Konvektio toimii ilman ja palokaasujen kuljettajana, mahdollistaen kuvan mukaisen retkikeittimen toiminnan.Syksy vielä rimpuilee viimeisillä voimillaan, mutta lähestyvä marraskuu ei voi enää jäädä huomaamatta täällä etelässäkään. On jokavuotista lihaskuntotestiä talvirenkaiden vaihdon kanssa. On saanut huhuilla talvitakkia pimeän komeron kätköistä kaiken aamukiireen keskellä. Ei aikaakaan, kun alkaa se ”missä on pipo ja käsineet?” -tuska. Saako tavaratalo taas jokavuotisen asiakkaan penkomaan laareistaan mystisistä nanothermokuiduista punottuja sormikkaita, joissa lämmönjohtavuuskin on kiiltäväkantisen brosyyrin mukaan puhdas nolla, ellei peräti negatiivinen! Aika näyttää.
Kylmyys tuntuu myös torpassa. Asukkaan ei ole pakko heti ensilumien tultua heittäytyä hankeen ja luovuttaa. Selvästi jotain tämä kansa on tehnyt oikein, kun kerran antrooppisen periaatteen mukaisesti kaiken tämän kylmyyden ja pakkasen keskellä olemme selviytyneet – ja olen tästä hyytävyydestä teille vielä kertomassa! Pitää tuntea vihollinen ja tietää, että kuinka sitä vastaan taistellaan. Ei saa jäädä hankeen makaamaan!
Lämpöenergia siirtyy kolmella päämekanismilla: johtumalla, säteilynä ja konvektion (kuljetuksen) avulla. Kuumaan teekuppiin asetettu metallilusikka alkaa melko pian lämmittämään sormia, joten materiaalien lämmönjohtavuuteen ja rakennuksien kylmäsiltojen katkaisuun kiinnitetään täällä huomiota. Vaikka ikkunamarkkinoilla ei nyt aivan ole Maxwellin demonin asuttamaa ikkunalasia, kyykkimässä siellä lasien välissä hiljaa ja lajittelemassa kylmiä sekä kuumia ilmamolekyylejä tarkasti oikealle puolelle lasia, on nykyaikainen ikkunalasi kohtalaisen hyvä menetelmä lämmön karkaamisen pysäyttämiseen. Lämpösäteily imeytyy lasiin, toki se myös säteilee sitä, mutta lienee kohtalainen kompromissi, jos näkyvän valon aallonpituuksia pitäisi saada sisään ja ulos. Lisäksi lasien välinen ilmakerros toimii lämmön johtumisen eristeenä. Aivan täydellinen ratkaisu ei ole, sillä termospullon kaltaista rakennetta ikkunasta on vaikea tehdä.
Lämpöenergian siirtoa kuljetuksella on kahdenlaista. Konvektio on läheisesti nosteeseen liittyvä lämpöenergian siirtomekanismi, missä lämmin ilma pyrkii aina kohoamaan ylöspäin. Advektio on väliaineen kuljettamana tapahtuvaa energian siirtoa, siis periaatteessa edellisen kaltaista, mutta tapahtuu aktiivisesti merivirtojen tai tuulen kuljettamana. Näitä kahta mekanismia on joskus vaikea erottaa toisistaan, mutta tärkeää on huomata, että konvektion vuoksi kissat viihtyvät korkeiden hyllyjen päällä. Alhaalla lattianrajassa ilma on aina kylmempää.
Konvektio mahdollistaa myös torppia lämmittävien takkojen ja savuhormien toimivuuden, mutta jostain se korvausilmakin on saatava. Pitäisi niin säästää, tilkitä ja tukita, mutta on se termospullossakin epäterveellistä asua.
Kalevalan 30. runo tietää kertoa Pakkasen, Puhurin pojan synnystä seuraavaa:
”Kukas Pakkasen imetti, kovan ilman kostutteli,
kun oli maammo maiotoinna, emonen utaretoinna?
”Sai poika pahantapainen, tuli turmion-alainen.
Ei ollut nimeä vielä pojalla epäpäöllä.
Pantihin nimi pahalle: pantihinpa Pakkaseksi.
(Lähde: Kalevala)
Valokuva: Poikkileikkaus konvektioon perustuvasta retkikeittimestä. Lähde: commons.wikimedia.org Hobo_stove_convection_2.jpg , Julkaistu GNU Free Documentation -lisenssin alla. Käyttäjä Dontpanic, ”Cutaway illustration of a hobo stove including air convection. Done in Cinema 4D.”
Hämähäkkien, käärmeiden, korkeiden ja julkisten paikkojen fobiat ovat kaikille tuttuja, mutta tiesitkö, että on olemassa oma luokituksensa mm. kylmän ja sateen sairaalloiselle pelolle? Niin, kyllähän itseänikin alkaa ahdistaa, kun talvisin ennustemallit tuovat Suomeen -30…-40 asteen Siperia-pakkasia tai masentavia lumipyryjä, mutta on olemassa ihmisiä, joilla nämä pelkotilat rajoittavat normaalia, jokapäiväistä elämää.
”Olin ajamassa töihin ja yhtäkkiä voimakas paniikki valtasi minut. Näin edessäni puoliksi kaatuneen sähkölinjan, enkä halunnut ohittaa sitä – pelkäsin kuolevani! Jouduin palaamaan kotiini.” Näin kertoo eräs yhdysvaltalainen nainen Weather Channel -sivuston artikkelissa, jossa sääfobioita käsitellään. Summa summarum: tämä osittain kaatunut sähkölinja laukaisi naisessa akuutin fobian myrksyjä ja tuulia kohtaan. Nyt hän joutuu joka kerta paniikin partaalle, kun sääennusteissa mainitaan sanallakaan myrskyistä tai tuulista.
Kertomuksia on useampiakin, ja vain luoja tietää, kuinka paljon sääfoobikkoja maapallomme kantaa.
18 fobiaa tulevat tässä:
1. Achluophobia – pimeyden pelko
2. Amablephobia – taivaan pelko
3. Ancraophobia – tuulen pelko
4. Antlophobia – tulvien pelko
5. Brontophobia – salamoiden tai ukkosen pelko
6. Chinonouphobia – lumen pelko
7. Cymophobia – aaltojen pelko
8. Cryophobia – kylmyyden pelko
9. Heliophobia – auringon pelko
10. Homichlophobia – sumun pelko
11. Labilephobia – ilmaston lämpenemisen pelko
12. Lemniphobia – veden pelko
13. Liapsophobia – tornadojen tai hurrikaanien pelko
14. Nephophobia – pilvien pelko
15. Ombrophobia – sateen pelko
16. Pagophobia – jään tai kuuran pelko
17. Selenophobia – kuun pelko
18. Thermophobia – lämmön pelko
Tunnistatko itsesi joistain näistä? En oleta, että kovinkaan monelta lukijalta varsinaista sääfobiaa löytyy, mutta kerro, mikä sääilmiö saa sinussa pelko- tai inhoreaktion aikaiseksi? Oletko joskus joutunut jonkin uhkaavan luonnonilmiön armoille?
Ihmismieli on loppujen lopuksi melkoinen mysteeri. Vaikka edellä mainitut fobiat ovatkin suhteellisen harvinaisia, uskon, että tarpeeksi uhkaavan ja vaarallisen sääkatastrofin kohtaaminen silmästä silmään voi laukaista kenessä tahansa yllättävän fobian, vähintäänkin ikävän post-traumaattisen stressireaktion. Suomen seesteisen rauhallisissa ilmasto-olosuhteissa se ei ole kovinkaan todennnäköistä, mutta kuvitelkaapa itsenne taistelemassa henkenne puolesta F5-luokan tornadon tielle Oklahomaan tai Filippiineille supertaifuunin aikoihin. Aina kun ei ole aikaa tai mahdollisuutta paeta.
Auringon säteilyspektri yläilmakehässä ja merenpinnan tasolla. Näkyvä valo kattaa vain osan auringonvalon sisältämästä säteilyenergiasta.Syksyn ruska tarjoilee nyt mitä parhainta silmänruokaa. Puiden, varpujen ja ruohikon lehdistä talvea karkuun pakenevaa lehtivihreää ei ole enää prosessoimassa punaisia ja sinisiä valon aallonpituuksia hapeksi ja sokereiksi. Heijastuneen vihreän valon sijaan saamme taas hetken nauttia luonnon keltaisesta ja oranssinpunaisesta väriloistosta!
Syksy on kuolevien lehtien lisäksi myös sateen ja tuulen aikakautta, mutta toistaiseksi varsinaiset kunnon syysmyrskyt ovat vielä näkemättä. Siinä missä myrskybongari suorastaan huutaa tuuleen, vaatien peltikattojen irtoamisia ja puiden murskaamia autoja, metsänomistaja on puolestaan huolissaan syksyn sateiden pehmittämästä maasta, joka ei välttämättä ole enää kykenevä pitämään puiden juuria paikoillaan, tässä lannoitetun ja latvoiltaan tuuheentuneen talousmetsän kätköissä.
Syksy on aikaa, jolloin sähköyhtiöiden bensiinikäyttöiset moottorisahat surisevat voimalinjojen liepeillä. Energian siirtoa ja sen muuntumista työksi ei saa häiritä mikään. Takavuosien myrskyjen innoittamana on kaivettu ojaa ja laskettu kaapelia eräskin metri, mutta miten pitkälle yksittäisen ihmisen kohdalla huoltovarmuutta voi ja kannattaa ulkoistaa? Entä jos palvelutasoksi kelpaisi vaatimattomat 99 %? Auttaako asiassa joka kodin tuulivoimala ja aurinkopaneeli?
Tuulessa kieltämättä on valtavasti voimaa. Kullat ja sahramit ovat kulkeneet tuulen voimin purjelaivoissa (menolipulla) mantereelta toiselle, mutta haasteena on silti liikkuvan ilman energiasisältö. Voimaloita pitäisi olla lukumäärällisesti paljon. Todella paljon. Voimaloita pitäisi olla yläilmakehään saakka, vieläpä jotenkin kustannustehokkaasti rakennettuna ja ylläpidettynä. Tiedä sitten. Saattaisi aurinko pimentyä lopullisesti näiden taivaankatiskojen taa.
Aurinko syöksee avaruuteen aivan julmetusti energiaa. Aurinko toimii myös energialähteenä tuulelle. Auringon energiasta vain mitättömän pieni osa osuu maapallolle, edelleen pienempi osa pääsee maan pintaan, mutta Suomessakin kesällä pilvettömältä taivaalta keskipäivällä säteilyteho on noin 800 wattia jokaiselle neliömetrille. Sähkökentän voimakkuus lienee useita satoja voltteja metrin matkalla (optimiolosuhteissa päiväntasaajalla lukema lienee 870 v/m). Jos tuo kaikki energiamäärä muuttuisi rannalla maatessa kehossamme suoraan lämmöksi, niin siinä olisi liha sisuskaluja myöten varsin rapeaa – tai kokkitermein ”well done”. Onneksi näin ei käy, mutta miksi ei? Ongelma on vanha tuttu: sähkömagneettista säteilyenergiaa infrapunan, näkyvän valon ja ultravioletin korkeilla taajuuksilla ei ole aivan yksinkertaista muuntaa suoraan sähköenergiaksi – tai edes lämmöksi, kun lämmitettävä kohde itsekin alkaa säteillä energiaa pois hieman pidemmillä aallonpituuksilla. Ainakin tällä hetkellä lämmön talteenotto lämmönkeräimillä on sähkön tuottamista aurinkopaneeleilla parempaa hyötysuhteeltaan. Tilanteen odotetaan muuttuvan lähitulevaisuudessa. Onhan tässä vasta 40 vuotta haudottu ns. uuden sukupolven aurinkopaneeleja, jotka toimisivat pikkuriikkisten nanoantennien tapaan viritettynä auringonvalon taajuuksille.
Energian varastointi on edelleen ongelma. Yöt ovat pitkiä ja talvet kylmiä, usein myös pilvi peittää auringon. Tässä valossa asiaa tarkasteltuna ei hölmöläisten ideoima säkki auringonvalon talteenottoon olisi enää lainkaan huono ajatus.
Kehitys kehittyy, mutta sitä odotellessa voi kysyä, että millä tämän odotusajan torppansa lämmittäisi? Millä saisi hehkulamppuun energiansäästölamppuun valon? Öljyä ja kivihiiltä ei ole, eikä turvetta ei saa polttaa, koska hiilidioksidi ja maailmanloppu. Ei tämä helppoa ole.
Christian Radich purjeet pulleina. Isot purjelaivat herättävät ajatuksia myös säästä. Kuva: Commons Wikimedia
Isot purjelaivat täällä Helsingissä (The Tall Ships Races, 17.-20.7.) saivat minut eilen illalla ajattelemaan paitsi merenkulun historiaa ja merkitystä etenkin jo varhaisen globalisaation kannalta, myös sään ja sääpalvelun merkitystä merenkululle. Sääpalvelun historia on luku sinänsä, eikä sen esittely mahdu pikku blogikirjoituksiin, mutta asiasta kiinnostuneita lukijoitani varten laitan tuonne loppuun linkkejä, joiden kautta pääsee niin halutessaan laajempaan säähistoriamaailmaan.
Aina pitää silti mainita tärkeä alkusysäys. 14.11.1854 Krimin sodan aikana Mustallamerellä haaksirikkoutui 41 ranskalaista ranskalaista alusta myrskyn vuoksi. Jälkeenpäin huomattiin, että myrsky oli kulkeutunut sinne lännestä, koko asutun Euroopan yli. Mutta järjestelmä sään seuraamiseksi puuttui, vaikka yksittäisiä mittausjaksoja paikallisista säistä jo oli, samoin observatorioita, nykyisten tutkimuslaitoksen edeltäjiä.
Esimerkiksi jo maaliskuussa 1838 Helsingin yliopiston yhteyteen perustettiin magneetinen observatorio – keisari Nikolai I:n julistuksella. Tätä samaa juurta on nykyinen kansallinen tutkimuslaitoksemme. Tärkeimmät virstanpylväät nykyaikaisen säätieteen kehittymisessä olivat kuitenkin vasta 1900-luvun maailmansodat sekä niiden vauhdittama teknologinen kehitys.
Tutkatekniikan läpimurto tapahtui vähän ennen toista maailmansotaa ja sen aikana, ja satelliittikuvia on saatu systemaattisesti 1960-luvulta lähtien. Varsinkin toisen maailmansodan aikana lennettiin paljon, mikä tuotti mittausdataa ilmakehän rakenteen selvittämiseksi ja esim. ilmakehän suihkuvirtausten löytämiseksi.
Tässä kunnostautui erityisesti Chicagon yliopistossa työskennellyt tutkijaryhmä, jonka keskeinen hahmo oli suomalainen Erik Palmén. Muistan hänet 1970/80 -lukujen vaihteesta; hän kävi vielä eläkepäivinään säännöllisesti yliopiston meteorologian laitoksella ja mm. tervehti aina kaikkia, jopa minua erikseen. Wikipedia- ja muita tiedonhakumuotoja silmällä pitäen mainitsen vielä kaksi muuta nimeä: Carl-Gustaf Rossby ja Vilhelm Bjerknes. Hyvä edustus siis pohjoismailla tässä.
Toisessa maailmansodassa myös säätietojen väärentämisestä tuli osa Pohjois-Atlantin alueen operaatioita. Ja jopa itse Normandian maihinnousun suunnittelussa säätiedoilla oli merkittävä rooli.
Tänä päivänä jo ainakin säätutka on osa jokamiehen kansalaistaitoa (tai joutuu tyytymään vähempään) ja internetin tai älypuhelinten avulla lähes kaikkien tiedonhaluisten ulottuvilla. Satelliittikuvat sen sijaan vaativat hieman enemmän tulkintaa, mutta se on arkipäivän tarpeita tyydyttävällä tasolla täysin kenen tahansa opeteltavissa.
Sääpalvelu on nykyisin myös Euroopassa, markkinataloudessa kun elämme, yhä enemmän liiketoimintaa. Myös Suomessa ollaan säädataa vapauttamassa niin, että se, joka keksii sen pohjalta sopivan innovaation, jonka tuoteistaa ja jonka varaan rakentaa kilpailukykyisen bisneksen, voi työllistää itsensä ja muita ja tietysti jopa menestyä. Foreca on esimerkki suomalaisesta yksityisestä sääpalveluyrityksestä, jonka markkina-alueena on koko maailma. Edelleen saa välillä selittää, ettemme ole laitos.
Meteorologis-tietojenkäsittelyteknisesti tärkein kehitys on tapahtunut ilmakehää kuvaavien numeeristen ilmakehämallien saralla. Niin kuin säätä seurataan jatkuvasti, myös näitä malleja ajetaan koko ajan uudestaan ja uudestaan, esim. ECMWF-mallia rutiinisääpalvelun tarpeita varten kahdesti vuorokaudessa. Monet sääpalvelutuotteet päivittyvät sitä mukaa kuin viimeisimmät laskelmat ovat käytettävissä, sen vuoksi ennuste voi jo päivän mittaan olla erilainen kuin aamulla.
Malliin kerätään joka kerta erilaiset kaikkialla samaan aikaan tehdyt säähavainnot alkuarvoiksi, minkä jälkeen se laskee ilmakehän rakenteen muutoksia aika-askeleittain tasavälisessä kolmiulotteisessa hilapisteikössä. Näistä tuloksista ovat peräisin ”Täsmäsää”-tyyppiset yhden maanpintahilapisteen pistearvoennusteet. Meteorologit sen sijaan jäsentävät kutakin säätilannetta yksittäisiä pisteitä selvästi laajemmin. Pelkät piste-ennusteet esitysmuotoineen ovat helposti omiaan hämärtämään tämän näkökulmaeron.
Jäsennettäessä ilmakehän kokonaisuuksia ja etsittäessä ja seurattaessa ilmakehän sääjärjestelmiä, niiden rakennetta ja liikettä, päästään puhumaan siitä, mitä ilmakehässä on tapahtumassa ja millaisia vaihtoehtoja esim. paikalliseksi tai alueelliseksi sääksi voidaan odottaa ja millä ennustettavuudella juuri kyseisessä tilanteessa. Tässä on sääennusteiden esitysmuodolle vielä suuria haasteita, olkoon muka kaiken pyhittävä tekniikka itsessään miten pitkällä hyvänsä.
Ylin pluumi on lämpötila 850 hehtopascalin eli millibaarin painepinnan korkeudella (vähän yli kilometrissä). Lisäämällä siihen n. 15 päsee lähelle aurinkoisen kesäpäivän päivälämpötilaa. Kuva: ECMWF jäsensivut.
Kätken tulevan sään nyt Helsingin pluumiennusteen esittämiseen (ks. edelliset kirjoitukseni). Oleellinen muutos siis on, että ilmamassa maan etelä- ja keskiosassa lämpenee merkittävästi tiistaista alkaen, jolloin siis lämmintä ilmaa virtaa idästä. Maanpintalämpötiloihin, jotka voisivat kohota viimeistään loppuviikolla lounaassa jopa helteeksi asti, ottaisin sen varauksen, että ainakin lämpenemiskehityksen alkuvaiheessa maanpinnan läheisessä ilmakerroksessa on koillisesta ilmavirtauksesta johtuen suhteellisen viileää ilmaa, joten pilvisyys voi jäädä runsaaksi, mikä alentaa päivälämpötiloja. Sateisinta on juuri lämpenemisen edellä eli maanantaina etenkin maan itäosassa, mahdollisesti myös etelässä.
UV-indeksi on voimakkaissa lukemissa tänään. Huomiselle ennustetaan ukkoskuuroja.
Yöttömän yön juhla on juhlittu, taiat taiottu ja korkkien narina taas hetkeksi vaimennut. Valtionhotelli Miekka on tyhjennetty asiakkaista, uimarit naarattu rantaan ja juhannuskokosta lienee jäljellä enää savuava kivijalka. Kesä ei suinkaan ollut tässä. Sehän on vasta alussa!
Tämän päivän osalta UV-indeksi kertoo, että aurinkoa ja läkähdyttävää hellettä riittää. Varsinkin Etelä-Suomessa on odotettavissa T-paitojen liimautumista autonpenkkeihin kehän ruuhkassa. Jalankulkusään osalta todettakoon, että auringonpistos, nestehukka ja palorakkulat vaanivat tänään rannoilla ja puistoissa liikkujia monin paikoin.
Helle on oma lukunsa, mutta meteorologin työasema oli tänään jokseenkin pelottavan näköinen ennustetun ukkosriskin vuoksi. Heikkohermoisempi saattaisi kuvan nähdessään kaivautua syvälle Tuomionpäivän bunkkerin suojiin, mutta onneksi riski muuntua eläväksi ohmimakkaraksi salamaniskun seurauksena on huomattavasti lottovoittoa epätodennäköisempää. En silti kuparilankaista leijaa välttämättä huomenna lennättäisi.
Salamointi on pelottavaa sen arvaamattoman voiman ja kovan jyrinän vuoksi. Lemmikit – no ehkä sähköankeriasta lukuunottamatta – katoavat sänkyjen alle ja vaatekomeroiden kätköihin, mutta todelliset riskit tavalliselle kaduntallaajalle liittyvät oikeastaan sähköverkon jännitepiikkeihin. Salama voi rikkoa sähkölaitteita ja itse sähköverkkoa aiheuttaen sähkökatkoja. Maaseudulla toki myös tulipalot ja puiden kaatumiset salamaniskun seurauksena ovat vaarana.
Riskejä voi pienentää toimimalla järkevästi. Vaikeuksia ei myöskään kannata ihan hakemalla hakea. Golf-harrastus metallivartisen mailan kanssa keskellä kaameinta ukonilmaa ei välttämättä ole kovin kestävällä pohjalla.
Riskejä kannattaa kuitenkin osata suhteuttaa. Koko ihmiselämän aikaskaalalla eloonjäämismahdollisuudet usein merkittävästi heikkenevät. Voi osua salama. Voi peräti tukehtua salamiin. Siinä olisi ukkostutkijalle hirvittävä kohtalo!
Meteorologeja syytetään usein Helsinki-keskeisistä ennusteista. Tunnistan, ja kirjoitinkin aiheesta jo kerran blogiin. Nyt pointti ei olekaan meteorologien Helsinkipainoitteiset ennusteet, vaan toimittajien Helsinkipainoitteinen asenne.
Tiistaiaamuna Itä-Suomessa sataa kaatamallaOlin viime viikon Maikkarilla päivävuorossa. Etelä- ja Keski-Suomessa liikkui todella rajuja ukkoskuuroja useampana päivänä. Säätoimitus varoitteli niistä ja uutisoi aiheesta pitkin viikkoa. Kerrottiin esimerkiksi Salon raekuurosta ja yksittäisten sadekuurojen valtavasta vesimäärästä. Uutistalossa ei kiinnitetty sääuutisiin tavallista suurempaa huomiota.
Kunnes sitten perjantaiaamuna jyrähti! Pääkaupunkiseudulle osui ukkoskuuro. Yhtäkkiä meteorologille riitti kysyntää.
Urheilutoimitus oli huolissaan, syystäkin. Torstaina tehty juttu Jalkapallon MM-karsintaottelu aurinkoisessa kesäillassa kuulosti liian aurinkoiselta. Nettitoimitus toivoi MTV3.fi -sivuille juttua. Myös Radio Novan uutisiin haluttiin ukkoskuuropäivitys.
Ennustin torstaina että Helsingissä on aurinkoista aamusta iltaan, ja sadekuurot liikkuvat hieman pohjoisempana kohti itää. Kun sekä urheilu- että säätoimittaja näyttivät huolestuneilta aloin itsekin epäillä paistaako illalla Stadikalla aurinko. Ennuste oli hyvä päivittää: Yllättäviä muutoksia säässä – varaudu sadekuuroihin MM-karsintaottelussa. Loppupeleissä ilta oli melkein kokonaan poutainen, ja aurinko paistoi ainakin osan aikaa. (Onneksi!)
Novan haastattelukin oli menestys. Pääsin uutisiin varoittelemaan iltapäivällä syntyvistä rajuista ukkoskuuroista. Koska ennuste oli vain muutaman tunnin päähän, ukkoskuuro herkkä alue oli onnistuneesti rajattu.
Onneksi pääkaupunkiseudulla satoi aamulla. Ukkoskuurot saivat uutisissa enemmän huomiota kuin ne muuten olisivat saaneet. Helsingissä päivä jatkui poutaisena, mutta Etelä- ja Keski-Suomessa tuli iltapäivällä paikoin kaatamalla vettä. Satoi niin kovaa että autojen oli pakko pysähtyä rankimman sateen ajaksi. Uutisointi ja varoittelu ei ollut turhaa.
Eli loppuhyvin kaikki hyvin, mutta tarvittiin Helsinkiin osunut sadekuuro, jotta uutistoimituksessa herättiin siihen, että Suomessa, noin yleisellä tasolla, liikkuu ukkoskuuroja. Ärsyttääkö tämä yhtä paljon kuin Helsinkikeskeiset ennusteet?
Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun toimittamiseen, sosiaalisen median jakotoimintojen toteuttamiseen ja liikenteen analysointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit myös tutustua uudistettuun tietosuojakäytäntöömme.Ok
