Month: lokakuu 2017

Kelloja siirrellään taas – miksi?

Kirjoittaja Joanna Rinne Julkaistu

Taas on se aika vuodesta! Kelloja siirretään 29. lokakuuta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tunnilla taaksepäin.

 

 

Lapsena siirtäminen oli yksinkertaista – piti käydä systemaattisesti asunnon jokainen kello läpi ja suorittaa aikamuutos. Nykyään ainakin minun asunnossani puolet laitteista on fiksuja ja puolet ei – tuona sunnuntaiaamuna pitää aamupöpperössä hetki ihmetellä, mitkä välineistä ovat kääntyneet omatoimisesti talviaikaan ja mitkä odottavat kääntäjää.

Monet kokevat ”mini jet lagin” turhana ja stressaavana, toisille taas muutos on tervetullut. Mutta miksi kelloja oikein siirrellään? Kurkataanpa historiaan.

Kellojen siirtämisen historia

Kesäaika-talviaika-järjestelmää ehdotti ensimmäisenä uusseelantilainen George Hudson, joka keräsi vapaa-ajallaan hyönteisiä ja siksi kaipasi työajan perään enemmän valoisaa aikaa. Hän ehdotti vuonna 1895 Wellington Philosophical Societylle kahden tunnin kellonsiirtoa keväisin ja syksyisin.

Täysin toisaalla ja uusseelantilaisesta ehdotuksesta tietämättä englantilainen William Willett sai vuonna 1905 ajatuksen kellojen siirtämisestä harmitellessaan aamuratsastuksella sitä, että lontoolaiset nukkuivat niin suuren osan päivästä. Hänen kerrotaan kaivanneen myös iltaisiin golf-sessioihin lisää pituutta. Kaksi vuotta myöhemmin hän esitti ratkaisuksi kesäaika-talviaika-järjestelmää.

Kumpikaan näistä henkilöistä ei saanut ajatustaan heti läpi, vaikka lobbasivat sitä ahkerasti. Todellisuudessa järjestelmään siirryttiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1916 Saksassa ja Itävalta-Unkarissa – ensimmäisen maailmansodan aikana oli syytä säännöstellä hiilenkäyttöä ja iltaisen päivänvaloajan pidentäminen kesäaikaan oli siihen oiva keino.

Sodan jälkeen käytäntö unohdettiin joksikin aikaa, mutta otettiin uudelleen käyttöön useammassa eri paikassa tulevina vuosikymmeninä, erityisesti toisen maailmansodan aikana. Vuoden 1970 energiakriisin seurauksena siitä tuli lopulta yleinen käytäntö etenkin Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.

Kellojen siirtämisen perustelut

Kellojen siirtämisen puoltajat perustelevat siirtoa sillä, että kun kesäksi kelloja siirretään tunnilla eteenpäin, perinteisen toimistoaikaisen työpäivän jälkeen jää tunnin verran enemmän valoisaa aikaa vapaa-ajalle kuin sitä jäisi ilman siirtoa. Toki kolikon kääntöpuoli on, että kesäaikaan siirryttäessä myös auringonnousu lykkääntyy tunnilla.

Näin korkeilla leveysasteilla vuodenaikaisvaihtelu auringon nousu- ja laskuajoissa on niin suurta, että meillä tuo alkuperäisten perustelujen mukainen hyöty ilmenee heikommin kuin esimerkiksi Välimeren seudulla tai vielä lähempänä päiväntasaajaa. Itse ainakaan en koe valtavaa eroa siinä, laskeeko aurinko iltakymmeneltä vai yhdeltätoista – toisaalta, jos asuisin maassa, jossa auringonnousu- ja laskuajat eivät heitä kuin pari tuntia suuntaan tai toiseen kesän ja talven välillä, tuo yhden tunnin lisäys työajan jälkeisessä valoisassa ajassa saattaisi hyvinkin vaikuttaa merkittävästi vapaa-ajan vireystasoon.

Suomessa pimeä puolisko vuodesta on valosta nauttivalle ihmiselle raskas, keinovaloa tarvitaan apuvälineeksi. Syysaikaan siirtyminen toisaalta antaa mahdollisuuden nukkua aamulla pidempään (itseni kaltaisille aamu-unisille ihanaa!), toisaalta hyvin pian toimistoaikaisista töistä lähdetään jo ulos pimeyteen. Meillä toimistolla on onneksi isot ikkunat, mutta erityisesti käy sääliksi niitä, joiden työpiste sijaitsee päivänvalon ulottumattomissa – päivänvaloa ei välttämättä pääse näkemään kuin viikonloppuisin!

Onko sinun mielestäsi kesäaika-talviaika-vaihtelussa Suomessa (tai ylipäänsä) järkeä, vai pitäisikö siitä luopua kokonaan?

 

Lumipyry saapuu torstaiksi

Kirjoittaja Markus Mäntykannas Julkaistu

 

Syksyn ensimmäinen lumipyry uhkaa maan etelä- ja länsiosaa keskiviikkoillasta perjantaiyöhön yltävällä ajanjaksolla. Lunta voi enimmillään kertyä sisämaahan yli 15 cm, mikäli tämänhetkinen ennuste toteutuu. Ennusteeseen liittyy vielä kuitenkin epävarmuuksia, tarkastellaan niitä tässä.

Lähipäivien synoptinen tilanne

Atlantilla olevasta laajasta matalapaineen alueesta on erkanemassa keskiviikkona matalapaineen osakeskus, joka liikkuu Etelä-Ruotsin yli kohti Baltiaa. Varsinaisen osakeskuksen etupuolella Suomea lähestyy keskiviikkona Ruotsista vanha rintamarakenne, jonka matalapaineen osakeskuksen yhteyteen syntyvä uusi sadealue ja rintama ajavat kiinni. Suomeen saapuva sadealue voimistuu keskiviikkoillan ja torstaiyön kuluessa ja samalla etelänpuoleinen tuuli voimistuu selvästi, kun matalapaineen osakeskus puskee kohti Venäjän korkeapainetta ja kylmempää ilmamassaa. Pohjoisella Itämerellä tuuli voi yltyä myrskylukemiin. Osakeskus heikkenee nopeasti torstain aikana Baltian yllä ja siihen liittyvän okluusiorintaman sateet jäävät pyörimään maan etelä- ja keskiosan ylle koko torstain ajaksi, joten lumikertymä voi paikoin kasvaa suureksi.

Sadealue saapuu keskiviikkoillaksi

Sadealue on levittäytymässä lounais- ja länsirannikolle myöhään keskiviikkoiltapäivästä, jolloin myös tuulet ovat voimakkaammillaan. Lounaisrannikkoa lukuun ottamatta sateiden olomuoto näyttää olevan yksinomaan lunta, joten lumipyry alkaa kovan tuulen saattelemana lännessä jo aikaisin keskiviikkoiltana. Pääkaupunkiseudulle ja esimerkiksi Tampereelle lumisade näyttäisi yltävän myöhään keskiviikkoiltana. Torstain aikana sateet heikkenevät vähitellen ja siirtyvät kohti Baltiaa. Sadealueen jälkipuolella sää pakastuu ja tienpinnat jäätyvät, joten ajokeli on laajalti huono valtaosassa Etelä- ja Keski-Suomea torstain ja perjantain ajan.

Epävarmuustekijät: sadealueen lopullinen reitti, ilman lämpötila ja lumikertymän suuruus

Aikaisemmat malliajot ovat tuoneet lumisateen pääosin vain läntisen Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan ylle, mutta uusimmat mallit ajavat sadealueen huomattavasti idemmäs. Sadealueen edellä on kylmää ja kuivaa ilmamassaa, mikä muuttaa sateen olomuodon Suomen puolella nopeasti lumeksi. On selvää, että tämä skenaario tuo sisämaahan useita senttejä lunta, mutta lounais- ja etelärannikolla lumikertymän suuruus on vielä epävarma. Voi nimittäin olla, että lämpimältä mereltä puhaltava tuuli pitää rannikkokaistaleen reilusti plussan puolella, jolloin valtaosa lumesta sulaa maahan pudotessaan. Osa malleista pitää ilman ja maanpinnan lämpötilan plussan puolella osin myös sisämaassa, mikä pienentäisi maahan jäävän lumen osuutta. Ennustettu lumikertymä ei välttämättä vastaa siis todellisuutta: ennustetusta yli 15 sentin lumikertymästä maahan jää todennäköisesti pienempi osuus, rannikoilla huomattavasti pienempi, mikäli meren lämmittävä vaikutus otetaan huomioon.

Joka tapauksessa keskiviikkoillasta perjantaihin on maan etelä- ja keskiosassa syytä varautua paikoin jopa erittäin huonoon ajokeliin, eikä kesärenkailla ole menemistä liikenteeseen. Mahdollinen lumipeite jää kuitenkin lyhytkestoiseksi, sillä jo lauantain aikana lämpötila kohoaa reilusti plussan puolelle ja odotettavissa on vesisateita.

Ennustettu lumikertymä perjantaiyöhön mennessä ECMWF-mallin perusteella.

Tulviin on syytä varautua jo Suomessakin

Kirjoittaja Markus Mäntykannas Julkaistu

 

Lokakuun poikkeuksellisen runsaat sateet eteläisessä Suomessa ovat nostaneet vesistöjen pintoja. Useimmissa ojissa sekä puroissa maaperän imukapasiteetti on jo täynnä, enempää vettä ei enää kaivattaisi. Turun moottoritie ja Espoon Löfkullan golfkenttä ovat kärsineet ylimääräisestä vedestä, eikä tulvimisen odoteta helpottavan vielä ainakaan seuraavaan viikkoon, vaikka sademäärät ovat laskemaan päin. Eniten vettä on lokakuun 13. päivään mennessä kertynyt Espoon Nuuksion mittausasemalla, jossa on satanut 164 mm, mikä on jo yli kaksinkertainen sademäärä lokakuun normaaliin sademäärään nähden.

Foreca kävi paikan päällä analysoimassa ja kuvaamassa tulvapaikkaa.

Tulvaherkät alueet Suomessa

Tyypillisimmin Suomessa laajamittaisempia tulvia on 1900-luvulla havaittu kevään sulamisvesien yhteydessä, esimerkiksi vuosina 2000 ja 1984. Tällöin runsaslumisten talvien jälkeen äkillinen kevään käynnistyminen on aiheuttanut nopean sulamisen ja lisäksi kevään vesisateet ovat mahdollisesti vauhdittaneet sulamisprosessia. Kesätulvista mainitsemisen arvoinen on rankkasateiden seurauksena syntynyt Vantaanjoen tulva vuonna 2004 ja Suomenlahden tulviminen pääkaupunkiseudulle vuonna 2005. Tulvia on toki esiintynyt meillä pienimuotoisempina syksyisin ja talvisinkin, joskin talvitulvat meillä toistaiseksi ovat olleet maltillisempia.

Poria ja Rovaniemeä on pidetty Suomen tulvaherkimpinä alueina vesistön tulvimispotentiaalista johtuen. Sitä vastoin meriveden kohoamisesta johtuvia tulvaherkkiä alueita löytyy Helsingin, Turun ja Kymenlaakson rannikkoalueilta. Pohjanmaata ja Lapin jokilaaksoja on sen sijaan pidetty kevättulville otollisina alueina. Rankkasadetulvien aiheuttamia tulvimisalueita ei tässä ole otettu huomioon, sillä äkillisen rankkasateen aiheuttama tulva on periaatteessa mahdollinen millä alueella tahansa, jos vettä kertyy lyhyessä ajassa suuri määrä.

Suomen tulvariskialueet (kuva: Foreca / Joanna Rinne, lähde: Tulvakeskus)

Tulvien yleistymiseen syytä varautua tulevaisuudessa kaikkina vuodenaikoina

Suomessa tulvien todennäköisyys on EU-maiden alhaisin tällä hetkellä, mutta ilmastonmuutoksen yhtenä haittapuolena on tulvariskin kohoaminen. Eri vuodenaikoina tapahtuvat muutokset ilmasto-oloissa, kuten keskimääräisessä sadannassa ja lämpötiloissa, altistavat Suomen tulevaisuudessa herkemmin tulvimiselle. Runsaan sadannan aiheuttamien tulvien lisäksi myös merenpinnan noususta aiheutuvien tulvien riski on syytä ottaa tosissaan. Ilmastonmuutos voi vaikuttaa tulvimiseen seuraavalla tavalla eri vuodenaikoina.

Talvitulvat

Erityisesti Suomen talvien on ennustettu tulevaisuudessa lämpenevän, joidenkin ilmastomallien mukaan jopa viidellä asteella vuosisadan loppuun mennessä. Jo muutamankin asteen lämpeneminen aiheuttaa sen, että yhä suurempi osuus talvisateistamme tulee vetenä erityisesti maan etelä- ja keskiosassa, jolloin sekä lumipeitekauden pituus että keskimääräinen lumensyys vähenevät. Sitä vastoin pohjoisessa lumipeitteen määrä saattaa talvisateiden lisääntyessä jopa kasvaa sydäntalvella, mutta lumikauden pituus lyhenee. Talvitulvat voivat tulevaisuudessa lisääntyä suuremman talvisadannan, jokien virtaamien ja järvien vedenkorkeuksien kasvaessa. Lämpenevien talvien vuoksi Suomen talvisademäärän on arveltu kasvavan, ja erityisesti etelässä runsaat vesisateet voivat laukaista ennennäkemättömiä talvitulvia, sillä talvisin haihtuminen ja maaperän imukapasiteetti ovat varsin alhaisia. Lisäksi etelä- ja lounaisrannikolla on otettava huomioon meritulvien todennäköisyyden kasvaminen, joka vuosisadan puoliväliin mennessä tuplaantuu nykyisestä.

Kevättulvat

Kevättulvat saattavat yleistyä ja pahentua maan pohjoisosassa talvisadannan ja keskitalven aikaisen suuremman lumensyvyyden vuoksi. Erityisesti Rovaniemen seutu ja mahdollisesti muut tulville alttiit alueet, kuten Torniojoki, Paatsjoki ja Kemijoki saattavat kokea suurempia kevättulvia. Tulvien ajankohta todennäköisesti myös aikaistuu. Sitä vastoin etelässä ja osin myös Pohjanmaalla kevättulvat saattavat vähentyä, sillä lumipeitteen määrä talviaikana pienenee ja kevään tulo aikaistuu. Tämä pienentää lumen sulamisesta aiheutuvia virtaamia erityisesti maan etelä- ja keskiosassa. Etelässä kevätsademäärät saattavat erityisesti loppukevään osalta vähentyä vuosisadan edetessä.

Kesätulvat

Merkittävimpänä kesätulvien aiheuttajana ovat paikalliset rankkasateet. Taajamatulvia on meillä jo tyypillisesti lähes joka kesä esiintynyt rankkojen kuurosateiden yhteydessä jossain päin maata ja tulevaisuudessa vastaavanlaista paikallista tulvimista tulee myös esiintymään. Kesän sademäärien on ennustettu kasvavan jonkin verran maan pohjoisosassa ja etelämpänä pysyvän kuta kuinkin ennallaan. Mitä enemmän kesän keskilämpötila kohoaa, sitä voimakkaampia ovat kesän sade- ja ukkoskuurot. Lämpö mahdollistaa ilmakehän suuremman vesihöyrypitoisuuden ja sitä kautta voimakkaammat sateet. Vettä voi siis kerralla sataa entistäkin enemmän lyhyen ajan sisään, jolloin kaupunkien viemärit eivät ehdi imemään kaikkea vesimäärää kerralla ja paikallinen tulviminen voi olla merkittävää.

Syystulvat

Tämän lokakuun kaltaiset runsaat sateet voivat aiheuttaa syystulvia muuallakin maassa. Todennäköisimpiä ne ovat aikaisemmin olleet maan etelä- ja lounaisosassa, missä syyssademäärät ovat muuta maata korkeammat, mutta tulevaisuudessa syksyn sademäärä kohonnee muuallakin maassa. Syysmyrskyjen yhteydessä merenpinta voi nousta yli metrillä, ja globaali merenpintojen nousu ja lämpölaajeneminen tulee näkymään myös Itämerellä. Onneksi Suomessa tulvien torjunta on rakentamisessa otettu hyvin huomioon, mutta tilanne on valitettavasti täysin toinen useimmissa tropiikin kehitysmaissa.

Lunta tuiskuttaa! Mutta milloin?

Kirjoittaja Joanna Rinne Julkaistu

Mihinkäs se kesä vilahti, vastahan se alkoi?!

On taas se aika vuodesta, jolloin aletaan ihmetellä ensimmäisiä lumisateita. Sääennustekarttojen mukaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä saattaa jo hyvinkin sataa lunta Pohjois-Lapissa. Meteorologikin (ts. ainakin minä) joutuu hieman pinnistelemään miettiessään, milloin keskimäärin ensilumi yleensä sataa missäkin osassa Suomea. Tänään siis blogissa ajankohtainen aihe – ensilumen ja pysyvän lumen ajankohta tilastojen valossa.

Ensilumi

Suomi on etelä-pohjoissuunnassa pitkä maa. Ensilumen, eli Ilmatieteen laitoksen virallisen nimen mukaan ”ensimmäisen ehjän lumipeitteen”, satamisajankohdassa on tilastoissa huima ero maan etelä- ja pohjoisnurkan välillä. Katsotaanpa karttaa:

Ensimmäinen ehjä lumipeite Suomessa vertailukaudella 1981-2010 (Kuva: Foreca, lähde: Ilmatieteen laitos)

Luoteisimmassa Lapissa, Suomi-neidon käsineen kohdalla, ensimmäinen ehjä lumipeite (kutsun sitä nyt tässä blogitekstissä jatkossa ensilumeksi) satoi vertailukaudella 1981-2010 keskimäärin jo ennen lokakuun alkua. Etelärannikolla ja Ahvenanmaalla ensilumi satoi vasta marraskuun puolivälin jälkeen. Pinta-alaltaan suurimmassa osassa Suomea ensilumi tuli lokakuun loppupuoliskon tai marraskuun ensimmäisen viikon välisenä aikana.

Jos laajennetaan katsantoaika alkamaan 1900-luvun alkupuolella, löytyy seuraavanlaisia ennätyksiä: Helsingin Kaisaniemessä varhaisin ensilumi satoi 29.9.1928. Silloin lunta mitattiin maassa peräti 8 cm! Sodankylässä puolestaan varhaisin mitattu ensilumi löytyy päivämäärältä 8.9.1927, jolloin lunta mitattiin maassa 2 cm. Haitaria siis on. Myöhäisimmän ensilumen tilastoja en noin pitkältä ajalta äkkiseltään löytänyt, myöhäisimmän pysyvän lumipeitteen kyllä; siitä lisää kohta.

Ensimmäinen ehjä lumipeite vaatii toteutuakseen sen, että lunta on maassa klo 06 UTC havaintohetkellä (kesäaikaa klo 9, talviaikaa klo 8 aamulla). Eli lunta on näissäkin tapauksissa saattanut sataa jo aiemmin, mutta vaikka lunta tulisi maahan metri ja sen viimeiset rippeet sulaisivat havaintopaikalta juuri ennen tuota havaintohetkeä, ensilunta ei vielä virallisesti olisi satanut. (Tuon toteutuminen ainakaan metrin lumikertymällä olisi fysikaalisesti varsin epätodennäköistä. Sen sijaan ensimmäiset sentin tai parin kertymät saattavat hyvinkin jäädä havaintojen ulkopuolelle.)

 

Pysyvä lumipeite

Pysyvä lumipeite on Ilmatieteen laitoksen määritelmän mukaan talven pisin jakso, jolloin lunta on maassa yhtäjaksoisesti vähintään 1 cm. Jos siis lumi pysyy maassa pari viikkoa, sulaa täysin, ja myöhemmin saadaan kuukauden maassa pysyvä lumipeite, vasta tuo jälkimmäinen pätkä määritellään pysyväksi lumipeitteeksi.

Kuten äsken, kurkataanpa karttaa:

Pysyvän lumipeitteen tulon ajankohta vertailukaudella 1981-2010 (Kuva: Foreca, Lähde: Ilmatieteen laitos)

Paljon sinistä. Tarkoituskaan ei ole, että jokainen löytää kaikkien sinisten vyöhykkeiden sisältä juuri oman paikkakuntansa tilanteen, vaan pikemmin näyttää, miten suuri ero Suomen pohjoisimpien ja eteläisimpien osien tilanteen välillä on.

Suomen käsineessä eli Kilpisjärven tuntumassa pysyvä lumipeite satoi vertailukaudella yleensä jo ennen lokakuun puoltaväliä. Aivan etelärannikolla sekä Ahvenanmaalla sitä ei vertailukaudella keskimäärinkään oltu saatu vielä edes tammikuun ensimmäisen viikon päätyttyä!

Ennätyksiä: Varhaisin pysyvä lumi tuli Helsingin Kaisaniemessä 28.10.1941, Sodankylässä 3.10.1978. Myöhäisin pysyvä lumi puolestaan tuli Helsingin Kaisaniemessä vuonna 2008 vasta 2.3. (!), Sodankylässä puolestaan 15.12. Jos siis haluaa tilastojen mukaan melko varman valkoisen joulun, kannattaa suunnata Keski- tai Pohjois-Lappiin!

Nyt siis jäämme odottelemaan, milloin ensilumi ja pysyvä lumi tulevat missäkin osassa maata. Itselleni toivon lumista talvea, lumi tuo valoa ja kauniit maisemat. Minun on tosin helppo sanoa, sillä asun kerrostalossa enkä joudu lumenluontihommiin. Minkälainen on sinun suosikkitalvesi lumen suhteen?

Lokakuu on suurten muutosten aikaa – ilmakehä valmistautuu talvea varten

Kirjoittaja Markus Mäntykannas Julkaistu

 

Lokakuussa korkeilla leveysasteilla havaittavat muutokset päivänvalossa ja sääolosuhteissa ovat suuret. Auringonsäteilyn väheneminen on voimakasta ja tämä näkyy valoisan ajan määrässä: eteläisessä Suomessa päivänvalo vähenee lokakuun aikana kolmella, pohjoisimmassa Lapissa jopa yli viidellä tunnilla. Päivän keskimääräiset ylimmät lämpötilat tippuvat lokakuun aikana noin viidellä asteella. Lokakuussa ilmakehä alkaa virittäytyä talvimoodiin, joskin lämpöä on vielä kesän jäljiltä sen verran ”varastossa”, että lämpötilat ovat keskimäärin selvästi korkeampia kuin esimerkiksi helmi-maaliskuun vaihteessa, jolloin auringonsäteilyä saadaan kutakuinkin yhtä paljon kuin lokakuussa.

Lokakuu on vuoden sateisinta aikaa rannikoilla

Lämmin meri ruokkii syyssateita rannikon tuntumassa. Ilman kylmetessä latenttia lämpöä siirtyy lämpimästä Itämerestä ilmakehään voimakkaasti, jolloin syyssateet voimistuvat. Tämä näkyy rannikkokaupunkien sademäärissä, sillä esimerkiksi Helsingissä lokakuu on vuoden sateisin kuukausi noin 80 millimetrin keskimääräisellä sadekertymällään. Sisämaassa sitä vastoin sademäärät ovat kääntyneet laskuun jo kesän jäljiltä. Lokakuussa meren yllä syntyvissä konvektiivisissa eli kuuroittaisissa sateissa on toisinaan myös mukana ukkosia, mikäli kuuropilvet pääsevät kasvamaan tarpeeksi korkeiksi; sisämaassa salamointi on jo kovin vähäistä ja liittyy lähinnä voimakkaan rintamarakenteen omaaviin sadealueisiin.

Terminen syksy vaihtuu pohjoisesta alkaen talveksi

Lokakuun aikana terminen syksy on jo alkanut koko maassa, ja tilastollisesti terminen talvi alkaa jo Lapissa lokakuun aikana eli vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi nollan alapuolelle. Etelärannikolla terminen kesä on joinain vuosina jatkunut myöhäisimmillään lokakuun toiselle viikolle saakka lämpimän meren vaikutuksen vuoksi. Talven lähestyminen näkyy myös Lapin lumitilastoissa: lokakuun aikana pysyvä lumipeite saadaan jo suureen osaan Lappia ja ensilumi käväisee maan keskiosassa saakka. Etelässä lokakuun lumisateet ovat melko harvinaisia ja ohimeneviä.

Myrskyrata aktivoituu

Atlantin myrskyrata aktivoituu lokakuun aikana, kun tropiikin ja napa-alueen välinen lämpötilagradientti kasvaa. Lämmin Atlantti antaa energiaa voimakkaillekin matalapaineille ja osa myrskyiksi saakka kehittyneistä matalapaineista jaksaa Suomeenkin saakka myrskyn voimalla. Lokakuu ei vielä kuitenkaan ole vuoden myrskyisin kuukausi: eniten myrskyää marras-joulukuussa.

Kylmiä ja lämpimiä lokakuita

Erityisen kylmä lokakuu on viimeksi koettu vuonna 2002, jolloin maan etelä- ja keskiosassa lämpötilapoikkeama oli laajalti jopa viisi astetta tavanomaista kylmempään suuntaan. Tällöin jo kuukauden puolivälissä vuorokauden keskilämpötila pysytteli etelässä saakka nollan alapuolella ja ensilumi saatiin maan länsiosaan lokakuun alkupäivinä. Viimeksi koko Suomen mittakaavassa selvästi tavanomaista lämpimämpi lokakuu on koettu vuonna 2011.

Suomen lokakuun korkein lämpötila on mitattu 2.10.1985 Helsinki-Malmin lentoasemalla, jolloin lämpötila kohosi 19,4 asteeseen. Pienestä oli kiinni, ettei tämä ennätys mennyt heittämällä uusiksi vuonna 2011, jolloin Porvoossa mitattiin vielä syyskuun viimeisenä päivänä 22,3 astetta, mutta jo seuraavana päivänä sää viileni. On siis lähinnä ajan kysymys, milloin Suomessa mitataan lokakuun ensimmäinen 20 asteen ylitys.

Tilastotietojen lähde: Ilmatieteen laitos