Nyt eletään vuodenajan vaihtumisen aikaa – syksy on hitaasti taittumassa talveen.
Meiltä meteorologeilta kysytään usein, milloin terminen talvi alkaa; tieto haluttaisiin mieluiten täsmällisenä, päivämäärän ja kellonajan kera. Niin kuin kyselijöille haluaisimmekin antaa vastauksia, asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Miksi?
Talvinen sää Helsingin edustalla (kuva: Joanna Rinne)
Termisen talven määritelmä
Talven ajatellaan alkavan, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi nollan alapuolelle. Kuten meille kaikille Suomessa asuville on tuttua, lämpötila ei käyttäydy kauniisti ja suoraviivaisesti vuoden edetessä, vaan heiluu lämpimän ja kylmän välillä kuin mikäkin. Joskus, lähinnä säätyypin muuttuessa, jopa 20-30 Celsiusasteen ero lämpötilassa vaikkapa puolen vuorokauden sisällä on täysin mahdollinen. Millä saadaan bongattua tuo keskilämpötilan putoaminen nollan alle, kun lämpötilat vaihtelevat niin paljon?
Nykyään terminen vuodenaika lasketaan Ilmatieteen laitoksella lämpösummasta. Heidän sivuillaan esitetään asia näin: ”talvi alkaa seuraavasta päivästä, kun syyskuun alusta laskettujen vuorokauden keskilämpötilojen summa on saavuttanut suurimman arvonsa”. Termisen vuodenajan vaihtumisesta ei ilmoiteta heti muutoksen tapahduttua, vaan lämpötilan kehittymistä pitää seurata jonkin aikaa: tieto termisen talven alkamisesta tulee vasta kahden viikon päästä itse tapahtumasta.
Termisen talven tilastoja
Terminen talvi on Suomessa pisin vuodenaika. Suomi on pohjois-etelä-suunnassa pitkä maa, joten maan eteläosan ja maan pohjoisosan talvien pituudessa on huima ero. Lounaisrannikolla ja Ahvenanmaalla talvi kesti vertailukautena 1981-2010 keskimäärin alle 110 vuorokautta, kun taas Pohjois-Lapissa samana aikana talven pituus oli keskimäärin yli 190 vuorokautta. Talven keskimääräisessä pituudessa oli siis huima lähes kolmen kuukauden ero!
Mittaushistorian aikana varhaisimmillaan talvi on alkanut jo 15.9., tämä tapahtui Inarissa vuonna 1961. Samalta talvelta löytyy myös talven pituusennätys, tuo talvi kesti Sodankylässä ja Inarissa 230 vuorokautta.
Milloin terminen talvi alkaa keskimäärin? Katsotaanpa kuvaa:
Termisen talven alku keskimäärin 1981-2010 (kuva: Foreca, tiedot: Ilmatieteen laitos)
Tämän hetken tiedon mukaan tämän vuoden terminen talvi on edennyt melko lähelle vertailukauden keskiarvon mukaan maan pohjoisosassa, paikoin jopa vähän sen edellä. Etelämpänä eteneminen on pysähtynyt ja keskiarvosta on jääty vähän jälkeen; vielä ei tiedetä, koska terminen talvi alkaa maan etelä- ja keskiosassa.
Kuukausiennusteen mukaan meille on virtaamassa ensi viikolla väliaikaisesti kylmempää ilmaa. Saa nähdä, vauhdittaako se termisen talven etenemistä. Kumpaa sinä suosisit, hitaasti ja rauhallisesti etenevää (tai jopa väliin jäävää) talvea vai selvää kylmää vuodenaikaa?
Talvinen päivä Suomenlinnassa (kuva: Joanna Rinne)
Marraskuu lienee monen suomalaisen inhokkikuukausi: märkää, tuulista, harmaata, vähän päivänvaloa ja erityisesti etelässä lumen puute saa harmauden tuntumaan normaaliakin intensiivisemmältä. Marraskuun suomenkielinen nimikin viittaa kuolemaan: routaisessa maassa kuolevia ruohovartisia kasveja kutsutaan martaiksi.
Sijaintimme 60. leveyspiirin pohjoispuolella Atlantin läheisyydessä ei ole kovinkaan mairittelevaa tähän aikaan vuodesta, sillä päivänvaloa on vähän ja vilkas matalapainetoiminta pitää päivät pilvisinä ja harmaina, jolloin päivänvalon vähäisyys korostuu entisestään. Tilastojen valossa vähiten valoa lankeaa joulukuussa, mutta tuovatko joulu ja uusivuosi ainakin henkistä valovoimaa keskelle vuoden pimeintä aikaa – onko marraskuu mielestäsi vuoden ankein kuukausi?
Kaamos alkaa Lapissa
Etelässä päivänvalo lyhenee marraskuun aikana kahdella tunnilla, jolloin esimerkiksi Helsingissä päivän pituus lyhenee alkukuun reilusta kahdeksasta loppukuun reiluun kuuteen tuntiin. Utsjoella kaamos alkaa sitä vastoin 26. marraskuuta kestäen tammikuun loppuun saakka.
Aurinko laskemassa 6.11.2017. Kuva: Matti Hietala
Ensilumi etelään, pysyvä lumipeite maan keskiosaan
Marraskuun puolivälissä ensilumi sataa tilastojen valossa myös etelärannikolle, tosin tänä vuonna ensilumi saatiin harvinaisen aikaisin jo lokakuun puolella. Tyypillisesti maan keskiosassa pysyvä lumipeite saadaan Pohjanmaan rannikkoja lukuun ottamatta marraskuun loppupuoleen mennessä, mutta eteläisimmässä Suomessa vasta joulukuun loppupuoliskolla. Etelä- ja lounaisrannikolla marraskuu on vuoden toiseksi sateisin kuukausi: lämmin Itämeri antaa lisäenergiaa sateille ja voimistaa niitä merialueiden ja rannikoiden tuntumassa. Idästä tulevien kylmien ilmamassojen yhteydessä etelärannikon tuntumassa voimakkaatkin lumipyryt ovat mahdollisia, mutta lumi harvoin jää pysyvästi maahan.
Lunta rantakalliolla Lohtajalla 2.11.2017. Kuva: Matti Hietala
Terminen talvi alkaa etelässäkin
Marraskuun aikana terminen talvi alkaa maan etelä- ja keskiosassakin, tosin 2000-luvulla termisen talven alkaminen on usein viivästynyt. Termisen talven alkaminen tarkoittaa lämpötilan laskemista pysyvästi nollan alapuolelle. Vuosien välinen vaihtelu on tähän aikaan vuodesta suurta, sillä säätyyppimme määräytyy sen perusteella, kuulummeko karkeasti ottaen idän korkeapaineen vai lännen matalapaineiden vaikutuspiiriin. Marraskuussa kaikki on mahdollista yli 10 asteen lämpötiloista paukkupakkasiin ja lumipyryihin.
Jäitä Jyväskylän Palokkajärven rannalla 7.11.2017. Kuva: Maarit Siitonen
Tämä lokakuu ei pettänyt, sateita riitti pientä vaille ennätyksen rikkomiseen asti. Katsotaanpa, mitä kuukauden aikana tapahtui säässä.
Suursäätila (meteorologien käyttämä sana sille, millä tavalla matala- ja korkeapaineet käyttäytyivät koko Euroopan mittakaavassa) suosi Suomessa sateita. Liikkuvien matalapaineiden, samalla niihin liittyvien sadealueiden, reitti kulki Suomen yli lähes koko kuun ajan – maamme yli liikkui sadealue toisensa jälkeen ja koko maan mittakaavassa meillä oli vain yksi useamman päivän mittainen lähes sateeton jakso: n. 20.-25.10. Tuolloin Suomen ylle vahvistui viileää ilmaa tuonut korkeapaine. Loppukuuksi sateet palasivatkin rytinällä, etelässäkin saatiin ensilumi.
Vaasassa talvi yllätti puut (Kuva: Matti Hietala)
Lämpötila
Yleisesti lokakuu oli lämpötilaltaan aluksi pitkään lähellä keskimääräistä, mutta kuun loppupuolen korkeapaineen yhteydessä muuttui keskimääräistä kylmemmäksi lähes koko maassa; ainoastaan Pohjois-Lapissa viileneminen keskiarvoon nähden ei näkynyt yhtä selkeästi kuin muussa Suomessa.
16. lokakuuta lämpötiloissa nähtiin selvä lämpimän ilman piikki, kun meillä käväisi lämmintä ilmamassaa, jota Föhn-tuuli lämmitti entisestään; aurinko vielä paistoi. Tuolloin lämpötila käväisi Ahvenanmaan Jomalassa peräti lukemassa 16,6ºC, Turussakin lämpötila nousi yli 15 asteen ja suuressa osassa maan etelä- ja keskiosaa +10ºC yläpuolelle. Lämpöpiikin yhteydessä ei kuitenkaan hätyytelty ennätyksiä, sillä korkein lokakuussa mitattu lämpötila löytyy vuodelta 1985, jolloin Helsingin Malmin lentoasemalla mitattiin lukema +19,4ºC.
Viileän ilman yhteydessä ei myöskään rikkoutunut ennätyksiä, mutta kuun kylmin lämpötila, -23,5ºC, mitattiin vain 20 minuuttia ennen kuun vaihtumista Sallan Naruskan asemalla. Lämpötila jatkoi vielä laskemistaan -24,5ºC asti, mutta kuun vaihtumisen takia tuo yön kylmin lukema hyppäsi marraskuun tilastojen puolelle.
Ilmatieteen laitoksen mukaan terminen talvi alkoi lokakuun aikana suuressa osassa maan pohjoisosaa.
Sade ja tuuli
Lokakuu oli hyvin sateinen. Suurin sademäärä mitattiin Espoon Nuuksiossa, jossa koko kuun lukemaksi tuli huima 226,5 mm. Ennätys jäi karvan päähän; edellinen ennätys, 228,1 mm, mitattiin Vihdin Hiiskulassa vuonna 2006. Espoosta en löytänyt äkkiseltään tilastoja, mutta Helsinki-Vantaan lentoasemalla tuli lokakuun aikana tilastokaudella 1981-2010 vettä keskimäärin 73 mm. Tässä kuussa sadetta tuli kolmen lokakuun edestä!
Runsaat vesisateet aiheuttivat tulvia maan eteläosassa (Kuva: Markus Mäntykannas)
Ensilumi satoi aivan etelässäkin 25.-26.10. Nyt voidaan hyvällä omallatunnolla puhua lumimyrskystä, saman matalapaineen yhteydessä mitattiin lounaisilla merialueilla myrskylukemia useammalla asemalla. (Videon otin 25.10.2017 Hangon Tulliniemessä)
Lokakuussa Suomen yli kulkivat hurrikaani Ophelian rippeet, sen yhteydessä meille(kin) kulkeutui Espanjan ja Portugalin metsäpalojen pienhiukkasia sekä Saharan pölyä. Aurinko värjäytyi taivaalla huomiota herättävän punaiseksi 17. lokakuuta.
Punainen aurinko 17. lokakuuta 2017 Espoossa. (Kuva: Foreca)
Kuukausiennusteen mukaan marraskuusta olisi tulossa keskimääräistä lauhempi. Kuukausiennusteet saattavat välillä muuttua matkan varrella, joten jäämme seuraamaan talven lähestymistä jännityksellä ja kiinnostuksella!
Taas on se aika vuodesta! Kelloja siirretään 29. lokakuuta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tunnilla taaksepäin.
Lapsena siirtäminen oli yksinkertaista – piti käydä systemaattisesti asunnon jokainen kello läpi ja suorittaa aikamuutos. Nykyään ainakin minun asunnossani puolet laitteista on fiksuja ja puolet ei – tuona sunnuntaiaamuna pitää aamupöpperössä hetki ihmetellä, mitkä välineistä ovat kääntyneet omatoimisesti talviaikaan ja mitkä odottavat kääntäjää.
Monet kokevat ”mini jet lagin” turhana ja stressaavana, toisille taas muutos on tervetullut. Mutta miksi kelloja oikein siirrellään? Kurkataanpa historiaan.
Kellojen siirtämisen historia
Kesäaika-talviaika-järjestelmää ehdotti ensimmäisenä uusseelantilainen George Hudson, joka keräsi vapaa-ajallaan hyönteisiä ja siksi kaipasi työajan perään enemmän valoisaa aikaa. Hän ehdotti vuonna 1895 Wellington Philosophical Societylle kahden tunnin kellonsiirtoa keväisin ja syksyisin.
Täysin toisaalla ja uusseelantilaisesta ehdotuksesta tietämättä englantilainen William Willett sai vuonna 1905 ajatuksen kellojen siirtämisestä harmitellessaan aamuratsastuksella sitä, että lontoolaiset nukkuivat niin suuren osan päivästä. Hänen kerrotaan kaivanneen myös iltaisiin golf-sessioihin lisää pituutta. Kaksi vuotta myöhemmin hän esitti ratkaisuksi kesäaika-talviaika-järjestelmää.
Kumpikaan näistä henkilöistä ei saanut ajatustaan heti läpi, vaikka lobbasivat sitä ahkerasti. Todellisuudessa järjestelmään siirryttiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1916 Saksassa ja Itävalta-Unkarissa – ensimmäisen maailmansodan aikana oli syytä säännöstellä hiilenkäyttöä ja iltaisen päivänvaloajan pidentäminen kesäaikaan oli siihen oiva keino.
Sodan jälkeen käytäntö unohdettiin joksikin aikaa, mutta otettiin uudelleen käyttöön useammassa eri paikassa tulevina vuosikymmeninä, erityisesti toisen maailmansodan aikana. Vuoden 1970 energiakriisin seurauksena siitä tuli lopulta yleinen käytäntö etenkin Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.
Kellojen siirtämisen perustelut
Kellojen siirtämisen puoltajat perustelevat siirtoa sillä, että kun kesäksi kelloja siirretään tunnilla eteenpäin, perinteisen toimistoaikaisen työpäivän jälkeen jää tunnin verran enemmän valoisaa aikaa vapaa-ajalle kuin sitä jäisi ilman siirtoa. Toki kolikon kääntöpuoli on, että kesäaikaan siirryttäessä myös auringonnousu lykkääntyy tunnilla.
Näin korkeilla leveysasteilla vuodenaikaisvaihtelu auringon nousu- ja laskuajoissa on niin suurta, että meillä tuo alkuperäisten perustelujen mukainen hyöty ilmenee heikommin kuin esimerkiksi Välimeren seudulla tai vielä lähempänä päiväntasaajaa. Itse ainakaan en koe valtavaa eroa siinä, laskeeko aurinko iltakymmeneltä vai yhdeltätoista – toisaalta, jos asuisin maassa, jossa auringonnousu- ja laskuajat eivät heitä kuin pari tuntia suuntaan tai toiseen kesän ja talven välillä, tuo yhden tunnin lisäys työajan jälkeisessä valoisassa ajassa saattaisi hyvinkin vaikuttaa merkittävästi vapaa-ajan vireystasoon.
Suomessa pimeä puolisko vuodesta on valosta nauttivalle ihmiselle raskas, keinovaloa tarvitaan apuvälineeksi. Syysaikaan siirtyminen toisaalta antaa mahdollisuuden nukkua aamulla pidempään (itseni kaltaisille aamu-unisille ihanaa!), toisaalta hyvin pian toimistoaikaisista töistä lähdetään jo ulos pimeyteen. Meillä toimistolla on onneksi isot ikkunat, mutta erityisesti käy sääliksi niitä, joiden työpiste sijaitsee päivänvalon ulottumattomissa – päivänvaloa ei välttämättä pääse näkemään kuin viikonloppuisin!
Onko sinun mielestäsi kesäaika-talviaika-vaihtelussa Suomessa (tai ylipäänsä) järkeä, vai pitäisikö siitä luopua kokonaan?
Syksyn ensimmäinen lumipyry uhkaa maan etelä- ja länsiosaa keskiviikkoillasta perjantaiyöhön yltävällä ajanjaksolla. Lunta voi enimmillään kertyä sisämaahan yli 15 cm, mikäli tämänhetkinen ennuste toteutuu. Ennusteeseen liittyy vielä kuitenkin epävarmuuksia, tarkastellaan niitä tässä.
Lähipäivien synoptinen tilanne
Atlantilla olevasta laajasta matalapaineen alueesta on erkanemassa keskiviikkona matalapaineen osakeskus, joka liikkuu Etelä-Ruotsin yli kohti Baltiaa. Varsinaisen osakeskuksen etupuolella Suomea lähestyy keskiviikkona Ruotsista vanha rintamarakenne, jonka matalapaineen osakeskuksen yhteyteen syntyvä uusi sadealue ja rintama ajavat kiinni. Suomeen saapuva sadealue voimistuu keskiviikkoillan ja torstaiyön kuluessa ja samalla etelänpuoleinen tuuli voimistuu selvästi, kun matalapaineen osakeskus puskee kohti Venäjän korkeapainetta ja kylmempää ilmamassaa. Pohjoisella Itämerellä tuuli voi yltyä myrskylukemiin. Osakeskus heikkenee nopeasti torstain aikana Baltian yllä ja siihen liittyvän okluusiorintaman sateet jäävät pyörimään maan etelä- ja keskiosan ylle koko torstain ajaksi, joten lumikertymä voi paikoin kasvaa suureksi.
Sadealue saapuu keskiviikkoillaksi
Sadealue on levittäytymässä lounais- ja länsirannikolle myöhään keskiviikkoiltapäivästä, jolloin myös tuulet ovat voimakkaammillaan. Lounaisrannikkoa lukuun ottamatta sateiden olomuoto näyttää olevan yksinomaan lunta, joten lumipyry alkaa kovan tuulen saattelemana lännessä jo aikaisin keskiviikkoiltana. Pääkaupunkiseudulle ja esimerkiksi Tampereelle lumisade näyttäisi yltävän myöhään keskiviikkoiltana. Torstain aikana sateet heikkenevät vähitellen ja siirtyvät kohti Baltiaa. Sadealueen jälkipuolella sää pakastuu ja tienpinnat jäätyvät, joten ajokeli on laajalti huono valtaosassa Etelä- ja Keski-Suomea torstain ja perjantain ajan.
Epävarmuustekijät: sadealueen lopullinen reitti, ilman lämpötila ja lumikertymän suuruus
Aikaisemmat malliajot ovat tuoneet lumisateen pääosin vain läntisen Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan ylle, mutta uusimmat mallit ajavat sadealueen huomattavasti idemmäs. Sadealueen edellä on kylmää ja kuivaa ilmamassaa, mikä muuttaa sateen olomuodon Suomen puolella nopeasti lumeksi. On selvää, että tämä skenaario tuo sisämaahan useita senttejä lunta, mutta lounais- ja etelärannikolla lumikertymän suuruus on vielä epävarma. Voi nimittäin olla, että lämpimältä mereltä puhaltava tuuli pitää rannikkokaistaleen reilusti plussan puolella, jolloin valtaosa lumesta sulaa maahan pudotessaan. Osa malleista pitää ilman ja maanpinnan lämpötilan plussan puolella osin myös sisämaassa, mikä pienentäisi maahan jäävän lumen osuutta. Ennustettu lumikertymä ei välttämättä vastaa siis todellisuutta: ennustetusta yli 15 sentin lumikertymästä maahan jää todennäköisesti pienempi osuus, rannikoilla huomattavasti pienempi, mikäli meren lämmittävä vaikutus otetaan huomioon.
Joka tapauksessa keskiviikkoillasta perjantaihin on maan etelä- ja keskiosassa syytä varautua paikoin jopa erittäin huonoon ajokeliin, eikä kesärenkailla ole menemistä liikenteeseen. Mahdollinen lumipeite jää kuitenkin lyhytkestoiseksi, sillä jo lauantain aikana lämpötila kohoaa reilusti plussan puolelle ja odotettavissa on vesisateita.
Ennustettu lumikertymä perjantaiyöhön mennessä ECMWF-mallin perusteella.
Lokakuun poikkeuksellisen runsaat sateet eteläisessä Suomessa ovat nostaneet vesistöjen pintoja. Useimmissa ojissa sekä puroissa maaperän imukapasiteetti on jo täynnä, enempää vettä ei enää kaivattaisi. Turun moottoritie ja Espoon Löfkullangolfkenttä ovat kärsineet ylimääräisestä vedestä, eikä tulvimisen odoteta helpottavan vielä ainakaan seuraavaan viikkoon, vaikka sademäärät ovat laskemaan päin. Eniten vettä on lokakuun 13. päivään mennessä kertynyt Espoon Nuuksion mittausasemalla, jossa on satanut 164 mm, mikä on jo yli kaksinkertainen sademäärä lokakuun normaaliin sademäärään nähden.
Foreca kävi paikan päällä analysoimassa ja kuvaamassa tulvapaikkaa.
Tulvaherkät alueet Suomessa
Tyypillisimmin Suomessa laajamittaisempia tulvia on 1900-luvulla havaittu kevään sulamisvesien yhteydessä, esimerkiksi vuosina 2000 ja 1984. Tällöin runsaslumisten talvien jälkeen äkillinen kevään käynnistyminen on aiheuttanut nopean sulamisen ja lisäksi kevään vesisateet ovat mahdollisesti vauhdittaneet sulamisprosessia. Kesätulvista mainitsemisen arvoinen on rankkasateiden seurauksena syntynyt Vantaanjoen tulva vuonna 2004 ja Suomenlahden tulviminen pääkaupunkiseudulle vuonna 2005. Tulvia on toki esiintynyt meillä pienimuotoisempina syksyisin ja talvisinkin, joskin talvitulvat meillä toistaiseksi ovat olleet maltillisempia.
Poria ja Rovaniemeä on pidetty Suomen tulvaherkimpinä alueina vesistön tulvimispotentiaalista johtuen. Sitä vastoin meriveden kohoamisesta johtuvia tulvaherkkiä alueita löytyy Helsingin, Turun ja Kymenlaakson rannikkoalueilta. Pohjanmaata ja Lapin jokilaaksoja on sen sijaan pidetty kevättulville otollisina alueina. Rankkasadetulvien aiheuttamia tulvimisalueita ei tässä ole otettu huomioon, sillä äkillisen rankkasateen aiheuttama tulva on periaatteessa mahdollinen millä alueella tahansa, jos vettä kertyy lyhyessä ajassa suuri määrä.
Suomen tulvariskialueet (kuva: Foreca / Joanna Rinne, lähde: Tulvakeskus)
Tulvien yleistymiseen syytä varautua tulevaisuudessa kaikkina vuodenaikoina
Suomessa tulvien todennäköisyys on EU-maiden alhaisin tällä hetkellä, mutta ilmastonmuutoksen yhtenä haittapuolena on tulvariskin kohoaminen. Eri vuodenaikoina tapahtuvat muutokset ilmasto-oloissa, kuten keskimääräisessä sadannassa ja lämpötiloissa, altistavat Suomen tulevaisuudessa herkemmin tulvimiselle. Runsaan sadannan aiheuttamien tulvien lisäksi myös merenpinnan noususta aiheutuvien tulvien riski on syytä ottaa tosissaan. Ilmastonmuutos voi vaikuttaa tulvimiseen seuraavalla tavalla eri vuodenaikoina.
Talvitulvat
Erityisesti Suomen talvien on ennustettu tulevaisuudessa lämpenevän, joidenkin ilmastomallien mukaan jopa viidellä asteella vuosisadan loppuun mennessä. Jo muutamankin asteen lämpeneminen aiheuttaa sen, että yhä suurempi osuus talvisateistamme tulee vetenä erityisesti maan etelä- ja keskiosassa, jolloin sekä lumipeitekauden pituus että keskimääräinen lumensyys vähenevät. Sitä vastoin pohjoisessa lumipeitteen määrä saattaa talvisateiden lisääntyessä jopa kasvaa sydäntalvella, mutta lumikauden pituus lyhenee. Talvitulvat voivat tulevaisuudessa lisääntyä suuremman talvisadannan, jokien virtaamien ja järvien vedenkorkeuksien kasvaessa. Lämpenevien talvien vuoksi Suomen talvisademäärän on arveltu kasvavan, ja erityisesti etelässä runsaat vesisateet voivat laukaista ennennäkemättömiä talvitulvia, sillä talvisin haihtuminen ja maaperän imukapasiteetti ovat varsin alhaisia. Lisäksi etelä- ja lounaisrannikolla on otettava huomioon meritulvien todennäköisyyden kasvaminen, joka vuosisadan puoliväliin mennessä tuplaantuu nykyisestä.
Kevättulvat
Kevättulvat saattavat yleistyä ja pahentua maan pohjoisosassa talvisadannan ja keskitalven aikaisen suuremman lumensyvyyden vuoksi. Erityisesti Rovaniemen seutu ja mahdollisesti muut tulville alttiit alueet, kuten Torniojoki, Paatsjoki ja Kemijoki saattavat kokea suurempia kevättulvia. Tulvien ajankohta todennäköisesti myös aikaistuu. Sitä vastoin etelässä ja osin myös Pohjanmaalla kevättulvat saattavat vähentyä, sillä lumipeitteen määrä talviaikana pienenee ja kevään tulo aikaistuu. Tämä pienentää lumen sulamisesta aiheutuvia virtaamia erityisesti maan etelä- ja keskiosassa. Etelässä kevätsademäärät saattavat erityisesti loppukevään osalta vähentyä vuosisadan edetessä.
Kesätulvat
Merkittävimpänä kesätulvien aiheuttajana ovat paikalliset rankkasateet. Taajamatulvia on meillä jo tyypillisesti lähes joka kesä esiintynyt rankkojen kuurosateiden yhteydessä jossain päin maata ja tulevaisuudessa vastaavanlaista paikallista tulvimista tulee myös esiintymään. Kesän sademäärien on ennustettu kasvavan jonkin verran maan pohjoisosassa ja etelämpänä pysyvän kuta kuinkin ennallaan. Mitä enemmän kesän keskilämpötila kohoaa, sitä voimakkaampia ovat kesän sade- ja ukkoskuurot. Lämpö mahdollistaa ilmakehän suuremman vesihöyrypitoisuuden ja sitä kautta voimakkaammat sateet. Vettä voi siis kerralla sataa entistäkin enemmän lyhyen ajan sisään, jolloin kaupunkien viemärit eivät ehdi imemään kaikkea vesimäärää kerralla ja paikallinen tulviminen voi olla merkittävää.
Syystulvat
Tämän lokakuun kaltaiset runsaat sateet voivat aiheuttaa syystulvia muuallakin maassa. Todennäköisimpiä ne ovat aikaisemmin olleet maan etelä- ja lounaisosassa, missä syyssademäärät ovat muuta maata korkeammat, mutta tulevaisuudessa syksyn sademäärä kohonnee muuallakin maassa. Syysmyrskyjen yhteydessä merenpinta voi nousta yli metrillä, ja globaali merenpintojen nousu ja lämpölaajeneminen tulee näkymään myös Itämerellä. Onneksi Suomessa tulvien torjunta on rakentamisessa otettu hyvin huomioon, mutta tilanne on valitettavasti täysin toinen useimmissa tropiikin kehitysmaissa.
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
