Sään takaa

Katse osuu ikkunan läpi sumuisenharmaaseen, sateen juuri läpikastelemaan ja kosteudenkylläiseen lähitienoohon. Tuulessa värisevät enää salavan pitkänkapeat alaspäin roikkuvat, vielä vihreät lehdet. Alempana myös heisiangervo on vielä onnistunut pitämään jo kellastuneet lehtensä. Mutta tämä lauantaipäivän hetki, se on kuin pysähtynyt, vähintään viipyvä. Sateen rippeitä näyttää putoilevan vielä.

Pakotan itseni olemaan kartalla, läsnä, osana jotakin. Niinpä sijoitan itseni vuoden kiertoon. Lokakuun loppuun, ensiöiseen kellojen ajansiirtoon, yhteen ylimääräiseen tuntiin nukkua, tosin vain ennen työpaikan aamuvuoroa. Viikkojen välissä olen katsovinani jo ensi viikkoa. Kummallista, miten sen on näkevinään jo ennakolta, päivän toisensa jälkeen. Mutta näin kai on ihmisen osa toimia: suunnitella ja kuvitella etukäteen, hyvissä ajoin. Ainakin näitä ja noita asioita on tehtävä. Tänään on käytävä vielä kaupassa.

Meneillään olevan Greenpeace – Murmansk – arktinen öljynporaus – Shell – Gazprom – Arctia Shipping -metakan suorastaan innoittamana kiinnostuin hetkiseksi tuosta arktisesta planeettamme osasta ainakin Barentsin- ja Karanmeren öljyvaroineen. Eniten luiskahdin kuitenkin viimeaikaisiin muutoksiin arktisen meren jääpeitteessä. Vastaan tuli mielenkiintoinen viive, siis asioiden tapahtuminen tietyllä aikaviiveellä niiden alkusyyn maksimista.

Selvennän: aurinko on taivaanlaella korkeimmillaan tiettynä ajanhetkenä, mutta vasta pari, kolmekin, tuntia sen jälkeen mitataan aurinkoisina kesäpäivinä päivän ylin lämpötila. Kesäpäivän seisaus on jo juhannuksen kynnyksellä, mutta tilastollisesti lämpimintä kesää voidaan odottaa viikkojen ellei kuukaudenkin viiveellä tuosta auringonsäteilyn maksimista. Arktisen merialueen jääpeitteen laajuudesta on kattavia havaintoja vasta joidenkin vuosikymmenten ajalta. Siinä on selvä ja aika suuri vuodenaikaisvaihtelu. Monena 2000-luvun vuotena jäpeitealue on etenkin ”kesäisin” pienentynyt selvästi aiempaa enemmän, pienimmillään se oli ”kesällä” 2012, tänä vuonna sulaminen ei ole ollut yhtä laajaa.

Laitoin tuossa ”kesän” lainausmerkkeihin, sillä arktisen merialueen jääpeite on vuotuisesti pienimmillään vasta syyskuussa ja vastaavasti laajimmillaan helmi-maaliskuussa. Näinkin suuri on siis lämmitysviive suhteessa kesäpäivänseisaukseen. Näin ajatukseni siis risteilivät keskellä hiljaista harmautta, ajankulun hetkeksi ikään kuin pysähtyessä. Laitan loppuun linkkejä noihin arktisiin asioihin – en ympäristömielipiteisiin, vaan osaan mitattua arktista luontoa.

Meillä Suomessa riittää syksyisiä matalapaineita niin sateineen kuin tuulineenkin. Vähäsateisinta on huomenna sunnuntaina, luyhyen aikaa maanantaina sekä keskiviikon-torstain maissa.

http://nsidc.org/arcticseaicenews/

http://www.ijis.iarc.uaf.edu/en/home/seaice_extent.htm

http://wattsupwiththat.com/reference-pages/sea-ice-page/

Kuvan linkki: http://www.flickr.com/photos/gsfc/7348953774/

Syksyn tähän asti kylmimmät tuulenpuuskat pyörittivät ruskean- ja keltaisenkuihtuneita metsälehmuksen lehtiä ympäri Ylä-Malmin torin markkinakojuja ja viluisia kulkijoita. Aurinko kyllä paistoi, mutta kahtakin puolen toria saattoi nähdä, kuinka pilvet valuttivat alaspäin lumivanoja. Lunta se oli, koska jokunen pieni selvästi lumihiutale leijaili myös torille asti.

Tämä tuuli oli matalapaineen jälkipuolen luoteenpuoleista tuulta, puuskaisinta iltapäivän tunteina. Aurinko lämmitti silloin eniten, mikä siis tuntui ainoastaan puuskina – ja sekin oli erikseen tiedettävä, että aurinko sitä tuulta puuskaisti. Illemmalla oli jo selvästi tyynempää, mutta yöstä tulee kylmä – vielä useasta lähiyöstä. Kun ilmavirtaus heikkenee, yöt kylmenevät ja iltapäivät hieman lämpenevät.

Mutta niin, se matalapaine, joka osaan maata toi jo ensilumen. Se tuli ja meni, mutta mikä onkaan matalapaine? Kielimuotona sitä kuvaa ehkä sukkelimmin ”syvä tai syvenevä matala(paine)” , josta tulee oxymoron mieleen. Niinpä niin, matalapaineen alueella ilmanpaine on ympäristöään tai keskimääräistä alempi, kaikkein alin matalapaineen keskuksessa. Keskuksessa? Aivan, mutta sateisin tai tuulisin sää ei yleensä ole siellä matalapaineen keskuksessa, vaan liittyneenä säärintamiin. No niin, ilmanpaine ei siis suoraan tee säätä sateiseksi, kuten ei korkea ilmanpainekaan aina takaa aurinkoa.

Maapallo pyörii, ja jos mennään katsomaan tätä Pohjantähden suunnasta, siis pohjoisnavan yläpuolelta, nähdään muodostuvien pilvijärjestelmien avulla paikallistuvia ilmapyörteitä. Juuri nämä ovat matalapaineita, siis suuria ilmapyörteitä. Ilma kiertää niissä matalapaineen keskuksen ympäri samaan suuntaan kuin maapallo pyörii, siis pohjoisella pallonpuoliskolla ylhäältä päin katsottuna ja sääkarttaesityksissä vastapäivään.

Päiväntasaajan sääjärjestelmät eivät pyöri, mutta nepäs alkavat pyöriä, jos pääsevät tarpeeksi kauas ekvaattorista kehittyäkseen sopivissa oloissa jopa hurrikaaneiksi tai taifuuneiksi. Joskus hurrikaaneista on vielä rippeet jäljellä, kun ne saapuvat osaksi pohjoisempien ilmapyörteiden, siis meidän leveysasteidemme, matalapaineiden järjestelmää. Tällöin meidänkin matalapaineemme voivat myös siitä syystä voimistua. En sotke hurrikaaneja ja matalapaineita toisiinsa, vaan olen selittämässä, että ne molemmat ovat perusolemukseltaan ilmapyörteitä, jotka liittyvät ilmakehän tapaan kuljettaa päiväntasaaja-alueen suurta lämpömäärää, kuten myös maapallon pyörimiselle sukua olevaa ns. impulssimomenttia, kohti napa-alueita. Lämmöntasaamiskoneistona tämän voisi myös nähdä, jos moinen metafora avautuu paremmin mekanistisessa maailmankuvassa. Ihmiskehossa verenkierto tai hikoilu voisivat ehkä olla vastaavanlaisessa tehtävässä.

Ilma ei matalapaineessa ainoastaan ”pyöri”, vaan pyrkii samalla paitsi maanpinnan lähellä kohti keskusta, myös ylöspäin, millä on suoraan merkitystä sateen ja pilvien synnylle. Koko matalapaineenalue ei silti ole tämän kohoavan ilmavirtauksen aluetta, vaan ilman liike ylöspäin kanavoituu erityisiin vyöhykkeisiin, jotka ovat usein samalla erilaisten ilmamassojen, kuten lämpimämpien ja kylmempien, välisillä raja-alueilla. Tässä kohtaa puhutaan ns. säärintamista ja sadealueista niiden yhteydessä. Sadealueen liike, tietysti samalla muotoaan ja voimaansa muuttaen, on siis ainakin sen liike tällaisen suuren ilmapyörteen keskuksen suhteen ynnättynä koko ilmapyörteen itsensä samanaikaisella liikkumisella johonkin suuntaan ja jollakin nopeudella. Ei tämä vielä näinkään yksinkertaista ole, mutta uskon, että on kehittävää yrittää tällaista ajatuskoetta. Matalapaineissa on myös laskevan eli alaspäin kulkeutuvan ilman alueita, joissa sää voi ilmanpaineesta huolimatta olla hyvinkin aurinkoista.

Suorastaan tönkkökaavamaisen esityksen mukaan meidän matalapaineemme syntyvät keskimäärin (!) Pohjois-Atlantilla ns. polaaririntamavyöhykkeessä eli eteläisemmän lämpimämmän ja pohjoisen kylmemmän ilman välissä. Meillä keskimäärin (!) vaikuttavat matalapaineet liikkuvat Norjanmerta pitkin kohti koillista ja niiden sadealueet Suomen yli. Mutta eipä äskeinen lumentuojakaan tällainen ollut, vaan koukkasi etelän kautta jopa Suomen itäpuolelle. Mutta niinpä se veti perässään ihan oikeasti kylmää ilmaa, siitä tämänpäiväiset tuulenpuuskat. Ensi viikon kuluessa odotettavissa on jälleen tilastollisesti normaalimpaa matalapainetoimintaa, jolloin lämpimämpää ilmaa virtaa meille etenkin keskiviikoksi lounaasta. Tosin jo ensi viikon lopulla mennään ainakin maan pohjois- ja keskiosassa taas kohti kylmempää. Toisinaan talvi tulee kerralla, toisina vuosina näin.

Kuvien linkit:

http://www.google.fi/imgres?imgurl=&imgrefurl=http%3A%2F%2Fwwwbichonlapset.blogspot.com%2F&h=0&w=0&sz=1&tbnid=bR6QN170kBEyzM&tbnh=183&tbnw=275&zoom=1&docid=UyQ3qt2MGJKgkM&hl=fi&ei=usBiUu2SN6PD4wSn-IGICA&ved=0CAEQsCU

http://commons.wikimedia.org/wiki/File:1999_Atlantic_hurricane_season_map.png

http://www.flickr.com/photos/ethanhein/2241944615/

http://commons.wikimedia.org/wiki/File:AtmosphCirc2.png

En minä noita murteita niin hyvin osaa, että julkisesti ja kirjoitettuna niillä jatkaisin, mutta kun katsoin aamutuimaan (siis puolilta päivin) sääkarttoja, niin tuo otsikko tuli ensimmäiseksi mieleeni. Sen verran itselleni epämieluisia ne tietokoneen laskelmat nyt ovat, mutta johan tuota lämmintä riitti.

Tänään on tuullut voimakkaasti Koillismaan, Kainuun ja Pohjois-Karjalan suunnilla, vähän näitä maakuntia lännempänäkin. Joensuun lentoasemalta (metar) bongasin luoteistuulen puuskat 15 m/s, keskituulikin näytti olevan usealla lentoasemalla siinä kymmenisen metriä sekunnissa. No, eivät ne kovimmat puita sähkölinjoille kaatavat tuulenpuuskat tietenkään harvaan asennettuihin tuulimittareihin osu. Mutta kylmää ilmaa virtaa tänään Suomeen, ja mainituilla alueilla siis jo oikein rytinällä.

Ihan näin yksioikoista tämä ei kuitenkaan ole, sillä alkuviikolla meille vielä yrittää, ja isoon osaan maata pääseekin, lämmin ilma lännestä. Eli se isoin kylmeneminen on edessä vasta loppuviikkoa kohti. Ja kun siihen liittyy perjantain-lauantain maissa vielä Suomen eteläpuolelta itäkoilliseen koukkaava syvenevä matalapaine, niin eiköhän sitä valkeaa töhnää – lunta – tule ihan erityisesti maan eteläosaan! -Muita maan osia tietysti unohtamatta, mutta kyllä se nyt aika etelään näyttäisi tällä tietoa painottuvan. Siis ihan pyry. Sääpalveluista voi viikon mittaan seurata, josko tämä tästä vielä paljonkin muuttuu – tai sitten tilanteesta on tietokoneiden ansiosta kerrottu jo tosi ajoissa, eikä alkutalvi siis yllätä ketään – ainakaan autoilijoita. Ratin ja penkin väli ratkaisee.

Suomen tuulet ovat vain kalpea aavistus siitä, mikä on menossa Intian koillisosassa. Kuitenkin niin, että tuulisin alue jää Kalkutan länsipuolelle. Sinne on Bengalin lahdelta saapunut trooppinen hirmumyrsky Phailin. Toinen myrsky, taifuuni Nari, rantautuu lähiaikoina Vietnamin pohjoisosaan, ja kolmas, Wipha, uhittelee Japania. Fifteen (on siinäkin nimi myrskylle…) sitten vielä ainakin heiluttaa häntäänsä Meksikon länsirannikolle. Siinäpä ne nyt olemassa olevat trooppiset myrskyt.

Mutta nyt siis kiireesti nauttimaan vielä syksystä!

Kuvan linkki: http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Snowfall_in_Oulu.JPG