Pirkko vai Ophelia?

Julkaistu
Vuodelta 2010 hurrikaanit Danielle ja Earl sekä vielä kehittyvä trooppinen matalapaine. Kuva: NASA Goddard Photo and Video

Tätä kirjoitettaessa Perämeren pohjoispuolella on myrskymatalapaineen keskus, jossa ilmanpaine on vajaat 965 hehtopascalia eli millibaaria.  Matalapaine liikkuu itäkoilliseen, huomisaamuna se on jo Kuolan niemimaalla heikentyneenä. Tiedotusvälineidenkin kautta tiedämme, että tässä matalapaineessa on edesmenneen hurrikaani Ophelian ”jämät” ja että juuri siksi tämä meidänkin laaja matalapaineemme saattaa äityä häijyksi. Ja syksyhän on matalapaineiden aikaa. Käsittelin aiemmassa kirjoituksessani (Tuulesta temmattua) jo hieman hurrikaanien ja meidän matalapaineidemme tiettyä samankaltaisuutta ja kuulumista samaan ilmakehän suureen järjestelmään siirtää energiaa, lämpöä, päiväntasaaja-alueelta aina meille asti, tänne kauas pohjoiseen. Nyt en tee niin, vaan otan eri näkökulman ajankohtaiseen asiaan.

Tulin juuri töihin, ja matkalla silmiini osui iltapäivälehtien lööppimainosetusivuja. Niiden mukaan Suomessa on tänään iso Pirkko-myrsky. Ainakin sai myös sen kuvan, että viranomaiset olisivat kehottaneet varaamaan ruokaa ja vettä. Minä tein niin joka tapauksessa ja ostin keskustasta työpaikalle evästä. Kivennäisvettä oli jo ennestään. Voin siis rauhallisin mielin ottaa vastaan tämän koko luonnonmullistuksen, vieläpä tarkkailemalla sitä – aitiopaikalta.

No, sähköjen katkeamiseen ainakin jostain saa varautua aina, kun tuulee lujaa; puita tahtoo kaatuilla sähkölinjojen päälle. Varautuminen kaiketi koskee eniten sähköyhtiöitä, eli valmiutta raivata mahdollisia vahinkoja. Ja ainakin mieleen tulee, että esim. rakennustelineet ja muut suhteellisen irtonaiset rakenteet on myrskymatalapaineen lähestyessä varmistettu. Veneiden kiinnityksessä lienee tuulen ohella merkitystä paljonkin sillä, että meriveden korkeus on noussut Perämerellä arvoon 120 cm. Merkitsevä aallonkorkeus Suomen merialueilla näkyy olevan siinä nelisen metriä, mutta ainakin n. 7 metrin aaltoja on havaittu niin Perämerellä kuin Pohjois-Itämerelläkin.

Tuulesta voin napata tähän klo 15:n säähavainnoista ainakin sen, että Raahen Lapaluoto ilmoittaa länsilounaista tuulta 23 m/s ja Hailuodon Marjaniemi 22 m/s, tosin viimeksi mainitun ilmoitus edellisen kolmen tunnin maksimista on 25 m/s. Tämän matalapaineen keskusta – siis koko ilmapyörteen keskusta, jossa itsessään ei juurikaan tuule, kuten ei hurrikaaninkaan keskellä, myrskyn ”silmässä”- voi siis nimittää myrskykeskukseksi. Tämä terminologia on mielenkiintoista, koska myrskykeskuksessa ei siis tuule, vaan vasta jonkin matkan päässä siitä ja eniten sillä puolella painekeskusta, missä tuuli on matalapaineen itsensä liikkeen suuntainen. Toisaalta tällaisten itään liikkuvien matalapaineiden jälkipuolella lähinnä lännen ja pohjoisen välinen, mutta joskus koillistuuli, voi etenkin puuskaisuuden nousun myötä yltyä aika lailla. ”Myrskyn etenemisen” jollain nopeudella siis pitää tarkoittaa itse painekeskuksen, myrskykeskuksen, liikenopeutta johonkin suuntaan eikä matalapaineenalueessa jossain kohdassa vallitsevaa tuulennopeutta.

Mutta sitten itse otsikkoon: meillä näkyy olevan tapana nimetä myrskyt myrskypäivän nimipäiväsankarin mukaan. Näin muistan sen kuitenkin olleen vasta Mauri-myrskystä (1982) lähtien. Maurin jälkeen lanseerattiin varoitukset vaarallisen voimakkaasta tuulesta maa-alueilla. Merille myrskyjä oli toki ennustettu jo iät ja ajat. Siis meillä on Pirkko (tai Pirjo?), jolla on jollain tavoin mukanaan myös hurrikaani Ophelian jäämistö.

Laitan oheen linkit niille, jotka haluavat paremmin tutustua trooppisten myrskyjen, joista osa kehittyy hurrikaaneiksi,  nimeämisen saloihin. Mutta kullekin vuodelle etukäteen aakkosjärjestykseen laitettujen nimien mukaan se menee. Ophelian jälkeen on jo syntynyt Philippe, josta on myös tullut hurrikaani, mutta sen reitti on kaukana ihmisasutuksesta. Jos se luovuttaa jotain jollekin matalapaineelle, niin tuo lopputulos lienee meillä äkkiä arvioiden ensi maanantain paikkeilla. Philippen jälkeen, jos trooppisia myrskyjä syntyy Atlantilla, tulee Rina, sitten Sean, Tammy, Vince ja Whitney. Ensi vuoden ensimmäisen nimi on tällä tietoa Alberto.

Hauska yksityiskohta ovat vähintään kymmeneksi vuodeksi ”eläkkeelle” siirretyt nimet (retired storm names): ei haluta pelotella ketään antamalla hurrikaanin nimeksi ihan heti vaikkapa Katrina (2005, New Orleans jne.).

Hurrikaanien nimistä:

http://www.ec.gc.ca/ouragans-hurricanes/default.asp?lang=En&n=4468ECBD-1  (Environment Canada, sivusto myös ranskaksi)

http://www.nhc.noaa.gov/aboutnames_history.shtml  (NOAA eli USA:n ilmatieteen laitos)

Missä hurrikaanit nyt:

http://www.weatheroffice.gc.ca/hurricane/track_e.html (Canada)

http://www.nhc.noaa.gov/ (NOAA:n National Hurricane Center)

 

2 vastausta artikkeliin “Pirkko vai Ophelia?”

  1. Forecan sääpalvelua on aivan loistava seurata. Ihanaa hötkyilemätönta ja toisinaan sopivan ”kevytmielisesti” laadittua sää-bloggailua myös. Jokin aika sitten pyydettiin palautetta TVn uudesta sää grafiikasta. Täytyy sanoa, että vielä ei ihan silmä ole tottunut, värit ovat hieman haljuja. Mutta teidän meteorologit ovat mukavan reippaita ja tuovat väriä ennusteisiin senkin edestä.

  2. Voisitteko valistaa keltaistalehdistöä olla käyttämättä mitään mullistavia ylisanoja sääasioista tiedottaessaan?

    Jättirankkasateet, hurjahelle, kauhea lumimyrsky… Kaikenlaiseen ylisanoitteluun pitäisi Teidän meteorologeina jyrähtää! Ylisanoittelu on ihmisten ahdistamista panikointiin, ja meteorologisella terveellä järjellä ei enää ole käyttöä.
    Vesisade on vesisade, lumituisku on lumituisku.

    Kiitokset vielä muutamasta täysin onnistuneesta ennusteesta!

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.