Sään takaa

Briteissä tulvia, Yhdysvalloissa lumimyrskyjä – mikä yhdistävä tekijä?

Kulunut talvi tuntuu olleen jälleen kaikkea muuta kuin tavanomainen maailmalla. Ääriolosuhteita on koettu mm. Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa. Ikään kuin Yhdysvaltojen itäosan päälle olisi langetettu kirous: lumipyryjä toinen toisensa perään ja niiden perästä kovia pakkasia. Lunta ja pakkasta on koettu aina Etelä-Teksasissa, Louisianassa ja Floridassa saakka.

Keskimääräinen yksittäinen lumipyry sylkäisi 20-30 senttimetrin nietokset useisiin osavaltioihin maan koillisosassa, ja parhaimmillaan pakkanen on paukkunut New Yorkissa 25 ja Chicagossakin yli 30 asteen voimin. Niin, no eihän lumi ja pakkanen sisukasta suomalaista hetkauta, mutta näin talviset olosuhteet ovat Yhdysvaltojen eteläisimmissä osavaltioissa yhtä harvinaisia kuin vaikkapa lumi Egyptissä tai pakkanen Espanjan aurinkorannikoilla.

Briteissä talvi on ollut sateisin liki 250 vuoteen. Tammikuussa satoi keskimäärin 100-150 mm ja nämä sademäärät ovat kolminkertaisia tyypillisiin tammikuun arvoihin verrattuina. Sademääränä 150 mm ei ole mitenkään mullistava kuukausitasolla, mutta keskitalvella se aiheuttaa pohjoisilla leveysasteilla helposti ongelmia huonon haihtuvuuden ja kostean maaperän vuoksi. Kun vesi ei pääse kunnolla imeytymään eikä haihtumaan, seuraa helposti tulvia.

Voimakas ja mutkitteleva suihkuvirtaus

Ääriolosuhteista voimme syyttää yläilmakehässä liki 100 m/s puhkuvaa suihkuvirtausta, joka on kuluvana talvena ollut normaalia voimakkaampi ja mutkittelevampi. Se onkin suosinut ärhäköiden matalapaineiden ajautumista Yhdysvaltojen itärannikolta suoraan kohti Brittein saaria.

Yhdysvaltojen itäosassa on ollut suihkuvirtauksen ”kuoppa” ja sen pohjoispuoli on kuulunut kylmemmän polaarisen ilmamassan piiriin, kun taas suihkuvirtauksen eteläpuolella on ollut lämpimämpää keskileveysasteiden ilmamassaa. Ilmamassojen rajavyöhykkeellä Yhdysvaltojen itäosien päällä on päässyt kehittymään voimakkaita matalapaineita, kun Kanadan arktinen ja Golf-virran ympäristössä oleva kosteanlämmin ilmamassa ovat joutuneet törmäyskurssille. Voimakkaamman suihkuvirtauksen vuoksi matalapaineet eivät ole juurikaan ehtineet heiketä saapuessaan kohti Eurooppaa ja täten ne ovatkin iskeytyneet Brittein saarille lähes täydellä tehollaan. Suihkuvirtauksen mutkittelevuuden on kuitenkin arveltu tietyillä alueilla hidastavan matalapaineiden liikettä. Toisaalta Manner-Euroopassa oli pitkin talvea vastassa sitkeä korkeapaine, joka pysäytti matalapaineet Brittein saarten ylle.

Polaaripyörre 

Toinen syypää outoon talvisäähän lienee yläilmakehässä 30 km:n korkeudesta löytyvä polaaripyörre, joka on osoittanut särkymisen merkkejä nimenomaan Kanadan kohdalla ja päästänyt arktista ilmamassaa vyörymään kohti etelää. Lauhoina talvina polaaripyörre on tiivis, lähes ympyrän muotoinen pallomainen alue, joka pysyy kasassa pohjoisten napa-alueiden yllä ja pitää arktisen ilmamassan sisällään. Joinakin talvina stratosfäärin ja napa-alueiden yllättävä lämpeneminen saattaa kuitenkin aiheuttaa epäsymmetrisyyttä pyörteeseen, jolloin keskileveysasteillekin muodostuu polaaripyörteen kuoppia ja hyvin kylmää, arktista ilmamassaa pääsee valumaan etelämmäs.

Muistatteko vielä esimerkiksi hyisen pakkastalven 2009-2010? Silloin Euroopan päällä oli vastaava polaaripyörteen ”vajoama” ja kyllä muuten hytistiin!

Niin ja tietysti se kolmas tekijä: ilmastonmuutos. Siihen en tällä erää ota enempää kantaa, mutta onhan ilmastonmuutoksen arveltu lisäävän sään ääriolosuhteita planeetallamme. Kuluvan talven voimistunut myrskyjen intensiteetti ja sitä kautta Britannian ennätystulvat voisivat toimia yhtenä varoittavana esimerkkinä.

Lauhaa hamaan tulevaisuuteen?

Euroopan keskuksen (ECMWF) tammikuun lopulla luotsaama kuukausiennuste helmikuulle meni nappiin: kuusta on tulossa selvästi tavanomaista lauhempi ja jonkin verran sateisempi.

Suursäätilassa ei edelleenkään näy suuria muutoksia suuntaan tai toiseen edes maaliskuulle siirryttäessä. Väliaikaiset muutaman päivän kylmenemiset ovat mahdollisia, mutta eteläisessä Suomessa muutamaa pakkasastetta kylmemmät lukemat enää tuskin tulevat kyseeseen.

Kun hiihtolomat alkavat viikonloppuna keskisessä Suomessa, on lumitilanne paikoin jopa poikkeuksellisen kehno, eikä se ainakaan parempaan päin lähiaikoina ole menossa. Etelä- ja länsirannikko lienevät lumettomia tämän viikon jälkeen, ja suojasäiden jatkuessa pidempään lumiraja alkaa hivuttautua selvemmin kohti sisämaata. Läntisessä Suomessa, mm. Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla, on jo paikoin täysin lumetonta – lumipeite on siis hävinnyt paikasta riippuen 6-8 viikkoa tavanomaista aikaisemmin!

Kovasti on myös ollut spekulointia aikaisesta keväästä. Meillä on kuitenkin vielä koko maaliskuu edessä, ja mitä vain voi tapahtua. Maaliskuuhan on tyypillisesti vielä talvikuukausi Suomessa. Tosin aikaisen kevään kannattajille ilouutisia: vähäinen lumipeite ja huono jäätalvi Itämerellä tulevat tänä vuonna helpottamaan kevään ja lämpöisien ilmavirtausten rantautumista Suomeen.

 

—

Kuva 1: MTV/Markus Mäntykannas

Kuva 2: NOAA: http://en.wikipedia.org/wiki/File:November2013_polar_vortex_geopotentialheight_mean_Large.jpg

Kuva3: Markus Mäntykannas

Tässä vähitellen edes vähän pakastuvassa mutta edelleen harmaan lauhassa säässä teki mieleni laittaa blogiin jotain sumuista. Ei samalla tavoin sumuista kuin joskus, siis sumuisia ajatuksia, vaan luonnon-  ja sääilmiöstä sumu. Loppukesäisin ja syksyisin sen syntytapa on ilman jäähtyminen selkeinä ja heikkotuulisina öinä ja sitä kautta ilman kosteussisällön muuttuminen näkyväksi. Ilman sisältämä kosteus, siis vesihöyry, tiivistyy vedeksi, kun ilma jäähtyy kosteussisältöönsä nähden tarpeeksi. Tuo ”tarpeeksi” tarkoittaa, että ilma saavuttaa ns. kastepistelämpötilansa, joka on riippuvainen itse kosteussisällöstä: kuivaa ilmaa saa jäähdyttää vaikka kuinka, eikä sumua tai pilviä silti synny helposti.

Näin talvella on kyse enemmänkin siitä, että ilma jäähtyy ihan muusta syystä: se virtaa itseään kylmemmän alustan, siis lumisen maanpinnan eli lumipinnan ylle. Tuo pinta pyrkii jäähdyttämään ilmaa, joka kosteana on herkkä kosteutensa tiivistymiselle vesihöyrystä vedeksi – sumu- ja pilvipisaroiksi. Sumu on tiivistymisen seurausilmiö maanpinnalla, ihmisen katselukorkeudella, mutta kun sumukerros on irti maanpinnasta, sen nimi on sumupilvi.

Sumu usein nousee sumupilveksi joko siksi, että alkaa tuulla sopivasti, tai auringonsäteilyn vaikutuksesta. Sumu tai sumupilvi hälvenee myös, jos alueelle virtaa aiempaa kuivempaa ilmaa, ihan kuten toisinkin päin, eli jos ilma on yhä kosteampaa, vaikka olosuhteet muuten ovat samat, sumua tai sumupilveä syntyy tai sumu sakenee tai sumupilvikerros kasvaa paksuutta. Paksusta sumupilvestä voi tulla tihkusadetta, talvella myös vähäisiä lumisateita, lumijyväsiä ja sen sellaisia. Ajokeliin näilläkin voi olla vaikutusta, jos tienpinta on ennestään jäinen. Myös jäätävä tihkusade kuuluu sumupilven keinovalikoimaan tehdä muutakin kuin harmaan sävyjä säähän.

Sumun ja sumupilven eri synty- ja hälvenemistavat voivat toimia yhtaikaa, esimerkiksi näin talvisaikaan tai öisin ylempien pilvikerrosten rakoillessa ne päästävät enemmän lämpöä avaruuteen, jolloin maanpinnan läheinen ilmakerros jäähtyy siinä missä itse pintakin. Jos ilma alhaalla on kyllin kosteaa, niin sumua tai sumupilveä siinä helposti saadaan aikaiseksi. Siis pelkkä ylemmän pilvisyyden rakoilu tai väheneminen voi laukaista sumun maanpinnan lähellä.

Tietyissä tilanteissa alavilla mailla on sumupilveä, kun taas korkeammalla, vaikka sitten Salpausselän tai Lohjanharjun alueella, tuo pilvikerros onkin maassa kiinni, jolloin on sumua. Rovaniemen lentokenttä on tästä melkein ääriesimerkki Suomessa. Siellä lentokoneet saattavat kiertää vaaran laella olevan kentän yllä lilluvan sumupilvikakun jännästi alakautta. Tästä sain kuulla lentäjien kertomuksia, kun olin siellä kentällä töissä 1980-luvun puolivälissä. Lapissa pelkkä lounainen ilmavirtaus merkitsee orografiaa eli maaston pakottamaa ilman liikettä ylöspäin, jolloin ilma myös pyrkii jäähtymään sumuisin ja sumupilvisin seurauksin.

Lumipinnasta pitää huomioida, että sumua syntyy tietyissä oloissa herkästi nimenomaan silloin, kun on jo ollut suojasäitä ja lumipinta on märkä. Siis kylmä ja märkä, sulava lumihan on suunnilleen nolla-asteista (koulufysiikka lähtee siitä, että vesi on puhdasta). Jos lumi on kuivaa, se imee tehokkaasti kosteutta ilmasta. Siksi pakkaskauden jälkeen lumi muuttuu suojasäiden alettua nopeasti raskaaksi ja se kannattaa luoda ainakin katoilta. Tänä talvena lauhuus on tarkoittanut lähinnä nollakelejä eikä niinkään selviä suojasäitä jopa useine lämpöasteineen. Lisäksi lumipeite on suuressa osassa maata verrattain ohut.

Sumu on usein paikallinen ja lyhytaikainen ilmiö, mutta etenkin näin talvisaikaan riittää, että meille virtaa riittävän kosteaa ilmaa kylmän ja kostean lumipinnan ylle, ja sumuhan siitä voi tulla vaikka ihan päiviksi, jois sille päälle sattuu. Sumu voi olla myös jäätävää, jolloin puut saattavat saada hyvin kauniin valkean kuorrutuksen.

 

Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Fog.jpg

 

 

Vuonna 1922 englantilainen matemaatikko Lewis Fry Richardson teki maailman ensimmäisen sääennusteen, joka perustui matemaattisiin yhtälöihin ja fysiikan lainalaisuuksiin.  Koska tietokoneita ei tuolloin  vielä ollut olemassa, piti laskenta suorittaa ”käsin” useamman matemaatikon yhteistyönä. Ikävä kyllä  6 tunnin piste-ennusteen tekemiseen kului tuolloin aikaa 6 viikkoa!  Lopputulos ei sekään ollut kovin mairitteleva. Ennusteen mukaan ilmanpaineen olisi pitänyt kohota  6 tunnin aikana 145 hPa, kun se todellisuudessa  laski 1 hPa:n verran (mainittakoon, että Suomessa korkein mitattu ilmanpaine on ollut 1066 hPa ja alhaisin 940 hPa eli meillä suurin vuosien välinenkin vaihtelu on ollut  126 hPa ).

Numeerinen meteorologia kehittyi nopeasti tietokoneiden myötä

L.F.Richardsonin meteorologiset menetelmät haudattiin vielä pitkäksi aikaa, mutta tästä voidaan katsoa numeerisen meteorologian saaneen alkunsa. Nykyään tietokoneiden kehittymisen myötä  voidaan yhden 6 tunnin piste-ennusteen sijasta laskea 10 vrk:n ennuste  koko maapallolle vain muutaman tunnin kuluessa.  Ilmakehän hetkittäistä tilaa,  pilvisyyttä, sadetta, ilmanpainetta, tuulta, lämpötilaa ja kaikkea muutakin säähän liittyvää lasketaan jatkuvana virtana maapallon joka kolkkaan. Ennusteissa käytetyt perusyhtälöt ovat edelleenkin pitkälle samat, joita L.F.Richardson käytti jo lähes 100 vuotta sitten.   Tietokoneiden avulla sääennusteita on periaatteessa mahdollista laskea kuinka pitkälle tahansa. Ennusteiden tarkkuus kuitenkin laskee ennustepituuden myötä ja niin eri pituisissa ennusteissa painotetaankin  yleensä vähän erilaisia asioita.  Meteorologisesti  ennusteet voidaan pituuden mukaan jakaa karkeasti 5 eri ryhmään:  Lähituntien ennusteet (Nowcasting), lähipäivien ennusteet (0-5 vrk),  yli 5 vrk:n ennusteet (5-15 vrk), kausiennusteet (1-6kk) ja ilmastoennusteet (jopa satoja ja tuhansia vuosia).

 

1. Lähituntien ja lähipäivien ennusteet

Viimeisten vuosikymmenten myötä tietokonelaskelmista on tullut meteorologin päätyökalu. Tietokonelaskelmien kehityksen johdosta 5 vrk:n ennusteet ovat nykyään jo tarkempia kuin ylihuomisen ennusteet olivat reilut parikymmentä vuotta sitten. Ennen tietokoneita sääennusteet perustuivat pitkälti ilmakehän tilan havainnointiin ja eri korkeuksilla vallitsevien tuulten vaikutukseen säätilan muuttumisessa sekä meteorologiseen kokemukseen erilaisista säätyypeistä. Lähituntien ennusteissa  tietokonelaskelmien kehitys ei ole ollut yhtä huimaa ja ns. nowcasting-ennusteissa meteorologi pystyykin eniten parantamaan tietokone-ennusteita. Yli vuorokauden pituisissa ennusteissa meteorologi pystyy kokemuksellaan usein vielä  parantamaan ennusteita, mutta enää vaan äärelliseen määrään ennustettavia pisteitä. Ennusteiden laatiminen jokaisen niemen  ja notkelman kupeeseen ei olisi mahdollista ilman tietokoneiden laskentatehoa.

Osa tietokoneiden ennustetarkkuudesta on kuitenkin vain näennäistä. Sään suuria linjoja, esimerkiksi säärintamia ja voimakkaita matalapaineita, pystytään ennustamaan usean vuorokauden ajan huomattavan tarkasti.  Sen sijaan paikalliset pilvenhattarat ja kuurosateet tekevät tiukkaa jo samalle päivälle. Ikävä kyllä, näiden paikallisten ilmiöiden ennustaminen tarkalleen oikeaan paikkaan tulee aina  olemaan mahdotonta.   Tietokone kuitenkin asettelee aina pilven lonkareet ja paikalliset sateet jonkin kylän kohdalle, vaikkei varmaa tietoa säästä olisikaan tiedossa.  Ovatpa jotkut kutsuneet  tätä tietokonelaskelmien näennäistä tarkkuutta myös nimellä “meteorologinen syöpä” halutessaan korostaa “liian tarkkojen” ennusteiden aiheuttamaa vääristymää.

Lähes kaikki “pieleen menneet ennusteet” johtuvat melko paikallisista ilmiöistä.  Esimerkiksi kun  pilvipeite on paikallisesti revennyt  tai se on revennyt  100 km väärässä paikassa tai sadekuuro on kulkenut kaupungin väärältä puolelta tai jäänyt kokonaan syntymättä jne. Kuvassa 2 nähdään esimerkki täysin satunnaisesti valitusta sääjaksosta ja siihen liittyvistä “ennustevirheistä”.

 

 

 

 

 

 

2. Yli 5 vrk:n ennusteet

Tietokonelaskelmat pystyvät useimmiten ennustamaan  melko hyvin vielä 5 vrk:n suuria linjoja kuten säärintamia ja matalapaineiden keskuksia. Toki ajoituksissa on jo heittoja ja saderintamien sijainti voi laskelmissa heittää jo muutamia satoja kilometrejä.   Usein 5 vrk:n kohdalla saderintamien hahmottaminen kuitenkin  alkaa jo hämärtyä. Tämä yksittäisten “sääolioiden” liikkeiden hämärtymisen ajankohta vaihtelee säätilanteista riippuen  tyypillisimmin 4-7 vrk:n  välillä.  Tästä eteenpäin meteorologi ei enää mielellään ennusta säätä sen varsinaisessa merkityksessä. Tämän jälkeen ei enää yleensä haluta puhua sateiden ajoituksesta tai niiden määrästä. Enemmänkin aletaan kertoa vallitsevasta säätyypistä: Ollaanko enemmän korkeapaineen vai matalapaineen vaikutuspiirissä tai  kylmässä vai lämpimässä ilmamassassa.  Meteorologin ei myöskään ole mielekästä arvuutella, kuinka kauan mahdollinen säätyyppi kestää. Mikäli ilmakehässä on liikkeellä isompia korkeapaineita tai matalapaineenalueita, säätyyppiä voi ennustaa rohkeammin pidemmälle ajalle. Useimmiten tilanne on kuitenkin epäselvempi. Viime vuosina tietokonelaskelmat ovat kehittyneet jonkin verran myös tällä aikajänteellä. Erityisesti ns. ryväsennusteet ovat parantaneet yli 5 vrk:n ennusteiden luotettavuutta. Kuvassa 3 nähdään kuinka paljon ryväsennusteet parantavat yli 5 vrk:n ennusteita. Asiasta voi lukea enemmän blogista: ”Sääennuste 15 vuorokaudelle”. Jossain määrin tällaiset 15 vrk:n  ennusteet alkavat jo lähentyä ilmastokäsitettä. Toisin sanoen niissä annetaan lämpötiloille vaihteluväli ja todennäköisin lämpötila, joka on jo vähän “kärjistetty keskiarvo” lämpötilasta.

3. Kausiennusteet

Ennustejakson yhä pidentyessä ei enää kovin suurella varmuudella voida puhua edes vallitsevasta säätyypistä. Useampien kuukausienkin ennusteita kehitellään koko ajan, mutta niiden osumatarkkuus ei varsinkaan  meillä Pohjolassa ole kovinkaan häikäisevä. Ennusteiden osuvuus on kyllä aavistuksen yli 50 prosenttia, mutta hyvällä arvauksella pääsee usein selvästi parempaan tulokseen.  Yli 50 prosentin osumatarkkuuskin taitaa käytännössä tulla siitä, että ennusteet ennustavat useimmiten vähän keskimääräistä lämpimämpää säätä ja todellisuudessakin viime vuosikymmeninä on ollut keskimääräistä lämpimämpää.  Kausiennusteet ovat parhaimmillaan silloin, kun säätyyppi pysyy kuukausien ajan samana eikä juurikaan muutu ennustettavan jakson aikana. Toisinaan kausiennusteet saattavat saada kiinni vielä ensimmäisen suursäätilan muutoksen, mutta viimeistään seuraavan muutoksen jälkeen laskelmat ”putoavat kärryiltä”.

4. Ilmastoennusteet

Ilmastoennusteet ovat sitten vielä aivan oma lukunsa ja niistä pitäisi varmaan jonkun  kirjoittaa ihan oman bloginsa. Ilmastoennusteissa pitää ottaa sääennusteiden lisäksi huomioon  myös ilmakehän koostumuksen muutoksia, jääpeitteiden muutoksia, auringon säteilytehon muutoksia ja erilaisia monimutkaisia kytköksiä valtamerten ja ilmakehän välillä. Eikä mitenkään helpoimpana ennustettavana voida pitää ihmiskunnan toiminnan ja kehityksen ennustamista, jotta voidaan ennustaa ilmakehän koostumuksen muutosta. Kaiken tämän jälkeen lasketaan sitten useampia ennusteita, joista ei yritetäkään ennustaa yksittäistä säätilaa tai edes yksittäisen vuoden keskiarvoja, vaan karkeaa lämpötilan muutossuuntaa ja nopeutta.  Erilaisissa laskelmissa on vielä suuria paikallisia eroavuuksia, mutta kaikki ne kyllä  tällä hetkellä ennustavat kokonaisuudessa ilmaston lämpenevän.

 

 

Liukasta vettä jäisen jalkakäytävän päällä, lumisohjoa lauhalla säällä. Lumesta tuli ykskaks vettä imenyt likomärkä pesusieni, luiskahdukseen kun ei päättyis tieni. Joko huomiset pilvet tois kuivan ja veis tän vaivan, jotta vielä talvi-ilon jostain kaivan. Kokeilin siis, millä rytmiikalla tuota ikkunantakaista ilmaa voisi ilmentää ja arkustaan ammentaa. Ja kohta pakkasta jo toivon, joka tilanteen voisi taittaa. Lauhan ilman lotina on tässä nyt kotina. Tämä sää on kökkö, pesään kuitenkin on pantava pökkö. No ei tämä runoudeksi riitä, se siitä, mutta sanoiksi tulkoon illan aatos.

Lumipula painaa etelässä ja lännessä päälle, jos hiihtolomalla on hikilaudat alla murtomaan risukoloihin mieli. Tasaisempaa lumi on vaikka järvien jäällä. Mutta lyly liikkuu lykkimällä, kalhu kulkee vaikka kainalossa. Kyllä luntakin lisää tulee, kunhan entinen vähän kasaan painuu. Melkein se on niin, että hiihtolomien lumet ovat kuten nyt, ellei ensi keskiviikon lumisade hankia henkiin heruta. Ei se maan valkea koriste pois karise, vaikka nyt osassa Suomea vettä imi.

Niin, vaikka suursäätila on omalla tavallaan lauha, niin ei kuitenkaan liian lauha. Pieniä sateita riittää monellekin päivälle, ja jatkossa ne ovat tämänpäiväistä lumisempia. Lumitalven ystäville on luvassa ensi keskiviikkona ehkä tuhdimpikin lumisade etelästä, aika näyttää – lasketut ennusteet ovat perusolemukseltaan aina suuntaa antavia, vaikka nämä säät nykyään useimmiten aika hyvin osataankin. Eikä suojasään pitäisi hiihtämistä estää, sitä vartenhan on omat voiteensa, kuten vaikka vitikelille omansa. Osa pukeutumiskysymystä siis tämäkin talvinen luisto. Erivärisiä voiteita vain sinne käsilaukkuun, niin kyllä se siitä.

Vanha kunnon hiihtoloma on nyttemmin kauhtunut vain talvilomaksi, mutta ehkä se on poliittisesti korrektimpi niin. Hiihtolomaa ideoitiin jo 1920-luvulla, mutta ajatuksen lopullinen läpivienti kouluhallinnossa lienee yksiselitteisesti Lauri ”Tahko” Pihkalan panoksen ansiota. Sama mies loi pesäpallon. Hiihtoloma on ollut kouluissa vuodesta 1933 alkaen. Oliko kenties juuri hiihdossa myös massojen vaikeakulkuistenkin talvien liikkumismuotona jotain sen ajan henkeen sopivaa? Myös ilman sitä yhden nykyolympialajin sisältämää ampumista. Mutta nyt hiihdosta on tullut talvi. No paraskin puhuja – en omista suksia…

Lylyä lykkimään (otsikon sisältämän salakielisen sanoman selitys): http://www.kotus.fi/index.phtml?s=1080

Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:FIS_WC_Otep%C3%A4%C3%A4_2006-1.jpg

 

Lähipäivät ovat sään selvää lauhtumista, ja kyllä sitä kylmää jo kesti – tarpeeksi ainakin minulle. Mutta vaikka etenkin lounaassa päästäneen viimeistään alkuviikolla ajoittain jopa suojan puolelle, talvi tässä toki jatkuu.  Joten on paras vaan elvyttää sekä uusia että entisiä talvisia harrastuksia. Kannattaa mielummin tehdä itse kaikenlaista kuin vain pitää takapuolta penkissä ja katsoa televisiosta kun muut rehkivät, oikein keskenään kilpaillen. Kilpailla kannattaa ensi sijassa oman itsensä kanssa; aina joku osaa kaiken paremmin, ei se voi olla se juttu, vaan oman tekemisen ilo.

Niinpä lähdin ottamaan selvää, mitä kaikkea tässä Suomen talvessa voikaan tehdä. Ajattelin lähteä muodikkaasti siitä vähän extreemimmästä – tai ainakin siltä kuulostavasta – päästä. Muistin, vähän autettuna, avantouinnin. Niin, avantouinnin: jotkut uivat jopa talvipakkasilla pulahtaen hyiseen avantoon ja ihan tuosta noin vain. Siis ei muuta kuin kysymään asiasta.

Arkkitehti Ville Hara Avanto arkkitehdeistä, sinä ainakin uit myös talvisissa avannoissa. Mistä tuo avanto tulee aina arkkitehtitoimiston nimeen asti?

– Kyllä näin on. Avanto nimenä kertoo toimistomme suunnittelufilosofiasta. Samalla tavalla kuin pulahdus avantoon on voimakas elämys, me Avanto Arkkitehdit haluamme luoda tiloja, jotka herättävät tunteita. Toimistomme suunnittelemat ympäristöt ovat kokemuksellisia, tiloissa liikkuminen on elämys. Näemme arkkitehtuurin keinona parantaa ihmisten päivittäistä elämänlaatua. Myös kestävä kehitys on meille tärkeää: haluamme, että avantoja on myös tulevaisuudessa. Rakentaminen ja rakennusten käyttö aiheuttaa suuren osan kasvihuonepäästöistämme. Arkkitehdin ammatti tarjoaa monia mahdollisuuksia vaikuttaa mm. yhdyskuntarakenteeseen, liikenteeseen ja rakennusten energiankulutukseen.

Eikö avannossa uiminen ole melkoisen hyinen harrastus? Mitä se vaatii?

– Itse käyn talviuimassa Uunisaaressa, missä samaa ihmetteleviä ulkomaisia matkailijoita touhua ihmettelemässä riittää. Tuntuu, että monille ajatus jääkylmästä vedestä aiheuttaa suurimman kynnyksen kokeilla lajia. Ei se ole sen kummempaa, kuin pulahtaa veteen – ylös kyllä pääsee nopeasti. Avantouintikäsineet, -jalkineet ja pipo tekevät uimisesta miellyttävämpää, mutta mitään erityisiä taitoja tai varusteita ei tarvita. Lajin terveysvaikutuksista puhutaan paljon ja jonkinlaista näyttöäkin asiasta taitaa olla, vaikka syistä ei täysin olla selvillä. Itse uskon, että ihminen psykofyysisenä olentona rentoutuu saunoessa ja uidessa, mikä sitten vaikuttaa mm. verenpaineeseen. Tunnelma uintiseuroissa on poikkeuksetta lupsakka, joten myös sosiaalisilla seikoilla voi olla oma vaikutuksensa.

 Voisinko vaikka minä noin vain pulahtaa avantoon? Onko joku tietty sää suositeltavin avannossa uimiseen?

– Kyllä voisit. Alan harrastajat tosin puhuvat itse talviuinnista, sillä avantouinniksi touhu muuttuu vasta meren jäädyttyä, mikä tänä vuonna tapahtui vasta myöhään. Pakkasella vesi joidenkin mielestä ei tunnu niin kylmältä, kun matkalla avantoon on jos saunan jälkeen ehtinyt jäähtyä. Lumisateessa voi tulla vilu jo ennen avantoon pääsyä, kun lumihiutaleet sulavat lämpimälle iholle. Myös kova tuuli viilentää tehokkaasti paljasta ihoa. Itse herkistyn uidessa aistimaan ympäröivää luontoa ja jokainen kerta tuntuu erilaiselta. Oma suosikkiuintisääni on helmikuun kuulaan kirpeä pakkaspäivä. Aurinko tuntuu jo silloin lämmittävän, mutta parasta talvea on yhä jäljellä.

Tuli saatua vinkki ehkä aivan uudesta mahdollisuudesta hyödyntää olosuhteitamme.

 

Kuvan osoite: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Icehole.jpg

Avanto arkkitehdit: http://www.avan.to/