Forecan uusi kosketusnäytöllisille älypuhelimille räätälöity sääpalvelu on avattu koekäyttöön osoitteessa beta.foreca.mobi. Palvelu sisältää ensimmäisessä vaiheessa havaintotietoja, vuorokausiennusteita ja Täsmäsään yli 150 000 paikkaan ympäri maailman. Alkuvaiheessa tuettuja laitteita ovat Applen iPhone sekä useimmat Android-puhelimet.
Suomeen on lisäksi tarjolla sadetutkakartta, ja muualle maailmaan lämpötilaennustekartta. Lisää ennustekarttoja on tulossa, ja myös paikkahaku laajenee Suomen osalta merkittävästi.
Palvelua kehitetään jatkuvasti, ja olemme kiinnostuneita kuulemaan käyttäjien mielipiteitä ja ehdotuksia. Jos mieleesi tulee palvelusta puuttuvia ominaisuuksia tai löydät virheitä toiminnassa, voit jättää palautetta joko tähän kirjoitukseen tai lähettää sähköpostia osoitteeseen mobikehitys@foreca.com. Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan Foreca-aiheisia tuotepalkintoja heinäkuussa elokuussa. Tietoja ei käytetä muuta tarkoitusta varten.
Osallistun palautearvontaan!
Ko. palvelu on selkeä ja helppokäyttöinen. Sisältö on riittävän kattava ja visuaalinen ilme OK!
Vaikuttaa näppärältä ja fiksulta. Tähän mennessä olen käyttänyt Android Marketista ladattavaa sääpalvelua, joten olisi toki kätevää jos tämänkin pystyisi lataamaan suoraan puhelimeen jonkinlaisena sovelluksena, jolloin säästyisi selaimen avaamisen vaivalta. Kotimaiseen sääpalveluun en ole Android Marketissa vielä törmännytkään, joten siltäkin osin kätevä, ja luotettavampi kuin ulkomaiset versiot, olisi.
@Johanna
Kannattaa lisätä esim. selaimen kirjanmerkkeihin. Uskoisin että jollakin sovelluksella saisi varmaan Androidin aloitusnäyttöönkin suoran linkin?
Ei oikein toiminut tällä androidilla, mielestäni täysi sivu on parempi käyttää, en kokenut tarpeelliseksi.
Pienellä näytöllä näyttää varmaan hyvältä, mutta tabletilla käytän ehdottomasti mieluummin tavallisia webbisivuja. Nyt on maanantai ja tänään-linkin klikkaaminen tuotti tyhjän sivun, jossa otsikko sanoi ”sunnuntai”.
Natiivisovelluksella saisi nopeamman käyttökokemuksen, mutta tämä taitaa riittää säähän.
-Tero
Olisi ihan kiva jos Symbian-laitteillekin olisi oma versionsa, kun Suomesta niitä kuitenkin ihan reilusti löytyy. Toisekseen, vaikkei asia tähän betasivustoon liitykään, Forecaweather-sovellusta olisi jo aika päivittää. Graafista ilmettä ja turhia kyselyitä tyyliin ”haluatko varmasti käyttää internetyhteyttä” pitää poistaa.
Puhelin Android, firefoxilla tulee vain sininen ruutu :( Ei toimi, vaikka laitoin adblockin pois päältä!
Dolphin browser toimii paremmin, mutta aika hitaasti.
Parhaiten toimii HTC:n omalla selaimella.
Pidän animoitua sadekarttaa parempana, koska sillä pystyy paremmin arvioimaan milloin sade sattuu kohdalle. Dolphin browser vaihtaa kosketuksesta karttaruutua ja HTC:n oma lataa kuvat ”vierekkäin”, eli vaihdon joutuu tekemään ”pyyhkäisemällä”.
Kone hävittää välillä alareunan napit (erikoisesti karttaruudulla) ja ennuste-ruudulta eteneminen aiheuttaa välillä vain sinisen ruudun, jossa on otsikkorivi.
Yleisilme on kuitenkin hieno. Tutkikaa mikä mättää firefoxin kanssa. Kiitos palvelusta!
Ja arvontaan osallistun mielelläni.
Aika ysäriltä vaikuttaa… Toistaiseksi paras sääennuste on mielestäni Helsingin Sanomien iPhone Appissa. Tyylikäs, selkeä, yksinkertainen, toisin kuin tämä aikamatka webin pimeälle keskiajalle.
Jaaaaaaaaaaa korjaus edelliseen; Olin tietysti siellä vanhalla sivulla, enkä suinkaan uudessa betassa. Sama pää kesät talvet. Nyt näyttää jo huomattavasti paremmalta! :)
Kartat sivu ei toimi iPhone4/Safari.
ei toimi :/ ladannu 5min ja näkyy pelkkää sinistä
Hienosti pelittää Motorolan Androidilla.
Hyvännäköinen ja jouhevan tuntuinen.
Paikan löysi heti
Tavallinen sivusto on minulla ”oletuskaynnistyssivuna”.
Samsungin Galaxy Tabin isolle naytolle ei tama uusi tarjoa oleellista parannusta, ehka se on
hyva pienilla puhelimilla.
Minua hairitsi tuulen suunnan huono nakyvyys sinisella taustalla, perussivustossa nuolet nakyvat
paremmin.
Tarkoitin, etta nuolet nakyvat huonosti tasmasaa taulokon alareunassa.
Itse pidan tasmasaata havainnollisimpana, en muita katsokaan.
Millä tekniikalla tuo tunnistaa että käyttääkö iOS /Android laitetta? Olisi mukava kokeilla tietokoneellakin tuota.
Heikosti toimii HTC Desire Z ja Dolphin HD. Jumittelee ja hidastelee. Tuo Dolphin taitaa olla yleisimpiä selaimia androidille, joten yhteensopivuus sen kanssa olisi melko tärkeää.
Eipä toiminut Firefoxilla, kun aikani tappelin, tuo virheilmoitus että toimii vainiphone/android poistui. Tuo Sencha kirjasto taitaa sotkea.
Puhelin Samsung Galaxy, käytössä puhelimen oma selain:
– Täsmäsää-välilehdeltä ei pääse muille välilehdille (ennuste, kartat jne). Muiden välilehtien painikkeet eivät siis reagoi kosketukseen.
– Vaihdettaessa vaakatilasta pystytilaan (tai toisin päin) kaikki merkit ja symbolit eivät asetu oikein
– sadetutka sadealue-ennustuksineen olisi kiva
Sivut toimivat tosi nopeasti, ja grafiikka oli ainakin minun puhelimessani selkeä!
Moi !
Testailen IPadilla..toimii suht ok ainakin toistaiseksi vaikkakaan ei ole optimoitu IPadille..
Kartat jäävät mobiilinäytön kokoisiksi, mutta sehän oli tiedossa ;) Tutkitaan lisää…
Nopeus oli ihan hyvä !
Ei toimi Opera Minillä, näkyy vain sininen ruutu. Puhelimen omalla selaimella aukeaa, mutta toimii tahmeasti. Visuaalinen ilme kuitenkin oikein hyvä, muuta positiivista ei voi oikein sanoa kun ei voi testata kunnolla. Oma erillinen sovellus voisi toimia paremmin kuin selaimen kautta toimiva. Ja jos silloin olisi mahdollisuus myös laittaa säätietoja puhelimen työpöydälle näkyviin.
Tuo on melko hidas Saunalahden Android ZTE Blade II puhelimella, puhelimen mukana tulleella selaimella. Muuten sivut toimii paitsi jos valitsee alkusivulta jonkun päivän, niin tuloksena on tyhjä sininen sivu, sisältö ei näy ollenkaan.
Itse tulen käyttämään vielä oikeaa sää.fi -sivua, se latautuu tarpeeksi nopeasti ja pyörii paremmin. Tsemppiä betan viilaukseen! :)
Ainakaan Android/Dolphin Browser yhdistelmällä ei saa bookmarkia tehtyä muusta muun paikan säästä kuin Helsingistä. Eli aina ensin aukeaa Helsinki ja sen jälkeen täytyy suosikeista valita muu paikkakunta, ei hyvä. Lisäksi back-napin käyttö tuntuu heittävän aika helposti pois koko sivustolta, vaikka joiltakin sivuilta puuttuvat navigointi-linkit, joilla palata takaisin edelliseen näyttöön. Lisäksi sivu onnistui toimimaan välillä todella hitaasti HTC Desirellä, vaikka yleensä selailu on ei-mobiilisivuillakin nopeaa.
Mutta on siinä jotain hyvääkin: ulkoasu näyttää hienolta! Toivottavasti se paranee pian… :)
Ei toimi HTC:n Android 2.3. Versiossa sensationilla. Pelkkä sininen ruutu.. hiukan ehkä optimoimista vielä kaipaa eri päätelaitteiden tunnistamiseen..
Käytössä ZTE Blade (Android 2.1), toimii ainakin Helsingin sää ihan okei, paitsi että täsmäsää-välilehdeltä ei muihin välilehtiin pääse, ja häiritsevästi takaisin-nappia painamalla ei päädy edelliseen näyttöön vaan sivulle, jolla oli ennen tälle Forecan saitille siirtymistä. Gen 1 iPadillä (iOS 4.3) toimii. Ulkoasu ei ole mikään silmiähivelevä, mutta se on nyt enemmän makuasia.
Hyvin lähti pelittämään Huawei nU8800:lla. Toiminnallisesti ihan käypä järjestelmä, sisällöllisesti jäin kaipaamaan merisääkarttaa.
Ei jatkoon. Forecan nettisivujen paras ominaisuus on juuri selkeä yhdellä silmäyksellä nähtävä ennuste ja tuo kännyversio ei oikein samalla tavalla toimikaan. Paras olisi kun saisi yksinkertaisesti tuon viiden päivän täsmäsään taulukon puhelimeen. Siitä näkee kaiken tarpeellisen eikä mitään ylimääräistä. Loput ominaisuudet voisi vaikka piilottaa valikoiden taakse.
Testattu IPhone 4:lla. Helppolukuinen ja selkeä ainakin näin ensisilmäyksellä. Kotivalikkoon lisäämällä kuvakkeen avauskin onnistuu helposti, eikä tarvitse enää puljata Safarin kirjanmerkkien kanssa. ’Ennuste’ ja ’Täsmäsää’ helppolukuisia, ’Kartan’ graafinen ilme vielä hivenen karu, mutta päivitystä luultavasti tulossa. ’Muut’ otsakkeen alla vielä *Ei oota*, mutta sinnekin kai jotain tulossa lähitulevaisuudessa. Kokeiluun ehdottomasti ja toiveissa tietysti kohdalleen osuvat ennusteet tai no ainakin edes vähän sinne päin.
(Arpaonni olkoon suosiollinen)
Ei toimi Opera mobilella Eikä minillä… Testasin ja toimi Dolphin HD ja mini / Skyfire / Galaxy Tab oma selain /
Tietokoneellakin testasin Operassa, IE 8ja Firefoxissa ei toimi Chromessa ja safarissa toimii
Jos kiinnostaa IE 8 antoi tälläiset virheilmoitulset
WWW-sivun virhetiedot
Käyttäjäagentti: Mozilla/4.0 (compatible; MSIE 8.0; Windows NT 5.1; Trident/4.0; EasyBits GO v1.0; .NET CLR 1.1.4322; .NET CLR 2.0.50727; .NET CLR 3.0.4506.2152; .NET CLR 3.5.30729; .NET4.0C; .NET4.0E; Creative AutoUpdate v1.41.03)
Aikaleimaus: Mon, 18 Jul 2011 18:51:00 UTC
Sanoma: Objekti ei tue tätä ominaisuutta tai menetelmää
Rivi: 6
Merkki: 50740
Koodi: 0
URI: http://beta.foreca.mobi/lib/touch/sencha-touch.js
Sanoma: ’Ext.Viewport’ on nolla tai ei ole objekti
Rivi: 1
Merkki: 1
Koodi: 0
URI: http://beta.foreca.mobi/js/combined.js
Sanoma: Objekti ei tue tätä ominaisuutta tai menetelmää
Rivi: 6
Merkki: 50303
Koodi: 0
URI: http://beta.foreca.mobi/lib/touch/sencha-touch.js
Ei toimi.
Samsung Galaxy S Plus.
– Puhelimen omassa selaimessa Ennuste sivu näkyi, ei muut.
– Operassa ei muuta kuin sinistä.
– Firefoxissa ei Operaa kummempi.
Eipä järin vakuuttavaa koodariosaamista . . .
Kiitos kaikille palautetta antaneille!
Tällä kertaa arvonnassa onni osui seuraavien henkilöiden kohdalle: Tuomas P., Oskari S., Samu V., Ossi H. ja Petri S. Paketit ovat postissa ja palvelun jatkokehitys käynnissä.