Author: Mika Toivonen

Salamaa ja salamia

Kirjoittaja Mika Toivonen Julkaistu
UV-indeksi on voimakkaissa lukemissa tänään. Huomiselle ennustetaan ukkosta.
UV-indeksi on voimakkaissa lukemissa tänään. Huomiselle ennustetaan ukkoskuuroja.

Yöttömän yön juhla on juhlittu, taiat taiottu ja korkkien narina taas hetkeksi vaimennut. Valtionhotelli Miekka on tyhjennetty asiakkaista, uimarit naarattu rantaan ja juhannuskokosta lienee jäljellä enää savuava kivijalka. Kesä ei suinkaan ollut tässä. Sehän on vasta alussa!

Tämän päivän osalta UV-indeksi kertoo, että aurinkoa ja läkähdyttävää hellettä riittää. Varsinkin Etelä-Suomessa on odotettavissa T-paitojen liimautumista autonpenkkeihin kehän ruuhkassa. Jalankulkusään osalta todettakoon, että auringonpistos, nestehukka ja palorakkulat vaanivat tänään rannoilla ja puistoissa liikkujia monin paikoin.

Helle on oma lukunsa, mutta meteorologin työasema oli tänään jokseenkin pelottavan näköinen ennustetun ukkosriskin vuoksi. Heikkohermoisempi saattaisi kuvan nähdessään kaivautua syvälle Tuomionpäivän bunkkerin suojiin, mutta onneksi riski muuntua eläväksi ohmimakkaraksi salamaniskun seurauksena on huomattavasti lottovoittoa epätodennäköisempää. En silti kuparilankaista leijaa välttämättä huomenna lennättäisi.

Salamointi on pelottavaa sen arvaamattoman voiman ja kovan jyrinän vuoksi. Lemmikit – no ehkä sähköankeriasta lukuunottamatta – katoavat sänkyjen alle ja vaatekomeroiden kätköihin, mutta todelliset riskit tavalliselle kaduntallaajalle liittyvät oikeastaan sähköverkon jännitepiikkeihin. Salama voi rikkoa sähkölaitteita ja itse sähköverkkoa aiheuttaen sähkökatkoja. Maaseudulla toki myös tulipalot ja puiden kaatumiset salamaniskun seurauksena ovat vaarana.

Riskejä voi pienentää toimimalla järkevästi. Vaikeuksia ei myöskään kannata ihan hakemalla hakea. Golf-harrastus metallivartisen mailan kanssa keskellä kaameinta ukonilmaa ei välttämättä ole kovin kestävällä pohjalla.

Riskejä kannattaa kuitenkin osata suhteuttaa. Koko ihmiselämän aikaskaalalla eloonjäämismahdollisuudet usein merkittävästi heikkenevät. Voi osua salama. Voi peräti tukehtua salamiin. Siinä olisi ukkostutkijalle hirvittävä kohtalo!

Valokuvat:
UV-indeksi (c) 2013 Foreca
Kuvaruutukaappaus työasemasta (c) 2013 Foreca

Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ohmimakkara

Kesälomaa odotellessa

Kirjoittaja Mika Toivonen Julkaistu

Liian lämpimän, aurinkoisen ja muutenkin houkuttelevan sään voi kätevästi piilottaa toimiston sälekaihtimen taakse.
Liian lämpimän, aurinkoisen ja muutenkin houkuttelevan sään voi kätevästi piilottaa toimiston sälekaihtimen taakse.
Kesän ottaessa ensimmäisiä haparoivia askeliaan, ajatus kesälomasta on vielä kaukainen haave. Loma on kuin utuinen kangastus vihreästä keitaasta taivaanrannassa. Se on siellä jossain, kaukana arjen ulottumattomissa.

Vaan ei näy aavikolla helmeilevää lähdettä, joka juottaisi riutuneen kamelin virkeäksi. Ei ole palmupuiden luomaa viileää varjoa antamassa helteeltä suojaa. Ei liioin tunnu käsiä hivelemässä hoitavaa balsamia kantohihnan hiertämiin haavoihin. Loma antaa odottaa itseään.

Toimiston sälekaihtimen raosta on voinut alkuviikon aikana nähdä jopa auringon, melkein tuntea sen lämmön paksun eristelasin läpi, mutta ei. Aika ei ole kypsä. Sorvin tulee pyöriä, rattaiden rullata ja näppäimistön rapista vielä tovi. Ei synny muuten blogitekstiä!

Heinäkuu vaikuttaa olevan keskilämpötilan ja aurinkotuntien määrän perusteella mitattuna otollinen lomakuukausi, mutta täydellinen kesälomasää on tietenkin puhtaasti makukysymys.

Siinä missä joku nauttii helteestä kuuman auringon alla, toinen kaipaa yöukkosia ja sateen ropinaa. Löytyy myös se vannoutunut kannattajajoukko, joille kylmin ja sateisinkin juhannus on se ainoa oikea hetki aloittaa loma. Monet odottavat myöhäiseen syksyyn. Kaikkien sanavarastoon ei loma edes kuulu tänä vuonna. Jos kuitenkin lomailet, niin millainen on sinun toiveittesi lomasää?

Sään takaa -blogin kävijätilastoissa on nähtävissä kesän tuomaa kausiluonteista nousua, joka vain kiihtyy kohti juhannusta. Erityisen mielenkiintoista on huomata, että blogikirjoituksille on muodostunut vakiintunut lukijakunta.

Juhan ”Ilmoja piteli ennenkin” -kirjoitus maaliskuussa 2011 aloitti blogitekstien vyöryn lukijoidemme iloksi. Itse liityin kirjoittajakaartiin helmikuussa 2012. Sitten Aleksi. Luetuin kirjoitus kautta aikojen tuli Miinan kynästä kesäkuussa 2011 aiheella ”Arvaa mitä on juhannuksena!”

Blogitiimimme haluaa yhdessä rintamassa kiittää lukijoitamme! Haluamme kehittää toimintaamme ja tuottaa entistä mielenkiintoisempia tarinoita, tapahtumia, onnistumisen hetkiä ja ei-niin-onnistuneita sattumuksia sään takaa. Laittakaa palautetta. Antakaa risua ja ruusua. Nyt on teidän vuoronne kirjoittaa!

Valokuva:
Sälekaihdin, Forecan toimiston ikkuna
Mika Toivonen

Jäätävää vappua

Kirjoittaja Mika Toivonen Julkaistu
Vapun sää kiinnostaa lukijoita
Vapun sää kiinnostaa lukijoita

”Ainoana vaikeutena vapun vietossa kevään juhlana on ollut asian keinotekoisuus: kevät kun kerta kaikkiaan ei tule vielä vappuna Suomeen” — Lehtonen, Juhani U. E.: Vappu. Teoksessa Juhlakirja: Suomalaiset merkkipäivät

Vappuun on enää viikko aikaa. Vaikka terminen kevät on määritelmästä riippuen joko saapunut (miehet luopuneet pitkistä kalsareista) tai vasta saapumaisillaan (kalsarit ovat vielä jalassa), niin yksi asia on varmaa: Pian suomalaisen työn puolesta juhlitaan kaukomailta tuodun serpentiinin kera! Ilmassa on suurta karnevaalitunnelmaa! On kirkkaita värejä ja hattaraa!

Moni lukijoistamme toivoo vapuksi aurinkoista ja lämmintä säätä, jollaista tilastojen valossa voi olla joskus jopa mahdollista saada, mutta entä jos sitä ei tänä vuonna yksinkertaisesti tule? Pidättäydytään suomalaiseen mielenmaisemaan sopivassa kuvauksessa hirvittävän jäätävästä ja monella tapaa muutenkin kurjasta vapusta, jollaisena se on mieliimme vuosien saatossa painunut. Hyvää ja kaunista säätä kun hehkutetaan joka vuosi, niin aika lienee kypsä kurkistaa kolikon kylmälle puolelle:

Vapunaaton aurinkoiseen taivaanrantaan ilmestynyt synkkä pilvi saa kevään iloisten pikkulintujen laulun ja sirkutuksen vaimenemaan. Karhut painuvat takaisin talviunille. Muuttolinnut kaartavat paniikissa takaisin etelään. Tuuli ujeltaa jo uhkaavasti vaatekomeron ilmastointikanavassa, kun ihmiset yrittävät epätoivoisesti etsiä sateenvarjoja – ja aivan turhaan, sillä varjosta on kohta jäljellä vain pelkkä tuulen repimä piikikäs riepu.

Hampaita kalisuttava hyinen viima viskaa ylioppilaslakit Kolera-altaaseen ja pyyhkii iloisen hymyn kulkijan kasvoilta. Ei enää naurata. Ei torvet soi. Ei halpamarketin pillit vingu eikä laulu raikaa. Ei ole enää yhtään kivaa. Sään nujertama kansa ei voi muuta kuin raahautua serpentiinit kastuneina ja vappupallot puhjenneina pitkin Helsingin kylmiä katuja.

Mitä ihmettä tässä tapahtuu!? Juommeko siis tänä vuonna simaa, missä rusinatkaan eivät enää suostu nousemaan pintaan? Puristavatko kohmeiset sormet kuohuviinilasia vuoden 1957 vapun tapaan, jolloin Ullanlinnanmäelle hiihdettiin suksilla kaameassa loskassa? Saako tässä vielä kiinnittää lyyra-kokardin muhkeaan karvahattuun? Huuhteleeko reipas vesisade vappumeikit aivan uuteen ilmeeseen, kuten vuoden 1985 vapun tapaan Turussa?

Asia selviää viimeistään viikon päästä. Luottavaisin mielin hyvää vapun odotusta!

Valokuva:
flickr, Manchester-Monkey
A balloon in the sky
flickr.com/photos/manchester-monkey/5625882690/sizes/z/in/photostream/

Lähteet:
Vappusäät, fmi.fi/vappu

Onko kahta samanlaista lumihiutaletta?

Kirjoittaja Mika Toivonen Julkaistu

lumihiutale
Kenties lumihiutaleelle ei annettu mitään muuta mahdollisuutta kuin kasvaa juuri tuollaiseksi.

Lumihiutaleen yksilöllinen rakenne on kiehtonut ihmismieltä kautta historian. Ainakin 1600-luvulle asti käytiin kiivasta keskustelua siitä, että voiko lumihiutaleella olla oma sielu. Hiutaleita on saanut kuluneen talven ajan lapioida ja työntää lumikolalla miehenkorkuisiksi kasoiksi siihen malliin, että henkilökohtaisesti olen tullut siihen johtopäätökseen, että lumihiutaleen sielun on pakko olla läpeensä sysimusta. Jo vilkaisu Forecan toimiston ikkunasta kertoo, että vapaa-ajan ongelmia ei ole tiedossa tänäkään iltana.

Johannes Kepler julkaisussaan ”On the Six-Cornered Snowflake” (1611) kiinnitti huomiota lumihiutaleen säännölliseen kuusikulmaiseen rakenteeseen. Mikroskoopin keksimisen jälkeen lumihiutaleen sielunelämään perehtyi englantilainen fyysikko Robert Hooke, joka julkaisi käsin piirrettyjä mikroskooppikuvia kaikesta, mitä sai mikroskoopin alle mahdutettua – aina kirpusta lumihiutaleeseen – vuonna 1665 julkaistussa teoksessa Micrographia. Ensimmäisen systemaattisen tutkimuksen lumihiutaleista teki vuonna 1954 japanilainen ydinfyysikko Ukichiro Nakaya, joka ydinfysiikan tutkimuslaitteiston puuttuessa alkoi luetteloimaan lumihiutaletyyppejä sekä jääkiteen kasvuun vaikuttavia tekijöitä, lopuksi luoden kontrolloiduissa olosuhteissa keinotekoisia lumihiutaleita.

Onko sitten kahta samanlaista lumihiutaletta? Helppo vastaus olisi sanoa, että ei ole. Toisaalta tähän visaiseen kysymykseen ei ole olemassa varmaa vastausta. Se, että sinä et ole löytänyt kahta samanlaista hiutaletta ei kerro mitään siitä mahdollisuudesta, etteikö niitä kuitenkin jossain saattaisi olla olemassa. Käytännössä kenenkään aika ei riitä analysoimaan miljardien hiutaleiden kidemorfologiaa. Lisäksi meinaavat nuo vielä sulaakin, kun taas västäräkki laulaa puussa.

Jokaisen lumihiutaleen syntyä ohjaavat samat fysiikan ja kemian lait. Ilmassa leijuva pieni partikkeli, vaikkapa pölyhiukkanen voi toimia alkuna kokonaisen tapahtumaketjun vyörylle, missä pienikin muutos ympäristön olosuhteissa tuottaa taas hiukan erilaisen lumihiutaleen.

Aitoa sattumaa vai vahvan deterministisen syy-seurausketjun tulos? Kenties villalapasen päälle tippuneelle lumihiutaleelle ei annettu mitään muuta mahdollisuutta kuin kasvaa juuri tuollaiseksi.

Lähteet:
snowflake.com Kenneth G. Libbrecht, Caltech
http://www.its.caltech.edu/~atomic/snowcrystals/earlyobs/earlyobs.htm

Lumikiteiden visualisointi soluautomaateilla – Juha Laakko
https://arkki.ramk.fi/RAMK/julkaisutoiminta/Julkaisut/Lumikiteiden%20visualisointi.pdf

Valokuva:
flickr, Snowflake – David Wayne’s photostream

Kitkan vähyyttä

Kirjoittaja Mika Toivonen Julkaistu

liukas tie ja jalkakäytävä
Tiet ja jalkakäytävät olivat Järvenpäässä petollisen liukkaat jo lokakuun lopulla.
Uusi vuosi alkoi lauhassa säässä liukastaen pihat ja jalkakäytävät monin paikoin aivan hirvittävän petolliseen kuntoon. Tilastot tuntuvat vaihtelevan hieman eri lähteissä, mutta esimerkiksi THL:n mukaan suomalaisille sattuu joka talvikuukausi 20 000 eriasteista kaatumista ja liukastumista.

Jotkut eivät välttämättä usko kerrasta, osa ei kaadu ikinä, mutta jos kaatumisista puolet johtaa sairaala-, tai vähintään lääkärikäyntiin, aivan pienestä ongelmasta ei voi olla kyse.

On helppoa osoittaa syyttävä sormi kohti pihojen ja katujen talvikunnossapitoa. Joskus on kieltämättä hiipinyt mieleen ajatus, että hiekoitussepelin on pakko olla äärimmäisen niukka luonnonvara, kun sitä pihdataan ja ripotellaan hyppysellinen – aivan kuin kultahippuja konsanaan.

Tärkeintä on kuitenkin omata taito seurata jalankulkusäätä ja liikkua ulkona asianmukaisin varustein. Halvimmat marketin kengät eivät välttämättä ole lainkaan suunniteltu Suomen ankariin olosuhteisiin. Osa kaukomaiden kengänpohjien kumiseoksista voi kovilla pakkasilla kovettua kivikovaksi ja muuttua jopa hengenvaarallisen liukkaaksi.

Vaikka pukinkonttiin ei ehkä tullutkaan kotimaisia kitkapohjin varustettuja kenkiä, ei ole haitaksi kenellekään käyttää kengissä liukuesteitä, harjoittaa reaktionopeutta ja suoda muutama ajatus opetellakseen kaatumaan turvallisella tavalla. Yllättäen yli puolet kaatumisista tapahtuu alle kolmikymppisille, joille kiire on ajatustakin nopeampi.

Kaatumisia tapahtuu varsinkin silloin, kun märät jalkakäytävät ensin jäätyvät ja päälle sataa vielä vettä tai lunta. Näissä tilanteissa voi hyvällä syyllä miettiä, että kannattaako kipittää korkokengissä sitä viimeistä bussia kiinni. Kannattaako valita oikopolkua sen pahimman mäkisen ryteikön läpi, kun matka niin helposti voi jatkua kohti ensiapua.

Maltti on talvella valttia. On hyvä varata liikkumisiin runsaasti aikaa, tarkkailla säätä ja valita turvallisia kulkureittejä turvallisin jalkinein tallustaen.

Valokuva:
Liukas tie ja jalkakäytävä, Mika Toivonen

Lähteet:
http://www.thl.fi/fi_FI/web/pistetapaturmille-fi/tietoa-tapaturmista/liukastumis-ja-kaatumistapaturmat

http://www.tyoturva.fi/tyosuojelu/tyotapaturmat

http://www.nolla.fi/ajankohtaista/liukastumisten_kustannukset_mittavat.html

http://www.topman.fi/media/tiedotesyksy2012

Sääsymbolipiparit

Kirjoittaja Mika Toivonen Julkaistu
Sääsymbolipiparit
Kylmä rintama näyttää uuninpellillä aivan liian herkulliselta…

Joulukalenterin 11. luukku on aukaistu. Avaamatta pitäisi olla vielä 13 luukkua, jos pienet – ja miksei hiukan isommatkin – suklaatahmaiset sormet ovat malttaneet olla tyhjentämättä koko kalenteria jo marraskuussa.

Pian on luvassa villiä melskettä, helinää ja kitinää pienten pilttien. On korvia, tassuja ja käpäliä kähveltämässä joulupöydän antimia. On maas’ hanki ja pikkujoulujen taksijonot valtaisat. Ja liekit loistavat joulupuista, toivon mukaan työllistämättä poliisia ja palokuntaa siinä vaiheessa, kun joulu on, kun joulu on.

Joulun odotukseen kuuluvat ehdottomasti myös piparit, mutta tarjonta on usein tällä saralla valitettavan niukkaa. Näissä tilanteissa ei ole syytä vaipua epätoivoon ja synkkyyteen. Ei tarvitse ripotella tuhkaa päällensä ja sulkeutua luostariin, sillä omin käsin voi hetkessä pyöräyttää aivan herkullisen piparitaikinan!

Piparitaikinan valmistus, tuo neilikan ja inkiväärin aromikas sekamelska, todella tuo joulun. Tyypillisesti jääkaappikylmä taikina on miellyttävän kivikovaa, liisteröityy välittömästi pöytään ja kaulimeen. Lisäksi piparitaikinalla on leipoessa uskomaton ominaisuus riittää ja riittää. Loppua ei näy koskaan.

Jos vielä parin ensimmäisen tunnin ajan jaksaa orjallisesti kaulia piparidirektiivin mukaisia 2 mm paksuisia pipareita, niin poikkeuksetta loppua kohden piparit tuntuvat aina vain paksuuntuvan. Vihdoin uuni saa rauhassa viiletä. Sakean vehnäjauhosumun laskeutuessa pyyhimme siirapit seiniltä ja tarkistamme työn tulokset!

Pete syö kylmää rintamaa.
Forecan päämeteorologi Petri Takala söi kylmän rintaman! Onko valkea joulu nyt uhattuna?

Sääsymbolipiparit ovat halutuinta herkkua tänä jouluna! Lumihiutaleet, pilvet ja auringot katoavat nopeasti parempiin suihin. Päämeteorologimme otti jo selkeästi kantaa joulun säähän syöden kylmän rintaman! Onko valkea joulu nyt uhattuna!? Siitä lisää tulevissa blogeissamme!

—
Jouluisat sääsymbolipiparit (n. 50 kpl)
voita 125 g
tummaa siirappia 3/4 dl
sokeria 1 dl
vehnäjauhoa 4-5 dl
ruokasoodaa 1 tl
kanelia 1 tl
neilikkaa 1 tl
inkivääriä 1 tl

Voi, sokeri, siirappi ja mausteet kiehautetaan kattilassa. Seos jäähdytetään. Sekoitetaan sooda vehnäjauhoihin ja lisätään mukaan. Joku saattaa haluta mukaan yhden kananmunan, joku jopa teelusikallisen suolaa, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Vatkaimella veivataan taikina tasaiseksi. Laitetaan jääkaappiin tekeytymään yön yli. Seuraavana päivänä herkullinen piparitaikina on valmis taisteltavaksi! Paistoaika: +200 Celcius-astetta, 7-8 min.

Lähteet:
Valokuva ”Sääsymbolipiparit pellillä”, Mika Toivonen
Valokuva ”Pete syö kylmän rintaman!”, Atso Rönnblad
Pipariresepti alkujaan ”Paraisten piparit” -nimellä. Hiukan muunnettu versio. Reseptillä internetissä useita lähteitä.