Kesäloma mielessä – milloin paras sää lomailla?

Julkaistu

Jos katsominen käy kalenteriin, on meillä ensimmäinen kevätkuukausi jo hyvässä vauhdissa. Meteorologisessa mielessä terminen kevät alkaa tyypillisesti Etelä-Suomessa maaliskuun lopulla ja muualla maassa huhtikuun aikana.

Useilla työpaikoilla kevään saapuminen tarkoittaa kesälomaviikkojen suunnittelua ja lukkoonlyömistä. Suomalaisten suosituimmaksi lomakuukaudeksi on vakiintunut heinäkuu, kun taas eteläisempi Eurooppa lomailee elokuussa. Säiden puolesta täydellisten lomaviikkojen suunnittelu on leveyspiirillämme melkoista hakuammuntaa ja tuuripeliä. Eipä ollut meteorologeillakaan sisäpiirin tietoa idyllisistä lomasäistä, jos muistellaan viime kesää, jolloin aurinko ja lämpö antoivat odotuttaa itseään aina elokuulle saakka.

Paras lomailuajankohta tai -kuukausi on täysin makuasia, mutta tilastojen valossa sää muuttuu kesäkuukausien aikana melkoisesti. Auringon teho on suurimmillaan juhannuksen aikoihin, jolloin myös päivä on pisimmillään. Lämpimin aika ajoittuu kuitenkin vasta kuukauden päähän juhannuksesta, mutta toisaalta kesän edetessä aurinkotuntien määrä vähenee ja sademäärät kasvavat. Mitä siis on tarjolla milloinkin?

Kesäkuu – kuivin ja aurinkoisin

Kesää lähestyttäessä pohjoisen napa-alueen ja tropiikin välinen lämpötilaero pienenee ja pohjoisen pallonpuoliskon säähäiriöt, kuten matalapaineet, heikkenevät. Ilmakehä lämpenee kuitenkin viiveellä: vaikka aurinko on korkeimmillaan juhannuksen aikoihin, ajoittuu kesän lämpimin hetki Suomessa heinäkuun loppupuolelle. Kesäkuu on kesäkuukausista kuivin, aurinkoisin ja viilein. Erityisesti kesäkuun alkupuolisko voi vielä yllättää viileydellään, mutta vähitellen keskilämpötila nousee juhannusta kohden kohisten. Juhannuksen jälkeen jatkuvat sateet matalapaineineen käyvät harvinaisemmiksi, ja suurin sateestamme alkaakin olla ns. konvektiivista eli kuurottaista sadetta. Rannikkoalueilla merituuli näkyy ja tuntuu kesäkuussa: päivälämpötila jää sisämaata alhaisemmaksi, mutta toisaalta sää on verrattain aurinkoista ja vähäsateista. Merituulen johdosta kuurottaiset sateet ja niihin liittyvät ukkoset ovat rannikkoalueilla harvinaisempia kesäkuussa ja keskittyvät sisämaahan.

Juhannuksen aikoihin päivän ylin lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa jo 20 asteen vaiheilla ja pohjoisessakin yli 15 asteessa. Hellepäiviä on tyypillisesti kesäkuussa maan etelä- ja keskiosassa n. 4-5 kpl, pohjoisempana muutama. Erityisesti kuun alkupuolella hallanvaaraa on vielä olemassa alavilla mailla, mutta loppukuuta kohden ilma lämpenee ja sen suhteellinen kosteus kasvaa, jolloin hallan todennäköisyys pienenee.

Kesäkuu on kesän aurinkoisin kuukausi, ja erityisesti rannikoilla auringonpaistetunteja kertyy verrattain paljon. Sademäärät jäävät heinä- ja elokuuta alhaisemmiksi ja juhannuksen aikoihin auringon lämmittävä vaikutus on suurimmillaan. Toisaalta kesäkuussa on heinä- ja elokuuta suurempi todennäköisyys kolealle säälle, erityisesti alkukuusta. Kesäkuu on siis tilastojen valossa kesän kuivin ja aurinkoisin kuukausi, mutta kannattaa pitää mielessään, että koleiden jaksojen riski on vielä kohtalainen. Mielenkiintoista on myös se, että kesäkuut ovat usealla paikkakunnalla Suomessa viilenneet viimeisen 50 vuoden aikana, kun taas heinä- ja elokuut ovat lämmenneet. Lisää aiheesta täällä.

Kuva 1: Kesäkuu on yleensä kesäkuukausista poutaisin ja aurinkoisin. Erityisesti rannikoilla merituuli viriää herkästi ja vilvoittaa kesäpäiviä. (kuva: Markus M / Hankoniemi)
Kuva 1: Kesäkuu on yleensä kesäkuukausista poutaisin ja aurinkoisin. Erityisesti rannikoilla merituuli viriää herkästi ja vilvoittaa kesäpäiviä. (kuva: Markus M / Hankoniemi)

 

Heinäkuu – lämpimin ja ukkosherkin

Keskimääräinen lämpötila jatkaa kohoamistaan heinäkuun puoliväliin saakka ja kesän lämpimimmät päivät koetaan tyypillisesti heinäkuun puolivälin jälkeen sisämaassa, rannikoilla vasta aivan heinäkuun loppupuolella. Ilmakehän lämpeneminen mahdollistaa suuremman ilmankosteuden ja tämän johdosta heinäkuun sademäärät ovat sisämaassa vuoden suurimmat. Suurin osa sateesta on kuurotyyppistä eli väliin mahtuu myös aurinkoisia hetkiä. Juhannuksen jälkeen kokonaispilvisyys alkaa kuitenkin lisääntyä ja auringonpaistetunnit vähenevät heinäkuun aikana. Heinäkuu on vuoden ukkosherkin kuukausi: jopa puolet vuoden salamoista havaitaan heinäkuussa. Keskimäärin eniten on salamoinut vuosina 1998-2012 Uudellamaalla, Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Salamointi on kuitenkin heinäkuun ensimmäisellä puoliskolla rannikoilla vielä harvinaisempaa, mutta kuun loppupuolella sateen ja ukkosen todennäköisyys kasvaa myös rannikoilla, kun meri vähitellen lämpenee.

Kesän lämpimin hetki ajoittuu sisämaassa heti heinäkuun puolivälin jälkeiseen aikaan ja rannikoilla heinäkuun loppupäiviin. Päivän ylin keskilämpötila on maan etelä- ja kaakkoisosan sisämaassa 22 asteen vaiheilla, ja suuressa osassa maata 20 asteen vaiheilla. Kesäkuuta lämpimämmät ja kosteammat yöt nostavat myös vuorokauden keskilämpötilaa korkeammaksi. Heinäkuu on vuoden helteisin kuukausi: keskimäärin hellettä on etelässä 7-8, pohjoisessa 2-5 päivänä. Tilastollisesti keskikesän lämpimimmät paikkakunnat ovat Vantaa, Lahti ja Kouvola, kun taas keskimäärin kaikkien kesäkuukausien lämpimimmän paikan titteliä pitää Helsinki-Kaisaniemen mittauspiste.

Aurinkoisella säällä UV-indeksi on keskikesällä ylimmillään 6-7 eli säteily on voimakasta. UV-säteilyltä suojautuminen on tarpeellista UV-indeksin ylittäessä kolmen.

Kuva 2: Heinäkuu on rankkojen sade- ja ukkoskuurojen aikaa sisämaassa. Valtaosa keskikesän sateesta on kuurottaista eli konvektiivista sadetta. (Kuva: Markus M / Luopioinen)
Kuva 2: Heinäkuu on rankkojen sade- ja ukkoskuurojen aikaa sisämaassa. Valtaosa keskikesän sateesta on kuurottaista eli konvektiivista sadetta. (Kuva: Markus M / Luopioinen)

 

Elokuu – kostein, rannikoilla sateisin mutta verrattain lämmin

Elokuussa päivän ylin keskilämpötila laskee nopeasti loppukuuta kohden mentäessä erityisesti sisämaassa. Rannikoilla kesän aikana lämmennyt meri hillitsee lämpötilan laskemista ja useana vuotena vuorokauden korkeimmat keskilämpötilat on mitattu vasta elokuun alkupuolella merellisillä paikkakunnilla. Elokuun aikana auringonpaistetunnit vähenevät sekä lyhenevän valoisan ajan että runsaamman ilmankosteuden (pilvisyyden) seurauksena. Loppukuuta kohden mentäessä Atlantin matalapaineet heräävät jälleen vähitellen henkiin ja kuurottaiset sateet vaihtuvat yhtenäisempiin. Kaiken kaikkiaan elokuun sademäärä on sisämaassa heinäkuuta pienempi, mutta rannikoilla elokuu on kesäkuukausista sateisin. Ilman viiletessä merellä syntyy herkemmin kuurosateita ja ukkosia. Merialueilla ja etelärannikolla salamoi keskimäärin eniten elokuussa.

Päivän lyheneminen ja runsaampi ilmankosteus saavat herkemmin aikaan sumuja, joiden todennäköisyys kasvaa loppukuuta kohden erityisesti sisämaassa. Selkeinä ja heikkotuulisina öinä säteilysumut yleistyvät. Päivän ylin lämpötila laskee sisämaassa jopa viidellä asteella kuukauden aikana, rannikoilla hieman vähemmän. Keskimäärin elokuu on kesäkuuta lämpimämpi kuukausi – suurelta osin korkeampien yölämpötilojen johdosta. Pohjoisessa hellepäiviä on kesäkuuta epätodennäköisemmin, n. 1-2 kpl, mutta etelässä hellettä on tyypillisesti hieman kesäkuuta enemmän, n. 3-5 päivänä.

Järvivedet viilenevät nopeasti elokuun edetessä, mutta merivesi on lämpimimmillään vasta elokuun alkupuolella. Lämmin merivesi voimistaa sateita rannikoiden tuntumassa loppukesästä ja syksyllä.

Kuva 3: Elokuussa sateet vähenevät sisämaassa, mutta kasvavat rannikoilla ja merialueilla. Merellä syntyy herkemmin sade- ja ukkoskuuroja - tässä kuvassa vyörypilvi tekee tuloaan. (Kuva: Tiina Asula)
Kuva 3: Elokuussa sateet vähenevät sisämaassa, mutta kasvavat rannikoilla ja merialueilla. Merellä syntyy herkemmin sade- ja ukkoskuuroja – tässä kuvassa vyörypilvi tekee tuloaan. (Kuva: Tiina Asula)

 

Kesä-, heinä- vai elokuu – minkä lomakuukauden sinä valitset?

Sadekategoriat

Julkaistu

Sääkarttojen ääressä meteorologi puhuu usein joko jatkuvasta, ajoittaisesta tai kuurottaisesta sateesta. Sateen tyypit jaetaan meteorologiassa karkeasti kolmeen eri kategoriaan niiden syntymekanismin perusteella: konvektiivinen sade, rintamasade ja orografinen sade.

Miltä sinun korvaan kuulostaisi, jos meteorologi puhuisikin säälähetyksessä sade- ja ukkoskuurojen sijasta konvektiivisesta sateesta tai Norjan rannikon suurista orografisen sateen kertymistä? ;)

Pilvien ja sateiden syntyminen vaatii aina ilman nousuliikkeitä, jolloin ilman lämpötilan laskiessa vesihöyry tiivistyy pilviksi ja suotuisissa olosuhteissa sateeksi. Käydään läpi sateen eri syntymekanismit:

1. Konvektiivinen sade

Konvektiivista eli kuurottaista sadetta esiintyy Suomessa lähinnä kesäaikana. Kun aurinko lämmittää voimakkaasti maanpintaa ja saa sen lämpötilan kohoamaan, laajenee ilma maanpinnan päällä ja fysiikan lakien mukaan ympäristöään lämpimämpi ilma lähtee nousemaan ylöspäin. Ylöspäin noustessaan ”ilmapaketin” paine alenee ja se jäähtyy. Nouseminen loppuu siinä vaiheessa, kun ilmapaketti on saavuttanut ympäristönsä lämpötilan. Tietyllä korkeudella suotuissa olosuhteissa alkaa myös tiivistyminen, jolloin syntyy pilviä ja sateita. Konvektiivisen sateen syntymisen ehtona on epävakaa ilmakehä eli tällöin lämpötilan täytyy voimakkaasti laskea korkeuden mukana, vähintään 10 astetta/km. Yleisimmin tälläinen tilanne vallitsee lämpimänä ja aurinkoisena kesäpäivänä. Konvektiiviset sateet ovat hyvin paikallisia, joskus vaikeasti ennustettavissa ja kesäisin niihin liittyy myös ukkosia. Valtaosa tropiikin sateista on konvektiivista sadetta.

 

Kuva 1: Kesäisin valtaosa sateistamme on kuurottaista eli konvektiivista sadetta. Tällöin myös rintamien sekä matalapaineiden kohdalla sade on harvoin yhtä jatkuvaa ja tasaista kuin kylminä vuodenaikoina. Tässä kuvassa konvektiivista sadetta esiintyy erityisesti matalapaineen keskuksen ympäristössä sekä Baltiassa. (kuva: MTV Uutiset)

2. Rintamasade

Säärintamiin liittyvä sade, rintamasade, liittyy tyypillisesti keskileveysasteiden matalapaineisiin ja on jaettavissa lämpimän, kylmän ja okluusiorintamaan liittyviin sateisiin. Rintamiin liittyvä sade on yleensä laaja-alaista, pitkäkestoista ja jatkuvaa – erityisesti lämpimässä rintamassa ja okluusiorintamassa. Myös rintamien alueella ilma on nousevassa liikkeessä ja ilmanpaine hieman ympäristöä alempi. Rintamien alueella kylmä ja painava ilma tunkeutuu lämpimän ilman alle ja saa sen nousemaan ylöspäin. Suomessa valtaosa sateesta liittyy rintamasateisiin, erityisesti kylminä vuodenaikoina.

Kuva 2: Kylminä vuodenaikoina suurin osa Suomeen saapuvista sateista liittyy säärintamiin. (kuva: MTV Uutiset)
Kuva 2: Kylminä vuodenaikoina suurin osa Suomeen saapuvista sateista liittyy säärintamiin. (kuva: MTV Uutiset)

3. Orografinen sade

Orografinen sade, tyypillisesti vuoristoisilla seuduilla esiintyvä sade, liittyy ilman pakotettuun nousuun. Kun ilmavirtaus kohtaa esteen, joutuu se kohoamaan pakotetusti. Korkeuden mukana ilma kylmenee ja siinä oleva vesihöyry tiivistyy. Tämän ilmiön seurauksena länsivirtausvyöhykkeillä vuoriston länsirinteillä sademäärät voivat kasvaa hyvinkin suuriksi. Suomea lähinnä oleva alue, jossa orografista sadetta esiintyy usein, on Norjan rannikkoseutu. Föhnilmiön vallitessa Norjan rannikkoseudulla orografinen sade on runsasta, kun taas vuorten itäpuolella on kuivaa ja verrattain lämmintä.

Suomessakin pienimuotoiset korkeusvaihtelut vaikuttavat sateen alueelliseen jakaumaan siten, että eniten sataa eteläisen Salpausselän eteläosassa sekä toisaalta itäisen Suomen vaara-alueilla.

Kuva 3: Atlantilta saapuvat kosteat lounais- ja länsivirtaukset laukaisevat Norjan vuoristolla usein rankkojakin orografisia sateita, kun taas vuoriston itäpuolella sää voi olla täysin poutaista ja aurinkoista. (kuva: MTV Uutiset)
Kuva 3: Atlantilta saapuvat kosteat lounais- ja länsivirtaukset laukaisevat Norjan vuoristolla usein rankkojakin orografisia sateita, kun taas vuoriston itäpuolella sää voi olla täysin poutaista ja aurinkoista. (kuva: MTV Uutiset)

Talviset säätermit haltuun!

Julkaistu

Kirjoitin aiemmin väärinymmärretyistä ja -tulkituista säätermeistä, nyt on aika paneutua talviseen sanavarastoon. Lisäykset seuraavaan listaan ovat erittäin tervetulleita, joten lisätermejä saa vapaasti ehdottaa.

JÄÄ

Ahtojää

Ahtojää koostuu vapaasti ajelevista jäälautoista, jotka ovat kasautuneet päällekäin ”ahtaumiksi”. Ahtojääröykkiöt syntyvät, kun jääpalat tai -lautat puristuvat toisiaan vasten ja ne saattavat muodostaa jopa 20-30 metriä korkeita kasaumia. Erityisesti Perämerellä ahtojää aiheuttaa keväisin ongelmia meriliikenteelle.

Kiintojää

Kiintojäällä tarkoitetaan yhtenäistä ja paikallaan pysyvää jääpeitettä, joka on kiinnittynyt rannikoihin, saariin tai matalikkoihin. Jäätä syntyy alueille, missä veden syvyys on enintään 20 metriä. Itämerellä jääpeite on laajimmillaan helmi-maaliskuun vaihteessa, jolloin arivolta 2/5 merestä jäätyy.

Kohvajää

Jos jää- ja lumipeitteen päälle pääsee railoista vettä ja siitä muodostuva sohjo jäätyvät, muodostuu kohvajäätä. Se sisältää paljon ilmaa ja on melko huokoista. Kantavuus on jopa puolet teräsjäätä heikompi.

Ajojää

Ajojää on yhteisnimitys merijäälle, joka ei ole kiintojäätä. Ajojää liikkuu tuulten ja virtausten mukana ja sen liike saa jääkentän halkeilemaan. Itämeren ulapoilla valtaosa jäästä talvisin on ajojäätä.

Kuva 1: Ajojäätä Helsingin edustalla helmikuussa 2015 (kuva: Markus M.)
Kuva 1: Ajojäätä Helsingin edustalla helmikuussa 2015 (kuva: Markus M.)

LUMI JA SADE

Ensilumi

Ensilumi on satanut maahan, kun kesäaikana klo 9 tai talviaikana klo 8 virallisella havaintoasemalla on ensimmäistä kertaa vähintään 1 cm:n paksuinen lumipeite.

Iljanne

Iljanne on liukas jääkerros maanpinnan tai lumipeitteen yllä. Se voi syntyä esimerkiksi jäätävän tihkun tai sateen seurauksena.

Jäätävä sade tai tihku

Jäätävää sadetta esiintyy talvisin pakkassäällä, kun pisarat ovat alijäähtyneessä tilassa. Veden lämpötila on siis jäätymispistettä alhaisempi, mutta pisarat yhä veden olomuodossa. Jäätävää sadetta voi syntyä, jos jossakin ilmakerroksessa lämpötila on nollan yläpuolella ja lumi sulaa vedeksi, mutta ennen maanpinnalle putoamistaan pisara jäähtyy kylmemmässä ilmakerroksessa. Jäätävä sade aiheuttaa hyvin liukasta keliä maanpinnalle saapuessaan.

Loska

Loskaksi nimitetään osittain sulanutta ja vesipitoista lumikerrosta suojasäällä.

Nietos

Lumi voi nietostua tuulen vaikutuksesta. Käytännössä nietos on tuulen kasaama lumikerros.

Nuoska

Nuoskalumeksi kutsutaan kostean suojasään kostuttamaa ja pehmentämää lumikerrosta.

Räntä

Räntäsateessa on sekä vettä että lunta. Usein räntänä pidetty sade onkin todellisuudessa märkää lunta.

Tykky

Tykkylumi on raskasta, märkää lunta, joka kasaantuu puun oksille ja latvuksiin aiheuttaen lumituhoja ja sähkökatkoja.

Tykkylumella voidaan myös tarkoittaa puihin kerääntyvää huurrekerrosta. Tykkylunta esiintyy Suomen olosuhteissa eniten maan pohjoisosan vaara-alueilla, jossa se voi pysyä kiinni puissa läpi talven, mikäli lämpötila on nollan alapuolella.

Tuisku

Tuisku on maahan satanutta lunta, joka on noussut siitä uudelleen ilmaan tuulen mukana. Lumituiskua syntyy, kun lumi on riittävän kuivaa ja tuuli on tarpeeksi kova (yli 7 m/s). Lumituisku voi olla vaarallista liukkauden, huonon näkyvyyden ja hiihtäjien eksymisvaaran takia. Lentosääpalvelussa erotellaan matala tuisku ja korkea lumituisku, joista edellinen vaikuttaa alle 2 m korkeudella ja jälkimmäinen haittaa näkyvyyttä yli kahden metrin korkeudessa.

Kuva 2: Tykkulunta Valkeakoskella marraskuun lopulla 2015 (kuva: Markus M.)
Kuva 2: Tykkulunta Valkeakoskella marraskuun lopulla 2015 (kuva: Markus M.)

PAKKANEN

Heikko pakkanen

Pakkanen on heikkoa, kun lämpötila on -0,1 ja -5 asteen välillä.

Kireä pakkanen

Pakkanen on kireää, kun lämpötila on etelässä alle -15, maan keskiosassa alle -20 ja pohjoisessa alle -25 astetta.

Pakkasen purevuus

Pakkasen purevuus kuvaa talvella lämpötilan, tuulen ja ilman suhteellisen kosteuden yhteisvaikutusta.

MUITA

Arktinen ilmamassa

Arktiseksi ilmamassaksi määritellään lämpötilaltaan vähintään -18 -asteinen ilma 1,5 kilometrin korkeudella. Usein talviaikana pohjoisesta saapuva arktinen ilmamassa on hyvin kylmää ja kuivaa.

Föhn-tuuli

Föhn-tuuli syntyy, kun kostea ilmavirtaus joutuu vuoriston kohdatessaan pakotettuun nousuun ja korkeammalla kosteus tiivistyy pilviksi ja sateiksi. Tiivistyminen vapauttaa paljon lämpöä ja vuoriston ylitettyään laskutuuli on kuiva ja lämmin. Föhn-tuuli tuo meille talvisin aurinkoisen ja hyvin leudon sään.

Inversio

Tyypillisesti ilmakehässä ylöspäin mentäessä lämpötila laskee, mutta inversiotilanteessa se nousee. Inversio pääsee syntymään erityisesti talvisissa, heikkotuulisissa ja selkeissä korkeapainetilanteissa, jolloin maanpinta kylmenee voimakkaasti. Kesäisin halla on merkkinä maanpintainversiosta.

Kuura

Kuuraa syntyy talvisin, kun maanpintatasolla oleva vesihöyry härmistyy suoraan jääksi ilman nestemäistä välivaihetta.

Polanne

Polanne on kovaksi ja tiiviiksi pakkautunut lumikerros, joka syntyy ajo- tai kevyen liikenteen väylille, jos satanutta lunta ei aurata pois.

Routa

Routa tarkoittaa maaperän jäätynyttä pintakerrosta. Jos routa on ympärivuotista, puhutaan ikiroudasta.

Terminen talvi

Termisen talven määritelmä täyttyy, kun vuorokauden keskilämpötila jää pysyvästi nollan alapuolelle.

Kuva 3: Kuuraa Helsingin Arabianrannassa lokakuussa 2014 (kuva: Pekka Pouta)
Kuva 3: Kuuraa Helsingin Arabianrannassa lokakuussa 2014 (kuva: Pekka Pouta)

Lisää säätermejä täältä.

Markus Twitterissä: @markusmanty

Foreca Twitterissä: @forecasuomi

Loppuvuoden talvisen sään tarjoaa omegakorkeapaine

Julkaistu

Matalapainevyöry on toistaiseksi tullut päätökseensä. Joulumyrskyn aiheuttanut matalapaine väistyy, tuulet heikkenevät ja tästä alkaakin nyt kestoltaan määrittelemättömän pitkä ja pääasiassa poutainen pakkasjakso koko maassa.

Luoteisvirtauksessa Tapaninpäivänä kulkeutuneet lumikuurot toivat vihdoin vähän valkeutta maisemaan eteläisessä Suomessa ja pääkaupunkiseudullakin. Ehkä tämä lumipeite riittää täyttämään ensilumimääritelmänkin joillain asemilla, eikä tämä lumi hetkeen sula pois.

Omegakorkeapaine tuo talvisemman loppuvuoden

Edellisestä mainittavan arvoisesta korkeapaineesta Suomen yllä taitaa nyt olla kulunut jo reilu pari kuukautta. Alkuviikon aikana ylemmän ilmakehän suihkuvirtaus on pohjoisen Euroopan alueella muodostamassa kreikkalaisen Ω -kirjaimen muotoisen kentän ja sallii laajemman korkeapaineen alueen muodostumisen Keski- ja Pohjois-Eurooppaan. Suursäätilan muutoksesta oli operatiivissa säämalleissa viitteitä jo edellisenä viikonloppuna – nyt sen uskaltaa jo äänenkin sanoa. Muutama epävarmuus toki liittyy vielä korkeapaineen lopulliseen sijaintiin ja kestoon, mutta kaiketi loppuvuodesta on tulossa viime aikoja talvisempi.

Sunnuntaista lähtien lämpötila näyttäisi pysyvän pakkasen puolella suuressa osassa maassa yötä päivää. Terminen talvi päässee alkamaan rytinällä maan etelä- ja keskiosassa yli kuukauden aikataulusta jäljessä. Suurimpana epävarmuutena ennusteissa on kuitenkin korkeapaineen lopullinen sijainti ja laajuus: heti Suomen länsipuolella on nimittäin lauhempaa ilmaa ja matalapaineita. Voikin olla, että lämpötila niiden myötä kohoaa ajoittain lännessä ja etelässä nollan yläpuolelle, mutta toisaalta korkeapaine näyttää melko sinnikkäältä.

Korkeapaineen asettuessa Suomen itä- tai kaakkoispuolelle se pyöräyttää meille annoksen Venäjän mantereista ja kylmää ilmaa. Alkuviikko näyttää vielä sen verran kuivalta, ettei sateita juurikaan ole tiedossa, mutta mahdollisesti myöhemmin ensi viikolla lämpimän merialueen, Suomenlahden, yli kaakosta tai idästä tulevat kylmät ilmavirtaukset voivat laukaista sakeitakin lumikuuroja meren yllä. Mikäli ennuste toteutuu, voi lunta vuodenvaihteen jälkeen tulla tupaan enemmänkin erityisesti etelä- ja lounaisrannikolla. Epävarmuustekijöitä on kuitenkin vielä useita, joten laitetaan ennuste seurantaan.

Millä mielin sinä otat vastaan uuden aikakauden alun sään osalta?

Suihkuvirtaus on muodostamassa loppuvuoden viimeisinä päivinä Ω -muotoisen virtauskentän sallien laajan korkeapaineen syntymisen Suomen lähettyville. (Kuva: Markus M / MTV)
Suihkuvirtaus on muodostamassa loppuvuoden viimeisinä päivinä Ω -muotoisen virtauskentän sallien laajan korkeapaineen muodostumisen Suomen lähettyville. (Kuva: Markus M / MTV)

 

Valkeaa unelmaa

Julkaistu

Joulusäädebatti käy kiivaana tällä viikolla, kun valkean joulun kohtaloa arvuutellaan. Pisimmillään numeeriset mallit yltävät sääennusteissaan jo joulupyhien yli, mutta on syytä muistaa, että Suomen vaihtelevassa ilmastossa ja tämänhetkisessä säätyypissä yksityiskohtaisten ennusteiden tekeminen yli viiden vuorokauden päähän alkaa olla melkoista hakuammuntaa.

Joulukuun alku oli hyvin sateinen ja lauha

Ilmatieteen laitoksen tilastojen valossa joulukuun ensimmäisenä 10 vuorokautena sadetta on kertynyt suurimpaan osaan maata tavanomaista enemmän, maan etelä- ja keskiosassa sademäärät ovat olleet joillain mittausasemilla jopa poikkeuksellisen tai ennätyksellisen suuria. Joulukuun alku on ollut myös harvinaisen leuto Etelä- ja Keski-Suomessa, yleisesti poikkeama tavanomaista lämpimämpään suuntaan on ollut n. 5-6 astetta, pohjoisempana 3-5 astetta. Lauhaa säätä on ruokkinut vilkas matalapainetoiminta ja Atlantin myrskyradalle kuuluminen. Lisäksi Suomea ympäröivät merialueet ovat reilusti tavanomaista lämpimämpiä, ja ainakin alkavasta jäätalvesta on odotettavissa hyvin leuto. Näin lämmin meri voi viivästyttää talven tulemista rannikkoalueilla tai vaihtoehtoisesti kylmänpurkaustilanteissa tuoda suuriakin lumikertymiä.

Lunta ja kylmenevää

Tulevan viikonlopun aikana Suomeen on valumassa kylmempää, polaarista ilmamassaa. Läntisten matalapaineiden vyöry taukoaa ja jatkossa meille on saapumassa arvaamattomampia, piskuisia matalapaineita luoteen puolelta. Talvisin tarpeeksi kylmässä ilmamassassa nämä säämalleissa viattomilta näyttävät matalapaineet saattavat sulien merialueiden yllä voimistua ja räjähtää ”arktisiksi pommeiksi” eli kokoluokaltaan pieniksi, mutta verrattain voimakkaiksi matalapaineiksi, jotka voivat tuoda mantereenkin puolelle erittäin suuria lumikertymiä. Ehkä tällaisesta ei nyt ole pelkoa, mutta ensi viikon alkupuolella luoteesta Perämeren yli kohti kaakkoa suuntautuva kylmä perusvirtaus näyttäisi synnyttävän useankin pienen matalapaineen Perämeren kosteuden ja lämmön seurauksena. Pohjois-Pohjanmaalle, Kainuuseen ja itäiseen Suomeen voi pyryttää enemmänkin lunta ja mikäli muualla maassa jotain sataa, tulee sekin lumena alas. Ensi viikolla pakkanen näyttäisi pohjoisessa kiristyvän kuluneen talvikauden kovimpiin lukemiin, mahdollisesti yli 30 asteeseen saakka.

Entä joulu?

Tämän jälkeen malleissa alkaa olla hajontaa ja ennustaminen muuttuu hankalaksi. Näyttäisi kuitenkin, ettei ennen joulua ole tulossa pitkäkestoista korkeapainetta, vaan kuulumme yhä liikkuvien matalapaineiden reitille. Ennusteissa on viitteitä siitä, että matalapaineiden reitti saattaa painua hieman eteläisemmäksi, jolloin sää kylmenisi. Toisaalta vastaavia viitteitä kylmenemisestä on ollut ennusteissa jo pidemmän aikaa ja sen takia suhtaudun pitkäkestoiseen kylmenemiseen varauksella – tauko lauhoista matalapaineista saattaa jäädä tilapäiseksi. Joka tapauksessa toivoa valkoisesta joulusta on yhä maan etelä- ja keskiosassa, kaikki on kiinni ajoituksesta. Vuosi sitten näihin aikoihin näytti siltä, ettei valkeasta joulusta ole toivoakaan etelässä, mutta lumi satoi kuin satoikin maahan juuri ennen joulua. Pohjoisemmas valkean joulun voi tänä vuonna melkein jo luvata.

Kuva 1: Valkean joulun todennäköisyys Suomessa
Kuva 1: Valkean joulun todennäköisyys Suomessa

Tilastoja: joulun ajan lumipeite vähenemään päin

Keskimäärin sisämaassa suurin osa jouluista on valkeita: takuuvarmasti joulu on valkea aivan itärajalla ja pohjoisessa Meri-Lappia lukuun ottamatta, kun taas lounaissaaristossa vain joka toinen joulu on valkea. Pienehkön otannan perusteella 2000-luvulla valkean jouluaaton todennäköisyys on kuitenkin jonkin verran pienentynyt maan etelä- ja keskiosassa, pohjoisempana sen sijaan pysynyt lähes ennallaan. Sen sijaan jouluaaton keskimääräinen lumipeitteen määrä näyttäisi laskeneen tuntuvasti osassa maan etelä- ja keskiosaa.

Kuva 2: Keskimääräinen lumensyvyys jouluaattona v. 1959-1977, 1978-1996 ja 1997-2014 Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä ja Rovaniemellä.
Kuva 2: Keskimääräinen lumen syvyys jouluaattona v. 1959-1977, 1978-1996 ja 1997-2014 Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä ja Rovaniemellä (Turun lumensyvyyshavainnot on v. 2005 alkaen tehty Artukaisissa, ennen tätä Lentoasemalla).

Esimerkkeinä tässä on Helsingin (Kaisaniemi), Turun (Lentoasema + Artukainen), Jyväskylän (Lentoasema) ja Rovaniemen (Lentoasema) jouluaattolumitilastoja vuodesta 1959 lähtien. Tilastot on pilkottu kahteen 18 vuoden (1959-1977, 1978-1996) ja yhteen 17 vuoden (1997-2014) mittaiseen jaksoon. Helsingissä jouluaaton keskimääräinen lumipeitteen määrä on alentunut tasaiseen tahtiin kyseisen ajanjakson aikana, kun taas Turussa, Jyväskylässä ja Rovaniemellä lumisimmat jouluaatot ovat olleet ajanjaksolla 1978-1996, mutta 2000-luvulle tultaessa jouluaattojen keskimääräinen lumen syvyys on alentunut kaikissa esimerkkikaupungeissa. Helsingissä ja Turussa lumettomia jouluaattoja on 2000-luvulla ollut kuusi, Jyväskylässä kolme (aikasemmin vain v. 1972) kappaletta. Rovaniemellä kaikkien aikojen vähälumisin jouluaatto koettiin v. 2006, jolloin lumen syvyys oli vain 5 cm.

Kyseisen kaavion trendi näyttäisi nykykäsityksen mukaan jatkuvan tulevaisuudessakin: maan etelä- ja keskiosassa joulunajan lumipeite vähennee ja lumettomien joulujen todennäköisyys kasvaa, kun taas pohjoisempana muutos on pienempi. Osassa Lappia lumipeitteen määrä saattaa jopa kasvaa, mikäli talviajan sateet lisääntyvät keskilämpötilan noustessa.

Oletko sinä huomannut muutoksia joulun ajan lumipeitteessä?

Foreca Twitterissä: @forecasuomi

Markus Twitterissä: @markusmanty

tilastot: Ilmatieteen laitos

Tulvia ja lämpöennätyksiä

Julkaistu

Joulukuun alkua on hallinnut matalapaineiden intensiivinen ryöpytys – Suomi on kuulunut voimakkaan suihkuvirtauksen alla myrskyradalle. Myrskypäiviä olikin jo sunnuntai-iltaan mennessä kertynyt neljä kappaletta eli joulukuun tilastollisen keskiarvon verran. Maanantai nostattaa myrskypäivien lukumäärän joulukuun osalta jo viiteen, ja kovasti säämallit näyttäisivät liputtavat tuulisen ja lauhan joulukuun jatkonkin puolesta.

Joulukuun alku on ollut maan etelä- ja keskiosassa huomattavan lauha, myös pilvinen ja sateinen. Esimerkiksi Joensuussa ja Punkaharjulla keskimääräinen pilvisyys on ollut 99-100 %, Savonlinnassakin 97 %. Pohjoisempana päivät ovat olleet alkaneesta kaamoksesta huolimatta kirkkaampia lumen ja vähäisemmän pilvisyyden vuoksi: Utsjoen Kevolla joulukuun alun keskimääräinen pilvisyys on ollut 48 % luokkaa.

Joulukuun uusi lämpöennätys

Hyvin tuulinen ja matalapainevoittoinen suursäätila mahdollisti sunnuntaina Suomen uuden joulukuun lämpöennätyksen syntymisen, kun Maarianhaminassa lämpötila kohosi 11,1 asteeseen (aiempi 10,8 astetta mitattu 6.12.2006 Salon Kärkässä). Hyvin voimakas tuuli advektoi meille Atlantilta erittäin lauhaa ja kosteaa ilmaa, ja voimakkaat tuulet ovatkin tähän vuodenaikaan välttämättömiä erittäin korkeiden lämpötilojen esiintymisten kannalta.

Vuosisadan edetessä uusien lämpöennätysten syntymiseen on syytä totutella. Jää nähtäväksi, onko kuluvasta vuodesta muodostumassa mittaushistoriamme lämpimin ja kiilataanko keskilämpötilan osalta vuoden 1989 edelle.

Mistä hyvin korkea merivesi johtui?

Meriveden korkeus oli itsenäisyyspäiväviikonlopun aikana monin paikoin etelärannikolla jopa yli 100 cm normaalitasoa ylempänä. Erittäin korkean meriveden taustalla piilee yleensä kolme syytä: voimakkaat ja pitkäkestoiset lounaistuulet, syvät matalapaineet (alhainen ilmanpaine) ja seichet (seisova aalto; Itämeren altaan ominaisheilahtelu).

Pitkäkestoisten länsi- ja lounaisvirtausten aikana ylimääräistä vettä virtaa Tanskan salmien kautta Itämereen, jolloin kokonaisvesimäärä kasvaa. Vettä pumppautuu eniten kohti Itämeren itäisiä rannikkoalueita, ja esimerkiksi Suomenlahden itäosassa vedenpinta voi olla läntistä Suomenlahtea jopa metrin korkeammalla. Sunnuntaina vedenkorkeus oli Helsingissä n. 1,1 m, Porvoossa 1,2 m, Haminassa 1,4 m ja Pietarissa peräti yli 2 metriä normaalitasoa korkeammalla. Itämeren historian suurin vedenkorkeus on mitattu Pietarissa vuonna 1824, jolloin vedenpinta oli peräti 412 cm tavanomaista korkeammalla.

Matalan ilmanpaineen alueella vedenpinnan korkeus nousee, sillä veden pintaan kohdistuva paine pienenee. Matalapaine ikään kuin imee vettä kohti itseänsä, vastaavasti korkeapaineen alue painaa vettä kasaan. Yhden millibaarin paine-ero vastaa keskimäärin yhtä senttimetriä vedenkorkeudessa (nk. barometriefekti).

Voimakkaat matalapaineet ilmanpainevaihteluineen ja lounaan tai lännen puolelta puhaltavine myrskytuulineen voivat laukaista Itämerellä ja erityisesti pitkulaisella Tukholma-Pietari -välillä nk. seiche-aallon, joka saattaa kasvattaa vedenkorkeusmaksimeja useilla kymmenillä senttimetreillä. Samainen seicheilmiö voidaan havaita muissakin suljetuissa altaissa, vaikkapa kylpyammeessa, kun vesi poikkeutetaan liikkeelle jommasta kummasta päästä, jolloin altaan reunat heijastavat häiriön takaisin synnyttäen kahden aallon interferenssin.

Edellisen kerran kaikki edeltävät tekijät olivat läsnä 9.1.2005, jolloin Itämeren alueella mitattiin ennätyksellisiä vedenkorkeuksia, ja mm. Helsingissä vedenpinta kohosi yli 1,5 metriin aiheuttaen Kauppatorin tulvimisen. Helsingissä vedenpinnan korkeus voisi suotuisassa tilanteessa nousta peräti yli kahteen metriin – näin tapahtuu arviolta 1-2 kertaa 200 vuodessa.

Arabianranta 6.12.2015
Kuva: Helsingin Arabianranta oli veden vallassa 6.12.2015. /kuva: Markus M.
Kuva: Vesi nousi Helsingin Eiranrannassa katutasolle jo 5.12.2015 illalla. /kuva: Markus M.
Kuva: Vesi nousi Helsingin Eiranrannassa katutasolle jo 5.12.2015 illalla. /kuva: Markus M.