Juhannus tilastojen valossa

Julkaistu

 

Koli kesäpäivänä (kuva: Anna Latvala)

Juhlapäivien toivotusta poikkeava sää jää usein mieleen. Kukapa ei muistaisi, jos on juhannuksena palellut muutaman asteen lämpötilassa tihkusateessa, yrittänyt nauttia yöttömän yön valosta paksun pilvipeitteen läpi tai palanut auringon paistaessa koko päivän? Tavallisesti juhannus ei kuitenkaan ole yhtä kylmä tai helteinen kuin muistoissa.

Ajankohdan tavanomainen sää määritellään 30 vuoden keskiarvosta, ja tällä hetkellä käytössä on vuosien 1981-2010 havainnoista koottu vertailukausi. Keskimääräinen juhannuksen ylin lämpötila Ilmatieteen laitoksen ylläpitämien tilastojen mukaan on maan etelä- ja keskiosassa 20 asteen tienoilla. Pohjoisempana jäädään yleensä hieman 20 asteen alle, ja pohjoisimmassa Lapissa jopa 15 asteen kylmemmälle puolelle. Yötkään eivät yleensä ole enää kesäkuun loppupuolella kovin kylmiä; vuorokauden alin lämpötila on Etelä- ja Itä-Suomessa noin kymmenen astetta. Länsi-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa yölämpötila on hieman kymmenen asteen alapuolella ja Lapissa kahdeksan asteen tienoilla. Kylmimmät yöt ovat keskimäärin Käsivarren Lapissa, jossa on noin viisi astetta tai vähemmän.

Iltapäiväkuurot ja ajoittaiset matalapaineet sateineen kuuluvat Suomen kesään, joten usein on myös sadellut ainakin jossakin päin maata. Tilastojen mukaan noin joka toinen tai kolmas juhannus on vietetty poutaisessa säässä. Etenkin kuurosateet ovat kuitenkin usein hyvin paikallisia, joten on mahdollista, etteivät muuten poutaisen päivän yksittäiset sateet osuneet mittausaseman kohtaan.

Kesäpäivänseisaus on tänä vuonna torstaina 21.6. iltapäivällä. Juhannuksen lähellä aurinko paistaa siis parhaimmillaan Suomen eteläisimmilläkin alueilla selvästi yli 18 tuntia. Napapiirin pohjoispuolella auringon keskipiste ei puolestaan laske ollenkaan horisontin alapuolelle. Tavallisesti sää ei ole juhannuksena koko maassa täysin pilvinen, joten valostakin voi nauttia nyt ennen vähitellen pimeneviä iltoja.

Tämän vuoden loppukevään helteiset ja poutaiset päivät saavat tavallisenkin kesäkuun sään tuntumaan kolealta. Ensi viikon sää näyttää tällä hetkellä vaihtelevalta ja jää nähtäväksi, osuvatko sateet juuri juhannuksen kohdalle.

Juhannussää 2017 – katso, missä lämpimintä ja poutaisinta

Julkaistu

 

Juhannus on muutaman päivän päässä ja sääennusteet alkavat vähitellen tarkentua. Tarkastellaan kuitenkin ensin, minkälaisessa säässä juhannusta keskimäärin vietetään.

Keskikesällä aurinko paistaa eteläisessä Suomessa ylimmillään yli 53 asteen kulmassa, ja valoisan ajan pituus vaihtelee Hangon noin 19 tunnista Lapin ympärivuorokautiseen aurinkoon. Juhannusviikolla vuorokauden ylin keskilämpötila vaihtelee yleensä eteläisen Suomen n. 21-22 ja Pohjois-Lapin 17 asteen välillä. Yön alimmat lukemat puolestaan vaihtelevat etelän n. 10 ja Lapin n. 7-8 asteen välillä. Tänä vuonna juhannuslämpötilat jäävät arviolta viitisen astetta keskiarvoja alemmiksi kautta maan.

Tänä vuonna juhannuksen säätä hallitsee maamme itäpuolelle jäävä matalapaineen alue, joka pyörittää sateita ja sadekuuroja torstaihin saakka. Tämän jälkeen on tiedossa muutama poutaisempi, joskin melko pilvinen päivä, kunnes sunnuntaina sataa jälleen laajemmin.

Kurkkaa juhannusviikon tarkempi sääennuste videolta, tässä päiväkohtainen kooste:

Keskiviikko

– Poutaisinta: länsirannikko, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa
– Lämpimintä: etelä- ja kaakkoisrannikon auringonpaisteessa n. 20 astetta
– Kylmintä: Pohjois-Lapin vesi- ja räntäsateessa vain muutama lämpöaste
– Sateisinta: suurimmat sadekertymät Salpausselän pohjoispuolen sade- ja ukkoskuuroista

Torstai

– Poutaisinta: länsirannikko, Keski-Pohjanmaa
– Lämpimintä: Etelä-Suomen aurinkoisimmilla alueilla n. 16-18 astetta
– Kylmintä: Pohjois-Lapin pilvisillä ja sateisilla alueilla alle viisi astetta
– Sateisinta: Etelä- ja Länsi-Suomen sadekuuroista voi kertyä paikallisesti runsaastikin vettä

Juhannusaatto

– Poutaisinta: valtaosassa maata pääosin poutaista
– Lämpimintä: Varsinais-Suomen aurinkoisimmilla rannikkoalueilla 17-19 astetta
– Kylmintä: Lapin ja Pohjois-Karjalan pilvisillä alueilla alle 10 astetta
– Sateisinta: Pohjois-Karjalassa ja maan keskivaiheilla mahdollisesti heikkoa ajoittaista vesisadetta

Juhannuspäivä

– Poutaisinta: valtaosassa maata pääosin poutaista, Etelä-Lapissa aurinkoisinta
– Lämpimintä: Etelä-Lapissa ja Varsinais-Suomen rannikkoalueella 17-18 astetta
– Kylmintä: Keski- ja Pohjois-Lapin pilvisillä alueilla lämpötila jää 5-10 asteeseen
– Sateisinta: vesisateita maan etelä- ja keskiosassa paikoin

Sunnuntai

– Poutaisinta: maan itäpuoliskolla
– Lämpimintä: ilmamassa lämpenee, joten yli 15 asteen lukemat ovat mahdollisia lähes kautta maan, mahdollisesti 20 astetta Ahvenanmaalla
– Kylmintä: pohjoisimmassa Lapissa alle 10 astetta
– Sateisinta: Etelä- ja Länsi-Suomeen leviää sadealue lounaasta, mahdollisesti myös ukkosia

Juhannuksen sää on pääasiassa pilvinen mutta poutainen. Kuva: Matti Hietala, Vaasa

Juhannusviikolla kaikki muuttuu

Julkaistu

 

Viikonloppuna kesäistä lämpöä ja kuurosateita

Perjantaina ja lauantaina maamme yllä on kesäisen lämmintä ilmamassaa, paikoin jopa helteistä. Päivän ylimmät lämpötilat kohoavat aina Rovaniemen korkeudelle saakka 20 ja 24 asteen välille. Lauantaina ilmamassa lämpenee vielä sen verran, että aurinkoisilla alueilla maan etelä- ja keskiosassa hellerajan rikkoutuminen on melko todennäköistä. Aurinkoisia ja lämpimiä hetkiä varjostavat kuitenkin kumpupilvet ja melko runsaatkin kuuroittaiset sateet, joita tulee perjantaina länsi- ja pohjoispainotteisesti, lauantaina ja sunnuntaina laajemmillakin alueilla. Kuurosateissa voi olla mukana myös ukkosia, joskin ilmakehän vähäinen kosteussisältö tällä erää rajoittaa ukkosten kehittymistä voimakkaammiksi.

Sunnuntain mittaan pohjoisesta alkaa virrata matalapaineen jälkipuolella viileämpää ilmaa ja lämpötila tipahtaa Lapissa paikoin vain 10 asteen vaiheille. Sitä vastoin lounaaseen virtaa annos yhä lämpimämpää helleilmamassaa Ruotsin puolelta, mutta runsaampi pilvisyys rajoittaa lämpötiloja kohoamasta. Periaatteessa viikonlopun jokaisena päivänä on kuitenkin mahdollisuus hellerajan rikkoutumiselle jossain päin maata.

Juhannusviikon viileä yhtälö: Länsi-Euroopan korkeapaine, Venäjän matalapaine

Juhannusviikolla sää viilenee tuntuvasti. Totuttuun tapaan Länsi-Euroopan ja Brittein saarten ympäristöön on vahvistumassa laaja korkeapaineen alue ja Suomen itäpuolelle jää pyörimään matalapaine. Tähän aikaan vuodesta matalapaineiden sateet alkavat vähitellen muuttua kuuroluonteisemmiksi, joten ensi viikolla saadaan miltei päivittäin runsaitakin sadekuuroja ja viikon puolivälin kylmänpurkauksessa jopa tilapäiset lumi- ja räntäsateet ovat maan pohjoisosassa paikoin mahdollisia.

Juhannusviikon kannalta sääasetelma Euroopassa ei näytä kovin lupaavalta: voimakas Länsi-Euroopan korkeapaine tarkoittaisi meillä enemmänkin pohjoisen puoleisia ilmavirtauksia, aika ajoin runsasta pilvisyyttä ja ajoittaisia sateita. Vaikka juhannusviikonlopun sää onkin vielä arvoitus, voidaan jo tässä vaiheessa rajata ainakin äärivaihtoehdot pois: juhannuksena ei sada lunta, eikä näyttäisi olevan hellettäkään. Kaikki muu siltä väliltä on mahdollista – todennäköisimmältä skenaariolta vaikuttaa tavanomaista viileämpi ja epävakainen juhannuksen alku, mutta sunnuntaita kohden lämpenevää ja aurinkoista. Tuoreimman ennusteen valossa aurinkoisin ja lämpimin juhannussää saattaakin osua tänä vuonna Lappiin.

Tällä hetkellä juhannusennuste näyttää melko viileältä. Suomi kuuluu todennäköisesti viileän ilmamassan piiriin ja ainakin aluksi sää on epävakaista. Maan pohjoisosassa, erityisesti Länsi-Lapissa juhannuspyhinä on mahdollisuus 20 asteen päivälämpötiloihin, muualla lienee viileämpää. Juhannuksen edetessä sateet näyttäisivät vähenevän.

Tekstiä päivitetty la 17.6.2017.

Helle ja jytinä saapuvat

Julkaistu

Juhannussääennusteisiin liittyi paljon epävarmuustekijöitä tänä vuonna. Päänvaivaa ovat aiheuttaneet sadealueiden reitit ja lämpötilaennusteet. Erityisesti etelän suunnalta nousevat matalapaineet ja sadealueet vaativat joskus tarkentamista useaan otteeseen. Stabiilissa suursäätilassa säätä voidaan huoletta ennustaa yli viikonkin päähän, mutta nopeasti vaihtelevassa säätilassa ennustaminen aiheuttaa harmaita hiuksia jo muutamankin päivän päähän. Ensi viikolla suursäätilan vakiintuessa ennustaminen tulee olemaan helpompaa.

Juhannuspäivänä ainesta voimakkaille ukkosille

Juhannusyön kokkoja voidaan tänä vuonna polttaa pääosin poutasäässä, osin selkeässäkin. Lauantaina meille alkaa kuitenkin virrata etelän kantilta hyvin lämmintä ja kosteaa ilmaa; vastaavat lämpötila-kosteus -yhdistelmät ovat tyypillisempiä vasta heinä-elokuun vaihteelle. Lämpimän kielekkeen pohjoisreunassa kulkee juhannuspäivänä lauantaina sadealue maan keskivaiheilla. Sadealueen etelä- ja pohjoispuolelle tulee kehittymään päivän aikana sade- ja ukkoskuuroja, joissa on potentiaalia vaaratekijöillekin.

Runsaimmin yksittäisiä kuurosoluja syntyy entisen Oulun läänin alueelle, mutta myös paikoin maan länsiosaan. Etelä- ja Keski-Suomeen yltää huomenna Baltiasta kostean ja lämpimän ilman kieleke, samalla myös nk. paksun kerroksen tuuliväänne kasvaa merkittäviin lukemiin eli tuulen suunnan ja nopeuden vaihtelut ovat merkittäviä eri ilmakerroksissa. Ukkoskuurojen syntymistä saattaa kuitenkin rajoittaa runsas pilvisyys, mutta siellä missä aurinko ehtii paistaa ja lämmittää, voivat kuurot äityä paikallisesti  voimakkaiksi. Ukkoskuuroihin liittyvät syöksyvirtaukset ovat lauantaina enimmillään 20-30 m/s ja voimakkaimpiin soluihin liittyy myös rakeita, ehkä suurehkojakin. Yksittäisten trombien mahdollisuuttakaan ei täysin voi sulkea pois, vaikka tilanteeseen vielä liittyykin epävarmuuksia. Aamun ja aamupäivän aikana lisääntyvä pilvisyys voi jarruttaa kuuropilvikehitystä.

Juhannuspäivänä maan etelä- ja keskiosaan työntyy erittäin lämmintä ilmamassaa – todennäköisesti lämpötila kohoaa ylimmillään aurinkoisessa säässä 27-28 asteeseen, ja 20 asteen lukemia riittää aina Etelä-Lapin korkeudelle saakka.

Helle- ja ukkoshuippu sunnuntaina?

Tuoreimpien mallien mukaan kaikista lämpimin ilmamassa työntyy kapealle alueelle eteläiseen Suomeen sunnuntain aikana. Paikoin juhannuksen jälkeinen yö voi olla nk. trooppinen yö eli lämpötila ei jollain mittausasemalla laske alle 20 asteeseen.

Sunnuntai on viikonlopun päivistä aurinkoisin ja poutaisin. Tällöin lämpötila kohonnee ylimmillään eteläisen Suomen sisäosassa yli 30 asteeseen. Lämpötilagradientti on kuitenkin suuri: pohjoisimmassa Lapissa jäätäneen alimmillaan vain 10 asteeseen.

Sunnuntaina Suomen eteläpuolella muhii annos kosteaa ilmaa, joka saattaa illaksi nousta maan etelä- ja länsiosaan. Illan ja maanantaiyön mittaan lännestä saapuva kylmä rintama antaa lisäpotkua ukkoskehitykselle, joten sunnuntai-illasta maanantaiaamuun on olemassa ainekset laajamittaisemmalle salamoinnille, mikäli kostea kieleke raivaa tiensä Suomenlahden yli. Viron puolella ukkoskehitys tulee todennäköisesti alkamaan jo iltapäivän puolella ja paikoin Lounais-Suomessakin yksittäiset kuurosolut ovat mahdollisia. Laaja-alaisempi, ehkä jopa nk. mesoskaalan konvektiivinen järjestelmä, saattaa syntyä Baltian puolelle illaksi ja levitä eteläiseen Suomeen myöhään sunnuntai-iltana tai maanantaiyönä. Tällöin sademäärät voivat kasvaa suuriksi ja salamointi olla intensiivistä. Tilanteeseen liittyy vielä epävarmuuksia, sillä osa malleista jättää ukkosherkimmän alueen Baltian puolelle, ja kuurojen nouseminen päiväsaikaan Suomenlahden yli on yleensä vaivalloista.

Kuva: Lämmintä ja kosteaa ilmamassaa nousee Suomeen juhannusviikonlopun aikana etelästä. / kuva MTV Uutiset
Kuva: Lämmintä ja kosteaa ilmamassaa nousee Suomeen juhannusviikonlopun aikana etelästä. / kuva MTV Uutiset

Alkuviikoksi viileämpää

Helteisin ilmamassa väistynee alkuviikoksi Suomen itäpuolelle. Maanantaina runsaat sateet ukkosineen ovat mahdollisia suuressa osassa maata, mutta konvektiivisten vaaratekijöiden riski pienenee tässä vaiheessa jo olennaisesti. Myöhemmin ensi viikolla Suomi näyttäisi kuuluvan lounaisvirtausten piiriin, joten tiedossa on lämpötiloiltaan tyypillistä ja vaihtelevaa keskikesän säätä.

Turvallista ja rauhallista juhannusta itse kullekin – säästä huolimatta!

Juhannusviikonlopun sääennuste

Julkaistu

Sää lämpenee usealla asteella loppuviikon aikana, mutta juhannussäästä on tulossa melko vaihteleva. Välillä paistaa aurinko, välillä voi niskaan tulla taas reipaskin sade- tai ukkoskuuro, rakeetkin ovat mahdollisia. Ukkoskuurot painottuvat viikonloppuna maan etelä- ja keskiosaan.

Suomen lounaispuolelle on jäämässä juhannuksen ajaksi matalapaine joka heikkenee hitaasti viikonlopun aikana. Kovia tuulia tämä matalapaine ei aiheuttane, mutta sadekuuroja sekä ukkosia sen sijaan esiintyy melko yleisesti. Kuurot elävät päivällä, mutta yöaikaan on poutaisempaa.

Juhannusaatto

Perjantai alkaa maan etelä- ja keskiosassa melko pilvisenä ja paikoin sateisena, iltapäivällä pilvisyys hieman vähenee eli auringostakin voidaan nauttia ainakin hetkittäin, mutta sadekuuroja tulee silti monin paikoin ukkosineen. Pohjoisessakin kuurottelee paikoin, mutta ukkoset eivät ole niin todennäköisiä. Lämpötila kohoaa päivällä 13-18 asteen välille, Kainuun seudulla sekä Pohjois-Lapissa voi olla hieman viileämpää. Illan aikana sadekuurot hiipuvat ja lämpötila laskee maan etelä- ja keskiosassa 10 asteen vaiheille ja paikoin voi esiintyä sumua. Pohjoisessa yö on kylmempi, Lapissa lämpötila voi tipahtaa paikoin nollaan.

 

Juhannusaatto oli epävakainen myös vuonna 2014.
Juhannusaatto oli epävakainen myös vuonna 2014. Kuva Helsingin Marjaniemen siirtolapuutarhasta. Kuva: Aleksi Jokela

Juhannuspäivä

Lauantainakin pilvisyys on vaihtelevaa, mutta aamu on vielä melko poutainen. Päivän aikana sade- ja ukkoskuurot jälleen yleistyvät etenkin Etelä-Suomessa sekä Pohjanmaalla, sadekuuroja ei esiinny niin yleisesti koko maan osalta kuin perjantaina. Etelä-Suomessa sateisinta lienee lounaassa. Lapissa on pääosin poutaa. Lauantaina on myös ehkä aavistuksen verran lämpimämpää – auringon paistaessa lämpötila voi kohota 20 asteeseen. Päivän ylimmät lämpötilat ovat koko maassa pääosin 16 ja 21 asteen välillä. Paras mahdollisuus yli 20 asteen lämpötiloille lienee maan etelä- ja keskiosassa kaakkoispainotteisesti. Pohjois-Lapissa päivälämpötila voi jäädä alle 15 asteeseen. Illalla kuurot menevät jälleen nukkumaan ja lämpötila tipahtaa yöllä suurimmassa osassa maata noin 10 asteeseen.

 

2. Juhannuspäivä

Sunnuntaista on tulossa juhannusviikonlopun lämpimin päivä. Maan etelä- ja keskiosassa päivän ylin lämpötila kohoaa monin paikoin 20 asteen vaiheille tai sen yläpuolelle – idässä jopa 23 asteen lukemat ovat mahdollisia. Pohjoisessakin on 15-20 astetta. Täysin aurinkoista tuskin on sunnuntainakaan missään ja sateitakin tulee paikoin, suurimman riskin ollessa lännessä, myös maan keskiosassa ja Lapissa tulee kuuroja paikoin.

Viikonlopun sateet ja ukkosriski ovat viime päivinä hakeneet paikkaansa sekä voimakkuuttansa ja etenkin sunnuntain sade-ennuste voi vielä muuttua.

Epävakaisesta ennusteesta huolimatta iloista juhannusta kaikille!

 

Ennustetta päivitetty 18.6. klo 17

 

 

Viikonloppu oli esimakua juhannuksesta

Julkaistu

Juhannusviikonlopun sää on aika samantyylinen kuin viime viikonlopun. Scandinavia kuuluu edelleen matalapaineen alueeseen, joten luvassa on tätä samaa. Vaihelevaa säätä. Sekä paistetta ja poutaa että sadealueita ja sadekuuroja, ukkosella höystettynä. Aurinkoisessa säässä tarkenee syödä jäätelöä, mutta sateen sattuessa on mukavampi hörppiä kaakaota ja pelata korttia tuvassa. Juhannusohjelmaa suunnitellessa kannattaa varautua molempiin.

Nyt näyttää siltä että perjantaina yhtenäisiä sateita saataisiin etenkin Pohjois-Suomessa. Sekä perjantaina että lauantaina sadekuuroja on odotettavissa myös Etelä- ja Keski-Suomeen. Lupaan ottaa sateiden paikkaan rohkeammin kantaa keskiviikkona.