Kakkaa taivaalle. Jossain muodossa ihminen saa sen takaisin. Kuva: David Lally/geograph.org.uk.
Yövuoro päättyi juuri. Yö oli lämmin, eikä pakkaselle menty Suomessa missään – edes tienpinnalla. Lounaistuuli vain voimistuu ennen ensiöisiä vesisateita, ja jo niitä ennen satelee paikoin. Sunnuntaiaamuna sataa vielä idässä, mutta päivä on kohtalaisen länsituulinen, poutainen ja monin paikoin aurinkoinen, joskaan ei välttämättä täysin selkeä. Tosin illasta alkaen Lappiin leviää lännestä jo uusia vesisateita, pilvisyys lisääntyy laajemminkin. Maanantain vastaisena yönä satelee monin paikoin, eniten Lapissa.
Vielä alkuviikon ajan meillä vallitsee säätyyppi, jossa verrattain vähäisiä sadealueita liikkuu ylitsemme lännestä itään. Säätä voi siis sanoa alkusyksyisen vaihtelevaksi. Lämpöolot ovat jokseenkin tavanomaisia. Loppuviikolla korkeapaineen lasketaan vahvistuvan Baltiassa. Se yhdistettynä varsin lämpimään ilmamassaan tuottanee ensi viikonlopuksi kuulaita syyspäiviä. Saa nähdä, miten lähelle 15 astetta iltapäivälämpötilat pääsevät; sumupilvi voi iskeä arvaamattomasti niin, ettei se välttämättä hälvenekään aamusta.
Hallitustenvälisen ilmastopaneelin taannoisista lausumista Tukholmassa on saatu lukea lehdistä. Mereen on lämpöä mennyt varastoon. Merenpinta siis nousee, joten ihan rannalle ei välttämättä ole viisasta rakentaa. Ken elää, näkee. Laitan loppuun linkin, josta englannintaitoiset saavat paljon lisätietoa asiasta.
Kannattaa muistaa myös Helsingin yliopiston meneillään oleva Studia Generalia -luentosarja Muuttuva ilmasto. Siellä ei siis tarvitse istua paikan päällä, vaan esitelmiä voi seurata verkossa, missä ne näkee myös jälkikäteen videotallenteina. Yksi yleisöluento on jo ollut, eli kaksi esitelmää on ”purkissa”: geologi puhui maapallon ilmastohistoriasta ja arkeologi asutuksen kehityksestä ilmaston muuttuessa. Luentosarja on kattavan monitieteinen. Jos ilmastoasiat kiinnostavat, tätä tilaisuutta ei kannata jättää käyttämättä.
Miten on, hyvät lukijani, olisiko ideoita tai näkemyksiä asiaan?
Tuulet ovat tänä vuonna olleet harvinaisen vaisuja. Erityisesti myrskyt ja kovat tuulet ovat loistaneet poissaolollaan. Tuulella tuskin on paljon ystäviä, mutta ainakin yksi tällainen ryhmä löytyy. Suomen surffarit ovat tänä vuonna odotelleet saapumattomia tuulia erityisen murtunein mielin ja taitaapa osalta jo olla henkinen selkäranka kokonaan taittunut. Tänä vuonna tuulen puute ei ole ollut pelkästään suomalainen ilmiö. Monia surffikisoja on jouduttu siirtämään ja perumaan jopa aivan maailman tuulivarmimmissa paikoissa. Poikkeuksellisen vaisusti on alkanut myös Atlantin hurrikaanikausi.
Voiko Suomessa surffata?
Ajatus aaltosurffauksesta Suomessa saattaa monen mielestä jo sinällään kuulostaa arveluttavalta ja epätoivoiselta. Sitä se varmasti vähän onkin, mutta kyllä lajia harrastetaan meillä jopa sen neljässä eri muodossa. Lainelautailussa ulos melotaan laudan päällä maaten ja sitten odotellaan sitä suurinta aaltoa, jolla Suomessakin voidaan ratsastaa useita tiukkoja käännöksiä yhdellä samalla aallolla. Viime vuosina on yleistynyt myös niin sanottu SUP-lautailu, jossa rannasta ulos päästään vähän lainelautaa isommalla laudalla seisten melomalla (SUP= Stand Up Paddling). Purje- ja kitelaudalla (leija) puolestaan ulos mennään tuulen voimalla ja edellä mainittujen lajien tavoin etsitään juuri sitä parasta aaltoa. Aaltojen syntyyn nämä kaikki lajit kuitenkin tarvitsevat aina kunnon tuulia, joita tänä vuonna on odotettu suuren epätoivon partaalla.
Marraskuinen pikku myrsky Yyterinlahdella Porissa 2007: Ylipainoinen meteorologikin pysyy hetken ilmassa. Kuva: Tarmo Laine tlkite.fi
Mitä oikean surffiaallon syntyyn vaaditaan?
Aallot saavat kasvuenergiansa tuulelta. Mitä voimakkaampaa tuuli on sitä isompia aaltoja voi syntyä. Aallon kokoon vaikuttaa kuitenkin kaksi muutakin tekijää, jotka ovat tuulen kesto ja niin sanottu tuulen pyyhkäisymatka. Käytännössä tällä tuulen pyyhkäisymatkalla on suuri merkitys aaltojen koolle. Mikäli tuuli puhaltaa maalta poispäin, ei aaltoja eksy rantaan, vaikka tuuli olisi miten voimakasta tahansa. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei idän ja koillisen välisillä tuulilla kannata Suomessa aalloista juuri haaveilla. Helpoimmin aaltoja syntyy meillä lännenpuoleisilla tuulilla, jolloin ”huoneen korkuisia” aaltoja voi syntyä jo 14 m/s tuulilla. Hyvänä vuonna tällaisia kelejä voi suomessakin olla useita kymmeniä. Tosin pelkkä parimetrinen aaltokaan ei sinällään vielä riitä surffattavaksi aalloksi. Surffiaallon pitää murtua kauniisti kaarelle ja pysyä tässä tilassa mahdollisimman pitkään ennen kuin se hajoaa pelkäksi valkoiseksi vaahdoksi. Vanhan kokemusperäisen tiedon mukaan aalto alkaa tyypillisesti murtua kokonaan, kun veden syvyys on 1.3 kertaa aallonkorkeus. Hyvältä surffirannalta vaaditaan siis myös oikeanlaista pohjanmuotoa. Etelä-Suomen komeimmat aallot löytyvät Porin edustalta, mutta paikallisia pienempiä ”secret spotteja” löytyy kyllä sieltä täältä.
Loppuvuodelta lupaa odottaa myrskyjä
Myrskyjen suhteen on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen hiljaista. Suomen merialueilla on mitattu myrskytuulia (vähintään 21 m/s) ainoastaan kolmena päivänä. Myös kovia tuulia (vähintään 14 m/s) on ollut keskimääräistä vähemmän. Keskimääräisenä vuotena myrskyjä on merillämme ollut noin 20. 1990-luvun alussa esiintyi merillämme jopa lähes 40 myrskyä vuodessa. Keskimääräiseen myrskyvuoteen nähden tämän vuoden osalta vaadittaisiin siis vielä 17 myrskyä loppuvuoden aikana. Tämä tarkoittaisi lähes 6 myrskyä jokaista jäljellä olevaa kuukautta kohden eli 1,5 myrskyä jokaiselle jäljellä olevalle viikolle. Tämä on tietysti vaan aaltosurffarin harhaista toiveajattelua. Pieniä merkkejä tuulen piristymisestä ja aaltojen kasvusta on kuitenkin jo olemassa…
Ensi perjantaille tämänhetkiset (tiistaina)ennusteet lupaavat jo voimistuvaa tuulta ja aaltojen kannalta juuri oikeaa tuulensuuntaa. Kuvan ennusteessa ulkomerellä on lounaistuulta 11-14 m/s. Käytännössä ennusteen keltainen väri enteilee jo oikeita aaltoja. Forecan sivuilta löytyy myös aaltoennuste, mutta itse tuuliennusteen keltainen väri on säädetty siten, että oikeita aaltoja jo syntyy, kunhan vaan suunta on isolta mereltä rantaan päin…
Viimeisimpiä tuuliennusteita ja havaintoja voit seurata osoitteesta:
Konginkankaan linja-autoturma maaliskuisena yönä 2004. Oliko liukkaus osasyynä? Katso tapahtumaan liittyvä Wikipedia-artikkeli lopusta (linkki). Kuva: Onnettomuustutkintakeskus/Googlen tarkennettu kuvahaku.
Näin kylmää kuin nyt tai jopa vähän kylmempää – etenkin alkuviikon öisin etelässä – ei ole enää kuin alkuviikolla. Sitten Suomeen virtaa suunnilleen lännestä päin jopa useita asteita lämpimämpää ilmamassaa. Korkeapaine, joka nyt on pohjoiskoillisessa, etsiytyy pikku hiljaa maamme eteläpuolelle. Keskiviikon maissa Lapin yli liikkuu lämpimämmän ilman etureunalla sateita, myöhemmin etelästä ulottuva korkeapaine vaikuttanee myös Lapin säähän. Ensi viikonloppua kohti koko lailla lämmin lounainen ilmavirtaus voimistuu, mutta vähitellen lounaasta levinnee myös vesisateita, mikä vaikeuttaa arviota päivälämpötiloista. Varsinkin aamuisin kasvaa myös sumupilven mahdollisuus.
Mutta nyt siis elämme vielä lähipäivät tätä kylmää kautta, alkuviikon öinä voi etelässäkin olla pakkasta. Ja jo ennen kuin pakkasta on ilmassa kahden metrin korkeudella, voi tienpinnan lämpötila laskea pakkasen puolelle. Ja silloin kaikki kosteus tai märkyys, vaikkapa vain paikallisten sadekuurojen jäljiltä, jäätyy. Tätäkin kirjoittaessani, lauantai-iltana Tampereella, vettä tulee kuurosta ihan rapsakasti. Muutama muukin kuuro näkyy sadetutkassa. Vaan enpä ole työpaikallani parempien vehkeiden äärellä näkemässä, miten tienpinnan lämpötila aikoo tänä yönä käyttäytyä.
Mutta keliä seurataan tiiviisti siinä missä säätäkin. Teiden talvikunnossapidon sääpalveluratkaisuista voisi yksi jos toinen muukin sääherkkä ala ottaa oppia. Heinää vielä kaatuu kesällä yhden piste-ennustevilkaisun perusteella, mutta tiealalla on toisin. Kokonaan toisin. Siellä on jo varhain tajuttu, että siinä, missä sää vaatii jatkuvaa, tasokasta ja kattavaa seurantaa, sitä vaativat myös sään välittömät seurausilmiöt. Keli ja sää ovat kaksi eri asiaa, mutta keli riippuu usein suuresti ja välittömästi sääolosuhteista ja niiden muutoksista.
Sää on säätä, ja keli puolestaan esimerkiksi tienpinnan tilaa tai ajo-olosuhteita kuvaava asia. Kaikki liukas keli ei suoraan edellytä näkyviä sääilmiöitä tai sään muutoksia, kuten vaikka lumipyryä, vaan liukkaus voi yhtä hyvin olla seurausta ikään kuin paikalleen jämähtäneestä säätilanteesta, joka voi muuten jäädä huomaamatta, mutta ruokkii silti huonon kelin pysymistä tai syntymistä. Hyvä esimerkki tästä on kuuranmuodostus, joka etenkin voimakkaana johtaa tietyissä olosuhteissa vääjäämättä liukkauteen teillä – suolaamattomilla teillä.
Esimerkiksi tilanteissa, missä taivas on pilvetön mutta sää tuulinen, ja siksi ilman lämpötila pysyy jopa useassa lämpöasteessa (samoin ilman ns. kastepistelämpötila). Tienpinta kuitenkin menettää lämpöä ulossäteilynä avaruuteen niin, että jossain vaiheessa se on pakkasella. Ja kuuraa tulee tielle, valaistuna se on valkoista. Mustaksi jääksi taas kutsutaan ennestään märkien tienpintojen jäätymistä vastaavassa tilanteessa.
Teiden talvikunnossapidosta käytännössä vastaavilla urakoitsijoilla ja teiden hallinnon sopivilla osilla on kelipäivystykset samaan tapaan kuin vaikka Forecalla sääpäivystys. Kelin arvioinnissa ennakolta ovat tärkeimpiä sääennusteet, mutta viimeinen silaus eli itse kelin seuranta ja päätöksenteko esim. suolaamisesta tai suolaamatta jättämisestä on erityisesti näiden kelipäivystysten osaamisaluetta. Näissä nähdään esim. satelliittikuvat viime hetken tarpeita varten sekä tietysti mittaustulokset tiesääasemilta. Loppupeleissä kokemus usein ratkaisee niin sää- kuin kelipäivystyksissäkin.
Kannattaa muistaa, että monet kelitedotteet ja vastaavat saattavat koskea vain aurattuja ja tarvittaessa suolattuja ns. pääteitä, vaikkei sitä aina erikseen sanottaisikaan. Autoilen vain harvoin, mutta olen usein ihmetellyt, miten kovinkaan moni muka pääsee suoraan noille pääteille joutumatta ensin ajamaan pitkin eritasoisia pienempiä sivuteitä. Toisaalta: miten on mahdollista, että sää tai keli ”yllättää” autoilijoita vuosikymmenestä toiseen? Voiko ojaanajoista tai peltikolareista todella oikeasti syyttää säätä, vai olisiko vika vaikka väärissä tilannenopeuksissa, siis siellä ratin ja penkin välissä? Ei huonoon keliin pidä kiireellä edes lähteä, vaan aikaa siihen matkantekoon on varattava jo ennalta suunnitellen ja tarvittaessa selvästi enemmän kuin kesäkeleillä. Vai olenko ihan hakoteillä?
Kuvan ja kuvaan liittyvän Wikipedia-artikkelin linkki:
Auringon säteilyspektri yläilmakehässä ja merenpinnan tasolla. Näkyvä valo kattaa vain osan auringonvalon sisältämästä säteilyenergiasta.Syksyn ruska tarjoilee nyt mitä parhainta silmänruokaa. Puiden, varpujen ja ruohikon lehdistä talvea karkuun pakenevaa lehtivihreää ei ole enää prosessoimassa punaisia ja sinisiä valon aallonpituuksia hapeksi ja sokereiksi. Heijastuneen vihreän valon sijaan saamme taas hetken nauttia luonnon keltaisesta ja oranssinpunaisesta väriloistosta!
Syksy on kuolevien lehtien lisäksi myös sateen ja tuulen aikakautta, mutta toistaiseksi varsinaiset kunnon syysmyrskyt ovat vielä näkemättä. Siinä missä myrskybongari suorastaan huutaa tuuleen, vaatien peltikattojen irtoamisia ja puiden murskaamia autoja, metsänomistaja on puolestaan huolissaan syksyn sateiden pehmittämästä maasta, joka ei välttämättä ole enää kykenevä pitämään puiden juuria paikoillaan, tässä lannoitetun ja latvoiltaan tuuheentuneen talousmetsän kätköissä.
Syksy on aikaa, jolloin sähköyhtiöiden bensiinikäyttöiset moottorisahat surisevat voimalinjojen liepeillä. Energian siirtoa ja sen muuntumista työksi ei saa häiritä mikään. Takavuosien myrskyjen innoittamana on kaivettu ojaa ja laskettu kaapelia eräskin metri, mutta miten pitkälle yksittäisen ihmisen kohdalla huoltovarmuutta voi ja kannattaa ulkoistaa? Entä jos palvelutasoksi kelpaisi vaatimattomat 99 %? Auttaako asiassa joka kodin tuulivoimala ja aurinkopaneeli?
Tuulessa kieltämättä on valtavasti voimaa. Kullat ja sahramit ovat kulkeneet tuulen voimin purjelaivoissa (menolipulla) mantereelta toiselle, mutta haasteena on silti liikkuvan ilman energiasisältö. Voimaloita pitäisi olla lukumäärällisesti paljon. Todella paljon. Voimaloita pitäisi olla yläilmakehään saakka, vieläpä jotenkin kustannustehokkaasti rakennettuna ja ylläpidettynä. Tiedä sitten. Saattaisi aurinko pimentyä lopullisesti näiden taivaankatiskojen taa.
Aurinko syöksee avaruuteen aivan julmetusti energiaa. Aurinko toimii myös energialähteenä tuulelle. Auringon energiasta vain mitättömän pieni osa osuu maapallolle, edelleen pienempi osa pääsee maan pintaan, mutta Suomessakin kesällä pilvettömältä taivaalta keskipäivällä säteilyteho on noin 800 wattia jokaiselle neliömetrille. Sähkökentän voimakkuus lienee useita satoja voltteja metrin matkalla (optimiolosuhteissa päiväntasaajalla lukema lienee 870 v/m). Jos tuo kaikki energiamäärä muuttuisi rannalla maatessa kehossamme suoraan lämmöksi, niin siinä olisi liha sisuskaluja myöten varsin rapeaa – tai kokkitermein ”well done”. Onneksi näin ei käy, mutta miksi ei? Ongelma on vanha tuttu: sähkömagneettista säteilyenergiaa infrapunan, näkyvän valon ja ultravioletin korkeilla taajuuksilla ei ole aivan yksinkertaista muuntaa suoraan sähköenergiaksi – tai edes lämmöksi, kun lämmitettävä kohde itsekin alkaa säteillä energiaa pois hieman pidemmillä aallonpituuksilla. Ainakin tällä hetkellä lämmön talteenotto lämmönkeräimillä on sähkön tuottamista aurinkopaneeleilla parempaa hyötysuhteeltaan. Tilanteen odotetaan muuttuvan lähitulevaisuudessa. Onhan tässä vasta 40 vuotta haudottu ns. uuden sukupolven aurinkopaneeleja, jotka toimisivat pikkuriikkisten nanoantennien tapaan viritettynä auringonvalon taajuuksille.
Energian varastointi on edelleen ongelma. Yöt ovat pitkiä ja talvet kylmiä, usein myös pilvi peittää auringon. Tässä valossa asiaa tarkasteltuna ei hölmöläisten ideoima säkki auringonvalon talteenottoon olisi enää lainkaan huono ajatus.
Kehitys kehittyy, mutta sitä odotellessa voi kysyä, että millä tämän odotusajan torppansa lämmittäisi? Millä saisi hehkulamppuun energiansäästölamppuun valon? Öljyä ja kivihiiltä ei ole, eikä turvetta ei saa polttaa, koska hiilidioksidi ja maailmanloppu. Ei tämä helppoa ole.
Luvassa on lisää väriä lehtiin. Kuva: timo_w2s/flickr
Viime yönä oli upea sumu. Se melkeinpä houkutteli sisäänsä, ulos kävelylle, katsomaan ja hengittämään sitä lähempää. Tuulen heikettyä yö yritti olla ties kuinka kylmä, mutta sumu suojasi lämpimään tottunutta luontoa ja piti lämpötilan ainakin täällä pääkaupunkiseudulla kymmenkunnassa asteessa. Toivottavasti ensi yönäkin on sakea sumu, on se niin kaunista. En tosin tiedä, mitä kuului lentoliikenteelle; ainakin tästä Malmin yli lensi aamuyöllä matalalla yksi jos toinenkin kovaääninen iso lentokone. Jokunen niistä tuli jopa bongattua ( http://www.flightradar24.com/60.18,24.93/7 ), mutta sitten uni taas voitti. Toivottavasti Barcelonassa on hauskaa.
Helsingissä, kuten muuallakin Suomessa, mutta erityisesti lännessä, jossa ei sada, kannattaa yrittää nauttia vielä suhteellisen lämpimästä syyssäästä, tosin huomenna sunnuntaina tulee jo sadekuuroja. Lappiin alkaa virrata itäkoillisesta kylmempää ilmaa. Alkuviikon kuluessa, riippuen tarkemmin siitä, miten matalapaineet lopulta liikkuvat, sää muuttuu vähitellen koko maassa selvästi aiempaa kylmemmäksi. Etelässä tosin lienee kaikkein viileintä vasta keskiviikkona ja torstaina, silloin päivälämpötila jäänee yleisesti 10 asteen alapuolelle. Kuinka paljon, jää vielä sääpalvelun tarkennettavaksi moneen kertaan. Myös yöpakkasia alkaa olla ensi viikon mittaan. On siinä muutosta, jos tänäänkin on etelässä päästy vielä n. 15 asteen päivälämpötiloihin.
Näin syksy jatkuu Helsingissä. Tulkinnasta edellisissä kirjoituksissani. Kuva: ECMWF jäsensivut.
Sään muutokseen liittyy toki myös sateita, paikoin varmasti runsaitakin. On paikallaan muistuttaa, että sateita ja niiden liikkeitä voi parhaiten seurata sadetutkan avulla. Tällainen on esim. näillä Forecan sivuilla ( http://www.foreca.fi/Finland/Helsinki/veneilysaa/salamat ja http://www.foreca.fi/Finland/Helsinki/map/radext2?zoom=sfi2 , edelliseen on lisätty salamaniskut). Niissä on paitsi havaittu eli säätutkilla mitattu tilanne, perässä myös tietokone-ennuste tilanteen kehittymisestä ajassa eteenpäin. Tällaisen tiedon avulla pystyy sopivassa tilanteessa hyvinkin ajoittamaan esim. töistä kotiin lähtemisen niin, ettei kastu.
Myöhään sunnuntai-iltana aurinko siirtyy paistamaan kohtisuoraan juuri ja juuri eteläiselle pallonpuoliskolle. Elämme siis syyspäiväntasauksen aikaa. Päivän ja yön pituus on koko maapallolla 12 tuntia, ja jatkossa meidän päivämme entisestään lyhenevät. Keskitalvea kohti aurinko ei vähitellen vaikuta enää juuri lainkaan siihen, mihin aikaan vuorokaudesta on lämpimintä ja milloin kylmintä. Ilmamassat ja -virtaukset, tuulet, pilvet ja sateet ottavat tässä auringon paikan. Mutta vielä aurinko on pitkään määräävässä asemassa. Tosin niin, että jossain vaiheessa sen teho ei enää riitä esimerkiksi hälventämään aamuisia sumupilviä.
Muistutan vielä asiasta kiinnostuneita sekä Helsingin yliopiston Studia Generalia -luentosarjasta Muuttuva ilmasto (3.10.-7.11., ks. edellinen kirjoitukseni) sekä siitä, että hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisee heti kohta Tukholmassa tiedeyhteisön viimeisimpiä arvioita ilmastonmuutoksesta ja nimenomaan ilmakehän kannalta. Working Group I (WG I) 12th Session, IPCC 36th Plenary Session. Stockholm, Sweden, 23-26 September 2013.
Viime aikoina olemme saaneet kuulla varsin monotonosia sääennusteita: tavanomaista lämpimämpää ja aurinkoista kesäsäätä on ollut tarjolla, vaikka kalenterin puolesta pitäisi olla jo selviä syksyn merkkejä ilmassa. Shortsi- ja t-paita -sesonkini on tänä vuonna jatkunut poikkeuksellisen pitkään – jo neljä kuukautta! Kiistatta terminen kesä onkin paikoin ollut poikkeuksellisen pitkä maan pohjoisosassa, jossa se ei kaikkialla ole vieläkään päättynyt, vaikka tilastojen valossa tällä viikolla termisen syksyn pitäisi alkaa jo Salpausselän korkeudella. Pitkittyneestä kesästä ja vähäsateisuudesta saammekin kiittää sitkeää Länsi-Venäjän korkeapainetta, joka on pakottanut viileämmät ilmat ja sateet Länsi-Eurooppaan pumpaten meille samalla varsin lämmintä ilmaa aina Välimereltä saakka.
Aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin. On aika kaivaa taas kaivaa esille lämpimämpää puettavaa, sillä säätyyppi muuttuu lähipäivinä selvästi. Onhan jo aikakin! Färsaarilla on matalapaineen keskus, josta irtaantuu nopeasti liikkuva ja syvenevä osakeskus Itämeren eteläosaan. Yhdessä nämä voimistavat tuulia jo selvästi alkuviikolla. Keskiviikosta tulee tuulisin päivä ja kyllä silloin läntisillä merialueilla on potentiaalia ihan myrskypuuskillekin. Tähän mennessä syyskuun kovin yksittäinen tuulenpuuska on ollut vaisuhko 15,0 m/s Bogskärillä ja tämä ylitettäneen helposti lähipäivinä. Lisäksi maan etelä- ja länsiosaan on tyrkyllä länsinaapuristamme sateita. Keskiviikon jälkeen sateita on tiedossa ainakin Etelä- ja Länsi-Suomeen. Lämpötila kuitenkin pysyttelee aluksi keskiarvojen yläpuolella, ajoittain lähellä 20 astetta poutaisilla alueilla. Varsinainen muutos syksyisempään suuntaan voi saapua meille viikonloppuna tai viikonvaihteessa, jolloin uusimpien malliennusteiden mukaan päivälämpötilat jäisivät pohjoisessa jo alle 10 asteen ja etelässäkin mentäisiin alle 15 asteeseen. Samalla yöpakkaset yleistyisivät.
Forecan nettisivuilla on monipuolinen Tuuliennuste-työkalu, josta näät ennustetun keskituulen lisäksi puuskat. Keskiviikolle on luvattu myrskyisiä puuskia Selkämerelle ja paikoin kovia puuskia maa-alueillekin. Katso itse lisää: http://foreca.fi/Finland/Helsinki/veneilysaa/tuuliennuste/itameri
Harvinaisen vaisu hurrikaanikausi
Myrskymatalapainetoiminta on tuntunut jarruuntuneen koko pohjoisella pallonpuoliskolla loppukesän ja alkusyksyn aikana. Kauden ensimmäistä hurrikaania, Humbertoa, saatiin odotella miltei poikkeuksellisen pitkään. Se voimistui trooppisesta myrskystä hurrikaaniksi Kap Verden länsipuolella syyskuun 11. päivä. Mikäli näin olisi käynyt päivää myöhemmin tai ei ollenkaan, olisi hurrikaanikausi startannut myöhemmin kuin koskaan aikaisemmin.
Muutamiakin teorioita on esitetty syiksi vaisulle hurrikaanikaudelle. Todennäköisimpänä teoriana pitäisin tavanomaista korkeampaa ilmanpainetta läntisellä Atlantilla. Normaalisti puhutaan ns. Azorien korkeapaineesta, mutta nyt voitaisiin lisätä termiin myös Bermuda: ”Azorit-Bermuda -korkeapaine”. Ilmanpaine on pysytellyt siis tavanomaista korkeampana myös Bermudan ympäristössä ja osittain Karibiallakin. Alailmakehässä tämä on aiheuttanut ilman laskevaa liikettä ja divergenssiä, kun taas hurrikaanit vaativat syntyäkseen ja voimistuakseen voimakkaita nousuvirtauksia. Ilma on ollut yksinkertaisesti liian kuivaa. Yleensä Atlantin trooppisilla vesillä alkunsa saaneet syklonit suuntaavat kohti Meksikonlahtea ja voimistuvat siellä. Yksikään matalapaine ei ole onnistunut raivaamaan tietänsä loppukesästä tai alkusyksystä Karibialle saakka voimistuakseen hurrikaaniksi. Toisena hurrikaaneja blokkaavana tekijänä on pidetty Saharalta Atlantin yli matkaavia hiekkapilviä. Nyt jännitetään, minkälaisia tuhoja kauden enimmäinen Meksikonlahdelle alkunsa saanut Ingrdid-hurrikaani tulee kylvämään lähipäivinä.
Itse olen odottanut syyssateita ja -myrskyjä kuin kuuta nousevaa. Elo- ja syyskuu ovat tuntuneet näin myrskybongarin silmissä laimeilta. Säässäkin täytyy olla actionia – olemmehan me Suomessa tottuneet nopeastikin vaihteleviin sääolosuhteisiin. Oletko sinä valmis syksyn myrskyihin ja pimeneviin iltoihin?
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
