Author: Markus Mäntykannas

Pietarin lumitykki on auki – mistä johtuvat rannikon sakeat lumisateet?

Kirjoittaja Markus Mäntykannas Julkaistu

 

Alkutalvi, kylmä ilmamassa, lämmin meri ja tuulensuuntana itä. Tässä vaiheessa meteorologin hälytyskellot alkavat soida ja mielenkiinto kohdistuu erityisesti Suomenlahden yllä tapahtuviin sääilmiöihin. Viime päivinä Suomenlahdella onkin suotuisissa olosuhteissa kehittynyt lukuisia käärmemäisiä, itä-länsi -suuntaisia lumikuuronauhoja, ja tämä vastaava ilmiö tunnetaan meteorologipiireissä myös ns. “Pietarin lumitykkinä”, joka kylmän itätuulen vallitessa voi sylkeä jatkuvalla syötöllä lunta kohti etelärannikkoamme.

Runsaat lumisateet sulien vesistöjen äärellä ovat tuttu juttu koko maapallollamme siellä, missä kylmää ilmaa pääsee lurahtamaan ympäristöään lämpimämpien suurten vesialueiden ylle. Seuraavat tekijät voimistavat ilmiötä Suomen rannikkoalueilla ja erityisesti maamme etelärannikolla:

Meriveden pinnan ja ilmamassan (alailmakehän) välinen lämpötilaero

Kun meriveden pintalämpötilan ja alailmakehän (n. 1,5 km:n korkeuden) välinen lämpötilaero on reilusti yli 10 astetta, ilmakehä muuttuu alueen yllä epävakaaksi ja vesihöyryä siirtyy voimakkaasti merenpinnasta ilmakehään. Ympäristöään lämpimämpi laaja vesistö on lähes loputon lämmön ja kosteuden lähde, joten lumikuuroja voi suotuisissa olosuhteissa syntyä jo pelkästään tällä mekanismilla. Lämpötilan laskiessa voimakkaasti korkeuden mukana puhutaan ns. labiilista eli epävakaasta ilmakehästä. Siinä missä tämä aiheuttaa talvisin lumikuuroja vesistöjen yllä, syntyy kesäisin sade- ja ukkoskuuroja lämpimän mantereen ylle.

Tuulensuunta – etelärannikolla itä-kaakko

Etelärannikon tuntumassa suotuisin tuulensuunta sakeille lumisateille on itäkaakko. Tällöin tuuli puhaltaa juurikin Pietarin suunnalta ja pyyhkäisymatka sulan ja lämpimän merialueen yllä on pitkä. Kuurot ovat sitä sakeampia, mitä pidempi on tuulen pyyhkäisymatka, sillä tällöin tuuli ehtii siirtää enemmän kosteutta sekä lämpöä ilmakehään pilvien ja lumisateen ravinnoksi. Kun taas tuuli kääntyy puhaltamaan enemmänkin koillisen puolelle, ajautuvat sakeimmat lumikuurot Viron rannikolle. Tällöin voitaisiinkin puhua vaikkapa Viipurin lumitykistä…

Rannikkokonvergenssi

Etelärannikolla itätuulen vallitessa syntyy toisinaan tilanne, jolloin rantakaistaleelle pakkautuu enemmän ilmaa kuin siitä ehtii poistua. Meren ja mantereen välinen kitkaero jarruttaa tuulta rantaviivalla ja mikäli mantereen puolella tuuli vieläpä käy enemmän koillisen puolella, saapuu kapealle rantakaistaleelle enemmän ilmaa kuin sitä ehtii virrata pois. Fysiikan lakien mukaan “ylimääräinen ilma” joutuu pakotettuun nousuun, ja nimenomaan tämä ilman nousuliike antaa lisäpotkua sateiden voimistumiselle entisestään. Eri suunnasta puhaltavien tuulten kohtausvyöhykkeelle eli konvergenssikaistaleelle syntyy usein pitkiä, sakeita ja yhtenäisiä lumikuurojonoja, jotka voivat pysyä hengissä päivätolkulla, mikäli tuulen suunta ei muutu. Koillisen puoleinen tuuli ajaa konvergenssivyöhykkeen joko meren ylle tai Viron rannikolle.

Länsirannikon tuntumassa rannikkokonvergenssitilanne on harvinaisempi ja vaatisi tarpeeksi kylmän, luoteen puoleisen ilmavirtauksen. Voimakas rannikkokonvergenssitilanne koettiin viimeksi tämän vuoden tammikuussa, jolloin 9. päivänä Merikarviassa rekisteöritiin Suomen ennätys lumikertymässä 24 tunnin aikana: 73 cm.

Lumikuuronauha 6.11.2016 Suomenlahden yllä. Tuuli kääntyi päivän aikana itäkaakosta itäkoilliseen, minkä jälkeen lumikuuronauha heikkeni, kun tuulen pyyhkäisymatka pieneni. Tässä tapauksessa lumikuuronauhan piti hengissä kohtalainen tuuli (huom! ei saa olla liian voimakas), meren ja ilmamassan välinen lämpötilaero ja etelärannikon yhteyteen syntynyt konvergenssivyöhyke.
Lumikuuronauha 6.11.2016 Suomenlahden yllä. Tuuli kääntyi päivän aikana itäkaakosta itäkoilliseen, minkä jälkeen lumikuuronauha heikkeni, kun tuulen pyyhkäisymatka lämpimän meren yllä pieneni. Tässä tapauksessa lumikuuronauhan piti hengissä kohtalainen tuuli (huom! ei saa olla liian voimakas), meren ja ilmamassan välinen lämpötilaero ja etelärannikon yhteyteen syntynyt konvergenssivyöhyke.

Lumi ja pakkanen saapuivat tänä vuonna varkain – mitä mieltä sinä olet aikaisesta talvesta?

Katso video ja lisää aiheesta täältä!

Meteorologi havainnollistamassa Merikarvian ennätyshankia 8.1.2016.
Meteorologi havainnollistamassa Merikarvian ennätyshankia 8.1.2016.

Antaako korkeapaine periksi – ensilumi osaan maata ensi viikolla?

Kirjoittaja Markus Mäntykannas Julkaistu

 

 

Kalenterin mukaan syksyn puoliväli on jo taittunut, mutta missä luuraavat syyssateet? Kuluneen lokakuun sademäärä on osassa maata jäänyt paikoin vain 0-3 mm:iin, eikä helpotusta ole luvassa tulevana viikonloppunakaan. Vaikka korkeapaine onkin sitkeästi majaillut Suomen ympäristössä, ei se ole tähän vuodenaikaan enää taannut aurinkoisia päiviä, vaan pikemminkin olemme useaan otteeseen värjötelleet kolean ja paksun sumupilven alla.

Suihkuvirtaukset ohjaavat matala- ja korkeapaineita

Lentokoneiden lentokorkeudella sijaitsevat voimakkaat suihkuvirtaukset ohjaavat matala- ja korkeapaineiden reittiä alempana ilmakehässä. Lokakuun ajan pohjoisen pallonpuoliskon suihkuvirtaus on Euroopan kohdalla kaartanut Islannista jyrkästi kohti eteläistä Eurooppaa ja noussut Välimereltä kohti koillista, jolloin läntisen ja pohjoisen Euroopan ylle on ikään kuin lukkiutunut korkeapaineen alue. Välillä tämä korkeapaine on osoittanut heikkenemisen merkkejä, mutta vahvistunut aina uudestaan lähiympäristöön. Atlantin matalapaineet ovat joutuneet kiertämään joko korkeapaineen pohjois- ja eteläpuolelle jättäen Suomen sateettomaksi. Välillä tällainen lukkotilanne suursäätilassa voi kestää kuukausitolkullakin.

Suihkuvirtaukset Euroopan yllä tällä hetkellä. Kuva: Foreca
Suihkuvirtaukset Euroopan yllä tällä hetkellä. Kuva: Foreca

Muutos ensi viikolla?

Säämallit indikoivat jonkin sortin säätilan muutosta ensi viikolle, mutta ajoituksessa on edelleen epävarmuuksia. Näyttäisi kuitenkin mahdolliselta, että joko etelän tai lännen suunnalta saapuvat matalapaineet syrjäyttävät korkeapaineen ainakin hetkeksi Suomen tieltä pois, mutta toisaalta pitkään jatkuneen samantyyppisen suursäätilan murrosvaihe on säämalleille toisinaan tiukka paikka ennustettavaksi. Osa malleista indikoi jo viime viikolla matalapaineiden saapumista Suomeen tälle viikolle, mutta korkeapaine piti kuin pitikin pintansa.

Mikäli matalapaineet ensi viikolla raivaavat tiensä Suomeen, näyttää siitä huolimatta epätodennäköiseltä, että käynnistyisi ns. tyypillinen Atlantin matalapaineiden marssi lauhkeine lounaistuulineen. Pikemminkin mahdolliset sateet ovat saapumassa kylmän, polaarisen ilmamassan alle, jolloin sateiden olomuoto on iso kysymysmerkki. On ihan mahdollista, että laajemmallekin alueelle maan keski- ja pohjoisosaan saataisiin ensilumi, mutta tilannetta kannattaa seurata. En pitäisi mahdottomana korkeapaineen jämähtämistä Suomen ylle vielä vähän pidemmäksikin aikaa.

Ilmastonmuutos jumittaa suursäätiloja ja tuo kuivuuskaudet myös Suomeen?

On päivän selvää, että ilmastomme on muuttumassa ja mittaustulosten mukaan näin onkin jo tapahtunut. Epävarmaa puolestaan on se, mitkä tarkalleen ovat ilmastonmuutokset vaikutukset missäkin päin maailmaa, ja toisaalta yllätyksiäkin tulee varmasti vastaan. Eräänä todennäköisimpänä skenaariona ilmastonmuutoksen mukana tuomista ilmiöistä pidetään suursäätilojen jumiutumista. Suihkuvirtaukset saattavat jäädä paikoilleen pidemmiksi ajoiksi ja tehdä yhä kaarevampia mutkia, jolloin pohjoista polaarista ilmamassaa pääsee purkautumaan eteläisemmille leveysasteille ja puolestaan keskileveysasteiden lämmintä ilmamassaa virtaisi yhä pohjoisemmas. Toisaalta suursäätilan lukkiutumistilanteessa matala- ja korkeapaineet saattavat jäädä jylläämään samalle alueelle pidemmäksi aikaa, jolloin sään ääritilanteet, kuten runsaat sateet ja kuivuuskaudet yleistyvät.

Suomessa vuosittaisen sademäärän on arveltu kasvavan ilmastonmuutoksen myötä siten, että erityisesti talvipuolella sademäärät kasvavat. Sademäärien kasvaminen ei välttämättä tarkoita sadepäivien lukumäärän lisääntymistä: sadepäivät pysynevät ennallaan, mutta kun sataa, niin kerralla sataa enemmän. Kuivuuskaudet tulevat yleistymään erityisesti etelämpänä Euroopassa, mutta Suomen alueellakin pitkät ja sateettomat, tämän lokakuun kaltaiset kaudet, saattavat yleistyä, mikäli teoria suursäätilanteiden lukkiutumisesta toteutuu.

Merivesi matalalla – syynä paikalleen jämähtänyt korkeapaine

Kirjoittaja Markus Mäntykannas Julkaistu

Moni meren rannalla asuva on saattanut viime viikkoina hieraista silmiään, kun veden alta on paljastunut asioita, joita ei ole ennen nähnyt. Minulle tämä ”oho-efekti” tapahtui myös tovi sitten, kun pyöräilin toimistollemme Keilalahden rantaa pitkin. Meriveden alta oli puskenut esiin uusia luotoja, kiviä ja alueita, joita en ollut ennen nähnytkään. Merivesi on tällä hetkellä laajalti Suomen rannikkoalueilla n. 40 cm tavanomaista matalammalla ja saattaa vielä kuluvan viikonlopun aikana laskea entisestään.

Meriveden korkeus vaihtelee vuoden mittaan Suomen merialueilla keskimäärin +100 cm ja -60 cm:n välillä suursäätilanteesta riippuen. Alhaiselle meriveden korkeudelle löytyy muutama tärkeä tekijä, jotka ovat listattuina tässä:

1 – Pitkäkestoinen korkeapaine

Korkeapaineen alla veden pintaan kohdistuu tavanomaista korkeampi ilmanpaine. Vahvan korkeapaineen vaikutuksessa ilma voi neliömetrin kokoisen alueen yllä painaa jopa 10 500 kg. Tällöin korkea ilmanpaine ikään kuin painaa veden pintaa alaspäin, kun taas matalapaineen vallitessa ilman kohdistama paine vedenpintaan pienenee, jolloin se pääsee kohoamaan. Yhden millibaarin suuruinen ero ilmanpaineessa vastaa noin yhden senttimetrin eroa vedenpinnan korkeudessa.

2 – Ilmavirtaukset ja tuulet

Samantyyppisen säätilanteen pitkittyessä ilmavirtauksetkin ovat yleensä olleet pidemmän aikaa samansuuntaiset. Kaikista otollisin tilanne vedenpinnan korkeuden laskemiselle Suomen rannikkoseuduilla syntyy korkeapaineen alla, kun tuulet puhaltavat koillisesta tai idästä pitkään Suomen rannikolta poispäin. Tällöin vettä kasautuu vastarannoille, ja mikäli korkeapaine on tarpeeksi laaja, saattaa koko Itämeren vedenpinnan korkeus laskea, mitä tehostaa veden poistuminen Tanskan salmien kautta. Myös paikallisesti voimakas sääilmiö ja ilmanpaineen muutokset jo pelkästään Tanskan salmien ympäristössä saattavat riittää heilauttamaan koko Itämeren altaan vedenkorkeutta.

3 – Kuivuus ja jokien valuma

Alhaiset sademäärät Skandinavian sekä Baltian alueella ja tätä kautta myös pienentyneet jokien valumat saattavat hieman vaikuttaa vedenpinnan korkeuteen Itämeren alueella, mutta tällöinkin vaikutukset jäävät verrattain pieniksi.

Kaiketi tämänhetkiseen matalaan vedenpinnan korkeuteen vaikuttavat siis kaksi ensimmäistä tekijää. Mistään poikkeuksellisen alhaisista vedenkorkeuksista ei kuitenkaan voida vielä puhua ja ennätyksellisiinkin arvoihin on matkaa. Alhaisimmillaan meriveden korkeus on käväissyt 130 cm tavanomaisia lukemia alempana, viimeksi näin kävi Ilmatieteen laitoksen tilastojen valossa tämän vuoden tammikuussa Kemissä.

Oletko sinä kiinnittänyt huomiota alhaiseen meriveteen?

Tunnistatko syksyiset sääilmiöt?

Kirjoittaja Markus Mäntykannas Julkaistu

Suomen syksy on vuodenajoista toisiksi lyhyin, tosin useana vuotena ns. meteorologinen syksy on ainakin eteläisessä Suomessa jatkunut pitkälle joulukuun puolelle. Terminen syksy lasketaan alkaneeksi, kun vuorokauden keskilämpötila on pysyvästi +10 ja 0 asteen välillä. Syksy vaihtuu termiseksi talveksi silloin, kun vuorokauden keskilämpötila tipahtaa pakkasen puolelle. On olemassa myös muita sykysisiä termejä, joista tärkeimmät käydään tässä läpi.

1. Halla

Selkeinä ja heikkotuulisina syysöinä maanpinta kylmenee nopeasti, mutta ylempänä oleva ilmakerros jäähtyy hitaammin. Hallaksi lasketaan ilmiö, jolloin maanpintatasossa lämpötila laskee kasvukauden aikana pakkasen puolelle. Ankaran hallan vallitessa lämpötila laskee alle -4 asteeseen maanpinnalla.

2. Yöpakkanen

Ensimmäisistä yöpakkasista aleltaan yleensä puhua maan pohjoisosassa jo elo-syyskuun puolella, etelämpänäkin viimeistään lokakuussa. Yöpakkasen vallitessa lämpötila on pakkasen puolella myös kahden metrin korkeudessa, missä viralliset lämpötilamittaukset tehdään.

3. Kuura

Kuuraa syntyy vesihöyryn härmistyessä suoraan kiinteään muotoon eli jääksi. Kun ilmassa tai pintojen lähettyvillä on tarpeeksi vesihöyryä ja lämpötila laskee pakkasen puolelle, voi kuuraa muodostua. Kuuraliukkaus on talvisin ongelma liikenteessä: vaikka ilman lämpötila olisikin plussan puolella, voivat tienpinnat käväistä pilvipeitteen repeilyn seurauksena pakkasen puolella ja kuuranmuodostus alkaa. Suurena haasteena onkin talvisin ennakoida, missä tämä tapahtuu. Suuret ja sulat vesistöt kuitenkin edesauttavat ilmiön syntymistä.

4. Huurre

Huurre saatetaan välillä sekoittaa kuuraan. Huurretta muodostuu, kun pienet alijäähtyneet pisarat synnyttävät nk. jääsumua ja tarttuvat kiinni rakenteisiin tai pintoihin. Huurretta muodostuu vain, kun ilman suhteellinen kosteus on 100 %.

5. Kaste

Erityisesti syysaamuisin kylmän yön jäljiltä maanpinnalla ja kasvustossa voi olla nk. kastetta. Kastetta syntyy, kun ilman lämpötila laskee tarpeeksi alas ja kohtaa kastepistelämpötilan, jolloin ilmassa oleva vesihöyry alkaa tiivistyä pieniksi pisaroiksi. Usein tämä tapahtuu juurikin maanpintatasolla, joka kylmenee ilmakerrosta nopeammin.

6. Säteilysumu

Tämä sumutyyppi on syyssumuista yleisin ja sitä esiintyy sisämaassa erityisesti syys-lokakuussa. Säteilysumun syntyminen voi alkaa jo illalla heikkotuulisella ja selkeällä säällä. Tällöin maanpinnalta karkaa voimakkaan ulossäteilyn seurauksena lämpöenergiaa ja lämpötila laskee yötä kohden. Lämpötilan laskettua tarpeeksi ja saavutettua nk. kastepistelämpötilan voi sumua suotuisissa olosuhteissa syntyä. Säteilysumua syntyy erityisesti laaksoalueilla, jonne kylmä ja raskas ilma yöaikana valuu. Aurinko hälventää aamupäivän aikana vähitellen säteilysumut, mutta syksyn edetessä ne voivat olla pitkäkestoisiakin.

7. Intiaanikesä

Suomessa varsinaisesta intiaanikesästä voidaan puhua, mikäli jo termisen syksyn alettua saadaan uusi kesäinen jakso. Intiaanikesästä ei siis oikein voi puhua vielä esimerkiksi elokuussa, mutta syys-lokakuun puolella Suomeen saapuva kesäinen tuulahdus sopii hyvin intiaanikesän määritelmään.

8. Myrsky ja myrskypuuskat

Syksy ja alkutalvi ovat Suomessa ja pohjoisilla leveysasteilla syysmyrskyjen aikaa. Myrskyksi luokitellaan tilanne, jolloin tuulen nopeuden 10 minuutin keskiarvo ylittää 21 m/s. Myrskypuuskissa tuuli käväisee myrskylukemissa vain hetkellisesti. Kovimmat puuskatuulet voivat olla yli 1.5 kertaa keskituulen nopeutta voimakkaampia. Suomen merialueilla esiintyy keskimäärin eniten myrskyjä marras- ja joulukuussa, mutta tiettävästi maa-alueilla myrskyä ei ole koskaan esiintynyt tunturiasemia lukuun ottamatta.

9. Föhn-tuuli

Föhntuuli on Skandien ja Alppien rinteiden yli puhaltava lämmin ja kuiva tuuli. Kun ilmavirtaus joutuu pakotettuun nousuun kohdatessaan vuorijonon, tiivistyy ylempänä ilmassa oleva kosteus pilviksi ja sateiksi ja ilma viilenee. Kun ilma vuoren toisella puolella laskurinteellä laskee, kuivuu ja lämpenee se matkallaan selvästi. Suomessa on talvisin toisinaan föhn-tuulitilanteita, jolloin läntisessä Suomessa ja Tornionjokilaaksossa lämpötila on kohonnut jopa lähes kymmeneen asteeseen. Marraskuussa 2015 Suomessa syntyi uusi kuukausikohtainen lämpöennätys föhn-tuulen ansiosta. Tällöin lämpötila kohosi Kemiössä 14,3 asteeseen.

10. Ensilumi

Ensilumi on käsitteenä hiukan hämäävä. Meteorologisesti ensilumeksi ei suinkaan lasketa tilannetta, jolloin maa on ensimmäistä kertaa valkoinen. Lunta täytyy olla aamun virallisissa mittauksissa talviaikana klo 8 ja kesäaikana klo 9 vähintään yhden senttimetrin paksuinen kerros. Ensilumen määritelmä ei täyty, jos esimerkiksi illalla satanut paksumpikin lumivaippa ehtii sulaa aamuun mennessä pois.

Syksyn väriloistoa riitti vielä marraskuun puolelle v. 2015 Helsingin Kaivopuistossa. (Kuva: Markus M.)
Syksyn väriloistoa riitti vielä marraskuun puolelle v. 2015 Helsingin Kaivopuistossa. (Kuva: Markus M.)

Vuoden sumuisin kuukausi

Kirjoittaja Markus Mäntykannas Julkaistu

Tähän aikaan vuodesta syksyn alkaminen on jo käsillä – sen voi aistia, haistaa ja nähdä luonnon muutoksista. Illat ovat pimeitä sekä kosteita, yöt puolestaan kirpeän kylmiä, ja toisinaan taianomaiset sumut värittävät aamu- ja iltamaisemaa. Syksyn alkaessa sumut  yleistyvät, ja erityisesti sisämaan puolella tällä hetkellä eletään vuoden sumuisinta aikaa.

Aurinko lämmittää vielä sen verran, että se jaksaa hälventää sumut iltapäivän mittaan pois, mutta syksyn edetessä tämä ei enää ole itsestäänselvyys. Selkeinä ja heikkotuulisina öinä maanpinnan jäähtyminen on voimakasta ja suotuisissa olosuhteissa sumuja muodostuu erityisesti kosteikkojen, notkojen ja laaksoalueiden ympäristöön.
Säteilysumu on yleisin sumutyyppi

Loppukesän ja varsinkin alkusyksyn yleisin sumutyyppi maa-alueilla on säteilysumu. Sen syntyminen vaatii heikkotuulisuutta ja maanpinnan kylmenemistä pitkäaaltosäteilyn karkaamisen johdosta. Kun ilman lämpötila laskee ja saavuttaa kastepistelämpötilan, alkaa kasteen ja vähitellen myös sumun muodostuminen edellyttäen heikkotuulista tai tyyntä tilannetta.

Syntyvä säteilysumu jää usein ohueksi sumukerrokseksi ollen paksuudeltaan vain n. 1-5 metriä. Aamulla auringon säteilylämmitys tunkeutuu vielä tähän aikaan vuodesta sumuvaipan läpi lämmittäen maanpintaa ja lopulta haihduttaen sumun. Syksyn edetessä auringon säteilyteho pienenee, eikä sumun hälveneminen päivän mittaan ole enää takuuvarmaa, ja joskus tiivis sumuverho jääkin vellomaan pitkälle iltapäivään.

Sumu voi kohota sumupilveksi
Sumukerros kasvaa suotuisissa olosuhteissa paksuksi ja tällöin onkin todennäköistä, että hälvenemisen sijasta sumukerros kohoaa aamupäivän mittaan sumupilveksi. Sumupilven alla maanpinnan jäähtyminen vähenee ja lämpötila alkaa ikään kuin kohota alhaalta käsin. Tällöin nk. pitkäaaltosäteilyn karkaamista eli säteilyjäähtymistä tapahtuu itse sumukerroksessa, jolloin sumu pääsee paksunemaan ja kasvamaan yläosastaan.

Mikäli paksusta sumupilvestä tihuttaa vettä, on se merkki siitä, että sumu on haihtumassa alhaalta käsin, mutta itse sumupilvi voi olla paksu ja kasvamassa yläosistaan. Paksu säteilysumu voi pysyä hengissä aamulla pitkäänkin, sillä auringon säteily ei jaksa tunkeutua paksun kerroksen läpi ja osa säteilystä heijastuu sumun yläreunalta, jolloin säteilyjäähtyminen saattaa jatkua vielä iltapäivälläkin. Todennäköisesti sumu kohoaa näissäkin tilanteissa aamupäivän kuluessa vähintäänkin sumupilveksi (Stratus-pilvi).

Sumujen ennustaminen haastavaa

Säteilysumujen ja muidenkin sumutyyppien ennustaminen on hankalaa, sillä sumun eri kehitysvaiheet riippuvat monen fysikaalisen tekijöiden vuorovaikutuksesta: säteilystä, ilman pystyliikkeistä, tuulisuudesta ja siihen liittyvästä advektiosta sekä pisaranmuodostuksesta. Usein sumut ovat myös varsin paikallisia, jolloin kehittyneempienkin tietokonemallien hilavälit eivät ole tarpeeksi pieniä paikallisten sumujen sijainnin ennustamisen kannalta. Parempi onkin vain todeta, että olosuhteet ovat sumun syntymiselle suotuisat tietyllä alueella.

Vastoin yleistä käsitystä sumun syntyminen ei aina vaadi 100 % suhteellista ilmankosteutta eli nk. kyllästymispistettä. Karkeasti sanottuna sumun syntyminen on mahdollista, kun ilman lämpötila kohtaa kastepistelämpötilan, mutta 100 %:n suhteellinen kosteus ei ole aina tarpeen. Esimerkiksi merien yllä sumua voi muodostua jo 85 %:n ilman suhteellisessa kosteudessa, sillä syntymismekanismi poikkeaa hieman mantereen yllä olevista sumuista.

Syksyistä sumua Helsingin Töölönlahden yllä 15.9.2016. / kuva: Markus M.
Syksyistä sumua Helsingin Töölönlahden yllä 15.9.2016. / kuva: Markus M.

Veneilijät hoi – trombit mahdollisia lähipäivinä!

Kirjoittaja Markus Mäntykannas Julkaistu

Loppukesän matalapaineet sateineen ja tuulineen kurittavat Suomea vielä ainakin ensi viikon alkupuolelle saakka. Ilmassa on tänään selvästi elokuun tuntua, vaikka aurinko mukavasti ihoa lämmittääkin tuulensuojaisilla paikoilla. Kesän lämpimimmän hetken jälkeen järvet alkavat yleensä viiletä heinäkuun loppupuolella, mutta Suomea ympäröivät merialueet ovat lämpimimmillään vasta elokuun alkupuoliskolla. Lämpimät vesialueet ja kylmenevä ilmakehä mahdollistavat erityisesti loppukesästä vesipatsaiden eli vesistön yläpuolisten trombien syntymisen.

Vesipatsaiden syntyminen

Ympäristöään lämpimämmät vesistöt voivat suotuisissa olosuhteissa edesauttaa vedenpäällisten trombien eli vesipatsaiden syntymistä erityisesti, jos seuraavat ehdot toteutuvat:

  • Suomen ympäristössä vaikuttaa matalapaineen keskus tai sola, mielellään ns. ”kylmä pisara”, jolloin alla oleva vesistö on yläpuolisia ilmakerroksia selvästi lämpimämpi ja kosteampi.
  • Verrattain matalalla sijaitseva tiivistymiskorkeus ja pilvien alaraja.
  • Heikko tuuliväänne, jolloin tuulen suunnan ja nopeuden muutokset ovat pieniä eri ilmakerrosten välillä.
  • Hitaasti liikkuva pilvi tai kuuropilvi.

Keskileveysasteiden pohjoisosassa, kuten esimerkiksi Suomen vesistöillä, vesipatsaita syntyy eniten elokuussa, jolloin vesistöjen välittömässä läheisyydessä ilma on usein ympäristöään ja ylempiä ilmakerroksia sekä kosteampaa että lämpimämpää. Jos Suomen ympäristöön parkkeeraa nk. ”kylmä sola”, ilmakehän pystysuuntainen lämpötilaero kasvaa suureksi erityisesti merialueiden yllä loppukesästä ja tällöin kuuropilviä todennäköisesti syntyy. Alailmakehän heikko tuuliväänne edesauttaa vesipatsaiden syntymistä, samoin kuin vesistön yllä oleva hitaasti liikkuva pilvi.

Vesipatsaiden syntyminen poikkeaa tornadoista/trombeista olennaisesti juuri siinä, että voimakasta pyörteisyyttä tai ukkospilveä ei tarvita – vesipatsas voi suotuisissa olosuhteissa syntyä Cumulus-pilvenkin yhteyteen, joka ei sada eikä ukkosta. Olennaista on se, että vesistön yllä lämmin ja kostea ilma kohoaa ylöspäin ja tempautuu voimakkaan lämpötilaeron aiheuttaman pystysuuntaisen pyörteen mukaan. Tällöin vesipatsaasta tulee näkyvä.

Vesipatsaita voi myös syntyä, mikäli ilma lämpenee keinotekoisesti vesikerroksen välittömässä läheisyydessä. Esimerkiksi rajujen öljytankkeripalojen yhteydessä on havaittu vesipatsaita, jotka ovat voimakkaan pystysuuntaisen lämpötilaeron seurauksena syntyneet kuin ”tyhjästä”.

Vedenpäälliset trombit todennäköisiä lähipäivinä

Kuluneen elokuun alussa vesipatsaita on havaittu Suomessa niin ikään läntisillä merialueilla ja toisaalta myös muutamien järvien yllä keskisessä Suomessa. Lähipäivinä vesipatsaiden syntymiselle on otolliset olosuhteet erityisesti Pohjanlahdella sekä mahdollisesti myös Länsi- ja Pohjois-Suomen suurten järvialueiden yllä siellä, missä kuuropilviä esiintyy. Keskiviikkona erityisesti Vaasan ja Oulun välisellä merialueella näyttävätkin vesipatsaat ovat mahdollisia, myöhemmin illasta ehkä myös mm. Selkämerellä.

Suomen länsipuolella on heikkenevä matalapaine ja toisaalta torstaiksi maamme ylle on venähtämässä laaja matalapaineen yläsola. Räväköitä kuurosateita on tiedossa suureen osaan maata ja vähitellen kylmemmäksi käyvä ilmakehä alkaa kasvattaa erityisesti suurten vesistöjen yllä pystysuuntaista lämpötilaeroa. Elokuun edetessä sademäärät mantereella vähenevät, kun taas merialueilla ja rannikoiden läheisyydessä kasvavat. Matalalla roikkuvien ja hitaasti liikkuvien pilvien yhteyteen kehittyviä suppilomaisia rakenteita on syytä tarkkailla vesillä liikuttaessa, sillä elokuu on vesipatsaiden kulta-aikaa.

Komea vesipatsas saaristossa. Voimakkuudeltaan vesipatsaat vastaavat tyypillisesti F0-F1 -luokan tornadoja. Kiitos kuvasta, Tuomas Pelto, instagram: @tpelto, web-sivu: tuomaspelto.galleria.fi)
Komea vesipatsas saaristossa. Voimakkuudeltaan vesipatsaat vastaavat tyypillisesti F0-F1 -luokan tornadoja. Kiitos kuvasta, Tuomas Pelto, instagram: @tpelto, web-sivu: tuomaspelto.galleria.fi)