakehässä on niin rutikuivaa ettei korkeapaineiden vaikutuspiiriin yleensä eksy ohutta untuvapilven riekaletta kummempaa.

Ihan sumussa

Julkaistu

Ei loppukesäistä korkeapainetta ilman sumuja. Vielä iltapäivisin aurinko jaksaa helottaa niin, että kuuma tulee, mutta myöhäisillat, yöt ja aamut ovat kylmiä. Auringon teho on elokuun loppuun mennessä hiipunut noin neljäsosalla kesän huippulukemista, mutta minua ei haittaa. Tämä loppukesän miedompi helotus on ihan miellyttävä. Jos nykyinen sulkukorkeapaineemme olisi vahvistunut meille heinäkuun puolella, olisivat päivälämpötilat kohonneet 30 asteeseen. UV-indeksi on vielä elokuun loppupuolellakin kohtalainen, luokkaa 3-4 koko maassa, joten herkemmän ihon palaminen miedommassakin auringonpaisteessa on mahdollista. Pitäkäähän mielessä.

Elokuun loppupuoli on aistikasta aikaa: illat ovat jo pimeitä, puidun viljan tuoksu tarttuu maaseudulla mukavasti sieraimiin ja taianomaiset sumut värittävät ilta- ja aamumaisemaa. Nykyisessä heikkotuulisessa korkeapainetilanteessa sumuja pääsee herkästi muodostumaan yöaikana erityisesti sisämaassa.

Kuva 1: Elokuun illoissa on tunnelmaa (kuva: Markus Mäntykannas; Helsinki, Eiranranta)
Kuva 1: Elokuun illoissa on tunnelmaa (kuva: Markus Mäntykannas; Helsinki, Eiranranta)

Säteilysumu

Loppukesän ja varsinkin alkusyksyn yleisin sumutyyppi maa-alueilla on säteilysumu. Sen syntyminen vaatii heikkotuulisuutta ja maanpinnan kylmenemistä pitkäaaltosäteilyn karkaamisen johdosta. Kun ilman lämpötila laskee ja saavuttaa kastepistelämpötilan, alkaa kasteen ja vähitellen myös sumun muodostuminen, mikäli on tyyntä tai heikkotuulista. Syntyvä säteilysumu on yleensä paksuudeltaan 1-5 metriä. Aamulla auringon säteilylämmitys tunkeutuu sumun läpi lämmittäen maanpintaa ja lopulta haihduttaen sumun. Syksyllä sumujen hälveneminen aamuisin ei ole enää itsestäänselvyys ja joissain tapauksissa sumu jääkin vellomaan matalana sumupilvenä pitkäksikin aikaa.

Kuva 2: Ilman lämpötilan saavuttaessa kastepistelämpötilan kasvaa sumujen todennäköisyys heikkotuulisessa säässä. Kuvassa luotausennuste Helsinkiin torstain (20.8.) vastaiselle yölle, jolloin sumuja kehittyikin paikoin Uudellamaalla.
Kuva 2: Ilman lämpötilan saavuttaessa kastepistelämpötilan kasvaa sumujen todennäköisyys heikkotuulisessa säässä. Kuvassa luotausennuste Helsinkiin torstain (20.8.) vastaiselle yölle, jolloin sumuja kehittyikin paikoin Uudellamaalla.

Joskus sumukerros voi kasvaa paksuksi, jolloin maanpinnan säteilyjäähtyminen vähenee ja aivan maanpintatasolla lämpötila saattaakin hieman kohota. Tällöin voimakkain säteilyjäähtyminen tapahtuukin itse sumukerroksessa, jolloin sumusta voi tulla huomattavan paksu, sillä se kasvaa yläosistaan. Tarpeeksi paksussa sumussa saattaa alkaa esiintyä ns. turbulenttista sekoittumista ja pystysuuntaisia liikkeitä. Paksun sumukerroksen alla saattaa tihuttaa vettä ja samalla sumu ikään kuin haihtuu alhaalta käsin.

Paksu säteilysumu voi pysyä hengissä aamulla pitkäänkin, sillä auringon säteily ei jaksa tunkeutua paksun kerroksen läpi ja osa säteilystä heijastuu sumun yläreunalta, jolloin säteilyjäähtyminen saattaa jatkua vielä iltapäivälläkin. Todennäköisesti sumu kohoaa näissäkin tilanteissa aamupäivän kuluessa vähintäänkin sumupilveksi (Stratus-pilvi).

Säteilysumujen ja muidenkin sumutyyppien ennustaminen on hankalaa, sillä sumun eri kehitysvaiheet riippuvat monen fysikaalisen tekijöiden vuorovaikutuksesta: säteilystä, pystyliikkeistä, tuulisuudesta ja siihen liittyvästä advektiosta sekä pisaranmuodostuksesta. Havaintoverkosto esimerkiksi merialueilla ei ole niin kattava, että kaikki sumut saataisiin kiinni. Toisaalta sumut ovat yleensä pinta-alaltaan huomattavasti sääennusteissa käytettävien ilmakehämallien hilaruutuja pienialaisempia, mikä luo lisähaasteita ennustamiselle.

Karkeasti sanottuna sumun syntyminen on siis mahdollista, kun ilman lämpötila kohtaa kastepistelämpötilan, mutta 100 %:n suhteellinen kosteus ei ole aina tarpeen. Esimerkiksi merien yllä sumua voi muodostua jo 85 %:n ilman suhteellisessa kosteudessa.

Kuva 3: Säteilysumua alkaa muodostua illalla klo 21 jälkeen Keravalla 9. elokuuta (kuva: Markus Mäntykannas)
Kuva 3: Säteilysumua alkaa muodostua illalla klo 21 jälkeen Keravalla 9. elokuuta (kuva: Markus Mäntykannas)

Sumukaari (”valkoinen sateenkaari”)

Ennustusvuoroissani MTV:llä olen kuluneella viikolla useaan otteeseen ihastellut katsojien lähettämiä upeita sumukaarikuvia. Sumukaaret ovat ikään kuin värittömiä sateenkaaria. Syntymekanismiltaan ne kuitenkin poikkeavat sateenkaarista.

Sumupisaroiden halkaisija on vain n. 0,001 mm, kun taas sadepisaroiden halkaisija on n. 2,5 mm. Hyvin pienissä pisaroissa ei tapahdu sateenkaarelle ominaista valon taittumista eikä heijastumista. Sen sijaan sumukaaren yhteydessä puhutaan valon diffraktiosta eli taipumisesta, jolloin valon kulkureitit menevät ”päällekäin” ja värit ikään kuin sulautuvat toisiinsa, jolloin sumukaari jää värittömäksi. Toisinaan sen reunoilla on kuitenkin havaittavissa haaleita sävyjä punaisesta (ulkoreunalla) ja sinisestä (sisäreunalla).

Sumukaaria voi vielä lähipäivinä yrittää bongailla aamusumujen yhteydessä erityisesti klo 8-10 aikoihin, jolloin aurinko paistaa juuri sopivasta kulmasta.

Säteilysumuun liittyvä sumukaari klo 9 aikoihin Tuusulassa 19.8. (kuva: Varpu Helpinen)
Säteilysumuun liittyvä sumukaari klo 9 aikoihin Tuusulassa 19.8. (kuva: Varpu Helpinen)

Markus Twitterissä: @markusmanty

Foreca Twitterissä: @forecasuomi

Foreca Instagramissa: @forecaweather

Miksi taivas on sininen?

Julkaistu

 

Päiväsaikaan taivas näyttää selkeällä säällä siniseltä, auringon laskiessa taivaanranta taas värjäytyy punertavan eri sävyihin. Taivaan värittyminen perustuu valonsäteiden sirontaan ilmakehässä.

Mikäli ilmakehässä ei olisi ollenkaan hiukkasia tai molekyylejä, pääsisi näkyvä auringonvalo kulkemaan maan pinnalle täysin vapaasti, ilman että se joutuu kohtaamaan edetessään esteitä, taivas olisi tällöin pikimusta. Valonsäteet joutuvat muuttamaan hieman kulkusuuntaansa törmätessään ilmakehän pieniin partikkeleihin (pääasiassa happi- ja typpimolekyyleihin), tätä kutsutaan sironnaksi. Valon sironnasta syntyvät siis myös taivaan eri sävyt. Näkyvän valon eri aallonpituudet, eli värit siroavat eri tavalla. Väreistä sinisen ja violetin aallonpituudet ovat lyhyimpiä, pisin aallonpituus on punaisella. Lyhimmät aallonpituudet siroavat ilmakehässä voimakkaimmin eri suuntiin ja tästä syystä sinisen eri sävyjä on ilmassa joka puolella ja joka suuntaan enemmän kuin muita aallonpituuksia ja taivas näyttää tämän vuoksi sinertävältä.

Sininen taivas korkeapainetilanteessa Helsingin Hermannissa 12.8.2015
Sininen taivas korkeapainetilanteessa Helsingin Hermannissa 12.8.2015

Taivvaan sinisyyteen vaikuttaa suuresti ilmankosteus. Vesimolekyylit ovat sen verran isoja, että ne taittavat ja heijastavat valoa lähes täysin samalla tavalla riippumatta sen aallonpituudesta. Tästä seuraa se, että mitä enemmän ilmassa on kosteutta (vesimolekyylejä paljon suhteessa happi- ja typpimolekyylien määrään), sitä vaaleammalta taivas näyttää. Moni muistaa etelän lomamatkoiltaan sen, kuinka taivas näyttää yleensä hyvin vaalealta, johtuen juuri suuresta määrästä vesihöyryä, jota mahtuu enemmän lämpimään kuin kylmään ilmaan. Kylmään arktiseen pakkasilmaan kosteutta mahtuu vain vähän ja taivas näyttää tummemman siniseltä. Talvitaivas on siis tästä syystä yleensä tummemman sininen kuin kesätaivas.

Puneratavaksi värjäytynyt taivaanranta auringonlaskun aikaan Lauttasaarenselällä 3.7.2010
Puneratavaksi värjäytynyt taivaanranta auringonlaskun aikaan Lauttasaarenselällä 3.7.2010

Auringonlaskussa taivas värjäytyy punertavaksi sen vuoksi, että valo joutuu kulkemaan ilmakehässä pitkän matkan. Mitä matalemmalta aurinko paistaa, sen pidempi on sen ilmakehässä kulkema matka katsojan silmään. Pitkän matkan aikana tehokkaammin siroavat siniset sävyt ehtivät sirota pois ja jäljelle jäävät kaikista pisimmät aallonpituudet, eli punertavat sävyt.

 

Kesän ainutlaatuisin sääviikko saapuu

Julkaistu

Kulunut kesä on jakanut sään osalta mielipiteitä: jotkut ovat olleet kovin helpottuneita helteiden vähäisyydestä, toiset puolestaan ovat kironneet Suomen kesäsään maanrakoon. Kuinka ollakaan – elokuu käänsi tilanteen päälaelleen ja toi mukanaan seitsemän peräkkäistä hellepäivää ja sitä monen kaipaamaa auringonpaistetta. Kesän hellepäivät eivät välttämättä vielä ole kokonaan paketissa, sillä viikonlopun aikana Suomen ylle parkkeeraava korkeapaine lämmittää maatamme koko ensi viikon ajan, ja hellepäiviäkin mahdollisesti kertyy lisää.

Kohti ainutlaatuista ja tasa-arvoista sääviikkoa

Kuluneen kesän lämpimimmät päivät ovat jääneet Etelä- ja Keski-Suomen asiaksi. Oulun pohjoispuolella ei olla toistaiseksi mitattu yhtä ainuttakaan hellepäivää, ja esimerkiksi Sodankylässä auringonpaistetunteja on tänä kesänä kertynyt vähiten sitten vuoden 1959. Lapista löytyy paikoin alueita, joilla termisen kesän määritelmä on vain juuri ja juuri täyttynyt. Elokuun ja varsinkin tulevan viikon muutos on varmasti monen pohjoissuomalaisen kesän ystävän mieleen.

Tulevan viikon sääasetelma on tämän kesän mittakaavassa ainutlaatuinen: kun pitkin kesää korkeapaineiden painopiste on sijainnut joko eteläisessä tai keskisessä Euroopassa, on se nyt siirtymässä suoraan Suomen päälle. Vastaavaa, pitkäkestoista korkeapainetta ei olla Suomessa koko kesänä nähty. Meteorologin näkökulmasta ensi viikon sään ennustaminen on harvinaisen mielekästä: korkeapaineen jämähdettyä Suomen päälle tulee tänä kesänä ensimmäistä kertaa vastaan tilanne, jolloin ei tarvitse kantaa huolta esimerkiksi vaikeasti ennustettavien kuurosateiden sijainnista. Ensi viikolla pärjätään pelkillä aurinkosymboleilla ja 20-26 asteen lämpötiloilla. Suomen kesäsäähän on laskeutumassa harmonia ja tasa-arvo, kun lämpötilat asettuvat samoihin lukemiin kautta maan ja auringonpaistettakin on luvassa aina Hangosta Utsjoelle saakka.

Kuva 1: Korkeapaine jämähtää ensimmäistä kertaa tänä kesänä Suomen ylle.
Kuva 1: Korkeapaine jämähtää ensimmäistä kertaa tänä kesänä Suomen ylle.
Kuva 2: Ensi viikon sään ennustaminen on mielekästä. Aurinkosymboleilla pärjää koko maassa, ja vihdoin pohjoissuomalaisetkin pääsevät nauttimaan rehellisestä kesäsäästä (kuva: Aleksi Jokela/MTV)
Kuva 2: Ensi viikon sään ennustaminen on mielekästä. Aurinkosymboleilla pärjää koko maassa, ja vihdoin pohjoissuomalaisetkin pääsevät nauttimaan ”rehellisestä” kesäsäästä (kuva: Aleksi Jokela/MTV)

Hellepäivät vielä mahdollisia

Viikonvaihteessa, sunnuntaina ja maanantaina, osassa maata ilmavirtaus käy vielä korkeapaineen itäpuolitse koillisesta, Vienanmereltä. Koillisvirtauksilla on tapana synnyttää matalaa pilvilauttaa, jonka riski on suurimmillaan maan kaakkois- ja eteläosassa, mutta maanantaista lähtien pilvet kaikkoavat ja tiistain-keskiviikon maissa koko Suomi saattaa olla täysin pilvetön. Korkeapaineen painopiste näyttää ensi viikon aikana hitaasti siirtyvän Suomen kaakkoispuolelle, joka tietäisi myös ilmamassan asteittaista lämpenemistä viikon edetessä. On mahdollista, että viikon puolivälissä osa Lapista saa kesän ensimmäisen (ja viimeisen) hellepäivänsä – etelämmäs lämpimin ilma näyttäisi kaartavan vasta loppuviikoksi. Tällöin ehkä Lappi jo vähän viilenee ja sateiden mahdollisuus kasvaa.

Loppukesän heikkotuulisissa korkeapainetilanteissa sumujen riski kasvaa öisin ja aamuisin. Erityisesti alavilla alueilla maan länsiosassa sakeitakin säteilysumuja voi ensi viikolla esiintyä. Säteilysumu syntyy, kun lämpöä karkaa maanpinnalta avaruuteen iltaisin ja öisin, jolloin kosteus tiivistyy sumuksi. Vielä elokuun puolella auringon teho jaksaa kuitenkin hälventää sumut nopeasti aamun kuluessa, joten päivät ovat aurinkoisia.

Kuva 3: Sumun muodostumista tyynenä ja selkeänä elokuisena iltana Keravalla (kuva: Markus Mäntykannas)
Kuva 3: Sumun muodostumista tyynenä ja selkeänä elokuisena iltana Keravalla (kuva: Markus Mäntykannas)

Kysymys teille:

Loppukesän korkeapaine ja helle – toivottu vai ei-toivottu ilmiö?

Markus Twitterissä: @markusmanty

Foreca Twitterissä: @forecasuomi

Foreca Instagramissa: @forecaweather

Lähteet: MTV Uutiset

Merituuli – rannikon helteiden häätäjä

Julkaistu

Rannikkoasujille, kuten pääkaupunkiseutulaisille, on tuttu ilmiö, että sisämaassa saadaan nauttia helteestä, mutta meren lähellä lämpötila jää useimmiten viileämmäksi. Miksi näin käy?

Hietaniemen uimaranta Helsingissä. Lämpötila +21, vaikka Helsinki-Vantaalla hätyyteltiin hellerajaa. (Kuva: Joanna Rinne)
Hietaniemen uimaranta Helsingissä. Lämpötila +21, vaikka Helsinki-Vantaalla hätyyteltiin hellerajaa. (Kuva: Joanna Rinne)

Kuten moni varmasti arvaa, syypää löytyy merestä; esimerkiksi Helsingissä puhaltaa usein lämpiminä kesäpäivinä viileä tuuli mereltä päin. Lupaukset helteestä kääntyvät lämmöstä nauttiville pettymykseksi – helteet jäävät sisämaan herkuksi. Kuumuudesta kärsivät puolestaan saavat huokaista helpotuksesta siedettävämmässä säässä.

Mereltä voi toki tuulla useassa erilaisessa säätilanteessa, mutta kesäisten päivien rannikon viilentäjä on usein erityinen paikallistuuli-ilmiö, merituuli. Merituulirintama on sääilmiöiden mittakaavassa varsin pieni, leveydeltään vain muutamia, enimmillään muutamia kymmeniä kilometrejä rannikosta sisämaahan ja merelle päin. Seuraavassa lyhyt selostus merituulen synnystä.

 

Aamulla aurinko lämmittää maata, meri lämpiää hitaammin (kuva: Joanna Rinne)
Aamulla aurinko lämmittää maata, meri lämpiää hitaammin (kuva: Joanna Rinne)

Auringon paistaessa aamulla selkeältä taivaalta maa lämpenee auringon vaikutuksesta. Sen yläpuolinen ilma lämpenee samalla ja alkaa nousta ylöspäin. Merenpinta lämpiää huomattavasti maata hitaammin, siksi sen yläpuolelle ei synny samanlaista nousuliikettä.

 

 

 

 

Ilman noustessa maan pinnalta ylös maanpintaan syntyy matalapaine, ylemmäs korkeapaine. (Kuva: Joanna Rinne)
Ilman noustessa maan pinnalta ylös maanpintaan syntyy matalapaine, ylemmäs korkeapaine. (Kuva: Joanna Rinne)

Kun lämmin ilma maanpinnan yläpuolella on noussut ylöspäin, pinnan lähelle ilmaa jää vähemmän kuin sitä oli aiemmin: meteorologisin termein, pinnan lähelle syntyy matalapaine. Vastaavasti ilmamolekyylit pakkautuvat ylemmäs ilmakehään, n. 1-3 km korkeuteen, ja sinne syntyy korkeapaine.

 

 

 

 

 

Merituuli syntyy puhaltamaan kohti maan pinnan yläpuolista matalapainetta (kuva: Joanna Rinne)
Merituuli syntyy puhaltamaan kohti maan pinnan yläpuolista matalapainetta (kuva: Joanna Rinne)

Syntyneet matala- ja korkeapaine eivät ehdi kauaa juhlia: matalapaine toimii ”imurina” ja vetää ilmaa merenpinnan yläpuolelta täytteekseen. Me havaitsemme liikkuvan ilman tuulena, joka puhaltaa mereltä maalle päin ja tuo samalla viileää mereistä ilmaa rannikolle.

 

 

 

 

Merituulisolu: pinnassa tuuli käy mereltä maalle, ylempänä maalta merelle. (Kuva: Joanna Rinne)
Merituulisolu: pinnassa tuuli käy mereltä maalle, ylempänä maalta merelle. (Kuva: Joanna Rinne)

Nyt ilma merenkin yläpuolelta vähenee. Tätä uutta matalapainetta täyttämään syntyy ilmavirta meren yltä korkeuksista alemmas, viimeisenä syntyy vielä 1-3 km korkeuteen ilmavirta maalta merelle päin. Tätä pyörivää ilmavirtausta kutsutaan merituulisoluksi. Illalla solu heikkenee auringon lämmityksen vähetessä, yöllä se kääntyy päinvastaiseksi maatuulisoluksi maanpinnan jäähtyessä merta viileämmäksi. Öisin rannikolla tuuli käy usein maalta merelle päin.

 

 

Merituulen viilentävä vaikutus on merkittävä. Rannikon lähellä, kuten Helsingin keskustassa, lämpötila on lämpiminä päivinä 2-5 astetta  sisämaata, kuten Helsinki-Vantaan lentokenttää, viileämpi. Joskus lämpötilaero voi olla vieläkin suurempi.

Vaikka merituuli vie rannikkoasukkien hellemahdollisuudet sisämaahan, vastalahjaksi se tuo selkeän sään. Kumpupilvet, mukaanlukien niiden isoveljet eli kuuropilvet,  syntyvät auringossa lämpiävän maanpinnan yläpuolisten ilmavirtojen yläpuolelle. Merituuli vie nousuliikkeet sisämaahan päin ja samalla siivoaa rantaviivan kumpupilvistä. Esimerkiksi Helsingin keskustassa saa usein katsella sadekuuroja sisämaan puolella ja samalla nauttia itse auringosta.

Syntyykö erikoisia paikallistuuli-ilmiöitä sinun asuinseudullasi?