Talvinen pääsiäinen 2012

Julkaistu

Pääsiäisen säätä kuvaa hyvin sana ”talvinen”. Päivälämpötilat nousevat hädin tuskin plusasteille etelässä ja pohjoisessa on yleisesti pakkasta. Lumisateitakin tulee, vaikka suuri osa sateista on melko ohimeneviä kuuroja, joista ei suuria määriä uutta lunta kerry.

Loppuviikon voimakkain sadealue on liikkeellä pitkäperjantaina maan etelä- ja keskiosan yli kaakkoon. Uudellamaalla sataa vettä, muualla kertyy lunta muutama sentti. Lapissa kuitenkin on jo perjantaina monin paikoin aurinkoista. Lauantaina kuivaa ilmaa virtaa myös maan eteläosaan ja ilma kirkastuu.

Lauantai näyttäiskin pääsiäispyhien päivistä kaikkein suotuisimmalta noin sään puolesta, mutta tämäniltainen uusi yhdysvaltalainen laskelma tuo maan eteläosaan lisää lumipyryä!  On mahdollista, että lumisade jatkuu maan etelä- ja itäosassa vielä sunnuntainakin. Uusin Euroopan keskuksen ennuste ei sen sijaan tue tätä näkemystä, vaan sen mukaan lauantai olisi koko maassa aurinkoinen poutapäivä ja sunnuntaikin monin paikoin aurinkoinen.

Pääsiäisen säässä on siis vielä hiomista, joten palataan asiaan torstaina.

Blogimme täyttää muuten näinä päivinä vuoden. Ensimmäinen kirjoitus on päivätty 11.3.2011, mutta kaikkien luettavaksi blogi tuli hieman reilu vuosi sitten. ”Sään takaa” onkin saavuttanut mukavan kokoisen seuraajakunnan. Kiitokset teille lukijoille mukanaolosta ja osuvista kommenteistanne!

14 vastausta artikkeliin “Talvinen pääsiäinen 2012”

  1. Joo mitä itsekkin katsoin säätä tänä aamuna niin meille tänne Kajaaniin lupasi lumisateiden tulevan huomenna ja jatkuisi perjantaihin. Onneksi pääsiäis viikonloppuna olisi aivan selkeää ja ei tuulisi paljon. :)
    Rupesin vasta itsekkin lukemaan näitä blogeja silloin marraskuussa. Tykkäsin tosi paljon sitten näistä blogeista.

  2. Mikäköhän siinä on, kun nämä kevään lumisateet masentavat aina yhtä paljon… Tässähän oli melkoisen keväiset ilmat pari viikkoa takaperin ja aurinko lämmitti nurmikoita paljaaksi, mutta nyt…

    Ei tämä vaihtelevuus ilmojen osalta ole aina ollenkaan hyvä juttu.

    1. Minua taas ei masenna yhtään! Yleensä huhtikuun alkupuoli on rumaa aikaa pöly- ja kurakeleineen. Nyt kun maisemat ovat vitivalkoiset, kaikki näyttää jotenkin pirteämmältä varsinkin kun aurinko paistaa samaan aikaan. Kaduilla on tosin vähän loskaa, mutta se onkin ihan ok, että kaduilta lumi sulaa pois. Maastossa lumipeite sen sijaan suojaa vielä talvehtivia kasveja kireiltä yöpakkasilta.

      1. Hyvähän se on, jos itselleen pystyy perustelemaan kevään lumisateetkin noin. Itse en oikein millään innostu kurasta, kun välillä asfaltit ja pyörätiet olivat jo ihan kuivia. Osa vaikutti jo sulaneiltakin. No, näiden lumien sulamisvedet eivät sitten enää jää joka paikkaan.

  3. Kiitos hyvästä kansantajuisesta mutta silti tieteellisestä blogista. Kannattaa jatkaa.

  4. Hyvä on hiihtäjän hiihdellä täällä Jyväskylän seudulla, kun meteorologimme talvisia kelejä ennustelee. Tosin päästiinkin vasta hiihtourheilun pariin vasta tammikuun puolivälin jälkeen.

    Tervetuloa hiihtelemään pääsiäisenä Keski-Suomeen! Ladut ovat hyvässä kunnossa ja näillä näkymin niiden kunnosta huolehdittaneen pitkäänkin. Lunta ei tarvitse lähteä etsimään Lapista talvisiin ulkoilukarkeloihin:)

    Forecan sivulla oli lumen syvyys 43 cm eilen Jyväskylässä, mutta Jyväskylä-Jämsä-suunnassa paikkapaikoin on yli 50 cm nyt uuden 20 – 25 cm:n kertyneen lumikeroksen kanssa.

  5. Olitko se sinä, Liisa, joka julisti jo talven selän taittuneen ja kävikin näin onnettomasti että lunta tulee, niinkuin talvella tulee. Aika moni laittoi kesärenkaat liian aikaisin. Miksi teillä mainoskanavan meterologeilla on tällainen kummallinen tarve ennustaa aina todellista parempaa säätä?

    1. Tapsa, tuskinpa meillä sellaista tarvetta on. Talven selän taittumisella puolestaan tarkoitetaan, että pahin on ohi – ei sitä, etteikö hetkellistä takapakkia voisi tulla. Toivottavasti kukaan ei mennyt helmikuun puolella vaihtamaan talvirenkaita sen vuoksi, että kirjoitin talven selän taittuneen. Kovat pakkasethan menivät jo menojaan, sitä myös tuo sanonta taitaa haluta kertoa.

  6. No meillä on lunta Kajaanissa noin 62- 65- 83 cm. Vähän hankala sanoa kuinka paljon lunta on tarkalleen ottaen, kun ei näy lumensyvyys kartan alta kaupunkeja. :)

  7. Älä Allu moiti Liisaa. Ei talven selän taittuminen sitä tarkoita etteikö lunta voisi tulla. Tarkoittaa sitä että kovimmat pyry- ja pakkasjaksot ovat takanapäin.

    1. En ole kyllä moittinutkaan! Sanon vaan, että meillä on lunta tarpeeksi. :)

      1. Sori, tarkoitin edellistä kommentoijaa.

        1. Aa, okei. Näitä väärinkäsityksiä sattuu. :)

  8. Onnittelut vuosipäivän johdosta, ja paljon kiitoksia mielenkiintoisistä ja opettavaisistä kirjoituksistä, erityisesti siitä että kirjoitatte kaikkille sään ilmiöistä kiinnostuneille sopivasti ymmärrettävästi !! :)

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.