Tilastomysteeri: viilenevätkö kesäkuut?

Julkaistu

Ensimmäinen kesäkuukausi on pian paketissa, ja vaikka monien mielestä alkukesä onkin tuntunut suorastaan kylmältä, ei voida kuitenkaan puhua erityisen koleasta kesän aloituksesta. Mielikuvaa hyvin vilpoisasta alkukesästä on kieltämättä omallakin kohdallani ruokkinut se tosiasia, että aurinkoiset poutapäivät ja lämpöaallot ovat loistaneet poissaoloillaan. Useampana aamuna ja iltapäivänäkin on tarvittu pitkähihaista lämpötilan pysytellessä kaukana kesäisistä lukemista. Hellelukemiakaan ei ole vielä mitattu, kesän toistaiseksi korkein lämpötila on Kouvolan Utin +24,9 °C (mit. 13.6.). Ensimmäisen hellepäivän venyminen kesäkuun lopulle alkaa pian olla jo poikkeuksellinen ilmiö: viimeisen 55 vuoden aikana hellettä on vain kerran (v. 1987) odotettu näin pitkään.

Mistään poikkeuksellisesta kesäviileydestä ei kuitenkaan voida puhua. Ilmamassa Suomen yllä on tällä viikolla ollut kesäisen lämmintä: aurinkoisessa ja heikkotuulisessa säässä edellytyksiä olisi koko maassa ollut laajalti 20-25 asteen lämpötiloille, mutta runsas pilvisyys, sadealueet ja -kuurot ovat rajoittaneet lämpötilan nousemista. Suomen länsipuolella ilmamassa on aika ajoin ollut huomattavastikin Suomea viileämpää, joten kesäsäämme on itse asiassa ollut melko luksusta verrattuna esimerkiksi Norjan tai Islannin säähän. Tai no, riippuu tietysti siitä, mistä kukakin pitää. Siinä missä Pohjois-Euroopassa kesäkuu on ollut vilpoisa, on heti maamme itäpuolella Venäjällä Pohjois-Siperiassa asti sekä toisaalta Alaskassa mitattu yli 30 asteen lämpötiloja.

Kulunut kesäkuu on ollut alustavasti suuressa osassa maan länsiosaa asteen, pari tavanomaista viileämpi, kun taas Pohjois-Lapissa keskilämpötila on ollut lähempänä tavanomaista. Viimeksi vastaavia poikkeamia kylmempään suuntaan on ollut kesäkuussa 2010, mutta kyseisenä kesänä heinäkuussa mitattiinkin jo lämpöennätyksiä.

Tilastoissa mielenkiintoinen yksityiskohta: kesäkuut viilenneet viimeisen 50 vuoden aikana

Kun vertaillaan Ilmatieteen laitoksen tilastoja keskilämpötilojen osalta viimeisen 50 vuoden ajalta (havaintojaksot 1961-1990 ja 1981-2010), voidaan todeta eräs mielenkiintoinen yksityiskohta (kiitokset Jarin blogille kimmokkeesta kirjoittaa aiheesta). Esimerkkeinä käytettäköön Helsinki-Kaisaniemen ja Jyväskylän lentoaseman keskilämpötiloja. Havaintojaksojen välillä talvikuukaudet ovat lämmenneet selvästi, noin reilulla asteella viimeisen 50 vuoden aikana. Talvikuukausien selvä lämpeneminen on havaittavissa muillakin mittausasemilla. Myös muissa kuukausissa näkyy keskilämpötilan osalta lämpenevä trendi, mutta kesäkuun kohtalo on mysteeri. Utsjoen mittausasemaa lukuun ottamatta kesäkuu näyttäisi viilenneen viimeisen 50 vuoden aikana suuressa osassa Suomea, vaikkakin viileneminen on keskimäärin vain 0,1-0,4 asteen luokkaa. Ilmiö on mielenkiintoinen, eikä sille ole oikein mitään selitystäkään tarjolla. Ikään kuin kesät olisivat viilenneet alkupäästään, mutta lämmenneet keski- ja loppupäästään.

Kuva 1: Helsinki-Kaisaniemen ja Jyväskylän (Lentoasema) keskilämpötilavertailua kahtena eri havaintokautena. Kesäkuuta lukuun ottamatta kaikki kuukaudet ovat lämmenneet.
Kuva 1: Helsinki-Kaisaniemen ja Jyväskylän (Lentoasema) keskilämpötilavertailua kahtena eri havaintokautena. Kesäkuuta lukuun ottamatta kaikki kuukaudet ovat lämmenneet.

Jos vertaillaan termisen kesän kestoa (vuosien 1960-1989 ja 1985-2014 välillä) Helsinki-Kaisaniemen ja Jyväskylän mittauspisteillä, alkamis- ja päättymisajankohdissa ei ole silmämääräisesti reilun 50 vuoden aikana tapahtunut dramaattisia muutoksia, mutta jos pyöritellään vähän numeroita ja laskeskellaan, voidaan havaita termisen kesän pidentyneen Helsinki-Kaisaniemessä noin kuudella ja Jyväskylässä noin 2,5 vuorokaudella. Kesä näyttäisi ainakin etelärannikolla venyneen 2000-luvulla useampaan otteeseen lokakuun puolelle. Toisaalta termisen kesän piteneminen ja viilenneet kesäkuut ovat keskenään ristiriidassa.

Helleaalto Länsi-Eurooppaan

Tuleva viikonloppu on jälleen vuodenaikaan nähden viileähkö, melko epävakainenkin. Lauantaina mielenkiinto kohdistuu maan keski- ja itäosan sade- ja ukkoskuuroihin. Perusvirtauksen ollessa heikko kuurosateetkin liikkuvat hitaasti, joten paikallisesti sadekertymät voivat kasvaa suuriksi.

Viikonvaihteessa sää kuitenkin poutaantuu ja alkuviikolla aurinko näyttäytyy yleisemmin. Samalla ilmamassa lämpenee siten, että Etelä- ja Keski-Suomessa päästään yleisesti jo 20-24 asteen lukemiin ja mahdollisesti kolkutellaan sitä maagista hellerajaakin.

Jatko näyttää erittäin mielenkiintoiselta: eteläiseen Eurooppaan näyttäisi mallien perusteella vahvistuvan nk. Omega-korkeapaine* (sulkukorkeapaine), jonka myötä kesän toistaiseksi kuumimmat päivät saapuvat Länsi- ja Keski-Eurooppaan. Lämpötila saattaa kohota ylimmillään Ranskassa saakka 40 asteeseen; Britteinsaarilla ja Benelux-maissakin mitatataan yli 30 asteen lukemia alkuviikolla. Fennoskandian ja Suomen kohtalo on vielä epävarma. Tilanne elää koko ajan ja helteiden saapuminen meille riippuu tulevan korkeapaineen laajuudesta – riittääkö se sysäämään viileän ja epävakaisen sään kohti Jäämerta vai jääkö helleaalto eteläisen ja keskisen Euroopan asiaksi?

Kuva 2: Yhdysvaltaisen GFS-mallin näkemys ensi viikon torstain maksimilämpötiloista Länsi- ja Keski-Euroopassa. Jää nähtäväksi, yltääkö helleaalto Suomeen (kuva: Wetterzentrale)
Kuva 2: Yhdysvaltaisen GFS-mallin näkemys ensi viikon torstain maksimilämpötiloista Länsi- ja Keski-Euroopassa. Jää nähtäväksi, yltääkö helleaalto Suomeen (kuva: Wetterzentrale)

* kreikkalaisen Ω-kirjaimen muotoinen korkeapaine

Foreca Twitterissä: forecasuomi

Markus Twitterissä: markusmanty

Sumu nielaisi Helsingin

Julkaistu

Lentokoneeni laskeutui sunnuntaiyönä mystiseltä näyttävälle Helsinki-Vantaan lentokentälle, jonka hohde kantautui vienona sumipilven yläpuolelle. Vuoden lyhyin ja valoisin yö näyttäytyi upeana sekä sumun ylä- että alapuolella. Viileä ja kostea juhannussää tarjosi paikoin loistavat edellytykset sumujen syntymiselle.

Advektiosumun syntyminen

Juhannusviikonloppuna olosuhteet ovat olleet otolliset esimerkiksi meren päällä muodostuvalle sumulle. Tässä tapauksessa on ollut kyseessä advektio- tai siirtymäsumuksi nimetty sumutyyppi, jota muodostuu keväisin ja alkukesäisin kylmän meren ylle, kun ilma on selvästi vedenpintaa lämpimämpää. Kylmä vesi viilentää nopeasti ylläolevan ilmakerroksen, jossa vesihöyry tiivistyy pieniksi pisaroiksi, jos veden ja ilman välinen lämpötilaero on tarpeeksi suuri (vesi kylmempää kuin ilma). Tiivistyessään pienet pisarat muodostavat merisumun.

Sekä juhannuslauantaina että sunnuntaina merialueilla, mm. Suomelahdella, on ollut useita täysin tyyniä hetkiä ja toisaalta maa-alueilta on päässyt valahtamaan meren ylle kosteaa ja lämpimämpää ilmaa. Pintaveden lämpötila on tällä hetkellä viileän alkukesän johdosta Suomenlahdella avomerellä vaivaiset 9-12 astetta, kun taas mantereen yllä tämänhetkinen ilmamassa antaa edellytykset reilustikin yli 20 asteen lämpötiloille selkeässä ja heikkotuulisessa säässä. Auringon teho on nyt voimakkaimmillaan ja se lämmittää ilmaa myös merenpinnan yläpuolella. Mantereelta saapunut kosteampi ilma, auringon voimakas lämmitys, suuri ilman ja meriveden välinen lämpötilaero sekä heikkotuulinen säätilanne ovat kaikki yhdessä antaneet erinomaiset edellytykset sakeiden merisumujen syntymiselle. Iltapäivän ensitunteina virinnyt merituuli on ajanut sumuja myös etelärannikon tuntumaan, ja mm. Etelä-Helsingin edustalla laivojen sumutorvet ovat soineet poikkeuksellisen ahkerasti sunnuntain aikana. Ajoittain näkyvyys on ollut silmämääräisesti vain sadan metrin luokkaa, jolloin voidaan puhua jo sankasta sumusta.

Merisumun vyöryminen ylle tuntuu kostealta ja hyiseltä iskulta vasten kasvoja. Esimerkiksi Helsinki-Kaisaniemen mittausasemalla lämpötila tipahti sumun vyöryessä ylle ja merituulen viritessä vain 12 asteeseen (Helsinki-Vuosaaressa alle 10 asteeseen), kun taas samaan aikaan aurinkoisella Helsinki-Vantaan lentokentällä päästiin 20 asteeseen.

Kuva 1: Merisumu vyöryy kohti Helsinkiä (kuva: Pekka Pouta, Arabianranta)
Kuva 1: Merisumu vyöryy kohti Helsinkiä sunnuntaina (kuva: Pekka Pouta, Helsinki / Arabianranta)
Kuva 2: Sumu kohosi lämpimän mantereen yllä sumupilveksi (kuva: Markus Mäntykannas, Helsinki / Kalasatama)
Kuva 2: Sumu kohosi lämpimän mantereen yllä sumupilveksi (kuva: Markus Mäntykannas, Helsinki / Kalasatama)
Kuva 3: Merellä sumu oli ajoittain sakeaa. Laivojen sumutorvet soivat vähää väliä Helsingin edustalla (kuva: Markus Mäntykannas, Helsinki / Tervasaari)
Kuva 3: Merellä sumu oli ajoittain sakeaa. Laivojen sumutorvet soivat vähää väliä Helsingin edustalla (kuva: Markus Mäntykannas, Helsinki / Tervasaari)
Kuva 4: Sumu saapuu Merihakaan (kuva: Markus Mäntykannas, Helsinki / Kalasatama)
Kuva 4: Sumu saapuu Merihakaan (kuva: Markus Mäntykannas, Helsinki / Kalasatama)
Kuva 5: EUMETSAT:in satelliittikuvasta nähdään hyvin Suomenlahden sumulautta. Sisämaassa kehittyi kumpupilvisyyttä (kuva: EUMETSAT)
Kuva 5: EUMETSAT:in satelliittikuvasta nähdään hyvin Suomenlahden sumulautta. Sisämaassa kehittyi kumpupilvisyyttä (kuva: EUMETSAT)

Kylminä kesäöinä sumuja myös mantereella

Juhannusviikonlopun yöt ovat olleet vilpoisia koko maassa. Kylminä ja selkeinä kesäöinä myös mantereen yllä pääsee muodostumaan sumuja. Mantereella selkeänä yönä, tyynessä tai heikkotuulisessa tilanteessa, maanpinnan lämpö karkaa nopeasti ulossäteilynä avaruuteen, jolloin maanpinnan yläpuolinen ilmakerros kylmenee. Siinä oleva kosteus tiivistyy vesipisaroiksi ja lopulta sumuksi, jota kutsutaan tässä tapauksessa säteilysumuksi. Viime öiden kosteus ja viileys ovat muodostaneet säteilysumuja paikoin myös sisämaan puolella, ja eteläisen rannikkokaistaleen näyttävät juhannusillan sekä sunnuntaiyön sumut ovat hyvinkin saattaneet olla sekoitus merellä muodostunutta advektiosumua sekä mantereen yllä muodostunutta säteilysumua. Tyyni ja heikkotuulinen sää ovat pitäneet sumut sitkeinä ja pitkäkestoisina.

Maanantaiyönä ilmankosteus on jo hieman juhannusviikonlopun öitä alhaisempaa, mutta sakeita sumuja saattaa yhä siellä täällä muodostua. Myöhemmin ensi viikolla tuulet vähitellen viriävät, joten sumujen muodostus ja pysyvyys hankaloittuvat.

Sujuiko sinunkin juhannusviikonloppusi sumussa?

Foreca Twitterissä: @forecasuomi

Markus Twitterissä: @markusmanty

Ohikiitävää on lämpö tää – mitä siitä juhannukseksi jää?

Julkaistu

Tätä kirjoittaessani puoleltapäivin lämpötila on ehtinyt jo kohota mm. Nurmijärvellä yli 23 asteeseen. Voi olla, että hellerajaakin kolkutellaan jossain päin maan etelä- ja kaakkoisosaa iltapäivällä. Jos helleraja ylittyy lauantaina, kyseessä on 2000-luvun tähän mennessä myöhäisin ensimmäinen hellepäivä ja 8. myöhäisin sitten vuoden 1959. Mikäli helleraja ei ylity vielä, seuraavaa kertaa joudutaan odottamaan todennäköisesti juhannuksen jälkipuolelle, ja tällöin tämän kesän ensimmäinen tuleva hellepäivä kilpaileekin mittaushistoriamme myöhäisimmän ensimmäisen hellepäivän tittelistä. Jo huomenna matalapaine sateineen huuhtoo kesäisen lämmön etelästäkin pois ja säätyyppi palaa totuttuun vilpoiseen ja epävakaiseen. Lyhyeksi ja ainoastaan eteläisen Suomen asiaksi jääkin kesälämpö tällä kertaa.

Viileän kesäsään tarjoaa Britteinsaarten korkeapaine

Alkuviikolla Britteinsaarten ylle on muodostumassa pitkäkestoisen oloinen korkeapaine, jolloin Skandinavia ja Suomi ovat jäämässä jälleen matalapaineiden reitille. Helleilma väistyy viikonvaihteessa totuttuun tapaan Pohjois-Venäjälle ja meillä vallitsevana tuulensuuntana on pitkälle ensi viikkoon luode, joka pitää huolen siitä, että kesäisistä lukemista on turha haaveillakaan. Useana päivänä 15 astettakin on tiukassa alkuviikolla etelässä, pohjoisessa matalapaineen jälkipuolella jäädään sateessa alimmillaan 5 asteen vaiheille. Lohdutettakoon sillä, että viime vuoden tapaan lumi- ja räntäsateita ei kuitenkaan ole juhannusviikolla odotettavissa.

Kuva 1: Brittein saarille muodostuva korkeapaine tiputtaa Suomen kylmään kuoppaan. Suomi on useana päivänä ensi viikolla Euroopan kylmin kolkka - jopa Islannissa on ajoittain lämpimämpää.
Kuva 1: Brittein saarille muodostuva korkeapaine tiputtaa Suomen kylmään kuoppaan. Suomi on useana päivänä ensi viikolla Euroopan kylmin kolkka – jopa Islannissa on ajoittain lämpimämpää.

Erilaisia juhannuksia

Myös muiden juhlapyhien tapaan juhannuksen sää on Suomessa vaihteleva. Juhannuksia on vietetty 30 asteen helteissä ja ainakin viime vuonna Lapissa koettiin toinen ääripää, kun maa oli paikoin juhannusaamuna valkeana.

Kuva 2: Juhannusaamu 2014 valkeni paikoin Enontekiöllä ja Utsjoella valkeana (kuva: Liikennevirasto)
Kuva 2: Juhannusaamu 2014 valkeni paikoin Enontekiöllä ja Utsjoella valkeana (kuva: Liikennevirasto)

Tyypillisesti juhannuksena päivälämpötila kohoaa Etelä- ja Keski-Suomessa 20 asteen vaiheille, kaakossa ja etelän sisämaassa hieman sen yläpuolellekin. Pohjoisessakin juhannuksena mitataan 16-19 asteen lukemia. Juhannuksen sateet alkavat olla jo kesäiseen tapaan enemmänkin kuurotyyppisiä; tilastollinen todennäköisyys täysin poutaiseen ja aurinkoiseen juhannukseen on noin 30-40 %. Todennäköisemmin siis ainakin kuurottelee.

Viimeisin erittäin lämmin juhannus koettiin vuonna 1999, jolloin lämpötila kohosi eteläisessä Suomessa jopa yli 30 asteeseen. Merialueita ja pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta hellettä oli koko maassa. Juhannusviikonloppuna esiintyi samaisena vuonna myös rajuja ukkoskuuroja ja esimerkiksi Kokemäellä satoi ukkoskuuron yhteydessä peräti 71,5 mm.

Kuva 3: Juhannusta 1999 sävyttivät poikkeuksellinen helle ja voimakkaat ukkoset.
Kuva 3: Juhannusta 1999 sävyttivät poikkeuksellinen helle ja voimakkaat ukkoset.

Juhannuksen ajankohta on meteorologisessa mielessä mielenkiintoinen, sillä vuosien välinen sään vaihtelu voi olla suurtakin. Ilmakehä on lämpimimmillään vasta heinäkuun loppupuolella, joten jos haluttaisiin pelata varman päälle ja saada maksimaalinen hyöty kesälämmöstä, pitäsi juhannuksen ajankohtaa siirtää kuukaudella eteenpäin. Toisaalta silloinhan keskikesän juhla menettäisi merkityksensä. Onhan juhannus jo vakiintunut kesäpäivänseisaukseen liittyvänä juhlana.

Vastakohtana vuoden 1999 juhannukselle oli vuosi 2014, jolloin juhannuspäivän ylin lämpötila jäi vaivaiseen 14,6 asteeseen. Yöllä hallaa oli eteläisintä Suomea myöden ja yöpakkasiakin esiintyi paikoin.

Kuva 4: Juhannuspäivän maksimi- ja minimilämpötiloja v. 2014.
Kuva 4: Juhannuspäivän maksimi- ja minimilämpötiloja v. 2014.

Miltä näyttää juhannus 2015?

Tuoreimpien ennusteiden valossa olen rajannut kaksi ääripäätä tulevan juhannuksen säästä pois: keskikesän juhlasta ei ole tulossa yhtä koleaa kuin viime vuonna, mutta toisaalta helteetkin näyttävät epätodennäköisiltä. Ensi viikon kolein hetki ajoittunee viikon alkuun ja puoliväliin, mutta juhannusta kohden ilmamassa ehkä aavistuksen verran lämpenee. Toisaalta Suomi kuuluu koko ensi viikon ajan matalapaineiden reitille, joten juhannuksen lämpötilat määräytyvät sen mukaan, sataako vai paistaako.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että matalapaine jää pyörimään juhannusviikonlopuksi Suomen eteläpuolelle, jolloin juhannuksesta muotoutuu epävakainen ja hieman tavanomaista viileämpi. Sateet kuitenkin olisivat enemmänkin kuurotyyppisiä, joten aurinkoakin varmasti mahtuu joukkoon. Toisaalta kuurosateet voivat olla runsaita ja mukana on kesäiseen tapaan myös ukkosia; maan eteläosassa on suurin riski jatkuville sateille. Siinä missä viime juhannuksen maksimilämpötilat jäivät vain 15 asteeseen, on tänä juhannuksena mahdollisuus yltää aurinkoisessa säässä kesäisempiin, 20 asteen lukemiin. Toisaalta sateiden alla on tuntuvasti viileämpää.

Kerro meille ikimuistoisimmasta juhannussäästäsi!

Foreca Twitterissä: forecasuomi

Markus Twitterissä: markusmanty

 

Idän ja lännen välissä – Suomen kesäsään ääripäät

Julkaistu

Suomi sijaitsee kahden merkittävän ilmastotekijän välissä: lännessä on Atlantin valtameri ja idässä suuri Venäjän manner. Suomen ilmastossa ja kesäsäässäkin on piirteitä molemmista, ja kuluneena alkukesänä olemme kuuluneet selvemmin läntiseen, merelliseen ilmastotyyppiin, jolle on ominaista epävakainen, nopeasti vaihteleva ja kesäisin tavanomaista viileämpi sää. Mantereinen ja helteinen säätyyppi on puolestaan jäänyt toistaiseksi Venäjälle ja Suomen eteläpuolelle.

Suomen ilmastolle on maantieteellisen sijainnin vuoksi siis ominaista suuri vaihtelu. Kesäsäämme määräytyy sen perusteella, kuulummeko lännen vai idän vaikutuspiiriin. Viimeisin länsivoittoinen kesäsäätyyppi vallitsi vuonna 2008, jolloin kesästä muotoutuikin tavanomaista viileämpi. Tämän jälkeen Suomessa on ollut viisi tavanomaista lämpimämpää kesää (kesä 2012 lämpöoloiltaan tavanomainen) ja erityisesti 2010-luvun kesissä on ollut vaikutteita idän mantereisesta ilmastotyypistä.

Atlantti tuo viileät kesät

Viileiden kesien sääasetelma on hyvin verrattavissa tämän hetken sääasetelmaan (kuva 1). Tällöin Pohjois-Atlantin NAO-indeksiksi kutsuttu ilmanpainejakaumaa kuvastava suure on positiivinen, eli Islannin seudulla on tavanomaista matalamapi ilmanpaine ja Azoreiden kohdalla tavanomaista korkeampi. Tällöin matalapainetoiminta on Pohjois-Atlantilla vilkasta ja meillä vallitsevat länsivirtaukset. Pohjois-Atlantin pintalämpötila vaihtelee vuodenajasta riippuen hieman 10 asteen molemmin puolin, joten kesäisin sieltä päin saapuvat ilmavirtaukset ovat varsin vilpoisia ja kosteita. Länsivirtauskesinä sää Suomessa vaihtelee nopeasti ja pidemmät poutajaksot ovat harvassa. Sadealueita voi kulkea maamme yli lähes päivittäin, mutta toki niiden välissä aurinkokin ehtii paistaa. Kesäkuun puolella sateet matalapaineiden yhteydessä ovat vielä melko jatkuvia, mutta juhannuksen jälkeen heinäkuulle siirryttäessä muuttuvat enemmänkin kuurotyyppisiksi.

Kuva 1: Positiivisen NAO-indeksin vaiheessa Länsi- ja Pohjois-Euroopassa sää on kesäisin epävakaista, vaihtelevaa ja tavanomaista viileämpää. Pohjois-Atlantilta on viime aikoina irtaantunut useita matalapaineen osakeskuksia, jotka ovat liikkueet Skandinavian yli itään. Helteet ovat jääneet Etelä-Euroopan ja Venäjän asiaksi.
Kuva 1: Positiivisen NAO-indeksin vaiheessa Länsi- ja Pohjois-Euroopassa sää on kesäisin epävakaista, vaihtelevaa ja tavanomaista viileämpää. Pohjois-Atlantilta on viime aikoina irtaantunut useita matalapaineen osakeskuksia, jotka ovat liikkueet Skandinavian yli itään. Helteet ovat jääneet Etelä-Euroopan ja Venäjän asiaksi.

Merelliset länsivirtaukset pitävät lämpötilat kurissa. Erityisesti juhannusta edeltävä alkukesä voi olla kolea, mutta yleensä heinäkuuksi lämpötilat kohoavat jo kesäisempiin lukemiin ilmakehän lämmetessä. Länsivirtauskesinä ukkosia esiintyy tavanomaista vähemmän, sillä ne eivät ole tyypillisiä jatkuvien sateiden yhteydessä.

Kun Atlantin matalapaineet dominoivat Suomen kesäsäätä, jäävät helteet kauas Etelä- ja Itä-Eurooppaan. Kuva 2 kuvastaa mielestäni erinomaisesti tällaista kesää. Matalapaineiden alue Länsi- ja Pohjois-Euroopassa näkyy tavanomaista viileämpänä laikkuna, kun taas korkeapaineiden myötä tavanomaista lämpimämpi ja helteinen kieleke yltää eteläisestä Euroopasta aina Pohjois-Venäjälle.

Screen Shot 2015-06-04 at 09.23.41
Kuva 2: Tyypillinen säätilanne länsivirtauskesänä: epävakaista, ajoittain sateista ja tuulista, tavanomaista viileämpää (kuva: MTV/Markus Mäntykannas)

Venäjä tuo kuumat kesät

2010-luvulla on koettu useampi itävirtauskesä, jolloin Suomi on kuulunut Venäjän mantereisen ilmamassan piiriin. Tällöin Pohjois-Atlantin NAO-indeksi on yleensä heikompi, mahdollisesti negatiivinen, eli Islannin seudun tienoilla ilmanpaine saattaa olla tavanomaista korkeampi, ja toisaalta Atlantin matalapainetoiminta ei ole niin vilkasta.

Kuumina hellekesinä Suomen itäpuolelle Venäjälle on muotoutunut korkeapaine, jonka myötä meille saapuu Venäjän aroilta kuumaa ja kosteaa ilmaa. Tällöin sään kaava on päivästä toiseen vähän samanlainen: päivät alkavat aurinkoisina, mutta iltapäivän helteissä kehittyy voimakkaitakin sade- ja ukkoskuuroja. Lämpötila voi kohota ylimmillään jopa yli 30 asteeseen ja hellepäiviä kertyy runsaasti, kuten esimerkiksi kesinä 2010 (Kouvola 48 kpl) ja 2014 (Kouvola 43 kpl). Itävirtauskesinä sää muistuttaa kovasti tyypillistä kesäsäätä Mustanmeren ympäristössä.

Kuva 4: Kesäisin Suomen itäpuolelle muotoutuva korkeapaine tuo helteet ja Venäjän mantereisen ilmamassan. Matalapaineet sateineen suuntautuvat Atlantilta kohti Keski- ja Etelä-Eurooppaa.
Kuva 3: Kesäisin Suomen itäpuolelle muotoutuva korkeapaine tuo maistiaisia mantereisista ja kuumista kesistä. Matalapaineet sateineen suuntautuvat Atlantilta kohti Keski- ja Etelä-Eurooppaa.

Suomen kaikkien aikojen lämpöennätys mitattiin hellekesänä 2010, jolloin 29. heinäkuuta Liperissä mitattiin 37,2 astetta. Sääasetelma oli kuvan 4 mukainen.

Kuva 3: Tyypillinen säätilanne länsivirtauskesänä: epävakaista, ajoittain sateista, tuulistakin ja tavanomaista viileämpää (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)
Kuva 4: Ääriesimerkki mantereisesta kesäsäätyypistä 29.7.2010 (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)

Muistan muutamankin itävirtauskesän, jolloin Suomi on ollut useana päivänä Euroopan lämpimin paikka. Tällöin idän korkeapaine blokkaa tehokkaasti lännen matalapaineet ja pakottaa ne hieman epätyypillisemmälle reitille kohti Keski- ja Etelä-Eurooppaa. Usein onkin käynyt niin, että samaan aikaan kun Suomi kylpee helleaallossa, kantautuu keskisestä Euroopasta tulvauutisia. Näin kävi viimeksi esimerkiksi kesäkuussa 2013.

Harvinaisen myöhäinen ensimmäinen hellepäivä?

Kuluneen kesän ja kevään korkein lämpötila on edelleen hyvin maltillinen 21,7 astetta, joka mitattiin Mikkelissä 26. toukokuuta. Nyt näyttäisi siltä, että ensimmäinen hellepäiväkin on tulossa harvinaisen myöhään, ja mikäli se tulee vasta juhannuksen jälkeen, voidaan puhua jo melkeinpä poikkeuksellisen myöhäisestä ajankohdasta. Ruotsissa vuoden ensimmäinen hellepäivä oli tänään lauantaina – lämpötila kohosi Gladhammarissa 26,2 asteeseen.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen valossa myöhäisin hellepäivä vuodesta 1961 alkaen on ollut vasta 6. heinäkuuta. Tässä kiinnostuneille tarkempi listaus myöhäisimmistä ensimmäisistä hellepäivistä:

Vuosi      (kk/pv)
1987        7 06
1991        6 25
1962        6 20
1983        6 14
1964        6 14
1974        6 14
1969        6 14
1965        6 08
1998        6 08
1997        6 06
1970        6 05
1986        6 03
1968        6 02
1973        6 01
1982        5 31
2009        5 30
1980        5 29
2002        5 29
1961        5 28
2007        5 28
1988        5 28
1967        5 28
1985        5 27
1995        5 26
1960        5 26
2003        5 26
1989        5 24
1976        5 24
2005       5 24
1999        5 22
1972        5 21
1966        5 19
1971        5 18
2000        5 18
2014        5 18
2013        5 17
2012        5 17
1978        5 17
1979        5 17
1992        5 15
1959        5 15
2010        5 13
1996        5 12
2008        5 11
1975        5 10
2011        5 10
1963        5 10
1994        5 10
1981        5 10
2001       5 09
2006       5 07
1977        5 06
1993        5 06
2004       5 05
1990        5 03
1984        5 01

Itä- vai länsikesä – kumman sinä valitset?

Foreca Twitterissä: forecasuomi

Markus Twitterissä: markusmanty

Helle toistaiseksi peruttu – sama säätyyppi jatkuu

Julkaistu

Päivitetty 30.5.2015 aamulla: helle-ennuste muuttunut viileämpään suuntaan

Kevät on edennyt meillä maltillisesti toukokuussakin, eikä hellesaldoa ole toistaiseksi kertynyt tälle vuodelle. Tämä on harvinaista, sillä helteettömiä toukokuita ei ole ollut yli 15 vuoteen.

Ylin lämpötilakin on jäänyt suhteellisen matalaksi: tähän mennessä lämpimintä on ollut Mikkelissä 26. päivä, jolloin päästiin 21,7 asteeseen. Kovin paljoa tätä korkeampiin lukemiin tuskin enää ehditään päästäkään toukokuun puolella. Ilmatieteen laitoksen mukaan terminen kesä (vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi yli 10 asteen) ei ole vielä alkanut missään päin maata.

Epätavallisen suuria, jopa poikkeuksellisia, sadekertymiä on mitattu toukokuussa mm. läntisessä ja pohjoisessa Suomessa. Eniten tähän päivään mennessä oli satanut Kittilän Kenttärovalla: 108,2 mm. Myös Vaasan mittausasemalla sadekertymät ovat olleet yli 100 mm. Sekä Vaasan että Kittilän toukokuun keskimääräinen sadekertymä on n. 35 mm.

Lakkiaspäivänä poutaista kevätsäätä

Hurjasti onnea jo etukäteen lakkiaspäivän sankareille! Tänä vuonna juhlanne alkavat suuressa osassa maata poutaisessa, mutta pilvisyydeltään vaihtelevassa säässä. Lounaasta on kuitenkin lähestymässä sadealue, jonka aikataulu on hieman vaihdellut viime päivien ennusteissa. Tuoreimpien ennusteiden valossa sadealue levittäytyy lounaisrannikolle vasta myöhään lauantai-iltana tai vasta sunnuntaiyön puolella ja sunnuntaiyönä sataakin laajalti Etelä- ja Länsi-Suomessa. Sadealue on kuitenkin melko nopealiikkeinen ja kapoinen, joten sateiden alettua ne päättyvät n. kolmen tunnin sisällä.

Kuva 1: Lakkiaiaspäivän sää hellii valmistuneita. Auringonpaistetta ja keväisiä lukemia tiedossa suureen osaan maata (kuva: MTV)
Kuva 1: Lakkiaiaspäivän sää hellii valmistuneita. Auringonpaistetta ja keväisiä lukemia tiedossa suureen osaan maata (kuva: MTV/Liisa Rintaniemi)

Suursäätila pysymässä samanlaisena ensi viikolla

Suihkuvirtaukset yläilmakehässä hallitsevat Euroopan suursäätilaa. Jo pidemmän aikaa tilanne on ollut Kuvan 2 mukainen eli suihkuvirtaus on suunnannut Suomen yli tai itäpuolitse kohti koillista jättäen meidät viileämmälle ja epävakaisemmalle puolelle. Sen sijaan heti Suomen rajojen itä- ja kaakkoispuolella lämpötila on kohonnut jo useaan otteeseen 25 ja 33 asteen välille. Suomen runsaat sateet, epävakainen ja tuulinen sää selittyvät juuri sillä, että olemme sijainneet kahden ilmamassan rajavyöhykkeellä, jota pitkin on liikkunut ärhäköitäkin matalapaineita runsaine sateineen.

Kuva 2: Polaarinen ja subtrooppinen suihkuvirtaus Euroopassa tällä hetkellä (ja myös viime aikoina). Helteet ovat jääneet Venäjälle, Länsi- ja Pohjois-Euroopassa on ollut viileämpää.
Kuva 2: Polaarinen ja subtrooppinen suihkuvirtaus Euroopassa tällä hetkellä (ja keskimäärin myös viime aikoina). Helteet ovat jääneet Venäjälle, Länsi- ja Pohjois-Euroopassa on ollut viileämpää (kuva: MTV/Markus Mäntykannas).

 

Kuva 3: Ensi viikon puolivälissä polaarinen suihkuvirtaus näyttäisi tekevän Keski-Euroopan kohdalla tiukan mutkan kohti luodetta ja pohjoista. Näin ollen helteet saattavat ainakin käväistä Suomessa (kuva: MTV/Markus Mäntykannas)
Kuva 3: Vielä torstaina näytti siltä, että helle pääsisi vierailemaan myös Suomen puolelle ensi viikolla, mutta suursäätila on sen verran jumittunut, ettei muutosta näillä näkymin tapahdukaan (kuva: MTV/Markus Mäntykannas)

Vielä tämän viikon torstaina näytti siltä, että Suomi saa maistiasia kesäisemmästä säästä ensi viikolla suursäätilan muuttuessa. Uudet ennustemallit toivat kuitenkin järkytyksen monelle meteorologille, sillä kesäisestä lämpenemisestä ei ollut merkkiäkään.

Suursäätila Euroopan yllä on jo pitkän aikaa pysynyt samana, joten toisaalta ei olekaan mitenkään yllättävää, että muutosta ei tullut tällä kertaa. Suomi kuuluu siis jatkossakin matalapaineiden vyöhykkeelle: sää on ajoittain tuulista, sateita liikkuu maamme yli ja kovin kesäisiä lukemia ei ole tiedossa. Tavanomaista viileämpi sää jatkuu ja helteet näyttäisivät jäävän maamme etelä- ja itäpuolelle totuttuun tapaan.

Toisinaan samantyyppinen säätila voi jumiutua hyvin pitkäksi aikaa: kuukausiksi, jopa yli puoleksi vuodeksi. Tällöin globaaleilla säämalleilla voi olla vaikeuksia ajoittaa suursäätilan muutokset oikein, joten virheitä esiintyy tavanomaista enemmän juuri tällaisissa tilanteissa, kun ennustetaan pitkän, säätyypiltään samanlaisen jakson vaihtumista säätyypiltään aivan päinvastaiseen. Toukokuun aikana yli viiden vuorokauden päähän yltävissä ennusteissa on useampaan otteeseen näkynyt lämpenemisen merkkejä Suomen yllä, mutta ajankohdan lähestyessä lämpeneminen onkin siirtynyt aina pykälää idemmäs. Viimeisimmässä helle-ennusteessa useat mallit tukivat helteiden vierailua Suomeen, mutta vanha suursäätila onkin pitämässä pintansa.

Ilmakehän lämmetessä kesän mittaan suursäätilaankin tulee helpommin muutoksia. Toisinaan juhannus on ollut ns. taitehetki, jolloin mahdollisesti koko alkuvuoden samanatyyppisenä jatkunut suursäätila – esimerkiksi lounaisvirtaukset matalapaineineen ja kesällä viileine säineen – antaa murtumisen merkkejä ilmakehän lämmetessä.

Joko kesähelteet saisivat puolestasi alkaa?

Tiesitkö nämä 8 asiaa Itämerestä?

Julkaistu

1. Itämeri oli ennen järvi

Itämeri syntyi noin 10000 sitten mannerjäätikön vetäytyessä kohti pohjoista. Jäätikkö painoi peruskallion lommolle, ja sulamisvesistä muodostui ensin makean veden Baltian jääjärvi, myöhemmin Yoldianmeri, joka oli yhteyksissä Atlantin valtamereen. Voimakkaan maankohoamisen myötä yhteys valtamereen katkesi 7500 sitten ja nykyisestä Itämerestä tuli jälleen järvi, jota kutsuttiin Ancylusjärveksi. Toisen järvivaiheen jälkeen Tanskan salmien kautta pääsi jälleen virtaamaan valtameren suolaista vettä – 4000 vuotta sitten muodostui Limneanmeri.

Nykyinen Itämeri on ollut olemassa noin 2000 vuotta. Maanpinnan kohoaminen on tällä hetkellä voimakkainta Itämeren pohjoisosassa, Kemin edustalla, missä maa kohoaa 7-8 mm/vuosi. Haminan edustalla kohoaminen on vain 1-2 mm/vuosi. Perämerestä saattaakin tulevaisuudessa muodostua järvi, sillä valtamerien vedenpinnan kohoaminen ei riitä kompensoimaan maanpinnan kohoamista Itämeren pohjoisosassa.

Kuva 1: Perämerestä saattaa saattaa tulla 2000 vuoden kuluttua Peräjärvi. Maanpinnan kohoaminen on voimakkainta Perämeren pohjois- ja luoteisosassa. (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)
Kuva 1: Perämerestä saattaa saattaa tulla 2000 vuoden kuluttua Peräjärvi. Maanpinnan kohoaminen on voimakkainta Perämeren pohjois- ja luoteisosassa. (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)

2. Itämeren keskisyvyys on vain noin sadasosa valtamerien keskisyvyydestä

Itämeren keskisyvyys on vain 54 metriä, mikä on noin 1,7 % Atlantin valtameren syvyydestä. Itämeren syvin kohta on 459 metriä (Landsortin syvänne), joka sijaitsee Gotlannin ja Tukholman välillä. Suomenlahden syvin kohta on vaivaiset 121 m ja tämä sijaistee Tallinnan koillispuolella.

3. Itämeri on maailman saastunein meri

Veden vaihtumisaika Itämeressä on jopa 50 vuotta ja se pääsee vaihtumaan käytännössä vain kapeiden Tanskan salmien kautta. Itämereen laskee runsaasti jokia, ja valumavesien mukana tulee paljon ravinteita ja epäpuhtauksia. Jokien makea vesi laskee Itämeren pintaveden suolaisuutta kasvattaen pystysuuntaista suolaisuuseroa, minkä myötä happikadon riski kasvaa meren pohjassa, sillä veden pystysuuntainen sekoittuminen vaikeutuu suolaisuuseron myötä.

Kuva 2: Suomenlahden itäosaan laskeva Neva-joki on merkittävä Itämeren saastuttaja (kuva: Markus Mäntykannas)
Kuva 2: Suomenlahden itäosaan laskeva Neva-joki on merkittävä Itämeren saastuttaja laivaliikenteen ohella (kuva: Markus Mäntykannas, Pietari 4/2015)

4. Itämerellä ja erityisesti Suomenlahdella on voimakas suolaisuuden kerrostuneisuus

Itämeressä on murtovettä, joka on sekoitus makeaa ja suolaista vettä. Jokien valumavedet sekä sadevesi tuovat pinnalle makeaa vettä, kun taas Tanskan salmien kautta saapuu pohjakerroksessa hyvin suolaista vettä. Itämeren keskimääräinen suolaisuus on n. 7 promillea eli viidesosa valtamerien suolaisuudesta. Erikoista Itämeressä on voimakas pystysuuntainen suolaisuuden kerrostuneisuus: pohjassa vesi voi olla jopa yli kaksi kertaa pintavettä suolaisempaa. Voimakas halokliini eli suolaisuuden harppauskerros korostuu erityisesti Suomenlahdella, missä veden sekoittuminen pystysuunnassa on voimakkaan halokliinin vuoksi heikkoa. Tämä puolestaan pahentaa pohjan happikatoa ja lisää leväkukintojen riskiä.

5. Itämerelle saapuvat suolapulssit tärkeitä pohjaveden uudistajia, mutta vaaraksi Suomenlahdelle

Toisinaan suolapulssit tuovat Tanskan salmien kautta Itämerelle suolaista ja hapekasta valtameren vettä, joka uudistaa vesivarastoja pohjakerroksessa. Mikäli suolapulssit kuitenkin ovat hyvin epäsäännöllisiä ja harvoin tapahtuvia, voivat ne pahentaa Suomenlahden happikatoa entisestään: yksittäisen suolapulssin positiivinen vaikutus yltää Gotlannin altaalle saakka, jolloin Gotlannin vanha ja hapeton pohjakerroksen vesi siirtyy pakotettuna kohti Suomenlahtea, missä pohjan happikato saattaa pahentua entisestään.

Viimeisin merkittävä suolapulssi koettiin tämän vuoden tammikuun alkupuolella.

6. Suomenlahden samein vesi lilluu Pietarin ja Suomen etelärannikon edustalla

Itämerellä pintavirtaukset etenevät vastapäivään. Tällöin esimerkiksi Suomenlahden etelä- ja lounaisosaan Viron edustalle saapuva pintavesi on peräisin etelämpää Itämereltä. Vastaavasti virtauskenttä kääntyy Pietarin edustalla siten, että Suomen rannikon edustalle vesi virtaa pinnassa idästä. Neva-joki on Itämeren pahimpia saastuttajia ja sen epäpuhdas vesi leviää osittain pintavirtausten mukana myös Suomen etelärannikon edustalle jatkaen matkaansa kohti lounais- ja länsirannikkoamme.

Kuva 3: Itämeren keskimääräinen pintavirtauskenttä (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)
Kuva 3: Itämeren keskimääräinen pintavirtauskenttä (kuva: Markus Mäntykannas/MTV)

7. Vuorovesi-ilmiö vaikuttaa myös Itämerellä

Itämeressä vuorovesi-ilmiö on heikko, mutta toisinaan sen voi havaita. Tyypillisesti ilmiön vaikutus vedenpinnan korkeuteen on vain muutamia senttimetrejä, mutta Tanskan salmien tienoilla sekä itäisellä Suomenlahdella on muutamaan otteeseen havaittu yli 10 cm:n suuruisia vaihteluita.

8. Kumpuaminen kylmentää pintavesiä ja altistaa leväkukinnoille

Kesäisin rannikkojen edustalla tapahtuva kumpuamisilmiö, jossa syvemmältä saapuu pintaan kylmää ja ravinnerikasta vettä, voi lisätä leväkukintojen riskiä viileälläkin säällä. Kumpuaminen itsessään saattaa muutamassa vuorokaudessa kylmentää pintavettä jopa 10 asteella ja työntää lämpimämmän pintaveden rannikon edustalta kohti avomerta. Kumpuamistilanteen laukaisee esimerkiksi etelärannikollamme vähintään muutaman vuorokauden jatkunut, yli 7 m/s lännen puolelta tai rannikoista poispäin puhaltava tuuli.

Kuva 4: Kumpuaminen, ravinnerikkaat valumavedet ja pohjan happikato voivat antaa siemenen pinnan sinileväkukinnoille. NASA:n satelliittikuva viime kesältä paljastaa karun totuuden. Tässä tapauksessa pitkä ja heikkotuulinen hellejakso käynnisti kukinnat.
Kuva 4: Kumpuaminen, ravinnerikkaat valumavedet ja pohjan happikato voivat antaa siemenen pinnan sinileväkukinnoille. NASA:n satelliittikuva viime kesältä paljastaa karun totuuden. Tässä tapauksessa pitkä ja heikkotuulinen hellejakso käynnisti kukinnat.