Nyt lämpenee – romahtaako lämpötila taas ensi viikolla?

Julkaistu

Yöpakkaset ovat päässeet varsin etelään asti, viime yönä eli tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Lappeenrannassa mitattiin peräti lukema -6,0 °C. Kyseessä oli alkaneen syyskauden alhaisin mitattu lämpötila niinkin etelässä.

Yöpakkaset ovat liittyneet hyvin kylmään ilmamassaan, joka meille on levinnyt pohjoisesta. Nyt läntinen lämpimämpi ilmamassa alkaa työntää kylmimpiä säitä Suomen itäpuolelle. Samalla myös sateet lisääntyvät. Video näyttää, kuinka vaihdos ilmamassasta toiseen etenee:

Kuten koko videon katsova huomaa, lämpeneminen jää lyhytaikaiseksi: uusi annos kylmää ilmaa uhkaa vyöryä meille luoteen puolelta. Videolla kylmeneminen näkyy selvästi. Ensi viikon kylmyys ei kuitenkaan ole vielä täysin varmaa, sillä osa sääennustemalleista jättää kylmimmän ilman alueen lännemmäksi ja meillä olisi luvassa laajan matalapaineen tuomana sateista, mutta lauhaa säätä.

Toistaiseksi ei vielä varmuudella tiedetä, kumpi vaihtoehdoista tulee toteutumaan: voittaako videon versio, eli yöpakkaset ja yksinumeroiset päivälämpötilat etelässäkin, vai hivenen lämpimämpi ja sateinen sää, jossa yölämpötilat pysyvät ainakin enimmäkseen plussalla. Seuraamme tilanteen kehittymistä!

Kylmä sää jatkuu, pohjoiseen jopa lunta

Julkaistu

Viime yö oli syyskuun tähän asti kylmin ja Pohjois-Lapissa Kilpisjärvellä satoi myös hieman lunta. Vaikka lähes kaikilla Lapin mittausasemilla oli pakkasta, Kilpisjärven keskustassa lämpötila jäi hieman nollan yläpuolelle ja maahan asti päässyt lumi suli nopeasti. Saana-tunturilla oli kuitenkin kylmempää ja tunturi sai ohuen lumipeitteen.

Lue lisää → ”Kylmä sää jatkuu, pohjoiseen jopa lunta”

Pipot päähän -viikko tulee!

Julkaistu

Viikko sitten lämpötilat nousivat hellelukemiin, nyt siitä ei ole pelkoa!
Lämpötilat jaksavat nousta kaksinumeroisiin lukemiin vain aivan etelässä, sielläkin lämpötila tulee olemaan parhaimmillaankin 12 °C tienoilla.

Suurimmassa osassa Suomea lämpötila pysyy päivisin 5 ja 10 asteen välillä ja öisin esiintyy yöpakkasia etenkin Lapissa, viikon edetessä paikoin myös jopa maan eteläosassa.

Kuva: Minna Hurri-Hyvärinen
Lue lisää → ”Pipot päähän -viikko tulee!”

Kesän viimeinen hellepäivä?

Julkaistu

Syyskuu kääntyy jo toiselle viikolle, mutta säätä voi ainakin lämpötilojen osalta kuvailla kesäiseksi. Ajankohdan tavanomainen päivälämpötila olisi etelässä 15 asteen vaiheilla, nyt ajoittaisten sateidenkin viilentäessä päästään lähelle 20 astetta. 

Kuva: Tomi Partanen
Lue lisää → ”Kesän viimeinen hellepäivä?”

Kesä 2019 – kylmää ja kuumaa

Julkaistu

Tänä vuonna kesäsää vaihteli laidasta laitaan – jopa poikkeuksellisen koleasta poikkeuksellisen lämpimään!

Ensimmäinen hellepäivä oli tänä vuonna toukokuun 11. päivänä, kun Suomen itäpuolitse virtasi vuodenaikaan nähden hyvin lämmintä ilmaa kohti Vienanmerta ja osa lämmöstä ylsi Ilomantsiin asti. Joitakin päiviä myöhemmin maan etelä- ja keskiosassa alkoi terminen kesäkin, eli silloin vuorokauden keskilämpötila kohosi yli +10 asteeseen. Lapissa terminen kesä alkoi suurimmaksi osaksi kesäkuun alussa, mutta Kilpisjärven seudulla sitä jouduttiin odottamaan heinäkuun alkupuolelle asti.

Lue lisää → ”Kesä 2019 – kylmää ja kuumaa”