Veneilijät hoi – trombit mahdollisia lähipäivinä!

Julkaistu

Loppukesän matalapaineet sateineen ja tuulineen kurittavat Suomea vielä ainakin ensi viikon alkupuolelle saakka. Ilmassa on tänään selvästi elokuun tuntua, vaikka aurinko mukavasti ihoa lämmittääkin tuulensuojaisilla paikoilla. Kesän lämpimimmän hetken jälkeen järvet alkavat yleensä viiletä heinäkuun loppupuolella, mutta Suomea ympäröivät merialueet ovat lämpimimmillään vasta elokuun alkupuoliskolla. Lämpimät vesialueet ja kylmenevä ilmakehä mahdollistavat erityisesti loppukesästä vesipatsaiden eli vesistön yläpuolisten trombien syntymisen.

Vesipatsaiden syntyminen

Ympäristöään lämpimämmät vesistöt voivat suotuisissa olosuhteissa edesauttaa vedenpäällisten trombien eli vesipatsaiden syntymistä erityisesti, jos seuraavat ehdot toteutuvat:

  • Suomen ympäristössä vaikuttaa matalapaineen keskus tai sola, mielellään ns. ”kylmä pisara”, jolloin alla oleva vesistö on yläpuolisia ilmakerroksia selvästi lämpimämpi ja kosteampi.
  • Verrattain matalalla sijaitseva tiivistymiskorkeus ja pilvien alaraja.
  • Heikko tuuliväänne, jolloin tuulen suunnan ja nopeuden muutokset ovat pieniä eri ilmakerrosten välillä.
  • Hitaasti liikkuva pilvi tai kuuropilvi.

Keskileveysasteiden pohjoisosassa, kuten esimerkiksi Suomen vesistöillä, vesipatsaita syntyy eniten elokuussa, jolloin vesistöjen välittömässä läheisyydessä ilma on usein ympäristöään ja ylempiä ilmakerroksia sekä kosteampaa että lämpimämpää. Jos Suomen ympäristöön parkkeeraa nk. ”kylmä sola”, ilmakehän pystysuuntainen lämpötilaero kasvaa suureksi erityisesti merialueiden yllä loppukesästä ja tällöin kuuropilviä todennäköisesti syntyy. Alailmakehän heikko tuuliväänne edesauttaa vesipatsaiden syntymistä, samoin kuin vesistön yllä oleva hitaasti liikkuva pilvi.

Vesipatsaiden syntyminen poikkeaa tornadoista/trombeista olennaisesti juuri siinä, että voimakasta pyörteisyyttä tai ukkospilveä ei tarvita – vesipatsas voi suotuisissa olosuhteissa syntyä Cumulus-pilvenkin yhteyteen, joka ei sada eikä ukkosta. Olennaista on se, että vesistön yllä lämmin ja kostea ilma kohoaa ylöspäin ja tempautuu voimakkaan lämpötilaeron aiheuttaman pystysuuntaisen pyörteen mukaan. Tällöin vesipatsaasta tulee näkyvä.

Vesipatsaita voi myös syntyä, mikäli ilma lämpenee keinotekoisesti vesikerroksen välittömässä läheisyydessä. Esimerkiksi rajujen öljytankkeripalojen yhteydessä on havaittu vesipatsaita, jotka ovat voimakkaan pystysuuntaisen lämpötilaeron seurauksena syntyneet kuin ”tyhjästä”.

Vedenpäälliset trombit todennäköisiä lähipäivinä

Kuluneen elokuun alussa vesipatsaita on havaittu Suomessa niin ikään läntisillä merialueilla ja toisaalta myös muutamien järvien yllä keskisessä Suomessa. Lähipäivinä vesipatsaiden syntymiselle on otolliset olosuhteet erityisesti Pohjanlahdella sekä mahdollisesti myös Länsi- ja Pohjois-Suomen suurten järvialueiden yllä siellä, missä kuuropilviä esiintyy. Keskiviikkona erityisesti Vaasan ja Oulun välisellä merialueella näyttävätkin vesipatsaat ovat mahdollisia, myöhemmin illasta ehkä myös mm. Selkämerellä.

Suomen länsipuolella on heikkenevä matalapaine ja toisaalta torstaiksi maamme ylle on venähtämässä laaja matalapaineen yläsola. Räväköitä kuurosateita on tiedossa suureen osaan maata ja vähitellen kylmemmäksi käyvä ilmakehä alkaa kasvattaa erityisesti suurten vesistöjen yllä pystysuuntaista lämpötilaeroa. Elokuun edetessä sademäärät mantereella vähenevät, kun taas merialueilla ja rannikoiden läheisyydessä kasvavat. Matalalla roikkuvien ja hitaasti liikkuvien pilvien yhteyteen kehittyviä suppilomaisia rakenteita on syytä tarkkailla vesillä liikuttaessa, sillä elokuu on vesipatsaiden kulta-aikaa.

Komea vesipatsas saaristossa. Voimakkuudeltaan vesipatsaat vastaavat tyypillisesti F0-F1 -luokan tornadoja. Kiitos kuvasta, Tuomas Pelto, instagram: @tpelto, web-sivu: tuomaspelto.galleria.fi)
Komea vesipatsas saaristossa. Voimakkuudeltaan vesipatsaat vastaavat tyypillisesti F0-F1 -luokan tornadoja. Kiitos kuvasta, Tuomas Pelto, instagram: @tpelto, web-sivu: tuomaspelto.galleria.fi)

 

Suuret rakeet Suomessa ja muualla – miten ne syntyvät?

Julkaistu

Suomi on tänä kesänä säästynyt rajuimmilta raekuuroilta, mutta Euroopan etelä- ja keskiosasta on kantautunut säännöllisin väliajoin ikäviä uutisia raetuhoista. Suuret (Suomessa halkaisija väh. 2 cm) tai jättikokoiset rakeet (Suomessa halkaisija väh. 5 cm) aiheuttavat keskileveysasteilla kesäisin vuosittain mittavia taloudellisia vahinkoja mm. maanviljelykselle ja rakennuksille. Vaarallisimpia jättirakeet ovat kuitenkin lentoliikenteelle.

Muistan viime kesältä tapauksen, jossa Delta Airlinesin lennolla Bostonista Salt Lake Cityyn koettiin todellinen vaaratilanne lentokoneen joutuessa keskelle aktiivista ukkospilveä jättirakeineen. Valtavat rakeet miltei rikkoivat lentokoneen tuulilasin Coloradon yllä, mutta onni onnettomuudessa: lento pääsi tekemään turvallisesti hätälaskun. Tällaisia lentoja ei toivoisi kenenkään kohdalle.

Rakeiden syntyminen ja esiintyminen Suomessa

Rakeet syntyvät kuuro- tai ukkospilvissä vallitsevien voimakkaiden nousuvirtausten yhteydessä tyypillisesti n. 5-8 kilometrin korkeudella. Voimakkaimmat nousuvirtaukset voivat olla jopa yli 40 m/s, ja tiettävästi kaikista rajuimpien nousuvirtausten voimakkuus riittäisi kannattelemaan aikuista ihmistä ukkospilvessä. Rakeet muodostuvat pilven keskiosassa, kun pienten vesipisara- tai lumiraealkioiden pinnalle tiivistyvä vesihöyry jäätyy. Tämän jälkeen rakeet kasvavat vielä hetken, kunnes nousuvirtaus heikkenee tai rakeista tulee tarpeeksi raskaita.

Pienimmät rakeet sulavat nopeasti pudotessaan: esimerkiksi herneen kokoisten rakeiden suuruus on saattanut viiden kilometrin korkeudella vielä olla 3-5 kertaa suurempi kuin maanpintatasolla. Mitä suuremmasta rakeesta on kyse, sitä suurempi putoamisnopeus ja sitä vähemmän rae ehtii sulaa pudotessaan maanpinnalle. Herneen kokoinen rae putoaa maanpinnalle keskimäärin nopeudella 9 m/s, kun taas halkaisijaltaan 8 cm:n kokoisten jättirakeiden putoamisnopeus voi olla jopa 50 m/s. Raskaat rakeet yhdistettyinä rajuun putoamisnopeuteen ovat hengenvaarallisia niin ihmisille kuin eläimillekin.

Suomen tiettävästi suurimmat rakeet liittyivät 31.7.2014 syntyneeseen supersoluun Kainuun Suomussalmella, jolloin jättirakeet olivat halkaisijaltaan jopa 8-9 -senttisiä. Maailman suurimman rakeen titteliä pitää epävirallisesti tällä hetkellä Etelä-Dakotaan elokuussa 2010 tippunut, halkaisijaltaan 20-senttinen raemöykky.

Kuva 1: Toukokuussa 2014 Kanta-Hämeen Liesjärvellä satoi suuria rakeita (kuva: Markus Mäntykannas)
Kuva 1: Toukokuussa 2014 Kanta-Hämeen Liesjärvellä satoi suuria rakeita (kuva: Markus Mäntykannas)
Kuva 2: Tyypillisiä, pieniä jäärakeita ukkoskuuron yhteydessä Torniolla elokuun 2015 alussa (kuva: Anne Siivola, Instagram: @annesiivola)
Kuva 2: Tyypillisiä, pieniä jäärakeita ukkoskuuron yhteydessä Torniolla elokuun 2015 alussa (kuva: Anne Siivola, Instagram: @annesiivola)

Suomessa raetyypit voidaan karkeasti jakaa kolmeen eri luokkaan: jää- ja lumirakeet sekä lumijyväset. Jäärakeet ovat suurimpia ja liittyvät kuuro- tai ukkospilviin; lumirakeet ovat korkeintaan herneen kokoisia, kevyitä ja niitä sataa yleensä talvi- tai kevätaikana, kun taas lumijyväset ovat yleisimpiä talviaikana, kooltaan hyvin pieniä ja rakenteeltaan hauraita.

Suurimmat jäärakeet havaitaan yleensä toukokuun loppupuolelta elo-syyskuun vaihteeseen yltävällä ajanjaksolla. Valtaosa, jopa yli 60 %, suurista rakeista havaitaan heinäkuun aikana, kun taas kesä- ja elokuussa havaintoja tehdään kumpanakin kuukautena n. 15 %. Yleisimmin suuria rakeita esiintyy klo 14 ja 19 välillä siten, että kaikista suurimpien rakeiden todennäköisyys on suurimmillaan vasta klo 16 jälkeen. Synoptisesti otollisin suurille rakeille on Kuvan 3 kaltainen, jossa Suomen länsi- tai lounaispuolella on pintamatalapaine ja Venäjällä korkeapaineen keskus. Mikäli näiden välissä pintakerroksessa käy lämmin ja kostea ilmavirtaus etelän tai kaakon puolelta ja ylempänä ilmakehässä vallitsee voimakas lounaan puoleinen ilmavirtaus, on ilmakehässä nk. tuuliväännettä, joka yhdessä voimakkaiden nousuvirtausten kanssa mahdollistaa suurten rakeiden kehittymisen. Tilastollisesti suuria rakeita havaitaan Suomessa eniten maamme etelä- ja lounaisosassa, erityisesti Satakunnasta kohti itäistä Uuttamaata yltävällä alueella.

Euroopassa puolestaan suurille rakeille otollisia alueita ovat Pohjois-Italian ja -Espanjan ylängöt. Tilastollisesti maailman suurimmat rakeet lienevät tippuneet Yhdysvaltojen Keskilänteen, Bangladeshiin ja Keski-Kiinaan.

Kuva 2: Suurien rakeiden riskin on todettu olevan suurimmillaan, kun Suomen länsi- tai lounaispuolella on matalapaineen alue ja maahamme virtaa kaakosta tai idästä lämmintä ja kosteaa ilmaa. Yläilmakehässä taas tuuli puhaltaa voimakkaasti eri suunnasta, jolloin esiintyy myös tuuliväännettä. Helteisen sektorin päälle kiilaava kylmä rintama luo otolliset olosuhteet ukkosille ja rakeille.
Kuva 3: Suurien rakeiden todennäköisyyden on suurimmillaan, kun Suomen länsi- tai lounaispuolella on matalapaineen alue ja maahamme virtaa kaakosta tai idästä lämmintä ja kosteaa ilmaa. Yläilmakehässä taas tuuli puhaltaa voimakkaasti eri suunnasta, jolloin esiintyy myös tuuliväännettä. Helteisen sektorin päälle kiilaava kylmä rintama luo otolliset olosuhteet ukkosille ja rakeille.

Nice to know: Raeparametrit – pieni opas rakeiden ennustamiseen

Kiinnostuneimille pieni tietoisku loppuun siitä, miten suuria rakeita voidaan ennakoida ja mitkä ovat suotuisimmat olosuhteet Suomessa niiden esiintymiselle.

  • Suomen länsi- tai lounaispuolella oleva matalapaineen alue yhdistettynä hyvin lämpimään ja kosteaan pintavirtaukseen kaakon puolelta kasvattaa rakeiden todennäköisyyttä varsinkin, mikäli lännestä on saapumassa kylmä rintama.
  • Mitä kosteampi alailmakehä, sen enemmän ”rakennusainesta” rakeilla on.
  • Suuret CAPE-arvot mahdollistavat voimakkaat nousuvirtaukset. Liian suuret arvot, yli 3500 J/kg, eivät kuitenkaan enää ole suotuisia suurien rakeiden esiintymiselle.
  • Kohtalaisen suuri DLS (deep layer shear) eli paksun kerroksen tuuliväänne 0-6 km:n korkeudella heittelee rakeita eri ilmakerroksien välillä, jolloin ne pääsevät keräämään massaa. Suurehkon DLS:n ansiosta ukkosmyräkät ovat pitkäkestoisia, jolloin mm. rakeita suosivien supersolujen syntyminen on mahdollista. Yli 30 m/s DLS:lla suurien rakeiden todennäköisyys pienenee merkittävästi.
  • Keskileveysasteilla suurimmat, halkaisijaltaan yli 8-senttiset rakeet, ovat esiintyneet CAPE-arvoilla 1200-3000 J/kg yhdistettynä 15-30 m/s DLS-arvoihin.
  • Suuri lämpötilavähete, eli voimakas lämpötilan lasku korkeuden mukana, on myös olennainen tekijä. Ala- ja yläilmakehän suuren lämpötilaeron seurauksena pilvet pääsevät kasvamaan korkeutta, ja mikäli lämpötilan nollaraja tulee suuren vähetteen seurauksena vastaan jo tarpeeksi matalalla, rakeet eivät ehdi sulaa pudotessaan.
  • LCL:n (lifting condensation level) eli nk. tiivistymiskorkeuden yläpuolelle yltävä kostea ilma ja runsas vesihöyryn määrä antaa rakeille rakennusaineksen.

Oletko sinä törmännyt Suomessa tai muualla suuriin rakeisiin?

Hyistä pintavettä ja sumuja Suomenlahdella – syynä kumpuamisilmiö

Julkaistu

Moni merenkulkija on erityisesti viime viikolla joutunut Suomenlahdella sankkojen sumujen kouriin ja ihmetellyt hyistä pintavettä. Tuuli ehti puhaltaa useamman päivän ajan luoteesta, jolloin nk. kumpuamisilmiö pääsi kehittymään. Sen seurauksena pintavesi kylmeni Suomenlahden pohjoisosassa monin paikoin vain n. 11-12 -asteiseksi, lämpimämpi pintavesi pakeni kohti etelää. Kylmän pintaveden yllä pääsi syntymään tälle vuodenajalle epätyypillisiä, sankkoja sumuja. Sumut olivat seurausta vesihöyryn tiivistymisestä kylmän alustan yllä. Vastaava ilmiö koetaan merialueilla useimmiten keväällä ja alkukesästä, jolloin lämpimän ilmamassan saapuminen kylmän meren ylle voi synnyttää laajempiakin sumuja.

Merisumua kesäkuussa Helsingin edustalla (kuva: Markus Mäntykannas, Helsinki / Tervasaari)
Merisumua kesäkuussa Helsingin edustalla (kuva: Markus Mäntykannas, Helsinki / Tervasaari)

Kumpuamisilmiön anatomiaa

Kumpuaminen tarkoittaa veden liikettä syvemmältä pintaa kohden. Suomen merialueilla vesi ei ole peräisin kovinkaan syvältä, yleensä noin 10-20 metristä, kun taas valtamerillä 200 metrin syvyydestä. Kumpuamista voidaan kuvata nk. Ekman-ilmiön avulla: esimerkiksi Suomen etelärannikolla kumpuamisprosessi on voimakkaimmillaan tuulen puhaltaessa lännestä, jolloin Ekman-teorian mukaan vesi rannikon edustalta kulkeutuu tuulesta katsottuna oikealle eli avomerelle päin Coriolis-ilmiöstä johtuen. Rannikolta poistuva vesi korvautuu syvemmän kerroksen kylmemmällä vedellä. Vastaavasti jos tuuli puhaltaa etelärannikolla idän kantilta, tulee avomereltä rannikon edustalle ”ylimääräistä” vettä, joka painuu syvemmälle.

Kumpuaminen saattaa kesällä alentaa pintaveden lämpötilaa parhaimmillaan jopa yli 10 asteella lyhyessä ajassa. Kumpuamisen yhteydessä syvemmältä nouseva vesi on kylmää ja ravinnerikasta, joten aurinkoisessa ja heikkotuulisessa säässä kumpuamisalueille voi muodostua herkästi leväkukintoja. Kumpuamisilmiö kestää Itämerellä yleensä 0,5-10 päivää ja lämpötilaero avomeren ja kumpuamisalueen välillä on 2-10 astetta. Suomenlahdella rannikon suuntaisen tuulen pitää kestää pari vuorokautta ennen kuin kumpuaminen kehittyy ja tuulen nopeuden on oltava vähintään 7-10 m/s. Kumpuamisalueen laajuus on yleensä 5-20 kilometriä rannikosta ulospäin ja 30-150 kilometriä rannikon suunnassa.

Itämeren tärkeimmät kumpuamisalueet sijaitsevat rannikoiden läheisyydessä: aivan Suomen etelärannikon kupeessa, Suomenlahden itäosassa Pietarin edustalla ja Viron rannikolla. Loppukesästä ja alkusyksystä meriveden pintalämpötila saattaa voimakkaassa kumpuamistilanteessa olla joskus Helsingin edustalla vain +10 astetta kun taas 10-20 km avomerellä päin vesi voi olla 20-asteista. Tuulisten päivien jälkeen kannattaa siis tarkistaa uimaveden lämpötila, jotta välttyy hyiseltä yllätykseltä.

Kumpuamisilmiön seurauksena kylmentynyt pintavesi Suomenlahden pohjoisosassa näkyy myös tästä merivesilämpötila-animaatiosta. Lisätietoa meriveden lämpötilaennusteista täältä!
Kumpuamisilmiön seurauksena kylmentynyt pintavesi Suomenlahden pohjoisosassa näkyy myös tästä merivesilämpötilakuvasta. Lisätietoa meriveden lämpötilaennusteista täältä!

Utareita taivaalla

Julkaistu

Mammatuspilvet (nimi peräisin latinan kielisestä sanasta, mamma, eli naisen rinta) eli utarepilvet vangitsevat huomion taivaalla. Tämä pilvityyppi poikkeaa monesta muusta pilvien uhkaavan ja provosoivan ulkoasun ansiosta. Mammatuspilvet liittyvät yleensä ukkospilviin, joiden reuna-alueilla voimakkaat nousuvirtaukset ovat kääntyneet laskuvirtauksiksi. Mammatuspilviä esiintyy tyypillisesti 4000-7500 metrin korkeudella ja niihin liittyy voimakasta turbulenssia.

Itse ukkospilvi syntyy, kun lämmintä ja kosteaa ilmaa virtaa ilmakehän ylempiin kerroksiin. Pilven yläosa alkaa levitä sivusuuntaan, kun sen kasvukorkeus saavuttaa stratosfäärin, jonka rajan yli ukkospilvi harvoin pääsee kasvamaan. Stratosfäärissä ilma on vakaampaa ja kuivempaa, ja tämä raja-alue toimii ikään kuin kattona ukkospilvelle. Pilven kasvaessa tarpeeksi korkeutta erkanee siitä sivusuunnassa leviävä alasin, jonka alapuolella on pilvimassaa huomattavasti kuivempaa ilmaa. Kuivan ja kostean ilman rajamailla nousuvirtaukset kääntyvät äkillisesti laskuvirtauksiksi tasoittaakseen epätasapainotilaa. Alasimen alaosaan alkaa muodostua laskuvirtausten aiheuttamia pullistumia eli mammatuspilviä. Ne voivat parhaimmillaan yltää useiden satojen kilometrien päähän itse ukkospilvestä. Todennäköisimmin mammatus- eli utarepilviin törmää lämpiminä vuodenaikoina myöhäisiltapäivästä, jolloin kuuropilvet ovat yleensä kasvaneet täyteen mittaansa.

Lentoliikenteen kannalta kuuropilvet, erityisesti sellaiset, joissa on alasimainen rakenne tai utarepilviä, ovat vaarallisia. Pilvissä ja niiden välittömässä läheisyydessä on voimakasta turbulenssia, joten lentäjät pyrkivät yleensä kiertämään pilvet.

Mammatuspilviä Helsingin yllä keväällä 2016. (kuva: Markus M.)
Mammatuspilviä Helsingin yllä keväällä 2016. (kuva: Markus M.)

Helle ja jytinä saapuvat

Julkaistu

Juhannussääennusteisiin liittyi paljon epävarmuustekijöitä tänä vuonna. Päänvaivaa ovat aiheuttaneet sadealueiden reitit ja lämpötilaennusteet. Erityisesti etelän suunnalta nousevat matalapaineet ja sadealueet vaativat joskus tarkentamista useaan otteeseen. Stabiilissa suursäätilassa säätä voidaan huoletta ennustaa yli viikonkin päähän, mutta nopeasti vaihtelevassa säätilassa ennustaminen aiheuttaa harmaita hiuksia jo muutamankin päivän päähän. Ensi viikolla suursäätilan vakiintuessa ennustaminen tulee olemaan helpompaa.

Juhannuspäivänä ainesta voimakkaille ukkosille

Juhannusyön kokkoja voidaan tänä vuonna polttaa pääosin poutasäässä, osin selkeässäkin. Lauantaina meille alkaa kuitenkin virrata etelän kantilta hyvin lämmintä ja kosteaa ilmaa; vastaavat lämpötila-kosteus -yhdistelmät ovat tyypillisempiä vasta heinä-elokuun vaihteelle. Lämpimän kielekkeen pohjoisreunassa kulkee juhannuspäivänä lauantaina sadealue maan keskivaiheilla. Sadealueen etelä- ja pohjoispuolelle tulee kehittymään päivän aikana sade- ja ukkoskuuroja, joissa on potentiaalia vaaratekijöillekin.

Runsaimmin yksittäisiä kuurosoluja syntyy entisen Oulun läänin alueelle, mutta myös paikoin maan länsiosaan. Etelä- ja Keski-Suomeen yltää huomenna Baltiasta kostean ja lämpimän ilman kieleke, samalla myös nk. paksun kerroksen tuuliväänne kasvaa merkittäviin lukemiin eli tuulen suunnan ja nopeuden vaihtelut ovat merkittäviä eri ilmakerroksissa. Ukkoskuurojen syntymistä saattaa kuitenkin rajoittaa runsas pilvisyys, mutta siellä missä aurinko ehtii paistaa ja lämmittää, voivat kuurot äityä paikallisesti  voimakkaiksi. Ukkoskuuroihin liittyvät syöksyvirtaukset ovat lauantaina enimmillään 20-30 m/s ja voimakkaimpiin soluihin liittyy myös rakeita, ehkä suurehkojakin. Yksittäisten trombien mahdollisuuttakaan ei täysin voi sulkea pois, vaikka tilanteeseen vielä liittyykin epävarmuuksia. Aamun ja aamupäivän aikana lisääntyvä pilvisyys voi jarruttaa kuuropilvikehitystä.

Juhannuspäivänä maan etelä- ja keskiosaan työntyy erittäin lämmintä ilmamassaa – todennäköisesti lämpötila kohoaa ylimmillään aurinkoisessa säässä 27-28 asteeseen, ja 20 asteen lukemia riittää aina Etelä-Lapin korkeudelle saakka.

Helle- ja ukkoshuippu sunnuntaina?

Tuoreimpien mallien mukaan kaikista lämpimin ilmamassa työntyy kapealle alueelle eteläiseen Suomeen sunnuntain aikana. Paikoin juhannuksen jälkeinen yö voi olla nk. trooppinen yö eli lämpötila ei jollain mittausasemalla laske alle 20 asteeseen.

Sunnuntai on viikonlopun päivistä aurinkoisin ja poutaisin. Tällöin lämpötila kohonnee ylimmillään eteläisen Suomen sisäosassa yli 30 asteeseen. Lämpötilagradientti on kuitenkin suuri: pohjoisimmassa Lapissa jäätäneen alimmillaan vain 10 asteeseen.

Sunnuntaina Suomen eteläpuolella muhii annos kosteaa ilmaa, joka saattaa illaksi nousta maan etelä- ja länsiosaan. Illan ja maanantaiyön mittaan lännestä saapuva kylmä rintama antaa lisäpotkua ukkoskehitykselle, joten sunnuntai-illasta maanantaiaamuun on olemassa ainekset laajamittaisemmalle salamoinnille, mikäli kostea kieleke raivaa tiensä Suomenlahden yli. Viron puolella ukkoskehitys tulee todennäköisesti alkamaan jo iltapäivän puolella ja paikoin Lounais-Suomessakin yksittäiset kuurosolut ovat mahdollisia. Laaja-alaisempi, ehkä jopa nk. mesoskaalan konvektiivinen järjestelmä, saattaa syntyä Baltian puolelle illaksi ja levitä eteläiseen Suomeen myöhään sunnuntai-iltana tai maanantaiyönä. Tällöin sademäärät voivat kasvaa suuriksi ja salamointi olla intensiivistä. Tilanteeseen liittyy vielä epävarmuuksia, sillä osa malleista jättää ukkosherkimmän alueen Baltian puolelle, ja kuurojen nouseminen päiväsaikaan Suomenlahden yli on yleensä vaivalloista.

Kuva: Lämmintä ja kosteaa ilmamassaa nousee Suomeen juhannusviikonlopun aikana etelästä. / kuva MTV Uutiset
Kuva: Lämmintä ja kosteaa ilmamassaa nousee Suomeen juhannusviikonlopun aikana etelästä. / kuva MTV Uutiset

Alkuviikoksi viileämpää

Helteisin ilmamassa väistynee alkuviikoksi Suomen itäpuolelle. Maanantaina runsaat sateet ukkosineen ovat mahdollisia suuressa osassa maata, mutta konvektiivisten vaaratekijöiden riski pienenee tässä vaiheessa jo olennaisesti. Myöhemmin ensi viikolla Suomi näyttäisi kuuluvan lounaisvirtausten piiriin, joten tiedossa on lämpötiloiltaan tyypillistä ja vaihtelevaa keskikesän säätä.

Turvallista ja rauhallista juhannusta itse kullekin – säästä huolimatta!

Cumulonimbus – kesän näyttävin pilvi

Julkaistu

Monet meteorologit ovat varsinaisia pilvifanaatikkoja ja osaavat nimetä ihan minkä tahansa pilvilajin. Minun mielenkiintoni kohdistuu kesäpilvityyppeihin ja erityisesti Cumulonimbukseen eli (ukkos)kuuropilveen. Cumulonimbukset ovat hyvin vakuuttavan näköisiä: ne kohoavat jopa yli 10 km:n korkeuteen ja mikäli näkyvyys on hyvä, voi kesäpäivänä Suomen etelärannikolta bongailla näitä komistuksia usean sadan kilometrin takaa, aina Viron sisämaasta saakka. Ja voi pojat – se vasta hienoa onkin, kun pääset tarkkailemaan näitä pilviä yläprofiilista!

Kuva 1: Kehittyviä Cumulonimbuksia yläilmaperspektiivistä (kuva: Markus Mäntykannas)
Kuva 1: Kehittyviä Cumulonimbuksia yläilmaperspektiivistä (kuva: Markus Mäntykannas)

Cumulonimbuksen elinkaari

Kuuropilvi vaatii muodostuakseen nousevia ilmavirtauksia, joita syntyy lämpiminä kesäpäivinä, kun aurinko lämmittää voimakkaasti maanpintaa. Lisäksi tarvitaan myös negatiivinen lämpötilavähete eli lämpötilan on laskettava korkeuden mukana, jotta pilviä pääsee kehittymään. Mitä voimakkaammin lämpötila laskee korkeuden mukana, sitä epästabiilimpi ilmakehä on. Epästabiili tilanne luo otolliset olosuhteet Cumulonimbus-pilvien kehitykselle.

Cumulonimbus-pilvien kehitys lähtee liikkeelle ihan tavallisista, viattoman näköisistä, kesäisistä kumpupilvistä. Kun maanpinnalta ylöspäin kohoava lämmin ja kostea ilma saavuttaa nk. tiivistymiskorkeuden, alkaa pilvien muodostus. Aamupäivällä taivaalle ilmaantunut lempeä, hattaramainen kumpupilvi saattaa muutamassa tunnissa kehittyä voimakkaaksikin ukkoskuuropilveksi. Hälyttävä merkki on kumpupilven nopea korkeuden kasvu: jos pilven korkeus alkaa olla sen leveyttä suurempi, on ukkosen mahdollisuus kasvanut. Mikäli kukkakaalimaisen pilven yläosaan ilmestyy alasinmainen rakenne, on kyseessä täysikasvuinen ja voimakas kuuropilvi, jonka yhteydessä voi salamoida ja sataa rakeita.

Kuva 1: Cumulonimbus Helsingin pohjoispuolella toukokuussa 2014 (kuva: Markus Mäntykannas)
Kuva 2: Täysin kehittynyt Cumulonimbus Helsingin pohjoispuolella toukokuussa 2014 (kuva: Markus Mäntykannas)

Kuuropilven elinikä on verrattaen lyhyt ja tyypillisesti yksittäinen kuuropilvi säilyy hengissä vain tunnin, pari. Pilveen ilmaantuvat kylmät laskuvirtaukset syövät nopeasti energiaa pilveltä ja näin ollen se hiljalleen kuolee pois. Pilvi ikään kuin haihtuu pois alaosastaan ja jättää jälkeensä vain tasapaksun untuvapilviverhon.

Kesän rajuimmat ukkosmyräkät eivät kuitenkaan Suomessa yleensä liity yksittäisiin kuuropilviin, vaan kyseessä on useampien ukkoskuuropilvien järjestäytynyt rykelmä, MCS (mesoskaalan konvektiivinen järjestelmä). Helteisen ja kostean ilmamassan päälle kiilaava kylmärintama voi synnyttää MCS:n, joka on yksittäistä ukkoskuuropilveä huomattavasti pitkäikäisempi ja laaja-alaisempi.

Cumulonimbuksen tyypit

Cumulonimbus-pilvet voidaan jakaa kolmeen alalajiin:

1. Cumulonimbus calvus

Tämä pilvityyppi on ns. heikoin kuuropilven tyyppi. Pilveen ei ole muodostunut alasinta, mutta siinä on selkeä, kukkakaalimainen rakenne. Cumulonimbus calvus sataa ja ehkä ukkostaakin.

2. Cumulonimbus capillatus

Capillatus on hieman edeltäjäänsä kehittyneempi kuuropilvi. Se on korkeampi, mutta siitä puuttuu vielä alasinmainen rakenne. Capillatuksessa on jo todennäköisesti ukkostakin.

3. Cumulonimbus incus

Kuuropilvien äiti! Incus on täysin kehittynyt kuuropilvi, jossa on selvä alasinmainen rakenne. Tämä kuuropilvi ukkostaa ja saattaa sylkeä myös rakeita. Mitä korkeammalla pilven alasin on, sitä todennäköisemmin ukkostaa.

Kuva 3: Cumulonimbus Incus Turun pohjoispuolella heinäkuussa 2014. Illan tunteina kuuropilvi kuoli nopeasti pois.
Kuva 3: Cumulonimbus Incus Turun pohjoispuolella heinäkuussa 2014. Illan tunteina kuuropilvi kuoli nopeasti pois.