Sään takaa

En uskonut, että tästä päivästä voisi tulla vielä marraskuun puolivälissä näin aurinkoinen.  Ennustamani sumupilvi myös etelässä ja lännessä jäi aamuun. Auringon siis täytyy vaikuttaa vielä juuri ja juuri. Omituista ääneenlausuntaako? Lämpimissä ilmamassoissa liian lähellä talvea on se ongelma, että tahtoo tulla päivän kestävää sumupilveä lähelle maanpintaa ainakin ohueksi kerrokseksi. Se olisi sitä myöhäissyksyn harmaata sävyä säässä. Ja kun oikein pukkaa lämmintä, sumupilvikerros voi kasvaa paksuutta, jolloin siitä alkaa tulla tihkusadetta. Sellaista hyvin, hyvin pienipisaraista. Vain sellainen sade syntyy pilvessä niin, että pilvipisarat kasvavat toisiinsa törmäämällä, toinen toisensa sieppaamalla. Ja tämä kaikki tapahtuu lähellä maanpintaa, vain alimpien satojen metrien sisällä. Isopisarainen sade tulee selvästi ylempää ja vaatii syntyäkseen jääkiteitä.

Mutta nyt panee parastaan marraskuun aurinko. Valon tulokulma on erikoinen; aurinko on jo alkuiltapäivästäkin alhaalla ja valaisee talot vain puoliksi. Avarammalla maalla ja vaikka lehdettömässä lehtimetsässä se on parhaimmillaan. Sinne siis heti, kun tämä päiväkirjamerkintäni vain on valmis. Lämpötila on kohonnut täällä etelärannikolla kymmeneen asteeseen, Tampereellakin kahdeksaan ja Mikkelissä seitsemään.

Tässä täytyy käydä niin, että kun ilta lähestyy, sumupilvi tulee taas. Yöllä ja huomisaamuna Lapin yli loikkaa matalapaine. Varmasti siellä jossain myös pyryttää, ja miksei aamulla myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa tulisi lumikuuroja. Joka tapauksessa melkoisia tuulenpuuskia matalapaineen jälkipuolella voi odottaa. Täällä etelässä voimistuu jo yöllä länsituuli, joka ainakin vielä iltayöllä ajaa meille aina vain lämpimämpää ilmaa. Saa nähdä, tuleeko sumupilven jatkeena myös tihkua tuulessa.

Huomenna sunnuntaina on aurinkoista. Tuulen heikettyä on Etelä-Suomea myöten illalla, viimeistään maanantain vastaisena yönä, pakkasta. Maanantai muuten on kuin tämä päivä uusiksi: lämmintä virtaa meille taas lounaasta. Jokohan nyt ottaisi sumupilvi lujemmin mittaa auringosta?

Tuo aurinko ja vielä selkeältä taivaalta on tähän aikaan vuodesta aikamoista pikkujoulujen ajan herkkua – niin pilviset ovat marraskuun tilastot. Eipä ole synkkämielisilläkään nyt syksy synkkä paitsi tietysti, jos vielä päänsä vaikka pensaaseen pistävät, jotteivät tätä luonnon alastonta kauneutta näe. Olen iloinen, että auringon ja sumupilven mittelö on tänään näin päin ja ulkoilen pian, vaikka sitten polvi kipeänä klenkkaamalla. Majakkaseuran pikkujoulua odotellessa, se on kohta tuossa parinsadan metrin päässä. Kerrankin  joku tuo jotain lähelle.

Kuvan linkki; http://www.flickr.com/photos/nirak/8195147440/sizes/z/in/photostream/

Marraskuun alku on vanhaa esi-isiemme juhla-aikaa, jolloin on pitänyt olla hiljaa ja liikkua äänettömästi. Kustaa Vilkuna (Vuotuinen ajantieto) ilmaisee juhlan perusteet näin: ”Muinaisten suomalaisten vuosi siis päättyi syksyllä sadonkorjuun loputtua mikkelin tienoissa ja uusi alkoi vähän myöhemmin. Tähän väliin tarvittiin jakoaika, sillä aurinkovuosi ja kuuvuosi oli tasattava…”. Jotta nämä saatiin tasattua, oli Vilkunan mukaan ”vietettävä jakoaika, noin 12 vuorokautta, jolloin siitä jo päivä saatettiin laskea uuteen vuoteen”. Saman ajanjakson paikkeille sijoittuu myös vanha suomalainen juhla: kekri. Vuotuinen ajantieto (1. painos, nyt myynnissä on 27. painos) ilmestyi vuonna 1950, ja Vilkunan mukaan kekri ”taistelee paikastaan arvokkaiden juhlapäivien joukossa. Se on kiintynyt marraskuun ensimmäiseen lauantaihin” .

Saamme tietää edelleen, että kekri merkittiin almanakkaan juhla- ja vapaapäiväksi vuonna 1955 samana vuonna menetetyn marianpäivän (Marian ilmestyspäivä siirrettiin sunnuntaille) korvaukseksi. Pyhäinpäivä puolestaan oli alun perin 1. marraskuuta, mutta se on siirretty lauantaille – kekrin paikalle (lähteenä tässä Wikipedia). Ja sitten tarvitsee mennä vaikkapa kelttien vanhaan talven alkamisen päivään (Wikipedia), johon anglosaksisen maailman halloween, pyhäinpäivän aatto, johtaa myös juurensa.

Vuotuinen ajantieto tietää kertoa, että näihin aikoihin yksi aurinkoinen päivä merkitsee yhdeksää poutapäivää kesällä. Pienikin auringonpilkistys tietää kaunista kesää. Jos pyhäinpäivänä on vielä poikkeuksellisesti lehtiä puussa, odottaa vanha kansa myös toista poikkeusta; takatalvea keväällä. Yövuorosta kotiin tullessani huomasin miltei kaikkien lehtien jo pudonneen. Aurinko paistoi, pilvipeitteessä oli juuri silloin iso repeämä.

Kun luonnonvalo on jo vähissä, alkaa tunnelmointi muissa valaistuksissa, joita varsinkin adventin ja joulunajan lähestyminen inspiroi ihmisiä laittamaan näkyville. Pimeydessä ja hiljaisuudessa voivat silmä ja mieli levätä. Lauhuus ja märkyys tarkoittavat nyt kosteutta, joka tekee hengitysilmasta miellyttävän ja raikkaan. Ulkona ei haittaa laisinkaan, jos tuulenpuuskat vihmovat vähän vesipisaroita poskipäihin. On sentään säätä, jonka koko tunnelman voi kokea ja jonka suojaksi saa pukeutua ilman limaista hikoilua. Mikä ihmeen autuus olisi ikuinen kesäkuuma ja helteen karrelle polttama pihamaa ja puisto? Syksy on vielä loppupäästäänkin yhtä isoa innoitusta.

Kurkistan vielä viimeisimpään laskelmaan säätyypistämme. Myös huomenna sunnuntaina voi aurinko hyvinkin pilkahdella siellä täällä, mutta alkuviikko ottaa sen takaisin ihan kaksin käsin, kahden matalapaineen voimalla. Viikon puoliväli tuo hetkiseksi taas kuivemmat olot, mutta viikon loppua kohti saamme yhä vain voimakkaamman matalapaineen niin sateineen kuin tuulineenkin. Seuraavaan varsinaiseen viikonloppuun voisi hyvinkin osua vuorostaan kuivempaa, jopa auringonpilkahduksia. Ei siis ihan huono ajoitus näillä ainakaan suurimmilla sateilla. Lauhaa riittää etenkin etelässä. Kukin sade aikanaan näyttää, mihin lumisateen raja asettuu, muttei ainakaan etelään, ei lähellekään.

Pyhäinpäivään ja jakoaikaan liittyy suuri joukko myös säätä koskevia enteitä, eikä mitenkään ainoastaan Suomessa. Bongasin netistä ranskalaisia vanhoja kansan sääenteitä ja säätä koskevia sanontoja sisältävän sivuston. Laitan sen loppuun linkiksi. Meteorologiaa nämä tällaiset eivät tietenkään ole, mutta kulttuurihistoriaa ja näkökulma, joka voi saada meidät havainnoimaan ympäristöämme ja esim. luontoa entistä tarkemmin. ”Kiireeltään” kannattaa huomata muutakin kuin oma täyteen kirjoitettu almanakkansa. Ei sää ole kokonaisuutena ja kaikkine vaikutuksineen pelkkiä iänikuisia matalapaineita. Puhumattakaan syksyn surkuttelusta automatisoituneena kielenkäytön muotona, jonka joku kumma joissakuissa laukaisee. Maata viistävät pilvet pimeässä ovat kauniita.

Kuvan linkki: http://www.flickr.com/photos/9174828@N04/6821031097/

Ranskalaisia vanhoja sääenteitä: http://www.agate-france.com/meteo/amateur/dictons.php?mois=11

Muina lähteinä olen käyttänyt Wikipedia-artikkeleita, joista kannattaa vaihtaa kieli, jolloin sisältö vaihtelee ja helposti syvenee ja laajenee. Omaa pohjatietoa on toki käytettävä lähdekritiikkimielessä.

Viikonvaihteessa siirryimme pykälän verran kohti talvea, kun talviaika koitti. Lisäksi kalenterikuukauden vaihtuminen lokakuusta marraskuuhun tarkoittaa väistämättä sitä, että syksy on jo pitkällä. Aamun valo pidentyi tunnilla, mutta tuntuu kuin iltapäivän valosta olisi viety merkittävästi enemmän tunteja. Biologinen kello kärsii joka kerta turhista kellojen siirtelyistä puolivuosittain. Pimeäkin tuntuu laskeutuvan niin aikaisin. Kyllä minä ennemmin aamulla kärsisin tunnin pidempään pimeästä kuin luopuisin siitä iltapäivällä.

Syksyn toistaiseksi kovin myrskykin rantautui aamuyöllä Suomeen, joskin selvästi heikentyneenä. Kovimmat puuskat Suomenlahdella olivat 23-24 m/s. Brittein saarilla, Pohjois-Saksassa ja Tanskassa maksimituulennopeudet olivat yli 50 m/s eli hirmumyrskyn luokkaa. Länsi-Ruotsissakin mitattiin vielä parhaimmillaan jopa 42 m/s puhaltanut puuskatuuli. Myrsky voimistui Tanskaan saakka, jossa mitattiin kovimpana yksittäisenä puuskana 54 m/s, joka on kaikkien aikojen paikallinen ennätys. Myrsky alkoi menettää tehoaan siirryttyään lämpimän Pohjanmeren yltä pois. Suomi sai tyytyä lähinnä myrskyn jäänteisiin – 100 kilometriä etelämpänä Virossa myräkkä toi mukanaan selvästi kovempia tuulia ja salamointiakin.

Valon määrä vähenee

Kaamos alkaa pohjoisimmassa Lapissa marraskuun kolmannella viikolla ja etenee siitä Rovaniemen korkeudelle saakka kuukaudessa. Marraskuussa valon määrä on Pohjois-Suomessa vain n. 15 % ja etelässä n. 30 % siitä, mitä se on keskikesällä. Auringonpaistetunteja on keskimäärin vähiten joulukuussa, mutta ero marraskuuhun ei ole suuri. Tiputus lokakuusta marraskuuhun on rajuinta koko vuonna: auringonpaistetunnit ovat vähentyneet 130 tunnilla eli keskimäärin noin 15 minuutilla päivässä.

Päivä lyhenee pohjoisella pallonpuoliskolla, kun Maan kaltevuuskulma muuttuu, mutta auringonpaistetuntien nopea väheneminen ei ole yksinomaan selitettävissä tällä. Otetaan pakkaan mukaan myös Atlantin kesän jälkeen vilkastunut matalapainetoiminta ja auringon lämmitystehon heikentyminen. Nämä yhdessä aiheuttavat sen, että marraskuusta tammikuuhun eletään Suomessa yleensä vuoden pilvisintä (ja pimeintä!) aikaa. Keskimäärin meillä vallitsee länsivirtaus, ja Atlantin matalapaineet kulkevat sen mukana Skandinavian yli tuoden mukanaan sateita ja kosteutta. Pilvisyys on usein runsasta, sillä kylmenevään ilmaan mahtuu vähemmän vesihöyryä kuin lämpimään – käytännössä kaikki ylimääräinen kosteus tiivistyy pilviksi. Auringon teho ei riitä repimään pilvipeitettä auki samaan tapaan kuin kesäisin. Näin loppuvuodesta tarvitaan aina siis jokin taho, joka pitäisi sään selkeänä: voimakas tuuli tai kylmä ja kuiva korkeapaine.

Vaikka etelässä päivä onkin marras- ja joulukuussa useita tunteja pidempi kuin pohjoisessa, tuntuu maisema pohjoisessa usein valoisammalta. Lumeton, musta maa imee itseensä tehokkaasti valoa, kun taas valkoinen lumipinta heijastaa sitä. Helsingin alkutalvet lienevätkin masentavampia kuin esimerkiksi Rovaniemen. Tai ehkä tässäkin asiassa asenne ratkaisee?

Marraskuun kauhuskenaariot

Muutin pääkaupunkiseudulle Keski-Suomesta vuonna 2009. Olin ennen sitä käynyt muutamana talvena Helsingissä ja todennut: ”täällä mä haluan asua, niin lauhkeata ja vähän lunta!” Aivan kuin olisin tuonut pohjoisesta mukanani kirouksen (kenen kirous, kenen onni) – lunta on muuttoni jälkeen joka talvi ollut vähintään puoli metriä! Esimerkiksi marraskuussa 2009 ja 2010 jo alkutalvi oli varsin hyinen ja luminen, kun idän puoleiset ilmavirtaukset toivat mantereista ja kylmää ilmaa.

Sula ja suhteellisen lämmin Suomenlahti aiheuttaa itävirtauksilla marraskuisin kauhunhetkiä etelärannikkolaisille, koska sillä on tapana voimistaa selvästi lumisateita rannikon edustalla. Sopivissa olosuhteissa taivas voi sylkeä lunta puolisen metriäkin yhdessä vuorokaudessa, ja näin autoilijan näkökulmasta se on kyllä varsinainen kauhuskenaario. Rovaniemellä kaikki pysyy suunnilleen ennallaan, vaikka lunta tulisikin 40 cm, mutta Helsinki jumittuu jo 20 cm:n kohdalla. Liika on aina liikaa, lumessakin.

Marraskuu 2013

Mikäli Euroopan keskuksen (ECMWF) tuorein kuukausiennuste marraskuulle toteutuu, niin synkkähän siitä on otsikkoni mukaan tulossa. Atlantin matalapainetoiminta ei ole hetkeen hyytymässä, joten kovia tuulia, vesisateita ja harmaita, matalalla roikkuvia pilviä voisi povata viikoiksikin eteenpäin. Lapissa puolestaan talvi näyttäisi kiristävän vähitellen otettaan. Toisaalta sään äkkimuutos on aina mahdollinen – marraskuun lauha alkupuoli voi hyvinkin kääntyä hyiseksi ja lumiseksi loppukuuksi. Mutta ehkä vielä hetkeen ei ole tarvetta kaivaa toppatakkeja tai suksia varastoista. Ennemminkin passittaisin kumisaapas- ja sadetakkiostoksille!