Kylmä sää jatkuu, pohjoiseen jopa lunta

Julkaistu

Viime yö oli syyskuun tähän asti kylmin ja Pohjois-Lapissa Kilpisjärvellä satoi myös hieman lunta. Vaikka lähes kaikilla Lapin mittausasemilla oli pakkasta, Kilpisjärven keskustassa lämpötila jäi hieman nollan yläpuolelle ja maahan asti päässyt lumi suli nopeasti. Saana-tunturilla oli kuitenkin kylmempää ja tunturi sai ohuen lumipeitteen.

Lue lisää → ”Kylmä sää jatkuu, pohjoiseen jopa lunta”

Viikonvaihteeseen asti helteistä

Julkaistu

Skandinavian korkeapaine on tuonut Suomeen helteistä ilmaa Euroopasta; tiistaina Utsjoen Kevolla mitattiin 30,1 astetta ja tänään keskiviikkona sekä paikoin maan eteläosassa että myös Lapissa yli 27 astetta jo puoleenpäivään mennessä. Sää lämpenee kuitenkin edelleen, sillä torstaista alkaen Suomeen virtaa entistäkin kuumempaa ilmaa. Varsinkin lauantaina lämpötila nousee maan etelä- ja länsiosassa yleisesti 30 asteeseen tai hieman sen yläpuolelle ja todennäköisesti kesäkuussa mitattu 32,3 astetta ylittyy.

Vaikka Suomeen saapuukin erittäin lämmintä ilmaa, kaikista kuumin jää Skandinavian puolelle.

Viikonvaihteessa korkeapaine hivuttautuu jo kohti pohjoista ja koillisvirtaus voimistuu. Suomeen saapuu koillisesta selvästi viileämpää ilmaa ja sunnuntaina suuressa osassa Lappia lämpötila laskee jo alle 20, paikoin koillisosassa jopa alle 15 asteeseen. Samaan aikaan maan etelä- ja länsiosassa päivälämpötila voi olla vielä 30 asteen vaiheilla.

Alkuviikosta pilvistä ja tuulista

Lue lisää → ”Viikonvaihteeseen asti helteistä”

Kylmä sää väistyy, mutta sateet jatkuvat

Julkaistu

Heinäkuun alkupuolen viileä sää on viimein väistymässä tavallisen suomalaisen kesäsään tieltä. Viime viikolla olikin paikoin harvinaisen kylmää – 12.7. itärajan tuntumassa Kuhmon ja Tohmajärven välisellä alueella lämpötila jäi 10…13 asteeseen ja Joensuun lentoasemallakin päivän ylimmäksi lämpötilaksi mitattiin vain 12,0 astetta. Tavallinen lämpötila heinäkuun puolivaiheilla on Joensuun seudulla noin kymmenen astetta korkeampi!

Kuva: Matti Hietala

Hallaa puolestaan mitattiin viime viikolla niinkin etelässä kuin Parikkalassa asti, mutta ankaraa hallaa ei ollut missään päin Suomea, eli maanpintalämpötila ei laskenut alle -4 asteeseen. Kylmin ilma on jo siirtynyt pohjoisemmaksi ja vetäytyy tällä viikolla Lapista takaisin Jäämerelle, joten lämpötila hivuttautuu vähitellen kohti ajankohdan tavanomaisia lukemia. Keskimäärin tämä viikko on kuitenkin edelleen hieman normaalia viileämpi.

Lue lisää → ”Kylmä sää väistyy, mutta sateet jatkuvat”

Helle hiipuu juhannuksena

Julkaistu

Juhannuksen säähän mahtuu sekä hellettä että sateita. Matalapaineen alue tuo Suomeen ukkoskuuroja ja kuumin ilma väistyy vähitellen itään, ja kesäkuun viimeisellä viikolla on paikoin jopa koleaa.

Juhannusaattona ukkoskuuroalue liikkuu maan yli itään.

Juhannusaattona maan etelä- ja keskiosassa on vielä etenkin idässä monin paikoin hellettä ja lämpötila kohoaa kaakossa jopa 28 asteen vaiheille. Matalapaine kuitenkin lähestyy jo lännestä ja kylmään rintamaan liittyvä kuurosadealue ukkosineen kulkee maan yli itään. Lapissa sadealue on yhtenäisempi ja sää on enimmäkseen pilvinen, mutta siitä huolimatta lämpötila voi nousta päivällä maakunnan eteläosassa 20, Pohjois-Lapissa 10…14 asteeseen.

Lue lisää → ”Helle hiipuu juhannuksena”

Forecan uusi hallaennuste

Julkaistu

Kevät saapuu vauhdilla ja lumipeite hupenee silmissä. Seuraavaksi odotellaan varsinaisen kasvukauden alkamista, ja puutarhaharrastajia syyhyttää päästä kevättöihin. Koska pihamaalla kannattaa ryhtyä istutuspuuhiin? Kuten tiedämme, kylmiä öitä ja hallaa voi esiintyä vielä pitkälle alkukesään asti.

Halla voi puraista vielä alkukesällä. (Kuva: michaeljoakes/Flickr)

Meteorologiassa lämpötilaa havainnoidaan ja ennustetaan perinteisesti kahden metrin korkeudelta maanpinnasta. Tuolla kahden metrin matkalla maan pinnasta ehtii tapahtua paljon. Kesäpäivän kuumassa auringonpaisteessa kuiva asfalttipinta lämpenee helposti parikymmentä astetta lämpimämmäksi kuin kahden metrin korkeudella oleva ilma. Vastaavasti selkeänä ja heikkotuulisena talviyönä maanpinnasta avaruuteen karkaava lämpösäteily jäähdyttää maanpinnan helposti 5-6 astetta kylmemmäksi kuin kahden metrin korkeudella olevan ilman.

Lue lisää → ”Forecan uusi hallaennuste”