Pääsiäinen: kylmiä öitä, vaihtelevia päiviä

Julkaistu

Sateet väistyvät paraikaa kaakkoon ja sää on muuttumassa poutaisempaan suuntaan. Kolmen seuraavan päivän säätilanteissa ei oikeastaan ole suurta eroa. Suomi kuuluu heikkoon korkeapaineen selänteeseen, minkä ansiosta sää on monin paikoin aurinkoista. Erityisesti öisin sää on selkeää ja heikkotuulista ja lämpötila pääsee laskemaan rajusti. Esimerkiksi ensi yönä jossain Kainuun korvilla voi olla jopa parikymmentä astetta pakkasta ja monin paikoin etelämpänäkin pakkanen kiristyy yli 10 asteeseen. Kaikkein aurinkoisinta on aamupäivisin, jolloin aurinko pääsee hetken paistamaan selkeältä taivaalta ja nostaa lämpötilaa nopeasti. Päivälämpötila onkin lähes koko maassa nollassa tai vähän suojan puolella.

Päivällä taivaalle kehittyy kumpupilviä, joista osa kehittyy aina kuurosadepilviksi asti. Lumi- ja räntäkuuroja tulee pääsiäispyhien aikana kaikkein suurimmalla todennäköisyydellä Länsi-Suomessa – ei kuitenkaan aivan rannikolla, jossa on selkeää. Suuri osa pilvestä kuitenkin lauttaantuu, mikä tekee iltapäivistä monin paikoin pilvisiä.

Tuskinpa kukaan pistää kevään tuloa enää pahakseen tässä vaiheessa: voin ilokseni ja teidän iloksenne kertoa, että kun arki alkaa, sääkin alkaa lämmetä. Seuraavan viikon lopulla mittarissa on 5-10 astetta korkeampia lukemia kuin nyt!

2 vastausta artikkeliin “Pääsiäinen: kylmiä öitä, vaihtelevia päiviä”

  1. On se ihanaa, kun kevät tulee! :)
    Kiitos piristävistä lämpötiloista ja selkeästä säästä Liisa Rintaniemi! :)

  2. Ennen vanhaan meterologeilla oli tapana ennustaa hyviä heinäpoutia. Nykyään ennustetaan hyviä ulkoilukelejä.

    Meterologien ei ehkä tarvitsisi ottaa ollenkaan kantaa onko ilma hyvä vai huono. Mikä on toiselle hyvä, on toiselle huono. Itse tykkään enemmän sateesta kuin seisovasta helteestä.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.