Tilastohistorian vaisuin ukkoskesä?
Myrskybongareiden kannalta kulunut kesä ei ole juurikaan tarjonnut jännitystä Suomessa. Merkittäviä ukkospäiviä ei toistaiseksi ole ollut, ja tilastojen valossa tästä kesästä onkin hyvää vauhtia muodostumassa tilastohistoriamme “surkein” ukkoskesä.
Heinäkuun loppuun mennessä maasalamahavaintoja Suomen alueella on kertynyt n. 14 000 kpl, mikä on vain n. 13,5 % normaalimäärästä (keskimäärin heinäkuun loppuun mennessä 104 000 maasalamaa). Verrattaen eniten on salamoinut Etelä- ja Itä-Suomessa, kun taas Lapista löytyy alueita, joilla ei tänä vuonna ole yhtä ainuttakaan salamahavaintoa. Yksittäisistä päivistä puhuttaessa eniten salamahavaintoja on kertynyt 9. heinäkuuta, noin 2500 kpl. Keskimäärin Suomessa havaitaan vuosittain 140 000 maasalamaa, joista valtaosa rekisteröidään touko-elokuussa. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan rajuimmat ukkoskesät olivat vuosina 1972 ja 1988, jolloin kumpanakin vuonna Suomessa havaittiin yli 300 000 maasalamaa. 29. kesäkuuta vuonna 1988 Suomessa havaittiin n. 40 000 maasalamaa, joka on yksittäisen päivän salamaennätys. 2000-luvulla on puolestaan ollut useita peräkkäisiä vaisuja ukkoskesiä.
Kuluneen heinäkuun salamointisaldo saattaa muodostua ennätysalhaiseksi. Perjantai-iltapäivään mennessä heinäkuussa oli salamoinut n. 10 000 kertaa. Ennätys syntyy, mikäli heinäkuun kokonaissalamamäärä jää alle 10 500 (v. 1968 lukema).
Kuluneen kesän ajan olemme kuuluneet lähes poikkeuksetta polaarisen ilmamassan piiriin, jolle on tyypillistä epävakainen ja viileä sää. Pohjoismaat ovat jääneet loukkuun nk. kylmään solaan, jossa on syntynyt hidasliikkeisiä, jopa paikallaanpysyviä matalapaineita. Tämän kesän salamointi on ollut peräisin pääosin heikohkoista, yksisoluisista ukkoskuuroista, jotka ovat eliniältään lyhyitä ja pinta-alaltaan pieniä. Viileän säätyypin vallitessa ukkosten syntymiselle ei ole tarpeeksi energiaa, sillä ilman kosteussisältö ja sen nousuliikkeet jäävät pienemmiksi, jolloin myöskään pilvet eivät pääse kasvamaan kovin korkeiksi. Polaarisessa ilmamassassa muodostuu herkästi sadekuuroja, mutta koska pilvien korkeus jää usein verratten matalaksi, on salamointikin vähäisempää.
Tämän kesän voimakkaimmat ukkoset ovat jääneet keskiseen Eurooppaan, missä on kulkenut keskileveysasteiden helteisen ja kostean sekä polaarisen ja viileän ilmamassan rajavyöhyke. Lämpimään ilmamassaan mahtuu enemmän kosteutta ja toisaalta ilman nousuliikkeetkin ovat voimakkaampia. Keski-Euroopassa syntyneet ukkoset ovat olleet nk. monisolu-ukkosia, joissa useampi ukkospilvi muodostaa laaja-alaisemman rykelmän. Tiheimmät salamoinnit ovat kuitenkin liittyneet nk. MCS (mesoscale convective system = mesoskaalan konvektiivinen järjestelmä) -tapauksiin, joiden halkaisija voi olla useita satoja kilometrejä. Ne ovat pitkäikäisiä, voimakkaita ja vaaraakin aiheuttavia “ukkoskuuromöykkyjä”, joita syntyy erityisesti, kun kylmää ja kuivaa ilmaa kiilaa kostean helleilman päälle. Suomessakin yksittäisestä vilkkaasta ukkospäivästä saattaa kilahtaa salamakassaan jopa puolet koko kesän salamamäärästä.
Forecan sivuilta löytyy Sadekartat-osion alta 10 minuutin välein päivittyvä reaaliaikainen salamatutka, johon kannattaa tutustua! Tutkasta voit seurata salamointia ja sadetta alueellasi.
Missä päin Suomea ukkostaa eniten?
Suomessa ukkoskausi on verrattaen lyhyt ja se rajoittuu pääasiassa toukokuun lopusta elokuun loppuun yltävälle ajalle. Valtaosa ukkospäivistä kertyy heinäkuun ja elokuun alkupuoliskon aikana. Keskimäärin yksittäisellä paikkakunnalla ukkospäiviä on vuodessa 12 kpl. Vuosina 1998-2012 ukkospäiviä on ollut eniten Uudellamaalla: kapeata rannikkoaluetta lukuun ottamatta n. 14-16 kpl. Toisaalta myös maan keskivaiheilla, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja paikoin Pohjois-Pohjanmaallakin on ylletty 15 ukkospäivään. Verrattaen vähiten ukkostaa aivan länsirannikon tuntumassa sekä toisaalta Lapissa – vähiten ukkospäiviä, n. 3-5 kpl/vuosi on Käsivarressa sekä Inarin ja Utsjoen suunnalla. Alku- ja keskikesällä ukkoset keskittyvät selvästi sisämaahan, kun taas loppukesästä ne yleistyvä rannikoilla ja syksyllä merialueillakin.
Venezuelan Catatumbo-joella salamoi jopa 300 päivänä vuodessa
Törmäsin taannoin mielenkiintoiseen The Guardian -lehden artikkeliin “Catatumbo Lightning”, jossa paikallinen toimittaja oli lähetetty Pohjois-Venezuelaan valokuvausreissulle Catatumbo-joelle ikuistamaan poikkeuksellisen tiheää salamointia. Keskimäärin Catatumbo-joen suulla salamoi lähes 200 päivänä vuodessa, mutta paikalliset ovat ilmoittaneet havainneensa salamointia jopa 300 päivänä. Salamointi on erikoista myös siinä mielessä, että se kestää tyypillisesti puoli vuorokautta ja on ajoittain hyvin intensiivistä. Yön aikana saattaa salamoida jopa 20 000 kertaa, jolloin Suomen kuluneen kesän salamamäärä saataisiin Catatumbolla täyteen reilussa kahdeksassa tunnissa.
Catacumbo-joen läheinen ympäristö on alavaa kosteikkoa, kun taas joen päässä olevaa Maracaibo-järven läheisyydessä kohoaa vuoristo. Pinnanmuodot järven ympärillä aiheuttavat todennäköisesti paikalliseen tuulikenttään divegenssiä eli tuulen hajaantumista. Vuoristolla ilma joutuu pakotettuun nousuun kohdaten ylempänä kylmemmän ilman, jolloin ukkospilviä pääsee syntymään. Tuulet ikään kuin “kiertävät kehää” ja ovat jumissa tässä suljetussa altaassa, jolloin sama ilmiö toistuu lähes muuttumattomana päivästä toiseen. On myös arveltu, että alueen kosteikot ja suot vapauttaisivat ilmaan hyvin runsaasti metaania, joka puolestaan ruokkii salamoinnin syntyä. Liekö siis sekä pinnanmuotojen että metaanin yhteisvaikutus syynä poikkeuksellisen tiheään salamointiin.
Venezuelan Catatumbo-joelle järjestetään säännöllisesti salamabongausreissuja, joten Suomen vaisuun ukkoskesään turhautuneet voivat harkita tätä vaihtoehtoa seuraavana matkakohteenaan.
Oletteko te lukijat helpottuneita vaisusta ukkoskesästä vai olisitteko kaivanneet enemmän jytinää?
Markus Twitterissä: @markusmanty
Foreca Twitterissä: @forecasuomi
Ehdottomasti helpottunut vähäisistä ukkosista, mitä vähempi niin sen parempi tällaiselle ukkosta pelkäävälle ja siitä ahdistuvalle. Tosin nämä tämänkin kesän vähäiset ovat olleet epämiellyttävä kokemus joten erittäin innolla odotan syksyä ja toivottavasti vilpoisia kelejä ja talven pakkasia ja ennen kaikkea normaalia elämää talvikuukausien aikana
Samaa mieltä. Ei kai nyt kukaan järkevä ihminen ukkosmyrskyjä toivo. Sadetta on tullut tapeeksi ilman ukkosiakin.
Näin golffarille nämä vähäiset ukkoset ovat hyvä asia. Ei ole kertaakaan tarvinnut ukkosen takia keskeyttää peliä. Ja, vaikka en olekaan sään ennustaja, ennustan kuitenkin, että elokuu on kesän ja vuoden lämpimin kuukausi.
Olen aina -aivan pienestä saakka- nauttinut ukkosesta ja salamoinnin katselusta. Ukonilmalla menen yleensä ulos parhaalle mahdolliselle näköalapaikalle nauttimaan.
Harmittaa vietävästi, että kunnon ukkosmyrskyjä ei ole tänä vuonna ollut (eikä kyllä oikein viime kesänäkään, täällä eteläisimmässä Suomessa).
Metsäpalojakaan ei ole liikaa ollut sateiden takia. Siitä saakin Markus näppärästi seuraavan galluppinsa aiheen: Jäitkö kaipaamaan metsäpaloja ja olisivatko ne antaneet juuri omalla asuinseudullasi elämääsi mukavaa jännitystä?
Alakoululaisilleko nämä blogi-kysymykset on tarkoitettukin?
Sauli, enpä ole määritellyt, kenelle kysymykset on tarkoitettu – alakoululaistenkin vastaukset toki ovat kovin tervetulleita ;)
Kysymys oli hyvässä hengessä laadittu. Salamat ja ukkosmyräkät varmasti jakavat mielipiteitä. Minä myönnän nauttivani ukkosmyräköistä, kunhan katselen turvalliselta etäisyydeltä, enkä tietenkään toivo niiden aiheuttavan vahinkoa. Ei metsäpaloja, eikä muutakaan ikävää.
Asia on vaan niin,että joidenkin ammattiryhmien elanto on aika pitkälle säiden armoilla ja ukkosmyrksky voi olla aika kohtalokas. Sen takia tällaiset kysymykset tuntuvat ymmärrettävästi aika lapsellisilta. Mikäs siinä, jos on siinä onnellisessa asemassa, ettei säällä ole mitään merkitystä, niin mukavahan sitä myräkkää on kaupunkikämpän parvekkeelta katsella, mutta se on syytä pitää omana tietonaan.
Vesillä ukkospilviä ei todellakaan kaipaa. Vaikka salamanisku veneeseen onkin melko epätodennäköinen, tuppaa nuo pilvet nostamaan todella nopeasti kovia puuskia ja pahimmillaan vielä yllättävästi suunnasta. Rannikollakaan ei välttämättä ehdi rantaan, jos joutuu ajamaan kilpaa ukkospilviä kanssa. Toki kieltämättä ukkosmyrskyt ovat näyttävän näköisiä pimenevässä loppukesän yössä, mutta mieluummin sisämaassa katseltua.
Kyllä ukkosmyskyt on ihania maan viljelyn kannalta. ..kastuu maa ja vissiin tulee energiaa maahan ja ruokaan.
Meillä ranskassa on juuri ukkonen vaikka on yö
Ja se on ihanaa sillä päivälämpôtila oli yli 35 astetta. ..
Aivan ihanaa. ..saa hengittää
Et taida ymmärtää ainakaan suomalaisesta viljelystä mitään jos tuota mieltä olet. Ukkosmyrskyt piiskaavat viljan lakoon, kastelevat liikaa maata, kaatavat metsää ja polttavat rakennuksia. Vai että energiaa ruokaan…
Lapsena ja vielä nuorena pelkäsin ukkosia, Sanna-myrsky oli kamala kokemus. Mutta sitten sattui kohdalle se oikea. Roisi rintamaukkonen Lapin pimeässä elokuussa, alkoi aamuyöllä kahden aikaan elosalamoinnilla ja tuli sitten viiden jälkeen päälle. Kertakaikkisen upea näytelmä jota en unohda koskaan.
Kelpo myräkän seuraamine on varsin kiintoisa kokemus, mutta tyypillisestä suomalaisesta yhden-kahden jyrähdyksen ukkosesta ei tule kuin paha mieli. Tältä kesältä ei oiken kunnon myräkkää ole ollut, mutta huhtikuussa Raahessa koettu ukonilma oli kiintoisa, ihan vain poikkeuksellisen ajankohtansa vuoksi. Ja sisältyihän siihen kohtuullista salamointia ja rakeitakin :)