Jos pitäisi valita vuoden ikävin kuukausi, olisi se aika monen mielestä marraskuu. Ulkona on pimeää, märkää ja väritöntä – lehtiä ei ole enää puissa ja valoa tuovaa luntakaan ei ole yleensä vielä maassa, Lappia lukuun ottamatta. On helppo keksiä moitteita marraskuisesta säätilasta – marraskuu kaipaa selvästikin imagonkohotusta! Siksi päätin alkaa miettimään marraskuun hyviä puolia.
Marraskuinen terassi näyttää paljon kivemmalta valoköynnöksen kanssa.
Tässä syitä miksi marraskuu ei ole ikävä:
Voit hyvällä omallatunnolla sytyttää takkaan tulen tai sytyttää kynttilät ja löhöillä sisällä vaikka kirjaa lukien.
Voit asettaa tunnelma- tai jouluvaloja ulos tai ikkunaan ja nauttia niiden tuomasta valosta.
Haravointi on hyvää hyötyliikuntaa.
Ensilumi on aina odotuksen arvoinen, etenkin kun se lisää valoisuutta ja kaunistaa maisemaa.
Kosteassa ilmassa ulkoilu on mukavaa, sillä on helpompi hengittää.
Jäätyvät vesistöt luovat luonnon omia upeita taideteoksia.
Ensilumi tuo odotettua vaihtelua maisemaan. Kuva Helsingin Vallilasta 24.11.2014.
Kerrothan jos keksit itse syitä, miksi marraskuu ei ole ikävä kuukausi, tai jos sinulla on jotain vinkkejä syksyn pimeyteen?
Tällä viikolla lämpöennätykset ovat olleet puheenaiheina ympäri Euroopan, sillä esimerkiksi Saksassa (3.11.2015, Garmishc-Partenkirchen, 22.7 °C), Iso-Britanniassa (1.11.2015, Wales, 22.3 °C) sekä Suomessa (3.11.2015, Kemiönsaari, 14.3 °C) on mitattu mittaushistorian korkeimmat marraskuun lämpötilat. Jatketaan vielä tämän kirjoituksen myötä lämpöennätysaiheella ja pohditaan vähän Suomen talviajan lämpöennätysten yhdistäviä tekijöitä. Talviajaksi laskettakoon marras-helmikuu, jolloin auringon vaikutus päivälämpötiloihin on suhteellisen pieni.
Suomen talviajan lämpötilaennätykset ovat seuraavat:
Marraskuu: Kemiönsaari, 14.3 °C, 3.11.2015 (ed. Jomala Maarianhamina, 13.0 °C, 12.11.1999)
Joulukuu: Salo Kärkkä, 10.8 °C, 6.12.2006
Tammikuu: Jomala Maarianhamina, 10.9 °C, 6.1.1973
Helmikuu: Helsinki Ilmala, 11.8 °C, 28.2.1943
Kuva 1: Suomessa tammi- ja helmikuun lämpöennätykset ovat syntyneet hyvin samantyyppisessä suursäätilassa voimakkaan länsi- tai luoteisvirtauksen aikana (todennäköisesti föhn). Kuva: Wetterzentrale
Erittäin korkeat, yli 10 asteen talvilämpötilat, vaativat Suomessa aina joko voimakkaan lämpimän ilman advektion tai merkittävän föhntilanteen. Talvisin lämpö karkaa nopeasti maanpinnalta avaruuteen, mikäli taivas on edes osittain selkeä ja tuuli heikkoa. Kaikkiin Suomen talviajan lämpötilaennätyksiin on liittynyt melko voimakas tuuli, ja joulukuun lämpöennätystä lukuun ottamatta föhnilmiö on ollut marras-, tammi- ja helmikuun ennätysten takana.
Talvisten lämpöennätysten kannalta suursäätila on suotuisa, kun keskisessä Euroopassa on laaja korkeapaineen alue ja voimakas suihkuvirtaus kulkee Skandinavian halki kohti itää. Matalapaineet liikkuvat tällöin melko pohjoista reittiä Skandinavian pohjoisosan tai Jäämeren kautta kohti itää. Tällöin Suomi kuuluu yleensä keskileveysasteiden lämpimämpään ilmamassaan, jolloin sää on muutoinkin tavanomaista leudompaa. Norjan rannikko ja Skandi-vuoriston länsirinteet saavat runsaita sateita merellisessä ja kosteassa länsivirtauksessa. Ylempänä vuoristossa vesihöyryn tiivistyminen vapauttaa valtavasti lämpöä, ja ilman laskeutuessa itärinteitä alas se lämpenee ja kuivuu. Näin syntyy föhntuuli, joka tarpeeksi voimakkaan perusvirtauksen vallitessa jaksaa kulkeutua myös Suomeen saakka. Usein föhn tuntuu paremmin Norjassa ja Ruotsissa – Norjan talviset lämpöennätykset ovatkin aivan eri luokkaa kuin Suomessa. Föhnilmiön vallitessa lämpötila on kohonnut Norjassa joulu-helmikuussa jopa 18-19 asteeseen.
Kuva 2: Suurin osa Suomen talvisista lämpöhuipuista on syntynyt föhntuulen avittamina. Tämä suursäätila vallitsi myös 3.11.2015, kun uusi marraskuun lämpöennätys syntyi (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)
Föhnilmiö ja keskileveysasteiden lämmin ilmamassa antavat hyvät edellytykset lämpöennätysten syntymiselle talviaikana, mutta pari muutakin tekijää vaaditaan mukaan pakkaan. Leuto jäätalvi, sulat tai tavanomaista lämpimämmät merialueet ja lumeton manner edesauttavat lämpötilan kohoamista, sillä jäinen tai luminen alusta sitoo sulaessaan lämpöä itseensä ja kylmentää ylläolevan ilman. Tuoreimmassa marraskuun lämpöennätyksessä kaikki edellä mainitut tekijät olivat läsnä: voimakas föhn, vuodenaikaan nähden lämmin ilmamassa, 1-3 astetta tavanomaista lämpimämpi meri ja lumeton manner. Lisäksi marraskuun alussa aurinko jaksaa vielä vähän nostattaa päivälämpötiloja selkeässä säässä.
Kuinka korkealle lämpötila sitten voisi talviaikana kohota Suomessa? Tähän ei ole mitään yksiselitteistä vastausta – kaikki riippuu tuurista ja suursäätilasta. Kaiketi ilmaston lämpeneminen lisää talvisten keskilämpötilaennätysten ja lämpöhuippujen todennäköisyyttä. Samalla kun lumikauden ja jäätalven kestot lyhenevät, lämpimät ilmavirtaukset pääsevät ”paremmin perille” Suomen kamaralle ja lisäävät hyvin korkeiden lämpötilojen todennäköisyyttä. Lämpenemisen myötä talviaikana lisääntyvä ilman kosteus hillitsee lämpötilan laskemista, joten uudet kylmyysennätykset käyvät epätodennäköisemmiksi.
Ei voida siis sanoa, että olisi olemassa teoreettista maksimilämpötilaa – enemmänkin kyse on tuurista ja siitä, miten ennätystekijät loksahtelevat paikoilleen. Siinä, missä ennätyslauhojen, esim. vuoden 2007-2008 kaltaisten talvien esiintymistodennäköisyys 2000-luvun alun ilmastossa oli vain 0,5 % luokkaa, on ilmastonmuutoksen myötä todennäköisyyden arvioitu kohoavan n. 3 %:iin vuosisadan viimeiseen kolmannekseen mennessä.
Kuva 3: Kuvitteellinen talvisääennuste vuosisadan lopulle (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)
Elämme muutosten aikaa. Leveysasteillamme kesä ja lämmin auringonpaiste valahtavat päivä päivältä etelämmäs ja syksy tekee vääjäämättä tuloaan. Elokuisen, helteisen sulkukorkeapaineen jälkeen muutos syyssateiseen säätyyppiin on tuntunut suurelta askeleelta. Osassa maata vuorokauden keskilämpötila on puolittunut vain muutamassa viikossa. Kalenterin perusteella syksy on jo alkanut, mutta meteorologisessa mielessä termistä syksyä ei ole julistettu alkaneeksi vielä missään päin maata.
Kuva 1: Termisen syksyn keskimäärinen alkamisajankohta (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)
Termisen syksyn alkaminen tarkoittaa sitä, että lämpötila laskee pysyvästi 0 ja +10 asteen välille. Keskimäärin meteorologinen syksy on tähän päivään mennessä alkanut jo Lapissa ja vähitellen myös Oulun korkeudella. Keskisessä Suomessa syksy alkaa syyskuun puolivälissä, etelärannikolla vasta syyskuun viimeisellä viikolla. Lounaistuulisina ja lämpöisinä syksyinä terminen kesä saattaa etelärannikolla venähtää jopa lokakuun puolivälille saakka. Näin kävi viimeksi pari vuotta sitten. Ruotsissa viime vuonna terminen kesä jatkui paikoin jopa marraskuulle saakka.
Syksyn alkamisessa on kuitenkin paljon vuosien välistä vaihtelua: aikaisimmillaan se on etelärannikollakin alkanut jo näinä päivinä, myöhäisimmillään Helsinki-Kaisaniemessä vasta 16. lokakuuta. Rovaniemen korkeudella saakka syksy on aikaisimmillaan alkanut jo elokuun toisella viikolla. Viimeisen, reilun 50 vuoden aikana, termisen syksyn alkaminen on pienehkön otannan perusteella ainakin maan eteläosassa myöhäistynyt muutamalla päivällä, sisämaassa muutos on ollut pienempi.
Kuva 2: Myöhäisimmät ja aikaisimmat termisen syksyn alkamisajankohdat Helsingissä, Jyväskylässä ja Rovaniemellä v. 1959 lähtien (kuva: MTV/Markus Mäntykannas; tilastot: Ilmatieteen laitos)
Syksyn merkkejä ilmassa
Syksyn lähestymisen voi aistia monistakin asioista. Myöhäisillat ja yöt ovat jo tasapuolisen pimeitä koko maassa, ja kesän räväkät sade- ja ukkoskuurot ovat muuttumassa vähitellen jatkuvimmiksi sateiksi. Vuorokauden keskilämpötila laskee nyt kautta maan noin 0,2 astetta vuorokaudessa eli koko syyskuun aikana noin kuudella asteella. Syyskuu on erityisesti sisämaassa vuoden sumuisin kuukausi, eivätkä sumut enää elokuiseen tapaan välttämättä hälvene, vaan saattavat jäädä roikkumaan koko päiväksi matalana sumupilvenä. Lapissa ruska on pian täydessä vauhdissaan ja ensilumen alkamistakin odotellaan.
Viikonloppuna syksy kolkuttelee todenteolla ovelle maan pohjoisosassa, jossa päivälämpötilat jäävät pilvisessä ja ajoittain sateisessa säässä paikoin alle 10 asteeseen. Alkuviikolla viilenee entisestään. Maan etelä- ja keskiosassa puolestaan sateet ovat enemmänkin kuurotyyppisiä, mutta kuurojen liittoutuessa jonoiksi, saattaa jollain paikkakunnalla vettä tulla pidemmänkin aikaa. Lauantaina etelässä ja lännessä ukkostaa pitkästä aikaa laajemmallakin alueella, sunnuntain ukkoset ovat vähäisempiä.
Vesipatsaat (vedenpäälliset trombit) mahdollisia lähipäivinä
Veneilijöiden ja meren rannalla asuvien kannattaa lähipäivinä tarkkailla mielenkiintoista loppukesäistä ja alkusyksyistä ilmiöitä, vesipatsaita. Viikonloppuna ja -vaihteessa olosuhteet vesipatsaille ovat otolliset, kun matalapaineen keskus parkkeeraa Suomen lounais- ja eteläpuolelle ja merialueet ovat ilmaa lämpöisempiä. Pilviraja (lifted condensation level = nostotiivistymiskorkeus) sijaitsee lähipäivinä melko matalalla, joten vesipatsaat ovat mahdollisia varsinkin siellä, missä lämpötilaero vedenpinnan, mantereen tai ilman välillä on vähintään pari astetta. Voimakkuudeltaan vesipatsaat vastaavat tavallisesti F0-F1 -luokan tornadoja (trombeja).
Kuva 3: Vesipatsas kehittyy veden ylle, yleensä lähelle maa-aluetta tai sinne, missä ilman ja veden tai mantereen ja veden välinen lämpötilaero on vähintään muutamia asteita. Kiitos kuvasta, Olivia Koskimäki, Instagram: @oliviabibby)
Kuva 4: Komea vesipatsas saaristossa. Voimakkuudeltaan vesipatsaat vastaavat tyypillisesti F0-F1 -luokan tornadoja. Kiitos kuvasta, Tuomas Pelto, Instagram: @tpelto, web-sivu: tuomaspelto.galleria.fi)
Ensi viikolla ehkä vielä maistiaisia kesästä
Viilein jakso näyttäsi ajoittuvan alkuviikkoon, jolloin etelässäkin saadaan esimakua viileästä, syksyisestä koillisvirtauksesta. Kesäiset säät eivät välttämättä vielä ole kokonaan paketissa, nimittäin ensi viikon puolivälissä on mahdollista, että saamme elokuiseen tapaan lämpimän ja kesäisen korkeapaineen päällemme – ainakin muutamaksi päiväksi. Tällöin lämpötila voi vielä päiväsaikaan kohota 20 asteeseen, mikäli aamun sumut hälvenevät, mutta yöt ovat rannikkoja lukuun ottamatta kylmiä.
Kesäiset lukemat ovat vielä mahdollisia koko syyskuun ajan: esimerkiksi vuonna 2011 Porvoossa mitattiin syyskuun viimeisenä päivänä poikkeuksellisen korkea 22,3 asteen lukema. Mikäli vastaava lämpötila olisi mitattu päivää myöhemmin, olisi siitä kirkkaasti tullut Suomen kaikkien aikojen lokakuun lämpöennätys. Ajoituskysymyksiä.
Vieläkö kesäiset säät saisivat palata ennen syksyn lopullista erävoittoa?
Auringon teho hiipuu Suomessa nopeasti heinäkuun jälkeen ja elokuussa aurinko lämmittää keskimäärin samalla teholla kuin huhti-toukokuun vaihteessa. Ilmakehä kuitenkin lämpenee kesän aikana, joten lämpötiloja ei suoraan voida verrata auringon säteilytehoon. Elokuu on tilastollisesti rannikkoalueilla kesäkuuta lämpimämpi, sisämaassa kuta kuinkin kesäkuun veroinen kuukausi lämpöoloiltaan. Etelämpänä Euroopassa, erityisesti Välimeren alueella, kesän lämpöhuippu ajoittuu usein vasta elokuulle ja keskisessäkin Euroopassa hyvin korkeat lämpötilat ovat vielä mahdollisia. Pohjoisemmilla leveysasteilla, Suomen korkeudella, syksyn lähestyminen alkaa jo vääjäämättä näkyä elokuun edetessä: päivälämpötilat laskevat, yöt viilenevät ja aamusumut yleistyvät. Tänä vuonna kaikki voi kuitenkin olla päinvastoin.
Sekä kesä- että heinäkuu olivat koko maassa tavanomaista viileämpiä. Ylimmillään heinäkuun keskilämpötila kipusi Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla lähelle 16 astetta, Lapin koillisosassa kuun keskilämpötila jäi paikoin alle 10 asteeseen. Elokuun keskilämpötila on eteläisessä Suomessa 15-16, maan keskivaiheilla n. 14 ja pohjoisessa 10-13 astetta. Viimeksi vuosina 2006 ja 2002 elokuu oli osassa maata kesän lämpimin kuukausi. Ylimmillään elokuun keskilämpötila on esimerkiksi Helsinki-Kaisaniemen mittausasemalla ollut v. 1939 tasan 20 astetta, ja viimeksi erittäin lämpimänä elokuuna vuonna 2002 keskilämpötila oli 19,4 astetta. Keskimäärin hellelukemille päästään elokuussa jossain päin Suomea yhdeksänä päivänä; vuonna 2006 elokuisia hellepäiviä kertyi jopa 27 kappaletta.
Elokuun helteet eivät siis ole harvinaisia, mutta syyskuulle siirryttäessä niiden todennäköisyys vähenee huomattavasti. Yksittäinen hellepäivä tosin on mahdollinen syyskuun puolivälille asti. Elokuussa lämpötila voi korkeimmillaan vielä kohota 30-33 asteen välille. Myöhäisimmillään yli 30 asteeseen on päästy 23.8.1959, jolloin kolmella paikkakunnalla rikottiin 30 asteen raja: esimerkiksi Järvenpäässä mitattiin 30,7 astetta.
Kuluvan elokuun sijoittuminen kesän lämpimimmäksi kuukaudeksi ei paljoa vaadi: Etelä- ja Keski-Suomessa 20-25 asteen päivälämpötilat ja 10-15 asteen yölämpötilat takaisivat kesän lämpimimmän kuukauden tittelin, pohjoisessa riittäisivät selvästi alhaisemmatkin lukemat. Tuoreimpien ennusteiden valossa sää on suuressa osassa maata ensi viikollakin kesäisen lämmintä, ja lähes joka päivä jossain päin maata on mahdollisuus päästä ainakin lähelle hellelukemia. Tavanomaista lämpimämmän elokuun todennäköisyys on kasvanut myös keskipitkien ennusteiden valossa.
Kesän helletilastoja johtaa toistaiseksi heinäkuu, jolloin hellepäiviä oli Suomessa kolme. Elokuussa on jo kuitenkin päästy hellelukemille kaksi kertaa ja näyttää ihan todennäköiseltä, että lähipäivinä hellesaldo tulee kasvamaan ainakin muutamilla päivillä, joten pidän täysin mahdollisena, että elokuu on tämän kesän helteisin kuukausi.
Kuva 1: Forecan sivuilta löydät paikkakunnallesi 15 vuorokauden piste-ennusteet. Tämän ennusteen mukaan kesäinen, miltei helteinen sää jatkuu Helsingissä vielä pitkään, joskin ennusteen epävarmuus hieman kasvaa ensi viikon aikana.
Välimeri lähes ennätyslämmin
Etelä-Euroopan kuuma kesä on saanut Välimeren pintaveden lämpötilan kohoamaan moneen otteeseen lähelle ennätyslukemia. Satelliittimittausten perusteella pintavesi on tällä hetkellä monin paikoin lähes 30-asteista, ja erityisesti Välimeren länsi- ja pohjoisosassa poikkeama normaaliin on useita asteita. Erittäin lämpimällä merivedellä on myös kääntöpuolensa: syksyllä ilman viiletessä ja matalapainetoiminnan vilkastuttua Välimeren ympäristössä riskinä ovat erittäin runsaat sateet ja voimakkaat ukkoset. Hyvin lämmin pintavesi voi syksyllä voimistaa matalapaineita ja erityisesti rannikkoalueet vuoristojen rinteillä, kuten esimerkiksi käytännössä koko läntisen Balkanin niemimaan valtiot, ovat ”riskialueella”. Tulvasateiden mahdollisuus kasvaa varsinkin siinä tapauksessa, mikäli siirtyminen kesästä syksyyn tapahtuu lämpötilojen osalta nopeasti. Verrattaen laajan vesistön ominaislämpökapasiteetti on suuri, joten Välimeri voi toimia tulevana syksynä merkittävänä lämmön ja kosteuden lähteenä voimakkaille, vaaraa aiheuttaville sääilmiöille.
Kuva 2: NOAA:n analyysi meriveden lämpötilasta Euroopan ympäristössä. Välimerellä pintavesi on paikoin ollut lähes ennätyslämmintä: Pohjois-Italian ja Kroatian edustalla on mitattu jopa yli 30-asteista pintavettä (kuva: Wetterzentrale)
Elokuun tilastotiedot: Ilmatieteen laitos
Foreca Twitterissä: @forecasuomi
Markus Twitterissä: @markusmanty
Harmittaako Suomen sateinen kesä? Intian Mawsynramin asukkaat saattaisivat olla tunnoistamme varsin huvittuneita, heidän niskaansa ropisee nimittäin kesäkuukausina jotakuinkin 10 kertaa enemmän vettä, kuin Suomessa sataa koko vuoden aikana! Kesäkuukaudet ovat jopa 30 kertaa märempiä kuin Suomessa. Kaikki on suhteellista.
Keskimääräinen sademäärä eri kuukausina Helsingissä ja Mawsynramissa.
Muistan vielä elävästi ensimmäisen päiväni Intiassa: Oli tammikuu ja lämpötila oli päivällä 20 asteen vaiheilla – tyypillistä suomalaista kesäsäätä siis. Olin vierailulla eläintarhassa ja vaatetukseeni kuului t-paita. Eläintarhan porteille päästyämme hämmästelimme Intialaisia, jotka olivat pukeutuneet paksuun takkiin ja pipoon, yllätyksekseni Intialaiset olivat yhtä huvittuneen oloisia katsellessaan meitä, olinhan pukeutunut keskellä kylmintä talvea pelkkään t-paitaan! Kun lämpötila kohoaa kesäisin yli 40 asteeseen, voi 20 astetta tuntua paikallisesta yhtä kylmältä, kuin me koemme 0-asteisen sään. Myös lämpötilan kokeminen on suhteellista.
Suomessa ei esiinny maapallon kaikista äärevimpiä säitä maantieteellisen sijaintinsa vuoksi. Suomi ei ole lähellä päiväntasaajaa, jossa aurinko porottaa kuumimmin, etäisyyttä pohjoisnavastakin on vielä jonkun verran. Suomi ei myöskään sijaitse keskellä laajaa mannerta, eikä suoraan lämpötiloja tasaavan valtameren rannalla. Suomen ilmasto kuuluu väli-ilmastoon, jossa on piirteitä sekä merellisestä että mantereisesta ilmastosta. Sadetta tulee kohtuullisesti ympäri vuoden ja talven, sekä kesän lämpötilaero on melko suuri, mutta äärimmäiset lämpötilat jäävät silti mantereisten alueiden varjoon.
Alla on listattuna äärevimpien sääolosuhteiden koettelemia asuttuja alueita.
Sateisin
Sateisin asuttu paikka maapallolla lienee Mawsynran Intian koillisosassa. Paikka sijaitsee vuoren rinteellä 1400 metrin korkeudessa, jota piiskaavat kesällä jatkuvat ja rankat monsuunisateet. Kesäkuukausien sademäärä on huikeat 6529 mm, eli pyöreästi 6,5 metriä. Koko vuoden sademäärä on keskimäärin 11872 mm, eli lähes 12 metriä Suomen vuotuinen sademäärä on ainoastaan noin 400-750 mm.
Kuivin
Atacaman aavikon läheisyydessä sijaitsevalle Arican kaupungin alueelle lankeaa keskimäärin vaivaiset o,8 mm vuodessa. Määrä vastaa hieman alle yhtä litraa vettä neliömetriä kohden. Alueella sade on vähissä siksi, että kylmä Perunvirta tuo kuivaa ilmaa Tyyneltämereltä, toisaalta alueen itäpuolella olevat Andit estävät kostean ilman saapumisen idästä. Vieläkin kuivempi paikka maapallolta löytyy, joskin siellä ei asu ketään. Antarktikselta löytyy vuorten suojaama laakso, jossa sadetta ei tiettävästi esiinny koskaan.
Kuumin
Kuumimmat ilmastot löytyvät Afrikan pohjoisosista, Lähi-Idästä ja Australian sisäosista. Esim. Esimerkiksi Kuwait Cityssa Kuwaitissa kesällä päivän ylimmät lämpötilat kohoavat keskimäärin 43-45 asteeseen (alimmat 27-30 astetta). Kuumat lämpötilat mahdollistavaa laaja manner, joka on lähellä päiväntasaajaa – kuiva autiomaa kuumenee entistä kuumemmaksi kun säteilyenergiaa ei kulu veden haihduttamiseen vaan kuluu pääosin maanpinnan lämmittämiseen.
Kylmin
Hyytävimmät asuttujen alueiden talvet löytyvät Verhojanskista Venäjältä. Laajan pohjoisen ja mantereisen sijaintinsa ansiosta keskilämpötila pääsee vajoamaan tammikuussa -47 asteeseen. Laaja manner jäähtyy talvella, kun maanpinnalle ei saavu auringon säteilyä sitä lämmittämään. Mantereelle muodostuu pysyvä kylmä talvikorkeapaine, joka tuo ajoittain myös Suomeen kireitä pakkasia.
Ehkei meillä siis kuitenkaan ole valittamisen sijaa – millaisessa ilmastossa itse mieluiten eläisit?
Myrskybongareiden kannalta kulunut kesä ei ole juurikaan tarjonnut jännitystä Suomessa. Merkittäviä ukkospäiviä ei toistaiseksi ole ollut, ja tilastojen valossa tästä kesästä onkin hyvää vauhtia muodostumassa tilastohistoriamme “surkein” ukkoskesä.
Heinäkuun loppuun mennessä maasalamahavaintoja Suomen alueella on kertynyt n. 14 000 kpl, mikä on vain n. 13,5 % normaalimäärästä (keskimäärin heinäkuun loppuun mennessä 104 000 maasalamaa). Verrattaen eniten on salamoinut Etelä- ja Itä-Suomessa, kun taas Lapista löytyy alueita, joilla ei tänä vuonna ole yhtä ainuttakaan salamahavaintoa. Yksittäisistä päivistä puhuttaessa eniten salamahavaintoja on kertynyt 9. heinäkuuta, noin 2500 kpl. Keskimäärin Suomessa havaitaan vuosittain 140 000 maasalamaa, joista valtaosa rekisteröidään touko-elokuussa. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan rajuimmat ukkoskesät olivat vuosina 1972 ja 1988, jolloin kumpanakin vuonna Suomessa havaittiin yli 300 000 maasalamaa. 29. kesäkuuta vuonna 1988 Suomessa havaittiin n. 40 000 maasalamaa, joka on yksittäisen päivän salamaennätys. 2000-luvulla on puolestaan ollut useita peräkkäisiä vaisuja ukkoskesiä.
Kuluneen heinäkuun salamointisaldo saattaa muodostua ennätysalhaiseksi. Perjantai-iltapäivään mennessä heinäkuussa oli salamoinut n. 10 000 kertaa. Ennätys syntyy, mikäli heinäkuun kokonaissalamamäärä jää alle 10 500 (v. 1968 lukema).
Kuluneen kesän ajan olemme kuuluneet lähes poikkeuksetta polaarisen ilmamassan piiriin, jolle on tyypillistä epävakainen ja viileä sää. Pohjoismaat ovat jääneet loukkuun nk. kylmään solaan, jossa on syntynyt hidasliikkeisiä, jopa paikallaanpysyviä matalapaineita. Tämän kesän salamointi on ollut peräisin pääosin heikohkoista, yksisoluisista ukkoskuuroista, jotka ovat eliniältään lyhyitä ja pinta-alaltaan pieniä. Viileän säätyypin vallitessa ukkosten syntymiselle ei ole tarpeeksi energiaa, sillä ilman kosteussisältö ja sen nousuliikkeet jäävät pienemmiksi, jolloin myöskään pilvet eivät pääse kasvamaan kovin korkeiksi. Polaarisessa ilmamassassa muodostuu herkästi sadekuuroja, mutta koska pilvien korkeus jää usein verratten matalaksi, on salamointikin vähäisempää.
Kuva 1: Kuluneena kesänä salamointi on ollut hyvin paikallista ja liittynyt yksittäisiin kuuroihin. Forecan Salamatutkasta (Veneilysään alta) voit seurata reaaliajassa salamointia Suomessa.
Tämän kesän voimakkaimmat ukkoset ovat jääneet keskiseen Eurooppaan, missä on kulkenut keskileveysasteiden helteisen ja kostean sekä polaarisen ja viileän ilmamassan rajavyöhyke. Lämpimään ilmamassaan mahtuu enemmän kosteutta ja toisaalta ilman nousuliikkeetkin ovat voimakkaampia. Keski-Euroopassa syntyneet ukkoset ovat olleet nk. monisolu-ukkosia, joissa useampi ukkospilvi muodostaa laaja-alaisemman rykelmän. Tiheimmät salamoinnit ovat kuitenkin liittyneet nk. MCS (mesoscale convective system = mesoskaalan konvektiivinen järjestelmä) -tapauksiin, joiden halkaisija voi olla useita satoja kilometrejä. Ne ovat pitkäikäisiä, voimakkaita ja vaaraakin aiheuttavia “ukkoskuuromöykkyjä”, joita syntyy erityisesti, kun kylmää ja kuivaa ilmaa kiilaa kostean helleilman päälle. Suomessakin yksittäisestä vilkkaasta ukkospäivästä saattaa kilahtaa salamakassaan jopa puolet koko kesän salamamäärästä.
Kuva 2: Valtava MCS Saksan yllä heinäkuun alkupuolella (kuva: EUMETSAT)
Forecan sivuilta löytyy Sadekartat-osion alta 10 minuutin välein päivittyvä reaaliaikainen salamatutka, johon kannattaa tutustua! Tutkasta voit seurata salamointia ja sadetta alueellasi.
Missä päin Suomea ukkostaa eniten?
Suomessa ukkoskausi on verrattaen lyhyt ja se rajoittuu pääasiassa toukokuun lopusta elokuun loppuun yltävälle ajalle. Valtaosa ukkospäivistä kertyy heinäkuun ja elokuun alkupuoliskon aikana. Keskimäärin yksittäisellä paikkakunnalla ukkospäiviä on vuodessa 12 kpl. Vuosina 1998-2012 ukkospäiviä on ollut eniten Uudellamaalla: kapeata rannikkoaluetta lukuun ottamatta n. 14-16 kpl. Toisaalta myös maan keskivaiheilla, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja paikoin Pohjois-Pohjanmaallakin on ylletty 15 ukkospäivään. Verrattaen vähiten ukkostaa aivan länsirannikon tuntumassa sekä toisaalta Lapissa – vähiten ukkospäiviä, n. 3-5 kpl/vuosi on Käsivarressa sekä Inarin ja Utsjoen suunnalla. Alku- ja keskikesällä ukkoset keskittyvät selvästi sisämaahan, kun taas loppukesästä ne yleistyvä rannikoilla ja syksyllä merialueillakin.
Venezuelan Catatumbo-joella salamoi jopa 300 päivänä vuodessa
Törmäsin taannoin mielenkiintoiseen The Guardian -lehden artikkeliin “Catatumbo Lightning”, jossa paikallinen toimittaja oli lähetetty Pohjois-Venezuelaan valokuvausreissulle Catatumbo-joelle ikuistamaan poikkeuksellisen tiheää salamointia. Keskimäärin Catatumbo-joen suulla salamoi lähes 200 päivänä vuodessa, mutta paikalliset ovat ilmoittaneet havainneensa salamointia jopa 300 päivänä. Salamointi on erikoista myös siinä mielessä, että se kestää tyypillisesti puoli vuorokautta ja on ajoittain hyvin intensiivistä. Yön aikana saattaa salamoida jopa 20 000 kertaa, jolloin Suomen kuluneen kesän salamamäärä saataisiin Catatumbolla täyteen reilussa kahdeksassa tunnissa.
Catacumbo-joen läheinen ympäristö on alavaa kosteikkoa, kun taas joen päässä olevaa Maracaibo-järven läheisyydessä kohoaa vuoristo. Pinnanmuodot järven ympärillä aiheuttavat todennäköisesti paikalliseen tuulikenttään divegenssiä eli tuulen hajaantumista. Vuoristolla ilma joutuu pakotettuun nousuun kohdaten ylempänä kylmemmän ilman, jolloin ukkospilviä pääsee syntymään. Tuulet ikään kuin “kiertävät kehää” ja ovat jumissa tässä suljetussa altaassa, jolloin sama ilmiö toistuu lähes muuttumattomana päivästä toiseen. On myös arveltu, että alueen kosteikot ja suot vapauttaisivat ilmaan hyvin runsaasti metaania, joka puolestaan ruokkii salamoinnin syntyä. Liekö siis sekä pinnanmuotojen että metaanin yhteisvaikutus syynä poikkeuksellisen tiheään salamointiin.
Venezuelan Catatumbo-joelle järjestetään säännöllisesti salamabongausreissuja, joten Suomen vaisuun ukkoskesään turhautuneet voivat harkita tätä vaihtoehtoa seuraavana matkakohteenaan.
Kuva 3: Catatumbo-joki sijaitsee Venezuelan luoteisosassa (kuva: Google Maps)
Oletteko te lukijat helpottuneita vaisusta ukkoskesästä vai olisitteko kaivanneet enemmän jytinää?
Markus Twitterissä: @markusmanty
Foreca Twitterissä: @forecasuomi
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
