Elokuun ensimmäinen myräkkä ja siihen liittyvä laaja-alainen rintamasade kastelee tänään läntistä ja pohjoista Suomea, mm. Ahvenanmaalla vettä on puolessa vuorokaudessa ropissut paikoin jo yli 30 mm. Jatkossa sateet muuttuvat taas paikallisiksi ja rankoiksi sade- ja ukkoskuuroiksi, joiden lomassa aurinko helottaa lämpimästi nostaen lämpötilan vielä sangen kesäisiin lukemiin. Loppukesän hellekään ei ole täysin poissuljettu vaihtoehto.
Kuurosateita, ukkosia ja loppukesän lämpöä
Maanantain jälkeen jatkuvia sateita ei ole odotettavissa tällä viikolla. Kuulumme kylläkin Atlantin matalapaineiden vaikutuspiiriin, mutta sateet ovat lähinnä hetkellisiä ja paikallisia ryöpytyksiä – tosin paikoitellen melko vaikuttavia sellaisia sadan salaman iskiessä tulta. Sade- ja ukkoskuurojen ajankohdan sekä sijainnin ennustaminen on haastavaa, joten suosittelen tilanteen seuraamiseksi reealiaikaista sadetutkaa.
Ilmamassa Suomen yllä on tällä viikolla kesäisen lämmintä ja saattaa jopa lämmetä loppuviikkoa kohden. Aurinkoisina hetkinä lämpötila kohoaa 20 asteen tuntumaan tai vähän sen yläpuolellekin. Suuri ilman kosteus saa elokuisen lämmön tuntumaan pehmeän samettiselta, ja ilmassa leijaileekin runsaan kosteuden mukana suuri kirjo loppukesän aromeja.
