Kesällä on kiva lillua vedessä, muttei ehkä omassa hiessä. Mätäkuu lähestyy. Kuva:Edwin Wiegele / Wikimedia Commons.
Naistenviikon toisena, Saaran päivänä, on kesä jo kypsä. Enää ei ole vain lämmintä, vaan on lämmintä ja kosteaa. Ainakin on kosteampaa kuin tämän kesän edellisinä lämpiminä päivinä ja öinä. Alkukesän kylmiä päiviä en tarkoita, lasken siis nyt vain lämpimät ja puhun niistä. Kesän lämpöä riittää, vieläpä oikea-aikaisesti keskellä kesää.
Kosteuden lisääntyminen kielii jo keski-ikäisestä kesästä, joka on seuraavaksi aina vain kypsempi. Koen kosteuden jonkinlaisena kaiken peittävänä pehmeytenä, jonka voi aistein havaita. Liika kosteus on jo tukaluutta, koska ihomme kautta poistuva oma kosteutemme ei enää haidu iholta kuten se katoaa kuivaan ilmaan. Hikoilemme herkemmin tai siis niin, että hiki jää iholle eikä haihdu. Tällä on merkitystä lämmön tuntemuksen kannalta.
Kun neste haihtuu eli muuttuu höyryksi, tämä muutos sitoo energiaa, lämpöä, jota se ottaa haihduttavasta pinnasta, ihosta. Hienkin haihtuminen on sitä voimakkaampaa, mitä kuivempaa on ympäröivä ilma. Hikoilu on kehomme lämmönsäätelyjärjestelmä. Mitä tehokkaammin hiki haihtuu iholtamme meitä ympäröivään ilmaan, sitä enemmän ihomme tästä syystä viilenee. Kun ympäröivä ilma on jo valmiiksi kosteaa, ihomme viilenee huonommin. Ääriolosuhteessa ja huonokuntoisena kasvaa jopa lämpöhalvauksen vaara.
Ihminen kuitenkin hikoilee, vaikkei hiki haihtuisikaan: hiki osaa myös valua ja vaikka kastella vaatteet. Juotava on siis lämpimän sään vaatimalla tavalla. Hien mukana ihmisestä poistuu muutakin kuin vettä, eli ei pelkkä vesi välttämättä korvaa menetettyä. Ihmisen hyvinvointi vaatii tasapainoa vaikkapa suolojen suhteen, olkoot nämä sitten liikaa saatuina miten haitallisia tahansa. Ihminen voinee ikään kuin lisätä haihduttavaa pintaansa ohuen ilmavilla vaatteilla, jotka ihon ohella haihduttavat niihin tarttunutta hikikosteutta.
Puhdas hiki ei käytännössä haise, ellei tarkoiteta erikseen hajurauhasten eritteitä. Mutta jos hiki saa rauhassa olla möllöttää pitkään, niin jopa se on oiva kasvualusta kaikenlaiselle, joka myös pitää lämpimästä ja kosteasta. Näillä säillä on puhtaus enemmän kuin puoli ruokaa. Myös pyykinpesu on osa tätä suurta oivallusta. Samoja jo valmiiksi hikoiltuja vaatteita ei kannattane päällensä kiskoa. Pian alkaa mätäkuu.
Kuvan linkki: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/6d/Hundstage_-_Edwin_Wiegele.jpg
Työpaikkani sijaitsee MTV:n uutishuoneella Helsingin Ilmalassa. Länsi-Pasilan tätä reunaa hallitsevat kerrostalot ja virastomonumentit. Luonnontieteilijöitä ei näillä kulmilla juuri liiku meitä Maikkarin ja Ylen meteorologeja lukuunottamatta. Silti paikan nimi, Ilmala, kertoo omaa tarinaansa kaupunginosan säätieteellisistä taustoista.
1900-luvun alkuvuosina Helsingin Kaisaniemessä sijaitseva magneettinen observatorio oli jäänyt hankalaan puristukseen. Ympärille kohosi yhä korkeampaa kaupunkirakennetta ja sähkövoimalla kulkevat raitiovaunut häiritsivät magneettisia havaintoja. Uusi observatorio päätettiin rakentaa niin kauas, ettei kaupunki sitä koskaan häiritsisi: kallioille Pasilan eli Fredriksbergin taakse lähes Vähä-Huopalahteen asti. Observatorio valmistui 1910 ja sai nimekseen Ilmala (kuva observatoriosta Helsingin yliopistomuseon kokoelmissa). Heikki Nevanlinnan mukaan* Ilmalassa oli magneettisia mittauksia ja rekisteröintejä varten omat tilat, mutta mittaukset eivät koskaan lähteneet käyntiin Kaisaniemessä olleiden havaintojen laajuudessa.
Vaikka magneettiset mittaukset päättyivät Kaisaniemessä, säähavaintojen teko on jatkunut siellä tähän päivään asti.
Ilmalassa tehtiin magneettisten havaintojen lisäksi pintasäähavaintoja* sekä yläilmakehän havaintoja. Leijoilla lennätettiin meteograafia, havaintolaitetta, joka piirsi kuvaajaa mm. ilmanpaineesta, lämpötilasta ja kosteudesta (kuva leijasta Helsingin yliopistomuseon kokoelmissa). Vuonna 1916* Ilmalassa aloitti työt myös vastavalmistunut matemaatikko Vilho Väisälä, joka teki elämäntyönsä meteorologina yläilmakehän tutkimuksen parissa. Leijahavainnot piirtävine antureineen korvautuivat vähitellen ilmaan vapautettavilla palloilla, joihin ripustetut havaintoanturit lähettivät tietonsa lähtöasemalle radioteitse. Vuonna 1931 Väisälä lähetti Ilmalasta ensimmäisen itse kehittämänsä radiosondin. Vielä samalla vuosikymmenellä alkoi sondien teollinen tuotanto ja toimitus kaikkialle maailmaan – Vaisala Oyj jatkaa edelleen tätä perinnettä.
Vuonna 1957 observatorio sai mahtavan naapurin, kun kalliolle rakennettiin Helsingin Veden kantikas punatiilinen vesitorni. Luulisin, että observatorion merkitys lienee jo silloin ollut vähäinen, sillä eivät meteorologit olisi muuten huolineet moista järkälettä naapuriinsa ilmavirtoja häiritsemään. Observatorio tulikin pian lopullisesti tiensä päähän, sillä vuonna 1967 se jyrättiin Ilmala 2 -vesitornin tieltä. 60-luvulta 80-luvulle Ilmala kasvatti muutenkin merkitystään, laajeni ja sai monia nykyisistä maamerkeistään: YLE oli toiminut Pohjois-Pasilassa jo 20-luvulta lähtien ja 1967 valmistui myös Mainostelevision toimitalo tien toiselle puolelle Pöllölaaksoon. Nämä vaiheet käyvät ilmi myös Maanmittauslaitoksen peruskartoista vuosilta 1961, 1967 ja 1979. Nyt 2000-luvulla Pöllölaakson ympäristö on jälleen ollut myllerryksessä, kun alueelle on rakennettu uusia asuntoja ja toisaalta entisiä studiotiloja purettu.
Observatoriotoiminta jatkuu Suomessa kolmessa paikassa, Nurmijärvellä, Jokioisissa ja Sodankylässä. Pasilassa meteorologit saivat toisenlaista jalansijaa 1958, kun Paavo Salmensuu ryhtyi viittomaan piippunsa kanssa Mainostelevision Sääruutu-ohjelmassa. Tupakkatuotteiden esittely ei taitaisi enää olla mahdollista, mutta meteorologit ovat pysyneet uutisten vakioesiintyjinä. Näillä kunniakkailla jalanjäljillä astelen siis taas huomenna töihin Ilmalan kallioiden katveeseen.
Tämä kuva ei ole Suomesta, mutta merkki voisi olla vaikka varoitus liiasta juhlimisesta väärässä säässä. Kuva: Michael Pereckas / Wikimedia Commons
Joulusta jo päästiin, tosin minulla se meni enimmäkseen töissä eli sangen rattoisasti. Vaan vielä riittää ainakin pyhiä ja niiden aattoja, sattuuhan vielä uusivuosi keskelle viikkoa ja loppiainen maanantaille. Joulunaika jatkuu. Uudenvuodenaaton tinanvalanta ja muut taiat vasta odottavat. Uudenvuodenpäivän aamurusko tietää pyryistä talvea. Ja ”jos loppiaisena sataa lunta niin paljon, että hiiren jäljet peittyvät, niin sinä vuonna ei tule lumesta puutetta” (Jämsä). Joulurauha päättyy oikeastaan vasta Nuutin päivänä, joka tosin on vuodesta 1708 ollut meidän almanakassamme 13. tammikuuta aiemman 7.1. asemesta.
Kansanperinne myös vanhoine sääenteineen voi täyteläistää viivoja, joilla piirrämme tiettyä ajankuvaa ympärillemme ja mieleemme. Saamme ajallista ulottuvuutta irrottamaan itsemme liian vahvoista siteistä tähän hetkeen ja vaikka työkiireisiin. Jokaisesta vuoden päivästä ja viikosta tulee moniulotteisempi. Ilmakehä esimerkiksi tekee juuri niin kuin tekee, ja sään seuraamiseksi ja ennustamiseksi on toki oma viritteistönsä itseään toistavine elementteineen ja puhuvine päineen. Variksenpelättimiä. Minäkin olin kerran sellainen. Nyt olen varis. Variksen raakunta aamuisin tietää huonoa ilmaa.
Kun on näin lauhaa, voi sää enää muuttua käytännössä vain yhteen suuntaan. Tai ainakin jokainen yhtä lauhana jatkuva päivä tekee tilanteesta aina vain poikkeuksellisemman. Eniten luonnossa tapahtuu lämpötilan laskiessa pakkaselle. Ei esim. helleraja aiheuta yhtään mitään, kunhan vain tuijotetaan lämpömittareita hullunkiilto silmissä. Celsiusasteikon nollaraja puolestaan on jo niin määritelty, että siinä lämpötilassa puhdas vesi jääty tai sulaa. Seuraukset esim. maanteillä voivat olla jopa dramaattisia. Tässä mielessä sää muuttuu maan pohjoisosassa jo ennen vuodenvaihdetta: pakkastalviseksi, pois suojasäästä.
Uudenvuoden yönä pienehkön matalapaineen lasketaan kulkevan Pohjois-Pohjanmaan yli itään. Viimeistään sen jälkipuolella myös maan keski- ja itäosassa alkaa olla nollakeliä tai heikkoa pakkasta. Lounaassa kaikkein lauhin sinnittelee pisimpään, ja lounaisarannikolla voi olla suojaa vielä ties kuinka pitkään. Ei kuitenkaan enää useita lämpöasteita. tällä säällä on varaa muuttua kylmemmäksi, eikä se silti vielä siitä varsinaisesti kylmäksi muutu, jos kylmällä tarkoitetaan tilastollisesti kylmää eikä sitä, että talven tilastonormaali on itsessään monen mielestä kylmää säätä. Talvihan on tietyssä mielessä aina kylmä.
Sään pienikin kuivahtaminen sillä seurauksella, että pilvipeite helposti ohenee ellei peräti rakoile, selkeistä päivistä puhumattakaan, johtaa helposti paljon isompaan muutokseen tienpinnalla, joka pakkaselle mennessään jäädyttää pinnallaan olevan mahdollisen kosteuden. Tai kun pakkastienpinnalle virtaa lauhaa ja usein kosteampaa ilmaa, liukkautta tuo puolestaan kuura. Suolattujen pääteiden ja muiden tieosuuksien, myös jalankulun alueiden, välillä voi olla iso ero. Pääteitä koskeva kelitiedottaminen painottuu usein pääteihin. Liukkaus tullee vähitellen myös etelän vieraaksi.
Kuvan linkki: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Slippery_when_wet_icon.jpg
Jopa Sputnik-koira Laika saadaan helposti kurkistamaan myös sään takaa. Kuva: historybyzim.com
Tässä vaiheessa marraskuuta, maanantaina jo Kaisan eli Katariinan nimipäivänä, vanhana Katariina Alexandrialaisen muistopäivänä, on jo lupa tähyillä tulevaa talvea. Siis tulevina maanantaina ja jouluna tulisi olla samanlainen sää. Ja koska näin ei aina käy, on jo ammoin tajuttu, että näille pikku enteille on hyvä kehittää vastapari, ihan toinen tieto tulevasta: Kun Kattina kapsaa, niin jouluna napsaa (vesisade), on kansanperinnettä tallessa Jämsästä. Kaisan päiväksi on yleisesti odotettu lauhaa, oikeastaan suojasäätä. Koska näin ei tällä kertaa käy, lienevät taas maailmankirjat nurinniskoin. Alamäki taisi alkaa siitä tunnetusta Sputnikista, joka sotki säät, mutta toi lopulta internetin: sen verran Amerikka tuosta idän ilotulituksesta säikähti. Kannatti laukaista, vaikka tähtien sota toi vararikon. Ja missä hangessa tarpoisi sääpalvelu ilman satelliittikuvia ja kehittyneitä tietokoneyhteyksiä? Mitä, etteikö säätä muka saa sotkettua mihin tahansa ja etteikö kilpavarustelukin voi saada jotain aikaiseksi…
Rakas lukijani, toivottavasti et pysynyt kärryillä, sillä silloin loputtomat matalapaineet, vaihtelevat pilvisyydet ja poudat ovat juuri kuin sinulle tehtyjä. Teen tietoisen irtioton arjesta ja olen monimutkaisempi. Eikä näytä talven tulokaan olevan niitä yksioikoisimpia asioita – ainakaan tänä vuonna ja tietysti tänne vetelään etelään, missä asun. Minäkin olen vetelä ennen kuin paukkupakkasessa vasta kangistun. Kylmiä ilmoja on hivuttautunut vähän niin kuin Suomelta salaa vielä paljon etelämmäksi kuin missä Suomen etelä on. Keskisen Välimeren alueella on jo jonkin aikaa ollut matalapaine eli kuurosateisen sään alue. Ilma ei siellä ole ollut suomalaisittain kylmää, tietenkään, mutta ylemmässä ilmakehässä suhteellisen kylmää vastakohtanaan lämmin Välimeri. Vielä tämän viikonlopun yli tilanne on samankaltainen. Tähän mennessä Sardiniassa on tulvinut, Kreikkaa ovat riepotelleet ukonilmat (kuinkas muuten), Ranskan kaakkoisosan vuoristoisilla alueilla on koettu lumikaaos ja Italiassa lunta on satanut marraskuulle harvinaisesti Toskanaa myöten, pohjoisen alppilaaksoista puhumattakaan.
Myös meille virtaa pian luoteesta ihan oikeasti kylmää ilmaa, jonka tuuli kuitenkin pitää liikkeessä eli sekoittaa eri ilmakerroksia. Sunnuntaista alkaen etelässäkin on pakkasta, mutta ensin varovasti aste tai pari kolme. Aurinkoisinta (jos marraskuun säästä nyt kannattaa moista määrettä käyttää, mutta selkeintä ainakin) on maanantaina, idässä vielä tiistainkin puolella. Maanantaina luoteistuuli hidastaa pakkasen kiristymistä mutta tekee siitä sitäkin purevamman, etenkin kun ilmiöön ei ole vielä tänä syksynä kunnolla totuttu. Päällepantavansa kannattaa miettiä kahdesti. Ilmavirtauksen heikettyä pakkanen voisi olla kireintä tiistaiaamua kohden, kunnes lännestä lähestyvät sateet nostattavat edellänsä lauhemman lounaistuulen.
Keskiviikko ja torstai ovat etelässä paluuta suojasäähän, ja sitten on taas uuden talvisemman yrityksen vuoro. Sateita on keskiviikon ja torstain maissa liikkeellä useitakin, ja saa nähdä, onko lopputulema niistä jo valkoinen maa myös etelässä vai ei. Pakkasen merkkejä voi itse kukin tarkkailla vaikka näin: ”Jos pikku lintuja, talwen tullessa, kokoontuu parwittaisin mettistöön, puihin ja pensaisiin, niin aawistetaan pakkasta” (Talon-pojan sää- eli ilma-kirja, taikka Tarpeellisia tietoja maanwiljeliöille ilman-muutteista. [Turku]: [Frenckell], 1848, sivu 12. Teos on suomenkielinen versio alunperin Saksassa vuonna 1508 ilmestyneestä sääkirjasta Die Bauernpraktik. Suomenkielisenä se ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1773 Tukholmassa.)
Myrsky- ja tyrskybongarit ehtivät vielä kytikselle maan eteläisimmän osan rannikolle. Kuva: aviking / panoramio Google maps.
Hämärtyvä Martin päivän aattoilta. Yövuorojen välinen ihmettelypäivä. Illalla myöhään, viimeistään yöllä, sataa – Martinpäivän ja samalla isänpäivän aamuna jo maan keskiosaa myöten. Minun mielessäni vuosi on ympyrä, jonka kaarelle taas sijoittelen itseäni ja tätä elettävää päivää. Myös tulevia aikoja. Marraskuun väri on hyvin tumma, mutta lähes pimeydestä kuultaa punaruskeita sävyjä. Ehkä tämä on tapaa muistaa asioita. Eihän kuukausilla pitäisi oikeasti värejä olla, mutta niiden tuomilla mielikuvillapa on.
Isänpäivää pidän varsin uutena kauppiaiden keksintönä pidentää joulumyyntisesonkia alkupäästä, en siis edes tasa-arvokysymyksenä eli äitienpäivän vastineena. Pyhän Martin muistopäivällä sen sijaan on pitkä ainakin länsieurooppalainen kulttuurihistoria. Missäköhän vaiheessa on mahdollisesti myös Martin hanhen syömisen vakiintuminen meillä tänä kyseisenä loppusyksyn juhlapäivänä? Voisiko se mennä niin, onhan taannoinen halloweenkin tulollaan omalla tavallaan.
Kulttuurilainoja, vähän niin kuin sanat ja ilmaisut kielessä. Kun nälkä kasvaa syödessä, täytyy supertaifuuneista kai tulla ilmastonmuutoksen myötä ensin hypertaifuuneita ja hyperhurrikaaneja. Superhellekin jo koettiin kesällä. Ensi kesänä sen pitää olla jo hyperhelle, jos se menee markettien logiikalla. Mutta kun nälkä yhä vain kasvaa, menettävät aiemmat prefiksit joka tapauksessa lopulta tehonsa. Sitä varten ovat olemassa etuliitteet mega-, giga-, tera- ja niin edelleen. Minä söisin ennemmin vaikka sitä hanhea Martin päivän pöydässä.
Tänä vuonna Martti tuo tullessaan matalapaineen. Ei lajissaan ensimmäistä eikä viimeistä, mutta tähän aikaan vuodesta näihin helposti liittyy myös myrskyä merellä ja puuskatuulia syvälläkin sisämaassa. Jos matalapaineen keskus liikkuu maan keskiosan yli koilliseen, ovat kovimmat tuulet sen kulkusuunnassa oikealla reunalla. Maan eteläosassa sää siis menee lounaistuulisimmaksi. Toinen yleinen paikka tuulla vähän enemmän on matalapaineen jälkipuoli: länsirannikko saa voimistuvan luoteis- tai pohjoistuulen. Sadetta tämä ilmapyörre tuo myös, ja saa nähdä, sataako etenkin matalan jälkipuolella myös lunta ja räntää ja kuinka etelässä.
Maanantain maissa on ohimenevästi kuivempaa ja selkeämpää. Maanantaiaamua kohden maan länsi- ja pohjoisosassa ollaan pakkasella, Länsi-Lapissa kymmenisenkin astetta. Maanantai-illasta alkaen viimeistään on Itä-Suomen vuoro mennä hieman pakkaselle. Lännestä puolestaan lähestyy jo seuraavia sateita, ja ennen niitä voimistuu taas lauha etelätuuli. Ajokeli siis saattaa sunnuntain-maanantain maissa mennä maan keskivaiheilla huonoksikin, mutta talven tulosta ei vielä ole kyse.
Kuvan linkki: http://www.panoramio.com/photo/7254636
Christian Radich purjeet pulleina. Isot purjelaivat herättävät ajatuksia myös säästä. Kuva: Commons Wikimedia
Isot purjelaivat täällä Helsingissä (The Tall Ships Races, 17.-20.7.) saivat minut eilen illalla ajattelemaan paitsi merenkulun historiaa ja merkitystä etenkin jo varhaisen globalisaation kannalta, myös sään ja sääpalvelun merkitystä merenkululle. Sääpalvelun historia on luku sinänsä, eikä sen esittely mahdu pikku blogikirjoituksiin, mutta asiasta kiinnostuneita lukijoitani varten laitan tuonne loppuun linkkejä, joiden kautta pääsee niin halutessaan laajempaan säähistoriamaailmaan.
Aina pitää silti mainita tärkeä alkusysäys. 14.11.1854 Krimin sodan aikana Mustallamerellä haaksirikkoutui 41 ranskalaista ranskalaista alusta myrskyn vuoksi. Jälkeenpäin huomattiin, että myrsky oli kulkeutunut sinne lännestä, koko asutun Euroopan yli. Mutta järjestelmä sään seuraamiseksi puuttui, vaikka yksittäisiä mittausjaksoja paikallisista säistä jo oli, samoin observatorioita, nykyisten tutkimuslaitoksen edeltäjiä.
Esimerkiksi jo maaliskuussa 1838 Helsingin yliopiston yhteyteen perustettiin magneetinen observatorio – keisari Nikolai I:n julistuksella. Tätä samaa juurta on nykyinen kansallinen tutkimuslaitoksemme. Tärkeimmät virstanpylväät nykyaikaisen säätieteen kehittymisessä olivat kuitenkin vasta 1900-luvun maailmansodat sekä niiden vauhdittama teknologinen kehitys.
Tutkatekniikan läpimurto tapahtui vähän ennen toista maailmansotaa ja sen aikana, ja satelliittikuvia on saatu systemaattisesti 1960-luvulta lähtien. Varsinkin toisen maailmansodan aikana lennettiin paljon, mikä tuotti mittausdataa ilmakehän rakenteen selvittämiseksi ja esim. ilmakehän suihkuvirtausten löytämiseksi.
Tässä kunnostautui erityisesti Chicagon yliopistossa työskennellyt tutkijaryhmä, jonka keskeinen hahmo oli suomalainen Erik Palmén. Muistan hänet 1970/80 -lukujen vaihteesta; hän kävi vielä eläkepäivinään säännöllisesti yliopiston meteorologian laitoksella ja mm. tervehti aina kaikkia, jopa minua erikseen. Wikipedia- ja muita tiedonhakumuotoja silmällä pitäen mainitsen vielä kaksi muuta nimeä: Carl-Gustaf Rossby ja Vilhelm Bjerknes. Hyvä edustus siis pohjoismailla tässä.
Toisessa maailmansodassa myös säätietojen väärentämisestä tuli osa Pohjois-Atlantin alueen operaatioita. Ja jopa itse Normandian maihinnousun suunnittelussa säätiedoilla oli merkittävä rooli.
Tänä päivänä jo ainakin säätutka on osa jokamiehen kansalaistaitoa (tai joutuu tyytymään vähempään) ja internetin tai älypuhelinten avulla lähes kaikkien tiedonhaluisten ulottuvilla. Satelliittikuvat sen sijaan vaativat hieman enemmän tulkintaa, mutta se on arkipäivän tarpeita tyydyttävällä tasolla täysin kenen tahansa opeteltavissa.
Sääpalvelu on nykyisin myös Euroopassa, markkinataloudessa kun elämme, yhä enemmän liiketoimintaa. Myös Suomessa ollaan säädataa vapauttamassa niin, että se, joka keksii sen pohjalta sopivan innovaation, jonka tuoteistaa ja jonka varaan rakentaa kilpailukykyisen bisneksen, voi työllistää itsensä ja muita ja tietysti jopa menestyä. Foreca on esimerkki suomalaisesta yksityisestä sääpalveluyrityksestä, jonka markkina-alueena on koko maailma. Edelleen saa välillä selittää, ettemme ole laitos.
Meteorologis-tietojenkäsittelyteknisesti tärkein kehitys on tapahtunut ilmakehää kuvaavien numeeristen ilmakehämallien saralla. Niin kuin säätä seurataan jatkuvasti, myös näitä malleja ajetaan koko ajan uudestaan ja uudestaan, esim. ECMWF-mallia rutiinisääpalvelun tarpeita varten kahdesti vuorokaudessa. Monet sääpalvelutuotteet päivittyvät sitä mukaa kuin viimeisimmät laskelmat ovat käytettävissä, sen vuoksi ennuste voi jo päivän mittaan olla erilainen kuin aamulla.
Malliin kerätään joka kerta erilaiset kaikkialla samaan aikaan tehdyt säähavainnot alkuarvoiksi, minkä jälkeen se laskee ilmakehän rakenteen muutoksia aika-askeleittain tasavälisessä kolmiulotteisessa hilapisteikössä. Näistä tuloksista ovat peräisin ”Täsmäsää”-tyyppiset yhden maanpintahilapisteen pistearvoennusteet. Meteorologit sen sijaan jäsentävät kutakin säätilannetta yksittäisiä pisteitä selvästi laajemmin. Pelkät piste-ennusteet esitysmuotoineen ovat helposti omiaan hämärtämään tämän näkökulmaeron.
Jäsennettäessä ilmakehän kokonaisuuksia ja etsittäessä ja seurattaessa ilmakehän sääjärjestelmiä, niiden rakennetta ja liikettä, päästään puhumaan siitä, mitä ilmakehässä on tapahtumassa ja millaisia vaihtoehtoja esim. paikalliseksi tai alueelliseksi sääksi voidaan odottaa ja millä ennustettavuudella juuri kyseisessä tilanteessa. Tässä on sääennusteiden esitysmuodolle vielä suuria haasteita, olkoon muka kaiken pyhittävä tekniikka itsessään miten pitkällä hyvänsä.
Ylin pluumi on lämpötila 850 hehtopascalin eli millibaarin painepinnan korkeudella (vähän yli kilometrissä). Lisäämällä siihen n. 15 päsee lähelle aurinkoisen kesäpäivän päivälämpötilaa. Kuva: ECMWF jäsensivut.
Kätken tulevan sään nyt Helsingin pluumiennusteen esittämiseen (ks. edelliset kirjoitukseni). Oleellinen muutos siis on, että ilmamassa maan etelä- ja keskiosassa lämpenee merkittävästi tiistaista alkaen, jolloin siis lämmintä ilmaa virtaa idästä. Maanpintalämpötiloihin, jotka voisivat kohota viimeistään loppuviikolla lounaassa jopa helteeksi asti, ottaisin sen varauksen, että ainakin lämpenemiskehityksen alkuvaiheessa maanpinnan läheisessä ilmakerroksessa on koillisesta ilmavirtauksesta johtuen suhteellisen viileää ilmaa, joten pilvisyys voi jäädä runsaaksi, mikä alentaa päivälämpötiloja. Sateisinta on juuri lämpenemisen edellä eli maanantaina etenkin maan itäosassa, mahdollisesti myös etelässä.
Kuvien linkit:
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Tall_ship_Christian_Radich_under_sail.jpg ja http://www.ecmwf.int
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
