Pääsiäinen: kylmiä öitä, vaihtelevia päiviä

Julkaistu

Sateet väistyvät paraikaa kaakkoon ja sää on muuttumassa poutaisempaan suuntaan. Kolmen seuraavan päivän säätilanteissa ei oikeastaan ole suurta eroa. Suomi kuuluu heikkoon korkeapaineen selänteeseen, minkä ansiosta sää on monin paikoin aurinkoista. Erityisesti öisin sää on selkeää ja heikkotuulista ja lämpötila pääsee laskemaan rajusti. Esimerkiksi ensi yönä jossain Kainuun korvilla voi olla jopa parikymmentä astetta pakkasta ja monin paikoin etelämpänäkin pakkanen kiristyy yli 10 asteeseen. Kaikkein aurinkoisinta on aamupäivisin, jolloin aurinko pääsee hetken paistamaan selkeältä taivaalta ja nostaa lämpötilaa nopeasti. Päivälämpötila onkin lähes koko maassa nollassa tai vähän suojan puolella.

Päivällä taivaalle kehittyy kumpupilviä, joista osa kehittyy aina kuurosadepilviksi asti. Lumi- ja räntäkuuroja tulee pääsiäispyhien aikana kaikkein suurimmalla todennäköisyydellä Länsi-Suomessa – ei kuitenkaan aivan rannikolla, jossa on selkeää. Suuri osa pilvestä kuitenkin lauttaantuu, mikä tekee iltapäivistä monin paikoin pilvisiä.

Tuskinpa kukaan pistää kevään tuloa enää pahakseen tässä vaiheessa: voin ilokseni ja teidän iloksenne kertoa, että kun arki alkaa, sääkin alkaa lämmetä. Seuraavan viikon lopulla mittarissa on 5-10 astetta korkeampia lukemia kuin nyt!

Talvinen pääsiäinen 2012

Julkaistu

Pääsiäisen säätä kuvaa hyvin sana ”talvinen”. Päivälämpötilat nousevat hädin tuskin plusasteille etelässä ja pohjoisessa on yleisesti pakkasta. Lumisateitakin tulee, vaikka suuri osa sateista on melko ohimeneviä kuuroja, joista ei suuria määriä uutta lunta kerry.

Loppuviikon voimakkain sadealue on liikkeellä pitkäperjantaina maan etelä- ja keskiosan yli kaakkoon. Uudellamaalla sataa vettä, muualla kertyy lunta muutama sentti. Lapissa kuitenkin on jo perjantaina monin paikoin aurinkoista. Lauantaina kuivaa ilmaa virtaa myös maan eteläosaan ja ilma kirkastuu.

Lauantai näyttäiskin pääsiäispyhien päivistä kaikkein suotuisimmalta noin sään puolesta, mutta tämäniltainen uusi yhdysvaltalainen laskelma tuo maan eteläosaan lisää lumipyryä!  On mahdollista, että lumisade jatkuu maan etelä- ja itäosassa vielä sunnuntainakin. Uusin Euroopan keskuksen ennuste ei sen sijaan tue tätä näkemystä, vaan sen mukaan lauantai olisi koko maassa aurinkoinen poutapäivä ja sunnuntaikin monin paikoin aurinkoinen.

Pääsiäisen säässä on siis vielä hiomista, joten palataan asiaan torstaina.

Blogimme täyttää muuten näinä päivinä vuoden. Ensimmäinen kirjoitus on päivätty 11.3.2011, mutta kaikkien luettavaksi blogi tuli hieman reilu vuosi sitten. ”Sään takaa” onkin saavuttanut mukavan kokoisen seuraajakunnan. Kiitokset teille lukijoille mukanaolosta ja osuvista kommenteistanne!

Aurinkoinen alku viikolle – kuinka pitkään se jatkuu?

Julkaistu

Suomi on tällä hetkellä korkeapaineen keskuksessa, joten kolmas hiihtolomaviikko alkaa koko maassa aurinkoisessa pakkassäässä. Päivällä pakkanen on heikkoa ja onneksi myös tuuli on pääosin heikkoa (lauantaina puhalsi ilkeä pohjoisviima, ja se kyllä tuntui vaikka mittarissa ei ollut juuri mitään). Öisin voi kuitenkin esiintyä kireää pakkasta. Vuorokauden lämpötilavaihtelu on suurta: esimerkiksi Lapissa pakkanen voi öisin kiristyä 25 asteeseen ja lauhtua päiväksi alle 10 asteeseen.

K niin kuin kirkasta ja kivaa ulkoilusäätä.

Aurinkoinen sää jatkuu todennäkoisesti ainakin keskiviikkoon, etelässä mahdollisesti torstaihinkin. Korkeapaine alkaa kuitenkin väistyä itään viikon keskivaiheilla. Keskiviikkona pilvisyys alkaa lisääntyä pohjoisessa ja torstaina sataa Lapissa luntakin. Seuraavan kunnon sadealueen ajoituksesta mallit ovat tällä hetkellä hämmästyttävän yksimielisiä: lumisade alkaa lännessä perjantai-iltana ja lauantaina lumisadealue kulkee koko maan yli itään. On aika harvinaista, että viiden päivän päähän ulottuva ajoitus sadealueelle olisi näin tarkka! Miettikääpäs, että se matalapaine, johon sadealue liittyy, ei ole vielä edes muodostunut, vaan alkaa syvetä Yhdysvaltain itärannikon edustalla joskus ensi yön aikana.

Aurinkoisia hiihtopäiviä! Itse olen enemmänkin kevätihmisiä, joten nautin ajatuksesta, että aurinko vääjäämättömästi sulattaa myös hankia…

Sääkatsaus toiselle hiihtolomaviikolle

Julkaistu
Toistaiseksi spekulaation tasolla oleva esimerkki keskiviikon föhn-tilanteesta.

Viikonvaihteessa sateista pidetään vähän taukoa ja sää pääsee pakastumaan koko maassa. Aurinkoinen pakkasää hellii ulkoilijoita ainakin sunnuntaina maan länsiosassa ja Lapissa ja maanantaina lähes koko maassa.

Kuitenkin jo tiistaina näkyy lännestä saapuvan seuraava lumisadealue kuluneen viikon kaavaa noudatellen. Ilmeisesti toinenkin sadealue seuraa perästä, mutta ajoituksesta on vaikea sanoa mitään. Ehkä torstaina? Eniten lunta näistä sadealueista näyttäisi kertyvän maan pohjois- ja keskiosaan, kun taas eteläosa pääsee tällä kertaa vähemmällä.

Kannattaa vielä seurata sadealueiden ajoitusta tarkemmin ensi viikon säätiedoista, sillä niiden välissä sää kirkastuu nopeasti. Ennusteissa on mahdollisuus myös Föhn-ilmiöön, jossa lämmin ja kuiva tuuli puhaltaa Norjan vuoriston yli ja lämpötila saattaisi nousta Suomen puolella jopa +5 asteeseen. Sehän kuulostaa jo terassikeliltä.

Viikon puolenvälin jälkeen ennusteet menevätkin niin mössöksi, ettei mitään järkevää voi kertoa. Todennäköisesti melko tyypillinen talvisää jatkuu – tiedossa ei ole siis sen puoleen äkkilauhtumista kuin hirmupakkasiakaan (tämän sanan olen oppinut iltapäivälehdiltä).

Mutta ajatelkaapas, että viikon päästä alkaa maaliskuu! Huominen Matinpäivä on vanhan kansan tiedossa merkinnyt talven selän taittumista ja kevättalven alkua. Voin kuvitella, miltä kuukausia pimeissä, savuisissa pirteissä kykkineistä esivanhemmistamme on mahtanut tuntua: me teimme sen, me selvisimme tästäkin talvesta!

 

 

Ensimmäisen hiihtolomaviikon sää: 1-2-3-4

Julkaistu

Tämä päivä on näyttänytkin jo mallia siitä, millainen sää jatkuu ensimmäisellä hiihtolomaviikolla. Koko viikon Suomessa vallitsee läntinen ilmavirtaus, joka tuo Atlantilta sadealueen toisensa perään. Tämänpäiväinen oli sadealue nro 1. Nro 2 saapuu tiistaiksi, ja lunta sataa taas koko maassa. Keskiviikon aikana saapuu nro 3 – lunta jälleen koko maahan. Lähes tauotta perään tulee nro 4, joka tosin näyttäisi osuvan enää lähinnä maan eteläosaan. Hiihtokelejä siis piisaa, mutta lasikuituvehkeiden sijaan kannattaa suosia umpihankihiihtoon soveltuvaa kalustoa.

Lyly ja kalhu, mutta kumpi olikaan kumpi? Kuva: Museovirasto.

Säätyypin ansiosta lämpötila pysyy lounaassa nollan vaiheilla ja muuallakin pakkanen on lähinnä heikkoa. Sadealueiden välissä ilma ehtii aina vähäksi aikaa kirkastua, jolloin pakkanenkin hieman kiristyy, mutta kovia pakkasia ei enää ole tiedossa.

Perjantaista eteenpäin sää näyttää poutaantuvan ja hieman kylmenevän, vaikka lounaassa edelleen lumisateiden riski onkin. Se antaakin jonkinlaista osviittaa toisen hiihtolomaviikon säästä, mutta paneudutaan siihen tarkemmin torstaina.

Joulusään loppusilaus

Julkaistu

Joulun sääennuste ei enää ole radikaalisti muuttunut edellisestä. Ainoa suurempi muutos on se, että aattona kirkastuminen ei olekaan niin nopeaa: etelästä nousee sadealueeseen vielä uusi aalto, minkä ansiosta vesisateet väistyvät etelästä vasta illansuussa. Vastaavasti Itä-Suomessa lunta pyryttää koko jouluaaton!

Aaton ja joulupäivän välinen yö on kirkas pakkasyö mutta joulupäivänä lännestä saapuu seuraava sadealue, joka antaa lisää vettä ja räntää maan etelä- ja keskiosaan, pohjoiseen tulee lunta. Kaiken kaikkiaan sadealue on kuitenkin melko heikko ja kapea.

Aiemmin sanoin, että kyllä sieltä jotain on lännestä tulossa Tapaniksikin. Myrskyltä näyttää. Länsimyrsky puhaltaa etenkin Pohjanlahdella ja maa-alueillakin varsinkin länsirannikolla tuuli voi olla vaarallisen voimakasta. Sateitakin myrskyyn liittyy, mutta vettähän ne ovat suurimmassa osassa maata – ainoastaan Lapissa sataa taas lunta. Lapissa tuulikaan ei ylly myrskyksi.

Lähden tästä itsekin joulun viettoon Keski-Suomeen. Rauhallista joulua kaikille blogin lukijoille!