Kasvukaudesta ja tehoisasta lämpösummasta

Julkaistu
Terminen syksy vallitsee, kun vuorokauden keskilämpötila on 0...+10 astetta. Kuva: Jean-Marie Hullot / fotopedia / Googlen tarkennettu kuvahaku.

Kasvukausi (tai terminen kasvukausi) alkaa keväällä, kun lumipeite on sulanut ja vuorokauden keskilämpötila kohoaa pysyvästi +5 asteen yläpuolelle. ”Pysyvästi” tarkoittaa, että tilannetta seurataan 10 päivän ajan, ja jos keskilämpötila käväisee uudelleen kylmempänä, kasvukauden päivien laskeminen alkaa alusta. Pohjoisessa pitkään kestävä routa aiheuttaa, jos tarkkoja ollaan, tässä vielä tulkintaongelmia. Vastaavasti kasvukausi päättyy syksyllä, kun samainen keskilämpötila laskee pysyvästi +5 asteen alapuolelle tai saadaan pysyvä lumipeite.

Lounaisimman Suomen sisämaassa Etelä-Satakunnasta aina Päijät-Hämeen eteläisimpään ja Kymenlaakson lounaisimpaan osaan asti kasvukausi on alkanut keskimäärin (1971-2000) 28.4. mennessä ja päättynyt lounaisrannikolla 25.10. mennessä. Esimerkiksi Sodankylän paikkeilla kasvukausi on vastaavasti kestänyt keskimäärin suunnilleen 20.5. – 20.9.

Mutta riittääkö kaikille kasveille, että vuorokauden keskilämpötila on +5 asteen yläpuolella (vaikka juuri ja juuri)? No tuskin, siksi itse kasvukaudesta kertookin paljon enemmän tehoisa lämpösumma (tai tehoisan lämpötilan summa). Se saadaan niin, että kasvukauden kunkin vuorokauden keskilämpötilasta vähennetään ensin tuo +5 astetta, minkä jälkeen jäljelle jäävät osat vuorokausien keskilämpötiloista lasketaan yhteen. Siis mitä lämpimämpää on, sitä enemmän se kasvattaa tätä lämpösummaa. Tänä vuonna Ilmatieteen laitos uutisoi jo 14.7., että lämpösumma oli siihen mennessä ennätyksellinen. Syksyn mittaan voimme jännittää lopullista tulosta.

Helsinki-Vantaalla vuosien 1971-2000 keskiarvolämpösumma oli 1356 °Cvrk, mutta esimerkkinä 2000-luvun lämpimistä kesistä vuoden 2006 lämpösumma oli jopa 1760 °Cvrk. Sodankylässä vastaava keskiarvo oli 781 ja vuoden 2005 lämpösumma 1025 °Cvrk.

Jos nyt sitten ihmetellään, miten esim. Etelä-Suomessa kasvaa paikallisesti jopa viiniköynnös, pitää huomioida, että kun esitetään esim. Helsinki-Vantaan säätilastoja, niin lämpötilamittaukset ovat täsmälleen juuri sieltä, mahdollisimman aukealta paikalta, kuten ilmatieteessä lämpötila kuuluukin mitata. On selvää, että jos lämpötila mitataankin siitä kohdasta, missä viiniköynnös menestyy – Suomessa siis todennäköisesti suojaisalta eteläseinustalta, lämpösumma toki on korkeampi. Eli varsinaiset viiniviljelykset eivät edelleenkään menestyne, vaikka yksittäisiä kasveja tavataankin. Ilmastonmuutosskenaariot esittävät Etelä-Suomen kasvukauden saattavan olla vuosisadan lopulla jopa nykyisen Belgian kaltaisen.

Jos kiinnostaa penkoa lisää tietoa termisestä kasvukaudesta tai vaikkapa termisistä vuodenajoista, niin hyvä linkki aloittaa on vaikkapa tässä:

http://ilmatieteenlaitos.fi/termiset-vuodenajat 

Lähde tilastotietojen osalta: Ilmatieteen laitoksen internet-sivuilla oleva ilmastotieto. Luotettavan tiedon kerääminen Suomen ilmastosta kuuluu lain mukaan Ilmatieteen laitokselle, missä se tehdäänkin verovaroin. Ilmastopalvelun ei siis etenkään varsinaisten ilmastotilastojen osalta voi katsoa olevan kilpailutilanteessa, koska ei ole järkeä, että valtakunnassa olisi kahdet ilmastotilastot. Konsultaatiot ja johtopäätökset eri tarpeisiin ovat tarvittaessa eri asia, ja erityisesti sään seuranta ja sääennusteiden laadinta ovat myös Forecan ydinosaamisaluetta ja liiketoimintaa. Tässä siis vähän yritystä selventää sään ja ilmaston käsitteellistä eroa.

Millaista säätä reissussa?

Julkaistu
Torstaiksi Brittein saarille ennustetaan varsin aurinkoista. Forecan web- ja mobiilipalveluista löytyy säätiedot yli 100.000 paikalle maailmanlaajuisesti.

Kun olin matkalla Lontooseen, niin lentokoneessa takanani istuvat juttelivat siitä, että millainenkohan sää siellä Lontoossa oikein on.  Minulle on tietenkin kovin luonnollista tarkistaa työmatkan tai lomakohteen sää Forecan palveluista. Tai sitten voin kysyä suoraan meteorologilta. Se on yksi työni eduista.  Ja ulkomailla ollessani käytän samoja Forecan palveluita, mutta kiinnostuksella seuraan myös paikallisia sääpalveluita, jos mahdollista.

Mutta mistä muut matkaajat reissun päällä sääennusteita seuraavat?

Mistä seuraat sääennusteita matkalla?

Katso tuloksia

Loading ... Loading ...

Tuulesta temmattua

Julkaistu
Vanha ja melko paikallaan pysynyt matalapaine Islannin yllä helmikuussa 2008. Kuva: flickr/Ethan Hein.

Syksyllä matalapainetoiminta vilkastuu, samalla myrskyt Suomen merialueilla yleistyvät. Niin mikä matalapainetoiminta? Matalapaineet eli syklonit (tässä ns. extratrooppiset eli tropiikin ulkopuolella yleisimmin ns. lauhkealla vyöhykkeellä esiintyvät syklonit) ovat laajoja ilmapyörteitä, joissa ilma karkeasti ottaen kiertää malapaineenkeskuksia (paikallisesti alimman ilmanpaineen alueita) vastapäivään. Periaatteessa niiden rakenne on siis samanlainen kuin hurrikaaneilla ja taifuuneilla (trooppisilla sykloneilla), paitsi että ne ovat näitä heikompia ja usein laaja-alaisempia. Energia ei pakkaudu yhtä suppealle alueelle kuin trooppisissa sykloneissa.

Meidän matalapaineitamme syntyy tyypillisimmin Pohjois-Atlantilla vyöhykkeellä, missä eteläinen tai lounainen lauhempi ilma keskimäärin kohtaa pohjoisen arktisen ilman. Näiden ilmamassojen välissä syntyy ilmapyörre, jonka pyörimissuunta on Pohjantähdestä katsottuna sama kuin maapallon. Nämä matalapaineet alkavat elää omaa elämäänsä ja liikkuvat samalla keskimäärin itään ja etenkin koilliseen, yleisimmin Norjan meren yli. Syksy merkitsee matalapaineiden liikeratojen muuttumista eteläisemmiksi. Tosin tilanne on koko ajan monimuotoinen, koska matalapaineiden syntyalueita ja reittejä on muitakin.

Kunkin (Pohjois-Atlantin) matalapaineen tapauksessa niiden etupuoleinen lämpimämpi ilma kiilautuu raskaamman kylmän ilman ylle, kun taas näiden ilmapyörteiden jälkipuolella puhaltavat pohjoisenpuoleiset tuulet pyrkivät työntämään raskaampaa kylmempää ilmaa lämpimämmän alle. Ilmamassojen rajapintoihin muodostuu ylöspäin suuntautuvien ilmavirtausten vuoksi sadealueita, jotka voivat liittyä ilmamassojen jakauman mukaan lämpimiin, kylmiin tai ns. okluusiorintamiin. Toki matalapaineisiin liittyy myös kuurosadealueita, etenkin niiden jälkipuolelle.

Kokonaisuutena matalapaine merkitsee ilmaosasten spiraalinmuotoista liikettä ylöspäin. Tämä havainnollistuu hyvin oheisessa satelliittikuvassa, missä matalapaine on myös malttanut pysyä melko lailla paikoillaan. Liikkuvat matalapaineet ovatkin sitten jo vaikka minkä näköisiä eri elämänvaiheissaan, mutta kyllä ne matalapaineiksi tunnistaa satelliittikuvasarjoista viimeistään pilvimassan liikkeen perusteella.

Matalapaineet kuuluvat, siinä missä hurrikaanitkin, ilmakehän systeemiin siirtää päiväntasaaja-alueiden suhteellisen suurta lämpöenergiaa kohti napoja. Kuten tunnettua, kaamoksessakin voi olla suojasäätä. Hurrikaanit pitkään hengissä pysyessään luovuttavat toisinaan hyvinkin selvästi energiarippeitään lähellä Pohjois-Amerikkaa syntyville meidän matalapaineillemme, näin lienee aina ollut. Nykyään vain ilmakehän seuranta on sitä luokkaa, että meilläkin saaatetaan erikseen mainita jonkin matalapaineen sisältävän näitä hurrikaanien mahdollisia energialisiä. Tätä menoa en ihmettelisi, vaikka matalapaineitamme alettaisiin nimetä näiden hurrikaanien mukaan.

Meille matalapaineet tuovat paitsi sateita, myös tuulia. Jos saa selville, mitä reittiä ja millä aikataululla matalapaine vaikkapa Suomen yli tai läheltä liikkuu, voi jo ihan itse päätellä aika lailla, minkä suuntaisia tuulia on syytä odottaa. Säärintamien yhteydessä tuulen suunta yleensä kääntyy selvemmin, niin ikään ympäristöä voimakkaamman tuulen alueita on mm. rintamien yhteydessä, sekä niiden etu- että jälkipuolella. Tuulen suunnan muutoksesta saattaa voida päätellä säärintaman jo kulkeneen kyseisen paikan yli. Eteläpuolelta ohittava matalapaineenkeskus tuottaa idänpuoleisia tuulia, kun taas itään loittoneva matalapaine pohjoisenpuoleisia, joskus länsituulia.

Tuulta pyritään maa-alueella mittaamaan 10 metristä, jolloin periaatteessa tuuli tulisi myös ennustaa samalle korkeudelle. Tuulen käyttäytyminen on maa-alueella kuitenkin hyvin paljon riippuvainen maasto-olosuhteista: tuuli voi esim. kanavoitua korkeiden kallioiden tai rakennusten väliin niin, että tuulennopeus kasvaa paikallisesti, toisaalta, kuten jokainen tietää, on paljon tuulelta suojaisia paikkoja. Tuulimittarin tulee sijaita edustavasti, ellei sitten haluta mitata ihan erikseen vaikka jonkin tuulisen paikan tuulta. Ajettessa autolla tuulisessa säässä kannattaa varoa paikkoja, joissa tullaan metsän suojasta yhtäkkiä hyvin tuuliselle alueelle. Etenkin linja-autoja on Suomessakin suistunut tieltä.

Tuuli on ilmatieteessä ja sääpalvelussa ilman vaakasuuntaista liikettä (ilman liike on todellisuudessa kolmiulotteista). Aivan erityisesti tulee huomata, että tuulennopeudella tarkoitetaan sen kymmenen minuutin yli laskettua keskiarvoa. Puuskaisen tuulen tilanteissa on aivan tavallista, että tämä keskituuli jää jopa vain noin viiteen sekuntimetriin, mutta tuulennopeuden hetkelliset arvot, puuskat, voivat kuitenkin olla alun toistakymmentä sekuntimetriä.

Ennustettaessa (kymmenen minuutin keski)tuulennopeutta maa-alueille käyteään perinteisesti nimityksiä heikko (0-3 m/s), kohtalainen (4-7 m/s) ja navakka (8-13 m/s) tuuli. Kova (14-20 m/s) tuuli ja myrsky (>21 m/s) ovat meillä lähinnä merisääpalvelun asia, merelle tuuli ennustetaan metreinä sekunnissa eikä yllä mainittuja sanallisia luonnehdintoja käytetä. Tuulen puuskaisuudesta on toki mahdollista mainita erikseen, ja ainakin sääviranomaisen varoituspalvelu sisältää nykyisin maa-alueille arvioituja suurimpia tuulen hetkellisiä eli puuskanopeuksia.

Tiedotusvälineissä toisinaan esiintyvä sanonta ”myrsky eteni sillä ja sillä nopeudella” on sekasotkua, jonka ei soisi yleistyvän. On kaksi eri asiaa puhua tuulen nopeudesta jollakin paikalla tai koko myrskymatalapaineen (keskuksen) liikkeestä. Useimmiten kysymys lienee ensiksi mainitusta, eikä se tuuleminen jollain paikalla mitään ”myrskyn etenemistä” ole. Paikallaan pysyvät matalapaineet aiheuttavat tuulta siinä missä liikkuvatkin. Tuulikenttä riippuu meillä ilmanpainekentästä, eli tuulen ennustamiseksi on ensin ennustettava ilmanpaineen jakauma. Mitä suurempi on jollain hetkellä ilmanpaineen muutos maanpinnan suunnassa (siis esim. Helsingin ja Turun välinen ilmanpaine-ero), sitä voimakkaampa on tuuli. Matalapaineiden ”syveneminen” tarkoittaa niiden voimistumista, ”täyttyminen” puolestaan heikkenemistä.

Tästä linkistä voit seurata mm. tuulta ja sen puuskaisuutta (Wind Direction ja Wind Speed) reaaliajassa. Mittalaitteet ovat tietääkseni Vaisala OY:n pihalla Länsi-Vantaalla:

http://www.vaisala.com/vantaaweather/history.htm

Miksi tähdet tuikkivat?

Julkaistu
Kuva: Michael McDonough www.flickr.com

Kävitkö ihailemassa tähtiä viimeviikkoisten ohjeiden mukaan? Huomasitko että tähdet tuikkivat? Mietitkö miksi?

 

Tähdet ovat käsittämättömän kaukana. Lähimpään tähteen on 4,3 valovuoden matka. Valolta kestää siis 4,3 vuotta kulkea tähdestä meille. Valo kulkee pitkän matkan tyhjässä avaruudessa muitta mutkitta. Vasta ilmakehän aiheuttamat häiriöt tekevät tempun.

Ilmakehässä on erilaisia ilmakerroksia ja virtauksia, jotka saavat tähdestä tulevan ohuen valonsäteen heilumaan. Saapuessaan silmään tähden valo ei ole yksi säde vaan sädekimppu, ja sen takia se näyttää tuikkivan. Tuikkiminen on sitä voimakkaampaa mitä rauhattomampi ilmakehä on. Tuikkimiseen vaikuttaa myös tähden sijainti taivaalla. Mitä matalammalla horisontissa tähti on, sitä pidemmän matkan valo kulkee ilmakehässä, ja sitä herkemmin se tuikkii.

Lähde: Manner ja Mäkelä, 2007: Tähtitaivas paljain silmin. Ursa.

Huurre, kuura, ”musta jää” ja vähän olomuotojen muutoslämmöistä

Julkaistu
Huurre puussa tai kuura maassa. Kaunista, mutta... Kuva: Flickr/Aken kuvia

Vielä riittää melko lämmintä syksyä, mutta ennen kuin ehdimme tuskin huomata, maa tai tienpinta on jäässä – ensiksi aamuisin. Veden eri olomuodot ja erityisesti niiden muutoksiin liittyvät fysikaaliset ns. muutoslämmöt ovat ilmakehässä tärkeitä. Tässä ensin hieman lukion fysiikan kertausta. Jos se tuntuu ylivoimaiselta, kannattaa siirtyä suoraan neljänteen kappaleeseen.

Vesi (H2O) voi olla kiinteää eli jäätä, nestemäistä eli varsinaista ”vettä” tai vesihöyryä. Koska vesi on planeettamme elämän edellytys, ei ole lainkaan samantekevää, missä olomuodossa tämä kulloinkin on. Lämpötilan Celsius-asteikko on rakennettu niin, että vesi jäätyy nolla-asteessa ja kiehuu sadassa asteessa. Meille tärkein on tietysti nollapiste. Kun olomuoto muuttuu kiinteästä kohti kaasumaista (yleisimmin nestemäisen olomuodon kautta), olomuodon muutokset tarvitsevat toteutuakseen lämpöä ympäristöstä. Meille onkin selvää, että jotta jää sulaa tai vesi kiehuu, niitä on lämmitettävä.

Mutta moniko tiesi tai muisti, että kun esim. maapallon päiväntasaaja-alueella haihtuu ilmaan paljon kosteutta, niin tämäkin on olomuodon muuttumista kohti kaasumista, jolloin haihtumisprosessi ottaa ympäristöstä lämpöä sitä (haihduttavaa pintaa) viilentäen. Kun auringonsäteilyn vuoksi lämmennyt ilma ylöspäin kohotessaan jäähtyy, ei tarpeeksi viileä ilma enää pystykään sisältämään kosteutta näkymättömässä kaasuolomuodossa, vaan kosteus alkaa tiivistyä pieniksi pilvipisaroiksi. Tiivistymisessä olomuoto muuttuu vastakkaiseen suuntaan eli kaasusta nesteeksi. Jotta tiivistymistä voi tapahtua, ilmassa on oltava pieniä hiukkasia, aerosoleja, jotka pystyvät vastaanottamaan tiivistymisessä syntyvän lämmön eli toimimaan ns. tiivistymisytiminä. Myöskään jää ei synny ”tyhjästä”, vaan prosessi vapauttaa lämpöä, vaikkei sitä arkielämän kokemuksen kautta välttämättä ole helppoa uskoa. Talvipuolen lähestyessä rajaan tässä tarkasteluni jään muodostumiseen etenkin ajokelin kannalta.

Huurretta ei sanonnasta huolimatta juurikaan ole ainakaan oluttuopissa, ja pakastimesta otetun jäätelöpaketinkin pinnalle muodostuu kuuraa, ei huurretta. Luonnossa huurre muodostuu yleensä pakkasella oleville pystypinnoille säätilanteissa, missä on alijäähtynyttä sumua. Ilman kosteus on siis ensin tiivistynyt nestemäiseksi vedeksi, joka sitten pienen pieninä pisaroina jäätyy kohdatessaan samalla pinnan, johon takertua. Sopivissa oloissa huurretta voi kertyä jopa vaarallisia määriä laivojen rakenteisiin tai tuntureilla oleviin erilaisiin mastoihin.

Kuuraa syntyy luonnossa varsinkin vaasuorille pinnoille kuten vaikka maanteille etenkin selkeinä öinä, jolloin yöllinen ulossäteily (auringosta ei tule lämmittävää säteilyä, mutta maanpinta säteilee lämpöä avaruuteen) jäähdyttää ensin maanpinnan ja sitten vasta maanpinnan läheisiä ilmakerroksia. Kuura muodostuu niin, että ilman kaasumaisena oleva kosteus härmistyy suoraan kiinteään olomuotoon eli jääksi. Kuurassakin lopputulos on valkeita, usein aamuauringossa vielä kimaltelevia muodostelmia ohuena kerroksena tienpinnassa. Ajoneuvoliikenne vielä erikseen muuttaa tämän jääkerroksen rakennetta entistä liukkaammaksi ja niin, että erityisesti risteyspaikoista (ajoneuvot myös pysähtyvät) voi tulla hyvinkin liukkaita, kunnes auringonsäteily lämmittää tienpinnan nollan yläpuolelle. Kannattaa aivan erikseen muistaa, ettei ilman lämpötilan vaikkapa auron korkeudella tarvitse olla pakkasen puolella, vaan kuuraa syntyy sitä enemmän, mitä lämpimämpää ja kosteampaa ilma on tienpinnan ollessa kuitenkin pakkasella.

”Musta jää” tarkoittaa mustalle tai hyvin tummalle asfaltille muodostunutta jääkerrosta, joka on itsessään väritön, korkeintaan samalla tavalla kiiltävä kuin märkä tienpintakin. Näköhavainto ei siis kerro, onko kyseessä märkä tienpinta vai jäinen tienpinta. ”Musta jää” siis muodostuu ennestään märkien tai kosteiden tienpintojen jäätyessä esim. jo mainitun yöllisenulossäteilyn seurauksena. Kannattaa sopivana yönä katsoa taivaalle: pilvisyys pitää tienpinnan lämpimämpänä kuin mitä se olisi selkeässä säässä. Ja tässäkin tulee muistaa, että tienpinta voi olla pakkasella, vaikka lämpötila auton korkeudella olisi korkeampi.

 

 

Mitä syksy tarkoittaa Suomen säässä – joitain etukäteishuomioita

Julkaistu
Valon ja varjon leikkiä syksyisissä pilvissä. Kuva: Juha Föhr, Malmi 1.9.2011

Syksy on alun perin tähtitiedettä eli maapallon pyörimisakselin kaltevuuskulman muuttumista auringosta tulevaan sähkömagneettiseen säteilyyn nähden siten, että aurinko kiertää taivaalla päivittäisen aamun ja illan välisen kierroksensa vähitellen yhä lyhyempänä ja lähempänä etelähorisonttia. Päivät lyhenevät öiden kustannuksella, ja nopeimmin juuri syksyllä; talvella päivien lyheneminen hidastuu. Tarkkaan ottaen maapallo samalla lähestyy aurinkoa ja on ellipsiradallaan pohjoisen pallonpuoliskon talvella lähempänä aurinkoa kuin kesällä.

Tämä oli kirjoitettava tähän alkuun, jotta muistaisimme vuodenaikojen olevan tähtitiedettä ja sään vasta seurausta muuttuvista auringonsäteily- ja ilmakehän virtausolosuhteista. On sitten eri asia lähteä keksimään uusia vuodenaikamääritelmiä lämpötilatilastojen pohjalta (ns. terminen syksy, talvi jne.). Vuotuisessa kierrossa olemme täällä Suomessa syksyllä siinä kohtaa, missä lämpötila vähitellen väistämättä laskee auringonsäteilyn vähentyessä. Myös ne ilmakehän rakenteet, jotka vastaavat päiväntasaajan lämmön siirtämisestä kohti napoja (esim. matalapaineiden reitit), muuttuvat tämän seurauksena. Emme elä vain suoran auringonsäteilyn varassa, vaan kuten tiedämme, keskitalven kaamoksessakin voi olla suojasäätä. Vuodet eivät kuitenkaan ole veljeksiä eivätkä syksyt sisaruksia; Suomessa säät voivat myös syksyllä vaihdella hyvin paljon. Alkusyksy voi olla toisinaan lähes kesäisen lämmin, kun taas joinakin syksyinä jopa ensimmäiset lumisateet tulevat Etelä-Suomea myöten aikaisin. Syksy voi olla sateinen tai kuiva, mikä puolestaan vaikuttaa vaikkapa pohjavesivarantoihin ja tietysti ainakin Pohjanmaan jokien tulviin.

Syyshallat, elleivät ala kovin aikaisin, eivät tehne ainakaan keskimäärin yhtä paljon tuhoa kuin keväthallat, mutta satokauden ne viimeistään tehokkaasti lopettavat. Toisaalta esim. karpalot ja puolukat vasta kypsyvät pakkasen niitä nipistäessä, ja joitain sieniä, ainakin suppilovahveroita, kasvaa vielä myöhään syksyllä. Pakkasöitä tarvitaan myös ruskaan, joka väriloistollaan saa luonnon vielä kerran säihkymään. Kasvit varastoivat lehtivihreänsä, tuon yhteyttämisen ja siten planeettamme elämän mahdollistavan todellisen ihmeen, juuristoonsa odottamaan uutta kasvukautta ja kesää. Syksyyn sisältyy näin suuri lupaus elämän jatkumisesta. Syksy ei suinkaan ole kaiken lakastumista, vaan valmistautumista uuteen. Syksyssä on sitä jotain, mihin tarttua ja saada siitä sykettä aloittaa jotain uutta.

Syksy tunnetaan myös sateistaan, mutta sademäärällä mitattuna sateisin kuukausi on jo kesän puolella, elokuu. Tällöin ilman vesisisältö on ilman syksyä korkeammasta lämpötilasta helposti suurempi. Lämmin ilma pystyy sisältämään paljon enemmän vettä (näkymättömänä vesihöyrynä) kuin kylmä. Syyssateet ovat vähitellen yhä selvemmin kesän kuurosateita jatkuvampia, kunnon matalapainesateita, ja myrskyt merellä yleistyvät keskimäärin selvästi lokakuun puolivälissä. Eli se on vähän niin kuin meidän ”hurrikaanikautemme” alku. Samantyyppisistä laajoista ilmapyörteistähän on meidän matalapaineissammekin kyse, kuten satelliittikuvista näemme. Meillä nämä pyörteet, matalapaineet, vain ovat rauhallisempia.

Maanpinta-ilmakehäsysteemi jäähtyy nopeammin kuin meremme, jotka muuttuvat suhteellisesti lämpimiksi alustoiksi kylmeneville ilmavirtauksille. Tämä lisää selvästi syystuulten puuskaisuutta erityisesti merellä verrattuna kevätpuolen tasaisempaan tuuleen. Suhteellisesti lämpimät meret myös antavat niiden yli kulkeville matalapaineenalueille lisäpuhtia niin satamiseen kuin tuulemiseenkin. Kosteudesta kertovat myös maa-alueilla yleistyvät aamusumut.

Syksyn muutokset ovat hyvin moninaisia ja vaihtelevia, eikä niitä voi nopeasti seikkaperäisesti eritellä. Mutta omaa kieltään puhuvat vaikkapa lämpötilatilastot.  Syyskuun alkupäivinä voi olla vielä jopa hellettä, mutta tavanomainen päivälämpötila muuttuu syyskuun kuluessa Vantaalla 17 asteesta 12 asteeseen, Jyväskylässä ja Oulussa 15-> 9 ja Sodankylässä 13 -> 6 asteeseen.

Kun on eletty myös lokakuu, tavanomainen päivälämpötila on  Vantaalla +6, Jyväskylässä +3, Oulussa +2 ja Sodankylässä -0 astetta. Eri vuosien välisistä vaihteluista kertoo hyvin, että vastaavat päivälämpötilaennätykset (1.11.) ovat Vantaalla +12, Jyväskylässä +10, Oulussa ja Sodankylässä +9 astetta.

Joulukuun alussa mahdollisimman ”normaali” päivälämpötila on +2, Jyväskylässä ja Oulussa -1 ja Sodankylässä -5 astetta. (Lähde lämpötilatietojen osalta: Ilmatieteen laitos)

Mitenkä se menikään: "Jos on paljon pihlajanmarjoja, niin..." Kuva: Juha Föhr

Lähipäivien säätä voidaan toki jo ennustaakin, ja melko hyvältä näyttää: lauantaina maan etelä- ja keskiosassa saadaan vielä paikallisia sadekuuroja, muuten sää muuttuu aurinkoisemmaksi ja lämpimämmäksi. Tosin sunnuntaina Lappiin levinnee lännestä jo heikkoja sateita, ja niinkin voi käydä, että yläpilvisyys äityy sunnuntaina runsaaksi eritoten lännessä, missä muuten saatetaan päästä lähelle 20 astetta. Maanantaina ilmamassa on tätäkin lämpimämpää, mutta samalla voimistuu etelänpuoleinen tuuli. Pilvisyys lisääntyy viimeistään tiistaiksi, jolloin maan länsiosassa satelee. Ensi viikon loppupuolella maan etelä- ja keskiosa kylpisivät tietokoneen mukaan matalapaineen sateissa. Muuten ilmamassa ei olisi viilenemässä.