Keväisen lämmön ja auringonpaisteen myötä luontomme heräilee asteittain. Kevään etenemisen kääntöpuolena on kuitenkin siitepöly, joka saattaa aiheuttaa herkimmille oireita jo helmi-maaliskuun vaihteessa.
Suomen siitepölykausi alkaa toisinaan jo helmikuun loppupuolella, jolloin suotuisissa olosuhteissa maahamme ajelehtii kaukokulkeutumina lepän siitepölyä etelämpää Euroopasta. Leppä aloittaa yleensä kukintansa Etelä-Suomessa maaliskuun puolella, pohjoisempana huhtikuun aikana. Tänä vuonna lepän siitepölyhuippu näyttäisi maan etelä- ja keskiosassa ajoittuvan huhtikuun alkuun. Akuutein lepän siitepölykausi kestää muutaman viikon. Yleensä lepän kukintojen aikoihin ilmassa alkaa olla pähkinäpensaankin siitepölyä, mutta tiettävästi se aiheuttaa oireita harvemmille.
Siitepölyoireiden kannalta toukokuu on Suomessa tyypillisesti hankalin kuukausi. Tällöin kukkii koivu. Sen kukinta saattaa alkaa jo huhtikuun puolella, mutta on yleensä huipussaan maan etelä- ja keskiosassa toukokuun alku- ja keskipuolella, pohjoisempana vasta touko-kesäkuun vaihteessa. Koivun siitepölyn aiheuttamia oireita ovat mm. nuha, tukkoisuus, kutina, aivastelu, yskä ja silmien punoitus. Koivuallergia saattaa aiheuttaa myös mm. ihottumaa tai väsymystä.
Koivun kukintojen jälkeen koittaa yleensä muutaman viikon ”helpompi” ajanjakso, kunnes taas kesäkuun puolella alkaa heinien kukinta. Se on huipussaan maan etelä- ja keskiosassa kesä-heinäkuun vaihteessa, pohjoisempana siitepölymäärät ovat yleensä vähäisempiä ja keskittyvät enemmän heinäkuun puolelle.
Siitepölykausi jatkuu vielä elokuulle, jolloin kukkii pujo. Tämän kasvin siitepölykausi on usein lyhyt ja ajoittuu heinä-elokuun vaihteeseen. Pohjoisimmassa Suomessa pujoa ei juurikaan kasva, joten esimerkiksi Keski- ja Pohjois-Lapin osalta siitepölykausi päättyy jo heinäkuun aikana.
Siitepölypitoisuudet nousevat suurimmiksi aurinkoisella ja lämpimällä säällä, jolloin kukinnat voimistuvat. Mikäli aurinkoiseen säätilaan liittyy tuuli, levittää tämä yhdistelmä tehokkaasti siitepölyä ja pitoisuudet voivat nousta huipputasolle. Siitepölypitoisuuksien piikki ajoittuu tyypillisesti iltapäivälle, kun taas öisin ja aamuisin siitepölyä on vähemmän ilmassa. Kostea ja sateinen sää sitoo itseensä ilman epäpuhtauksia ja siitepölyä, jolloin siitepölyallergikoilla oireetkin tilapäisesti helpottuvat.
Siitepölytilannetta ja -ennustetta kannattaa seurata Forecan sivuilta!
Siitepölytiedot: Turun yliopiston Aerobiologian yksikkö
Huhtikuussa elämme suurta muutosten aikaa ja kevät ottaa suuria harppauksia. Aurinko lämmittää kuun puolivälin jälkeen jo samalla teholla kuin elokuussa. Kevään etenemistä saattavat kuitenkin vielä hidastuttaa pohjoiset kylmänpurkaukset, kylmä Itämeri ja hitaasti lämpenevä ilmakehä. Keskiviikkona eteläisin Suomi saa maistiaisia Etelä- ja Keski-Euroopan lämpöaallosta.
Lämpöä Etelä-Euroopasta
Tänään Välimereltä lähtöisin oleva lämmin pulssi ylsi jo Etelä-Baltiaan ja -Ruotsiin saakka nostaen lämpötilan mm. Etelä-Ruotsissa ensimmäistä kertaa tänä vuonna yli 20 asteen. Myös Latviassa käväistiin 20 asteessa.
Ti 5.4.2016 Keski-Euroopassa mitattiin jo kesäisiä lukemia. Ruotsissa rikottiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna 20 asteen rajapyykki. /kuva Markus M. & MTV Uutiset
Polaarisen ja keskileveysasteiden ilmamassojen väliselle rajavyöhykkeelle on suihkuvirtausvyöhykkeelle syntymässä keskiviikon aikana vuodenaikaan nähden melko syvä pintamatala, joka puskee hyvin lämpimän ja kostean ilmamassan kielekkeen osittain Suomenkin ylle. Lämpimin ilmamassa saapuu eteläiseen ja kaakkoiseen Suomeen keskiviikkoiltapäiväksi. Suotuisissa olosuhteissa tähän aikaan vuodesta olisi edellytyksiä sisämaassa mitata jo 17-18 asteen lukemia, mutta huomenna lämpötilan kohoamista rajoittaa merkittävästi melko voimakas, kylmän Suomenlahden yli puhaltava tuuli ja runsas pilvisyys. Aurinkoisemmilla alueilla ylletään kuitenkin parhaimmillaan 12-14 asteeseen. Suomenlahden eteläpuolella aurinko saattaa ehtiä lämmittämään paremmin ja lämpötila kohonnee parhaimmillaan Virossa jopa lähelle 20 astetta.
Suomi on kuitenkin pitkä maa – siinä, missä eteläinen Suomi saa tuulahduksen Etelä-Euroopan lämmöstä, saa Lappi vielä myöhemmin keskiviikkona ja torstaiyönä kunnon lumi- ja räntäsateita.
Keskiviikkona lämmin syöttyövirtaus saapuu Suomeen Välimereltä saakka. Itäisessä Euroopassa ja Balkanilla mitataan monin paikoin kesäisiä lukemia. / kuva Markus M. & MTV Uutiset
Ukkoskausi käynnistyy vähitellen
Kevään eteneminen tietää vähitellen ukkoskauden alkamista. Torstaina Etelä-Ruotsin ylle parkkeeraava ylämatala ja sen myötä kylmenevä yläilmakehä luovat tarpeeksi epästabiilin tilanteen, jolloin useampiakin ukkoskuurosoluja voi syntyä Ruotsin ylle. Osa kuuroista voi lounaisvirtauksen mukana ajautua Suomeen, mutta ukkoset taitavat hiipua pois. Yksittäiset ukkoset yleistyvät huhtikuun aikana mantereen puolella vähitellen auringon lämmittävän vaikutuksen kasvaessa. Tämän myötä epästabiilissa tilanteessa pilvet jaksavat kasvaa korkeutta ja taivaalla alkaakin näkyä kevään edetessä yhä enemmän kukkakaalimaisia kuuropilviä.
Lämpö kärkkyy Suomen eteläpuolella jatkossakin
Suursäätilassa trendi näyttäisi lähitulevaisuudessa olevan se, että lämpimän ilman pulsseja suuntautuu useampiakin Suomen eteläpuolitse kohti itäkoillista. Eteläinen Suomi on hyvin lähellä kesäisiä ilmamassoja ja lämpötiloja, mutta todennäköisempää on se, että lämpimin ilma jää eteläpuolellemme ja kevät etenee maltillisesti. Maan etelä- ja keskiosassa loppuviikko on kuitenkin useita asteita tavanomaista lämpimämpi, ja sunnuntaina tai viikonvaihteessa voidaan yltää laajemminkin 10-15 asteen lukemiin. Pidemmän ajan ennusteissa ei ole viitteitä takatalvesta, joten kevät kyllä etenee huhtikuussa.
Kuva 3: Lähitulevaisuuden suursäätila Euroopassa. Kesäinen lämpö suuntautuu Välimereltä kohti koillista juuri ja juuri Suomen rajojen eteläpuolelta. Keväisellä puolella sää on vaihtelevaa ja ajoittain sateista. Takatalvi ei näyttäisi uhkaavan Suomea. / kuva Markus M. & MTV Uutiset
Jos katsominen käy kalenteriin, on meillä ensimmäinen kevätkuukausi jo hyvässä vauhdissa. Meteorologisessa mielessä terminen kevät alkaa tyypillisesti Etelä-Suomessa maaliskuun lopulla ja muualla maassa huhtikuun aikana.
Useilla työpaikoilla kevään saapuminen tarkoittaa kesälomaviikkojen suunnittelua ja lukkoonlyömistä. Suomalaisten suosituimmaksi lomakuukaudeksi on vakiintunut heinäkuu, kun taas eteläisempi Eurooppa lomailee elokuussa. Säiden puolesta täydellisten lomaviikkojen suunnittelu on leveyspiirillämme melkoista hakuammuntaa ja tuuripeliä. Eipä ollut meteorologeillakaan sisäpiirin tietoa idyllisistä lomasäistä, jos muistellaan viime kesää, jolloin aurinko ja lämpö antoivat odotuttaa itseään aina elokuulle saakka.
Paras lomailuajankohta tai -kuukausi on täysin makuasia, mutta tilastojen valossa sää muuttuu kesäkuukausien aikana melkoisesti. Auringon teho on suurimmillaan juhannuksen aikoihin, jolloin myös päivä on pisimmillään. Lämpimin aika ajoittuu kuitenkin vasta kuukauden päähän juhannuksesta, mutta toisaalta kesän edetessä aurinkotuntien määrä vähenee ja sademäärät kasvavat. Mitä siis on tarjolla milloinkin?
Kesäkuu – kuivin ja aurinkoisin
Kesää lähestyttäessä pohjoisen napa-alueen ja tropiikin välinen lämpötilaero pienenee ja pohjoisen pallonpuoliskon säähäiriöt, kuten matalapaineet, heikkenevät. Ilmakehä lämpenee kuitenkin viiveellä: vaikka aurinko on korkeimmillaan juhannuksen aikoihin, ajoittuu kesän lämpimin hetki Suomessa heinäkuun loppupuolelle. Kesäkuu on kesäkuukausista kuivin, aurinkoisin ja viilein. Erityisesti kesäkuun alkupuolisko voi vielä yllättää viileydellään, mutta vähitellen keskilämpötila nousee juhannusta kohden kohisten. Juhannuksen jälkeen jatkuvat sateet matalapaineineen käyvät harvinaisemmiksi, ja suurin sateestamme alkaakin olla ns. konvektiivista eli kuurottaista sadetta. Rannikkoalueilla merituuli näkyy ja tuntuu kesäkuussa: päivälämpötila jää sisämaata alhaisemmaksi, mutta toisaalta sää on verrattain aurinkoista ja vähäsateista. Merituulen johdosta kuurottaiset sateet ja niihin liittyvät ukkoset ovat rannikkoalueilla harvinaisempia kesäkuussa ja keskittyvät sisämaahan.
Juhannuksen aikoihin päivän ylin lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa jo 20 asteen vaiheilla ja pohjoisessakin yli 15 asteessa. Hellepäiviä on tyypillisesti kesäkuussa maan etelä- ja keskiosassa n. 4-5 kpl, pohjoisempana muutama. Erityisesti kuun alkupuolella hallanvaaraa on vielä olemassa alavilla mailla, mutta loppukuuta kohden ilma lämpenee ja sen suhteellinen kosteus kasvaa, jolloin hallan todennäköisyys pienenee.
Kesäkuu on kesän aurinkoisin kuukausi, ja erityisesti rannikoilla auringonpaistetunteja kertyy verrattain paljon. Sademäärät jäävät heinä- ja elokuuta alhaisemmiksi ja juhannuksen aikoihin auringon lämmittävä vaikutus on suurimmillaan. Toisaalta kesäkuussa on heinä- ja elokuuta suurempi todennäköisyys kolealle säälle, erityisesti alkukuusta. Kesäkuu on siis tilastojen valossa kesän kuivin ja aurinkoisin kuukausi, mutta kannattaa pitää mielessään, että koleiden jaksojen riski on vielä kohtalainen. Mielenkiintoista on myös se, että kesäkuut ovat usealla paikkakunnalla Suomessa viilenneet viimeisen 50 vuoden aikana, kun taas heinä- ja elokuut ovat lämmenneet. Lisää aiheesta täällä.
Kuva 1: Kesäkuu on yleensä kesäkuukausista poutaisin ja aurinkoisin. Erityisesti rannikoilla merituuli viriää herkästi ja vilvoittaa kesäpäiviä. (kuva: Markus M / Hankoniemi)
Heinäkuu – lämpimin ja ukkosherkin
Keskimääräinen lämpötila jatkaa kohoamistaan heinäkuun puoliväliin saakka ja kesän lämpimimmät päivät koetaan tyypillisesti heinäkuun puolivälin jälkeen sisämaassa, rannikoilla vasta aivan heinäkuun loppupuolella. Ilmakehän lämpeneminen mahdollistaa suuremman ilmankosteuden ja tämän johdosta heinäkuun sademäärät ovat sisämaassa vuoden suurimmat. Suurin osa sateesta on kuurotyyppistä eli väliin mahtuu myös aurinkoisia hetkiä. Juhannuksen jälkeen kokonaispilvisyys alkaa kuitenkin lisääntyä ja auringonpaistetunnit vähenevät heinäkuun aikana. Heinäkuu on vuoden ukkosherkin kuukausi: jopa puolet vuoden salamoista havaitaan heinäkuussa. Keskimäärin eniten on salamoinut vuosina 1998-2012 Uudellamaalla, Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Salamointi on kuitenkin heinäkuun ensimmäisellä puoliskolla rannikoilla vielä harvinaisempaa, mutta kuun loppupuolella sateen ja ukkosen todennäköisyys kasvaa myös rannikoilla, kun meri vähitellen lämpenee.
Kesän lämpimin hetki ajoittuu sisämaassa heti heinäkuun puolivälin jälkeiseen aikaan ja rannikoilla heinäkuun loppupäiviin. Päivän ylin keskilämpötila on maan etelä- ja kaakkoisosan sisämaassa 22 asteen vaiheilla, ja suuressa osassa maata 20 asteen vaiheilla. Kesäkuuta lämpimämmät ja kosteammat yöt nostavat myös vuorokauden keskilämpötilaa korkeammaksi. Heinäkuu on vuoden helteisin kuukausi: keskimäärin hellettä on etelässä 7-8, pohjoisessa 2-5 päivänä. Tilastollisesti keskikesän lämpimimmät paikkakunnat ovat Vantaa, Lahti ja Kouvola, kun taas keskimäärin kaikkien kesäkuukausien lämpimimmän paikan titteliä pitää Helsinki-Kaisaniemen mittauspiste.
Aurinkoisella säällä UV-indeksi on keskikesällä ylimmillään 6-7 eli säteily on voimakasta. UV-säteilyltä suojautuminen on tarpeellista UV-indeksin ylittäessä kolmen.
Kuva 2: Heinäkuu on rankkojen sade- ja ukkoskuurojen aikaa sisämaassa. Valtaosa keskikesän sateesta on kuurottaista eli konvektiivista sadetta. (Kuva: Markus M / Luopioinen)
Elokuu – kostein, rannikoilla sateisin mutta verrattain lämmin
Elokuussa päivän ylin keskilämpötila laskee nopeasti loppukuuta kohden mentäessä erityisesti sisämaassa. Rannikoilla kesän aikana lämmennyt meri hillitsee lämpötilan laskemista ja useana vuotena vuorokauden korkeimmat keskilämpötilat on mitattu vasta elokuun alkupuolella merellisillä paikkakunnilla. Elokuun aikana auringonpaistetunnit vähenevät sekä lyhenevän valoisan ajan että runsaamman ilmankosteuden (pilvisyyden) seurauksena. Loppukuuta kohden mentäessä Atlantin matalapaineet heräävät jälleen vähitellen henkiin ja kuurottaiset sateet vaihtuvat yhtenäisempiin. Kaiken kaikkiaan elokuun sademäärä on sisämaassa heinäkuuta pienempi, mutta rannikoilla elokuu on kesäkuukausista sateisin. Ilman viiletessä merellä syntyy herkemmin kuurosateita ja ukkosia. Merialueilla ja etelärannikolla salamoi keskimäärin eniten elokuussa.
Päivän lyheneminen ja runsaampi ilmankosteus saavat herkemmin aikaan sumuja, joiden todennäköisyys kasvaa loppukuuta kohden erityisesti sisämaassa. Selkeinä ja heikkotuulisina öinä säteilysumut yleistyvät. Päivän ylin lämpötila laskee sisämaassa jopa viidellä asteella kuukauden aikana, rannikoilla hieman vähemmän. Keskimäärin elokuu on kesäkuuta lämpimämpi kuukausi – suurelta osin korkeampien yölämpötilojen johdosta. Pohjoisessa hellepäiviä on kesäkuuta epätodennäköisemmin, n. 1-2 kpl, mutta etelässä hellettä on tyypillisesti hieman kesäkuuta enemmän, n. 3-5 päivänä.
Järvivedet viilenevät nopeasti elokuun edetessä, mutta merivesi on lämpimimmillään vasta elokuun alkupuolella. Lämmin merivesi voimistaa sateita rannikoiden tuntumassa loppukesästä ja syksyllä.
Kuva 3: Elokuussa sateet vähenevät sisämaassa, mutta kasvavat rannikoilla ja merialueilla. Merellä syntyy herkemmin sade- ja ukkoskuuroja – tässä kuvassa vyörypilvi tekee tuloaan. (Kuva: Tiina Asula)
Kesä-, heinä- vai elokuu – minkä lomakuukauden sinä valitset?
Sääkarttojen ääressä meteorologi puhuu usein joko jatkuvasta, ajoittaisesta tai kuurottaisesta sateesta. Sateen tyypit jaetaan meteorologiassa karkeasti kolmeen eri kategoriaan niiden syntymekanismin perusteella: konvektiivinen sade, rintamasade ja orografinen sade.
Miltä sinun korvaan kuulostaisi, jos meteorologi puhuisikin säälähetyksessä sade- ja ukkoskuurojen sijasta konvektiivisesta sateesta tai Norjan rannikon suurista orografisen sateen kertymistä? ;)
Pilvien ja sateiden syntyminen vaatii aina ilman nousuliikkeitä, jolloin ilman lämpötilan laskiessa vesihöyry tiivistyy pilviksi ja suotuisissa olosuhteissa sateeksi. Käydään läpi sateen eri syntymekanismit:
1. Konvektiivinen sade
Konvektiivista eli kuurottaista sadetta esiintyy Suomessa lähinnä kesäaikana. Kun aurinko lämmittää voimakkaasti maanpintaa ja saa sen lämpötilan kohoamaan, laajenee ilma maanpinnan päällä ja fysiikan lakien mukaan ympäristöään lämpimämpi ilma lähtee nousemaan ylöspäin. Ylöspäin noustessaan ”ilmapaketin” paine alenee ja se jäähtyy. Nouseminen loppuu siinä vaiheessa, kun ilmapaketti on saavuttanut ympäristönsä lämpötilan. Tietyllä korkeudella suotuissa olosuhteissa alkaa myös tiivistyminen, jolloin syntyy pilviä ja sateita. Konvektiivisen sateen syntymisen ehtona on epävakaa ilmakehä eli tällöin lämpötilan täytyy voimakkaasti laskea korkeuden mukana, vähintään 10 astetta/km. Yleisimmin tälläinen tilanne vallitsee lämpimänä ja aurinkoisena kesäpäivänä. Konvektiiviset sateet ovat hyvin paikallisia, joskus vaikeasti ennustettavissa ja kesäisin niihin liittyy myös ukkosia. Valtaosa tropiikin sateista on konvektiivista sadetta.
Kuva 1: Kesäisin valtaosa sateistamme on kuurottaista eli konvektiivista sadetta. Tällöin myös rintamien sekä matalapaineiden kohdalla sade on harvoin yhtä jatkuvaa ja tasaista kuin kylminä vuodenaikoina. Tässä kuvassa konvektiivista sadetta esiintyy erityisesti matalapaineen keskuksen ympäristössä sekä Baltiassa. (kuva: MTV Uutiset)
2. Rintamasade
Säärintamiin liittyvä sade, rintamasade, liittyy tyypillisesti keskileveysasteiden matalapaineisiin ja on jaettavissa lämpimän, kylmän ja okluusiorintamaan liittyviin sateisiin. Rintamiin liittyvä sade on yleensä laaja-alaista, pitkäkestoista ja jatkuvaa – erityisesti lämpimässä rintamassa ja okluusiorintamassa. Myös rintamien alueella ilma on nousevassa liikkeessä ja ilmanpaine hieman ympäristöä alempi. Rintamien alueella kylmä ja painava ilma tunkeutuu lämpimän ilman alle ja saa sen nousemaan ylöspäin. Suomessa valtaosa sateesta liittyy rintamasateisiin, erityisesti kylminä vuodenaikoina.
Kuva 2: Kylminä vuodenaikoina suurin osa Suomeen saapuvista sateista liittyy säärintamiin. (kuva: MTV Uutiset)
3. Orografinen sade
Orografinen sade, tyypillisesti vuoristoisilla seuduilla esiintyvä sade, liittyy ilman pakotettuun nousuun. Kun ilmavirtaus kohtaa esteen, joutuu se kohoamaan pakotetusti. Korkeuden mukana ilma kylmenee ja siinä oleva vesihöyry tiivistyy. Tämän ilmiön seurauksena länsivirtausvyöhykkeillä vuoriston länsirinteillä sademäärät voivat kasvaa hyvinkin suuriksi. Suomea lähinnä oleva alue, jossa orografista sadetta esiintyy usein, on Norjan rannikkoseutu. Föhnilmiön vallitessa Norjan rannikkoseudulla orografinen sade on runsasta, kun taas vuorten itäpuolella on kuivaa ja verrattain lämmintä.
Suomessakin pienimuotoiset korkeusvaihtelut vaikuttavat sateen alueelliseen jakaumaan siten, että eniten sataa eteläisen Salpausselän eteläosassa sekä toisaalta itäisen Suomen vaara-alueilla.
Kuva 3: Atlantilta saapuvat kosteat lounais- ja länsivirtaukset laukaisevat Norjan vuoristolla usein rankkojakin orografisia sateita, kun taas vuoriston itäpuolella sää voi olla täysin poutaista ja aurinkoista. (kuva: MTV Uutiset)
Loskaisten päivien jälkeen lunta tulee taas tupaan eteläisessä Suomessa. Suomen suurin vuorokauden aikana satanut lumikertymä on Merikarvian 73 cm, joka mitattiin tammikuun 8. päivänä. Maapallollamme on kuitenkin useita paikkoja, missä lumikertymät voivat lyhyemmässäkin ajassa kasvaa tätä huomattavasti suuremmiksi. Todennäköisesti suurimman vuorokaudessa mitatun lumikertymän titteliä pitää Italian Capracotta, jossa tuprutti 256 cm lunta 18 tunnissa 5.3.2015.
Suurien lumikertymien resepti
Erittäin suuret lumikertymät ovat ominaisia keskileveysasteiden vuoristoisille seuduille, jotka sijaitsevat lähellä verrattain lämpimiä merialueita. Toisaalta myös suurten ja sulien järvien rannoilla voi syntyä nk. ”lake effect snow” -ilmiö, jolloin kylmän ilman purkaus synnyttää sakeita lumikuuroja. Merikarvian tilanteessa kyse oli juuri vastaavasta ilmiöstä, josta Joanna kirjoitti tarkemmin täällä.
Tiettävästi kaikista suurimmat vuorokautiset lumikertymät ovat kuitenkin osuneet vuoristoisille seuduille, kuten esimerkiksi Keski-Italiaan, Pohjois-Japaniin ja Yhdysvaltojen Coloradoon. Resepti on kaikkialla kuta kuinkin samanlainen – erityisesti muutamat tekijät edesauttavat suurien lumikertymien syntymistä. Ensinnäkin tarvitaan matalapaineen alue, jonka ympäristössä ilma on nousevassa liikkeessä, jotta syntyy pilviä ja sateita. Jos perusvirtaus on hyvin kylmä ja se liikkuu verrattain lämpimän merialueen yli, kuten esimerkiksi Pohjois-Japanissa Siperiasta saapuvat arktiset kylmänpurkaukset, haihtuu merestä runsaasti kosteutta, nousuliikkeet voimistuvat ja lumisade sakenee. Mikäli perusvirtaus vielä tämän lisäksi kohtaa vuoriston, joutuu ilma pakotettuun nousuun, jolloin nouseva liike yhä voimistuu vuoriston merenpuoleisella rinteellä. Matalapaineen alue, lämpimän merialueen yli etenevä erittäin kylmä ilmavirtaus ja vuoristo antavat hyvät edellytykset erittäin suurille lumikertymille.
Suomea lähinnä oleva paikka, jossa tämä ilmiö tapahtuu toistuvasti talvisin, on Norjan rannikkoseutu. Meren yli puhaltavan ilmavirtauksen ei välttämättä tarvitse olla kovin kylmäkään, mutta mikäli se tempaa mukanaan tarpeeksi kosteutta Atlantin valtamereltä, voimistuvat sateet vuoriston länsirinteellä Norjan rannikolla, kun ilma kohoaa ja kylmenee ja kun kosteus tiivistyy pilviksi ja sateiksi.
Kuva 1: Yhdysvalloissa vuoristo, suuret järvialueet sekä lämpimän Atlantin valtameren välitön läheisyys aiheuttavat paikallisesti erittäin suuria lumikertymiä. Kalliovuorten alueilla läntiset ja kosteat ilmavirtaukset joutuvat pakotettuun nousuun, jolloin vuoristolla sataa paljonkin lunta. Suuret Järvet aiheuttavat talvisin arktisen ilmamassan purkausten yhteydessä ”lake effect snow” -ilmiön, kun taas itärannikolla voimakkaat sateet saavat enegiansa Golfvirran lämmittämästä Atlantista. (kuva: Markus M/MTV)Kuva 2: Hokkaidon saarella Pohjois-Japanissa talviset lumikertymät voivat kasvaa hyvin suuriksi. (Kuva: Flickr, Creative Commons; käyttäjä: threepinner)
Suomessakin pinnanmuodot vaikuttavat sadekertymiin
Suomessa pinnanmuotojen vaikutus sade- ja lumikertymiin on vähäinen, mutta paikoin kuitenkin huomattavissa. Suomessa sataa keskimäärin eniten Uudenmaan länsiosassa ja Varsinais-Suomen itäosassa hieman Suomenlahden rannikon pohjoispuolella. Eteläisin Salpausselkä kohoaa Hangosta kohti Lahtea yltävällä vyöhykkeellä ja vaikuttaa paikallisesti sademääriin. Kostean sekä syksyisin verrattain lämpimän merialueen, Suomenlahden, läheinen sijainti ja maaston pieni kohoaminen voimistavat sateita jonkin verran heti etelärannikon pohjoispuolella. Toisaalta myös Pohjois-Karjalan vaara-alueet lisäävät hieman paikallisesti sademääriä. Lapin tuntureiden vaikutus sademääriin on pieni, sillä täällä ilmasto on selvästi eteläistä Suomea kylmempi, eikä ilmaan mahdu niin paljoa kosteutta.
Kilpisjärven alue muodostaa kuitenkin poikkeuksen, sillä Atlantin valtameri on hyvin lähellä ja Norjan puolella syntyvät ja voimistuvat sateet ajautuvat joskus myös Käsivarren puolelle. Mikäli talvisin tarpeeksi voimakkaat ja kylmät ilmavirtaukset puhaltavat luoteen tai pohjoisen puolelta, voi Norjan rannikolta ajautua Käsivarren Lappiin jatkuvalla syötöllä sakeita lumikuuroja, jotka vuoriston kohdatessaan vielä voimistuvat. Tämän ilmiön myötä lumensyvyys käväisi Kilpisjärvellä lähes ennätyksellisessä (lähellä Suomen joulukuun lumensyvyysennätystä) 110 senttimetrissä joulukuussa 2013.
Matalapainevyöry on toistaiseksi tullut päätökseensä. Joulumyrskyn aiheuttanut matalapaine väistyy, tuulet heikkenevät ja tästä alkaakin nyt kestoltaan määrittelemättömän pitkä ja pääasiassa poutainen pakkasjakso koko maassa.
Luoteisvirtauksessa Tapaninpäivänä kulkeutuneet lumikuurot toivat vihdoin vähän valkeutta maisemaan eteläisessä Suomessa ja pääkaupunkiseudullakin. Ehkä tämä lumipeite riittää täyttämään ensilumimääritelmänkin joillain asemilla, eikä tämä lumi hetkeen sula pois.
Omegakorkeapaine tuo talvisemman loppuvuoden
Edellisestä mainittavan arvoisesta korkeapaineesta Suomen yllä taitaa nyt olla kulunut jo reilu pari kuukautta. Alkuviikon aikana ylemmän ilmakehän suihkuvirtaus on pohjoisen Euroopan alueella muodostamassa kreikkalaisen Ω -kirjaimen muotoisen kentän ja sallii laajemman korkeapaineen alueen muodostumisen Keski- ja Pohjois-Eurooppaan. Suursäätilan muutoksesta oli operatiivissa säämalleissa viitteitä jo edellisenä viikonloppuna – nyt sen uskaltaa jo äänenkin sanoa. Muutama epävarmuus toki liittyy vielä korkeapaineen lopulliseen sijaintiin ja kestoon, mutta kaiketi loppuvuodesta on tulossa viime aikoja talvisempi.
Sunnuntaista lähtien lämpötila näyttäisi pysyvän pakkasen puolella suuressa osassa maassa yötä päivää. Terminen talvi päässee alkamaan rytinällä maan etelä- ja keskiosassa yli kuukauden aikataulusta jäljessä. Suurimpana epävarmuutena ennusteissa on kuitenkin korkeapaineen lopullinen sijainti ja laajuus: heti Suomen länsipuolella on nimittäin lauhempaa ilmaa ja matalapaineita. Voikin olla, että lämpötila niiden myötä kohoaa ajoittain lännessä ja etelässä nollan yläpuolelle, mutta toisaalta korkeapaine näyttää melko sinnikkäältä.
Korkeapaineen asettuessa Suomen itä- tai kaakkoispuolelle se pyöräyttää meille annoksen Venäjän mantereista ja kylmää ilmaa. Alkuviikko näyttää vielä sen verran kuivalta, ettei sateita juurikaan ole tiedossa, mutta mahdollisesti myöhemmin ensi viikolla lämpimän merialueen, Suomenlahden, yli kaakosta tai idästä tulevat kylmät ilmavirtaukset voivat laukaista sakeitakin lumikuuroja meren yllä. Mikäli ennuste toteutuu, voi lunta vuodenvaihteen jälkeen tulla tupaan enemmänkin erityisesti etelä- ja lounaisrannikolla. Epävarmuustekijöitä on kuitenkin vielä useita, joten laitetaan ennuste seurantaan.
Millä mielin sinä otat vastaan uuden aikakauden alun sään osalta?
Suihkuvirtaus on muodostamassa loppuvuoden viimeisinä päivinä Ω -muotoisen virtauskentän sallien laajan korkeapaineen muodostumisen Suomen lähettyville. (Kuva: Markus M / MTV)
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
Siitepölytiedot: Turun yliopiston Aerobiologian yksikkö
