Meteorologi: Koko Suomessa nyt Lapin sää, jopa kylmempääkin

Julkaistu

Sää kylmenee loppuviikon aikana. Öisin pakkasia voi olla selkeillä alueilla eteläistä Suomea myöten. Etenkin itään on tulossa lumisateita, mutta sateet voivat olla räntää tai lunta paikoin ja ajoittain muuallakin.

Sää on loppuviikolla ajankohdan keskimääräistä kylmempää, öisin voi olla pakkasta koko maassa.

Pakkasyöt yleistyvät koko maassa ja päivälämpötilat jäävät lähipäivinä maan eteläosaa myöten vain vähän plussan puolelle, enimmillään noin viiden asteen vaiheille. Sää onkin loppuviikolla suuressa osassa maata 5–8 astetta ajankohdan keskimääräistä kylmempää, Lapissa 2–4 astetta.

– Ilmavirtaus käy pohjoisesta ja tuo meille kylmää ilmaa. Koko Suomessa on nyt Lapin sää, paikoin jopa kylmempääkin. Eli etelässäkin on yhtä kylmää kuin Lapissa tähän aikaan keskimäärin, sanoo Forecan meteorologi Anna Latvala.

Lumisateita tulossa

Lumi- ja räntäsateet alkavat itäisessä Suomessa paikoin jo torstaina illalla. Myös Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa voi tulla räntää ja lunta yön aikana.

Perjantaina lumisateet jatkuvat idässä. Myös maan keskiosassa sade voi olla räntää tai lunta etenkin aamulla ja illalla. Tämän hetken ennusteen mukaan lumisadealue siirtyy lauantaiksi Venäjän puolelle.

Kylmä sää näyttää jatkuvan ensi viikon puolellekin.

– Tulossa on vuodenaikaan nähden kylmää säätä. Sateet voivat tulla välillä vetenä, välillä räntänä ja etenkin idässä ja öisin lumena, toteaa Anna Latvala.

2 vastausta artikkeliin “Meteorologi: Koko Suomessa nyt Lapin sää, jopa kylmempääkin”

  1. Voisitteks te ennustaa säät silleen että sadetta ei tulis aina klo 8-9 sekä 17-18 välillä? Joka päivä kun töihin kävelee niin sattuu just tulemaan sade kuuro ja sit työpäivän aikana aurinko paistaa niin kirkkaasti että! Pieni toive vain, mutta tiedän että pystytte siihen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.