Kyllä se juhannussää sieltä tulee

Julkaistu
Meteorologeilta yritetään lypsää juhannussäätä liian aikaisin. Kuva: Fritz von Dardel, Nordiska Museet / Wikimedia Commons.
Meteorologeilta yritetään lypsää juhannussäätä liian aikaisin. Kuva: Fritz von Dardel, Nordiska Museet / Wikimedia Commons.

Nyt sataa, ja sateet tahdittavat koko alkavaa viikonloppua. Tosin niin, että lauantaina sateet ovat etelästä alkaen yhä paikallisempia kuurosateita, jolloin sekaan mahtuu jopa aurinkoa. Toisaalta juuri etelässä voi myös ukkostaa. Päivälämpötila on useimmilla paikoilla siinä kahdeksisentoista, pohjoisessa viitisentoista astetta.

Ajankohdan melko normaalissa siis mennään, viileää sää ei ole paitsi tietysti aina jonkun mielestä. Mutta sääpalvelussa suurelle yleisölle mennään tilastojen eikä vaikka meteorologin henkilökohtaisten tuntemusten mukaan. Muu on yksinkertaisesti virhe ammattityössä, ellei oikeasti tuo selvästi esiin vain omaa mielipidettään. Tämän esimerkiksi minä joudun ottamaan huomioon vaikka näitä blogeja kirjoittaessani, koska vaikka nämä ovat henkilökohtaisia, asioiden sekaantumisen vaara olisi suuri.

Sunnuntaina pohjoisessa tulee vielä entisen matalapaineen kuurosateita, kun taas lounaasta leviää jo suureen osaan maata uusi kunnon sade. Siinä välissä aurinko ehtii säteilyllään nostaa päivälämpötilan paikoin jopa lähelle 20 astetta, muttei lounaassa, missä sade jo tulee väliin ja jättää lämpötilan 15 asteen vaiheille. Maanantain vastainen yökin on vielä hyvin sateinen, poutaisimmat seudut ovat Lapissa. Niin ikään maanantaina ainakin alkuosa vuorokaudesta on sateinen, myöhemmin on jo vähitellen poutaisempaa. Pohjois-Lapissa sää viilenee jo sunnuntaina, ja tiistaina viileämpi ilma hätyyttelee jo isoa osaa Lapista. Etelässä päivälämpötilat pysyvät jokseenkin tavanomaisina tai ovat maan keskiosassa mahdollisesti hieman viileähköjä, esim. tiistaina lähellä 15 astetta.

Ensi viikossa on erikoista se, että se on juhannusviikko, joka huipentuu ensi viikonloppuna itse mittumaariin, keskikesän juhlaan. Juhlaan ja juhannusiltaan. Vielä yöllä pitää pystyä juhannustaikoihin. Juhlan ajaksi pystyyn nousee myös juhannussalkoja, ja samalla tavalla myös etanasta odotetaan nousevat sarvia juhannuksen sään tietämistä varten. Ainakin yksi juhannustaika siis tehdään jo ennen juhannusta. Joka vuosi.

Myös juhannusviikkoon mahtuu sateita. Tiistaina ja keskiviikkona niitä tulee varsinkin maan keskivaiheilla, toisaalta sateita lähestyy vähitellen myös lounaasta. Sitten tapahtuu jotain uutta: lounaan sateet eivät pääsekään enää yhtä vapaasti ainakaan koko Suomeen. Näin siksi, että koillisesta, Barentsinmeren ja Novaja Zemlja´n suunnalta, työntyy Suomen itäpuolelle korkeapaineenalue. Se ohjaa juhannuksen ajan sateet, jotka voivat olla runsaita, maan länsiosan yli suureen osaan Pohjois-Suomea, sielläkin länsipainoitteisesti. Lounaasta leviää Suomeen myös aiempaa selvästi lämpimämpää ilmaa. Tässä ratkaisussa maan itäosassa olisi jopa helteisen lämmin sää mahdollista, tosin pilvisyys helposti alentaa päivälämpötiloja. Lännessä ja pohjoisessa lohtua saattaisi antaa se, että sade olisi kuitenkin sateena lämmintä. Toisinkin voisi olla.

Qui vivra verra. Mutta kysyttyä sääpalvelu aina juhannuksen alla on. Ja vaikka mitä kuulee ja mistä, on aina fiksuinta kysyä suoraan päivystävältä meteorologilta, mitä tuleman pitää juuri sille omalle juhlapaikalle:

Forecan meteorologi 0600 411 411
(3,98 €/min + pvm). Klo 7 – 21 päivittäin.

Päivää, jopa paria ennen h-hetkeä sää mahdollisesti tiedetään jo melkoisen hyvin.

Ja kun eletään jo suunnilleen sitä juhlapäivää, on sadetutka se, joka paljastaa faktan: missä, mihin suuntaan ja miten nopeasti sadepilvet ja jopa ukonilmat ovat liikkeellä. Tässä on yksi hyvä vaihtoehto:

http://www.foreca.fi/Finland/Helsinki/veneilysaa/salamat  .

Ja kannattaa muistaa, että säätä seurataan jatkuvasti ja tuoreita tietokonelaskelmia saadaan päivittäinkin useita, joten myös sääpalvelun tarvitsijan tulisi muistaa tämä sama: sään kehityksestä tulisi olla selvillä jatkuvasti. Yksi alkeellisen helppo tapa saada tietoa tietokone-ennusteiden luotettavuudesta on katsoa ennustetta joka päivä, vähintään kerran päivässä, ja kiinnittää huomiota siihen, pysyykö ennuste päivästä toiseen edes suunnilleen samanlaisena vai heiluuko etenkin ennusteen ajallinen loppupää kuin lehmän häntä.

Jos se heiluu, eivät ennusteeseen usko edes lehmät – miksi sitten sinä? Medialukutaitoa peliin kaiken maailman kymmenen päivän säätaulukoissa! Eikä se yhtään auta, vaikka meteorologilta olisi vaikka juhannussäästä kysytty ja veistetty sillä perusteella vaika mitä pimeitä otsikoita ja lööppejä: liian aikaisin sitä säätä ei oikeasti voida tietää, voidaan ainoastaan kuvailla, millaisen säätilan tietokone tällä hetkellä kyseiselle ajanhetkelle laskee. Se voi olla kiva seuraleikki, mutta voi sitä – ihan oikeasti – joka kaiken uskoo tai ottaa tosissaan. Tämä kehitys ei johdu meteorologeista, vaan rahasta – ja tietysti ihmisen loputtomasta tiedonhalusta, vaikka sitten olisi kyse tuonpuoleisesta.

LISÄYS LAUANTAINA 15.6.: Forecan meteorologin laatima viiden vuorokauden ennuste näkyy MTV3:n teksti-TV:n sivuilla. Laitoin tänään sen perään tämän: Alustava kehittymisarvio juhannuksen säästä on, että maan länsi- ja pohjoisosan yli liikkuu matalapaine pohjoiskoilliseen. Sen lasketaan tuovan erityisesti lauantaiksi suureen osaan maata lyhytaikaisesti hyvin lämmintä ilmaa. Tässä yhteydessä kasvaa runsaan sateen ja voimakkaan ukkosen mahdollisuus.

Lisäys sunnuntaina 16.6.: Katsoin tilannetta vielä kotoa käsin. Uusin malliajo kertoo, että mainitsemani Suomen itäpuolelle koillisesta työntyvä korkeapaineenalue ”voittaa” eli työntyy Suomeen – ensin etelään, vähitellen koko maahan niin, että aattona satelisi lähinnä Lapissa ja lauantaina enää Luoteis- ja Pohjois-Lapissa. Suomeen myös virtaa juhannuksen maissa helteisen lämmintä ilmaa, tosin maan etelä- ja keskiosaan vähitellen myös kuurosateita ukkosineen. Näin se siis menisi tämän päivän laskelmien perusteella.

 

Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Ko_mj%C3%B6lkas_av_mj%C3%B6lkpiga._Fritz_von_Dardel_-_Nordiska_Museet_-_NMA.0043703.jpg