Syksyn ensimmäinen lumipyry uhkaa maan etelä- ja länsiosaa keskiviikkoillasta perjantaiyöhön yltävällä ajanjaksolla. Lunta voi enimmillään kertyä sisämaahan yli 15 cm, mikäli tämänhetkinen ennuste toteutuu. Ennusteeseen liittyy vielä kuitenkin epävarmuuksia, tarkastellaan niitä tässä.
Lähipäivien synoptinen tilanne
Atlantilla olevasta laajasta matalapaineen alueesta on erkanemassa keskiviikkona matalapaineen osakeskus, joka liikkuu Etelä-Ruotsin yli kohti Baltiaa. Varsinaisen osakeskuksen etupuolella Suomea lähestyy keskiviikkona Ruotsista vanha rintamarakenne, jonka matalapaineen osakeskuksen yhteyteen syntyvä uusi sadealue ja rintama ajavat kiinni. Suomeen saapuva sadealue voimistuu keskiviikkoillan ja torstaiyön kuluessa ja samalla etelänpuoleinen tuuli voimistuu selvästi, kun matalapaineen osakeskus puskee kohti Venäjän korkeapainetta ja kylmempää ilmamassaa. Pohjoisella Itämerellä tuuli voi yltyä myrskylukemiin. Osakeskus heikkenee nopeasti torstain aikana Baltian yllä ja siihen liittyvän okluusiorintaman sateet jäävät pyörimään maan etelä- ja keskiosan ylle koko torstain ajaksi, joten lumikertymä voi paikoin kasvaa suureksi.
Sadealue saapuu keskiviikkoillaksi
Sadealue on levittäytymässä lounais- ja länsirannikolle myöhään keskiviikkoiltapäivästä, jolloin myös tuulet ovat voimakkaammillaan. Lounaisrannikkoa lukuun ottamatta sateiden olomuoto näyttää olevan yksinomaan lunta, joten lumipyry alkaa kovan tuulen saattelemana lännessä jo aikaisin keskiviikkoiltana. Pääkaupunkiseudulle ja esimerkiksi Tampereelle lumisade näyttäisi yltävän myöhään keskiviikkoiltana. Torstain aikana sateet heikkenevät vähitellen ja siirtyvät kohti Baltiaa. Sadealueen jälkipuolella sää pakastuu ja tienpinnat jäätyvät, joten ajokeli on laajalti huono valtaosassa Etelä- ja Keski-Suomea torstain ja perjantain ajan.
Epävarmuustekijät: sadealueen lopullinen reitti, ilman lämpötila ja lumikertymän suuruus
Aikaisemmat malliajot ovat tuoneet lumisateen pääosin vain läntisen Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan ylle, mutta uusimmat mallit ajavat sadealueen huomattavasti idemmäs. Sadealueen edellä on kylmää ja kuivaa ilmamassaa, mikä muuttaa sateen olomuodon Suomen puolella nopeasti lumeksi. On selvää, että tämä skenaario tuo sisämaahan useita senttejä lunta, mutta lounais- ja etelärannikolla lumikertymän suuruus on vielä epävarma. Voi nimittäin olla, että lämpimältä mereltä puhaltava tuuli pitää rannikkokaistaleen reilusti plussan puolella, jolloin valtaosa lumesta sulaa maahan pudotessaan. Osa malleista pitää ilman ja maanpinnan lämpötilan plussan puolella osin myös sisämaassa, mikä pienentäisi maahan jäävän lumen osuutta. Ennustettu lumikertymä ei välttämättä vastaa siis todellisuutta: ennustetusta yli 15 sentin lumikertymästä maahan jää todennäköisesti pienempi osuus, rannikoilla huomattavasti pienempi, mikäli meren lämmittävä vaikutus otetaan huomioon.
Joka tapauksessa keskiviikkoillasta perjantaihin on maan etelä- ja keskiosassa syytä varautua paikoin jopa erittäin huonoon ajokeliin, eikä kesärenkailla ole menemistä liikenteeseen. Mahdollinen lumipeite jää kuitenkin lyhytkestoiseksi, sillä jo lauantain aikana lämpötila kohoaa reilusti plussan puolelle ja odotettavissa on vesisateita.
Ennustettu lumikertymä perjantaiyöhön mennessä ECMWF-mallin perusteella.
Lokakuun poikkeuksellisen runsaat sateet eteläisessä Suomessa ovat nostaneet vesistöjen pintoja. Useimmissa ojissa sekä puroissa maaperän imukapasiteetti on jo täynnä, enempää vettä ei enää kaivattaisi. Turun moottoritie ja Espoon Löfkullangolfkenttä ovat kärsineet ylimääräisestä vedestä, eikä tulvimisen odoteta helpottavan vielä ainakaan seuraavaan viikkoon, vaikka sademäärät ovat laskemaan päin. Eniten vettä on lokakuun 13. päivään mennessä kertynyt Espoon Nuuksion mittausasemalla, jossa on satanut 164 mm, mikä on jo yli kaksinkertainen sademäärä lokakuun normaaliin sademäärään nähden.
Foreca kävi paikan päällä analysoimassa ja kuvaamassa tulvapaikkaa.
Tulvaherkät alueet Suomessa
Tyypillisimmin Suomessa laajamittaisempia tulvia on 1900-luvulla havaittu kevään sulamisvesien yhteydessä, esimerkiksi vuosina 2000 ja 1984. Tällöin runsaslumisten talvien jälkeen äkillinen kevään käynnistyminen on aiheuttanut nopean sulamisen ja lisäksi kevään vesisateet ovat mahdollisesti vauhdittaneet sulamisprosessia. Kesätulvista mainitsemisen arvoinen on rankkasateiden seurauksena syntynyt Vantaanjoen tulva vuonna 2004 ja Suomenlahden tulviminen pääkaupunkiseudulle vuonna 2005. Tulvia on toki esiintynyt meillä pienimuotoisempina syksyisin ja talvisinkin, joskin talvitulvat meillä toistaiseksi ovat olleet maltillisempia.
Poria ja Rovaniemeä on pidetty Suomen tulvaherkimpinä alueina vesistön tulvimispotentiaalista johtuen. Sitä vastoin meriveden kohoamisesta johtuvia tulvaherkkiä alueita löytyy Helsingin, Turun ja Kymenlaakson rannikkoalueilta. Pohjanmaata ja Lapin jokilaaksoja on sen sijaan pidetty kevättulville otollisina alueina. Rankkasadetulvien aiheuttamia tulvimisalueita ei tässä ole otettu huomioon, sillä äkillisen rankkasateen aiheuttama tulva on periaatteessa mahdollinen millä alueella tahansa, jos vettä kertyy lyhyessä ajassa suuri määrä.
Suomen tulvariskialueet (kuva: Foreca / Joanna Rinne, lähde: Tulvakeskus)
Tulvien yleistymiseen syytä varautua tulevaisuudessa kaikkina vuodenaikoina
Suomessa tulvien todennäköisyys on EU-maiden alhaisin tällä hetkellä, mutta ilmastonmuutoksen yhtenä haittapuolena on tulvariskin kohoaminen. Eri vuodenaikoina tapahtuvat muutokset ilmasto-oloissa, kuten keskimääräisessä sadannassa ja lämpötiloissa, altistavat Suomen tulevaisuudessa herkemmin tulvimiselle. Runsaan sadannan aiheuttamien tulvien lisäksi myös merenpinnan noususta aiheutuvien tulvien riski on syytä ottaa tosissaan. Ilmastonmuutos voi vaikuttaa tulvimiseen seuraavalla tavalla eri vuodenaikoina.
Talvitulvat
Erityisesti Suomen talvien on ennustettu tulevaisuudessa lämpenevän, joidenkin ilmastomallien mukaan jopa viidellä asteella vuosisadan loppuun mennessä. Jo muutamankin asteen lämpeneminen aiheuttaa sen, että yhä suurempi osuus talvisateistamme tulee vetenä erityisesti maan etelä- ja keskiosassa, jolloin sekä lumipeitekauden pituus että keskimääräinen lumensyys vähenevät. Sitä vastoin pohjoisessa lumipeitteen määrä saattaa talvisateiden lisääntyessä jopa kasvaa sydäntalvella, mutta lumikauden pituus lyhenee. Talvitulvat voivat tulevaisuudessa lisääntyä suuremman talvisadannan, jokien virtaamien ja järvien vedenkorkeuksien kasvaessa. Lämpenevien talvien vuoksi Suomen talvisademäärän on arveltu kasvavan, ja erityisesti etelässä runsaat vesisateet voivat laukaista ennennäkemättömiä talvitulvia, sillä talvisin haihtuminen ja maaperän imukapasiteetti ovat varsin alhaisia. Lisäksi etelä- ja lounaisrannikolla on otettava huomioon meritulvien todennäköisyyden kasvaminen, joka vuosisadan puoliväliin mennessä tuplaantuu nykyisestä.
Kevättulvat
Kevättulvat saattavat yleistyä ja pahentua maan pohjoisosassa talvisadannan ja keskitalven aikaisen suuremman lumensyvyyden vuoksi. Erityisesti Rovaniemen seutu ja mahdollisesti muut tulville alttiit alueet, kuten Torniojoki, Paatsjoki ja Kemijoki saattavat kokea suurempia kevättulvia. Tulvien ajankohta todennäköisesti myös aikaistuu. Sitä vastoin etelässä ja osin myös Pohjanmaalla kevättulvat saattavat vähentyä, sillä lumipeitteen määrä talviaikana pienenee ja kevään tulo aikaistuu. Tämä pienentää lumen sulamisesta aiheutuvia virtaamia erityisesti maan etelä- ja keskiosassa. Etelässä kevätsademäärät saattavat erityisesti loppukevään osalta vähentyä vuosisadan edetessä.
Kesätulvat
Merkittävimpänä kesätulvien aiheuttajana ovat paikalliset rankkasateet. Taajamatulvia on meillä jo tyypillisesti lähes joka kesä esiintynyt rankkojen kuurosateiden yhteydessä jossain päin maata ja tulevaisuudessa vastaavanlaista paikallista tulvimista tulee myös esiintymään. Kesän sademäärien on ennustettu kasvavan jonkin verran maan pohjoisosassa ja etelämpänä pysyvän kuta kuinkin ennallaan. Mitä enemmän kesän keskilämpötila kohoaa, sitä voimakkaampia ovat kesän sade- ja ukkoskuurot. Lämpö mahdollistaa ilmakehän suuremman vesihöyrypitoisuuden ja sitä kautta voimakkaammat sateet. Vettä voi siis kerralla sataa entistäkin enemmän lyhyen ajan sisään, jolloin kaupunkien viemärit eivät ehdi imemään kaikkea vesimäärää kerralla ja paikallinen tulviminen voi olla merkittävää.
Syystulvat
Tämän lokakuun kaltaiset runsaat sateet voivat aiheuttaa syystulvia muuallakin maassa. Todennäköisimpiä ne ovat aikaisemmin olleet maan etelä- ja lounaisosassa, missä syyssademäärät ovat muuta maata korkeammat, mutta tulevaisuudessa syksyn sademäärä kohonnee muuallakin maassa. Syysmyrskyjen yhteydessä merenpinta voi nousta yli metrillä, ja globaali merenpintojen nousu ja lämpölaajeneminen tulee näkymään myös Itämerellä. Onneksi Suomessa tulvien torjunta on rakentamisessa otettu hyvin huomioon, mutta tilanne on valitettavasti täysin toinen useimmissa tropiikin kehitysmaissa.
Lokakuussa korkeilla leveysasteilla havaittavat muutokset päivänvalossa ja sääolosuhteissa ovat suuret. Auringonsäteilyn väheneminen on voimakasta ja tämä näkyy valoisan ajan määrässä: eteläisessä Suomessa päivänvalo vähenee lokakuun aikana kolmella, pohjoisimmassa Lapissa jopa yli viidellä tunnilla. Päivän keskimääräiset ylimmät lämpötilat tippuvat lokakuun aikana noin viidellä asteella. Lokakuussa ilmakehä alkaa virittäytyä talvimoodiin, joskin lämpöä on vielä kesän jäljiltä sen verran ”varastossa”, että lämpötilat ovat keskimäärin selvästi korkeampia kuin esimerkiksi helmi-maaliskuun vaihteessa, jolloin auringonsäteilyä saadaan kutakuinkin yhtä paljon kuin lokakuussa.
Lokakuu on vuoden sateisinta aikaa rannikoilla
Lämmin meri ruokkii syyssateita rannikon tuntumassa. Ilman kylmetessä latenttia lämpöä siirtyy lämpimästä Itämerestä ilmakehään voimakkaasti, jolloin syyssateet voimistuvat. Tämä näkyy rannikkokaupunkien sademäärissä, sillä esimerkiksi Helsingissä lokakuu on vuoden sateisin kuukausi noin 80 millimetrin keskimääräisellä sadekertymällään. Sisämaassa sitä vastoin sademäärät ovat kääntyneet laskuun jo kesän jäljiltä. Lokakuussa meren yllä syntyvissä konvektiivisissa eli kuuroittaisissa sateissa on toisinaan myös mukana ukkosia, mikäli kuuropilvet pääsevät kasvamaan tarpeeksi korkeiksi; sisämaassa salamointi on jo kovin vähäistä ja liittyy lähinnä voimakkaan rintamarakenteen omaaviin sadealueisiin.
Terminen syksy vaihtuu pohjoisesta alkaen talveksi
Lokakuun aikana terminen syksy on jo alkanut koko maassa, ja tilastollisesti terminen talvi alkaa jo Lapissa lokakuun aikana eli vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi nollan alapuolelle. Etelärannikolla terminen kesä on joinain vuosina jatkunut myöhäisimmillään lokakuun toiselle viikolle saakka lämpimän meren vaikutuksen vuoksi. Talven lähestyminen näkyy myös Lapin lumitilastoissa: lokakuun aikana pysyvä lumipeite saadaan jo suureen osaan Lappia ja ensilumi käväisee maan keskiosassa saakka. Etelässä lokakuun lumisateet ovat melko harvinaisia ja ohimeneviä.
Myrskyrata aktivoituu
Atlantin myrskyrata aktivoituu lokakuun aikana, kun tropiikin ja napa-alueen välinen lämpötilagradientti kasvaa. Lämmin Atlantti antaa energiaa voimakkaillekin matalapaineille ja osa myrskyiksi saakka kehittyneistä matalapaineista jaksaa Suomeenkin saakka myrskyn voimalla. Lokakuu ei vielä kuitenkaan ole vuoden myrskyisin kuukausi: eniten myrskyää marras-joulukuussa.
Kylmiä ja lämpimiä lokakuita
Erityisen kylmä lokakuu on viimeksi koettu vuonna 2002, jolloin maan etelä- ja keskiosassa lämpötilapoikkeama oli laajalti jopa viisi astetta tavanomaista kylmempään suuntaan. Tällöin jo kuukauden puolivälissä vuorokauden keskilämpötila pysytteli etelässä saakka nollan alapuolella ja ensilumi saatiin maan länsiosaan lokakuun alkupäivinä. Viimeksi koko Suomen mittakaavassa selvästi tavanomaista lämpimämpi lokakuu on koettu vuonna 2011.
Suomen lokakuun korkein lämpötila on mitattu 2.10.1985 Helsinki-Malmin lentoasemalla, jolloin lämpötila kohosi 19,4 asteeseen. Pienestä oli kiinni, ettei tämä ennätys mennyt heittämällä uusiksi vuonna 2011, jolloin Porvoossa mitattiin vielä syyskuun viimeisenä päivänä 22,3 astetta, mutta jo seuraavana päivänä sää viileni. On siis lähinnä ajan kysymys, milloin Suomessa mitataan lokakuun ensimmäinen 20 asteen ylitys.
Sisämaassa alkusyksy on luvattua sumujen aikaa. Kylmien, selkeiden ja heikkotuulisten öiden sivutuotteena syntyy näyttäviä aamusumuja peltojen, notkelmien ja vesistöjen ylle. Sumut ovat usein hyvin paikallisia ja haihtuvat iltapäiväksi, jolloin ne eivät aiheuta merkittäviä ennustusvirheitä. Syksyn edetessä sumujen haihtuminen vaatii kuitenkin enemmän aikaa, kun haihtumiseen tarvittavaa energiaa eli auringonsäteilyä, saadaan päivä päivältä vähemmän.
Pahimmassa tapauksessa syksyllä tilanne on seuraava: meteorologi on ennustanut sumujen mahdollisuutta aamulla, jonka jälkeen koittaisi lämmin ja aurinkoinen syyspäivä. Tyypillisesti sumu hälveneekin iltapäiväksi – vielä ainakin syksyn alkupuoliskolla. Joskus sumusta saattaa kuitenkin muodostua laaja-alaisempi, jolloin sumukehitys jatkuu pitkälle aamupäivään saakka. Tällöin sumu yleensä ”hälvenee” alaosiltaan, mutta jatkaa kehittymistään yläosistaan kohoten ja muodostaen tiiviin sumupilvilautan, joka saattaa alaosistaan tihuttaa vettä. Lupauksia aurinkoisesta ja lämpimästä päivistä ei tällöin lunasteta, sillä sumupilvi voi jäädä roikkumaan taivaalle koko päiväksi.
Sumupilvilautta voi viedä mennessään luvatun auringonpaisteen. Kuva: Markus M/Foreca
Sumujen paikallisuuden vuoksi niiden ennustaminen on hankalaa siinä missä kesäisten kuurosateidenkin. Tiedetään, että sumuja syntyy, mutta on hankala sanoa, mihin kohtaan tarkalleen. Jos sumusta muodostuu sitkeä ja laaja-alainen, se voi heilauttaa lämpötilaennustetta useilla asteilla alaspäin. Auringonsäteilyn lämmittävä vaikutus ei jaksa tunkeutua paksun sumupilvikerroksen alle, jolloin lämpötila jää ennustettua alhaisemmaksi. Syksyinen korkeapaine ei enää takaa aurinkoisia säitä, jos mukana ei ole tuulikomponenttia, joka hajottaa sumun tehokkaammin kuin syksyn edetessä vähenevä auringonsäteily.
Syksyisiä sumutyyppejä on kaksi: kiinteän maan ylle syntyvä säteilysumu ja järvien ylle syntyvä sekoitussumu. Säteilysumu syntyy nimensä mukaisesti säteilyjäähtymisen seurauksena, jolloin pitkäaaltosäteilyn karkaaminen maanpinnalta ilmakehään kylmentää maanpinnan läheisyydessä olevan ilmakerroksen ja saa siinä olevan vesihöyryn tiivistymään näkyväksi sumuksi. Sekoitussumuja tavataan puolestaan vesistöjen yllä, jolloin kylmä ilma sekoittuu veden yläpuolella olevaan kosteaan ja lämpimämpään ilmakerrokseen, ja erityyppisten ”ilmojen” sekoittuminen aikaansaa sumun.
Säteilysumuja syntyy sisämaassa selkeinä ja heikkotuulisina syysiltoina ja -öinä. Maanpinnalta ylöspäin ilmakehään karkaava lämpösäteily aiheuttaa maanpinnan kylmenemisen, jolloin myös sen yläpuolinen ilmakerros jäähtyy. Sumuja syntyy, jos ilman lämpötila laskee nk. kastepistelämpötilaan saakka, jolloin ilmassa oleva vesihöyry muuttuu näkyväksi.Alkusyksyn säteilysumua auringonlaskun jälkeen (kuva: Markus Mäntykannas)
Huhtikuussa alkanut kylmä kyyti on jatkunut läpi kesän. Elokuun tilastoja ei vielä ole julkaistu, mutta varovaisten arvioiden mukaan valtaosassa maata elokuukin kallistuisi hieman keskimääristä viileämmälle puolelle. Näin ollen tavanomaista kylmempi sää on jatkunut nyt yhtäjaksoisesti valtaosassa maata viiden kuukauden ajan.
Vuosina 1986-1987 jopa 10 kuukauden kylmä putki
Todennäköisesti tuleva kesä tulee sijoittumaan yhdeksi viileimmäksi kesäksi viimeisen 30 vuoden tarkasteluhistorian aikana, mutta tuskin kylmimmäksi. Koleampia kesiä on ollut 80-luvulla, mutta kokonaisuutena tämän kolean jakson kesto alkaa olla jo harvinaisen pitkä. Vuosina 1986-1987 kylmyys jatkui kuitenkin yhtäkestoisena jopa 10 kuukautta: kylmä putki alkoi joukuussa 1986 ja jatkui syyskuulle 1987 saakka. Sekä kesä että talvi olivat tuolloin poikkeuksellisen kylmiä. Tämän vuoden kolea putki ei vielä siis ole lähelläkään poikkeuksellista.
Pitkän ajan ennusteet syyskuusta: epävakaista, mahdollisesti viileää
ECMWF:n eli Euroopan keskusken lanseerama tuore pitkän ajan ennuste indikoi tavanomaista viileämmän sään jatkumista Suomessa syyskuun puolellekin, tosin signaali heikkenee kuun edetessä. Erityisesti lähipäivinä poikkeama tavanomaista kylmempään suuntaan on huomattavan suuri, jopa 5-10 astetta. Ensi viikon alkupuolella ja syyskuun alussa sää olisi ainakin tilapäisesti lämpenemässä. Hellepäiviä ei näillä näkymin ole tiedossa ennen seuraavaa kesäkautta.
Loppuvuodesta kuitenkin tavanomaista lämpimämpi?
ECMWF:n keskipitkät ja pitkät ennusteet ovat tällä hetkellä vielä kokeiluasteella, ja niihin tuleekin suhtautua varauksella, mutta jos tutkii tilannetta pidemmällä aikatähtäimellä, olisi tämän vuoden kolmesta viimeisestä kuukaudesta tulossa laajalti koko Eurooppaan tavanomaista lämpimämpiä ja Skandinaviaan normaalia sateisempia. Tämä yhdistelmä antaa ymmärtää, että Atlantin matalapainetoiminta käynnistyisi jossain vaiheessa syksyä kunnolla puskien sateita ja lauhaa merellistä ilmaa kohti itää ja Suomeakin. Muutos tavanomaista lämpimämpään suuntaan voisi tapahtua lokakuun aikana, ehkä jo syyskuun puolella.
Pohjois-Atlantti on tällä hetkellä hieman tavanomaista lämpimämpi ja poikkeaman ennustetaan kasvavan lähiaikoina. Voimakkaiden matalapaineiden syntymiseksi tarvitaan tarpeeksi suuria pohjois-etelä -suuntaisia lämpötilaeroja, jotka voisivat jo syyskuun aikana käynnistää yksittäisiä myrskymatalapaineita. Tässä vaiheessa pohjoisen napa-alueen ja keskileveysasteiden ilmamassojen välinen lämpötilaero alkaa olla jo merkittävä, jolloin matalapainetoiminnan voisi olettaa käynnistyvän kunnolla.
On melko epätodennäköistä, että kylmä putki jatkuisi enää kuukausitolkulla. Syksyn saapuminen ja lämpötilaerojen kasvaminen alkaa väkisinkin muovaamaan jumittunutta suursäätilaa, jolloin esimerkiksi yksittäinen voimakas myrskymatalapaine voisi sekoittaa pakkaa kunnolla ja päästää Suomen pois kylmästä kuplasta. Tilanteen purkautumisella on kuitenkin kääntöpuolensakin: syksystä voi tulla pitkä ja harmaa ja talven viivästyminen on mahdollista.
ECMWF:n pitkän ajan ennuste indikoi tavanomaista lämpimämpää loppuvuotta (OCT-DEC TEMP 2m anomaly). Kuva: ECMWFPohjois-Eurooppa näyttää tavanomaista sateisemmalta (precipitation anomaly). Kuva: ECMWFElokuinen Vaasa (Kuva: Matti Hietala)
Kuluneen kesän sää on ollut monille suomalaisille pettymys. Viileys, runsaat sateet, helteiden poissaolo ja niiden ennustamiseen liittyvät haasteet ovat kirvoittaneet runsaasti palautetta meteorologeille. Sen sijaan Suomessa vierailleet kaukoturistit ovat olleet iloisia raikkaasta ja vaihtelevasta kesäsäästämme, ja tässä yhtälössä piileekin paljon matkailupotentiaalia varsinkin Aasian-lentoliikenteen lisääntyessä, vaikka turhan raikas kesäsää ei välttämättä olekaan meidän paikallisten mieleen.
Kesällä säätä seurataan tiiviimmin kuin muina vuodenaikoina, mikä näkyy kävijätilastoissa ja keskustelun lisääntymisenä sosiaalisen median kanavissa. Onhan meillä kaikilla omat kesälomasuunnitelmamme ja liuta kesätapahtumia, jolloin on tärkeää olla perillä säätilasta – jo ihan oman turvallisuuden vuoksi. Ulkoilmatapahtumien yhteydessä onkin syytä selvittää sääennuste huolella, sillä vaarallinen kesäinen sää saattaa aiheuttaa vaaratilanteita esimerkiksi viime viikonloppuisen Kiira-rajuilman tapaan.
Huono sää näkyy palautteiden määrässä
Huono sää on subjektiivinen käsite, ja mikä on toiselle huonoa, voi olla toiselle aivan jotain muuta. Tänä kesänä saatujen palautteiden määrästä ja sisällöstä voi kuitenkin päätellä, että valtaosalle kuluneen kesän sää on ollut pettymys. Huono sää alentaa palautteenantokynnystä, mutta vielä ehkä tätäkin enemmän palautetta kirvoittavat liian optimistiset ennusteet.
Myös meteorologisessa mielessä tämä kesä on aiheuttanut runsaasti pettymyksiä, sillä ennustaminen on paikoitellen ollut erittäin haastavaa. Suomi on kuulunut lähes koko kesän ajan pääsääntöisesti viileän ja epävakaisen polaari-ilmamassan puolelle, mutta ajoittain olemme sijainneet hyvin lähellä eteläisempiä keskileveysasteiden lämpimiä ilmamassoja. Sijainti kahden täysin erityyppisen ilmamassan rajamaastossa tuo ennustettavuuteen haasteita, koska pienetkin muutokset mesomittakaavan sääilmiöissä ovat saattaneet heiluttaa ennustetta äärilaidasta toiseen – ja verrattain lyhyelläkin aikajänteellä. Kun ennustetut ja kauan odotetut helteet jäävät tulematta ja tilalle tuleekin +15 astetta ja tasaisen tappavaa sadetta, saattaa sanainen arkku aueta. Mutta miksi nimenomaan tänä kesänä näin on käynyt? Tutkitaan tilannetta alla.
Tyypillisimmät palautteet kesällä 2017
1)Helle: ”Ennustettu helle jäi taas tulematta. Harmaa pilvikatto ja rankkasadetta, tämäkö on käsityksenne helteestä?”
Sää on ollut Suomessa pääsääntöisesti tavanomaista viileämpää jo huhtikuusta saakka. Olemme tiiviisti kuuluneet viileän ja epävakaisen polaari-ilmamassan piiriin, kun taas lämpimämmät ja aurinkoisemmat säät ovat jääneet Etelä- ja Keski-Euroopan asiaksi. Välillä helteisen ilmamassan pulsseja on kuitenkin puskenut eteläisestä Euroopasta kohti Suomea, mutta suurin osa niistä on jäänyt Baltian puolelle ja Venäjälle. Sen sijaan Suomi on saanut niskaansa lämpimämmän ilmamassan pohjoisreunalla kulkeneet runsaat sateet.
Kesän aikana numeeriset säämallit ovat muutamaan otteeseen olleet yksimielisiä helteisen ilmamassan vierailusta Suomessa. Keskileveysasteiden jämäkkä suihkuvirtaus on kuitenkin toistuvasti blokannut helteiset ilmamassat ja käännyttänyt ne kohti Venäjää. Hellepäivämme ovat olleet yksittäisiä, eikä kaikilla paikkakunnilla vielä näin elokuunkaan puolella ole mitattu yhtäkään hellepäivää. Toisinaan helle on jäänyt vain muutamien satojen kilometrien päähän Venäjälle tai Viroon, mutta tämä tieto tuskin lohduttaa. Ilmamassojen rajavyöhykkeellä sään ennustaminen on haastavaa, sillä pienetkin muutokset sadealueiden tai matalapaineiden reiteissä voivat kääntää ennustetut helteet rankkasateiksi.
Median tapa uutisoida helteistä on paikoitellen ollut myös turhan optimistinen ja suuruudenhullu. On saatettu puhua helleaallosta Suomessa, kun todellisuudessa hellelukemia on mitattu vain muutamilla paikkakunnilla. Laaja-alainen helle on loistanut poissaolollaan tänä kesänä.
Kesäinen auringonlasku Vaasassa (kuva: Matti Hietala)
2) Ukkonen: ”Jyväskylään on luvattu ukkosta, mutta jäi tulematta. Täällä ei ole ukkostanut koko kesänä!”
Ukkonen on jokakesäinen, paikallinen ilmiö. Näin pohjoisilla leveysasteilla ukkosia esiintyy laaja-alaisempana ja voimakkaampana ilmiönä keskimäärin vain joitain kertoja kesässä. Tänä kesänä laaja-alaisempia ukkosia on esiintynyt vain Kiira-rajuilman yhteydessä, muutoin kyseessä ovat olleet hyvin paikalliset ja yksittäisiin kuurosoluihin liittyvät ukkoset.
Meteorologin on mahdotonta nimetä tai ennustaa tarkkaa paikkakuntaa, mihin ukkoset tulevat osumaan. On mielekkäämpää ja järkevämpää puhua ukkosen todennäköisyydestä jollain alueella, esimerkiksi maan keskiosassa. Tällöin yksittäisistä kuurosoluista puhuttaessa totuus on yleensä se, että valtaosa alueesta jää ilman ukkosia, mutta pienellä alueella saattaa päivän aikana ukkostaa voimakkaasti ja toistuvastikin. Ukkosten osuminen juuri omalle paikkakunnalle on sattuman kauppaa.
Ukkosten syntymiseen vaaditaan liuta laukaisevia tekijöitä: tarpeeksi kosteutta, epävakaa ilmakehä, joko auringon lämmittävä vaikutus tai rintamasysteemi, joka saa ilman kohoamaan ja vesihöyryn tiivistymään ylempänä. Yhdenkin tekijän puuttuminen tai esimerkiksi voimakas inversiokerros voivat torpata ukkoskehityksen. Lue aiheesta lisää täällä.
Tänä kesänä on tullut rankkoja sateita, mutta ukkoset ovat olleet vähissä. (Kuva: Markus M / Luopioinen)
3) Sade: ”Ennustitte sadetta, vaikka paistaa aurinko! Peruin tämän takia kaikki suunnitelmani.”
Kesäinen sade on harvoin tuntitolkulla jatkuvaa, ainoastaan laajempien sadealueiden tai rintamien yhteydessä. Useimmiten kesällä kyseessä ovat yksi- tai monisoluiset kuurosateet, jotka ovat ukkosten tapaan paikallisia. Tällöin omalla paikkakunnalla sadetta voi tulla päivän mittaan useampaankin otteeseen, mutta esimerkiksi naapuripaikkakunta voi olla samanaikaisesti täysin sateeton ja aurinkoinenkin – tai päinvastoin. Kesäisin sadekuurojen sijaintia on piste-ennusteiden sijasta järkevämpää seurata reaaliaikaisesta sadetutkasta ja siihen pohjautuvasta tutkaennusteesta.
Varsinkin useamman päivän päähän ajoittuvissa piste-ennusteissa sadekuurojen ennustaminen alkaa olla jo haastavaa. Kuuropilviä nimittäin syntyy ja kuolee nopealla aikasyklillä, ja onkin mahdotonta sanoa, mihin tarkalleen ottaen seuraava syntyy. Otetaan käytännön esimerkki keittiöstä: kiehuvaa vettä katsoessamme emme voi tietää, mihin seuraava kupla syntyy, se on sattumanvaraista. Sama pätee kuuropilviin. On huomattavasti helpompaa ennustaa laaja-alaisten sadealueiden yhteyteen liittyviä rintamasateita kuin yksittäisiä sadekuuroja.
Sade ja paiste ovat vuorotelleet tänäkin kesänä (kuva: Matti Hietala, Vaasa).
4) Sumupilvilautta: ”Auringon piti tänään paistaa, mutta taivaalla möllöttää matalalla roikkuvaa pilveä. On kovin kylmäkin.”
Erityisesti loppukesällä sumupilvet alkavat yleistyä sisämaan puolella, missä sumut ovat yleisimmillään elo-syyskuussa. Aamusumut ovat yleisiä erityisesti selkeiden ja heikkotuulisten öiden yhteydessä, jolloin säteilyjäähtyminen tiivistää maanpinnan yläpuolella olevan vesihöyryn sumuksi. Auringon noustessa ja lämmittäessä sumupilvi alkaa haihtua alaosastaan ja vähitellen kohoaa korkeammalle, mutta sitkeimmät sumupilvet saattavat jäädä riesaksi pitkälle aamupäivään tai iltapäivään saakka. Mitä pidemmälle kohti syksyä mennään, sen epätodennäköisemmäksi sumupilven hälveneminen käy, sillä auringon säteilyteho vähenee päivä päivältä. Sumun hälveneminen vaatii aina jonkin laukaisevan tekijän: joko lämpöä tai tuulta.
Aamusumujen sijainnin ennustaminen on haastavaa, ja niiden tarkkaa hälvenemisaikaa on hankala sanoa. Joskus sumupilven alla lämpötila saattaa jäädä selvästi ennustettua matalammaksi, sillä sumun haihtuminen sitoo lämpöä jo itsessään.
(Sumu voi jäädä vaanimaan pidemmäksikin aikaa iltapäivällä syksyn edetessä. Kuva: Kevin Snookawell / Flickr)
Minkälainen on ollut kuluva kesä mielestäsi?
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
