”Kovan tuulen varoitus: Suomenlahden itäosa, Selkämeren pohjoisosa, Merenkurkku ja Perämeri: Lännen ja lounaan välistä tuulta 17 m/s. Suomenlahden länsiosa ja Selkämeren eteläosa: Lännen ja lounaan välistä tuulta 15 m/s…”
Olette varmaan huomanneet, että Forecan sivuilta ei löydy säävaroituksia. Tämä ei johdu siitä, etteivätkö meteorologimme pitäisi säätilannetta ajoittain vahinkoa aiheuttavana, vaan siitä, että velvollisuus varoittaa vaaraa aiheuttavista säätilan muutoksista on liikenne- ja viestintäministeriön alaisena toimivalla Ilmatieteen laitoksella. Voimassa olevat varoitukset voitte tarkastaa tältä sivulta.
Keli-, tuuli- ja metsäpalovaroitukset ovat kaikille tuttuja suosikkeja jo vuosien takaa, Käsitys siitä, mitkä kaikki säätilan muutokset voivat aiheuttaa varaa, on kuitenkin selvästi laajentunut 2000-luvulla. Runsaista sateista alettiin varoittaa toukokuussa 2009. Samalla otettiin käyttöön kolmiportainen ukkosvaroitusjärjestelmä aiemman yksiportaisen varoituksen sijaan. Huhtikuussa 2011 valikoima kasvoi varoituksilla meriveden korkeudesta ja aalloista, hellejaksoista ja pakkasesta – kaikki kolmeportaisilla asteikoilla varustettuna. Myös UV-säteilystä varoitetaan, mikäli UV-indeksi saavuttaa vähintään arvon 6.
Kuva: Ilmatieteen laitos
Näiden lisäksi Ilmatieteen laitos ennustaa viisiportaisella asteikolla lumivyöryjen todennäköisyyttä tietyillä Pohjois-Suomen tunturialueilla, seuraa alailmakehän ilmanlaatua ja otsonipitoisuutta sekä varoittaa liukkaasta jalankulkusäästä ja jäätämisestä merenkulun yhteydessä. En kai vain unohtanut mitään?
Monipuolistuneen varoitusvalikoiman tarkoitus on palvella liikenteen ja yhteiskunnan lisäksi erityisryhmiä, esimerkiksi vanhuksia, pikkulapsiperheitä ja pitkäaikaissairaita. Osaltaan kehtys johtuunee sääennusteiden parantumisesta: kun esimerkiksi ukkosia pystytään seuraamaan ja ennustamaan aiempaa tarkemmin, niistä voidaan myös antaa tarkempia varoituksia. Välillä kuitenkin tuntuu, että runsas varoitusmaailma hämmentää sääennusteiden käyttäjiä puhumattakaan siitä, millainen jättipotti helle- tai pakkasvaroitus on raflaavia sääotsikkoja janoavalle medialle. Onko Suomen sää todella näin vaarallista? Millainen rooli säävaroituksilla on sinun arjessasi? Seuraatko niitä säännöllisesti?
Elämänpiirimme ylhäältä yöllä. Tästäkin puuttuu harmautta, joka asuu pimeyteen tai vähävaloisuuteen taipuvaisissa mielissämme ja leviää sieltä harmauden reproduktiona. Kuva: NASA / Wikimedia Commons.
En tiedä, mitä oikeastaan tarkoittaa, että ”sää on harmaata”. Luulen, että puhuja silloin heittää kehiin itsensä, omat havaintonsa vaikka taivaan väristä. Vaikka ei se sää sinistä ole, eikä edes sinivalkoista, vaikka sinitaivasta kauniin valkeat kumpupilvet koristaisivat. Taivaan havaittu väri ei siis riitä syyksi harmaudessa piehtaroimiselle ja koko sään julistamiselle harmaaksi. Harmaus kumpuaa jostain muualta.
Värit ovat olemassa vain, jos on valoa. Värit pitää nähdä, paitsi että synesteetikot erilaiset käsitteetkin värillisinä. Tässä ”näkeminen” on tietysti kielikuva, mutta on mielenkiintoista, kuinka värit voivat liittyä muuhunkin kuin suoraan näköhavaintoon. Ihminen ”näkee” silloinkin, kun näkee vaikka unta tai muuten vain muistaa asioita väreineen. Kaiken voi myös muuttaa ajatuksissaan niin halutessaan eriväriseksi, itse asiassa vaikka minkä väriseksi. Kokonaista maailmaa voi katsoa jonkinväristen silmälasien läpi, kuten edelleen kielikuva ja sanonta kuuluu.
Ennustaminenkin on näkemistä, mutta ennakolta. Tämä tuskin koskee ilmakehän rakenteen muutoksia laskevaa tietokonetta, mutta heti kun tuloksia tulkitsee ihminen, asia voi muuttua. Ihminen myös näkee, mitä haluaa nähdä, ja sama pätee kuulemiseen. Ei sään harmaus ainakaan tietokoneista tule.
Synestesia, siis asioiden ”näkeminen” värillisinä ilman, että niillä itsellään olisi fysikaalisen todellisesti väri, on mielenkiintoinen. Moinen saattaa liittyä tapaan järjestellä muistisisältöjä; asian muistaa paremmin, kun siihen liittää vaikka värejä mukaan. Minulle marraskuu on aina ollut jotenkin tumman magentanpunaruskea, joulukuu puolestaan enimmäkseen tummanvihreä. Kumpikaan näistä ei ole tasaisen yksivärinen, joten sanallinen kerronta meneee vaikeaksi.
Harmaa on valkoisen ja mustan eriasteista sekoitusta. Sumu maassa tai sumupilvenä lienee se päiväsajan harmaa elementti, ja nyt tarkoitan fysikaalisen maailman värejä. En tiedä, onko musta-valko -värisokeutta olemassa, paitsi että abstraktisessa merkityksessä ehdottomasti kyllä. Mutta palaan valon merkitykseen: kun valoa on yhä vähemmän, viimeistään pilkkopimeässä värit lakkaavat olemasta. Pimeyttä ei lasketa väriksi, mutta olisiko se sitten lähinnä musta. Hyvin vähäisessä valossa tienoo lienee harmahtava, mutta sitten alkaa myös valon väri vaikuttaa.
Valossa on valinnan varaa. Päivänvalo, kuunvalo ja palava liekki ovat edelleen olemassa, samoin kaikenlainen keinovalo pimeyden voittamiseksi. Kaupungeissa on vaikeata havaita vaikka revontulia, toisaalta kaupunkien ja kirkonkylienkin kohdalla näkyy sumupilvessä valohehku kertomassa, kulkijalle, että täällä päin ollaan.
Valon aihe on laaja, mutta valon sammuttamalla häviää myös harmaus. Tai silmät sulkemalla ja ”näkemällä” millainen valoshow hyvänsä. Myös pysytteleminen sisätiloissa voi vähentää harmautta, paitsi jos koti on harmaa tai sitten arkisen harmaa tai harmaan ankea. Kaikkeen tähän voi kuitenkin itse vaikuttaa. Ei harmaalle pidä antautua, ellei siitä pidä. Voi vaikertajia, ankeuttajien uhreja. Televisiokin voi ankeuttaa ja julistaa harmautta, sen jälkeen sitä harmaata entistä varmemmin näkee ja kokee kaikkialla. Mutta töpseli vaan irti seinästä.
Harmaa ei toki ole ikinä ollutkaan pelkkä väri, vaan se on monelle mielen tila. Siksi sää ei voi olla harmaata, kuten ei sinistäkään, eikä sinivalkoista edes itsenäisyyspäivänä. Onneksi pian älytään lisätä kaikenlaista joulun odotuksen valoa, niin ulkoista ympärille ja arkipäivään kuin sisäistäkin. Jollekulle sekin on pimeyttä, mutta minkä värinen voi sitten joulun sään väri olla?
Pientä rajaa harmauden levitykseen. Kauneutta viimeistään joulukuussa on. Kuva: geralt / pixabay
Joulukuu, ja sen myötä talvi, alkaa maanantaina, ja sitä ennen on vielä ensimmäinen adventtisunnuntai. Pikkujoulunaikaa parhaimmillaan. Kaikkiko se on vain harmaata? Jos puhuisin säästä vain omien värituntemuksieni pohjalta, alkaa maanantaina tummanvihreä sääjakso.
Pian on säävuosi 2014 paketissa, mutta vielä mukaan mahtuu vuoden viimeinen, usein säädramatiikkaa tarjoava joulukuu. Olen kotoisin keskisestä Suomesta, jossa viihdyin liki 20 vuotta ennen muuttoani pääkaupunkiseudulle. Meillä ”kotona” päin joulukuut olivat aina melko tasaisia ennen edellisen vuosikymmenen loppupuolta. Jouluisin oli takuuvarmasti lunta ja yleensä myös melko tavanomainen määrä. Vuodet 2006 ja 2007 toivat kuitenkin poikkeuksen kaavaan: kaksi peräkkäistä lumetonta joulua. Mitä kummaa?
Pääkaupunkiseudulle muuttaessani olen taas joutunut todistamaan rajuja joulukuisia sääkontrasteja: runsasluminen joulu 2010, lumeton joulu 2011, erittäin runsasluminen joulu 2012 (lunta yli puoli metriä) ja viimeisimpänä jälleen lumeton joulu. Kultaista keskitietä ei vuoden 2007 jälkeen olla etelärannikolla nähty. Mitenköhän käy tänä vuonna?
Joulukuut ovat sääolosuhteiltaan Suomen dramaattisimpia kuukausia. Pohjoisen pallonpuoliskon ollessa kallistuneena poispäin auringosta, on auringonsäteilyn määrä meillä vähäisimmillään, mutta toisaalta säähäiriöt rajuimmillaan. Säähäiriöt, esimerkiksi voimakkaat matalapaineet, saavat energiansa napa-alueiden ja tropiikin välisistä lämpötilaeroista, jotka ovat suurimmillaan talviaikanamme.
Erilaisia joulukuita
Meteorologisesti katsottuna joulukuu on jo koko maassa termisen talven aikaa, joka katsotaan alkaneeksi, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi nollan alapuolelle. Ensilumi on joulukuuhun mennessä tilastojen valossa saatu koko maahan, ja tässä vaiheessa tarkennettakoot ensilumimääritelmä: talviaikana vähintään 1 cm lunta maassa aamuyhdeksältä. Pysyvä lumi saadaan maahan yleensä myös joulukuuhun mennessä sisämaassa, mutta esimerkiksi rannikkokaupungeissa, Helsingissä ja Turussa, pysyvää lunta joudutaan odottelemaan usein vuodenvaihteeseen saakka. Sulat merialueet pitävät rannikon sisämaata lämpimämpänä ja viivyttävät talven tuloa. Toisaalta lämpimissä merialueissa piilevät myös lumikaaoksen ainekset: jos kylmät Siperia-tuulet puhkuvat sopivissa olosuhteissa etelärannikkoa kohti sulan Suomenlahden yli, voi lämmin pintavesi synnyttää erittäin sakeita lumikuuroja etelärannikon kaupunkien riesaksi. Tästä hyvinä esimerkkeinä joulukuut 2009 ja 2010, jotka olivat mm. pääkaupunkiseudulla lähes ennätyslumisia. Allekirjoittaneen kotiseudulla autot hautautuivat kirjaimellisesti lumeen niin kuin kuvasta näkyykin.
Kuva 1: Tuttu näkymä Helsingissä joulukuussa 2009 ja 2010. / kuva: Markus Mäntykannas
Tietysti meikäläisten ”lumikaaokset” ovat vain suhteellista siihen verrattuna, mitä rapakon toisella puolella tapahtui viime viikolla. New York -osavaltiossa sijaitsevan Buffalon eteläpuolella lumikertymät olivat jopa 100-170 cm vuorokaudessa. Tällöin on mielestäni ihan oikeutettua puhua lumikaaoksesta, superpyrystä tai rajusta lumimyrskystä. Meillä kynnys vastaavien termien viljelylle tuntuu olevan joissain tapauksissa varsin pieni. Muutaman sentin lumikertymä, heikko tai kohtalainen tuuli ovat toisinaan riittäneet lumi- tai jopa superpyryn hehkuttamiselle. Hassua.
Tulevaisuuden talvet ja joulukuut
Lauhoina alkutalvina lämpötila on huidellut korkeimmillaan mm. Helsingissä +10 asteessa, kun taas kylmimmillään pakkasta on ollut 30 astetta. Kaikkien aikojen Suomen joulukuun pakkasennätys on jo pian lähes 100 vuoden takaa: -47,0 astetta (Pielisjärvi 21.12.1919), minkä rikkoutuminen tulevaisuudessa on käymässä hyvin epätodennäköiseksi. Mikäli ilmasto lämpenee ennakoidulla tavalla, talvisin uusia pakkasennätyksiä tuskin on enää odotettavissa. Sen sijaan keskilämpötila tulee nousemaan selvemmin ja uusia lämpöhuippujakin voi syntyä. Ohessa on lämpenemistä Euroopan alueella jäljittelevä kuva, jonka olen tehnyt A1B-skenaarion perusteella.
Kuva 2: Lämpötilan muutos vuosista 1971-2000 vuosiin 2070-2099 A1B-skenaariolla (19 maailmanlaajuista ilmastonmuutosmallia; lähde ACCLIM-hanke, Ilmatieteen laitos) / kuva: Markus Mäntykannas & MTV
Pohjoinen napa-alue lämpenee talvisin skenaarion valossa sadan vuoden aikaskaalassa jopa yli 10 asteella, kun taas Pohjois-Atlantilla lämpeneminen on paikoin hyvin heikkoa. Suomenkin talvet (joulu-helmikuu) lämpenisivät 4-8 asteella, voimakkaimmin Lapissa. Jos skeenario toteutuu, tämän vuosisadan puolessa välissä Jyväskylän talvet ovat yhtä lauhkeita kuin Turun nykyiset, ja vuosisadan loppuun mennessä Turun nykyiset talvet siirtyvät Rovaniemelle saakka.
Täytyy muistaa, että eriäviäkin näkemyksiä ilmaston muuttumisesta ja lämpötiloista löytyy, eikä minun ole millään tapaa tarkoitus ottaa kirjoituksessani kantaa siihen, mikä skenaarioista tai näkemyksistä voisi olla, tai olisi mielestäni, paras – A1B-skenaario on vain yksi esimerkki.
Mikä määrittelee, tuleeko alkutalvesta vetinen vai ankara?
Suomen talvien sääolosuhteisiin vaikuttaa yläilmakehässä puhaltava voimakas suihkuvirtaus, joka ohjaa myös matalapaineiden käyttäytymistä. Usein säälähetyksissä kuuleekin sanat ”Pohjois-Atlantilla oleva matalapaine liikkuu kohti Skandinaviaa ja Suomessa vallitsee lauha lounainen ilmavirtaus”. Matalapaineiden stereotypinen reitti suuntautuu Yhdysvaltojen itärannikolta kohti Pohjois-Skandinaviaa, jolloin Suomessa tuulet puhaltavat Atlantilta ja sää on joulukuiseen tapaan vaihtelevaa ja epävakaista – leudot ja kylmemmät päivät vuorottelevat. Näin kävi esimerkiksi viime vuonna, mutta vieläkö muistatte vuodet 2009 ja 2010 (kuva 1 ja 4)? Silloin yläilmakehässä tapahtuneet muutokset johtivat kylmän korkeapaineen (nk. ”blocking high”) muodostumiseen Pohjois-Atlantille, kun taas matalapaineet joutuivat huomattavan eteläiselle reitille. Tuuli pääsi puhaltamaan etelärannikolle useana päivänä sulan Suomenlahden yli muodostaen erittäin sakeita lumikuuroja, ja lumikertymät olivatkin varsin suuria.
Kuva 3: Vuosi sitten, joulukuussa 2013, lumesta ei ollut tietoakaan eteläisessä Suomessa. / kuva: Markus Mäntykannas
Joulukuiden ja alkutalvien säätyypin määrää siis Euroopan ilmanpainejakauma. Mitä alempi ilmanpaine Islannin edustalla ja mitä korkeampi Azoreilla, sitä lauhempaa ja vetisempää Suomessa on (kuva 3 & 4, joulukuu 2013). Tämä ilmanpainejakauma tunnetaan myös nimellä ”positiivinen NAO-indeksi”.
Kuva 4: Positiivisen NAO-indeksin aikoihin Islannin edustalla on matalan ilmanpaineen alue ja Azoreilla korkean ilmanpaineen alue. Valtaosa Euroopasta on epävakainen ja leuto. / kuva: Wetterzentrale
Toisaalta, jos tilanne on täysin päinvastainen, puhutaan ”negatiivisesta NAO-indeksistä”, jolloin olosuhteet meillä ovat melko ankarat ja etelärannikko voi hautautua lumeen (kuva 5). NAO-indeksiennusteita löytyy jokaiselle asiasta kiinnostuneelle täältä.
Kuva 5: Negatiivinen NAO-indeksi tuo Islannin seudulle tavanomaista korkeamman ilmanpaineen ja pakottaa matalapaineet etäisemmälle reitille. Tällöin valtaosa Euroopasta on hyvin kylmä ja luminen, mutta Kreikassa, Turkissa ja Välimeren itäosassa on usein hyvinkin kesäistä. / kuva: Wetterzentrale
Raamatun luomiskertomuksen mukaan Jumalan henki liikkui vetten yllä jo silloin, kun Hän ei vielä ollut erottanut taivaankannen ala- ja yläpuolisia vesiä toisistaan. Ilmaa ei tässä kohtaa edes mainita. Meri on siis tärkeämpi ja alkuperäisempi. Kuva puolestaan esittää maan ja veden erottamista toisistaan, mikä tapahtui vasta kolmantena päivänä, kun vesiä oli olemassa jo ensimmäisenä päivänä, ja taivaankannen ala- ja yläpuoliset vedet erotettiin siinä välissä toisena päivänä. Vesiä oli toisin sanoen jo ennen nykyisiä valtameriä, muttei ilmeisesti vielä ilmaa. Kuva: Michelangelo Buonarroti, fresko, Sikstiiniläiskappeli, Vatikaani / Wikimedia Commons.
Johan valkeni – ainakin maa Suomen eteläosassa. Vaikka voi siitä monenlaista inspiraatiota itselleen ottaa. Suursäätila täällä kylmenee, mutta maltillisesti. Ei siis kireitä pakkasia, mutta sateet alkavat viimeistään ensi viikolla olla lunta, joko sitten kuivaa tai märkää. Märkä satava lumi ei ole sama asia kuin räntäsade; rännästä saisi periaatteessa puhua, kun sataa selvästi yhtaikaa lunta ja vettä. Siis samalla kertaa. Maanantaina ainakin lounaassa satanee vielä vettä.
On sitten eri asia, että tuo räntä-sana, josta on yritetty tehdä termiä eli ihan tietynlaista merkitykseltään tarkasti määriteltyä suomen kielen sanaa, oikeasti eksyy myös sääennusteissa tarkoittamaan tilannetta, missä voi sataa kumpaa tahansa, lunta tai vettä. Mutta ei se silti lyhennä tai napakoi ilmaisuja, vaan johtaa vielä tämänkin sateen olomuotovaihtoehdon lisäämiseen siihen luetteloon, mitä taivaalta voi tulla. Varmuuden vuoksi, onpahan sitten ainakin ennustettu.
”Oikea” räntä on oikeasti suhteellisen harvinainen sääilmiö siihen nähden, miten paljon siitä puhutaan. Vai voiko koko sanaan ”harvinainen” enää luottaa, kun sääkieltä on manipuloitu niin, että ilmiö on ”harvinainen” jo silloin, kun se aiemmin oli vasta ”selvästi lämpimämpää tai kylmempää” kuin tavallisesti eli verrattuna tilastollisen jakauman normaaliluokkaan. Tuohon temppuun minulta meni maku, mutta sepä ei olekaan, yllätys yllätys, tämän ajatelmani aihe.
Ilmastonmuutosteorian vasta-argumentiksi on löydetty se mitattu tosiseikka, ettei ilmakehä mittausten mukaan ykskaks enää olekaan lämmennyt viimeisten viidentoista-parinkymmenen vuoden aikana. Mutta millä logiikalla vain ilma tällä planeetalla lämpenee, jos säteilytaseen pitkäaaltoista ns. ulossäteilyä ei entisessä määrin ei poistu systeemistä. Käytin sanaa ”systeemi” tietoisesti tarkoittamaan etenkin ilmakehän ja (valta)merien kokonaisuutta. Ilmakehä ja meri vuorovaikuttavat.
Voihan sitä pohtia, kumpi ”määrää” eli on vaikka se lady domina, mutta jos haluaa tuloksia, on syytä aloittaa siitä, mitä ”vuorovaikutus” tarkoittaa. Se ei menekään enää niin, että toinen vain aiheuttaa toisen ja sillä siisti. Vuorovaikutuksen ymmärtäminen vaatii astetta kehittyneempiä aivoja. Kuten oleminen kiihkoilematta ylipäätään maailmassa, joka ei ole niin yksinkertainen, millaisena korostetun turvallisuushakuiset ihmiset sen haluavat nähdä ja omassa mielessään pakottavatkin olemaan.
Tässä voi aivan hyvin viitata myös luonnontieteellisen tiedon ulkopuolelle, vaikka turhaan minä tätä erikseen sanon, koska teen niin lähtökohtaisesti maailman akateemisen lokeroimisen vastustamisen tarkoituksessa. Järkyttävää, miten paljon siinä haaskataan inhimillistä voimavaraa. Mutta ilman oppituoleja ja niiden rahoitusta ei olisi pyrkyryyttä. Joo, että vain totuuden etsintä missiona…
Ei, en jatka yhtään eteenpäin tätäkään maailman juonnetta, vaan huomautan, kuten jo myös ”tiedeyhteisö” on tehnyt, että vaikka ilmakehä ei viime aikoina olekaan lämminnyt, niin meretpä ovat. Ja merta on maailmassamme paljon. Ilmaan nähden lämmin meri sääjärjestelmien alustana ruokkii kaikenlaista, koska ilman ns. tasapainotila on näin epävakaampi kuin vaikka Suomen matalien altaiden vähän veden ollessa kylmää kuten keväisin. Vaikkapa hurrikaaneista tiedetään, että niitä syntyy vain tarpeeksi lämpimän meren yllä.
Suomenkin matalapaineet saavat suhteellisesti lämpimästä merestä lisäenergiaa. Mutta ei tämäkään vaikutus ole suoraviivainen, joten nyt on turha mennä laskemaan, kuinka monta vaikka hurrikaania juuri menneenä pohjoisen pallonpuoliskon kesänä on ollut.
Jos nyt vielä, rakas nettipäiväkirjani lukija, olet mukana eli luet tätä, niin palkitsen sinut parilla linkillä tutkimukseen siitä, mitä juuri valtamerille on viime aikoina tapahtunut. Internetistä kun kannattaisi aina pyrkiä etsimään mahdollisimman alkuperäisiä aineistoja. Näin pystyy olemaan alttiina enää korkeintaan alkuperäiselle manipulaatiolle ja välttää tiedonsiirtoketjujen olemattoman asiantuntemuksen tuomia viimeistään tahattomia manipulointeja.
Mutta kaikki kynnelle kykenevät aina myös manipuloivat, niin sinäkin teet – vähintään itsellesi. Se on sitä evoluution tuomaa lajin säilymisen kannalta välttämätöntä ja siis lajityypillistä ominaisuutta.
Tiedettä netissä:
Valtameret tänä syksynä systemaattisen mittaushistorian lämpimimmät:
Aleksi ja Liisa iloitsevat Forecan lumihiutaleheijastimista. Kuva: Karita Kontula-Sokka/MTV Sää
Marraskuu. Synkeä ja musta. Vuoden pimein aika. Sivistyssanakirjassa sanaa marras kuvataan sanoilla kuollut, kuoleva, vainaja tai kuoleman enne. Marraksella on monta selitystä, mutta henget, kuolleet ja vainajien uhrit liittyvät jotenkin marras-sanaan.
Marraskuussa pohjoisin Suomi kietoutuu kaamokseen. Pisimmillään kaamos kestää noin 50 vuorokautta.
Hiihtäjä Virpi Sarasvuo kirjoitti viime viikolla Hesarissamarraskuusta: ”Kaikki eivät tätä pimeyttä kestä. Takavuosina kanadalaiset jättivät Rukan maailmancupiin tulematta. Oli liian kova rasti tulla matkan takaa tänne yökisoihin. Eivät päässeet kuulemma hereille lainkaan. Menivät mieluummin suoraan Keski-Eurooppaan valohoitoon.”
Mutta vaikuttavatnämä marraskuun päivät meihin suomalaisiinkin. Väsyttää. Aamulla ja illalla on pimeää, keskipäivällä harmaata. Toiset käyttävät kirkasvalolamppuja, toiset D-vitamiinia. Pitäisikö Suomen lähettää kaikki suomalaiset lentokoneella pilvien yläpuolelle näkemään hiukan aurinkoa? Ehkä puoli tuntia riittäisi? Siitä saataisiin Finnair nousuun ja suomalaisille pirteyttä ja D-vitamiinia.
Apropos, pimeys. Suomalaiset tykkäävät etenkin vuoden pimeimpänä aikana pukeutua tummiin vaatteisiin. Miksi?
Kuitenkin meidän pitäisi ulkona liikkuessamme näkyä. Siihen heijastin on oiva keksintö. Harva tietää, että tieliikennelaki määrää jalankulkijan pimeän aikana tiellä liikkuessaan käyttämään asianmukaista heijastinta.
Moni ei varmaan tiedä sitäkään, että heijastin on suomalainen keksintö. Pertteliläinen maanviljelijä Arvi Lehti keksi heijastimen 1950-luvulla. Tarina kertoo, että Arvi Lehti oli joutunut hevosineen pimeässä kolariin. Hevonen kuoli. Lehti keksi, että hevoset ja kärryt pitäisi jollain tavalla merkitä, jotta tielläliikkujat näkevät ne pimeässä. Hän rupesi tekemään heijastavia laattoja talousmuovista, joten heijastimia valmistavan yrityksen nimeksi tuli Talmu.
Myöhemmin Arvi Lehden poika Taisto Lehti suunnitteli klassisen lumihiutaleheijastimen.
Heijastimen käyttö kannattaa. Liikenneturvaa siteeraten: Kaukovaloilla ajava autoilija näkee ilman heijastinta pimeällä tiellä kulkevan jalankulkijan noin 100 metrin etäisyydeltä vaatetuksesta riippuen. Heijastinta käyttävä nähdään jo 300 metrin päästä. Kohtaamistilanteessa lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan henkilön vasta noin 40 metrin päästä, kun jalankulkijan heijastin näkyy jo 150 metrin etäisyydeltä.
Valaistuissa taajamissakin voi olla vaikea havaita pimeän aikaan liikkuvia jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Sade, sumu ja ikkunoiden huurtuminen heikentävät kuljettajan näkymää. Myös valojen ja tuulilasin likaantuminen vaikeuttavat näkemistä. Myös katu- ja mainosvalot sekä puiden ja pensaiden varjot hankaloittavat havainnointia.
Mutta miten on? Näemmekö tänä talvena Etelä-Suomessa lumihiutaleita vain heijastimissa? Tällä hetkellä lumiraja on varsin kaukana pohjoisessa.
15 vuorokauden ennusteessa ei paljoa sateita näy. http://www.foreca.fi/Finland/Helsinki/15vrk
Vuodenaikojen kierron suunta on selvä. Kuva: savich69 / pixabay.
Säärintamalta ei mitään uutta, voisi nyt sanoa meidän pohjoisesta mutta Golf-virran aina niin ihanasti lämmittämästä kolkastamme elää ja olla. Ja tiedämme, mistä talvi talvi tulee, kun se sille päälle sattuu. Osoite on sama kuin kovilla kesähelteilläkin. Vaikka sellainen tilanne on monimutkaisempi ja laajempi, tarkoittaa se kuitenkin, että meidän näkökulmastamme kaikki sään varsinainen ääriaines leviää tänne Venäjältä. Mantereet kylmenevät talvennapaa kohti ja vielä sen jälkeenkin.
Verhojanskissa on jo alkanut olla sellaisia 50 asteen pakkasia. Myös Pohjois-Amerikan manner on alkanut saada pohjoisosaansa lumipeitteen, joka ulottuu USA:n puolelle. Eikä sitä koskaan muista oikein, ennen kuin asian kartalta tarkistaa: lunta on jo nyt isoilla mantereilla selvästi etelämpänä kuin missä me olemme. Ja nimenomaan talvilunta; vuoristoissa on muutenkin toisenlaiset olosuhteet. Alpeilla sääennusteet ottavat kantaa siihen, miten korkealla sade kulloinkin tulee lumena.
Talven voi määritellä niin halutessaan monellakin tapaa, mutta ainakin itselleni se kaikkein tärkein kysymys kiteytyy siihen, onko lunta vai ei. Edelle menee etelärannikon asukkaana ainoastaan se, onko se osuus, mistä on tarkoitus kulkea, litisevän loskan tai mahdollisesti jään peitossa. Suuressa osassa Suomea on sentään suurella varmuudella ”kunnon” talvi, kunhan se vain ensin saadaan. Enkä tarkoita, että sen juuri tänne itselleni mitenkään haluaisin, mutta näin se menee.
Vähäisiä lumisateita on nytkin liikkeellä pohjoisessa, ja seuraavat lumet saa Pohjois-Lappi tiistaina. Muuten jäävät sateet kyllä olemattomiksi. Korkeapaine kun ei juuri sada vettä eikä lunta. Pikkuripsuihin en nyt puutu, vaikka esim. ajokeliin voi hyvin pienilläkin sademäärillä ollaa paljon vaikutusta. Se, mitä säästä sanoo, palautuu siis aina johonkin mittakaavaan ja ”kohdeyleisöön”, niin kuin nykyään ajatellaan. ”Kohderyhmä” se tietysti on sääpalveluidenkin markkinoinnin näkökulmasta. Ei aina ole keskitytty puhumaan jonkin erityisen alueen tielläliikkumisen olosuhteista. Tarkkana saa tässä olla. Ja pääteitä varten on kriteerit erilaisille ajokeleille, mutta haluaisinpa nähdä sen, joka selviää ajamalla pelkkiä pääteitä.
Keli ei ole sama asia kuin sää, vaikka nämä tietysti vuorovaikuttavat. Tämä tarkoittaa, että kulkemisalustan olosuhteet on aina erikseen huomioitava, oli sää mikä hyvänsä. Tienpinnan lämpötila on tärkeä, samoin lämpötilan muutos: kuten tiedetään, aiheuttaa sään lauhtuminen helposti liukkautta. Tämä johtuu kuuran muodostumisesta. Tuuliset ja selkeät yöt voivat tuoda mukanaan kuuraliukkautta. Erilaiset tieosuudet käyttäytyvät eri tavoin: siltapaikat esimerkiksi jäähtyvät muuta tietä nopeammin, koska maasta ei johdu korvaavaa lämpöä.
Oli niin tai näin, talven taipumus on pidentää erilaisia matkoja ajallisesti. Kun väärässä kohtaa ajetaan liian lujaa ja tietysti edessä ajavan takapuskurissa jo valmiiksi kiinni, niin pelti siinä tietysti kolisee ja ruttautuu, muista vahingoista puhumattakaan. Talvijalankulussa on vähän eri haasteet, mutta haasteet kumminkin. Ei talvi koskaan ihan helppo ole, paitsi jos sitä lunta vaikka ei alunpitäenkään sataisi eikä vesi jäätyisi… -kirjoitanpa joulupukille.
Seuraa pohjoisen pallonpuoliskon lumitilannetta: http://www.natice.noaa.gov/ims/
Meren lämpötilasta ja jäästä kannattaa olla selvillä, jos liikkuu lähelläkään rannikkoalueita. http://www.itameriportaali.fi/fi/itamerinyt/fi_FI/jaatilanne/
Forecan lumensyvyyskartasta voi olla hyötyä, joskaan epäyhtenäinen lumipeite ei siinä ole hyvin näkyvissä. http://www.foreca.fi/Finland/Helsinki/map/snowdepth . Myös satelliiteista voi olla vaikeata erottaa, miten yhtenäinen vähäinen lumipeite todellisuudessa on maanpintanäkökulmasta katsoen. Sään ennustamisen näkökulmasta on tärkeintä, onko lunta vai ei, eikä enää niinkään se, kuinka paljon lunta on.
Kuvan linkki: http://pixabay.com/fi/arkki-lumi-syksy-punainen-lehti%C3%A4-506989/
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
