Meteorologit totisen paikan edessä: Entä jos terminen talvi jää tulematta?

Julkaistu

Meteorologit saattavat kuluvana talvikautena joutua uuden tilanteen eteen: mitä jos terminen talvi jää osassa maata kokonaan tulematta? Näin ei ole Ilmatieteen laitoksen tilastojen valossa mantereen puolella vielä kertaakaan käynyt, mutta Ahvenanmaalla talvi jäi tulematta talvikaudella 2014-2015. Termisellä talvella tarkoitetaan vuorokauden keskilämpötilan painumista pysyvästi pakkasen puolelle.

Onkin mielenkiintoista pohtia, puhutaanko termisen talven uupuessa pitkäkestoisesta termisestä syksystä, joka sitten jossain vaiheessa vaihtuu suoraan kesäksi. Termisen kevään ja syksyn määritelmähän on sama: lämpötilan täytyy olla pitkäluonteisesti 0 ja +10 asteen välillä. Jos terminen talvi jää etelässä tulematta, kevään alkamisen määrittäminen on hyvin mutkikasta. Onko meillä tulevaisuudessa Etelä-Suomessa enää vain kaksi termistä vuodenaikaa: keskimäärin neljän kuukauden mittainen kesä ja loput syksyä?

Tammikuun keskilämpötilat lyövät ennätyksiä

Lue lisää → ”Meteorologit totisen paikan edessä: Entä jos terminen talvi jää tulematta?”

Espanjassa lunta voi pyryttää kolme päivää putkeen, Suomeen keväinen alkuviikko

Julkaistu

Keski-Euroopassa oleva laaja korkeapaineen alue pakottaa matalapaineet joko pohjois- tai eteläpuolelleen. Suomeen on tulossa alkuviikolla voimakas föhn-ilmiö, joka voi nostaa lämpötilat keskistä Suomea myöden lähelle 10 astetta. Espanjassa puolestaan varaudutaan Gota Fria -nimiseen ilmiöön, joka tuo itärannikolle paikoin puolen vuoden sateet kerrallaan ja sisämaahan kolmen päivän mittaisen lumipyryn.

Keski-Euroopassa oleva laaja korkeapaineen alue ohjaa jatkossakin lämpimät tuulet kohti Suomea. Etelä-Eurooppa näyttää alkuviikolla talviselta.

Espanjassa varaudutaan talvimyrskyyn – ylängöille jopa metri lunta

Lue lisää → ”Espanjassa lunta voi pyryttää kolme päivää putkeen, Suomeen keväinen alkuviikko”

Tammikuun alku on ollut Helsingissä yhtä lämmin kuin keskimäärin Milanossa tai Amsterdamissa

Julkaistu

Tammikuun ensimmäinen puolisko on ollut usealla havaintoasemalla ennätyslämmin. Helsinki-Kaisaniemen keskilämpötila oli ajanjaksolla 1.-14.1. peräti 2,8 astetta ja tänään keskiviikkona kolkutellaan useita paikkakuntakohtaisia ennätyksiä.

Tammikuussa Helsingissä mitattu Milanolle ja Amsterdamille tyypillisiä lämpötiloja

Lue lisää → ”Tammikuun alku on ollut Helsingissä yhtä lämmin kuin keskimäärin Milanossa tai Amsterdamissa”

Atlantin lämpötykki tulee taas: kaikkien aikojen ennätys vaarassa keskiviikkona

Julkaistu

Uskomaton tammikuu saa jatkoa. Linnut visertävät, laineet liplattavat ja ruohikko vihertää. Päivälämpötilojen puolesta Helsingissä ja Turussa vietetään parhaillaan Frankfurtille tai Budapestille tyypillistä talvea. Eikä tämä tästä muuksi muutu: keskiviikosta näyttäisi uusimpien ennusteiden mukaan tulevan kuluvan talven tähän asti lämpimin päivä, jolloin Ahvenanmaalla ja lounaisrannikolla voidaan rikkoa 10 asteen raja. Kaikkien aikojen tammikuun lämpöennätys on 10,9 astetta.

Tammikuinen merimaisema Mustasaaressa 12.1.2020. Kuva: Matti Hietala

Atlantin lämpötykki iskee taas: keskiviikkona voi olla ennätyksellisen lämmintä, rannikoilla tulvii

Lue lisää → ”Atlantin lämpötykki tulee taas: kaikkien aikojen ennätys vaarassa keskiviikkona”

Hailuoto on tänään maailman pohjoisimpia lumettomia alueita – Lapissa ennätyslumista

Julkaistu

Viime päivien lämpöasteet ja vesisateet ovat tehneet tehtävänsä: lumiraja on karannut kohti pohjoista ja kiemurtelee tänään kuta kuinkin Savonlinnasta Jyväskylän kautta kohti Pohjois-Pohjanmaan rannikkoseutua. Oulun länsipuolella sijaitseva Hailuodon saari onkin aamun lumensyvyyshavaintojen perusteella yksi maapallon pohjoisimmista lumettomista alueista.

Lumiset alueet ovat kartalla valkoisella. Suomessa Pohjanmaa on torstaina 9.1.2020 yksi maailman pohjoisimpia lumettomia alueita.

Lumetonta laajalti Pohjois-Pohjanmaalla saakka

Keskiviikon olosuhteet olivat otolliset lumipeitteen hupenemiselle: lämpöasteita kautta maan, vesisadetta ja voimakasta tuulta, joka tehostaa sulaneen lumen haihtumista. Keskiviikon korkein lukema tärähti mittariin lounaissaaristossa Hammarlandin Märketissä, missä lämpötila kipusi 8,8 asteeseen. Itäisessä Ruotsissa mitattiin muutamallakin havaintoasemalla peräti 10,5 asteen lukemat.

Lue lisää → ”Hailuoto on tänään maailman pohjoisimpia lumettomia alueita – Lapissa ennätyslumista”

Uusi lämpöpulssi keskiviikoksi: paikoin lipaistaan 10 astetta

Julkaistu

Sunnuntai toi tuulahduksen vähän talvisempaa ilmaa, mutta kuten olemme jo tänä talvena tottuneet, nämä vaiheet ovat hyvin ohimeneviä. Länsivirtaukset tuovat meille tälläkin viikolla sadealueita ja erittäin lämmintä ilmaa: keskiviikko voi hyvinkin olla viikon leudoin päivä ja tällöin maan lounaisosassa kolkutellaan tammikuulle poikkeuksellista 10 lämpöastetta. Tammilämmön takana ovat nyt voimakkaat länsivirtaukset ja föhntuulen lämmittävä vaikutus.

Keskiviikkona paikoin jopa poikkeuksellisen lämmintä

Lue lisää → ”Uusi lämpöpulssi keskiviikoksi: paikoin lipaistaan 10 astetta”