Odotettavissa on täydellinen kuunpimennys; vieläpä superkuun eli hieman keskimääräistä suuremman (maata lähempänä olevan) kuun aikaan. Kuunpimennys näkyy täydellisenä klo 5:11-6:24, puolivarjovaiheesta puolivarjovaiheen päättymiseen klo 3:10-8:24 (jolloin aurinko on jo noussut koko maassa).
Kuunpimennyksen vaiheet kellonajoittain (Kuva: Ursa / Veikko Mäkelä)
Pilvisyys lisääntyy Suomessa ensi yönä koillisesta alkaen. On siis onnenkauppaa, missä pimennys näkyy ja missä ei. Allaolevassa kuvassa näkyy ennustettu pilvisyys klo 06 huomisaamuna; kokemus kertoo, että pilvisyysalueen muoto harvoin toteutuu täysin ennustemallin mukaisena, joten kannattaa seurata tilannetta. Parhaat mahdollisuudet kuunpimennyksen näkymiseen ovat paikoin maan etelä- ja keskiosassa sekä Länsi-Lapissa.
Seuraava täydellinen kuunpimennys näkyy Suomessa vasta vuonna 2018, joten kannattaa tähyillä taivaalle! Itse olen täydellisen pimennyksen aikaan sopivasti työvuorossa Forecan toimistolla, jossa selkeän sään sattuessa kuu tulee näkymään hyvin. Kamera tulee varmuuden vuoksi mukaan, toivottavasti pilvet eivät tule tielle.
Täydellisen kuunpimennyksen aikaan kuu on ruosteenpunainen, tämänkaltaisia näkymiä siis on onnekkaille odotettavissa:
Kuunpimennyksen vaiheet voivat näyttää esimerkiksi tältä (Kuva: Flickr/Brian)
Syksy hiipii ja syysmyrskyt alkavat hiljalleen yleistyä. Mediassa kuulee monesti puhuttavan voimakkaan myrskyn olevan tulossa – monesti se jää myös tulematta, ainakin niin luullaan. Olen usein kuullut ihmisten kummastelevan mihin myrskytuulet oikein jäivät, kun omalla paikkakunnalla ei tuulta ole ollut juuri nimeksikään.
Kysymykseen on usein helppo ja yksinkertainen vastaus – merelle. Sisämaassa ei nimittäin esiinny (ainakaan tähän mennessä), niin kovia tuulia, että tuulta voisi nimittää myrskyksi. Tähän vaadittaisiin 10 minuutin keskituuli, joka yltää 20,8 m/s, joka on myrskyn raja. Näin kovia tuulen keskinopeuksia esiintyy ainoastaan merellä ja tuntureilla, jossa tuulta hidastavia esteitä ei ole. Tuulennopeus hidastuu merkittävästi maa-alueilla ja kovimmat tuulet osuvatkin yleensä rannikoille. Toisaalta näiden maalla olevien esteiden (maanpinnan muodot, kasvillisuus, rakennukset) vuoksi tuuleen syntyy turbulenttista pyörteilyä, joiden vuoksi tuulenpuuskat ovat taas kovempia kuin esimerkiksi merellä samalla keskituulella. Juuri nämä kovat lyhytkestoiset puuskat ovat niitä, jotka maalla aiheuttavat yleensä vahinkoa. Talvella tuuli hidastuu hieman vähemmän maa-alueilla kun puissa ei ole enää lehtiä, toisaalta myös tuhoja esiintyy vähemmän, etenkin jos maa on roudassa.
Puuskien voimakkuuden arvioimiseen on olemassa hyvin yksinkertainen kaava. Kovin maalla esiintyvä puuska = tuulen keskinopeus x 1,8. Aavalla merellä kovimmat puuskat saadaan kaavalla: tuulen keskinopeus x 1,2.
Eli vaikka maalla keskituulennopeus ei yltäisi kuin 15 m/s, voi maalla esiintyä kovempia tuulia (27 m/s) kuin merellä, jossa keskituulennopeus on vaikkapa 21 m/s ja puuskat n. 25 m/s. Maalla siis esiintyy myrskypuuskia, mutta tätä ei voi kutsua myrskyksi tai myrskytuuleksi.
Kovimmat Suomessa maa-alueilla mitatut keskituulennopeudet tuntureita lukuun ottamatta lähentelevät 20 m/s. Tällöin puuskat voivat siis yltää jo yli 35 m/s. Näin kovat puuskat voivat kaataa jo laajoja metsäalueita, kuten Tapaninpäivän myrskyssä vuonna 2011.
Ei kuitenkaan ole lainkaan mahdotonta, että maalla esiintyisi virallisesti myrsky-luokkaan yltäviä keskituulia, on lähinnä vain ajan kysymys koska näin tulee käymään.
Raskaiden uutisten päivinä kaivataan väliin vähän kevennystä. Siinä hengessä tämä allekirjoittaneen arkistoista löytynyt aarre – mahdollisesti noin kymmenvuotiaana tekemäni sääennuste. Meteorologeille ominainen kiinnostus äärisäihin jo näkyvissä. (Fysiikan näkökulmasta tämä ennuste ei mennyt täysin putkeen)
Meteorologi on kaikille tuttu ammattinimike, mutta yksi meiltä meteorologeilta kysytyimpiä kysymyksiä on: ”mitä meterologi työssään oikeastaan tekee?”
Uteliaille ja tiedonhaluisille tässä kuvaus Forecan päivystävän meteorologin keskimääräisestä työpäivästä.
Sää ei tunne toimistoaikoja, siksi meteorologin työ on vuorotyötä. Vuorot ovat tarpeiden mukaan eripituisia ja -aikaisia, esimerkiksi tämän aamun työt alkoivat aamuviideltä. Pimeys on jo lisääntynyt siinä määrin, että aurinko nousee vasta hyvän aikaa aamuvuorolaisen töihin tulon jälkeen (lohduksi auringonnousut näkyvät suuren osan vuodesta komeasti toimistomme ikkunasta).
Vuorosta riippumatta ensimmäisenä töihin tullessa meteorologi tutustuu vallitsevaan säähän. Missä sataa ja missä paistaa? Minkälaisia ovat lämpötilat, ovatko ne vastaavat kuin ennustetut? Tärkeää on tietää toisaalta suursäätila (Euroopan mittakaavassa esim. matala- ja korkeapaineiden alueiden paikat, erilaiset ilmamassat ja niiden väliset merkittävät säärintamat), toisaalta yksityiskohtaisemmin Suomen sää (pilvisyys, sateet, lämpötilat, tuuli, ilmankosteus yms.).
Meteorologin tutkiessa havaintoja tietokoneen työpöytä voi näyttää esimerkiksi tältä (kuva: Foreca)
Kun tämänhetkisestä säästä on jonkinlainen kuva, siirrytään tutkimaan tietokonemallien ennusteita. Tietokonemalleja on lukuisia erilaisia, kullakin omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Lisäksi jokainen malli laskee ennustetta tehdessään useiden erilaisten sääparametrien toimintaa useissa ilmakerroksissa, joten erilaisten käytettävien ennustekarttojen kirjo on valtava. Kullekin meteorologille muodostuu nopeasti eri säätilanteille omat karttasuosikkiyhdistelmät, joita hän säätilanteen kehittymistä pohtiessaan käyttää.
Kartat voivat näyttää normaalien pinnalla havaitsemiemme sääilmiöiden (sade, ilmanpaine, tuuli, pilvisyys) lisäksi erikoisempia, kuten tietyn painepinnan korkeutta maanpinnasta (eli sitä, millä korkeudella ilmapaine on vaikkapa 850 hPa), märkälämpötilaa (eri asia kuin normaali lämpötila, netistä löytyy tarkempi kuvaus), eri ilmakerrosten pilviä jne. Kuten allaolevasta kuvasta näkyy, kartoista muodostuu pöydälle nopeasti melkoinen sillisalaatti (tässä vain osa kerralla käytettävistä kartoista).
Eri tietokonemallit ovat ennustejakson alussa varsin yksimielisiä tulevasta säästä, mutta ilmakehän kaoottisuuden takia pienet virheet kasaantuvat nopeasti ja ennusteet alkavat erkaantua toisistaan. Meteorologin tehtävä on ennustetta laatiessaan arvioida, mikä malleista on sillä hetkellä parhaiten tulevaa säätä kuvaava ja miksi; sen jälkeen muodostaa mieleensä mahdollisimman tarkka kuva tulevien päivien säästä.
Kun tämä pohjatyö, vallitsevan sään tutkiminen ja ennusteiden vertailu sekä oman tulkinnan muodostaminen on tehty, alkaa käyttäjille näkyvä työosuus, joka kestää loppupäivän ajan: mm. ennustetekstien kirjoittaminen, palveluissamme näkyvien ennusteiden säätäminen (vaikka pohja ennusteisiimme tulee tietokonemalleista, meteorologi kuluttaa merkittävästi aikaa ennusteen käsin paranteluun, jotta tietokonemalleille ominaiset virheet saataisiin poistettua ennusteista), erilaisten karttojen piirtäminen ja päivystävään puhelimeen vastaaminen. Forecan meteorologit vastaavat sääennustetietoja tarvitseville, esim. juhlia tai säänarkoja töitä suunnitteleville, numerossa 0600 411 411
(3,98 €/min + pvm).
Vaikka pääosa vallitsevan sään ja ennusteiden tutkimisesta tehdään vuoron alussa, seuranta jatkuu koko päivän ajan: sadekuuroja voi ilmaantua hieman ennustetun alueen ulkopuolelle, pilvipeitteen yllättävä repeily vaikuttaa lämpötilaan, sadealue voi olla etuajassa ennusteeseen nähden. Meteorologi reagoi yllättäviin tilanteisiin ja muuttaa ennusteita tarpeen mukaan niin, että ne pysyvät mahdollisimman todenmukaisina.
Meteorologin työ pysyy kiinnostavana sään vaihtelevuuden takia: vaikka säätilanteet voivat olla toisiinsa nähden samankaltaisia, täysin samanlaisena sää ei toistu ikinä; kukin työpäivä on erilainen kuin edeltäjänsä.
Kun on päivittäin tekemisissä sään kanssa, tulee ehkä vähän liiankin pikkutarkaksi sanomisissaan. Joskus vapaa-ajallakin yllätän itseni miettimästä, miten mikäkin asia tulisi sanoa sääkorrektilla tavalla. Toisinaan säätermejä kuulee puhekielessä sekoitettavan tuon tuosta, jolloin niiden perimmäinen tarkoitusperä saattaa jäädä häilyväksi. Kokosin tähän yleisimmin sekoittuvat termit – lukijoidenkin ehdotukset ovat erittäin tervetulleita.
1) Keli
Keli-sanalla viitataan aina jonkin kulkuväylän, kuten tien tai ladun sääriippuvaiseen kulkukelpoisuuteen. Puhekielessä keli-sanaa käytetään usein korvaavana sanana ”säälle” esimerkiksi seuraavaan tapaan: ”Olipa eilen lämmin ja aurinkoinen keli!”
Itsekin olen tähän toisinaan puhekielessä syyllistynyt, mutta todellisuudessa keli-sanaa pitäisi käyttää ainoastaan puhuttaessa kulkuväylien olosuhteista. Keli voi olla huono tai liukas, mutta ei pilvinen tai kylmä.
2) Myrsky (ukkosmyrsky, lumimyrsky, raemyrsky…)
Myrsky-sana on suomen kielessä varattu sääilmiöille, joissa 10 minuutin keskituulen nopeus on vähintään 21 m/s. Myrsky-sanan väärinkäyttö juontaa juurensa englannin kielestä, jossa myrsky-sanaa viljellään laajalti eri sääilmiöiden yhteydessä (thunderstorm, snowstorm, hailstorm), vaikka tuulennopeus ei myrskylukemiin yltäisikään.
Myrsky voidaan useissa tapauksissa korvata esimerkiksi rajuilma-, tai myräkkäilmaisuilla, jolloin tuulennopeuskriteereitä ei ole. Voidaan esimerkiksi puhua voimakkaasta ukkosmyräkästä tai Suomea lähestyvästä rajuilmasta.
Varsinaisia myrskyjä esiintyy Suomessa vain merialueilla ja tuntureilla. Muualla maa-alueilla myrskyjä ei tiettävästi havaintohistoriamme aikana ole esiintynyt.
Myrskypuuskiakaan ei ole syytä sekoittaa myrskyyn: puuskat ovat tuulen hetkellisiä huippuarvoja. Myrskypuuskia esiintyy lähes vuosittain myös maa-alueilla.
3) Syöksyvirtaus, trombi (tornado)
Syöksyvirtaus ja trombi ovat kaksi eri asiaa, mutta molemmat tyypillisesti liittyvät voimakkaisiin ukkospilviin. Syöksyvirtaus on ukkoskuuropilven edelle syntyvä voimakas laskuvirtaus, joka voi kaataa puita laajaltakin alueelta likimain samansuuntaisesti. Sitä vastoin trombi on paikallinen, pienialainen ukkospilvestä työntyvä suppilo, joka koskettaa maanpintaa. Trombin tuhojäljet erottaa syöksyvirtauksesta sillä, että se kaataa puita sikinsokin ja yleensä pienemmältä alueelta. Trombien pyörivä liike voi olla hyvin voimakas (tuulet yli 120 m/s) ja niihin liittyvät nousuvirtaukset ovat vaarallisen voimakkaita myös.
Trombi ja tornado ovat käytännössä sama asia – valtaosassa maailmaa käytetään tornado-nimitystä, mutta useassa Euroopan maassa puhutaan trombista.
Intiaanikesä-nimitystä kuulee joskus käytettävän jo elokuun puolella, jolloin se ei vielä oikein ole oikeutettua. Intiaanikesästä voidaan puhua vasta, kun syksyisen ja viileän sään tilalle saadaan yllättäen kesäisiä lämpötiloja ja aurinkoista säätä. Viime päivien aurinkoinen ja lämmin sää täyttää suuressa osassa maata intiaanikesän määritelmän.
6) Sää, suursäätila, ilmasto
Säällä kuvataan tämänhetkisiä tai lähitulevaisuuden suureita, kuten esimerkiksi pilvisyyttä, lämpötilaa, tuulisuutta jne. Suursäätilalla voidaan puolestaan ilmaista suuremman mittakaavan sääilmiöitä, kuten suihkuvirtausta tai säähäiriöitä laajemalla aikaskaalalla. Ilmasto on sääsuureiden pitkäaikainen keskiarvo, jonka tarkastelujakso on useita kymmeniä vuosia. Sää voi muuttua nopeastikin, mutta ilmasto ei.
7) Halla, yöpakkanen
Halla tarkoittaa sitä, että maanpinnalla lämpötila laskee kasvukauden aikana nollan alapuolelle. Sen sijaan kahden metrin korkeudella, missä viralliset lämpötilamittaukset tehdään, lämpötila voi olla viitisenkin astetta korkeampi. Yöpakkasella lämpötila laskee pakkasen puolelle kahden metrin korkeudessa.
8) Pouta
Sää voi olla poutaista ja pilvistä samaan aikaan, vaikka joskus arkikielessä puhutaankin poutaisesta säästä ainoastaan auringon paistaessa. Poutaisia päiviä ovat ne päivät, jolloin vuorokauden sadekertymä jää alle 0,3 millimetrin.
9) Paikoin, monin paikoin, yleisesti
Näillä termeillä kuvastetaan sateen alueellista todennäköisyyttä:
”Sadekuuroja paikoin” tarkoittaa sitä, että noin kolmasosalla (30 %) alueesta sadekuurot ovat mahdollisia.
”Sadekuuroja monin paikoin” tarkoittaa sitä, että noin 70 % alueesta sadekuurot ovat mahdollisia.
”Sadekuuroja yleisesti” tarkoittaa sitä, että 90 % alueesta sadekuurot ovat mahdollisia.
10) Harvinainen, poikkeuksellinen
Jonkin sääilmiön ollessa harvinainen toistuu se keskimäärin kerran vuosikymmenessä tai harvemmin. Poikkeuksellinen sääilmiö toistuu vain muutamia kertoja vuosisadassa tai harvemmin.
Säätermit saattavat sekoittua arkikielessä. Poikkeukselliseksi luultu ilmiö saattaa ollakin ihan normaali, jokakesäinen ilmiö tai vastaavasti trombi saattaakin paljastua tyypilliseksi ukkospilveen liittyväksi ukkospuuskaksi (kuva: Markus Mäntykannas)
Moni meistä on varmasti joskus haaveillut köllöttelevänsä pehmeällä kumpupilvipallerolla kesäisellä sinitaivaalla. No, eipä tämä kuitenkaan ole mahdollista, sillä pilvet ovat kovin harvaa ainesta. Mikäli haluaa tunnustella, miltä oikea pilviaines tuntuu, onnistuu se helpoiten näin syysaikaan. Tähän aikaan vuodesta pilvet aina välillä eksyvät sumuina maan pinnalle. Sumu onkin pilvi, joka on syntynyt maaston ylle.
Pilviä syntyy ilman jäähtymisen seurauksena
Ilmalla on kaksi lämpötilaa. Toinen on se kaikille tuttu lämpötila, josta puhumme lähes päivittäin. Toinen onkin paljon salaisempi lämpötila, jonka kyllä usein aistimme, mutta siitä ei juurikaan ole tapana puhua. Kyseessä on kastepistelämpötila. Se kertoo, kuinka paljon ilmaan on varastoitu piilevää energiaa näkymättömän vesihöyryn muodossa. Mitä korkeampi kastepistelämpötila on, sitä enemmän siihen on ladattu näkymätöntä kosteutta. Mitä enemmän ilmassa on kosteutta, sitä muhevampia pilviä ja rivakampia sateita on mahdollista muodostua.
Ensin tämän näkymättömän kosteuden pitää kuitenkin tiivistyä. Tiivistyminen tapahtuu, kun ilma jäähtyy riittävästi. Tarkalleen ottaen, kun ilman lämpötila jostain syystä jäähtyy kastepisteeseensä eli samaksi kuin ilman salainen lämpötila, muuttuu näkymätön vesihöyry näkyviksi pilvi- ja sadepisaroiksi.
Pilvet voidaan syntytapansa perusteella jakaa kolmeen pääryhmään
Kuva: SÄÄVUOSI 2016
Pilvet siis syntyvät, kun ilma jäähtyy kastepistelämpötilaansa. Useimmiten jäähtymistä syntyy, kun ilma kohoaa ylöspäin. Aina, kun kuiva ilma kohoaa 100 metriä ylöspäin, se jäähtyy noin yhden asteen. Niinpä kohoavat ilmavirtaukset ovat ”pääsyyllisiä” pilvien muodostumiseen. Voimakkaimpia nousevia virtauksia aiheuttavat matalapaineet ja niihin liittyvät säärintamat. Nämä matalapaineiden aiheuttamat pilvet ovat kaikkein kookkaimpia ja pitkäikäisimpiä.
Nousevia ilmavirtauksia syntyy myös auringon lämmityksen seurauksena. Näin syntyvät kesäiset kumpu- ja kuuropilvet. Kolmas syntytapa ei liity niinkään ilman kohoamiseen, vaan siihen, että ilma yksinkertaisesti alkaa jäähtyä paikallaan. Tyypillisin esimerkki tällaisista pilvistä ovat kylmän vuoden ajan sumu ja sumupilvet.
1. Matalapaineen pilvet
Matalapaineiden tehtävä on sekoittaa suuria lämpötilaeroja maapallon eri alueiden välillä. Tällöin syntyy laajoja nousevan virtauksen alueita ja rintamapilviä sateineen. Lähestyvä matalapaine antaa usein ensimmäisen merkkinsä korkealle syntyneistä yläpilvistä.
Kuva:P.Takala
Tällaiset pilvet ovat ohuita kuitumaisia jääkiteistä muodostuneita harsoja.
Kuva: P.Takala
Matalapaineen lähestyessä pilvet paksunevat ja sisältävät vähitellen enemmän pilvi- ja sadepisaroita. Lopulta maan vetovoima voittaa pisaroita kannattelevat nousevat virtaukset ja pisarat putoavat sateena maahan.
Toisin kuin yleisesti luullaan, satavat rintamapilvet ovat kaikkein helpoimpia ennustaa. Ne osataan usein ennustaa 150 km:n tarkkuudella vielä 3-5 päivän päähän. Mitä kookkampia ja voimakkaampia matalapaineet ovat, sitä helpompi niiden pilviä ja sateita on ennustaa.
2. Kumpu- ja kuuropilvet
Kohotessaan taivaalle aurinko alkaa lämmittää maanpintaa, ilma ei sen sijaan juurikaan paisteesta lämpene. Syntyneet lämpötilaerot aiheuttavat päivällä nousevia ilmavirtauksia, ns.konvektiota. Konvektion tehtävä on tasoittaa lämpötilaeroja ilmakehän pystysuunnassa. Samalla kun ilma kohoaa, se jäähtyy. Kun ilma jäähtyy riittävästi, kosteus tiivistyy.
Kuva: P.Takala
Ensimmäiset kesäiset kumpupilvipallerot syntyvät tyypillisesti kello 10-11 aikoihin. Päivän mittaan ne kasvavat paksuutta ja niiden lopullinen muoto ja koko on kiinni ilmakehän lämpöoloista eri korkeuksilla.
Kuva: P.Takala
Mikäli ilman kastepistelämpötila on korkea ja yläilmakehässä on kylmää ilmaa, voi kauniista kesäpilvistä kehittyä iltapäivän aikana yhtäkkiä paikallisia ukkosmyrskyjä. Näiden pilvien tarkkaa sijaintia ja aikatauluja on vaikea ennustaa, eikä niitä tulla tulevaisuudessakaan ennustamaan täydellisesti. Usein voidaan kuitenkin ennustaa muutamiksi päiviksi eteenpäin alueet, joilla kuuroja esintyy. Paikalliset erot voivat silti vaihdella rankkasateesta aurinkoiseen poutasäähän. Kaikkein vaikeimmin ennustettava sää on useimmiten yhdistelmä heikkotuulista kesämatalapainetta ja voimakasta konvektiota.
Ilma voi myös jäähtyä ihan vain itsekseen ja synnyttää lähes paikallaan pysyviä pilviä. Syksyn edetessä sumujen ja sumupilvien todennäköisyys kasvaa, kun aurinko ei enää jaksa lämmittää, mutta ilmassa on vielä paljon kosteutta. Heti auringon laskettua ilmaa alkaa varsinkin selkeässä säässä nopeasti jäähtyä ja saavuttaa pian kastepistelämpötilansa, jolloin sumua tai sumupilveä syntyy kuin tyhjästä (sumuista vielä enemmän Markuksen blogissa). Varsinkin korkeapaineen alla heikkotuulisessa kosteassa selkeässä säässä pelataan jatkuvasti venäläistä rulettia paikallisten sumujen ja sumupilvien kanssa.
Kuva: P.Takala
Sumu alkaa usein illalla viattomana säteilysumuna. Mutta mikäli yön tunteina sen kylkeen hiipii jostain advektiosumua, ei seuraavan päivän auringonpaiste enää välttämättä riitä hälventämään syntynyttä sumusoppaa. Tällöin sumut kohoavat päivällä laajaksi harmaaksi sumupilvilautaksi ja selkeän sään sijasta onkin täysin pilvistä. Pilveä on kuitenkin vain ohuessa kerroksessa ja muutaman sadan metrin korkeudesta ylöspäin taivas olisi täysin selkeä. Tämä tuskin lohduttaa aurinkoista syyspäivää odottanutta ulkoilijaa saati säätä povannutta ennustajaa ;)
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
