Suomen surkea ukkoskesä – tiesitkö, missä salamoi 300 päivänä vuodessa?

Julkaistu

Tilastohistorian vaisuin ukkoskesä?

Myrskybongareiden kannalta kulunut kesä ei ole juurikaan tarjonnut jännitystä Suomessa. Merkittäviä ukkospäiviä ei toistaiseksi ole ollut, ja tilastojen valossa tästä kesästä onkin hyvää vauhtia muodostumassa tilastohistoriamme “surkein” ukkoskesä.

Heinäkuun loppuun mennessä maasalamahavaintoja Suomen alueella on kertynyt n. 14 000 kpl, mikä on vain n. 13,5 % normaalimäärästä (keskimäärin heinäkuun loppuun mennessä 104 000 maasalamaa). Verrattaen eniten on salamoinut Etelä- ja Itä-Suomessa, kun taas Lapista löytyy alueita, joilla ei tänä vuonna ole yhtä ainuttakaan salamahavaintoa. Yksittäisistä päivistä puhuttaessa eniten salamahavaintoja on kertynyt 9. heinäkuuta, noin 2500 kpl. Keskimäärin Suomessa havaitaan vuosittain 140 000 maasalamaa, joista valtaosa rekisteröidään touko-elokuussa. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan rajuimmat ukkoskesät olivat vuosina 1972 ja 1988, jolloin kumpanakin vuonna Suomessa havaittiin yli 300 000 maasalamaa. 29. kesäkuuta vuonna 1988 Suomessa havaittiin n. 40 000 maasalamaa, joka on yksittäisen päivän salamaennätys. 2000-luvulla on puolestaan ollut useita peräkkäisiä vaisuja ukkoskesiä.

Kuluneen heinäkuun salamointisaldo saattaa muodostua ennätysalhaiseksi. Perjantai-iltapäivään mennessä heinäkuussa oli salamoinut n. 10 000 kertaa. Ennätys syntyy, mikäli heinäkuun kokonaissalamamäärä jää alle 10 500 (v. 1968 lukema).

Kuluneen kesän ajan olemme kuuluneet lähes poikkeuksetta polaarisen ilmamassan piiriin, jolle on tyypillistä epävakainen ja viileä sää. Pohjoismaat ovat jääneet loukkuun nk. kylmään solaan, jossa on syntynyt hidasliikkeisiä, jopa paikallaanpysyviä matalapaineita. Tämän kesän salamointi on ollut peräisin pääosin heikohkoista, yksisoluisista ukkoskuuroista, jotka ovat eliniältään lyhyitä ja pinta-alaltaan pieniä. Viileän säätyypin vallitessa ukkosten syntymiselle ei ole tarpeeksi energiaa, sillä ilman kosteussisältö ja sen nousuliikkeet jäävät pienemmiksi, jolloin myöskään pilvet eivät pääse kasvamaan kovin korkeiksi. Polaarisessa ilmamassassa muodostuu herkästi sadekuuroja, mutta koska pilvien korkeus jää usein verratten matalaksi, on salamointikin vähäisempää.

Kuva 1: Kuluneena kesänä salamointi on ollut hyvin paikallista ja liittynyt yksittäisiin kuuroihin. Forecan Salamatutkasta (Veneilysään alta) voit seurata reaaliajassa salamointia Suomessa.
Kuva 1: Kuluneena kesänä salamointi on ollut hyvin paikallista ja liittynyt yksittäisiin kuuroihin. Forecan Salamatutkasta (Veneilysään alta) voit seurata reaaliajassa salamointia Suomessa.

Tämän kesän voimakkaimmat ukkoset ovat jääneet keskiseen Eurooppaan, missä on kulkenut keskileveysasteiden helteisen ja kostean sekä polaarisen ja viileän ilmamassan rajavyöhyke. Lämpimään ilmamassaan mahtuu enemmän kosteutta ja toisaalta ilman nousuliikkeetkin ovat voimakkaampia. Keski-Euroopassa syntyneet ukkoset ovat olleet nk. monisolu-ukkosia, joissa useampi ukkospilvi muodostaa laaja-alaisemman rykelmän. Tiheimmät salamoinnit ovat kuitenkin liittyneet nk. MCS (mesoscale convective system = mesoskaalan konvektiivinen järjestelmä) -tapauksiin, joiden halkaisija voi olla useita satoja kilometrejä. Ne ovat pitkäikäisiä, voimakkaita ja vaaraakin aiheuttavia “ukkoskuuromöykkyjä”, joita syntyy erityisesti, kun kylmää ja kuivaa ilmaa kiilaa kostean helleilman päälle. Suomessakin yksittäisestä vilkkaasta ukkospäivästä saattaa kilahtaa salamakassaan jopa puolet koko kesän salamamäärästä.

Kuva 2: Valtava MCS Saksan yllä heinäkuun alkupuolella (kuva: EUMETSAT)
Kuva 2: Valtava MCS Saksan yllä heinäkuun alkupuolella (kuva: EUMETSAT)

Forecan sivuilta löytyy Sadekartat-osion alta 10 minuutin välein päivittyvä reaaliaikainen salamatutka, johon kannattaa tutustua! Tutkasta voit seurata salamointia ja sadetta alueellasi.

Missä päin Suomea ukkostaa eniten?

Suomessa ukkoskausi on verrattaen lyhyt ja se rajoittuu pääasiassa toukokuun lopusta elokuun loppuun yltävälle ajalle. Valtaosa ukkospäivistä kertyy heinäkuun ja elokuun alkupuoliskon aikana. Keskimäärin yksittäisellä paikkakunnalla ukkospäiviä on vuodessa 12 kpl. Vuosina 1998-2012 ukkospäiviä on ollut eniten Uudellamaalla: kapeata rannikkoaluetta lukuun ottamatta n. 14-16 kpl. Toisaalta myös maan keskivaiheilla, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja paikoin Pohjois-Pohjanmaallakin on ylletty 15 ukkospäivään. Verrattaen vähiten ukkostaa aivan länsirannikon tuntumassa sekä toisaalta Lapissa – vähiten ukkospäiviä, n. 3-5 kpl/vuosi on Käsivarressa sekä Inarin ja Utsjoen suunnalla. Alku- ja keskikesällä ukkoset keskittyvät selvästi sisämaahan, kun taas loppukesästä ne yleistyvä rannikoilla ja syksyllä merialueillakin.

Venezuelan Catatumbo-joella salamoi jopa 300 päivänä vuodessa

Törmäsin taannoin mielenkiintoiseen The Guardian -lehden artikkeliin “Catatumbo Lightning”, jossa paikallinen toimittaja oli lähetetty Pohjois-Venezuelaan valokuvausreissulle Catatumbo-joelle ikuistamaan poikkeuksellisen tiheää salamointia. Keskimäärin Catatumbo-joen suulla salamoi lähes 200 päivänä vuodessa, mutta paikalliset ovat ilmoittaneet havainneensa salamointia jopa 300 päivänä. Salamointi on erikoista myös siinä mielessä, että se kestää tyypillisesti puoli vuorokautta ja on ajoittain hyvin intensiivistä. Yön aikana saattaa salamoida jopa 20 000 kertaa, jolloin Suomen kuluneen kesän salamamäärä saataisiin Catatumbolla täyteen reilussa kahdeksassa tunnissa.

Catacumbo-joen läheinen ympäristö on alavaa kosteikkoa, kun taas joen päässä olevaa Maracaibo-järven läheisyydessä kohoaa vuoristo. Pinnanmuodot järven ympärillä aiheuttavat todennäköisesti paikalliseen tuulikenttään divegenssiä eli tuulen hajaantumista. Vuoristolla ilma joutuu pakotettuun nousuun kohdaten ylempänä kylmemmän ilman, jolloin ukkospilviä pääsee syntymään. Tuulet ikään kuin “kiertävät kehää” ja ovat jumissa tässä suljetussa altaassa, jolloin sama ilmiö toistuu lähes muuttumattomana päivästä toiseen. On myös arveltu, että alueen kosteikot ja suot vapauttaisivat ilmaan hyvin runsaasti metaania, joka puolestaan ruokkii salamoinnin syntyä. Liekö siis sekä pinnanmuotojen että metaanin yhteisvaikutus syynä poikkeuksellisen tiheään salamointiin.

Venezuelan Catatumbo-joelle järjestetään säännöllisesti salamabongausreissuja, joten Suomen vaisuun ukkoskesään turhautuneet voivat harkita tätä vaihtoehtoa seuraavana matkakohteenaan.

Kuva 3: Catatumbo-joki sijaitsee Venezuelan luoteisosassa (kuva: Google Maps)
Kuva 3: Catatumbo-joki sijaitsee Venezuelan luoteisosassa (kuva: Google Maps)

Oletteko te lukijat helpottuneita vaisusta ukkoskesästä vai olisitteko kaivanneet enemmän jytinää?

Markus Twitterissä: @markusmanty

Foreca Twitterissä: @forecasuomi

Suomen lämpöennätyksestä tasan viisi vuotta

Julkaistu

Muistan edelleen elävästi sen heinäkuisen, suorastaan surrealistisen torstain, kun olin ajamassa pääkaupunkiseudulta kohti kotikaupunkiani Jyväskylää. Päivästä oli ennustettu poikkeuksellisen lämmintä ja oli jopa pieni mahdollisuus Suomen kaikkien aikojen lämpöennätyksen rikkoutumiselle (ed. Turku +35,9 °C, 7/1914). Maisema oli kyseisenä päivänä suttuinen, vähän usvainenkin, Venäjän metsäpaloista kantautuneen savun vuoksi. Auton lämpömittari kohosi automatkan aikana 30 asteesta 35 asteeseen. Pysähdyin myöhäisiltapäivästä Hartolan kohdalla huoltoasemalle hakemaan vilvoittavaa juomaa ja tarkistin samalla silloisella nokialaisellani päivän uutiset. ”LIPERI +37,2 – SUOMEN UUSI LÄMPÖENNÄTYS!”, hehkutettiin erään iltapäivälehden sivuilla. Myöhemmin illalla Ilmatieteen laitos vahvisti lukeman ja näin ollen Suomen uusi lämpöennätys oli virallisesti syntynyt. Samana päivänä mitattiin myös uusi vuorokauden keskilämpötilaennätys Savilahdessa: +28,9 astetta. Tämän viikon keskiviikkona, 29. heinäkuuta, tuleekin kuluneeksi tasan viisi vuotta historiallisesta päivästä.

Mikä mahdollisti lämpöennätyksen syntymisen?

Jo heinäkuun 2010 alussa Pohjois-Venäjälle muotoutui korkepaineen keskus, joka pysytteli lähes paikallaan elokuun alkupuolelle saakka. Etelä-Venäjällä kuumuusputki alkoi jo kesäkuussa ja saavutti huippunsa heinäkuun keski- ja loppupuolella, jolloin lämpötila kohosi laajalti 40 asteen lukemiin. Heinäkuun alkupuolella lähes koko Euroopassa oli hyvin lämmintä: esimerkiksi Berliinissä mitattiin 11. päivä 38 astetta ja paikoin muuallakin keskisessä ja itäisessä Euroopassa lähenneltiin 40 astetta.

Päivä päivältä ilma kuumeni korkeapaineen ympäristössä Venäjällä heinäkuun aikana aiheuttaen kuivuutta ja metsäpaloja. Synoptisen mittakaavan sääasetelma muuttui Suomen lämpöennätyksen kannalta täydelliseksi heinäkuun 25. päivän jälkeen, jolloin Suomen eteläpuolelle muodostui matalapaineen alue ja toisaalta Pohjois-Venäjän korkeapaine vahvistui uudestaan. Samaan aikaan 50-asteisesta Kazakstanista lähti vyörymään annos erittäin kuumaa ilmamassaa kohti Kaspianmerta. Kuumin ilma saavutti itäisen Suomen 29. heinäkuuta, jolloin numeeristen mallien ilmamassa-analyysien perusteella 850 hPa:n lämpötila oli ylimmillään itäisessä Suomessa huimat 22-23 astetta. Heti Suomen itäpuolella Laatokan ympäristössä oli vieläkin lämpimämpää ilmamassaa, jopa 24-asteista, ja esimerkiksi Laatokan itäpuolella, Lodeinoje Poljessa lämpötila kohosi 38,4 asteeseen. Baltian matalapaineen voimistumisen sekä toisaalta Pohjois-Venäjän korkeapaineen vahvistumisen johdosta itäkaakkoinen ilmavirtaus sai 28.-29. heinäkuuta lisäpotkua ja jaksoi kuljettaa kuumimman ilman Suomeen saakka.

Kuva 1: GFS-mallin geopotentiaali-, ilmanpainejakauma- ja ilmamassa-analyysit 29.7.2010 osalta (kuva: Wetterzentrale)
Kuva 1: GFS-mallin geopotentiaali-, ilmanpainejakauma- ja ilmamassa-analyysit 29.7.2010 osalta (kuva: Wetterzentrale)

Lämpöennätys syntyi vasta myöhään iltapäivällä klo 16-17 välillä, mutta se olisi voinut hyvinkin jäädä syntymättä: tuuli oli kyseisenä päivänä kohtalaista (Joensuun alueella 5-8 m/s) ja toisaalta pilvisyys lisääntyi etelästä alkaen. Vähänkin voimakkaampi tuuli olisi sekoittanut ilmaa sen verran, että maksimilämpötila olisi jäänyt useita asteita matalammaksi ja toisaalta myös runsaampi pilvisyys olisi laskenut lämpötilaa vähintäänkin saman verran. Metsäpalosavujen vaikutus kyseisen päivän maksimilämpötiloihin on kaksipiippuinen juttu: savu vähentää maan pinnalle pääsevää auringonsäteilyä, mutta voi toisaalta nostaa lämpötilaa ilmakehässä, jos auringonsäteilyä absorboivaa nokea on riittävästi.

Kuva 2: Venäjän metsäpalosavut tekivät maisemasta utuisen heinä-elokuun vaihteessa 2010 (kuva: Markus Mäntykannas / Helsinki)
Kuva 2: Venäjän metsäpalosavut tekivät maisemasta utuisen heinä-elokuun vaihteessa 2010 (kuva: Markus Mäntykannas / Helsinki)

Kaiken kaikkiaan 29. heinäkuuta vuonna 2010 lämpötila kohosi kahdeksalla mittausasemalla yli 35 asteeseen:

1. Liperi 37,2 °C
2. Joensuu Linnunlahti 36,8 °C
3. Rautavaara Ylä-Luosta 35,6 °C
4. Vehmersalmi Ritoniemi 35,5 °C
5. Kuopio Savilahti 35,4 °C
6. Tohmajärvi Kemie 35,4 °C
7. Kuhmo Kalliojoki  35,4 °C
8. Lieksa Lampela 35,4 °C

Kuva 3: Maksimilämpötilat 29.7.2010
Kuva 3: Maksimilämpötilat 29.7.2010

35 asteen ylitykset ovat Suomessa poikkeuksellisia: niin tapahtuu arviolta 1-2 kertaa elinikämme aikana. Suomessa 29.7.2010 mitattu lämpöennätys 37,2 astetta on Pohjoismaiden toiseksi korkein lukema. Ainoastaan Ruotsin lämpöennätys on korkeampi: sekä Målillassa (29.6.1947) että Ultunassa (9.7.1933) on mitattu tasan 38 astetta.

Pohjoismaiden lämpöennätykset ovat:

1. Ruotsi 38,0 °C (29.6.1947, 9.7.1933)
2. Suomi 37,2 °C (29.7.2010)
3. Tanska 36,4 °C (10.8.1975)
4. Norja 35,6 °C (20.6.1970)
5. Islanti 30,5 °C (22.6.1939)

Suomen lämpöennätys voisi olla korkeampikin

Auringon teho on leveysasteillamme suurimmillaan juhannuksen aikoihin, ja kesä-heinäkuun vaihteessa lämpötila voi heikkotuulisessa ja selkeässä tilanteessa olla 2 metrin korkeudella n. 17 astetta ilmamassan lämpötilaa korkeampi. Heinäkuun loppua kohden ilmakehä kylläkin jonkin verran lämpenee, mutta Suomea vastaavilla leveysasteilla teoreettinen maksimilämpötila voi enää yltää n. 15 astetta ilmamassan (850 hPa) lämpötilaa korkemmaksi. Suomen nykyisen lämpöennätyksen (mitattu 2 metrin korkeudella) ja ilmamassan (n. 1,5 km:n korkeudella) välinen erotus on juurikin 15 astetta, sillä ilmamassa Joensuun ympäristössä oli ennätyshetkellä noin 22-asteista.

Mikäli ennätyslämmin, 22-23 asteinen ilmamassa, olisi raivannut tiensä Suomeen heinäkuun alkupuolella, saattaisi lämpöennätys olla nykyistä muutaman asteen korkeampi. Periaatteessa ”täydellisessä synoptisessa tilanteessa”, heikkotuulisessa ja aurinkoisessa sellaisessa, yhtä lämmin ilmamassa antaa heinäkuun alkupuolella edellytykset 39-40 asteen lukemille. Näin ollen Suomessa olisi viisi vuotta sitten ehkäpä ollut edellytyksiä jopa 40 asteen rikkoutumiselle, mikäli lämpimin ilmamassa olisi saapunut 3-4 viikkoa aikaisemmin ja synoptinen tilanne olisi ollut samanlainen.

Maksimilämpötiloista puhuttaessa teoreettista ylärajaa ei ole – kyse on lähinnä todennäköisyyksistä.

Seuraavaa ”täydellistä synoptista tilannetta” odotellessa…

Kuva 5: Kuviteltu sääkartta. Koetaankohan tällainen tilanne vielä kuluvalla vuosisadalla? (kuva: MTV/Markus Mäntykannas)
Kuva 4: Kuviteltu sääkartta. Koetaankohan tällainen tilanne vielä kuluvalla vuosisadalla? (kuva: MTV/Markus Mäntykannas)

Lähteet:

Ilmatieteen laitos (Sään ääri-ilmiöistä Suomessa -raportti)

Tunnistatko säärintamat?

Julkaistu

Säätiedotuksia katsellessa ei voi välttyä säärintamilta, mutta välillä niiden tarkoitusperä jää kyseenalaiseksi. Rintamat saattavat vaikuttaa sääkartoilla epämääräisiltä viivoilta palleroineen, joihin ei sen kummemmin kiinnitetä huomiota. Muutamat perusasiat tietämällä rintamien tunnistuksesta on kuitenkin hyötyä – säätä voi parhaassa tapauksessa ennustaa itse tunnistamalla tiettyjä pilvilajeja tai kiinnittämällä huomiota sääsuureiden muuttumiseen. Joanna kirjoittikin jo aikaisemmin hyvän koosteen säärintamista ja ilmamassoista, perehdytään tässä tekstissä vielä tarkemmin eri rintamatyyppeihin.

Perusrintamatyyppejä on kolme: lämmin ja kylmä rintama sekä okluusiorintama. Rintamat liittyvät matalapaineisiin ja niiden yhteydessä esiintyy ilman nousevaa liikettä, pilvisyyttä ja sateita. Rintamien tehtävänä on jakaa ja kuljettaa ilmamassoja. Ilmamassalla tarkoitetaan 850 hPa:n painepinnan eli n. 1,5 kilometrin korkeudessa olevan ilman lämpötilaa.

Rintaman kulkiessa ohi, tai jo sen lähestyessä, havaitaan nopeitakin muutoksia tietyissä suureissa. Esimerkiksi lämpötila, ilman suhteellinen kosteus ja tuulen suunta sekä nopeus muuttuvat. Rintaman kohdalla myös ilman suhteellinen pyörteisyys lisääntyy. Rintamien nopeus on tyypillisesti 20-50 km/h, joskus jopa 80 km/h.

Rintamatyypin voi tunnistaa seuraavista merkeistä:

Lämmin rintama

Tyypillisesti lämmin rintama on matalapaineen kulkusuuntaan nähden sen etupuolella. Lämpimän rintaman lähestymiseen liittyy hitaasti lisääntyvä pilvisyys ja laskeva ilmanpaine. Ensin voi tulla untuvamaista tai harsomaista yläpilveä (Cirrus-pilvi), jonka läpi aurinko vielä kuultaa. Seuraavaksi tulee matalampia ja paksumpia pilviä (Altostratus) ja sade alkaa usein heikkona, mutta vähitellen yltyvänä ja tasaisena (Nimbostratus-pilvestä). Voimakkaimmillaan tuuli on juuri ennen lämpimän rintaman saapumista, mutta puuskainen tuuli ei yleensä liity tähän rintamatyyppiin.

Kuva 2: Lämpimän rintaman etupuolella ensin lisääntyy yläpilvisyys, jonka läpi aurinko vielä pääsee kuultamaan. Perästä tulee paksumpaa pilvisyyttä ja vähitellen myös sateita (kuva: Markus Mäntykannas; Helsinki, Eira).
Kuva 1: Lämpimän rintaman etupuolella ensin lisääntyy yläpilvisyys, jonka läpi aurinko vielä pääsee kuultamaan. Perästä tulee paksumpaa pilvisyyttä ja vähitellen myös sateita (kuva: Markus Mäntykannas; Helsinki, Eira).

Kesäisin etelän ja kaakon suunnalta tulevat lämpimät rintamat helleilmamassan etupuolella voivat yllättää: niiden yhteydessä sade ei välttämättä olekaan tasaisen tappavaa vaan se voi olla nk. konvektiivista sadetta, jolloin esiintyy intensiteetiltään vaihtelevaa, välillä voimakastakin ukkossadetta. Lounaasta tai lännestä saapuvat lämpimät rintamat ovat yleensä ominaisuuksiltaan ennalta-arvattavia tuoden mukanaan jatkuvaa, voimakkuudeltaan melko tasaista sadetta.

Lämpimän rintaman ylityksen jälkeen ilma on usein kosteaa. Kesällä sää pääsee selkenemään, mutta syksyllä se ei enää ole itsestäänselvyys auringon lämmitystehon vähetessä. Talvisin auringon pilkahduksista on melkeinpä turha haaveilla lämpimän rintaman jälkeisessä lämpimässä sektorissa, sillä ilmassa olevalla runsaalla kosteudella on tapana tiivistyä harmaaksi ja sitkeäksi sumupilveksi, josta voi tihuttaa vettä tai sataa kevyesti lunta.

Kuva 1: Lämpimän rintaman rakenne. Etupuolella yläpilvisyyttä, vähitellen pilvisyys paksunee, kunnes alkaa sataa. Lämmin ilma kiilaa yläilmakehässä kylmän päälle.
Kuva 2: Lämpimän rintaman rakenne. Etupuolella yläpilvisyyttä, vähitellen pilvisyys paksunee, kunnes alkaa sataa. Lämmin ilma kiilaa yläilmakehässä kylmän päälle (kuva: Wikipedia / Warm front)

Kylmä rintama

Kylmä rintama saapuu matalapaineen jälkipuolella lämpimän rintaman jälkeen. Kylmä rintama on lämmintä rintamaa nopealiikkeisempi ja ottaa sen usein kiinni, jolloin lämpimän ilman sektori pienenee. Lämpimän rintaman kohdalla tapahtuu runsaasti ilman turbulenttista sekoittumista, mikä hidastaa sen liikettä kylmään rintamaan nähden.

Kylmän rintaman merkkejä ovat nopeasti ja jyrkästi lisääntyvä pilvisyys, kesäisin pahaenteisen näköiset tummat pilvet. Kylmän rintaman ylitykseen liittyvä sade on kuurottaista, intensiteetiltään voimakkaasti vaihtelevaa. Kylmän rintaman ylitykseen liittyvät rajuimmat kesäiset sääilmiöt, kuten ukkospuuskat, trombit, suuret rakeet ja salamointi – varsinkin, jos rintama saapuu helteisen ilman päälle, jolloin ylä- ja alailmakehän lämpötilaero pääse kasvamaan erittäin suureksi ja pilvet kasvavat korkeiksi.

Kuva 3: Cumulonimbus alasimineen on tuttu näky kesäisen kylmän rintaman ylityksen yhteydessä. Pilvet ovat mahtipontisen ja pahaenteisen näköisiä (kuva: Markus Mäntykannas; Helsinki, Ilmala)
Kuva 3: Cumulonimbus alasimineen on tuttu näky kesäisen kylmän rintaman ylityksen yhteydessä. Pilvet ovat mahtipontisen ja pahaenteisen näköisiä (kuva: Markus Mäntykannas; Helsinki, Ilmala)
Kuva 4: Kylmän rintaman ylitykseen liittyvää salamointia Bulgarian Sunny Beachilla 6/2015 (kuva: Markus Mäntykannas)
Kuva 4: Kylmän rintaman ylitykseen liittyvää salamointia Bulgarian Sunny Beachilla 6/2015 (kuva: Markus Mäntykannas)

Kylmän rintaman ylitystä ei aina välttämättä huomaa, erityisesti talviajasta puhuttaessa, ja kesäisinkin sen kuurottainen sade ja pilvisyys voivat olla paikallisia. Kylmän rintaman ylityksen jälkeen lämpötila yleensä laskee, sää kirkastuu, ilman suhteellinen kosteus laskee ja ilmanpaine kohoaa. Kylmeneminen ei kuitenkaan ole sääntö: talvisin ja keväisin kylmän rintaman ylitys saattaa tuoda Suomeen föhn-tuulen, jolloin lämpötila voi maanpintatasolla nousta lähtötilannetta korkeammaksi, vaikka ylempänä ilmakehässä lämpötila laskisikin rintaman ylityksen jälkeen.

Okluusiorintama

Nimi ”okluusio” on peräisin latinan kielen sanasta sulkeutua (occludere). Se viittaa lämpimän sektorin sulkeutumiseen. Kylmä rintama liikkuu lämmintä rintamaa nopeammin ja kun se ajaa lämpimän kiinni, syntyy okluusiorintama. Tämä rintamatyyppi syntyy siis lämpimän ja kylmän rintaman sulautuessa toisiinsa. Suomeen saapuvat matalapaineet ovat usein jo elinkaarensa loppuvaiheessa, joten valtaosa sateistamme on peräisin okluusiorintamista. Ei ihmekään, että Suomea kutsutaan matalapaineiden kaatopaikaksi. Okluusiorintamassa sade on yleensä melko jatkuvaa, voimakkuudeltaan vaihtelevaa.

Kuva 5: Kaikki kolme päärintamatyyppiä edustettuina. Tässä kuvassa kylmä rintama on ajanut lämpimän rintaman osittain kiinni, jolloin on muodostunut okluusiorintama (kuva: MTV).
Kuva 5: Kaikki kolme päärintamatyyppiä edustettuina. Tässä kuvassa kylmä rintama on ajanut lämpimän rintaman osittain kiinni, jolloin on muodostunut okluusiorintama (kuva: MTV).

Välillä esiintyy myös nk. ”takaisin taipuneita okluusiorintamia” (back-bent occlusion), jotka syntyvät esimerkiksi, kun matalapaineen jälkipuolella pohjoisen puoleinen, kylmä advektio on hyvin voimakasta tai jos okluusiorintaman pohjoispuolella on yläilmakehän korkeapaine. Voimakkaasti taipuneisiin okluusiorintamiin liittyy toisinaan vaarallisen voimakasta tuulta – viime talvena Kroatian ja Italian edustalla tuulen nopeus vastaavassa tapauksessa oli puuskissa yli 50 m/s. Mikäli okluusiorintaman jälkipuolella on nopeudeltaan vähintään 50 m/s puhaltava rintaman suuntainen suihkuvirtaus, voi okluusiorintama muuttua kylmäksi rintamaksi tai sen yhteyteen voi syntyä uusi matalapaine, nk. sekundäärinen matalapaine.

Kuva 6: Takaisin taipunut okluusiorintama, johon voi liittyä vaarallisen voimakasta tuulta (kuva: MTV/Markus Mäntykannas)
Kuva 6: Takaisin taipunut okluusiorintama, johon voi liittyä vaarallisen voimakasta tuulta (kuva: MTV/Markus Mäntykannas)

Muita rintamatyyppejä kartoilla:

Matalapaineen sola, yläsola

Matalapaineisiin liittyvät myös nk. matalapaineen solat tai yläsolat, jotka ovat venyneet tai irtaantuneet varsinaisesta matalapaineen keskuksesta. Niitä ei toisinaan erota pintapainekartasta, joten täytyykin tarkastella painekenttää esimerkiksi 5 tai 7 km:n korkeudella. Sääkartoilla solat voidaan esittää violetteina katkoviivoina, ja niiden yhteydessä saattaa kesäisin esiintyä rajuja kuurosateita ukkosineen ja rakeineen.

Kuva 6: Varsinaisesta matalapaineen keskuksesta venynyt sola Turkin päällä (kuva: Foreca)
Kuva 6: Varsinaisesta matalapaineen keskuksesta venynyt sola Turkin päällä 500 hPa:n painekentässä (kuva: Foreca)
Kuva 7: Matalapaineen sola ja/tai kuurottaisen sateen vyöhyke voidaan merkitä sääkarttaan violetilla katkoviivalla (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)
Kuva 7: Matalapaineen sola ja/tai kuurottaisen sateen vyöhyke voidaan merkitä sääkarttalle violetilla katkoviivalla (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)

Stationäärinen rintama

Stationäärinen rintama liittyy yleensä matalapaineen syntyvaiheeseen ja se muodostuu kylmän ja lämpimän ilman rajamaastoon. Kesäisin stationääriset rintamat ovat yleisempiä, ja niitä liikkuikin Suomea viistäen tiuhaan tahtiin alkukesästä lounaasta kohti koillista siten, että helleilmamassa jäi Suomen itäpuolelle, kun taas lännempänä ilmamassa on ollut viileämpää. Stationääriset rintamat ovat hidasliikkeisiä ja paikalleen jämähdettyään voivat aiheuttaa pitkäkestoisia ja runsaita sateita.

Kuva 8: Stationääriset rintamat voivat syntyä esimerkiksi nk. Mustanmeren matalapaineen yhteyteen, jolloin länsipuolelle on viileää, itäpuolella helteistä ilmaa (kuva: Markus Mäntykannas/Foreca)
Kuva 8: Stationääriset rintamat voivat syntyä esimerkiksi nk. Mustanmeren matalapaineen yhteyteen, jolloin länsipuolella on viileää, itäpuolella helteistä ilmaa (kuva: Markus Mäntykannas/Foreca)

Yläilmakehän kylmä ja lämmin rintama
(upper cold front, upper warm front)

Meteorologi- ja sääennustushistoriani aikana olen muistaakseni vain kerran piirtänyt sääkartalle nk. yläilmakehän kylmän rintaman (tai vaihtoehtoisesti heikon kylmän rintaman). Tällöin olen halunnut kuvastaa sitä, että ylempänä ilmakehässä, esimerkiksi yli 3-4 km:n korkeudella, on kylmä advektio ja siellä lämpötila laskee huomattavasti, kun taas maanpintatasolla muutos on pienempi tai jopa olematon. Yleensä yläilmakehän rintamat ovat maanpinnalla havaittavien sääilmiöiden kannalta merkityksettömiä, mutta niillä voi olla vaikutusta ylemmän ilmakehän tapahtumiin, esimerkiksi lentoliikenteeseen, sillä rintamien alueella voi syntyä turbulenssia.

Toisinaan heikot ja merkityksettömätkin kylmät rintamat saattavat talvisin yllättää merialueilla: kun maa-alueilla ylitystä ei välttämättä huomaa millään tavalla, sulilla merialueilla saattaa muodostua sakeitakin lumikuuroja – varsinkin, jos sulan merialueen ylle virtaa arktisen kylmää ilmaa. Tällöin voidaan puhua myös arktisesta rintamasta. Sen jälkipuolella ilmamassa on vähintään -18 -asteista tai kylmempääkin. Arktiset rintamat eivät yleensä pääse etenemään leveyspiiriä 60 °N etelämmäs.

Kuva 8: Kylmä (lämmin) yläilmakehän rintama tai heikko kylmä (lämmin) rintama (kuva: MTV/Markus Mäntykannas)
Kuva 8: Kylmä (lämmin) yläilmakehän rintama, jota voidaan vaihtoehtoisestä nimittää myös heikoksi kylmäksi (lämpimäksi) rintamaksi (kuva: MTV/Markus Mäntykannas)

Foreca Twitterissä: forecasuomi

Markus Twitterissä: markusmanty

Kuva 1: Wikipedia: https://en.wikipedia.org/wiki/Warm_front#/media/File:Warm_front.svg

Terveisiä Vienanmereltä: lämpötila romahtaa syyskuisiin lukemiin

Julkaistu

Kesän lämpimin hetki ajoittuu sisämaan puolella tyypillisesti heinäkuun puoliväliin ja rannikoilla heinäkuun loppupuolelle. Heinäkuun puolivälissä päivän ylin lämpötila on keskimäärin Etelä- ja Keski-Suomessa 20-23 ja pohjoisessakin 18-21 astetta. Näin ollen muutaman tulevan viikon pitäisi tilastojen valossa olla kesän lämpimimmät, rannikoilla puolestaan hitaasti lämpenevä meri viivyttää kesän lämpöhuipun aivan heinäkuun loppupuolelle. Auringon teho hiipuu heinäkuun aikana jo keskikesän, juhannuksen huipusta, mutta siitä huolimatta ilmakehä jatkaa hidasta lämpenemistään vielä usean viikon ajan.

Viikonvaihde ja alkuviikko jopa 10 astetta tavanomaista kylmempi

Suomen ympärille jää lähivuorokausiksi pyörimään matalapaine, joka siirtyy viikonlopun kuluessa hitaasti maamme kaakkoispuolelle täyttyen samalla. Matalapaineen reitti on varsin kurja, sillä sen jälkipuolella ilmavirtaus kääntyy puhaltamaan koleimmalle mahdolliselle kantille eli koillisen ja pohjoisen puolelle. Vienanmereltä on saapumassa viikonlopun ja -vaihteen aikana annos viileää ja kosteaa ilmaa. Ilmamassa on itse asiassa sen verran koleaa, että 850 hPa:n painepinnassa, eli n. 1,5 km:n korkeudella, lämpötila on pohjoisessa Suomessa useita asteita nollan alapuolella. Yleensä näin kylmät ilmamassat pysyttelevät keskikesällä Suomen pohjoispuolella.

Viikonvaihteen tilanteesta tekee erityisen ikävän se, että Vienanmereltä saapuvat ilmavirtaukset kuljettavat alailmakehässä viileyden lisäksi myös paljon kosteutta. Näin ollen syntyy helposti laaja, matalalla roikkuva pilvikatto, josta voi ajoittain sadella heikosti vettäkin. Ei pitäisi keskellä heinäkuuta joutua kehottamaan kaivamaan lämpimämpää puettavaa kaapista, mutta se saattaa tulla tarpeeseen muutamana päivänä. Lauantaina pilvisillä alueilla lämpötila saattaa pohjoisessa jäädä alle 10 asteeseen, ja etelässäkin sunnuntaina 15 astetta tekee tiukkaa. Toisaalta Länsi-Lappi saattaa hieman kirkastua sunnuntain kuluessa, jolloin voidaan päästä lähelle 20 astetta. Lauanataina viilenemisen yhteydessä tulee etelärannikolla kuuroja, joiden yhteydessä saattaa vihdoin pääkaupunkiseudullakin jyrähtää kunnolla.

Kuva 1: Lämpötila jäänee pilviverhon alla tihkusateessa idsässä ja pohjoisessa paikoin vain n. +10 asteen vaiheille tai jopa sen alapuolelle. Etelärannikolla ja pääkaupunkiseudulla voi ukkostaakin (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)
Kuva 1: Lämpötila jäänee pilviverhon alla tihkusateessa idässä ja pohjoisessa paikoin vain n. +10 asteen vaiheille tai jopa sen alapuolelle. Etelärannikolla ja pääkaupunkiseudulla voi ukkostaakin (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)

Koleus, laaja pilvikatto ja kosteus pysyttelevät vielä maanantainakin suuressa osassa maata ja lämpötilat jäävät kauas keskiarvoista. Lauantaista tiistaihin yltävällä jaksolla päivälämpötila voi jossain päin maata jäädä paikoin jopa kymmenisen astetta tyypillisiä heinäkuun lukemia matalammaksi. Ennustetut lukemat ovat itse asiassa niin alhaisia, että tilastollisesti vastaavia lämpötiloja mitataan vasta syyskuun keski- tai loppupuolella. Hyvin koleita päivälämpötiloja kompensoivat kuitenkin suhteellisen korkeat yölämpötilat, jotka eivät pilvisessä säässä pääse kovinkaan paljoa päivän ylimmistä lukemista laskemaan.

Kesäiset lukemat tuntuvat olevan tiukassa alkuviikonkin jälkeen. Mikäli vain aurinko pääsee paistamaan, voidaan yltää 20 asteeseen, mutta useampana päivänä pilvisyys on runsasta ja sadekuurot jatkuvat. Ensi viikon loppupuolella lämpimämpi helleilma lähestyy Suomea lounaasta, mutta uusimpien ennusteiden valossa Suomi saa niskaansa sateita ja helteet jäävät maamme eteläpuolelle.

Suihkuvirtauksen kylmällä puolella – aivan kuin vuonna 1987

Tässä alkukesässä on ollut samoja piirteitä kuin kesässä 1987: ensimmäistä hellepäivää jouduttiin odottamaan poikkeuksellisen pitkään, Euroopan mittakaavassa polaarinen suihkuvirtaus kulkee tavanomaista etelämpänä, Suomi on jatkuvasti liikkuvien matalapaineiden reitillä ja sää on tavanomaista viileämpää ja sateisempaa. Helletilastoissa ollaan kuitenkin toistaiseksi vuotta 1987 edellä, jolloin heinäkuun 9. päivään mennessä oli ollut vain yksi hellepäivä – nyt helleäpäiviä on kertynyt ”jopa” neljä. Toisaalta vuoden 1987 heinäkuun loppupuoliskolle mahtui muutama lämpimämpi jakso, jolloin koko heinäkuun aikana hellepäiviä kertyi yhdeksän. Kaiken kaikkiaan vuoden 1987 hellesaldo jäi vain 10 päivään. Kaikista surkein hellekesä koettiin vuonna 1962, jolloin hellepäiviä oli koko kesän aikana vain kolme (yksi touko-kesäkuussa, kaksi heinäkuussa).

14.7.1987example
Kuva 2: Sekä tätä että vuoden 1987 kesää yhdistää samantyyppinen suursäätila. Suihkuvirtaus halkoo Keski-Eurooppaa, jolloin Suomi ja pohjoinen Eurooppa kuuluvat lähes jatkuvasti viileän ja epävakaisen polaari-ilmamassan piiriin (kuva: Wetterzentrale/Markus Mäntykannas)

Kesiä 1987 ja 2015 näyttäisi yhdistävän hyvin samantyyppinen suursäätila Euroopassa: matalapaine- ja länsivirtausvoittoinen Pohjois-Eurooppa sekä korkepainevoittoinen ja kuuma Etelä-Eurooppa. Tämä sama sääkuvio jatkui lähes koko kesän vuonna 1987, jolloin Suomi jäi valtaosan kesästä kolean polaari-ilmamassan vaikutuksen alle – juuri niin kuin nytkin alkukesästä. Koko kesästä muodostui suuressa osassa maata 1,7…2,7 astetta tavanomaista kylmempi ja jonkin verran normaalia sateisempi. Kaikista kolein kesä vuodesta 1961 alkaen koettiin kuitenkin vuonna 1962, jolloin keskilämpötila jäi 1,8…3,2 astetta tavanomaista alhaisemmaksi. Toisaalta vuosi 1987 oli myös siitä erikoinen, että lokakuuta lukuun ottamatta jokainen kuukausi oli tavanomaista kylmempi.

Vuonna 1987 oli tämän vuoden tapaan melko voimakas El Nino -ilmiö meneillään, ja jotkut ovat pohtineetkin sen vaikutusta Pohjois-Euroopan säähän, mutta selvää korrelaatiota ei olla pystytty osoittamaan. Vielä voimakkaampien El Ninojen aikoihin vuosina 1982-83 ja 1997-98 Suomen kesäsää oli kolmena vuotena neljästä tavanomaista viileämpi. El Ninon tiedetään vaikuttavan ainakin Pohjois-Amerikan ja Kanadan polaarisen suihkuvirtauksen reittiin ja täten myös säähän, mutta Euroopan kohtalosta ei ole tarpeeksi näyttöä.

Hyvä tietää: TOP 5 eniten ja vähiten hellepäiviä (vuosiluku, määrä) – hellepäiväksi tilastoidaan päivä, jolloin lämpötila on kohonnut vähintään yhdellä mittausasemalla 25,1 asteeseen jossain päin Suomea.

Vähiten:

1962: 3 kpl
1987: 10 kpl
1998: 15 kpl
1965: 17 kpl
2008 & 2012: 20 kpl

Eniten:

2002: 65 kpl
2006: 61 kpl
1997: 58 kpl
2010: 57 kpl
1972: 54 kpl

Lähteet:

Ilmatieteen laitoksen tilastot; MTV: http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/top-5-surkeimmat-kesat-kylmimpana-suvena-kolme-hellepaivaa-paatyyko-tama-kesa-listalle/5217766

Foreca Twitterissä: forecasuomi

Markus Twitterissä: markusmanty

Helle painuu etelään – arki palaa ensi viikolla

Julkaistu

Etelä- ja Länsi-Euroopan helle raivasi kuin raivasikin tiensä meille pohjolaan ja nosti lämpötilat perjantaina eteläisessä Suomessa kertaheitolla paikoin jopa yli 30 asteeseen. Korkeimmillaan Kouvolassa käväistiin 31,4 asteessa. Maan keskivaiheilla kulki lämpötilan voimakas muutosvyöhyke, jonka pohjoispuolelle kesäinen lämpö ei yltänyt: Lapissa viikonlopun maksimilukemat ovat jääneet laajalti vain 10-15 asteeseen.

Minä kuulun siihen joukkoon, joka nauttii helteistä, kunhan ne eivät kestä viikkotolkulla. Kesäinen lämpö innoitti vihdoinkin luopumaan talviturkista, joka jäi hyiseen meriveteen Hangon edustalla. Täytyy muuten todeta, että Hanko on aivan upea kesäkaupunki; en ole koskaan Hankoniemellä aikaisemmin vieraillut, mutta tulen varmasti palaamaan. Hankoniemihän edustaa maantieteellisesti Salpausselän ulointa merenpäällistä osaa ja alueella on kauniita, useita kilometriä pitkiä, autioita hiekkarantoja. Hankoniemestä tulevat aika ajoin mieleen Viron ja Latvian päättymättömät hiekkarannat.

Kuva 1: Idyllistä hiekkarantaa Hangon Lappohjan edustalla (kuva: Markus M)
Kuva 1: Idyllistä hiekkarantaa Hangon Lappohjan edustalla (kuva: Markus Mäntykannas)

Helle valahtaa takaisin etelään

Helleilmamassa on jo sunnuntaiyön aikana valahtamassa kohti etelää Baltian puolelle, ja sunnuntaina enää lähinnä aivan lounaisrannikon tuntumassa lämpötila kohoaa lähelle hellelukemia. Maan keskivaiheilla viilenee jo alle 20 asteen, pohjoisempana päivä on suorastaan kolea. Maanantaina helleilma lähestyy uudestaan eteläistä Suomea, mutta tällä kertaa se jää Suomen eteläpuolelle.

Alkuviikosta meillä koittaa sään osalta paluu tuttuun ja turvalliseen arkeen: Suomi kuuluu koko seuraavan viikon ajan lännestä saapuvien matalapaineiden reitille, mikä pitää sään tavanomaista viileämpänä ja epävakaisena. Kyse on enimmäkseen runsaista kuurosateista ukkosineen, mutta muutamana päivänä saattaa maan etelä- ja keskiosassa sataa jatkuvamminkin. Epävakainen matalapainesää näkyy myös lämpötiloissa: ensi viikolla ei kovinkaan paljoa ole edellytyksiä yli 20 asteen lukemille ja loppuviikosta näyttäisi viilenevän entisestään.

Jäätkö sinä kaipaamaan helteitä?

Etelä- ja Keski-Euroopassa tukalaa

Mallit ennustivat osuvasti jo muutama viikko sitten laajan sulkukorkeapaineen muodostumisen eteläisen Euroopan ylle. Espanjassa ja Portugalissa alkukesästä kytenyt kuumuus levisi nyt korkeapaineen länsipuolitse kohti pohjoista yltäen muutaman päivän ajaksi myös osaan Skandinaviaa ja Suomea. Aina Ranskan ja Iso-Britannian korkeudella saakka ilmamassa oli vielä lähes yhtä lämmintä kuin Saharalla, mikä loi edellytykset paikoin poikkeuksellisen korkeille lämpötiloille. Ranskassa rikottiin alkuviikolla 40 asteen raja ja useita paikkakuntakohtaisia lämpöennätyksiä meni rikki; Lontoon Heathrow’n lentokentällä mitattiin Met Officen mukaan kaikkien aikojen Iso-Britannian korkein heinäkuun lämpötila, 36,7 astetta.

Vielä viikonvaihde ja alkuviikko ovat laajalti Etelä- ja Keski-Euroopassakin tukalan kuumia. Ilmamassa Saksan ja Puolan yllä on lähipäivinä yhtä lämmin kuin Suomen lämpöennätyksen (Liperi 37,2 astetta) aikoihin heinäkuun loppupuolella vuonna 2010. Esimerkiksi Berliinissä ja Varsovassa hikoillaan yli 35 asteen lukemissa ja Ranskassa lämpötila voi alkuviikosta kohota uudelleen 40 asteen vaiheille.

Kuva 2: Forecan 15 vrk:n pluumiennuste Berliiniin. Viikonvaihde on tukalan kuuma, mutta alkuviikon jälkeen viilenee tuntuvasti. Myöhemmin ennusteen epävarmuus kasvaa, mutta kuumuus saattaa hyvinkin palata keskiseen Eurooppaan (väliaikaisen) viilenemisen jälkeen (kuva: Foreca).
Kuva 2: Forecan 15 vrk:n ”pluumiennuste” Berliiniin. Viikonvaihde on tukalan kuuma, mutta alkuviikon jälkeen viilenee tuntuvasti. Myöhemmin ennusteen epävarmuus kasvaa, mutta kuumuus saattaa palata keskiseen Eurooppaan (väliaikaisen) viilenemisen jälkeen (kuva: Foreca).

Viikon puolivälissä ja sen jälkeen helteiden painopiste siirtyy selvemmin Välimeren maiden ja Balkanin asiaksi, ja samalla keskinen Eurooppa ainakin väliaikaisesti raikastuu ja viilenee läntisten, Atlantilta saapuvien ilmavirtausten johdosta.

Heinäkuun kohtalo?

Pitkän ajan sääennusteet ovat vasta kokeiluasteella, mutta joskus niitä on mukava vilkuilla ja yrittää spekuloida, mitä tuleman pitää – varsinkin, kun oma kesäloma on lähestymässä ja pitäisi päättää, viettääkö sen kotimaassa vai lähteekö lämpöä hakemaan etelämpää.

Suursäätila Euroopan yllä on jo pitkään jatkunut yllättävän samanlaisena, eikä ennusteissa näy muutoksia suuntaan eikä toiseen. Eteläisen Euroopan korkeapaine näyttää olevan dominoivaa sorttia ja sen myötä matalapaineet ohjautuvat lähitulevaisuudessa Atlantilta kohti Pohjois-Eurooppaa. Keskimäärin meillä on siis tiedossa lounaan tai lännen puoleisia tuulia hamaan tulevaan ja ainakin ensi viikko on tilastoihin nähden tavanomaista viileämpi ja epävakainen. Keski-Euroopan tulevaisuus on mielenkiintoinen: kuumuus ja viileämpi sää vuorottelevat ja väliin mahtuu erittäin voimakkaita rajuilmoja ukkosineen ja rakeineen. Estofex (European Storm Forecast Experiment) on antanut sunnuntaille Pohjois-Saksaan ylimmän tason varoituksen erittäin vaarallisesta säästä.

Pitkän ajan ennusteiden valossa Suomi näyttää jäävän Norjan ja Ruotsin ohella Manner-Euroopan viileimmäksi kolkaksi. Eteläisestä Euroopasta on kuitenkin säännöllisesti nousemassa hyvin lämpimiä pulsseja kohti pohjoista, mutta ne näyttäisivät lähes poikkeuksetta jäävän Itämeren etelä- tai kaakkoispuolelle. On kuitenkin olemassa pieni mahdollisuus, että jokin pulsseista yltäisi jälleen kuluneen viikonlopun tapaan eteläiseenkin Suomeen, mutta pitkäkestoisia lämpöjaksoja tuskin hetkeen tulee. Etelä- ja Keski-Euroopassa erittäin tukalien helleaaltojen riski on olemassa tässä sääasetelmassa.

Kuva 3: Euroopan suursäätila lähitulevaisuudessa. Tukalat helleaallot ovat yhä mahdollisia Itämeren eteläpuolella (kuva: Foreca/Markus Mäntykannas).
Kuva 3: Euroopan suursäätila lähitulevaisuudessa. Tukalat helleaallot ovat yhä mahdollisia Itämeren eteläpuolella (kuva: Foreca/Markus Mäntykannas)

Tilastomysteeri: viilenevätkö kesäkuut?

Julkaistu

Ensimmäinen kesäkuukausi on pian paketissa, ja vaikka monien mielestä alkukesä onkin tuntunut suorastaan kylmältä, ei voida kuitenkaan puhua erityisen koleasta kesän aloituksesta. Mielikuvaa hyvin vilpoisasta alkukesästä on kieltämättä omallakin kohdallani ruokkinut se tosiasia, että aurinkoiset poutapäivät ja lämpöaallot ovat loistaneet poissaoloillaan. Useampana aamuna ja iltapäivänäkin on tarvittu pitkähihaista lämpötilan pysytellessä kaukana kesäisistä lukemista. Hellelukemiakaan ei ole vielä mitattu, kesän toistaiseksi korkein lämpötila on Kouvolan Utin +24,9 °C (mit. 13.6.). Ensimmäisen hellepäivän venyminen kesäkuun lopulle alkaa pian olla jo poikkeuksellinen ilmiö: viimeisen 55 vuoden aikana hellettä on vain kerran (v. 1987) odotettu näin pitkään.

Mistään poikkeuksellisesta kesäviileydestä ei kuitenkaan voida puhua. Ilmamassa Suomen yllä on tällä viikolla ollut kesäisen lämmintä: aurinkoisessa ja heikkotuulisessa säässä edellytyksiä olisi koko maassa ollut laajalti 20-25 asteen lämpötiloille, mutta runsas pilvisyys, sadealueet ja -kuurot ovat rajoittaneet lämpötilan nousemista. Suomen länsipuolella ilmamassa on aika ajoin ollut huomattavastikin Suomea viileämpää, joten kesäsäämme on itse asiassa ollut melko luksusta verrattuna esimerkiksi Norjan tai Islannin säähän. Tai no, riippuu tietysti siitä, mistä kukakin pitää. Siinä missä Pohjois-Euroopassa kesäkuu on ollut vilpoisa, on heti maamme itäpuolella Venäjällä Pohjois-Siperiassa asti sekä toisaalta Alaskassa mitattu yli 30 asteen lämpötiloja.

Kulunut kesäkuu on ollut alustavasti suuressa osassa maan länsiosaa asteen, pari tavanomaista viileämpi, kun taas Pohjois-Lapissa keskilämpötila on ollut lähempänä tavanomaista. Viimeksi vastaavia poikkeamia kylmempään suuntaan on ollut kesäkuussa 2010, mutta kyseisenä kesänä heinäkuussa mitattiinkin jo lämpöennätyksiä.

Tilastoissa mielenkiintoinen yksityiskohta: kesäkuut viilenneet viimeisen 50 vuoden aikana

Kun vertaillaan Ilmatieteen laitoksen tilastoja keskilämpötilojen osalta viimeisen 50 vuoden ajalta (havaintojaksot 1961-1990 ja 1981-2010), voidaan todeta eräs mielenkiintoinen yksityiskohta (kiitokset Jarin blogille kimmokkeesta kirjoittaa aiheesta). Esimerkkeinä käytettäköön Helsinki-Kaisaniemen ja Jyväskylän lentoaseman keskilämpötiloja. Havaintojaksojen välillä talvikuukaudet ovat lämmenneet selvästi, noin reilulla asteella viimeisen 50 vuoden aikana. Talvikuukausien selvä lämpeneminen on havaittavissa muillakin mittausasemilla. Myös muissa kuukausissa näkyy keskilämpötilan osalta lämpenevä trendi, mutta kesäkuun kohtalo on mysteeri. Utsjoen mittausasemaa lukuun ottamatta kesäkuu näyttäisi viilenneen viimeisen 50 vuoden aikana suuressa osassa Suomea, vaikkakin viileneminen on keskimäärin vain 0,1-0,4 asteen luokkaa. Ilmiö on mielenkiintoinen, eikä sille ole oikein mitään selitystäkään tarjolla. Ikään kuin kesät olisivat viilenneet alkupäästään, mutta lämmenneet keski- ja loppupäästään.

Kuva 1: Helsinki-Kaisaniemen ja Jyväskylän (Lentoasema) keskilämpötilavertailua kahtena eri havaintokautena. Kesäkuuta lukuun ottamatta kaikki kuukaudet ovat lämmenneet.
Kuva 1: Helsinki-Kaisaniemen ja Jyväskylän (Lentoasema) keskilämpötilavertailua kahtena eri havaintokautena. Kesäkuuta lukuun ottamatta kaikki kuukaudet ovat lämmenneet.

Jos vertaillaan termisen kesän kestoa (vuosien 1960-1989 ja 1985-2014 välillä) Helsinki-Kaisaniemen ja Jyväskylän mittauspisteillä, alkamis- ja päättymisajankohdissa ei ole silmämääräisesti reilun 50 vuoden aikana tapahtunut dramaattisia muutoksia, mutta jos pyöritellään vähän numeroita ja laskeskellaan, voidaan havaita termisen kesän pidentyneen Helsinki-Kaisaniemessä noin kuudella ja Jyväskylässä noin 2,5 vuorokaudella. Kesä näyttäisi ainakin etelärannikolla venyneen 2000-luvulla useampaan otteeseen lokakuun puolelle. Toisaalta termisen kesän piteneminen ja viilenneet kesäkuut ovat keskenään ristiriidassa.

Helleaalto Länsi-Eurooppaan

Tuleva viikonloppu on jälleen vuodenaikaan nähden viileähkö, melko epävakainenkin. Lauantaina mielenkiinto kohdistuu maan keski- ja itäosan sade- ja ukkoskuuroihin. Perusvirtauksen ollessa heikko kuurosateetkin liikkuvat hitaasti, joten paikallisesti sadekertymät voivat kasvaa suuriksi.

Viikonvaihteessa sää kuitenkin poutaantuu ja alkuviikolla aurinko näyttäytyy yleisemmin. Samalla ilmamassa lämpenee siten, että Etelä- ja Keski-Suomessa päästään yleisesti jo 20-24 asteen lukemiin ja mahdollisesti kolkutellaan sitä maagista hellerajaakin.

Jatko näyttää erittäin mielenkiintoiselta: eteläiseen Eurooppaan näyttäisi mallien perusteella vahvistuvan nk. Omega-korkeapaine* (sulkukorkeapaine), jonka myötä kesän toistaiseksi kuumimmat päivät saapuvat Länsi- ja Keski-Eurooppaan. Lämpötila saattaa kohota ylimmillään Ranskassa saakka 40 asteeseen; Britteinsaarilla ja Benelux-maissakin mitatataan yli 30 asteen lukemia alkuviikolla. Fennoskandian ja Suomen kohtalo on vielä epävarma. Tilanne elää koko ajan ja helteiden saapuminen meille riippuu tulevan korkeapaineen laajuudesta – riittääkö se sysäämään viileän ja epävakaisen sään kohti Jäämerta vai jääkö helleaalto eteläisen ja keskisen Euroopan asiaksi?

Kuva 2: Yhdysvaltaisen GFS-mallin näkemys ensi viikon torstain maksimilämpötiloista Länsi- ja Keski-Euroopassa. Jää nähtäväksi, yltääkö helleaalto Suomeen (kuva: Wetterzentrale)
Kuva 2: Yhdysvaltaisen GFS-mallin näkemys ensi viikon torstain maksimilämpötiloista Länsi- ja Keski-Euroopassa. Jää nähtäväksi, yltääkö helleaalto Suomeen (kuva: Wetterzentrale)

* kreikkalaisen Ω-kirjaimen muotoinen korkeapaine

Foreca Twitterissä: forecasuomi

Markus Twitterissä: markusmanty