Author: Juha Föhr

En tiedä, mitä oikeastaan tarkoittaa, että ”sää on harmaata”.  Luulen, että puhuja silloin heittää kehiin itsensä, omat havaintonsa vaikka taivaan väristä. Vaikka ei se sää sinistä ole, eikä edes sinivalkoista, vaikka sinitaivasta kauniin valkeat kumpupilvet koristaisivat. Taivaan havaittu väri ei siis riitä syyksi harmaudessa piehtaroimiselle ja koko sään julistamiselle harmaaksi. Harmaus kumpuaa jostain muualta.

Värit ovat olemassa vain, jos on valoa. Värit pitää nähdä, paitsi että synesteetikot erilaiset käsitteetkin värillisinä. Tässä ”näkeminen” on tietysti kielikuva, mutta on mielenkiintoista, kuinka värit voivat liittyä muuhunkin kuin suoraan näköhavaintoon. Ihminen ”näkee” silloinkin, kun näkee vaikka unta tai muuten vain muistaa asioita väreineen. Kaiken voi myös muuttaa ajatuksissaan niin halutessaan eriväriseksi, itse asiassa vaikka minkä väriseksi. Kokonaista maailmaa voi katsoa jonkinväristen silmälasien läpi, kuten edelleen kielikuva ja sanonta kuuluu.

Ennustaminenkin on näkemistä, mutta ennakolta. Tämä tuskin koskee ilmakehän rakenteen muutoksia laskevaa tietokonetta, mutta heti kun tuloksia tulkitsee ihminen, asia voi muuttua. Ihminen myös näkee, mitä haluaa nähdä, ja sama pätee kuulemiseen. Ei sään harmaus ainakaan tietokoneista tule.

Synestesia, siis asioiden ”näkeminen” värillisinä ilman, että niillä itsellään olisi fysikaalisen todellisesti väri, on mielenkiintoinen. Moinen saattaa liittyä tapaan järjestellä muistisisältöjä; asian muistaa paremmin, kun siihen liittää vaikka värejä mukaan. Minulle marraskuu on aina ollut jotenkin tumman magentanpunaruskea, joulukuu puolestaan enimmäkseen tummanvihreä. Kumpikaan näistä ei ole tasaisen yksivärinen, joten sanallinen kerronta meneee vaikeaksi.

Harmaa on valkoisen ja mustan eriasteista sekoitusta. Sumu maassa tai sumupilvenä lienee se päiväsajan harmaa elementti, ja nyt tarkoitan fysikaalisen maailman värejä. En tiedä, onko musta-valko -värisokeutta olemassa, paitsi että abstraktisessa merkityksessä ehdottomasti kyllä. Mutta palaan valon merkitykseen: kun valoa on yhä vähemmän, viimeistään pilkkopimeässä värit lakkaavat olemasta. Pimeyttä ei lasketa väriksi, mutta olisiko se sitten lähinnä musta. Hyvin vähäisessä valossa tienoo lienee harmahtava, mutta sitten alkaa myös valon väri vaikuttaa.

Valossa on valinnan varaa. Päivänvalo, kuunvalo ja palava liekki ovat edelleen olemassa, samoin kaikenlainen keinovalo pimeyden voittamiseksi. Kaupungeissa on vaikeata havaita vaikka revontulia, toisaalta kaupunkien ja kirkonkylienkin kohdalla näkyy sumupilvessä valohehku kertomassa, kulkijalle, että täällä päin ollaan.

Valon aihe on laaja, mutta valon sammuttamalla häviää myös harmaus. Tai silmät sulkemalla ja ”näkemällä” millainen valoshow hyvänsä. Myös pysytteleminen sisätiloissa voi vähentää harmautta, paitsi jos koti on harmaa tai sitten arkisen harmaa tai harmaan ankea. Kaikkeen tähän voi kuitenkin itse vaikuttaa. Ei harmaalle pidä antautua, ellei siitä pidä. Voi vaikertajia, ankeuttajien uhreja. Televisiokin voi ankeuttaa ja julistaa harmautta, sen jälkeen sitä harmaata entistä varmemmin näkee ja kokee kaikkialla. Mutta töpseli vaan irti seinästä.

Harmaa ei toki ole ikinä ollutkaan pelkkä väri, vaan se on monelle mielen tila. Siksi sää ei voi olla harmaata, kuten ei sinistäkään, eikä sinivalkoista edes itsenäisyyspäivänä. Onneksi pian älytään lisätä kaikenlaista joulun odotuksen valoa, niin ulkoista ympärille ja arkipäivään kuin sisäistäkin. Jollekulle sekin on pimeyttä, mutta minkä värinen voi sitten joulun sään väri olla?

Joulukuu, ja sen myötä talvi, alkaa maanantaina, ja sitä ennen on vielä ensimmäinen adventtisunnuntai. Pikkujoulunaikaa parhaimmillaan. Kaikkiko se on vain harmaata? Jos puhuisin säästä vain omien värituntemuksieni pohjalta, alkaa maanantaina tummanvihreä sääjakso.

Kuvien linkit: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/b4/Midwestern_USA_at_Night_with_Aurora_Borealis_-_NASA_Earth_Observatory.jpg

http://pixabay.com/fi/joulu-ilmakeh%C3%A4n-adventti-508220/

Säärintamalta ei mitään uutta, voisi nyt sanoa meidän pohjoisesta mutta Golf-virran aina niin ihanasti lämmittämästä kolkastamme elää ja olla. Ja tiedämme, mistä talvi talvi tulee, kun se sille päälle sattuu. Osoite on sama kuin kovilla kesähelteilläkin. Vaikka sellainen tilanne on monimutkaisempi ja laajempi, tarkoittaa se kuitenkin, että meidän näkökulmastamme kaikki sään varsinainen ääriaines leviää tänne Venäjältä. Mantereet kylmenevät talvennapaa kohti ja vielä sen jälkeenkin.

Verhojanskissa on jo alkanut olla sellaisia 50 asteen pakkasia. Myös Pohjois-Amerikan manner on alkanut saada pohjoisosaansa lumipeitteen, joka ulottuu USA:n puolelle. Eikä sitä koskaan muista oikein, ennen kuin asian kartalta tarkistaa: lunta on jo nyt isoilla mantereilla selvästi etelämpänä kuin missä me olemme. Ja nimenomaan talvilunta; vuoristoissa on muutenkin toisenlaiset olosuhteet. Alpeilla sääennusteet ottavat kantaa siihen, miten korkealla sade kulloinkin tulee lumena.

Talven voi määritellä niin halutessaan monellakin tapaa, mutta ainakin itselleni se kaikkein tärkein kysymys kiteytyy siihen, onko lunta vai ei. Edelle menee etelärannikon asukkaana ainoastaan se, onko se osuus, mistä on tarkoitus kulkea, litisevän loskan tai mahdollisesti jään peitossa. Suuressa osassa Suomea on sentään suurella varmuudella ”kunnon” talvi, kunhan se vain ensin saadaan. Enkä tarkoita, että sen juuri tänne itselleni mitenkään haluaisin, mutta näin se menee.

Vähäisiä lumisateita on nytkin liikkeellä pohjoisessa, ja seuraavat lumet saa Pohjois-Lappi tiistaina. Muuten jäävät sateet kyllä olemattomiksi. Korkeapaine kun ei juuri sada vettä eikä lunta. Pikkuripsuihin en nyt puutu, vaikka esim. ajokeliin voi hyvin pienilläkin sademäärillä ollaa paljon vaikutusta. Se, mitä säästä sanoo, palautuu siis aina johonkin mittakaavaan ja ”kohdeyleisöön”, niin kuin nykyään ajatellaan. ”Kohderyhmä” se tietysti on sääpalveluidenkin markkinoinnin näkökulmasta. Ei aina ole keskitytty puhumaan jonkin erityisen alueen tielläliikkumisen olosuhteista. Tarkkana saa tässä olla. Ja pääteitä varten on kriteerit erilaisille ajokeleille, mutta haluaisinpa nähdä sen, joka selviää ajamalla pelkkiä pääteitä.

Keli ei ole sama asia kuin sää, vaikka nämä tietysti vuorovaikuttavat. Tämä tarkoittaa, että kulkemisalustan olosuhteet on aina erikseen huomioitava, oli sää mikä hyvänsä. Tienpinnan lämpötila on tärkeä, samoin lämpötilan muutos: kuten tiedetään, aiheuttaa sään lauhtuminen helposti liukkautta. Tämä johtuu kuuran muodostumisesta. Tuuliset ja selkeät yöt voivat tuoda mukanaan kuuraliukkautta. Erilaiset tieosuudet käyttäytyvät eri tavoin: siltapaikat esimerkiksi jäähtyvät muuta tietä nopeammin, koska maasta ei johdu korvaavaa lämpöä.

Oli niin tai näin, talven taipumus on pidentää erilaisia matkoja ajallisesti. Kun väärässä kohtaa ajetaan liian lujaa ja tietysti edessä ajavan takapuskurissa jo valmiiksi kiinni, niin pelti siinä tietysti kolisee ja ruttautuu, muista vahingoista puhumattakaan. Talvijalankulussa on vähän eri haasteet, mutta haasteet kumminkin. Ei talvi koskaan ihan helppo ole, paitsi jos sitä lunta vaikka ei alunpitäenkään sataisi eikä vesi jäätyisi… -kirjoitanpa joulupukille.

Seuraa pohjoisen pallonpuoliskon lumitilannetta: http://www.natice.noaa.gov/ims/

Meren lämpötilasta ja jäästä kannattaa olla selvillä, jos liikkuu lähelläkään rannikkoalueita.  http://www.itameriportaali.fi/fi/itamerinyt/fi_FI/jaatilanne/

Forecan lumensyvyyskartasta voi olla hyötyä, joskaan epäyhtenäinen lumipeite ei siinä ole hyvin näkyvissä. http://www.foreca.fi/Finland/Helsinki/map/snowdepth  .  Myös satelliiteista voi olla vaikeata erottaa, miten yhtenäinen vähäinen lumipeite todellisuudessa on maanpintanäkökulmasta katsoen. Sään ennustamisen näkökulmasta on tärkeintä, onko lunta vai ei, eikä enää niinkään se, kuinka paljon lunta on.

Kuvan linkki: http://pixabay.com/fi/arkki-lumi-syksy-punainen-lehti%C3%A4-506989/

Liisa sohaisi äskeisellä kirjoituksellaan kusiaispesää. Tämän päivän ilmastokeskustelu on vielä joskus herkkupala humanistiselle tutkimukselle, vaikka nyt se on olevinaan ihan toisella tavalla tieteellistä. Tai onkin, jos se rajataan tiedeyhteisön sisälle ja siellä perustelluin argumentein käytäväksi. Sen sijaan sieltä irti ryöpsähtäneenä ja jo ajat sitten läpipolitisoituneena koko aihe on lähinnä riesa. Toki tiedeyhteisöä on lupa epäillä ja kyseenalaistaa, ja oikeastaan on hyvä, että niin tehdään, mutta sitten tulee vastaan sellainen asia, että pitäisi sentään jotain edes yrittää tietääkin asioista, joihin ottaa kantaa. Tai muuten ollaan vaan ties mistä oikeista syistä ja loppuun asti periaatteesta joko punaisia tai valkoisia. Joillekuille tiedeyhteisökin on varmasti eliitti, joka on salaliitossa muiden eliittien kanssa. Ja köyhää kansaa vastaan, tietysti.

Ymmärrän enemmän niitä, jotka kantavat keskusteluun röykkiön tutkimustuloksia, kuin niitä, jotka vastustavat periaatteesta. Paitsi että melkein mistä tahansa asiasta voi vapaassa maassa sanoa sanottavansa ja olla sitä mieltä, ettei se ja se todista yhtään mitään. Kenelle todistaa, kenelle ei. Jo kotimainen asenneilmastomme osoittaa, kuinka vaikeata on ensinnäkään vakuuttaa ihmismassoja jostain, ja puhumattakaan, että kokonaiset suuret, vaikka Aasian kehittyvät, maat ja kansat luopuisivat vaurastumistavoitteistaan yhteisen ilmakehän eduksi. Ei taida auttaa, vaikka ne jo yskivät siellä omissa ilmansaasteissaan.

Päästöjen saaminen oikeasti kuriin koko planeetalla ja vieläpä järkevässä ajassa on mahdoton tehtävä, sanoo realisti. Ei se ole luovuttamista; tiedetyötä pitääkin jatkaa. On parempi, että tiedeyhteisö jatkaa päättäjien ja valistuneen kansanosan pitämistä ajan tasalla, mutta demokratia ei tähän pure, koska aina on iso joukko asioita, jotka vaikka äänestyspäätöstä tehtäessä ajavat ilmastonmuutoksen ohi.

En yleensä lainaa meteorologeja, mutta Liisan ”taistelu ollaan häviämässä, ja seuraukset ovat peruuttamattomia” -tulkinta IPCC:ssä esitetyistä tuloksista on mielenkiintoinen. Kun luin sen, ajattelin heti, että mikä ihmeen taistelu. Taisteluksi sitä varmaan nimittävät mieluusti ne, jotka haluavat korostaa omaa tähänastista toimintaansa ja saavuttamiaan tuloksia, siis niitäkin on, mutta maailmassa näyttää selkeästi olevan meneillään monen mielestä paljon isompia taisteluita, eivätkä nekään välttämättä ole johtaneet tai johda kovin isoihin asioihin.

Ihmiselle lienee lajityypillistä, ettei  mistään omasta vapaaehtoisesti luovuta, ja jos joku on jotain saavuttanut (kuten ns. länsimaat nykyisen kehitys- ja elintasonsa), on samaa oikeus muillakin tavoitella. Sitä vain ei sanota niin päin, että meillä on oikeus syytää ihan samat aineet ilmakehään kuin noilla toisillakin. Ja kun maailmantalouden painopiste on jo selvästi heilahtanut maihin, joissa vaikka teljetään työvoima varkauksien pelossa työpaikalle, joka sitten palaa, on kenelle tahansa selvää, ettei päällimmäiseksi voi nousta ilmastonmuutos.

Järkevin kuulemani kommentti tuli korviini Satu Hassilta, joka jo aikoja sitten eräässä tilaisuudessa huomautti, että päästöjä kannattaa vähentää jo sen takia, että ilma olisi puhdasta. Kuka haluaa hengittää saasteita? Nyt tämä argumentti vain toimii huonosti täällä, missä ilma on melko puhdasta, koska se teollisuus, joka ilmaa eniten pilaa, on muualla. Lisäksi kylmässä ilmastossa ei ensimmäisenä tehoa uhkaus ilmaston lämpenemisestä. Ja kehittynein maailma on suhteellisen kylmällä ilmastoalueella ja haikailee mielessään helteitä.

Ei myöskään auta yrittää kääntää joka ikistä hurrikaania tai rankkasadetta ilmastonmuutoksen syyksi. Ensinnäkään sitä ei kukaan usko, ja toiseksi käy niin, että kun menee vuosia eikä satukaan yhtään Katarina-hurrikaania, päästään sanomaan, että ähä kutti, eipäs se ilmasto sitten enää lämpenekään. Ja tilastot ylipäätään ovat hyvin pettäviä ja suhteellisia: ne saadaan näyttämään melkein miltä vain, jos halutaan.

Ei ihmisiin ole ennenkään järki uponnut tai vedonnut, ellei lasketa pois joitain aatekausia, ja silloinkin järki on vedonnut lähinnä eliitteihin. Mutta tunteet ja usko, ellei Jumalaan niin viimeistään kansallisvaltioon (ns. isänmaahan), ovat eri maata. Nyt pitäisi vain löytää sopiva imaami tai muu, joka sanoisi ihmisille ilman rajoja, miten tehdään ja sillä siisti. Minä en pelkää mustaakaan miestä enkä ilmastonmuutosta.

Kuvan linkki: http://pixabay.com/en/protest-demo-climate-protest-action-455717/

Marraskuu on alkanut. Ja hyvin se alkoi vuoden pilvisimmäksi kuuksi, kun suuressa osassa maata paistoi aurinko. Idässä oli pilvisiä alueita, lännestä leviävän pilven etureuna näkyi Tampereen läntisellä taivaalla. Sade sieltä tulee, pohjoisessa pyryttää viimeistään sunnuntaiaamuna lunta. Ja lauhaa säätä riittää ainakin maan etelä- ja keskiosassa vielä moneksi päiväksi.

Sateet tulevat jälleen kerran lauhan ilman etureunalla. Sitä meille pumppaa matalapaine, joka on maanpinnan lähellä Islannissa, ylempänä ilmakehässä lähempänä Brittein saaria. Ja etelään päin se matalapaineenalue jatkossa kasvaa, ei niinkään tänne meille, mitä nyt tiistain-kesikiviikon maissa yksi matalapaineenkeskus liikkuu Perämeren yli itäkoilliseen. Sen sateet ovat Etelä-Lappia myöten pääosin vettä, pohjoisempana ja matalan perässä voi tulla myös lunta. Etelässä sateet ovat sunnuntain jälkeen vähäisiä, josko niitä ainakaan enää tiistaina tulee etelässä juuri ollenkaan.

Mutta matkoille mieliviä voi kiinnostaa, että kuten jo vihjasin Pohjois-Atlantin matalapaineenalueen kasvavan etelään päin, sää sateistuu reippaasti ensin läntisessä Euroopassa ja ensi viikon mittaan Välimerellä lännestä alkaen. Maanantaina puhutaan jo monin paikoin runsaista sateista Portugalissa, Espanjassa, Ranskassa, Belgiassa ja Alankomaissa.  Tiistaina runsaimpien sateiden vyöhyke kattaa vielä Etelä- ja Länsi-Espanjan, kaakkoisen Ranskan ja jo Pohjois-Italian.

Keskiviikkona ovat vuorossa Italia ja Alpit, torstaina sateisinta on Tunisiasta Italian yli Balkanille. Ensi viikonloppua kohti tämän edelleen tavallaan saman matalapaineenalueen sateita tulee Italiassa ja Kreikassa, vähitellen myös Turkissa. Meillä lähinnä etelärannikolla saattaa sadella, muuten on korkeapainepoutaa.

Forecan nettisivulla parin lähipäivän sään kehitystä Euroopan tasoisesti voi seurata Ilmanpaine ja sää -animaatiosta http://www.foreca.fi/Finland/Helsinki/map/pres_rain . Siitä saa yksittäisiä piste-ennusteita laajemmin tietoa ainakin suurten sadealueiden liikkeistä. Ja mitä lähempänä maanpintailmanpaineen samanarvonkäyrät eli ns. isobaarit ovat toisiaan, sitä tuulisempaa sää on. Tällaisesta voisi jalostaa ylipäätään nykyaikaisen tavan esittää vaikka viiden päivän säätä, koska radiota lukuun ottamatta kuvallinen esitys on helppoa.

Toisaalta esim. radioiden toimitukset, jos olisivat vähääkään kiinnostuneita asiasta, voisivat hieman harjaannuttuaan käyttää tällaista esitystä varsin monipuolisesti hyväkseen, viimeistään sadetutkan kanssa. Mutta aina törmää siihen, että sää on mukamas niin ja niin kiinnostava asia, kunhan se vain päästään sivuuttamaan parilla lauseella, ja sitten taas ties mihin viihdepöpötykseen, jolla ilmeisesti on kysyntää. Voi, ihmiset, jos haluatte tietää enemmän säästä, antakaa se palaute kuuntelemallenne, katsomallenne tai lukemallenne medialle. Siellä se sääntely ja valinta tehdään, kuten toki tärkeämpienkin maailmankuvan rakennuspalikoiden osalta.

Mutta nyt on vielä pyhäinpäivää jäljellä, joten siirrän aivoni ja ajatukseni ihan muualle.

Kuvan linkki: http://pixabay.com/fi/talvi-puu-lehdet%C3%B6n-puu-243690/

En ymmärrä, mitä synkkää tai surumielistä joku näkee syksyssä. Ehkä sitten, jos maailma lakkaa sen jälkeen olemasta, mutta vuodenajat ovat kiertokulku. Ei talvikaan ole kuolemista, vaan ainoastaan hetki levätä. Vällyjen alla pakkasta paossa pirtissä pienoisessa on tunnetila. Se helpottaa keskittymistä itseensä ja uusiutumista. Pois maailman kiireistä vaikka kirjojen tai internetin äärelle. Uusia ajatuksia ei välttämättä tule kesäkuumalla, vaan syksyllä ja talvella.

Eilen Malmilla kuului bussipysäkille mennessä kumma kahina. Tuuli, kuten tuulee vielä monta päivää, ja tuulenpyörteet olivat täyttyneet kuivista vaahteranlehdistä. Ne raapivat kuivaa asfalttia kaikilla lehtiruodoillaan, siitä lähti huomattava syystuulen ääni. Ei humina puissa, vaan ihan omansa, uusi ääni. Kuivankäpertyneet lehdet paljastivat tuulenpyörteiden tavat. Havainnoitavaa on kaikkialla ja joka aistille. Kuivat lehdet eivät edes tuoksu kuten märät ja jo vähän lahot.

Vaan pohjoisessapa on jo lunta, Kainuun ja Koillismaan korvilla jo parin vaaksankin verran. Mutta miten lumen käy, kun vettä lorottaa jo nyt päälle ja lämpöasteet hoitavat loput. Syysloma oli jo talviloma, mutta käykö myös toisinpäin, sen näyttää vain aika ja tuleva talvi. Nyt tuulee lauhasti, ja syksyllähän kuuluu tuulla. Ihan tuttu kuva syyspäivästä ja -yöstä. Ilman liikkuessa se sekoittuu itsensä kanssa. Jos on selkeä yö, tienpinta jäähtyy. Jos pakkaselle asti ja jos lämpönsä pitävä ilma on kosteaa, saa tienpinta kuuraisen peitteen. Siinä on autonrenkaille, mitä kiillottaa aina vain jäisemmäksi. Kun ei ole autoa, ei tarvitse päättää, millä renkailla ratsastaa. Ei ole enää kesä.

Mustasta jäästä olen kuullut, että sen nimi tulee asfaltin väristä. Mutta hetkinen – harmaahan se kuiva asfalttinen tienpinta on eikä musta. Mustana se on jo ainakin valmiiksi märkä jäätymään, jos yläpuolelta lähtee lämmittävä pilvipeite sopivissa oloissa pois. Ei ilman tarvitse olla pakkasella, ja silti märkä tie voi äkkiä jäätyä. Katse siis myös ylös, vaikka useimmiten tiehen. Havainnoitavaa on kaikkialla, ja maailma on kokonaisuus. Sen pirstaloivat vain näkökulmat. Jokainen vuodenaika on itsessään näkökulma.

Samoin kellonaika on sopimus, joka ei sinänsä sido, mutta maailmamme, vaihteleva osa itse kunkin elämäämme, on sen varaan rakennettu. Kuinkahan moni havahtuu nyt sunnuntaiaamuna siihen, että on yhtäkkiä ja vasten tapojaan aikaansa edellä. Tulevaisuuteenkin voi unohtua. Varhaisaamun kylmin hetki hyppää tuntia aikaisemmaksi. Näin tekee myös iltapäivän lämpimin tunti – tietysti vain niin kauan kuin auringolla suoraa lämmitystehoa riittää. Niin ovela on maailma.

Kuvan linkki: http://pixabay.com/en/snow-winter-roof-white-clock-blue-15919/