Meteorologi: Koko Suomessa nyt Lapin sää, jopa kylmempääkin

Julkaistu

Sää kylmenee loppuviikon aikana. Öisin pakkasia voi olla selkeillä alueilla eteläistä Suomea myöten. Etenkin itään on tulossa lumisateita, mutta sateet voivat olla räntää tai lunta paikoin ja ajoittain muuallakin.

Sää on loppuviikolla ajankohdan keskimääräistä kylmempää, öisin voi olla pakkasta koko maassa.

Pakkasyöt yleistyvät koko maassa ja päivälämpötilat jäävät lähipäivinä maan eteläosaa myöten vain vähän plussan puolelle, enimmillään noin viiden asteen vaiheille. Sää onkin loppuviikolla suuressa osassa maata 5–8 astetta ajankohdan keskimääräistä kylmempää, Lapissa 2–4 astetta.

Read more

Kypärä päässä liukkaassa säässä

Julkaistu

Jos ei ole nastarenkaita on oltava kypärä.

Talvirengaspakko alkoi joulukuun alusta. (Ajatella, nyt on jo joulukuu!) Kai ne talvirenkaat ovat olleet hyvät auton alla jo jonkin aikaa. Olethan sinä jo vaihtanut omaasi?

 

Heti perään pitää tunnustaa että minä en ole vaihtanut. Mutta minä en ajakaan autolla, vaan polkupyörällä. Silloin se ei taida olla rikollista, eihän? Joka tapauksessa minä en aio vaihtaa renkaita ennen kuin talvi on tosissaan tullut Helsinkiin. Lauantaiaamuna ja tänään sai kyllä olla varovainen. Liukasta oli. Epäilin taktiikkaani jo vähän. Mutta en vaihda ennen kuin olen sutinut ja kaatunut ainakin kerran. Kesäasetuksilla on niin paljon kevyempi polkea, ja vähän laiskottaakin.

Jos tämän hetkinen ennuste pitää kutinsa niin lauantaiaamuna taitaa kuitenkin olla paras jättää pyörä talliin.

Minä en muuten suosittele tätä taktiikkaani kenellekään. Tämähän on ihan typerää. Koska aion kaatua, ostin uuden kypärän. Se on pinkki.

Joku sinä olet vaihtanut pyörääsi talvirenkaat?