Onko sään ja pään välillä yhteys? Voiko polvella ennustaa säätä?

Julkaistu

Ellu kyseli kommenttiosastolla, onko väitteille, joiden mukaan matalapaine aiheuttaa esimerkiksi päänsärkyä tai väsymystä, jotain tieteellistä perustetta vai onko kyse vain kansanuskomuksista. Jäin miettimään tätä. Toinen klassinen esimerkki, joka nousi mieleen, ovat reumapotilaat, jotka tuntevat sateen lähestymisen kolotuksena tai jäykkyytenä nivelissä.

Ensireaktioni oli niputtaa sääperäiset terveysoireet kansanuskomuskategoriaan sammakkomiehen & kumppaneiden kanssa. Sitten mietin: ”miksi ei?” Sään vaihtuessa ilmakehän alaosassa tapahtuu muutoksia esimerkiksi lämpötilassa, ilmanpaineessa ja -kosteudessa, joten miksi niillä ei olisi vaikutusta ihmisiin, etenkin herkimpiin tai sairaisiin yksilöihin? Tajusin, etten oikeastaan tiedä vastausta entuudestaan – nukuin kai sillä yliopistoluennolla, jolla asia kerrottiin. Lähdin etsimään asiaa käsitteleviä tieteellisiä artikkeleita.

Tietenalaa, joka tutkii sään vaikutusta elolliseen, kutsutaan biometeorologiaksi. Kun artikkeleita sään yhteydestä edellä mainittuihin päänsärkyyn ja reumakipuihin ryhtyi kaivelemaan, niitä löytyi yllättävän paljon (vinkki: tieteellisiä artikkeleita voi hakea mm. Google Scholarin avulla). Blogikirjoituksen puitteissa en ehtinyt käydä läpi kuin muutamia, poimintoja tässä:

  • Bostonissa tutkittiin (Schulman ym. 1980) 75:ä toistuvasti päänsärystä kärsivää henkilöä ja särkyjen yhteyttä ilmanpaineeseen. Yhteyttä ei havaittu.
  • Wienin Medical Universityn tutkimuksessa (Zebenhölzer ym. 2010) tutkimusryhmä koostui 238 migreenipotilaasta. Tutkijat analysoivat 11 eri sääparametrin yhteyttä migreeniin. Tilastollisesti merkittäviä yhteyksiä mitattuihin sääparametreihin ei havaittu. Sen sijaan koehenkilöiden henkilökohtainen kokemus säästä (esimerkiksi liian kuuma tai liian kylmä) vaikutti migreenin esiintymiseen.
  • Migreenipotilaat olivat kohteena myös saksalaisessa tutkimuksessa (Hoffmann ym. 2010). Kokeessa havainnoitiin ilmanpaineen, lämpötilan ja ilmankosteuden vaikutusta 20 henkilön testiryhmään. Kuudella koehenkilöllä havaittiin merkittävä herkkyys: heillä kohtauksen näytti laukaisevan alhainen lämpötila ja korkea ilmankosteus.
  • Australiassa tutkittiin (Aikman 1997) lämpötilan, ilmankosteuden, ilmanpaineen, tuulen nopeuden ja sademäärän vaikutuksia 25 reumapotilaaseen. Lämpötilan laskulla ja kosteuden lisääntymisellä todettiin olevan yhteys nivelkipuihin ja -jäykkyyteen.
  • Norjalaisessa tutkimuksessa (Smedslund ym. 2009) havainnoitiin sään ja auringonpaisteen vaikutuksia 36 nivelreumapotilaaseen. Oli hyvin yksillöllistä, tunsivatko tutkittavat nivelkipua sään vaihdellessa. 14 potilasta ei ilmoittanut tuntevansa mitään ja loput 36 reagoivat vaihtelevasti erilaisiin muuttuviin tekijöihin säätilassa.

Pikakatsaus siis osoittaa, että päänsäryllä ei näytä olevan yhteyttä ainakaan ilmanpaineen vaihteluun. Loppujen lopuksi paineen vaihtelu onkin maan pinnalla aika pientä, esimerkiksi Suomessa liikutaan enimmäkseen haarukassa 950-1050 hPa. Sen sijaan sään vaikutuksesta reumakipuihin saattaa olla jonkinlaista tieteellistä näyttöä. Kannattaa kuitenkin vielä lukaista tämä Duodecimin artikkeli, joka kiteyttää hyvin sen, miksi tällaisia ilmiöitä on erittäin vaikea tutkia.

Tunne Sää – aivan uudenlainen sääohjelma YLE:ltä syksyllä

Julkaistu
Olen mukana. Kuva: YLE

YLE:n Oppiminen ja tiede tuottaa TV1:lle aivan uudenlaisen sääohjelman alkaen su 2.10.2011 klo 18.15, uusinta to klo 10.20. Luvassa on ainakin kahdeksan eri teemaa käsittelevää ohjelmaa, jotka perustuvat pitkälti ihmisten kertomiin säätarinoihin.

Kyseessä ei ole ns. ”perinteinen” (behavioristiseen oppimiskäsitykseen perustuva) opetusohjelma aiheenaan monimutkainen eksakti luonnontiede, vaan korostetusti myös ohjelma tunteista, joita erilaiset sääilmiöt meissä herättävät. Erilaisia ilmiöitä lumivyöryistä rankkasateisiin lähestytään niiden herättämien tunteiden tai niistä aiheutuneiden omakohtaisten kokemusten kautta.

Ohjelma toki vilisee myös niin kysymyksiä kuin vastauksiakin, tästä pitää huolen ohjelmassa ikään kuin seikkaileva kaksikko. En muista aiempaa sääohjelmaa, missä tunne, emootiot, olisi ymmärretty tärkeäksi osaksi oppimista ja sään lainalaisuuksienkin omaksumista. Meillä on lupa ja kyky myös tuntea, kukin ihan tavallamme.

Sään uutisointi on jokaisen lätäkön paisuttamista tulvaksi

Julkaistu
Tulva, tässä on meri tullut kylään. Kuva: miikkahoo / www.flickr.com

Eilen erään sanomalehden toimittaja soitti Forecan meteorologille, siis sattumoisin minulle, ja esitti heti kättelyssä kutakuinkin seuraavan kysymyksen: ”Onko mahdollista, että Suomessa saadaan huomenna rankkasateita…” ja samaan syssyyn kaivettiin esille mahdolliset tulvat ja ties mitkä. Kysymyksestä saattoi taas kerran heti päätellä, minkä sisältöistä sääjuttua oltiin tekemässä. Piti vain saada meteorologi vastaamaan: ”Kyllä se on mahdollista”.

Mutta enpä mennyt tähän lankaan, vaan totesin mm., että kuurosateita on odotettavissa siellä ja siellä ja että kuuroille ylipäätään on tyypillistä, että sademäärät voivat vaihdella suuresti ja että jokin pilvi voi toki kasvaa niin voimakkaaksi, että rankkojakin sateita voi tulla, muttei se tässä tilanteessa ole mitenkään erityisen luultavaa tai korostettavaa, ellei sitten ruveta joka kerta ikään kuin varmistelemaan ennustetta luettelemalla kaikki se, mikä tarkkaan ottaen on mahdollista.

Otin kantaa myös tulva-sanan käyttöön: mielestäni tulva tarkoittaa vähän isompaa juttua kuin sitä, että asfalttipinnalla, esim. katuja pitkin, vedet valuvat paikalliseen laaksopaikkaan, ja sitten kun viemäri ei ehdi vetää kaikkea vettä sitä mukaa kuin sitä paikalle virtaa, syntyy tietysti isokin lätäkkö.

Verbinä tulviminen voi olla vaikka sitä, että ”vesi tulvii kellareihin”. Mutta onko tuollainen hetkellinen ja hyvin paikallinen ilmiö tulva, koska tulva tarvitaan terminä myös ihan muuhun käyttöön?

Rankkasade voidaan niin ikään määritellä – miten halutaan. Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta selviää, että piirtävien sademittareiden mittausten avulla on tilastollisin menetelmin  päädytty pitämään suomalaisena rankkasateen alarajana sateen intensiteettiä 7 mm/h. Huomaa: tilastollisesti! Samalla siis varmistetaan, että Suomessa on tilastollisesti tietty määrä rankkasateita. No mutta, siis tuo vähintään 7 milliä pitää sataa yhdessä tunnissa, eikä niin, että kun ”Uudellamaalla on satanut yön aikana yli 25 millimetriä vettä”, aletaan viitata rankkasateeseen. Ja ”Uudellamaalla” tuskin satoi tuota 25 milliä sillä perusteella, että tuo määrä mitattiin yhdellä tai kahdella havaintoasemalla. Hurjaa yleistystä ja huitaisua!

No, jotta tästä tulee draamaa, huomaan siis tämän päivän kyseisestä lehdestä, että kas, kun minulta ei tärpännyt, niin sieltä lehdestä on soitett Ilmatieteen laitokselle ja todennäköisesti asitetty aivan sama, etukäteen paperille kirjoitettu kysymys. Tai sitten on vain käytetty suoraan viralllisten varoitusten sanamuotoja, joiden mukaan vettä VOI sataa tietyllä alueella yli 20 mm tunnissa.

Lopputulema: ”Tänään luvassa rajuja rankkasateita” ja ”Rankkasateita luvassa etelään ja kaakkoon”.

Uudet sadevaroitukset poikivat pelkkiä lööppejä, ja joutuukin pakosti miettimään, että onko se vain tarkoituskin, jotta saadaan näyttämään siltä, että ilmasto on jotenkin vaarallisella tavalla muuttunut. Niin muuttunut, että rankkasateetkin alkavat olla elokuussa jo yleisiä.

”Sateet voivat aiheuttaa tulvimista kellareissa tai kaduilla ja haitata tieliikennettä.” Onko tämä todella tarpeellista sanoa?

 

Elokuu – elonleikkuu, rukiin kylvö, elosalamat, halla, kesää vielä

Julkaistu
Elokuu on omanvärisensä, huomaa viljapelto. Kuva: Arinet juoksukirja, Googlen tarkennettu haku.

Jo kuukauden nimi sanoo, että marjojen ja muun vuodentulon ohella vilja tuleentuu leikattavaksi, nykyään puitavaksi. Entisajan elokuuta kuvaa vaikkapa Eino Leino: ”Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu…” Ruisrääkkiä saa nyt etsiä, mutta puimurit pellolla ovat vastaava äänimaailma. Ja mikä ihmeellinen tuoksu elokuun iltaan viljan puinnista tuleekaan! Jotta kaupasta saa sitä oikeaa taikinajuureen leivottua täysjyväruisleipää, on ruikiinsiemenet ensin kylvettävä peltoon ensi kesän satoa ajatellen.

Minulle, joka asun kaupungissa Etelä-Suomessa, elokuu tuo tullessaan usein lähes välimerelliset, lämpimät mutta pimeät, illat. Vastapaino valkeille kesäöille. Päivät lyhenevät syksyä kohti kiihtyvää vauhtia. Siis yöt kasvavat pituutta siinä missä varjotkin päivällä. Sitä mukaa kuin ilmamassa viiletessään samalla antaa myöten, alkaa olla hallaöitä. Halla ei ole mikään outo sääilmiö, vaan se tarkoittaa pakkasta maanpinnassa muttei vielä kahden metrin korkeudella, mikä on ilman lämpötilan varsinainen mittaus- ja ennustuskorkeus ilmatieteessä. Lauri (10.8.) on hallahousu.

Ukonilmoja voi olla myös yöllä, ja kun on pimeää, kaukaiset salamat ilmakehässä saavat yötaivaan leimuamaan, vaikkei jyrinää kuulu. Nämä ovat elosalamoita tai kalevantulia. Vasta elokuu on sitä mielenkiintoisinta kesää, joka nytkin jatkuu Etelä-Suomessa parinkymmenen asteen tai vähän yli päivälämpötiloin, tosin ensi viikolla on jokunen viileämpikin päivä. Sää muuttuu nyt jo viikonloppuna aiempaa selvästi sateisemmaksi. Paitsi Lapissa. Saa nähdä, tuleeko myös paikallisia tulvia. Kuulun niihin, jotka vasta kohta aloittavat vuosilomansa.

 

 

Jälleen lämmin kesä, entä seuraavat 10 kesää?

Julkaistu

Reilu viikko sitten olin Sveitsin alpeilla. Koleaa piti, päivälämpötila huiteli +15 asteessa, kun kotomaassa oli samaan aikaan miltei kaksinkertainen lukema. Reilun 2000 metrin korkeudessa oli satanut vähän luntakin.

Euroopan kesä on toistaiseksi ollut kahtiajakoinen. Idässä on ollut hyvin kuumaa, lännessä varsin koleaa ja epävakaista. Suomi on pääasiassa kuulunut itäisen helleilmamassan piiriin. Korkeapaine on sijainnut keskimäärin Suomen kaakkoispuolella ja ikään kuin estänyt lännestä Atlantin yli saapuvien matalapaineiden rantautumisen Suomeen. Samantapainen tilanne on vallinnut parina viime talvena, jolloin se vastaavasti on aiheuttanut meille useita kunnon pakkasjaksoja. Toisin sanoen ilmastossamme on viime vuosina ollut runsaasti mantereisia piirteitä: kuumat kesät, kylmät talvet. Vastakohta on merellinen ilmasto, jossa talvi on lauha ja sateinen ja kesä melko viileä – näitäkin on Suomessa koettu!

Tämän aasinsillan kautta päädyn varsinaiseen aiheeseen. Päivystystyössä kiinni olevana meteorologina minulla niukasti aikaa ilmatieteen viimeisimpien tutkimustulosten seuraamiseen. Viime joulukuussa, samoihin aikoihin, kun vihdoin sain palautettua keskileveysasteiden syklonitoimintaa eli suomeksi sanottuna matalapaineiden ja niihin liittyvien sade- ja pilvialueiden liikehdintää käsittelevän graduni, aloin kuitenkin kiinnostua matalapaineaktiivisuuden vuosikymmenien välisestä vaihtelusta. On tutkittu, että 1960-luvulla matalapainetoiminta oli ainakin pohjoisen pallonpuoliskon merialueilla heikkoa, kun taas 1980- ja 1990-luvut olivat vilkkaan toiminnan aikaa. 2010-luvun alkajaisiksi matalapainetoiminta on tämän meteorologin näppituntumalla taas heikentynyt – mutta varsinaiset johtopäätökset voidaan suodattaa havaintoaikasarjoista vasta vuosikymmenen päätyttyä.

Mutta eikö olekin mielenkiintoista, jos voitaisiin varmuudella todeta, että on olemassa noin 10-20 vuoden mittaisia jaksoja, jolloin meillä vallitsee vuoroin vilkas matalapainetoiminta – merellinen ilmasto – vuoroin heikko matalapainetoiminta – mantereinen ilmasto? Ja että nämä jaksot voitaisiin ennustaa etukäteen? ”Viidestä seuraavasta talvesta tulee jälleen kylmiä ja runsaslumisia.” ”Seuraavat kolme kesää ovat hyvin koleita ja epävakaisia, joten varatkaa etelänmatkanne ajoissa.” Puhumattakaan siitä, miten suuria etuja tällaisista ennusteista olisi teollisuudelle ja liikenteelle.

No, tämä on tietysti meteorologista science fictionia. Tiede menee eteenpäin, vaikka ihmisiässä mitattuna edistys tapahtuu joskus tuskallisen hitaasti. Mutta hei, jo kymmenen vuoden päästä, 42-vuotiaana tiedän, jatkuivatko nämä 2010-luvun alkuvuosien kylmät talvet ja kuumat kesät Suomessa koko vuosikymmenen.

Miten tulkita säähavaintotietoa Forecan www.foreca.fissa?

Julkaistu

Esimerkkikuva Lontoon sääennusteesta. Havaintoasemana tällä kertaa Northolt.

Forecan nettisivuilla on Täsmäsää-ennusteen ohessa myös viimeisin säähavainto. Meille on usein tullut kysymyksiä siitä, miten säähavaintoasema valitaan, miksi havaintoasema saattaa vaihdella, ja mihin kohtaan ennusteet tehdään.

Säähavainto kerrotaan aina lähimmältä havaintoasemalta tai siltä havaintoasemalta, joka parhaiten kuvaa haetun maantieteellisen paikan säätilaa. Säähavaintoasemia on rajallinen määrä, joten joka paikkaan ei ole omaa säähavaintoa.

Miksi Täsmäsään havainto ei sitten aina tule samalta havaintoasemalta?

Joskus säähavaintoasema ei yksinkertaisesti raportoi.  Välillä myös jotain säähavaintoparametrejä saattaa puuttua. Havaintoasema voi olla myös rikki tai huollossa, ja joskus on ongelmia tietoliikenteessä. Tuollaisissa tilanteissa käytämme parasta mahdollista saatavilla olevaa säähavaintoa.

Vaikka Täsmäsäässä mainitaan säähavaintoasema ja sieltä saatu havainto, ei ennustetta kuitenkaan tehdä havaintoasemalle. Joissain tapauksissa havaintoasema saattaa olla kymmenien kilometrien päässä siitä paikasta, johon ennuste on tehty. Täsmäsääennuste tehdään pisteeseen, joka parhaiten kuvaa kyseisen paikan säätilaa.