Aurinko paistaa ja lämpötila liehuu keväisissä 5-10 asteen lukemissa, kun pitäisi olla vielä kylmin talvi. Syypäänä tähän on Föhntuuli, josta hiustenkuivaajaa tarkoittava nimitys föönikin saanut alkunsa.
Föhntuuli käyttäytyy siis hieman samoin tavoin kuin hiustenkuivaaja. Kylmä ilma menee sisään, ja lämmin tulee ulos. Luonnossa hiustenkuivaajan tilalla on vain vuori.
Avataanpa hieman. Tuulen pitää puhaltaa melko suoraviivaisesti vuoriston yli, jolloin ilma jäähtyy sekä ilmassa oleva kosteus tiivistyy ilman kohotessa ylöspäin vuoren rinnettä pitkin ja sataa pois (orografia). Vuoren toisella puolella ilma laskeutuu ja samalla kuivuu sekä lämpenee. Ilma voi olla jopa kymmeniä asteita lämpimämpää kuin se oli vuoren toisella puolella samalla korkeudella meren pinnasta.
Föhntuulen syntymekanismi
Miksi näin sitten tapahtuu?
Juju piilee vesihöyryssä, joka sitoo energiaa eli lämpöä. Kun ilmassa oleva kosteus tiivistyy vesipisaroiksi ja sateeksi niin samalla ilmaan vapautuu lämpöä. Kun ilma kohoaa ylöspäin se jäähtyy paineen laskiessa (paine laskee ilmakehässä ylöspäin mentäessä), tiivistyminen kuitenkin siis vapauttaa ilmaan samalla lämpöä, joka hidastaa lämpötilan laskua (kostea ilma jäähtyy noin 5 astetta kilometriä kohden). Kostea ilma jäähtyy siis hitaammin kuin kuiva ilma.
Ilmasta poistuu kosteus sateen mukana ennen vuoren ylitystä. Kuiva ilma alkaa laskeutua ylityksen jälkeen ja lämpenee samalla paineen kasvaessa. Kuiva ilma lämpenee jopa kaksi kertaa nopeammin kuin jos se olisi edelleen kostea (noin 10 astetta kilometriä kohden).
Näin Föhn-ilmiö tuo siis vuoren toiselle puolelle huomattavasti lämpöisempää ja selkeämpää ilmaa, kuin mitä se oli vuoren toisella puolella.
Ison ja vaarallisen valtameren erottaa meistä Skandinavian niemimaan Kölivuoristo. Suojassa ja turvassako näin olemme? Valtameri merkitsee monia vaaroja. Kuva: Carta Marina /Olaus Magnus / Wikimedia Commons.
Kölivuoristosta huomasin juuri, että se ainakin Wikipedian mukaan onkin mieluiten ”Skandit”, mutta en nyt siihen juutu, vaan totean tarkoittavani Skandinavian niemimaan vuoristoa, josta Norja tunnetaan paremmin kuin Ruotsi. Pääasia, ettei meitä ijoitettaisi Skandinaviaan, vaan sen ja Venäjän väliin. Pohjoismaisuus on sitten asia erikseen, sittenhän mennään jo Islantiin asti – puoleenväliin uutta mannerta. Pohjois-Atlantti on se osa valtamerta, joka vauhkona velloo meistä katsoen tuon vuoriston takana. Siellä on myös se kuuluisa Golf-virta, joka lämmittää vuoristosta huolimatta myös meitä. Tosin ei aina. Me sijaitsemme suuren mantereen luoteisosassa lähellä Pohjois-Atlanttia mutta siihen nähden Kölivuoriston takana – vähän niin kuin suojassa Atlantin tyrskyiltä ja myrskyiltä. Tämän voisi kuvailla monella tavalla, mutta Suomen säätä ei voi ymmärtää asemoimatta sitä planeettamme kokonaisuuteen. Tai voi sitä yrittää, mutta laihaksi ja latteaksi jää tulos.
Skandinavian vuoriston vanha nimi, Kölivuoristo, innoittaa vaikka mihin. Meillä on keskimäärin läntinen ilmavirtaus – siis ilma virtaa meille tuon vuoriston yli. Eikä sieltä tule pelkästään ilmaa, vaan vuoden mittaan suuri määrä sääjärjestelmiä, esimerkiksi säärintamia ja matalapaineita. Kaikki ne vuoriston ylitettyään ensin kuivahtavat, ja vasta ollessaan tilanteeseen nähden riittävän etäällä vuoristosta alkavat taas elää eli vaikkapa sataa. Vähän hankala juttu sään ennustamisen kannalta. Ilman Kölivuoristoa meillä ainakin sataisi enemmän, ja voisi olla kesähelteidenkin kanssa vähän niin ja näin. Ilmakehä on kokonaisuus, joten pelkkä yhden paikallisen vuoriston poistaminen ei kuitenkaan välttämättä kerro mitään sen jälkeisistä kokonaisolosuhteista. Ja Pohjois-Amerikan Kalliovuoret ovat tämä koko Kölivuoristoasia potenssiin ties mitä. Länsivirtausten vyöhykettä sekin on. Kalliovuorten vaikutus ulottuu koko pallonpuolikon keskimääräiseen ilmavirtaukseen.
Kun pitäydytään asioiden yksinkertaistetussa ilmaisemisessa, minkä olen tämän blogin myötä ottanut haasteekseni, on vuoristo ilmavirtaukselle maastoeste, joka pakottaa ilman kulkemaan vuorten yli eli ensin nousemaan pitkin vuorenrinnettä ja vastaavasti laskeutumaan alaspäin vuoriston suojanpuolella. Kun ilma nousee näin pakotetusti ylöspäin, se jäähtyy, koska ilmanpaine ylöspäin mentäessä laskee. Vuoristojen tuulenpuolella sataa tästä syystä keskimäärin paljon, kuten vaikka Norjan Bergenissä. Suojanpuolella eli Ruotsissa käy päin vastoin, ja vielä Suomessa vuotuiset sademäärät ovat lännessä vähäisemmät kuin idässä.
Pohjois-Norjan Lofoottien äskeisen ärhäkän matalapaineen on määrä liikkua tänä yönä kaakkoon ja olla aamulla jo Pohjois-Karjalassa. Lofooteilla ollessaan sen voimakkaimmat länsituulet ovat saattaneet esimerkiksi sopivasti osuessaan Norjan vuonoihin nostaa niissä vedenpintaa niin, että vaikkapa laivoja on saattanut huuhtoutua maalle. Näin on tapahtunut ennenkin, ääritilanteissa. Kölivuoriston suojanpuolella tällainen matalapaine menettää voimaansa, jo pelkästään jouduttuaan lämpimältä mereltä kylmälle maalle. Siitä huolimatta se saattaa vielä hyvinkin jaksaa aiheuttaa jäljessään jopa myrskypuuskaisia pohjoistuulia myös Suomessa nyt sunnuntaina. Viisas varautuu, tietäähän tulevaisuutta ei voi ennen kuin se on eletty.
Mainittu matalapaine eli suuri ilmapyörre heittää perässänsä kylmää ilmaa aina Etelä-Suomeen asti, mutta vain lyhyeksi aikaa, sillä ensi viikkoa hallitsee melko voimakas ja lauha läntinen ilmavirtaus. On siinä kunnon talvi edelleen hakusessa, ja liukkaita kelejä riittää. Mutta nyt madekeiton pariin, saakoot matalapaineet sen, mikä niille kuuluu. Jos ei kölin ali, niin sitten yli. Tulos on sama.
Kuvan linkki: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/6f/Maelstrom%2C_Carta_Marina.png
Leikkimielisesti säätä voidaan verrata lottoarvontaan, jossa maapallon ilmakehässä lottopalloja vastaavat maapallon eri osien väliset erilaiset lämpötilat. Aurinko lämmittää maapalloa epätasaisesti ja kaikkein eniten lämpenee päiväntasaajan seutu ja vähiten talvinen napaseutu. Tämän lisäksi erilaiset pinnat lämpenevät ja jäähtyvät hyvinkin eri tavalla ja vuorokauden rytmin mukaan lämpötilaerot voivat vielä vaihdella nopeasti eri paikkojen välillä ja muuttua jopa päinvastaisiksi. Paikalliset lämpötilaerot voivat maaston muotojen ja erilaisten pintojen (esim maa-meri) suhteen olla helposti jopa yli 10 astetta.
Lottopallokoneessa palloja pyöritellään suuremman pallon sisällä ja aina välillä yksi pallo arvotaan kaikkien pallojen seasta sattumanvaraisesti. Myös maapallo pyörii ja sen lottopallot eli erilaiset lämpötilat maapallon lottokoneen mukana. Sään lottoarvonnassa meistä jokainen saa oman ” jättipottinsa” koetun sään muodossa.
Loputon arvonta
Lottokoneessa pallot loppuvat kesken jo varsin lyhyessä ajassa. Sääarvonnassa aurinko kuitenkin pitää huolen, että lämpötilaerot maapallon eri osien välillä tulevat aina vaihtelemaan ja pysymään suurina. Näin sääarvonta jatkuu loputtomasti ja meille kaikille riittää jännitettävää.
Sää syntyy siis auringon energiasta, joka jakautuu maapallolle epätasaisesti. Kylmä ilma on lämmintä raskaampaa ja näin ilma alkaa liikkua. Maapallon lämpöeroista syntyvät ilmakehän tuulet ja virtausjärjestelmät, jota maapallon pyöriminen muokkaa vielä lopulliseen muotoonsa. Tuulen mukana ilma ja sen sisältämät kaasut liikkuvat paikasta toiseen. Vesihöyry on ilman kaasuista ainoa, joka meidän lämpöoloissamme voi saavuttaa kaikki kolme olomuotoaan. Oikeastaan kaikki näkemämme sää onkin vain veden olomuodon muutosta. Tästä melkein tehosekottimen lailla toimivasta lottokoneesta sitten arvontaan se hetkellinen säämme.
Sääennusteen pullonkaulat
Sääennusteissa pyritään määrittämään jo etukäteen, miten arvonnassa tulee käymään. Sääennusteet voisivat ideaalitilanteessa olla jopa täydellisiä. Tällöin meidän kuitenkin pitäisi tietää sään alkutila täydellisesti molekyylitasolla asti. Lisäksi meidän pitäisi tietää myös kaikki maailman fysikaaliset lainalaisuudet viimeisintä yksityiskohtaa myöden. Todellisuudessa emme tietenkään voi tähän päästä koskaan. Suurin haaste on alkutilan määrittäminen. Säähavaintoja tehdään kyllä joka maassa säännöllisesti. Käytännössä mantereilla säähavaintoja saadaan hyvä jos parin kymmenen kilometrin tarkkuudella ja tällöinkin on kyse yleensä vain aivan maanpinnan läheisistä havainnoista. Säätä tapahtuu kuitenkin vielä 15 kilometrinkin korkeudella. Meriltä havaintoja tulee vielä paljon sisämaata vähemmän. Nykyaikana satelliiteista saadaan paljon tietoa eri korkeuksilta, mutta molekyylitasolta tullaan aina jäämään hyvin kauas. Myöskään kaikkia fysiikan pienimpiä yksityiskohtia ei välttämättä ikinä tulla tietämään täydellisesti. Pelkästään kaikkien tällä hetkellä tiedossa olevien lainalaisuuksien yksityiskohtien saaminen yhtälöihin tulee viemään vuosikymmeniä.
Mikäli alkutila Xo tiedetään täysin yksikäsitteisesti ja Fysikaaliset ilmiöt M tunnetaan täydellisesti, on tilanne täysin ennustettavissa. Mikäli alkutilanne tiedetään van jollakin tarkkudella, johtaa se vääjämättä joukkoon erilaisia loppuratkaisuja, jotka kaikki voivat olla yhtä todennäköisiä. Säässä alkutilaherkkyys vaihtelee ja herkimillään jo tuntien ennusteessa ratkaisujoukko voi sisältää yhtä suuren todennäköisyyden sateelle ja paisteelle. Kyseinen tilanne voi liittyä esimerkiksi paikallisiin kuurosateisiin.
Haasteita aiheuttaa nykyään yksinkertaisesti myös se, ettei tietokoneiden erotuskyky yllä kaikkien yksittäisten säääilmiöiden tasolle. Tarkimmat globaalit säämalit laskevat säätä tällä hetkellä noin 12 kilometrin tarkkuudella, eikä tätä pienempiä sääilmiöitä voida ennustaa paikallisesti. Näin esimerkiksi kuurosateita ei voitaisi tällä hetkellä ennustaa täydellisesti oikeaan paikkaan, vaikka lähtötilanne tunnettaisiin molekyylitasolla.
Sääennusteissa sattuma voidaan jakaa kahteen ryhmään
Sääennusteissa ilmakehän suuret rakenteet pystytään ennustamaan usein viiden vuorokauden päähän ällistyttävän hyvin. Voimakkaiden matalapaineiden ja säärintamien liike ja kehitys pystytään siis ennustamaan pääpiirtettäin vuorokausiksi eteenpäin. Koska alkutilaa ei kuitenkaan tunneta täydellisesti, eikä laskelmien fysiikkakaan ole täysin aukotonta, on sattumalla näppinsä pelissä myös näiden isompien ”sääotuksien” määrittämisessä.
Tämä on nähtävissä sääennusteissa niin, että ennustettujen sateiden ajoitus heittää muutamilla tunneilla tai matalapaineiden reitit voivat jo vuorokauden-kahden päästä poiketa 100 km lasketulta reitiltä.
Matalapaineet voivat liikkua muutamassa vuorokaudessa maapallon toiselle puolelle. Kuvan tilanteessa näkyy meille saapuvien sadealueiden syntyalueet. Lauantai-illaksi saapunut lumipyry oli keskiviikko-torstai vastaisena yönä vasta kehittymässä Amerikan itärannikolla ja tiistaiksi Suomeen saapuva sade oli samaan aikaan vasta muutama kuurottainen sadepilvi Amerikan luoteisrannikolla. (Kuvan tilanne tammikuun alusta).Ylemmässä kuvassa näkyy lauantai-illaksi Etelä-Suomeen ennustettu sade. Todellisuudessa sateet saapuivat pääkaupunkiseudulle juuri kello 21 aikoihin. Alemmassa kuvassa tiistaiksi saapuva sade oli 7 tuntia etuajassa, mutta saapui tiistaina, niin kuin torstain yönä oli ennustetukin. Näin siis tilanteessa, jossa kyseinen matalapaine ei vielä ennustetta tehdessä ollut oikein edes ehtinyt syntyä ja sillä oli puolen maapallon matka edessään kulkea. Alemmassa kuvassa näkyy myös Islannin ja Brittein saarten välissä kuurottaista sadetta, joka sekin oli ennustettu, mutta tällaiset yksittäiset sadepilvet sattuma kuitenkin ripottelee aivan haluamallaan tavalla.
Vielä isommin sattuma voi puuttua peliin vuorokauden rytmin mukaan elävissä sääilmiöissä. Tällaisten ilmiöiden ennustamiseen oikeastaan vaadittaisiin jo sitä molekyylitason tarkkuutta sekä alkutilan määrityksessä että fysiikan lainalaisuuksissa. Esimerkiksi kuurosateet ja kesäiset kumpupilvet liittyvät prosessiin, jossa auringon lämmittämän maanpinnan lämpöä siirtyy ylemmäs ilmakehään. Tällaiset pilvet syntyvät yhtä sattumanvaraisesti kuin nousevat kuplat kattilassa kiehuvaan veteen. Kumpupilvet kehittyvät kuitenkin sopivissa lämpöoloissa järjestäytyneiksi ukkospilvirakennelmiksi saakka, jolloin ne usein alkavat elää täysin omaa elämäänsä ja voivat toisinaan synnyttää ympärilleen jopa kokonaisen matalapaineen. Näinkin voimakkaiden ilmiöiden kehitys voi olla vain pienestä perhosen siiven iskusta kiinni.
Sattumalla on suuri merkitys vuorokaudenrytmissä eläville ilmiöille, kuten esimerkiksi ukkosille. Ukkoset syntyvät lämpimän alustan yllä ja alkavat kuolla kylmän alustan päällä. Kesällä meri on päivällä maahan verrattuna kylmä, mutta loppukesästä illalla ja yöllä meri muuttuu maata lämpimämmäksi. Tällä on huomattava vaikutus etelästä saapuviin ukkosiin etelärannikon osalta. Kärjistäen voidaan sanoa, että elleivät ukkoset ole päässeet etelästä meren yli Helsinkiin aamupäivän aikana, ne tuskin pääsevätkään ennen ilta yhdeksää. Kuvassa melko tyypillinen ero ukkosen kehittymiselle eri vuorokauden aikana.
Tammikuussa järjestetyillä Tieteen päivillä oli tänä vuonna aiheena sattuma. Säälle oli varattu oma kahden tunnin osuus nimeltä: ”Säätä sattumalta”. Asiasta kiinnostuneiden on vielä mahdollista löytää luentokokonaisuus täältä
Oletko itse voittanut säälotossa ;) Oma päävoittoni osui eräälle virolaiselle rannalle, jossa surffatessani näin lahden toisella sivulla uljaasti vaappuvan trombin. Mikä on ollut sinun jättipottisi?
Helmikuu on lupaus ja uhkaus talvesta. Tilastoissa vuoden kylmintä aikaa. Ota sen merkeistä vaarin. Kuva:PublicDomainPictures/pixabay.
Yöllä alkanut helmikuu laittaa minut katsomaan heti herättyäni ulos ikkunasta. Jo lapsena virinnyt uteliaisuus kaikenlaisia ilmiöitä kohtaan jatkuu. Pienillä yksityiskohdilla on tapana johtaa vähitellen laajempaan tulkintaan, eikä aina niin vähitellenkään. Ihmisten paljastavimpia yksityiskohtia ovat heidän puheensa, mitä sanovat, miten, kenen kuullen ja kenties miksi.
Luonto puolestaan, edes tuo tuolla ikkunan takana, ei puhu, ainakaan ihmisen kieltä. Ihminen voi sitä kuvata, siitä voi kertoa, mutta kaikkeen eivät sanat taivu. On hyväksyttävä, että on asioita, joita voi vain itse tai yhdessä kokea. Romantiikka syntyessään näki tässä taitelijan poikkeusyksilönä ja luonnon kieltä osaavana välittäjänä.
Kumma kyllä, mutta näen juuri sen, mitä minun pitikin nähdä: pienenpieniä helmiä koivun- ja tammenoksien muuten paljailla alapinnoilla. Aurinko ei niihin tässä säässä osu, joten nämä pintajännittyneet roikkuvat pikku kuplat ovat enemmänkin hiljaisen vaatimattomia kuin ainakaan loistaisivat tai pitäisivät edes hiljaista meteliä olemisestaan.
Helmikuun tulkitaan saaneen nimensä juuri näistä pikku helmistä, jotka suojan jälkeen jäätyvät ja kimmeltävät aikanaan pakkasauringon kirkastaessa valkean maiseman. Joudun miettimään, josko nämä talvihelmet ovat vain vettä, vai piileekö pinnan alla myös jäätä. On juuri ja juuri suojasää, mutta harmaalta talvitaivaalta tulee vain lunta, ehkä osaksi jäätä, hyvin pieniä osasia mutta ehdottomasti kiinteitä. En saa puunoksien pisaroista otetta, ne ovat liian kaukana. Jos ravistan puuta, ne voivat kaikki pudota.
Samoihin puihin, joiden oksia pikku helmet koristavat, ja niistä pois, pyrähtelee rastaanoloisia ja yhtä pulleita lintuja. Näen tässä säässä vain puiden ja lintujen silhuetit, joten minun taidoillani niitä ei tunnisteta. Ovat kuitenkin päättäneet viihtyä yhdessä, parvilintuina.
En näe minkäänlaisia kinoksiksi kutsuttavia, vaikka sitä lunta niin piti tulla. Vähäinen lumenlisäys on painumassa kasaan kuin pannukakku. Miten tulikin mieleeni pakkaspäivän hernekeiton taikinanmakea lisuke hillon kanssa. Mutta tämä rannikko on tietysti taas ollut oma lukunsa, varmaan monet muut ovat saaneet aimo annoksen puhdasta uutta lunta. Etelässä sen poiskannolla alkaa olla kiire, sillä pakkasta päin ollaan menossa. Päivä päivältä, ensin hyvin hitaasti. Vaikka märkä lumi on painavaa, niin jäätyneenä se on lisäksi vielä kovaa ja lujasti maassa kiinni.
Pakkasta on etelässä eniten vasta torstaina ja idässä vielä perjantaita vasten yöllä. Sitten Suomessa on karkeasti ottaen kolme lauhaa päivää: perjantai, lauantai ja sunnuntai. Niiden jälkeen olisi tarjolla päivän tai parin kunnon pakkanen, minkä jälkeen olisi vuorostaan lauhaa. Talven lämpövuoristorata siis jatkuu, sen suursäätilasta saa irti. Ei ole vielä pitkään aikaan mielekästä arvailla hiihtolomien säitä. On parempi, että hiihtää vaan. Se on sitä isiemme ja äitiemme kansalaiskuntoa ja rohkeutta, ei nykyajan läskinen vikinä säästä, vaikka sitä millä lööpeillä liukastaisi. Kynttilänpäivä jo voi näyttää jotain keväästä. Ja kynttilää voi kokeilla, jos suksi ei luista.
Kuvan linkki: http://pixabay.com/fi/haara-kylm%C3%A4-kristalli-tiedot-164187/
Suomen seesteinen talvisää jatkaa kulkuaan, mutta yläilmoissa meininki
on rajumpaa. Olin viime viikon nauttimassa Kaakkois-Aasian lämmöstä ja
paluumatkallani sain kipinän tutustua lähemmin yläilmakehän
virtauksiin – tässä tapauksessa suihkuvirtaukseen, joka hidasti
paluumatkaamme selvästi. Suihkuvirtaus osui reitillemme vastatuulena,
jonka voimakkuus oli parhaimmillaan 190 km/h eli yli 50 m/s
(hirmumyrskyn raja 32 m/s). Yläilmakehän vastatuulet voivat näin ollen
siis hidastuttaa lentomatkaasi merkittävästi. Minun tapauksessa
lentoaika piteni noin 15 % menomatkaani nähden.
Onko lukijoidenkin kohdalle osunut vastaavaa?
Kuva 1: Lentomonitorista selviää vastatuulen voimakkuus.
Mikä on suihkuvirtaus?
Maapallon pyöriminen ja talviaikanamme syntyvät tropiikin
ja napa-alueiden väliset suuret lämpötilaerot synnyttävät
yläilmakehään, n. 10 kilometrin korkeudelle, voimakkaita,
putkilomaisia länsi-itä-suuntaisia virtauksia, missä tuulen nopeus on
ympäristöään selvästi voimakkaampi, tyypillisesti yli 30 m/s.
Pohjoiselle pallonpuoliskolle muodostuu kaksi tärkeää
suihkuvirtausvyöhykettä: polaarinen ja subtrooppinen suihkuvirtaus.
Polaarinen suihkuvirtaus mutkittelee yleensä leveysasteiden 40-60 ’N
välillä vaikuttaen olennaisesti myös Suomen säähän. Tämä suihkuvirtaus
erottaa keskileveysasteiden leudon ja kostean sekä pohjoisempien
leveysasteiden kylmän ja kuivan ilmamassan toisistaan. Polaarinen
jetti (suihkuvirtaus) mutkittelee välillä hurjasti siten, että
polaarista, välillä jopa arktisen kylmää ilmamassaa pääsee valahtamaan
niinkin etelään kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen Teksasiin tai Euroopan
Välimerelle saakka. Yhdysvaltojen viime vuosina koetut kylmät ja
lumiset sekä Länsi ja Pohjois-Euroopan lauhat ja sateiset talvet
selittyvät ainakin osittain polaarisen suihkuvirtauksen mutkittelulla.
Matala- ja korkeapaineiden reitit nimittäin mukailevat suihkuvirtauksia.
Subtrooppinen suihkuvirtaus sijaitsee talvisin leveysasteen 25-30 ’N
ympäristössä ja voi yltää jopa 12 kilometrin korkeuteen.
Voimakkaimmillaan subtrooppinen jetti on Lähi-idästä Intian niemimaan
kautta kohti eteläistä Japania yltävällä alueella ja täällä
länsituulen nopeus on toisinaan jopa yli 60 m/s. Kaukoitään tai
Kaakkos-Aasiaan matkanneet saattavatkin yllättyä paluumatkansa
hitaudesta, joka on suurelta osin selitettävissä subtropiikin lännestä
kohti itää puhkuvalla suihkuvirtauksella. Se nimittäin hidastaa
lentonopeutta paikoitellen yli 200 km/h.
Kuva 2: Polaarinen ja subtrooppinen suihkuvirtaus (kuva: NOOA)
Toisaalta lentäjät pyrkivät myös ottamaan ilon irti
suihkuvirtauksista: 9. tammikuuta Pohjois-Atlantilla havaittiin
harvinaisen voimakas lännen ja luoteen välinen suihkuvirtaus, joka oli
voimakkuudeltaan jopa yli 120 m/s. Ilmeisesti ainakin eräs New
York-Helsinki -lento laskeutui Suomen kamaralle ennätysajassa ja
polttoainetta säästyi roimasti.
Pohjoisella pallonpuoliskolla itään päin matkaavien lennot saattavat
sujua yllättävänkin jouhevasti, mutta länteen suuntautuvien lentojen
kestot voivat välillä yllättää.
Suihkuvirtauksia voit seurata mm. täältä:
http://www.netweather.tv/index.cgi?action=jetstream;sess=
Tässä ennusteessa näkyy muutaman päivän päässä mielenkiintoinen ilmiö:
polaarisen sekä subtrooppisen suihkuvirtauksen yhteensulautuminen
pohjoisen Afrikan ja Välimeren yllä.
Yläilmakehän virtauksiin ja lentomatkustamiseen liittyy usein myös
turbulenssi, josta Liisa Rintaniemi kirjoitti kattavasti täällä.
Kannattaa käydä lukaisemassa!
Suihkuvirtauksen vaikutus säähän
Kuten jo yllä todettu: suihkuvirtaukset vaikuttavat erityisesti
talvisäähämme, sillä matala- ja korkeapaineiden reitti kulkee niitä
myötäillen. Viime talvina suihkuvirtaukseen on usein muodostunut ”kuoppa”
Yhdysvaltojen ylle, jolloin arktista ilmamassaa on päässyt
purkautumaan hyvin eteläisille leveysasteille. Vastaavasti Euroopan
puolella suihkuvirtaus suuntautui useamman viikon ajan Brittein
saarten yli kohti koillista aiheuttaen alueella hyvin vilkasta
matalapainetoimintaa, poikkeuksellisen runsaita sateita ja talvitulvia.
Talvi 2013-2014 oli Suomessa varsin lauha, ja jos muistellaan
polaarisen suihkuvirtauksen käyttäytymistä silloin, suuntautui se
useimmiten Brittein saarilta kohti Skandinavian pohjoisosaa päästäen
eteläpuolitseen Atlantin lauhaa ja kosteaa ilmaa meille. Vastaavasti
talvella 2009-2010 suihkuvirtaus oli melko heikko ja
suuntautui Pohjois-Atlantilta jyrkästi kohti Välimerta. Näin ollen
Suomi jäi jatkuvasti matalapaineiden reitin kylmemmälle puolelle ja
talvi olikin paikoin melko ankara.
—
Markus Twitterissä ja Instagramissa: markusmanty
Kuva 2: http://www.srh.noaa.gov/jetstream/global/jet.htm (NOOA)
Lumikuormaa on isoa ja pientä, ja eri tavoin sitä voi kannatella. Kuva: smerlkal/flickr.
Lipsahti Paavalin päivän puolelle tämä blogi, joten talvennavalla taivallamme. Ken keksii noudattaa vanhaa lounaissuomalaista Paavalin päivän ruokavaliota, keittää kunnon papusopan eli minkäs muun kuin hernekeiton – ja laittaa höysteeksi sekaan siansorkkia. Kulttuurikonfliktin uhalla. Sitä paitsi keittäminen aloitetaan oikeaoppisesti jo aamukolmelta. Ei sovi useimpien sunnuntaiaamun askareeksi. Paavalin pyry ei tiedä hyvää, mutta sitä nyt on juuri ja juuri aamulla Lapissa. Sitten kaikki lumisateet vain vähenevät. Toisaalta hyvän vuoden merkiksi tarvittaisiin jopa ihan aurinkoa, jota on lähes olemattomasti saatavilla. On toki mahdollista, että ainakin lännessä jo illaksi pilvipeite rakoilee, kuten yksi juonikkaista sääilmauksista kuuluu. Ja päivähän on jo pikkuisen pidempi kuin jouluvalojen aikaan.
Vaan kaiken sää- ja ilmastotiedon mukaan, ellei siis tosi outoja tapahdu, tuhdein talvi on tässä vaiheessa vielä edessä. Tilastoille ovat tietokonesäämallit tukena. Tosin alkava viikko on lauha, ja kaikkein lauhinta on torstain maissa. Silloin nollakelin on määrä käväistä jopa entisen Oulun läänin puolella asti, mutta vain käväistä. Lumisateita liikkuu alkuviikolla ylitsemme itään – tai miten niin ylitsemme? Mehän olemme silloin siinä sateessa sisällä! Onko se sää siellä pilvissä vai täällä maassa? No, kyse on siitä, että sataa lunta, mutta se taas kuulostaa helposti siltä, että koko alkuviikon sataa. Liikkeen ja ajoituksen rooli olisi vielä enemmän piilossa. Mutta kun monimutkainen asia pitää sanoa hyvin lyhyesti, niin tällaista se sitten on.
Torstain tienoon sää on etelätuulista, kuinkas muuten. Lumipeite vahvistunee eniten Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa, mutta kyllä lumisateita myös muualle riittää, ainakin vähän. Suojasää kylläkin syö lumipeitettä ainakin lounaassa. Lauantaiksi tänne Fennoskandiaan (vähän sanahirviö, mutta miten muuten esitetään, että Skandinaviaan ja Suomeen, nehän ovat eri asioita) saadaan etelästä kunnon matalapaine. Älköön vielä kukaan uskoko, mihin kohtaan täsmälleen, mutta häijy lumipyry sieltä on hyvinkin tulossa. Ja näyttäisi kestävän, ennen kuin sen rippeistä päästään.
Vähän suuremmassa mittakaavassa käy ensi viikon mittaan niin, että ilmamassa etenkin tuolla vähän ylempänä loppuviikolla kylmenee, ja itse asiassa kylmää ilmaa on melkein koko Euroopassa, joten pakkasen kiristymiseen tarvitaan vain pilvistä ja lumisateista eroon pääsemistä. Suursäätila on helmikuun alkaessa vuodenajan mukaisesti selvästi talvinen.
Kuvan linkki: https://www.flickr.com/photos/smerikal/8260508685/
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
