Vilkkain ukkoskausi Suomessa ajoittuu tyypillisesti kesä-elokuulle siten, että eniten salamoi heinäkuussa. Jokaiselle neliökilometrille iskee keskimäärin yksi salama vuodessa. Salama pyrkii iskemään aina ympäristöään korkeampaan kohteeseen, esimerkiksi puuhun tai rakennukseen. Salamaniskun etäisyyttä voi arvioida äänen nopeuden perusteella seuraavalla tavalla: ääni etenee noin kilometrin kolmessa sekunnissa eli jos salamaniskun ja jyrähdyksen kuulemisen välillä kuluu esimerkiksi kolme sekuntia, on salama lyönyt noin kilometrin päähän.
Missä ukkostaa eniten?
Suomen ukkoskausi alkaa toukokuussa ja päättyy syyskuussa. Eniten salamoi heinäkuussa sisämaassa, loppukesällä ja alkusyksystä salamat painottuvat rannikoille ja merialueille. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan Suomessa on parhaimmillaan esiintynyt yli 300 000 maasalamaa keskiarvon ollessa reilut 130 000 kappaletta. Tilastollisesti viimeisen 20 vuoden aikana kovimmat ukonilmat ovat osuneet maan länsipuoliskolle Pohjanmaan alueelle. Erityisesti Jyväskylä-Kajaani-Kokkola -kolmion sisäpuolella salamaniskuja on havaittu muuta maata enemmän. Vastaavasti vähiten salamoi läntisillä merialueilla ja Lapissa. Salamoinnin painopiste on vuosien varrella siirtynyt maan kaakkoisosasta ja Salpausselältä lännemmäs ja pohjoisemmas. Yksinkertaista selitystä tälle ei välttämättä ole, mutta yhtenä vaikuttavana seikkana voisivat olla 2000-luvun itävirtauskesät, jolloin ukkosia on syntynyt herkimmin läntiseen Suomeen. Toisaalta myös länsirannikon lähettyville kesäisin syntyvä konvergenssivyöhyke eli maa- ja merituulen kohtaamisvyöhyke saattaa selittää läntisen Suomen, erityisesti Pohjanmaan muuta maata korkeammat salamatilastot.
Ukkosten kahtiajako: ilmamassa- ja rintamaukkoset
Ukkosia syntyy herkimmin, kun Suomi kuuluu kaakon tai idän mantereiseen ilmaan, jolloin ilmamassa tyypillisesti on helteistä ja kosteaa. Helteisessä ilmassa ukkospilviä kehittyy mantereen yllä helposti, kun ilma on tarpeeksi kosteaa ja lämpö antaa tarpeeksi ukkosenergiaa. Suomen ukkoset voidaan jakaa nk. ilmamassa- ja rintamaukkosiin. Ilmamassaukkoset ovat yleensä yksittäisiä ukkoskuurosoluja, joita syntyy kesäisin auringonpaisteen lämmittävästä vaikutuksesta sisämaahan sinne tänne, harvemmin kuitenkaan suurten järvien ja merialueiden yhteyteen. Ilmamassaukkosten sijaintia on hankala ennustaa, sillä ne ovat yleensä yksittäisiä kuurosoluja, joita esiintyy hyvin paikallisesti. Ilmamassaukkoset, jotka tunnetaan myös nimellä lämpöukkoset, aiheuttavat harvoin laajempaa tuhoa, mutta voivat toki sytyttää esimerkiksi mökkejä tai puita palamaan kuivan jakson päätteeksi. Yksittäisten kuurosolujen kehitystä ja elinkaarta kannattaa seurata sadetutkasta. Yleensä ne ovat lyhytikäisiä, mutta tilalle voi hetkessä syntyä uusi kuurosolu. Ilmamassaukkosia esiintyy pääosin iltapäivisin.
Rintamaukkoset ovat yleensä ilmamassaukkosia voimakkaampia ja pitkäikäisempiä. Rintamaukkosten syntyä ja kulkua on helpompi ennustaa: esimerkiksi kylmän rintaman saavuttua lämpimän ja helteisen ilmamassan päälle on erittäin todennäköistä, että voimakkaita ukkosia pääsee syntymään, mutta toki ei silloinkaan välttämättä koko rintaman alueelle. Tässäkin tapauksessa on olennaista seurata sadetutkaa, josta voi tarkkailla myös salamaniskuja. Yleensä Suomeen saapuvat kylmät rintamat saapuvat lännestä tai lounaasta ja liikkuvat kohti itää. Rannikkoalueilla, erityisesti etelärannikolla, ukkoset ja sateet jäävät usein heikommiksi, mikäli ilmavirtaus käy mereltä päin. Voimakkaimmissa, nopealiikkeisissä rintamaukkosissa merenkään vaikutus ei välttämättä ehdi heikentämään ukkosia, ja loppukesään mennessä lämmennyt meri saattaa päinvastoin antaa lisäpotkua ukkosille. Rintamaukkosiin liittyy tyypillisesti ukkospuuskia, ajoittaista rankkaa sadetta, joskus myös rakeita ja trombeja. Rintamiin liittyvät ukonilmat ovat laaja-alaisia ja pitkäkestoisiakin.
Tuhoisimmat ukonilmat Suomessa ovat lähes aina liittyneet rintamien mukana syntyneisiin nk. mesoskaalan konvektiivisiin ukkospilvijärjestelmiin (MCS = mesoscale convective system), jotka ovat nopealiikkeisiä, laaja-alaisia ja koostuvat monisoluisista ukkospilvistä. Vuoden 2010 hellekesä suosi voimakkaita mesoskaalan systeemejä, mieleenpainuvimpia kesämyräköitä olivat mm. 30.7.2010 Asta-rajuilma ja 8.8.2010 Sylvi-rajuilma.
