Syksy hiipii ja syysmyrskyt alkavat hiljalleen yleistyä. Mediassa kuulee monesti puhuttavan voimakkaan myrskyn olevan tulossa – monesti se jää myös tulematta, ainakin niin luullaan. Olen usein kuullut ihmisten kummastelevan mihin myrskytuulet oikein jäivät, kun omalla paikkakunnalla ei tuulta ole ollut juuri nimeksikään.
Kysymykseen on usein helppo ja yksinkertainen vastaus – merelle. Sisämaassa ei nimittäin esiinny (ainakaan tähän mennessä), niin kovia tuulia, että tuulta voisi nimittää myrskyksi. Tähän vaadittaisiin 10 minuutin keskituuli, joka yltää 20,8 m/s, joka on myrskyn raja. Näin kovia tuulen keskinopeuksia esiintyy ainoastaan merellä ja tuntureilla, jossa tuulta hidastavia esteitä ei ole. Tuulennopeus hidastuu merkittävästi maa-alueilla ja kovimmat tuulet osuvatkin yleensä rannikoille. Toisaalta näiden maalla olevien esteiden (maanpinnan muodot, kasvillisuus, rakennukset) vuoksi tuuleen syntyy turbulenttista pyörteilyä, joiden vuoksi tuulenpuuskat ovat taas kovempia kuin esimerkiksi merellä samalla keskituulella. Juuri nämä kovat lyhytkestoiset puuskat ovat niitä, jotka maalla aiheuttavat yleensä vahinkoa. Talvella tuuli hidastuu hieman vähemmän maa-alueilla kun puissa ei ole enää lehtiä, toisaalta myös tuhoja esiintyy vähemmän, etenkin jos maa on roudassa.
Puuskien voimakkuuden arvioimiseen on olemassa hyvin yksinkertainen kaava. Kovin maalla esiintyvä puuska = tuulen keskinopeus x 1,8. Aavalla merellä kovimmat puuskat saadaan kaavalla: tuulen keskinopeus x 1,2.
Eli vaikka maalla keskituulennopeus ei yltäisi kuin 15 m/s, voi maalla esiintyä kovempia tuulia (27 m/s) kuin merellä, jossa keskituulennopeus on vaikkapa 21 m/s ja puuskat n. 25 m/s. Maalla siis esiintyy myrskypuuskia, mutta tätä ei voi kutsua myrskyksi tai myrskytuuleksi.
Kovimmat Suomessa maa-alueilla mitatut keskituulennopeudet tuntureita lukuun ottamatta lähentelevät 20 m/s. Tällöin puuskat voivat siis yltää jo yli 35 m/s. Näin kovat puuskat voivat kaataa jo laajoja metsäalueita, kuten Tapaninpäivän myrskyssä vuonna 2011.
Ei kuitenkaan ole lainkaan mahdotonta, että maalla esiintyisi virallisesti myrsky-luokkaan yltäviä keskituulia, on lähinnä vain ajan kysymys koska näin tulee käymään.
Elämme muutosten aikaa. Leveysasteillamme kesä ja lämmin auringonpaiste valahtavat päivä päivältä etelämmäs ja syksy tekee vääjäämättä tuloaan. Elokuisen, helteisen sulkukorkeapaineen jälkeen muutos syyssateiseen säätyyppiin on tuntunut suurelta askeleelta. Osassa maata vuorokauden keskilämpötila on puolittunut vain muutamassa viikossa. Kalenterin perusteella syksy on jo alkanut, mutta meteorologisessa mielessä termistä syksyä ei ole julistettu alkaneeksi vielä missään päin maata.
Kuva 1: Termisen syksyn keskimäärinen alkamisajankohta (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)
Termisen syksyn alkaminen tarkoittaa sitä, että lämpötila laskee pysyvästi 0 ja +10 asteen välille. Keskimäärin meteorologinen syksy on tähän päivään mennessä alkanut jo Lapissa ja vähitellen myös Oulun korkeudella. Keskisessä Suomessa syksy alkaa syyskuun puolivälissä, etelärannikolla vasta syyskuun viimeisellä viikolla. Lounaistuulisina ja lämpöisinä syksyinä terminen kesä saattaa etelärannikolla venähtää jopa lokakuun puolivälille saakka. Näin kävi viimeksi pari vuotta sitten. Ruotsissa viime vuonna terminen kesä jatkui paikoin jopa marraskuulle saakka.
Syksyn alkamisessa on kuitenkin paljon vuosien välistä vaihtelua: aikaisimmillaan se on etelärannikollakin alkanut jo näinä päivinä, myöhäisimmillään Helsinki-Kaisaniemessä vasta 16. lokakuuta. Rovaniemen korkeudella saakka syksy on aikaisimmillaan alkanut jo elokuun toisella viikolla. Viimeisen, reilun 50 vuoden aikana, termisen syksyn alkaminen on pienehkön otannan perusteella ainakin maan eteläosassa myöhäistynyt muutamalla päivällä, sisämaassa muutos on ollut pienempi.
Kuva 2: Myöhäisimmät ja aikaisimmat termisen syksyn alkamisajankohdat Helsingissä, Jyväskylässä ja Rovaniemellä v. 1959 lähtien (kuva: MTV/Markus Mäntykannas; tilastot: Ilmatieteen laitos)
Syksyn merkkejä ilmassa
Syksyn lähestymisen voi aistia monistakin asioista. Myöhäisillat ja yöt ovat jo tasapuolisen pimeitä koko maassa, ja kesän räväkät sade- ja ukkoskuurot ovat muuttumassa vähitellen jatkuvimmiksi sateiksi. Vuorokauden keskilämpötila laskee nyt kautta maan noin 0,2 astetta vuorokaudessa eli koko syyskuun aikana noin kuudella asteella. Syyskuu on erityisesti sisämaassa vuoden sumuisin kuukausi, eivätkä sumut enää elokuiseen tapaan välttämättä hälvene, vaan saattavat jäädä roikkumaan koko päiväksi matalana sumupilvenä. Lapissa ruska on pian täydessä vauhdissaan ja ensilumen alkamistakin odotellaan.
Viikonloppuna syksy kolkuttelee todenteolla ovelle maan pohjoisosassa, jossa päivälämpötilat jäävät pilvisessä ja ajoittain sateisessa säässä paikoin alle 10 asteeseen. Alkuviikolla viilenee entisestään. Maan etelä- ja keskiosassa puolestaan sateet ovat enemmänkin kuurotyyppisiä, mutta kuurojen liittoutuessa jonoiksi, saattaa jollain paikkakunnalla vettä tulla pidemmänkin aikaa. Lauantaina etelässä ja lännessä ukkostaa pitkästä aikaa laajemmallakin alueella, sunnuntain ukkoset ovat vähäisempiä.
Vesipatsaat (vedenpäälliset trombit) mahdollisia lähipäivinä
Veneilijöiden ja meren rannalla asuvien kannattaa lähipäivinä tarkkailla mielenkiintoista loppukesäistä ja alkusyksyistä ilmiöitä, vesipatsaita. Viikonloppuna ja -vaihteessa olosuhteet vesipatsaille ovat otolliset, kun matalapaineen keskus parkkeeraa Suomen lounais- ja eteläpuolelle ja merialueet ovat ilmaa lämpöisempiä. Pilviraja (lifted condensation level = nostotiivistymiskorkeus) sijaitsee lähipäivinä melko matalalla, joten vesipatsaat ovat mahdollisia varsinkin siellä, missä lämpötilaero vedenpinnan, mantereen tai ilman välillä on vähintään pari astetta. Voimakkuudeltaan vesipatsaat vastaavat tavallisesti F0-F1 -luokan tornadoja (trombeja).
Kuva 3: Vesipatsas kehittyy veden ylle, yleensä lähelle maa-aluetta tai sinne, missä ilman ja veden tai mantereen ja veden välinen lämpötilaero on vähintään muutamia asteita. Kiitos kuvasta, Olivia Koskimäki, Instagram: @oliviabibby)
Kuva 4: Komea vesipatsas saaristossa. Voimakkuudeltaan vesipatsaat vastaavat tyypillisesti F0-F1 -luokan tornadoja. Kiitos kuvasta, Tuomas Pelto, Instagram: @tpelto, web-sivu: tuomaspelto.galleria.fi)
Ensi viikolla ehkä vielä maistiaisia kesästä
Viilein jakso näyttäsi ajoittuvan alkuviikkoon, jolloin etelässäkin saadaan esimakua viileästä, syksyisestä koillisvirtauksesta. Kesäiset säät eivät välttämättä vielä ole kokonaan paketissa, nimittäin ensi viikon puolivälissä on mahdollista, että saamme elokuiseen tapaan lämpimän ja kesäisen korkeapaineen päällemme – ainakin muutamaksi päiväksi. Tällöin lämpötila voi vielä päiväsaikaan kohota 20 asteeseen, mikäli aamun sumut hälvenevät, mutta yöt ovat rannikkoja lukuun ottamatta kylmiä.
Kesäiset lukemat ovat vielä mahdollisia koko syyskuun ajan: esimerkiksi vuonna 2011 Porvoossa mitattiin syyskuun viimeisenä päivänä poikkeuksellisen korkea 22,3 asteen lukema. Mikäli vastaava lämpötila olisi mitattu päivää myöhemmin, olisi siitä kirkkaasti tullut Suomen kaikkien aikojen lokakuun lämpöennätys. Ajoituskysymyksiä.
Vieläkö kesäiset säät saisivat palata ennen syksyn lopullista erävoittoa?
Auringon teho hiipuu Suomessa nopeasti heinäkuun jälkeen ja elokuussa aurinko lämmittää keskimäärin samalla teholla kuin huhti-toukokuun vaihteessa. Ilmakehä kuitenkin lämpenee kesän aikana, joten lämpötiloja ei suoraan voida verrata auringon säteilytehoon. Elokuu on tilastollisesti rannikkoalueilla kesäkuuta lämpimämpi, sisämaassa kuta kuinkin kesäkuun veroinen kuukausi lämpöoloiltaan. Etelämpänä Euroopassa, erityisesti Välimeren alueella, kesän lämpöhuippu ajoittuu usein vasta elokuulle ja keskisessäkin Euroopassa hyvin korkeat lämpötilat ovat vielä mahdollisia. Pohjoisemmilla leveysasteilla, Suomen korkeudella, syksyn lähestyminen alkaa jo vääjäämättä näkyä elokuun edetessä: päivälämpötilat laskevat, yöt viilenevät ja aamusumut yleistyvät. Tänä vuonna kaikki voi kuitenkin olla päinvastoin.
Sekä kesä- että heinäkuu olivat koko maassa tavanomaista viileämpiä. Ylimmillään heinäkuun keskilämpötila kipusi Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla lähelle 16 astetta, Lapin koillisosassa kuun keskilämpötila jäi paikoin alle 10 asteeseen. Elokuun keskilämpötila on eteläisessä Suomessa 15-16, maan keskivaiheilla n. 14 ja pohjoisessa 10-13 astetta. Viimeksi vuosina 2006 ja 2002 elokuu oli osassa maata kesän lämpimin kuukausi. Ylimmillään elokuun keskilämpötila on esimerkiksi Helsinki-Kaisaniemen mittausasemalla ollut v. 1939 tasan 20 astetta, ja viimeksi erittäin lämpimänä elokuuna vuonna 2002 keskilämpötila oli 19,4 astetta. Keskimäärin hellelukemille päästään elokuussa jossain päin Suomea yhdeksänä päivänä; vuonna 2006 elokuisia hellepäiviä kertyi jopa 27 kappaletta.
Elokuun helteet eivät siis ole harvinaisia, mutta syyskuulle siirryttäessä niiden todennäköisyys vähenee huomattavasti. Yksittäinen hellepäivä tosin on mahdollinen syyskuun puolivälille asti. Elokuussa lämpötila voi korkeimmillaan vielä kohota 30-33 asteen välille. Myöhäisimmillään yli 30 asteeseen on päästy 23.8.1959, jolloin kolmella paikkakunnalla rikottiin 30 asteen raja: esimerkiksi Järvenpäässä mitattiin 30,7 astetta.
Kuluvan elokuun sijoittuminen kesän lämpimimmäksi kuukaudeksi ei paljoa vaadi: Etelä- ja Keski-Suomessa 20-25 asteen päivälämpötilat ja 10-15 asteen yölämpötilat takaisivat kesän lämpimimmän kuukauden tittelin, pohjoisessa riittäisivät selvästi alhaisemmatkin lukemat. Tuoreimpien ennusteiden valossa sää on suuressa osassa maata ensi viikollakin kesäisen lämmintä, ja lähes joka päivä jossain päin maata on mahdollisuus päästä ainakin lähelle hellelukemia. Tavanomaista lämpimämmän elokuun todennäköisyys on kasvanut myös keskipitkien ennusteiden valossa.
Kesän helletilastoja johtaa toistaiseksi heinäkuu, jolloin hellepäiviä oli Suomessa kolme. Elokuussa on jo kuitenkin päästy hellelukemille kaksi kertaa ja näyttää ihan todennäköiseltä, että lähipäivinä hellesaldo tulee kasvamaan ainakin muutamilla päivillä, joten pidän täysin mahdollisena, että elokuu on tämän kesän helteisin kuukausi.
Kuva 1: Forecan sivuilta löydät paikkakunnallesi 15 vuorokauden piste-ennusteet. Tämän ennusteen mukaan kesäinen, miltei helteinen sää jatkuu Helsingissä vielä pitkään, joskin ennusteen epävarmuus hieman kasvaa ensi viikon aikana.
Välimeri lähes ennätyslämmin
Etelä-Euroopan kuuma kesä on saanut Välimeren pintaveden lämpötilan kohoamaan moneen otteeseen lähelle ennätyslukemia. Satelliittimittausten perusteella pintavesi on tällä hetkellä monin paikoin lähes 30-asteista, ja erityisesti Välimeren länsi- ja pohjoisosassa poikkeama normaaliin on useita asteita. Erittäin lämpimällä merivedellä on myös kääntöpuolensa: syksyllä ilman viiletessä ja matalapainetoiminnan vilkastuttua Välimeren ympäristössä riskinä ovat erittäin runsaat sateet ja voimakkaat ukkoset. Hyvin lämmin pintavesi voi syksyllä voimistaa matalapaineita ja erityisesti rannikkoalueet vuoristojen rinteillä, kuten esimerkiksi käytännössä koko läntisen Balkanin niemimaan valtiot, ovat ”riskialueella”. Tulvasateiden mahdollisuus kasvaa varsinkin siinä tapauksessa, mikäli siirtyminen kesästä syksyyn tapahtuu lämpötilojen osalta nopeasti. Verrattaen laajan vesistön ominaislämpökapasiteetti on suuri, joten Välimeri voi toimia tulevana syksynä merkittävänä lämmön ja kosteuden lähteenä voimakkaille, vaaraa aiheuttaville sääilmiöille.
Kuva 2: NOAA:n analyysi meriveden lämpötilasta Euroopan ympäristössä. Välimerellä pintavesi on paikoin ollut lähes ennätyslämmintä: Pohjois-Italian ja Kroatian edustalla on mitattu jopa yli 30-asteista pintavettä (kuva: Wetterzentrale)
Elokuun tilastotiedot: Ilmatieteen laitos
Foreca Twitterissä: @forecasuomi
Markus Twitterissä: @markusmanty
Harmittaako Suomen sateinen kesä? Intian Mawsynramin asukkaat saattaisivat olla tunnoistamme varsin huvittuneita, heidän niskaansa ropisee nimittäin kesäkuukausina jotakuinkin 10 kertaa enemmän vettä, kuin Suomessa sataa koko vuoden aikana! Kesäkuukaudet ovat jopa 30 kertaa märempiä kuin Suomessa. Kaikki on suhteellista.
Keskimääräinen sademäärä eri kuukausina Helsingissä ja Mawsynramissa.
Muistan vielä elävästi ensimmäisen päiväni Intiassa: Oli tammikuu ja lämpötila oli päivällä 20 asteen vaiheilla – tyypillistä suomalaista kesäsäätä siis. Olin vierailulla eläintarhassa ja vaatetukseeni kuului t-paita. Eläintarhan porteille päästyämme hämmästelimme Intialaisia, jotka olivat pukeutuneet paksuun takkiin ja pipoon, yllätyksekseni Intialaiset olivat yhtä huvittuneen oloisia katsellessaan meitä, olinhan pukeutunut keskellä kylmintä talvea pelkkään t-paitaan! Kun lämpötila kohoaa kesäisin yli 40 asteeseen, voi 20 astetta tuntua paikallisesta yhtä kylmältä, kuin me koemme 0-asteisen sään. Myös lämpötilan kokeminen on suhteellista.
Suomessa ei esiinny maapallon kaikista äärevimpiä säitä maantieteellisen sijaintinsa vuoksi. Suomi ei ole lähellä päiväntasaajaa, jossa aurinko porottaa kuumimmin, etäisyyttä pohjoisnavastakin on vielä jonkun verran. Suomi ei myöskään sijaitse keskellä laajaa mannerta, eikä suoraan lämpötiloja tasaavan valtameren rannalla. Suomen ilmasto kuuluu väli-ilmastoon, jossa on piirteitä sekä merellisestä että mantereisesta ilmastosta. Sadetta tulee kohtuullisesti ympäri vuoden ja talven, sekä kesän lämpötilaero on melko suuri, mutta äärimmäiset lämpötilat jäävät silti mantereisten alueiden varjoon.
Alla on listattuna äärevimpien sääolosuhteiden koettelemia asuttuja alueita.
Sateisin
Sateisin asuttu paikka maapallolla lienee Mawsynran Intian koillisosassa. Paikka sijaitsee vuoren rinteellä 1400 metrin korkeudessa, jota piiskaavat kesällä jatkuvat ja rankat monsuunisateet. Kesäkuukausien sademäärä on huikeat 6529 mm, eli pyöreästi 6,5 metriä. Koko vuoden sademäärä on keskimäärin 11872 mm, eli lähes 12 metriä Suomen vuotuinen sademäärä on ainoastaan noin 400-750 mm.
Kuivin
Atacaman aavikon läheisyydessä sijaitsevalle Arican kaupungin alueelle lankeaa keskimäärin vaivaiset o,8 mm vuodessa. Määrä vastaa hieman alle yhtä litraa vettä neliömetriä kohden. Alueella sade on vähissä siksi, että kylmä Perunvirta tuo kuivaa ilmaa Tyyneltämereltä, toisaalta alueen itäpuolella olevat Andit estävät kostean ilman saapumisen idästä. Vieläkin kuivempi paikka maapallolta löytyy, joskin siellä ei asu ketään. Antarktikselta löytyy vuorten suojaama laakso, jossa sadetta ei tiettävästi esiinny koskaan.
Kuumin
Kuumimmat ilmastot löytyvät Afrikan pohjoisosista, Lähi-Idästä ja Australian sisäosista. Esim. Esimerkiksi Kuwait Cityssa Kuwaitissa kesällä päivän ylimmät lämpötilat kohoavat keskimäärin 43-45 asteeseen (alimmat 27-30 astetta). Kuumat lämpötilat mahdollistavaa laaja manner, joka on lähellä päiväntasaajaa – kuiva autiomaa kuumenee entistä kuumemmaksi kun säteilyenergiaa ei kulu veden haihduttamiseen vaan kuluu pääosin maanpinnan lämmittämiseen.
Kylmin
Hyytävimmät asuttujen alueiden talvet löytyvät Verhojanskista Venäjältä. Laajan pohjoisen ja mantereisen sijaintinsa ansiosta keskilämpötila pääsee vajoamaan tammikuussa -47 asteeseen. Laaja manner jäähtyy talvella, kun maanpinnalle ei saavu auringon säteilyä sitä lämmittämään. Mantereelle muodostuu pysyvä kylmä talvikorkeapaine, joka tuo ajoittain myös Suomeen kireitä pakkasia.
Ehkei meillä siis kuitenkaan ole valittamisen sijaa – millaisessa ilmastossa itse mieluiten eläisit?
Myrskybongareiden kannalta kulunut kesä ei ole juurikaan tarjonnut jännitystä Suomessa. Merkittäviä ukkospäiviä ei toistaiseksi ole ollut, ja tilastojen valossa tästä kesästä onkin hyvää vauhtia muodostumassa tilastohistoriamme “surkein” ukkoskesä.
Heinäkuun loppuun mennessä maasalamahavaintoja Suomen alueella on kertynyt n. 14 000 kpl, mikä on vain n. 13,5 % normaalimäärästä (keskimäärin heinäkuun loppuun mennessä 104 000 maasalamaa). Verrattaen eniten on salamoinut Etelä- ja Itä-Suomessa, kun taas Lapista löytyy alueita, joilla ei tänä vuonna ole yhtä ainuttakaan salamahavaintoa. Yksittäisistä päivistä puhuttaessa eniten salamahavaintoja on kertynyt 9. heinäkuuta, noin 2500 kpl. Keskimäärin Suomessa havaitaan vuosittain 140 000 maasalamaa, joista valtaosa rekisteröidään touko-elokuussa. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan rajuimmat ukkoskesät olivat vuosina 1972 ja 1988, jolloin kumpanakin vuonna Suomessa havaittiin yli 300 000 maasalamaa. 29. kesäkuuta vuonna 1988 Suomessa havaittiin n. 40 000 maasalamaa, joka on yksittäisen päivän salamaennätys. 2000-luvulla on puolestaan ollut useita peräkkäisiä vaisuja ukkoskesiä.
Kuluneen heinäkuun salamointisaldo saattaa muodostua ennätysalhaiseksi. Perjantai-iltapäivään mennessä heinäkuussa oli salamoinut n. 10 000 kertaa. Ennätys syntyy, mikäli heinäkuun kokonaissalamamäärä jää alle 10 500 (v. 1968 lukema).
Kuluneen kesän ajan olemme kuuluneet lähes poikkeuksetta polaarisen ilmamassan piiriin, jolle on tyypillistä epävakainen ja viileä sää. Pohjoismaat ovat jääneet loukkuun nk. kylmään solaan, jossa on syntynyt hidasliikkeisiä, jopa paikallaanpysyviä matalapaineita. Tämän kesän salamointi on ollut peräisin pääosin heikohkoista, yksisoluisista ukkoskuuroista, jotka ovat eliniältään lyhyitä ja pinta-alaltaan pieniä. Viileän säätyypin vallitessa ukkosten syntymiselle ei ole tarpeeksi energiaa, sillä ilman kosteussisältö ja sen nousuliikkeet jäävät pienemmiksi, jolloin myöskään pilvet eivät pääse kasvamaan kovin korkeiksi. Polaarisessa ilmamassassa muodostuu herkästi sadekuuroja, mutta koska pilvien korkeus jää usein verratten matalaksi, on salamointikin vähäisempää.
Kuva 1: Kuluneena kesänä salamointi on ollut hyvin paikallista ja liittynyt yksittäisiin kuuroihin. Forecan Salamatutkasta (Veneilysään alta) voit seurata reaaliajassa salamointia Suomessa.
Tämän kesän voimakkaimmat ukkoset ovat jääneet keskiseen Eurooppaan, missä on kulkenut keskileveysasteiden helteisen ja kostean sekä polaarisen ja viileän ilmamassan rajavyöhyke. Lämpimään ilmamassaan mahtuu enemmän kosteutta ja toisaalta ilman nousuliikkeetkin ovat voimakkaampia. Keski-Euroopassa syntyneet ukkoset ovat olleet nk. monisolu-ukkosia, joissa useampi ukkospilvi muodostaa laaja-alaisemman rykelmän. Tiheimmät salamoinnit ovat kuitenkin liittyneet nk. MCS (mesoscale convective system = mesoskaalan konvektiivinen järjestelmä) -tapauksiin, joiden halkaisija voi olla useita satoja kilometrejä. Ne ovat pitkäikäisiä, voimakkaita ja vaaraakin aiheuttavia “ukkoskuuromöykkyjä”, joita syntyy erityisesti, kun kylmää ja kuivaa ilmaa kiilaa kostean helleilman päälle. Suomessakin yksittäisestä vilkkaasta ukkospäivästä saattaa kilahtaa salamakassaan jopa puolet koko kesän salamamäärästä.
Kuva 2: Valtava MCS Saksan yllä heinäkuun alkupuolella (kuva: EUMETSAT)
Forecan sivuilta löytyy Sadekartat-osion alta 10 minuutin välein päivittyvä reaaliaikainen salamatutka, johon kannattaa tutustua! Tutkasta voit seurata salamointia ja sadetta alueellasi.
Missä päin Suomea ukkostaa eniten?
Suomessa ukkoskausi on verrattaen lyhyt ja se rajoittuu pääasiassa toukokuun lopusta elokuun loppuun yltävälle ajalle. Valtaosa ukkospäivistä kertyy heinäkuun ja elokuun alkupuoliskon aikana. Keskimäärin yksittäisellä paikkakunnalla ukkospäiviä on vuodessa 12 kpl. Vuosina 1998-2012 ukkospäiviä on ollut eniten Uudellamaalla: kapeata rannikkoaluetta lukuun ottamatta n. 14-16 kpl. Toisaalta myös maan keskivaiheilla, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja paikoin Pohjois-Pohjanmaallakin on ylletty 15 ukkospäivään. Verrattaen vähiten ukkostaa aivan länsirannikon tuntumassa sekä toisaalta Lapissa – vähiten ukkospäiviä, n. 3-5 kpl/vuosi on Käsivarressa sekä Inarin ja Utsjoen suunnalla. Alku- ja keskikesällä ukkoset keskittyvät selvästi sisämaahan, kun taas loppukesästä ne yleistyvä rannikoilla ja syksyllä merialueillakin.
Venezuelan Catatumbo-joella salamoi jopa 300 päivänä vuodessa
Törmäsin taannoin mielenkiintoiseen The Guardian -lehden artikkeliin “Catatumbo Lightning”, jossa paikallinen toimittaja oli lähetetty Pohjois-Venezuelaan valokuvausreissulle Catatumbo-joelle ikuistamaan poikkeuksellisen tiheää salamointia. Keskimäärin Catatumbo-joen suulla salamoi lähes 200 päivänä vuodessa, mutta paikalliset ovat ilmoittaneet havainneensa salamointia jopa 300 päivänä. Salamointi on erikoista myös siinä mielessä, että se kestää tyypillisesti puoli vuorokautta ja on ajoittain hyvin intensiivistä. Yön aikana saattaa salamoida jopa 20 000 kertaa, jolloin Suomen kuluneen kesän salamamäärä saataisiin Catatumbolla täyteen reilussa kahdeksassa tunnissa.
Catacumbo-joen läheinen ympäristö on alavaa kosteikkoa, kun taas joen päässä olevaa Maracaibo-järven läheisyydessä kohoaa vuoristo. Pinnanmuodot järven ympärillä aiheuttavat todennäköisesti paikalliseen tuulikenttään divegenssiä eli tuulen hajaantumista. Vuoristolla ilma joutuu pakotettuun nousuun kohdaten ylempänä kylmemmän ilman, jolloin ukkospilviä pääsee syntymään. Tuulet ikään kuin “kiertävät kehää” ja ovat jumissa tässä suljetussa altaassa, jolloin sama ilmiö toistuu lähes muuttumattomana päivästä toiseen. On myös arveltu, että alueen kosteikot ja suot vapauttaisivat ilmaan hyvin runsaasti metaania, joka puolestaan ruokkii salamoinnin syntyä. Liekö siis sekä pinnanmuotojen että metaanin yhteisvaikutus syynä poikkeuksellisen tiheään salamointiin.
Venezuelan Catatumbo-joelle järjestetään säännöllisesti salamabongausreissuja, joten Suomen vaisuun ukkoskesään turhautuneet voivat harkita tätä vaihtoehtoa seuraavana matkakohteenaan.
Kuva 3: Catatumbo-joki sijaitsee Venezuelan luoteisosassa (kuva: Google Maps)
Oletteko te lukijat helpottuneita vaisusta ukkoskesästä vai olisitteko kaivanneet enemmän jytinää?
Muistan edelleen elävästi sen heinäkuisen, suorastaan surrealistisen torstain, kun olin ajamassa pääkaupunkiseudulta kohti kotikaupunkiani Jyväskylää. Päivästä oli ennustettu poikkeuksellisen lämmintä ja oli jopa pieni mahdollisuus Suomen kaikkien aikojen lämpöennätyksen rikkoutumiselle (ed. Turku +35,9 °C, 7/1914). Maisema oli kyseisenä päivänä suttuinen, vähän usvainenkin, Venäjän metsäpaloista kantautuneen savun vuoksi. Auton lämpömittari kohosi automatkan aikana 30 asteesta 35 asteeseen. Pysähdyin myöhäisiltapäivästä Hartolan kohdalla huoltoasemalle hakemaan vilvoittavaa juomaa ja tarkistin samalla silloisella nokialaisellani päivän uutiset. ”LIPERI +37,2 – SUOMEN UUSI LÄMPÖENNÄTYS!”, hehkutettiin erään iltapäivälehden sivuilla. Myöhemmin illalla Ilmatieteen laitos vahvisti lukeman ja näin ollen Suomen uusi lämpöennätys oli virallisesti syntynyt. Samana päivänä mitattiin myös uusi vuorokauden keskilämpötilaennätys Savilahdessa: +28,9 astetta. Tämän viikon keskiviikkona, 29. heinäkuuta, tuleekin kuluneeksi tasan viisi vuotta historiallisesta päivästä.
Mikä mahdollisti lämpöennätyksen syntymisen?
Jo heinäkuun 2010 alussa Pohjois-Venäjälle muotoutui korkepaineen keskus, joka pysytteli lähes paikallaan elokuun alkupuolelle saakka. Etelä-Venäjällä kuumuusputki alkoi jo kesäkuussa ja saavutti huippunsa heinäkuun keski- ja loppupuolella, jolloin lämpötila kohosi laajalti 40 asteen lukemiin. Heinäkuun alkupuolella lähes koko Euroopassa oli hyvin lämmintä: esimerkiksi Berliinissä mitattiin 11. päivä 38 astetta ja paikoin muuallakin keskisessä ja itäisessä Euroopassa lähenneltiin 40 astetta.
Päivä päivältä ilma kuumeni korkeapaineen ympäristössä Venäjällä heinäkuun aikana aiheuttaen kuivuutta ja metsäpaloja. Synoptisen mittakaavan sääasetelma muuttui Suomen lämpöennätyksen kannalta täydelliseksi heinäkuun 25. päivän jälkeen, jolloin Suomen eteläpuolelle muodostui matalapaineen alue ja toisaalta Pohjois-Venäjän korkeapaine vahvistui uudestaan. Samaan aikaan 50-asteisesta Kazakstanista lähti vyörymään annos erittäin kuumaa ilmamassaa kohti Kaspianmerta. Kuumin ilma saavutti itäisen Suomen 29. heinäkuuta, jolloin numeeristen mallien ilmamassa-analyysien perusteella 850 hPa:n lämpötila oli ylimmillään itäisessä Suomessa huimat 22-23 astetta. Heti Suomen itäpuolella Laatokan ympäristössä oli vieläkin lämpimämpää ilmamassaa, jopa 24-asteista, ja esimerkiksi Laatokan itäpuolella, Lodeinoje Poljessa lämpötila kohosi 38,4 asteeseen. Baltian matalapaineen voimistumisen sekä toisaalta Pohjois-Venäjän korkeapaineen vahvistumisen johdosta itäkaakkoinen ilmavirtaus sai 28.-29. heinäkuuta lisäpotkua ja jaksoi kuljettaa kuumimman ilman Suomeen saakka.
Kuva 1: GFS-mallin geopotentiaali-, ilmanpainejakauma- ja ilmamassa-analyysit 29.7.2010 osalta (kuva: Wetterzentrale)
Lämpöennätys syntyi vasta myöhään iltapäivällä klo 16-17 välillä, mutta se olisi voinut hyvinkin jäädä syntymättä: tuuli oli kyseisenä päivänä kohtalaista (Joensuun alueella 5-8 m/s) ja toisaalta pilvisyys lisääntyi etelästä alkaen. Vähänkin voimakkaampi tuuli olisi sekoittanut ilmaa sen verran, että maksimilämpötila olisi jäänyt useita asteita matalammaksi ja toisaalta myös runsaampi pilvisyys olisi laskenut lämpötilaa vähintäänkin saman verran. Metsäpalosavujen vaikutus kyseisen päivän maksimilämpötiloihin on kaksipiippuinen juttu: savu vähentää maan pinnalle pääsevää auringonsäteilyä, mutta voi toisaalta nostaa lämpötilaa ilmakehässä, jos auringonsäteilyä absorboivaa nokea on riittävästi.
Kuva 2: Venäjän metsäpalosavut tekivät maisemasta utuisen heinä-elokuun vaihteessa 2010 (kuva: Markus Mäntykannas / Helsinki)
Kaiken kaikkiaan 29. heinäkuuta vuonna 2010 lämpötila kohosi kahdeksalla mittausasemalla yli 35 asteeseen:
1. Liperi 37,2 °C
2. Joensuu Linnunlahti 36,8 °C
3. Rautavaara Ylä-Luosta 35,6 °C
4. Vehmersalmi Ritoniemi 35,5 °C
5. Kuopio Savilahti 35,4 °C
6. Tohmajärvi Kemie 35,4 °C
7. Kuhmo Kalliojoki 35,4 °C
8. Lieksa Lampela 35,4 °C
Kuva 3: Maksimilämpötilat 29.7.2010
35 asteen ylitykset ovat Suomessa poikkeuksellisia: niin tapahtuu arviolta 1-2 kertaa elinikämme aikana. Suomessa 29.7.2010 mitattu lämpöennätys 37,2 astetta on Pohjoismaiden toiseksi korkein lukema. Ainoastaan Ruotsin lämpöennätys on korkeampi: sekä Målillassa (29.6.1947) että Ultunassa (9.7.1933) on mitattu tasan 38 astetta.
Pohjoismaiden lämpöennätykset ovat:
1. Ruotsi 38,0 °C (29.6.1947, 9.7.1933)
2. Suomi 37,2 °C (29.7.2010)
3. Tanska 36,4 °C (10.8.1975)
4. Norja 35,6 °C (20.6.1970)
5. Islanti 30,5 °C (22.6.1939)
Suomen lämpöennätys voisi olla korkeampikin
Auringon teho on leveysasteillamme suurimmillaan juhannuksen aikoihin, ja kesä-heinäkuun vaihteessa lämpötila voi heikkotuulisessa ja selkeässä tilanteessa olla 2 metrin korkeudella n. 17 astetta ilmamassan lämpötilaa korkeampi. Heinäkuun loppua kohden ilmakehä kylläkin jonkin verran lämpenee, mutta Suomea vastaavilla leveysasteilla teoreettinen maksimilämpötila voi enää yltää n. 15 astetta ilmamassan (850 hPa) lämpötilaa korkemmaksi. Suomen nykyisen lämpöennätyksen (mitattu 2 metrin korkeudella) ja ilmamassan (n. 1,5 km:n korkeudella) välinen erotus on juurikin 15 astetta, sillä ilmamassa Joensuun ympäristössä oli ennätyshetkellä noin 22-asteista.
Mikäli ennätyslämmin, 22-23 asteinen ilmamassa, olisi raivannut tiensä Suomeen heinäkuun alkupuolella, saattaisi lämpöennätys olla nykyistä muutaman asteen korkeampi. Periaatteessa ”täydellisessä synoptisessa tilanteessa”, heikkotuulisessa ja aurinkoisessa sellaisessa, yhtä lämmin ilmamassa antaa heinäkuun alkupuolella edellytykset 39-40 asteen lukemille. Näin ollen Suomessa olisi viisi vuotta sitten ehkäpä ollut edellytyksiä jopa 40 asteen rikkoutumiselle, mikäli lämpimin ilmamassa olisi saapunut 3-4 viikkoa aikaisemmin ja synoptinen tilanne olisi ollut samanlainen.
Maksimilämpötiloista puhuttaessa teoreettista ylärajaa ei ole – kyse on lähinnä todennäköisyyksistä.
Seuraavaa ”täydellistä synoptista tilannetta” odotellessa…
Kuva 4: Kuviteltu sääkartta. Koetaankohan tällainen tilanne vielä kuluvalla vuosisadalla? (kuva: MTV/Markus Mäntykannas)
Lähteet:
Ilmatieteen laitos (Sään ääri-ilmiöistä Suomessa -raportti)
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
