Suomen vaarallinen sää

Julkaistu

”Kovan tuulen varoitus: Suomenlahden itäosa, Selkämeren pohjoisosa, Merenkurkku ja Perämeri: Lännen ja lounaan välistä tuulta 17 m/s. Suomenlahden länsiosa ja Selkämeren eteläosa: Lännen ja lounaan välistä tuulta 15 m/s…”

Olette varmaan huomanneet, että Forecan sivuilta ei löydy säävaroituksia. Tämä ei johdu siitä, etteivätkö meteorologimme pitäisi säätilannetta ajoittain vahinkoa aiheuttavana, vaan siitä, että velvollisuus varoittaa vaaraa aiheuttavista säätilan muutoksista on liikenne- ja viestintäministeriön alaisena toimivalla Ilmatieteen laitoksella. Voimassa olevat varoitukset voitte tarkastaa tältä sivulta.

Keli-, tuuli- ja metsäpalovaroitukset ovat kaikille tuttuja suosikkeja jo vuosien takaa,  Käsitys siitä, mitkä kaikki säätilan muutokset voivat aiheuttaa varaa, on kuitenkin selvästi laajentunut 2000-luvulla. Runsaista sateista alettiin varoittaa toukokuussa 2009. Samalla otettiin käyttöön kolmiportainen ukkosvaroitusjärjestelmä aiemman yksiportaisen varoituksen sijaan. Huhtikuussa 2011 valikoima kasvoi varoituksilla meriveden korkeudesta ja aalloista, hellejaksoista ja pakkasesta – kaikki kolmeportaisilla asteikoilla varustettuna. Myös UV-säteilystä varoitetaan, mikäli UV-indeksi saavuttaa vähintään arvon 6.

image_gallery
Kuva: Ilmatieteen laitos

Näiden lisäksi Ilmatieteen laitos ennustaa viisiportaisella asteikolla lumivyöryjen todennäköisyyttä tietyillä Pohjois-Suomen tunturialueilla, seuraa alailmakehän ilmanlaatua ja otsonipitoisuutta sekä varoittaa liukkaasta jalankulkusäästä ja jäätämisestä merenkulun yhteydessä. En kai vain unohtanut mitään?

Monipuolistuneen varoitusvalikoiman tarkoitus on palvella liikenteen ja yhteiskunnan lisäksi erityisryhmiä, esimerkiksi vanhuksia, pikkulapsiperheitä ja pitkäaikaissairaita. Osaltaan kehtys johtuunee sääennusteiden parantumisesta: kun esimerkiksi ukkosia pystytään seuraamaan ja ennustamaan aiempaa tarkemmin, niistä voidaan myös antaa tarkempia varoituksia. Välillä kuitenkin tuntuu, että runsas varoitusmaailma hämmentää sääennusteiden käyttäjiä puhumattakaan siitä, millainen jättipotti helle- tai pakkasvaroitus on raflaavia sääotsikkoja janoavalle medialle. Onko Suomen sää todella näin vaarallista? Millainen rooli säävaroituksilla on sinun arjessasi? Seuraatko niitä säännöllisesti?

10 vastausta artikkeliin “Suomen vaarallinen sää”

  1. Minä olen ihmetellyt kovasti tänä vuonna sitä, että missä tämän vuoden kovat tuulet ja myrskyt ovat täältä Jyväskylän seutuvilta pysyneet?
    Meinaan, että ei ole oikein päässyt skorsteeneja nuohoomaan. Kun ei tuule, niin noet ja karstat tulevat kohti naamataulua ja sitä myötä hengitykseen ja saa kakoa päivätolkulla hengitysteitä puhtaaksi jollei käytä suojaimia.:)

    1. Syksy on tosiaan ollut tuulipuolella hiljainen. Syytä en osaa tarkemmin sanoa. Periaatteessa matalapainetoimintaa on kyllä ollut, yksittäiset matalapaineet eivät vain ole olleet erityisen voimakkaita.

      Skorsteeni! Googletin.

  2. Menee vähän ohi Suomen vaarallisestä säästä, mutta maikkarin sääsivuilla on joulukuun kk-ennusteesta video ala Liisa. Kyseisen videon sanoma on erilainen, kuin mitä Ilmatieteenlaitoksen vastaavassa on todettu ja joka on julkaistu ECWMF:n toimesta 27.11.2014. Onko tämä Liisan esittelemä nyt tätä tuoreempi?

    Ilmatieteenlaitoksen julkaisemana:

    http://ilmatieteenlaitos.fi/pitkan-ennusteen-seuranta

    1. ECMWF:n kuukausiennuste lasketaan ja julkaistaan kahdesti viikossa, maanantaisin ja torstaisin. MTV:n sivuilla julkaistu ennuste perustuu tämän viikon maanantaina 1.12. julkaistuun ennusteeseen.

  3. En todellakaan seuraa 99%:sti turhia varoituksia. Jos ei järki riitä sääennusteesta oleellista poimimaan ja tekemään johtopäätöksiä niistä tiedoista, se on voi voi. Loput prosentin voi pitkälti päätellä kun katsoo ulos ja lämpömittaria seinässä välillä ja avot, homma on aika hyvin hanskassa.

  4. Varoituksissa ei ole kuin yksi todella iso puute. Ja tämä puute vesittää totaalisesti koko varoituksien tarkoituksen.

    Oletteko koskaan huomanneet että varoituksien yhteydessä ei koskaan , tai ainakin erittäin harvoin , kerrota aikaa mihin se liittyy ! Ymmärtääkseni varoituksen jakso johon se kohdistuu on 24 h ?? Mutta se ei tarkoita 24 h eteenpäin !! Tämä aika mihin se kohdistuu kerrotaan todella häilyvästi.

    Eli jos iltapäivällä varoitetaan kovasta tuulesta niin et tiedä koskeeko se iltaa , tulevaa yötä , seuraavaa aamua vai jopa seuraava päivää !! Jos päivällä on ollut tuulista ja tuuli on laantumassa niin varoitetaan kovasta tuulesta edelleen vaikka tiedetään että se olisi laantumassa seuraavien tuntien aikana. Mutta me joita varoitetaan emme tiedä mitä aikajaksoa se koskee !

    Kaipaisin aina varoituksien yhteydessä sanaa illalla , yöllä , huomenna , huomenna päivällä ….. Ainakin joku täsmennys varoitukseen.

    Tässä on nyt tosi hieno parannusehdotus Forecalle työstää tämä määritelmä ennusteisiin :)

    1. Varoitukset annetaan tulevalle 24 tunnille, kuten mainitsitkin. Olen samaa mieltä kanssasi, nykyisellä ennustustarkkuudella pystyttäisiin myös tarkempaan varoittamiseen. Mutta ehkä käytäntö on haluttu pitää mahdollisimman yksinkertaisena.

      Forecahan ei tosiaan varoituksia anna, mutta ennusteissa on pyritty ottamaan aina aikamääre huomioon.l

  5. Minusta Ilmatieteen laitoksella sään varoitteluun liittyy aktiivinen ilmaston muutoksen vastustamisen kampanjointi. Laitoksen johto on ilmastopoliittisesti kovin näkyvä. Siksi tulee helposti vaikutelma, että laitos suurentelee säähän liityviä riskejä. Se on omaksunut jonkinlaisen kansanvalistuksellisen roolin sen sijaan, että tarjoaisi alueellisesti kattavaa sääpalvelua.

  6. Arjessani säävaroituksilla on merkitystä lähinnä talvisin. Jos varoitetaan talvisäähän liittyvistä vaaaratekijöistä, varaan työmatkoihin enemmän aikaa.
    Kesäisin varoitukset taas liittyvät vapaa-ajan harrastuksiin, eli vesillä liikkumiseen. Jos tuulesta annetaan huomautus veneilijöille (vähintään) , pysyttelen joko suojaisilla vesillä tai kotona. Varsinkin vesillä otan varoitukset ukkosesta myös erityisesti huomioon. Olin saaressa itärjan tuntumassa Suomenlahdella 11.8.1985, kun Sanna-myrsky saapui suomeen. Oli nuorukaiselle mieleenpainuva opetus ukkosen yhteydessä mahdollisesti esiintyvien tuulien voimastata.

  7. Liiallinen varoittelu voi johtaa siihen, ettei niitä varoituksia oteta vakavasti silloinkaan kun olisi oikeasti aihetta (lähestyvä ukkosrintama tai muu rajuilma). Toisaalta juuri tällä viikolla kaaduin pyörällä kun märältä näyttänyt tienpinta olikin kaarteessa mustassa jäässä. Kun palasin kotiin tarkistin oliko mitään liukkausvaroituksia päällä. Ei ollut. Ei silti, olisin varmasti lentänyt nurin vaikka olisi ollutkin. Sattui vain klassinen arviointivirhe, sillä tiesin kyllä paikoin olevan liukasta vaikka ilma olikin plussan puolella. Ei siihen varoitus tai varoituksen puute olisi vaikuttanut. Ihan hyvä kuitenkin, että Liisa ja kumppanit esim. aamun TV-säässä muistuttavat liukkaista tienpinnoista silloinkin kun mitään virallista varoitusta ei ole voimassa. Etenkin juuri näissä tilanteissa kun lämpömittarin mukaan ollaan selvästi plussalla, mutta asfalttipinnoilla voi silti olla salakavalasti jäätä.

Kommentit on suljettu.

Forecan blogissa on käytössä kommenttien esimoderointi eli blogin ylläpitäjän on hyväksyttävä kommentti ennen kuin se näkyy blogissa. Kommentteja käydään läpi toimistotyöajan puitteissa.

Blogin keskusteluun voi osallistua asiallisilla, aiheeseen liittyvillä ja toisia kunnioittavilla kommenteilla. Viestejä voidaan jättää julkaisematta ylläpidon harkinnan mukaan, esimerkiksi jos viesti on loukkaava, ei liity blogin aiheeseen, sisältää selkeää tahallista provosointia tai on muutoin asiaton.