Suomen ylle on voimistumassa korkeapaine. Juhannusviikonlopusta on tulossa suureen osaan maata aurinkoinen. Sadekuuroja odotellaan maan etelä- ja keskiosiin vasta sunnuntaina.
Etelä-Suomi:
Juhannusyö on kirkas, tyyni ja viileä. Lämpötilat tippuvat 10 asteen alapuolelle. Ulkona iltaa viettävien kannattaa siis varata villapaitaa mukaan.
Juhannuspäivä ei ole enää ihan niin aurinkoinen kuin aatto, mutta aikalailla yhtä lämmin. Pilvisyys lisääntyy ensimmäisenä lounaassa, jossa voi tulla jo illalla joitakin sadekuuroja.
Sunnuntaiksi on luvassa vaihtelevaa pilvisyyttä ja sade- ja ukkoskuuroja. Kuurot raikastavat ilman ja laskevat lämpötiloja. Illaksi sää jo kirkastu.
Keski-Suomi:
Sunnuntaina korkeapaineen keskus väistyy Suomen itäpuolelle. Pilvisyys vaihtelee puolipilvisestä täyskattoon. Lännessä voi tulla aamusta alkaen sadekuuroja. Idässä on todennäköisesti vielä päivällä poutaa, mutta sadekuurojen riski kasvaa iltaa kohden.
Pohjois-Suomi:
Sää kirkastuu ja tuulet heikkenevät juhannusyönä. Lämpötila tippuu +5 asteen alapuolelle. Hallaa voi esiintyä missä vain, Pohjois-Lapissa ehkä jopa yöpakkasta.
Juhannuspäivänä Lapissakin päästään nauttimaan kesästä. Sää lämpenee niin että elohopea nousee 15 ja 20 asteen välille. Taivaalle muodostuu päivällä kumpupilviä jotka häviävät taas illalla. Ilma on lähes tyyni.
Sunnuntaina samantyyppinen sää jatkuu. Ilma on hieman lämpimämpää kuin lauantaina.