Kohti synkkää marraskuuta

Julkaistu

Viikonvaihteessa siirryimme pykälän verran kohti talvea, kun talviaika koitti. Lisäksi kalenterikuukauden vaihtuminen lokakuusta marraskuuhun tarkoittaa väistämättä sitä, että syksy on jo pitkällä. Aamun valo pidentyi tunnilla, mutta tuntuu kuin iltapäivän valosta olisi viety merkittävästi enemmän tunteja. Biologinen kello kärsii joka kerta turhista kellojen siirtelyistä puolivuosittain. Pimeäkin tuntuu laskeutuvan niin aikaisin. Kyllä minä ennemmin aamulla kärsisin tunnin pidempään pimeästä kuin luopuisin siitä iltapäivällä.

Syksyn toistaiseksi kovin myrskykin rantautui aamuyöllä Suomeen, joskin selvästi heikentyneenä. Kovimmat puuskat Suomenlahdella olivat 23-24 m/s. Brittein saarilla, Pohjois-Saksassa ja Tanskassa maksimituulennopeudet olivat yli 50 m/s eli hirmumyrskyn luokkaa. Länsi-Ruotsissakin mitattiin vielä parhaimmillaan jopa 42 m/s puhaltanut puuskatuuli. Myrsky voimistui Tanskaan saakka, jossa mitattiin kovimpana yksittäisenä puuskana 54 m/s, joka on kaikkien aikojen paikallinen ennätys. Myrsky alkoi menettää tehoaan siirryttyään lämpimän Pohjanmeren yltä pois. Suomi sai tyytyä lähinnä myrskyn jäänteisiin – 100 kilometriä etelämpänä Virossa myräkkä toi mukanaan selvästi kovempia tuulia ja salamointiakin.

Valon määrä vähenee

Kaamos alkaa pohjoisimmassa Lapissa marraskuun kolmannella viikolla ja etenee siitä Rovaniemen korkeudelle saakka kuukaudessa. Marraskuussa valon määrä on Pohjois-Suomessa vain n. 15 % ja etelässä n. 30 % siitä, mitä se on keskikesällä. Auringonpaistetunteja on keskimäärin vähiten joulukuussa, mutta ero marraskuuhun ei ole suuri. Tiputus lokakuusta marraskuuhun on rajuinta koko vuonna: auringonpaistetunnit ovat vähentyneet 130 tunnilla eli keskimäärin noin 15 minuutilla päivässä.

Auringonpaistetunnit Helsingissä ja Sodankylässä
Auringonpaistetunnit Helsingissä ja Sodankylässä

Päivä lyhenee pohjoisella pallonpuoliskolla, kun Maan kaltevuuskulma muuttuu, mutta auringonpaistetuntien nopea väheneminen ei ole yksinomaan selitettävissä tällä. Otetaan pakkaan mukaan myös Atlantin kesän jälkeen vilkastunut matalapainetoiminta ja auringon lämmitystehon heikentyminen. Nämä yhdessä aiheuttavat sen, että marraskuusta tammikuuhun eletään Suomessa yleensä vuoden pilvisintä (ja pimeintä!) aikaa. Keskimäärin meillä vallitsee länsivirtaus, ja Atlantin matalapaineet kulkevat sen mukana Skandinavian yli tuoden mukanaan sateita ja kosteutta. Pilvisyys on usein runsasta, sillä kylmenevään ilmaan mahtuu vähemmän vesihöyryä kuin lämpimään – käytännössä kaikki ylimääräinen kosteus tiivistyy pilviksi. Auringon teho ei riitä repimään pilvipeitettä auki samaan tapaan kuin kesäisin. Näin loppuvuodesta tarvitaan aina siis jokin taho, joka pitäisi sään selkeänä: voimakas tuuli tai kylmä ja kuiva korkeapaine.

Vaikka etelässä päivä onkin marras- ja joulukuussa useita tunteja pidempi kuin pohjoisessa, tuntuu maisema pohjoisessa usein valoisammalta. Lumeton, musta maa imee itseensä tehokkaasti valoa, kun taas valkoinen lumipinta heijastaa sitä. Helsingin alkutalvet lienevätkin masentavampia kuin esimerkiksi Rovaniemen. Tai ehkä tässäkin asiassa asenne ratkaisee?

Marraskuun kauhuskenaariot

Muutin pääkaupunkiseudulle Keski-Suomesta vuonna 2009. Olin ennen sitä käynyt muutamana talvena Helsingissä ja todennut: ”täällä mä haluan asua, niin lauhkeata ja vähän lunta!” Aivan kuin olisin tuonut pohjoisesta mukanani kirouksen (kenen kirous, kenen onni) – lunta on muuttoni jälkeen joka talvi ollut vähintään puoli metriä! Esimerkiksi marraskuussa 2009 ja 2010 jo alkutalvi oli varsin hyinen ja luminen, kun idän puoleiset ilmavirtaukset toivat mantereista ja kylmää ilmaa.

Sula ja suhteellisen lämmin Suomenlahti aiheuttaa itävirtauksilla marraskuisin kauhunhetkiä etelärannikkolaisille, koska sillä on tapana voimistaa selvästi lumisateita rannikon edustalla. Sopivissa olosuhteissa taivas voi sylkeä lunta puolisen metriäkin yhdessä vuorokaudessa, ja näin autoilijan näkökulmasta se on kyllä varsinainen kauhuskenaario. Rovaniemellä kaikki pysyy suunnilleen ennallaan, vaikka lunta tulisikin 40 cm, mutta Helsinki jumittuu jo 20 cm:n kohdalla. Liika on aina liikaa, lumessakin.

Marraskuu 2013

Mikäli Euroopan keskuksen (ECMWF) tuorein kuukausiennuste marraskuulle toteutuu, niin synkkähän siitä on otsikkoni mukaan tulossa. Atlantin matalapainetoiminta ei ole hetkeen hyytymässä, joten kovia tuulia, vesisateita ja harmaita, matalalla roikkuvia pilviä voisi povata viikoiksikin eteenpäin. Lapissa puolestaan talvi näyttäisi kiristävän vähitellen otettaan. Toisaalta sään äkkimuutos on aina mahdollinen – marraskuun lauha alkupuoli voi hyvinkin kääntyä hyiseksi ja lumiseksi loppukuuksi. Mutta ehkä vielä hetkeen ei ole tarvetta kaivaa toppatakkeja tai suksia varastoista. Ennemminkin passittaisin kumisaapas- ja sadetakkiostoksille!

18 outoa sääfobiaa – tiesitkö näistä?

Julkaistu

Hämähäkkien, käärmeiden, korkeiden ja julkisten paikkojen fobiat ovat kaikille tuttuja, mutta tiesitkö, että on olemassa oma luokituksensa mm. kylmän ja sateen sairaalloiselle pelolle? Niin, kyllähän itseänikin alkaa ahdistaa, kun talvisin ennustemallit tuovat Suomeen -30…-40 asteen Siperia-pakkasia tai masentavia lumipyryjä, mutta on olemassa ihmisiä, joilla nämä pelkotilat rajoittavat normaalia, jokapäiväistä elämää.

”Olin ajamassa töihin ja yhtäkkiä voimakas paniikki valtasi minut. Näin edessäni puoliksi kaatuneen sähkölinjan, enkä halunnut ohittaa sitä – pelkäsin kuolevani! Jouduin palaamaan kotiini.” Näin kertoo eräs yhdysvaltalainen nainen Weather Channel -sivuston artikkelissa, jossa sääfobioita käsitellään. Summa summarum: tämä osittain kaatunut sähkölinja laukaisi naisessa akuutin fobian myrksyjä ja tuulia kohtaan. Nyt hän joutuu joka kerta paniikin partaalle, kun sääennusteissa mainitaan sanallakaan myrskyistä tai tuulista.

Kertomuksia on useampiakin, ja vain luoja tietää, kuinka paljon sääfoobikkoja maapallomme kantaa.

18 fobiaa tulevat tässä:

1. Achluophobia – pimeyden pelko
2. Amablephobia – taivaan pelko
3. Ancraophobia – tuulen pelko
4. Antlophobia – tulvien pelko
5. Brontophobia – salamoiden tai ukkosen pelko
6. Chinonouphobia – lumen pelko
7. Cymophobia – aaltojen pelko
8. Cryophobia – kylmyyden pelko
9. Heliophobia – auringon pelko
10. Homichlophobia – sumun pelko
11. Labilephobia – ilmaston lämpenemisen pelko
12. Lemniphobia – veden pelko
13. Liapsophobia – tornadojen tai hurrikaanien pelko
14. Nephophobia – pilvien pelko
15. Ombrophobia – sateen pelko
16. Pagophobia – jään tai kuuran pelko
17. Selenophobia – kuun pelko
18. Thermophobia – lämmön pelko

Tunnistatko itsesi joistain näistä? En oleta, että kovinkaan monelta lukijalta varsinaista sääfobiaa löytyy, mutta kerro, mikä sääilmiö saa sinussa pelko- tai inhoreaktion aikaiseksi? Oletko joskus joutunut jonkin uhkaavan luonnonilmiön armoille?

Ihmismieli on loppujen lopuksi melkoinen mysteeri. Vaikka edellä mainitut fobiat ovatkin suhteellisen harvinaisia, uskon, että tarpeeksi uhkaavan ja vaarallisen sääkatastrofin kohtaaminen silmästä silmään voi laukaista kenessä tahansa yllättävän fobian, vähintäänkin ikävän post-traumaattisen stressireaktion. Suomen seesteisen rauhallisissa ilmasto-olosuhteissa se ei ole kovinkaan todennnäköistä, mutta kuvitelkaapa itsenne taistelemassa henkenne puolesta F5-luokan tornadon tielle Oklahomaan tai Filippiineille supertaifuunin aikoihin. Aina kun ei ole aikaa tai mahdollisuutta paeta.

Lähteet: http://www.weather.com/health/fear-clouds-and-other-wild-weather-phobias-20131007?hootPostID=905cc4e71de622821c93d74c2fda279e

Lempeät kesäpäivät ohi – iso harppaus kohti syksyä

Julkaistu

Viime aikoina olemme saaneet kuulla varsin monotonosia sääennusteita: tavanomaista lämpimämpää ja aurinkoista kesäsäätä on ollut tarjolla, vaikka kalenterin puolesta pitäisi olla jo selviä syksyn merkkejä ilmassa. Shortsi- ja t-paita -sesonkini on tänä vuonna jatkunut poikkeuksellisen pitkään – jo neljä kuukautta! Kiistatta terminen kesä onkin paikoin ollut poikkeuksellisen pitkä maan pohjoisosassa, jossa se ei kaikkialla ole vieläkään päättynyt, vaikka tilastojen valossa tällä viikolla termisen syksyn pitäisi alkaa jo Salpausselän korkeudella. Pitkittyneestä kesästä ja vähäsateisuudesta saammekin kiittää sitkeää Länsi-Venäjän korkeapainetta, joka on pakottanut viileämmät ilmat ja sateet Länsi-Eurooppaan pumpaten meille samalla varsin lämmintä ilmaa aina Välimereltä saakka.

Aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin. On aika kaivaa taas kaivaa esille lämpimämpää puettavaa, sillä säätyyppi muuttuu lähipäivinä selvästi. Onhan jo aikakin! Färsaarilla on matalapaineen keskus, josta irtaantuu nopeasti liikkuva ja syvenevä osakeskus Itämeren eteläosaan. Yhdessä nämä voimistavat tuulia jo selvästi alkuviikolla. Keskiviikosta tulee tuulisin päivä ja kyllä silloin läntisillä merialueilla on potentiaalia ihan myrskypuuskillekin. Tähän mennessä syyskuun kovin yksittäinen tuulenpuuska on ollut vaisuhko 15,0 m/s Bogskärillä ja tämä ylitettäneen helposti lähipäivinä. Lisäksi maan etelä- ja länsiosaan on tyrkyllä länsinaapuristamme sateita. Keskiviikon jälkeen sateita on tiedossa ainakin Etelä- ja Länsi-Suomeen. Lämpötila kuitenkin pysyttelee aluksi keskiarvojen yläpuolella, ajoittain lähellä 20 astetta poutaisilla alueilla. Varsinainen muutos syksyisempään suuntaan voi saapua meille viikonloppuna tai viikonvaihteessa, jolloin uusimpien malliennusteiden mukaan päivälämpötilat jäisivät pohjoisessa jo alle 10 asteen ja etelässäkin mentäisiin alle 15 asteeseen. Samalla yöpakkaset yleistyisivät.

Forecan nettisivuilla on monipuolinen Tuuliennuste-työkalu, josta näät ennustetun keskituulen lisäksi puuskat. Keskiviikolle on luvattu myrskyisiä puuskia Selkämerelle ja paikoin kovia puuskia maalle. Katso itse lisää: http://foreca.fi/Finland/Helsinki/veneilysaa/tuuliennuste/itameri
Forecan nettisivuilla on monipuolinen Tuuliennuste-työkalu, josta näät ennustetun keskituulen lisäksi puuskat. Keskiviikolle on luvattu myrskyisiä puuskia Selkämerelle ja paikoin kovia puuskia maa-alueillekin. Katso itse lisää: http://foreca.fi/Finland/Helsinki/veneilysaa/tuuliennuste/itameri

Harvinaisen vaisu hurrikaanikausi

Myrskymatalapainetoiminta on tuntunut jarruuntuneen koko pohjoisella pallonpuoliskolla loppukesän ja alkusyksyn aikana. Kauden ensimmäistä hurrikaania, Humbertoa, saatiin odotella miltei poikkeuksellisen pitkään. Se voimistui trooppisesta myrskystä hurrikaaniksi Kap Verden länsipuolella syyskuun 11. päivä. Mikäli näin olisi käynyt päivää myöhemmin tai ei ollenkaan, olisi hurrikaanikausi startannut myöhemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Muutamiakin teorioita on esitetty syiksi vaisulle hurrikaanikaudelle. Todennäköisimpänä teoriana pitäisin tavanomaista korkeampaa ilmanpainetta läntisellä Atlantilla. Normaalisti puhutaan ns. Azorien korkeapaineesta, mutta nyt voitaisiin lisätä termiin myös Bermuda: ”Azorit-Bermuda -korkeapaine”. Ilmanpaine on pysytellyt siis tavanomaista korkeampana myös Bermudan ympäristössä ja osittain Karibiallakin. Alailmakehässä tämä on aiheuttanut ilman laskevaa liikettä ja divergenssiä, kun taas hurrikaanit vaativat syntyäkseen ja voimistuakseen voimakkaita nousuvirtauksia. Ilma on ollut yksinkertaisesti liian kuivaa. Yleensä Atlantin trooppisilla vesillä alkunsa saaneet syklonit suuntaavat kohti Meksikonlahtea ja voimistuvat siellä. Yksikään matalapaine ei ole onnistunut raivaamaan tietänsä loppukesästä tai alkusyksystä Karibialle saakka voimistuakseen hurrikaaniksi. Toisena hurrikaaneja blokkaavana tekijänä on pidetty Saharalta Atlantin yli matkaavia hiekkapilviä. Nyt jännitetään, minkälaisia tuhoja kauden enimmäinen Meksikonlahdelle alkunsa saanut Ingrdid-hurrikaani tulee kylvämään lähipäivinä.

Itse olen odottanut syyssateita ja -myrskyjä kuin kuuta nousevaa. Elo- ja syyskuu ovat tuntuneet näin myrskybongarin silmissä laimeilta. Säässäkin täytyy olla actionia – olemmehan me Suomessa tottuneet nopeastikin vaihteleviin sääolosuhteisiin. Oletko sinä valmis syksyn myrskyihin ja pimeneviin iltoihin?

Syyskuun sumuisena aamuna

Julkaistu

Olipa hassua kirjoittaa otsikkoon uuden kuukautemme nimi – syyskuu.  Minulla lienee sopeutumisvaikeuksia hyväksyä se fatka, että kolmen kesäkuukauden jälkeen kalenterin perusteella siirrytäänkin armotta suoraan syksyyn, vaikka säätilastot sanovatkin ihan muuta. Valitettavasti tämä kalenterikeskeisyys tuntuu olevan osa monen suomalaisen ja pohjoiseurooppalaisen elämää: kun almanakka käännetään elokuulta syyskuulle, todetaan huokaisten kesän olevan jo ohi. Nyt olisi aika vähän ammentaa positiivisuutta – kyllähän sen jo Mambakin aikoinaan totesi: Vielä on kesää jäljellä!

Kalentereista kelikameroihin. Olen aamutyövuoroissani seurannut viime aikoina tiiviisti erästä syyskesäistä ilmiötä: säteilysumua. Hieman kateellisena olen kelikameroista katsellut upeita aamusumukuvia mm. Pohjanmaalta ja Etelä-Karjalasta, kunnes viimein varhain tiistaiaamuna maagisen mystinen aamu-usva peitti pääkaupunkiseudunkin. Valitettavan nopeasti sumu kuitenkin irtaantui maan pinnalta kohoten korkeammalle ja muodostaen tasaisen harmaan ja tylsän sumupilvikaton (Stratus-pilvi).

Tammi sumussa (kuva: Fotopedia)
Tammi sumussa (kuva: Fotopedia)

Sumujen syntymiseen vaaditaan suhteellisen kosteuden nousemista 100 %:iin maanpinnan lähettyvillä, jolloin kosteus tiivistyy pieniksi vesipisaroiksi. Säteilysumu on eräs sumujen alalajeista, ja se onkin hyvin tyypillinen sumulaji Suomessa syksyisin. Selkeinä ja heikkotuulisina öinä ulossäteily on voimakasta, ts. lämpö karkaa maanpinnalta nopeasti avaruuteen. Nopeasti jäähtynyt maanpinta jäähdyttää myös ylläolevan ilmakerroksen ja mikäli siinä on tarpeeksi kosteutta, muodostuu helposti säteilysumua. Yleisimmin tätä sumulajia tavataan alavilla mailla, laaksoissa ja notkelmissa. Muistakaa, että säteilysumua ei koskaan muodostu meren tai vesistöjen päällä, ainoastaan mantereen yllä. Esimerkiksi tiistaiaamuna etelärannikolla majaillut sumu oli syntynyt sisämaassa, mutta heikko koillisen puoleinen perusvirtaus ajoi sen osittain merenkin ylle.

Sumujen esiintyvyyden todennäköisyys riippuu vuodenajasta, sijainnista ja vuorokauden hetkestä. Merialueilla ja rannikoilla sumut ovat yleisimpiä kevätaikana, kun taas sisämaassa sumuisen päivän todennäköisyys on tyypillisesti syksyllä suurin. Katso kuvasta Hangon ja Jyväskylän erot!

 

Sumun todennäköisyys

Kuvan linkki: http://www.fotopedia.com/items/flickr-3072695810 (John Morgan)

Milloin syksy tulee?

Julkaistu

Loppukesän merkkejä on jo vääjäämättä ilmassa: iltojen pimeys nakertaa valoisaa aikaa lyhyemmäksi yhä enemmän ja enemmän, syksyisen oloisia matalapaineita sadealueineen saapuu Suomeen ja keskikesän kirkkaanvihreät sävyt luonnossa ovat vaihtuneet suorastaan painostavan tummiksi. Tänään on tasan kuukausi syyspäiväntasaukseen ja siihen mennessä terminen syksy on jo tilastollisesti alkanut eteläisintä Suomea lukuun ottamatta.

Terminen syksy, jolloin vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi +10°C alapuolelle, starttaa yleensä ensimmäisenä Käsivarresta jo elokuun puolivälin jälkeen. Sieltä syksy etenee viikon sisään Keski-Lapin ylle ja yleensä syyskuun alkupäiviin mennessä se on alkanut koko Lapissa lukuun ottamatta Meri-Lappia ja suurimpien järvien ympäristöä.

Termisen syksyn alkaminen
Termisen syksyn alkaminen

Oulun korkeudella syksy alkaa tyypillisesti syyskuun puoliväliin mennessä ja etenee eteläisimpään Suomeen muutamassa viikossa. Yleensä terminen syksy onkin alkanut koko maassa lokakuuhun mennessä. Suuria vaihtelujakin on: aikaisimmillaan terminen syksy on alkanut esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä jo 4. syyskuuta ja myöhäisimmillään vasta 15. lokakuuta.

Rannikoilla majailevat kansalaiset saavat keskimäärin odotella syksyn alkua sisämaan asukkeja pidempään. Merialueet ja suuret järvialueet ovat varastoineet kesän aikana lämpöä ja luovuttavat sitä nyt hitaasti ilmakehään. Rannikon ja sisämaan väliset lämpötilaerot ovat kääntyneet täysin päinvastaisiksi – huhtikuusta elokuuhun saakka sisämaa on ollut yleensä aurinkoisina päivinä selvästi rannikkoa lämpimämpi, mutta nyt on rannikkolaisten vuoro päästä nauttimaan tästä etuoikeudesta. Eron voi huomata ihan pääkaupunkiseudun ympäristössäkin syksyllä erityisesti ilta- ja yöaikana, jolloin Helsinki-Kaisaniemen ja Helsinki-Vantaan -mittausasemien välinen lämpötilaero voi olla useitakin asteita kaisaniemeläisten eduksi. Suurimmillaan lämpötilaerot rannikkoalueiden ja sisämaan välillä ovat loppusyksytä ja alkutalvesta, jolloin merialueet voivat vielä olla lähes 10-asteisiakin, mutta manner pääsee kylmenemään nopeasti lämmittävän tahon puuttuessa (aurinko ei enää loppuvuodesta juurikaan lämmitä).

Meren lämmittävän vaikutuksen myötä syksy on rannikoilla sateisinta aikaa, kun taas mantereen sademäärät hiipuvat tasaiseen tahtiin syksyn edetessä.

Loppukesään ja alkusyksyyn liittyy myös eräs mielenkiintoinen ilmiö, jota kannattaa rannikoilla asuvien tarkkailla – vesipatsaat (veden yllä oleva trombi)! Itse en ole sellaista koskaan päässyt todistamaan, mutta lähes joka vuosi niistä on Suomenlahdeltakin havaintoja. Otollisimmat olosuhteet ovat nimenomaan elokuun loppupuolella ja alkusyksystä, kun meri on vielä lämmin ja Suomi kuuluu matalapaineen vaikutuspiiriin. Heikko tuuliväänne ja alhaalla roikkuvat pilvet meren yllä lisäävät mahdollisuuksia.

ECMWF (Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus) julkaisi muutama viikko sitten pitkänajan sääennusteen syksylle. Verrattuani sitä vastaavaan yhdysvaltalaiseen NOAA:n ennusteeseen on viitteitä siitä, että syksystä olisi tulossa erityisesti Itä- ja Pohjois-Eurooppaan tavanomaista lämpimämpi. Luoteis-Venäjällä näyttäisi olevan myös tavanomaista korkeampi ilmanpaine, mikä viittaa eteläisiin ilmavirtauksiin. Kenties tavanomaista enemmän lämpimiä ja aurinkoisia päiviä syyskuulle? Loka- ja marraskuussa aurinkoa ei voi enää taata korkeapainetilanteissa, sillä auringon teho hiipuu merkittävästi ja pilvisyyttä pääsee muodostumaan herkemmin.

Tätä kirjoittaessani ei ole vielä merkkejä termisen syksyn alkamisesta oikeastaan missään päin maata, joten voidaan olettaa, että syksy saapuu maan pohjoisosaan tänä vuonna aikataulustaan jäljessä. Tämän viikon loppupuolella ja mahdollisesti myös ensi viikon alussa saamme nauttia melko aurinkoisista poutapäivistä, kun korkeapaine vahvistuu Fennoskandian länsiosaan. Se kierrättää loppuviikoksi pohjoisesta hieman viileämpää ilmaa ja erityisesti yöt kylmenevät. Pohjanmaalla ja Lapissa on hallanvaara, hrrr! Korkeapaineen liikkuessa Suomen itäpuolelle voi ensi viikon alussa päästä etelästä annos lämpimämpää ilmaa.

Millaista syksyä sinä odotat?

Missä luvattu helle ja aurinko?!

Julkaistu

Ennustekartoilla on ollut jo tälle päivälle monin paikoin tyrkyllä aurinkoa ja helteisiä lukemia, mutta katsoessani ulos ikkunasta totuus on aivan toinen. Taivas on paksun Stratocumulus-pilven peitossa ja lämpötilat ovat esimerkiksi pääkaupunkiseudulla jääneet yli viisi astetta ennustettuja lukemia alhaisemmiksi. Tänään sentään länsi- ja lounaisrannikolla on paikoin päästy yli 25 asteen ja sää on ollut aurinkoista.

Pilviverho Etelä- ja Itä-Suomen yllä 24.7. Länsi-Suomessa selkeillä alueilla ollut paikoin jo hellettä. (kuva: http://sat24.com)
Pilviverho Etelä- ja Itä-Suomen yllä 24.7. Länsi-Suomessa selkeillä alueilla ollut paikoin jo hellettä. (kuva: http://sat24.com)

Aamulla itse kullakin meni sormi suuhun, kun piti ennustaa, kuinka tämänpäiväiselle pilviverholle käy. Repeäisikö se ennen iltapäivää? Kuinka nopeasti sää selkenisi pilviverhon liikuttua etelämmäs? Missä sää selkenee? Monelta sää selkenee? Kuinka korkealle lämpötila ehtii iltapäivällä kohota? Sääasetelma oli hyvin samanlainen kuin tiistaina, jolloin laaja pilviverho pääsi repeämään eteläisen Suomen yltä jo alkuiltapäivästä. Tänään näin ei käynyt.

Vastaavanlaisia sitkeitäkin pilvilauttoja muodostuu helposti koillisvirtauksissa, kun lämpimän ilmakerroksen alle virtaa viileää ja kosteaa ilmaa suoraan kylmältä Vienanmereltä. Muodostuu kaksi ilmakerrosta, joiden rajamaastoon syntyy helposti laaja pilvikatto. Yleensä keväisin ja syksyisin Vienanmereltä puhaltavien koillisvirtausten pilvikatot ovat hyvin sitkeitä, eikä auringonpilkahduksista ole toivoa. Kesäisin aurinko lämmittää kerrosta sen verran voimakkaasti, että pilvet alkavat haihtua iltapäivän kuluessa ja illaksi sää usein selkeneekin.

Suurinta päänvaivaa meteorologeille aiheuttavat pilvilautan koko ja ajoitus; esimerkiksi tänään aamulla oli lähes mahdoton sanoa, missä kohtaa raja tarkalleen kulkee iltapäivällä. Pilvisyydestä riippuen lämpötilassa voi olla näissä olosuhteissa lähes kymmenenkin asteen heittoja: aurinkoisessa säässä lämpötila olisi kohonnut helposti hellelukemille laajalti Etelä-Suomessa, mutta Stratocumulus-pilvikaton alla jäätiin 17…19 asteeseen. Kosteaa ja viileää ilmaa pääsi virtaamaan lämpimän kerroksen alla oletettua pidemmäs länteen, ja pilvilautta jämähti paikalleen. Tätä kirjoittaessani aurinko valtaa alaa kuitenkin pohjoisesta alkaen – esimerkiksi Pohjois-Savo ja Keski-Suomi ovat jo vapautuneet pilviverhosta, joka on matkalla pikkuhiljaa etelämmäs.

Eipä siis välttämättä uskoisi, että ilmamassa on meillä helteistä. Ehkä huomenna uskomme jo paremmin, kun pilviverho vähitellen vetäytyy idemmäs. Perjantaina viimeistään Itä-Suomessakin aurinko näyttäytyy ja lämpötilat pääsevät kohoamaan.

Menivätkö paikkakuntasi ennusteet oikein? Onko pilviverho varjostanut päivääsi vai tuliko helle sittenkin?

***

kuvan linkki: http://sat24.com/zoomloop.aspx?ir=false&region=eu&lat=61&lon=23